Venäjä - Kanada

  • 23 974
  • 246
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Lauantaina pelattavaan välierään suosikkina lähtee ilman muuta Kanada, jolla on joukkueessaan peräti 15 World Cupissa esiintynyttä pelaajaa. Kieltäytymisten ja loukkaantumisten erityisesti puolustuksessa vaivaama Venäjä on kiistaton altavastaaja ennen ottelua.

Venäjä on pelannut aika erikoisen turnauksen tähän asti. Sen peliesitykset eivät ole häikäisseet oikeastaan yhdessäkään pelissä, ellei eilisen pelin n. 40 minuutin painostusjaksoa oteta huomioon (silloinkaan se ei osannut tehdä maaleja). Silti se on ja pysyy turnauksen ainoana tappiottomana joukkueena ainakin lauantain välierään asti :).

Joukkueen maalivahtipeli on mitä on. Kuvaavaa Sokolovin ja varmaan koko venäläisen kiekkoilun maalivahtien tasosta on, että omassa seurajoukkueessaan Omskissa Sokolov jäi kakkosmolariksi häviten paikkansa Norm Maraclelle, AHL-tason maalivahdille. Tosin Sokolovilla on myös ollut ajoittain kyky venyä oman tasonsa yläpuolelle, kuten kävi Tshekkiä vastaan tässä turnauksessa. Kanadaa vastaan Sokolovin vire on aivan ratkaiseva asia.

Venäjän puolustus on Sokolovin ohella joukkueen toinen selvä heikkous. Eilen Suomi ei pystynyt hyödyntämään tätä heikkoutta kuin ajoittain. Venäjän peli menee heti sekaisin, kun heidän puolustajiinsa saa painetta Venäjän päädyssä. Puolustajien liike ja kaksinkamppailuvoima ei tahdo riittää näissä tilanteissa. Minua suorastaan pelottaa joka kerta, kun joku Proshkin, Rjazantsev tai Karpovtsev on kentällä. Kaverusten puutteellisen taitotason vuoksi ainoa järkevä pelitapa on oman maalin suojeleminen ja unohtaa kiekollinen pelaaminen - siihen ei ole kenelläkään puolustajista edellytyksiä Andrei Markovia lukuunottamatta, joka on suorastaan loistava poikkeus puolustuskahdeksikossa.

Ennen turnausta kirosin mielessäni, kun huippupuolustaja toisensa jälkeen joko loukkaantui tai kieltäytyi: Gontshar.... D.Markov... Tverdovski.... Zhitnik.... Tjutin.... Grebeshkov.... Volchenkov... Vishnevski.... Näillä nyt nähdyillä pakeilla oli kuitenkin pakko mennä, kun parempiakaan ei ollut tarjolla. Välieriin asti potku on riittänyt, mutta rehellisyyden nimissä en odota joukkueelta voittoa Kanadaa vastaan.

Hyökkäyspeli on pyörinyt ajoittain jopa mukavan näköisesti. Eilen varsinkin peli toisessa erässä oli venäläiskiekon fanin silmin nautittavaa katsottavaa, vaikka pelaajien tehottomuus avopaikoissa myös harmitti. Kuitenkin joukkue osoitti, että se pystyy parhaimmillaan kenties sellainen kiekolliseen peliin, johon mikään toinen joukkue ei tässä turnauksessa kykene. Kanada tai edes Ruotsi ei saanut Suomea pelillisesti yhtä paljon ahdinkoon missään vaiheessa kuin Venäjä eilen parhaimmillaan, ruotsalaiset vain hyödynsivät tekopaikkansa paljon paremmin kuin venäläiset. Eilisen ja varsinkin toisen erän perusteella ymmärrän nyt myös paremmin, että miksi venäläiset voittivat Eurotourin finaalit jopa melko suvereenisti. Parhaimmillaan tämä joukkue osaa pelata hienoa jääkiekkoa, ainakin silloin, jos vastustaja ei kykene haastamaan hitaita ja kaksinkamppailuissa hieman kesyjä puolustajia riittävästi.

Lähtökohta välierään on kuitenkin se, että Kanada on suosikki. Sillä on nimekkäämpi joukkue kuin Venäjällä, ja ennen kaikkea puolustus- ja maalivahtipelin pitäisi olla Kanadan etu. Tosin ei Brodeurkaan ole pelannut mitenkään häikäisevästi. Kanadan pelaajamateriaali myös hyökkäyspäässä on laajempi kuin Venäjällä. Kaksikkoa Thornton-Nash saa varoa aina, kun Slovakia-peli näytti. En ole kovin luottavainen sen suhteen, että proshkinit ja denisovit saavat näitä herroja kuriin. Hyökkääjien on autettava puolustajia omassa päässä erityisen paljon aina, kun Kanadan tehokaksikko on jäällä.

Venäjän mahdollisuus ottelussa piilee vastaiskuissa ja niiden hyödyntämisessä. Pelaajien on lauantaina tehtävä paikoista maaleja, jos jatkoon halutaan mennä. Eilisen kaltaiseen selvien maalipaikkojen tuhlailuun ei ole varaa.
 
Viimeksi muokattu:

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka itseäni vituttaa suunnattomasti eilinen Suomen tappio, niin toisaalta etenkin toisessa erässä jopa ihailin venäläisten taitavaa peliä.

Toivon tästä ilman muuta Venäjän murskavoittoa, koska en voi sietää Kanadaa, enkä sitä että ovat aina tuomarien erityissuosiossa.

Toivottavasti mikään turha pillipiipari ei pilaa tätä ottelua.
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Mikko Koivua odotellessa

Viestin lähetti The Original Jags
Lauantaina pelattavaan välierään suosikkina lähtee ilman muuta Kanada, jolla on joukkueessaan peräti 15 World Cupissa esiintynyttä pelaajaa. Kieltäytymisten ja loukkaantumisten erityisesti puolustuksessa vaivaama Venäjä on kiistaton altavastaaja ennen ottelua.



blaaa-blaaa-blaaa................

Kanadan mahdollisuudet
- saavat vedätettyä tuomareita entiseen malliin
- saavat venytettyä peliä (saavat 1. ja 2.ketjuille optimaalisen rytmityksen)
- 2-ketju jatkaa omalla tasollaan
- tuomarit eivät uskalla puhaltaa
- Brodeur pelaa sellaisen 95% suorituksen
- Kanukit saavat veren kiehumaan ==> ylivoimaa

Kanadalle tänä(kin) vuonna muu kuiin kultamitali on pettymys.

Kanada voittaa 5-3
Thorton 1+2, Nash 1+1 Heatley 2+1, Smyth 0+2, Draper 1+0 (av)
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti teemu73

Toivon tästä ilman muuta Venäjän murskavoittoa, koska en voi sietää Kanadaa, enkä sitä että ovat aina tuomarien erityissuosiossa.

Jos Kanada voittaa välierän pelillisen paremmuuden vuoksi, niin asia on puolestani OK. Mutta jos homma ratkeaa tuomaripeliin, kuten vuosi sitten pelattu Kanada-Slovakia välierä, niin silloin varmaankin harmittaa selvästi enemmän.

Luulen, että kanadalaiset tuleva lobbaamaan otteluun amerikkalaistuomarin. Itse toivon otteluun Slovakia-Kanada ottelun tässä turnauksessa puhaltanutta ruotsalaistuomaria, joka selvisi urakastaan tuossa pelissä melko hyvin. Hannu Henrikssonin valinta olisi venäläisten kannalta katastrofi.
 
Viimeksi muokattu:

janóz

Jäsen
Viestin lähetti The Original Jags


Lähtökohta välierään on kuitenkin se, että Kanada on suosikki. Sillä on nimekkäämpi joukkue kuin Venäjällä, ja ennen kaikkea puolustus- ja maalivahtipelin pitäisi olla Kanadan etu. Tosin ei Brodeurkaan ole pelannut mitenkään häikäisevästi. Kanadan pelaajamateriaali myös hyökkäyspäässä on laajempi kuin Venäjällä. Kaksikkoa Thornton-Nash saa varoa aina, kun Slovakia-peli näytti. En ole kovin luottavainen sen suhteen, että proshkinit ja denisovit saavat näitä herroja kuriin. Hyökkääjien on autettava puolustajia omassa päässä erityisen paljon aina, kun Kanadan tehokaksikko on jäällä.


Minusta Venäjällä on kyllä kisojen kovin hyökkäyskalusto, se nähtiin taas eilen. Ei voi kuin kadehtia venäläisten taitoa ja etenkin laukauksien tarkkuutta!!! Vaikka Bäckström ei ollut parhaimmillaan niin Ovechkinin ja Datsjukin maalit olivat niin tarkkoja kuin vain voi olla. Molemmat liikkeestä ammuttuja ja varsinkin Datsjukin veto oli aivan uskomaton!!! Rankkarikisan alkaessa ei ollut sitten minkäänlaista epäselvyyttä kummalla joukkueella menee sormi suuhun ja kummalla ei..

Kanadan hyökkäys tosin ei jää paljoa jälkeen, mutta en jaksa uskoa, että Thorntonin ketju tekee jokaisessa pelissä maalin. Pakit Kanadalla on paremmat, mutta ne ei ole parhaimmillaan isossa kaukalossa. Tämä tasoittaa materiaalieroa Esim. Souray ja Jovanovski voi olla todella lirissä taitavien venäläisten kanssa. MUTTA tämä peli ratkeaa maalivahtipeliin. Molemmat maalivahdit pystyvät ihmeisiin, mutta myöskin romahduksiin. Kumpi näistä pitää paremmin pokan on voittavan joukkueen maalivahti. Brodeur on ollut todella epävarma ja jos Kanada ei laita Luongoa maaliin niin Venäjän voitto on lähellä. Toivotaan Venäjän voittoa!
 

brehme_

Jäsen
Suosikkijoukkue
prosenttikiekko
Jaahas... Olisi sitä mielellään nähnyt suomen tässä pelissä maksamassa viime kevään kalavelkoja (lue: puolustamassa kuin hullu) mutta myönnettävähän se on, että kovempi porukka meni jatkoon, ei siitä sen enempää.

Venäjä on räjähdysaltis joukkue. Eilen se pelasi etenkin toisessa erässä (jatkoajalla meni vähän kuskailuksi) upeaa taitokiekkoa, jossa kiekko liikkui ja venakoiden perisynnin mukaisesti maalipaikoistakin siirrettiin vielä kaverille. Huonoa tuuriakin oli mukana, esim. Datsjukin maila meni paskaksi selvässä maalipaikassa. Joukkue kuitenkin sortuu toisinaan ylilyönteihin. Kovaltshuk-Kovalev-akseli on mielestäni ylikuumenevaa tavaraa. Eilisessä Suomi-pelissä provosoituivat lähes tyhjästä. Muistan Salt Lake Cityn olympialaisista tilanteen, jossa Kovalev mätti tilanteen ulkopuolella Ruutua turpaan hanskat kädessä ja pelin ollessa käynnissä (okei, se lienee normaalia).

Kanadalla on yksi harvinainen vahvuus jääkiekon maailmassa. He osaavat voittaa. Kanadassa E-junnuista lähtien opetetaan pelaajia pelaamaan matsin kiinnekohtia, tärkeitä vaihtoja. Henkinen kantti on todella kova Kanadalla, heillä ei peli hyydy pariin takaiskuun tai muihin yllättäviin käänteisiin. Peli on joskus silmiä hivelevää ja voi vain ihastella niitä käytännön kepulikonsteja, joita Kanadan pelaajien huomaa harrastavan pelin sisällä (niistä kannattaa kysyä lisää Tikkasen Esalta). Toivon Kanadan menevän tästä jatkoon paremman yhteneväisyyden ja puolustuspelin takia. Silti tiukkaa tekee. Niinku Ara sanoo niin ei laiteta ropoja kummankaan puolesta..
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Suuri ja mahtava...

Kyllä on kaikki nyt pedattu punakoneen finaalipaikalle ja sitä myötä myös maailmanmestaruudelle. Siinä missä Kanada on mukana Venäjään verrattuna aika nimettömällä joukkueella ja ennenkaikkea huonommin valmistautuneella porukalla, pääsee Venäjä otteluun käytännössä parhaimmalla mahdollisella joukkueellaan ja ennenkaikkea kaikilla pelaajilla on tuntuma aivan eri kuin niillä kanadalaisilla pelaajilla jotka eivät ole kauden aikana missään pelaanneet. Eritoten Brodeurin otteissa tämä pelaamattomuus on näkynyt parhaiten näissä kisoissa. Kun vielä pelataan venäläisten mantereella ja suuressa kaukalossa, ei periaatteessa mikään puhu Kanadan voiton puolesta.

Vaikka lähtökohdat otteluun ovatkin Kanadan kannalta huonot, uskon heidän pystyvän panemaan hanttiin punakoneelle ja mitä pidemmälle ottelu pysyy tasaisena, sitä paremmiksi Kanadan mahdollisuudet mielestäni muuttuvat. Nikkarien asenne, taistelutahto ja yritys tulee toivottovasti puremaan venäläiseen psyykkeeseen ja toivon sydämestäni että Kanada etenee finaaliin.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Gags,

Oliko postisi hyvin piilotettua sarkasmia vai olitko tosissasi?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Toivon Kanadan vievän koko roskan nyt, kun Suomi ei ole enää mukana. Voiman ja taidon yhdistelmä on hienoa seurattavaa, tosin MM-Kanada ei aina edusta kyseistä yhdistelmää. No, joka tapauksessa toivon Kanadan selvittävän Venäjän ja finaalivastustajan varsinkin. Venäjän voitto ei olisi mikään katastrofi, taitava joukkue ja taisteleva ilme saa kyllä sympatiani loppuotteluun mahdollisesti selvitessään.

Mielenkiintoisia taistelupareja ottelussa varmasti on. Lähinnä tulee mieleen Kanadan parivaljakko Nash-Thornton vastaan Datsjuk tehoilun saralla. Mielenkiintoista on myös, pysyykö Sokolov kanukkien vauhdissa ja vastaavasti parantaako Brodeur otteitaan. Harmi, etten ottelua ainakaan kokonaan ehdi katsoa.
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Jagsille:

Toisessa ketjussa kehuit Malkinia. Vielä viime vuoden helmikuussa kaveri oli mukana kun paikkakuntamme hallipahasessa pelattiin U-18 turnausta. Olipa melkoista dominaa kaverin otteissa...

Itse semi-finaalissa voitto ratkeaa joukkuueelle, jonka maalivahdilla vähemmän huono päivä. Sokolov eikä Brodeur ole kumpikaan vakuuttanut. Vaaka ehkä hitusen Kanada-painotteinen.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti Nahkaparturi
Jagsille:

Toisessa ketjussa kehuit Malkinia. Vielä viime vuoden helmikuussa kaveri oli mukana kun paikkakuntamme hallipahasessa pelattiin U-18 turnausta. Olipa melkoista dominaa kaverin otteissa...

Itse semi-finaalissa voitto ratkeaa joukkuueelle, jonka maalivahdilla vähemmän huono päivä. Sokolov eikä Brodeur ole kumpikaan vakuuttanut. Vaaka ehkä hitusen Kanada-painotteinen.

Juu, Malkinhan johdatti Venäjän 86-ikäluokan aika suvereenilla tavalla maailmanmestaruuteen viime keväänä. Jo tuolloin oli nähtävissä, millainen pelaaja pojasta kehittyy.

Tänä vuonna Malkinin kehitys jatkui edelleen reippaasti. Hän oli oman seurajoukkueensa Metallurg Magnitogorskin toiseksi paras pistemies heti Aleksei Kaigorodovin jälkeen. Varmasti pelaaminen kahden tshekkihuipun Patrik Eliaksen ja Petr Sykoran kanssa samassa ketjussa oli iso apu hänen kehitykselleen.

Malkin on pelaaja, jollaisia soisin Venäjän kiekkoilun tuottavan enemmänkin. Venäjän viime vuosina tuottamat huiput ovat syystä tai toisesta olleet melkeinpä kaikki laitahyökkääjiä, mutta Malkin on ykkösketjun keskushyökkääjän oikea prototyyppi.

Malkin on tällä hetkellä eittämättä Euroopan suurin kiekkolahjakkuus ja maailman paras vuonna 1986 syntynyt pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Ja pelit eikun kovenee, nyt kun tähän asti on menty, niin olisi kiva jos mentäisiin loppuun asti.

Sokolovin otteet jäivät Suomi- voiton jälkeen askarruttamaan, pakko parantaa, sillä Kanada ei armahda tyhjistä paikoista, eikä pomputuksista. Hyökkäyspäässä Venäjä saanee tässäkin pelissä nopeiden luistelijoiden avulla vaarallisia tilanteita aikaan, niin kankeita nuo Kanadan pakit suurimmaksi osaksi on. Brodeur ei edelleenkään vakuuta, kummallisia pompotuksia ja pieniä arviointivirheitä tullut tuontuosta.

Venäjä voittaa 4 - 2 ja marssii finaaliin
 

peikko#13

Jäsen
Tässä pelissä kohtaa kaksi "kakkossuosikkia" Suomen jälkeen. Vastakkain on mielestäni kaksi turnauksen parasta joukkuetta, joten odotukset peliltä on kovat. Kumpikaan ei ole esittänyt vielä parastaan, mutta silti molemmat selvittivät oikeutetusti tiensä välieriin. Järki sanoo, että Kanada voittaa. Sillä on ollut murhaava ylivoima ja muutenkin joukkueen rutiini on kovaa luokkaa.Mutta Sympatiat on kyllä Venäjän puolella, koska toivoisi menestystä maalle joka tuottaa jatkuvasti huipputaitavia yksilöita jääkiekko maailman iloksi.

Venäjä-Kanada:
Veikkaus 2-3
Toivomus 4-3
 

Andrei

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kanada pelaa juuri sellaista peliä jota toivoisin Suomenkin pelaavaan. Mutta nykyisellä pelaajamateriaalilla se ei ole mahdollista. Taklataan kovaa, luistellaan maalille jonne kiekkoa myös pelataan, ja isketään lujaa reppuun kun paikka on. Vastustajaa kuumennetaan ja tuomaria psyykataan, peliä pelin sisällä mikä ehdottomasti kuuluu peliin nimeltä jääkiekko.

Eipä voi Suomen kannattajana kuin kaihoisasti haikailla Nashien, Thorntonien ja Smythien perään. Mistä saataisiin tännekin näin loistavia, isoja, nopeita ja kovaa ja tarkasti laukovia pelaajia, jotka iskevät kiekot sisään ja pystyvät henkilökohtaisella taidollaan ratkaisemaan otteluita.

Venäjällä on myös muutama huipputaitava yksilö, mutta koska jääkiekko on joukkueurheilua, Kanada vie 3-1.
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Ai että, tulipa kiintoisa ottelupari. Molemmat joukkueet pelaavat tarvittaessa todella hienoa kiekkoa. Venäläiset kynäilee ja kieputtaa, siirtelee kiekkoa kauniisti, kun taas kanadalaiset voimakiekkoilevat, taklaavat ja tarvittaessa myös kieputtavat. Toivottavasti pelistä tulee korkea tasoinen ja tiukka maalijuhla, jossa kuitenkin roskamaalit eivät ole pääosassa.

Suosikkijoukkuetta en osaa päättää, joten sen kunniapaikain saakoon se joukkue, joka on parempi eli siis joka voittaa. Kummassakin on tiettyä charmia ja kummassakin on omat suosikkipelaajat (Gagne ja Datsyuk), molemmille toivon onnistumisia.

Jos veikkaamaan aletaan, niin pakko kuitenkin kallistua Kanadalle. Venäjän puolustus ei ole tarpeeksi laadukas.

5-3 Kanada
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Viestin lähetti Andrei
Kanada pelaa juuri sellaista peliä jota toivoisin Suomenkin pelaavaan. Mutta nykyisellä pelaajamateriaalilla se ei ole mahdollista. Taklataan kovaa, luistellaan maalille jonne kiekkoa myös pelataan, ja isketään lujaa reppuun kun paikka on. Vastustajaa kuumennetaan ja tuomaria psyykataan, peliä pelin sisällä mikä ehdottomasti kuuluu peliin nimeltä jääkiekko.

Aiiivan, periksiantamatonta, kylmähermoista, suoraviivaisesti äijäilyä, jolla tähdätään vain ja ainoastaan voittoon. Periaatteessa ihan ok ja jopa ihailtava asenne, viime vuoden tapainen Foppa-Niedermayer episodi tosin oli jälleen siinä hilkulla. Rapatessa tietysti roiskuu. Sitä tosin olen ihmetellyt, miksei muilla huippumailla ole kanttia lähteä samaan peliin mukaan? Kävisikö siinä vain omalle jengille kylmät, jos kävisi tökkimässä Brodeuria tai taklaisi vaikkapa Nashin selästä plekseihin?

Eipä sikäli, kyllähän venakoiden pelikin on mallikasta seurattavaa. Varsinkin kun näitä nuoria, vahvoja ja huipputaitavia kiekkotaiteilijoita tuotetaan kuin liukuhihnalta. Hallitsevat hekin kaikki modernin pelin osa-alueet, vaikka mitään taklausautomaatteja Venäjän jengissä harvoin näkee. Nuorten kisoissa puolustaja Panin(?) jäi mieleen tällä saralla. Joka tapauksessa, eivät hyvänä päivänä anna kovankaan pelin hyydyttää, kykenevät tekemään kiekolla ihmeitä ja olemaan aika ajoin tehokkaitakin.

Kanukit sitten osaakin olla tehokkaita, maalin edestä löytävät aina sen puolen neliön tyhjän tilan, jossa lapa odottaa jäässä kovaa ja tarkkaa syöttöä. Ajoitukset syötöissä osuvat usein nappiin. Jäätävää mailataituruutta näkee harvoin mutta perustaidot ja peliäly on maajoukkuepelaajilla huippuluokkaa. Suoraviivaisten hyökkäysten lisäksi maaleja osataan tehdä myös nopeilla oivalluksilla; esimerkiksi ylivoimapelissä, neliön ollessa epätasapainossa, pari nopeaa syöttöä ja kiekko pelataan takanurkalle ja sieltä tyhjiin. Alkusarjasta jäi mieleen se yksi yv-maali, jossa maalin takana kiekkoa pitävä peluri siirtyi jalan verran oikealle, maalivahti joutui täten siirtymään oikealle tolpalle. Samaan aikaan oikealla pelaava hyökkääjä siirtyi lähemmäksi maalilinjaa. Nopea syöttö maalin takaa hänelle ja edelleen nopea laukaus pienestä kulmasta vahdin suojien kautta sisään. Noh, tiedä sitten onnistuuko tosipeleissä.

Kanada-Slovakia pelissä tehtiin ekassa erässä neljä maalia. Iltalehdessä matsia kehuttiin hienoksi kiekkoviihteeksi. Missasin osin tapahtumarikkaan kolmannen, kaksi ekaa erää tuntui jotenkin pliisulta. Huipputaitavat slovakit eivät kyenneet näyttämään parasta osaamistaan. Toisaalta, kanukitkin tekivät pahoja virheitä puolustuspäässä. Jotenkin...huonoa hokia? Lasak meni vielä imaisemaan sen viidennen. Vaahteralehden lähtö oli lähellä mutta aina ne vaan onnistuu lopussa. Tänä vuonna ei tarttenut kampittaa veskaakaan, Lasak kaatuili ihan itse.

Ovatko kauden aikana vähän pelejä alle saaneet kanukit nyt loppumetreillä parhaimmillaan, kun pelataan vain voitosta? Kanada on vienyt lähes kaiken miesten lätkässä viimesen reilun kolmen vuoden aikana, joten putoaminen jatkosta olisi vaihteeksi jotain uutta. Samoin kuin Venäjän finaalipaikka. Saksan kisojen mestaruuden jälkeen menivät yhdeksän vuotta ilman mitalia, kunnes 2002 sumputtivat hopeaa. Periaatteessa, vaihtelun vuoksi voisi sympatiat mennä Venäjälle.

Mutta, paras voittakoon. Menestys täytyy ansaita yhtenäisellä ja tiiviillä pelillä, typeriin ryssimisiin ei ole varaa. Paljon on kiinni Sokolovista. Kuten tietysti Brodeurista. Väkivahvojen kanukkien rynnätessä maalille, venakkopakeilla saattaa tulla hivenen ongelmia. Toisaalta, huipputaitavat venäläishyökkääjät saattavat aiheuttaa isoille ja kankeille kanukkipakeille vaikeuksia lentokentällä.

Kanada vie...3-2. Voittomaaliin liittyy vaihteeksi suurta dramatiikkaa.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Toivottavasti sikailevat venäläiset saavat huomenna opetuksen siitä kuinka jääkiekko tulee pelata.
Kanadan voitto olisi parasta mitä tästä pelistä voi toivoa.
 

torni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muikisteleva rightin kanukkipakki
Viestin lähetti aceman81



Kanada-Slovakia pelissä tehtiin ekassa erässä neljä maalia. Iltalehdessä matsia kehuttiin hienoksi kiekkoviihteeksi. Missasin osin tapahtumarikkaan kolmannen, kaksi ekaa erää tuntui jotenkin pliisulta. Huipputaitavat slovakit eivät kyenneet näyttämään parasta osaamistaan. Toisaalta, kanukitkin tekivät pahoja virheitä puolustuspäässä. Jotenkin...huonoa hokia? Lasak meni vielä imaisemaan sen viidennen. Vaahteralehden lähtö oli lähellä mutta aina ne vaan onnistuu lopussa. Tänä vuonna ei tarttenut kampittaa veskaakaan, Lasak kaatuili ihan itse.



Ei minunkaan mielestä tuo CAN-SLO ollut hyvää hokia. Jännähän se oli maalien muodossa, mutta vaisuhkoa peliä. Slovakeista ei ollut fyysistä vastusta ollenkaan Kanadalle (paitsi Chara ja tuo törkeä Gagnen ajo). Olin Slovakian puolella, mutta oli sama olo kuin Suomen pelatessa CAN vastaan, me on hävitty tää peli.

CAN-RUS pelistä toivon hyökkäyksen juhlaa heikohkojen puoluksien ja epävarmojen veskareiden kustannuksella. Venäjän taiturit vakuuttivat Suomi-pelissä sen verran, että tulosvetoa lyötiin Venäjän puolesta (hyvät kertoimet suurimaalisilla tuloksilla).

Ovatko Venäjän hyökkääjät lennossa kuten Suomea vastaan toka erässä, tekeekö Nash taas pari? Odotan hienoa matsia!!
 

Jouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Big River Prospects
Da Da Canada, Niet Niet Soviet!

Pavel Datsyuk on pelannut hienon MM-turnauksen - Kanadan on laitettava kaksi Pavelin hyvää kaveria, Kirk Maltby ja Kris Draper, hänen kimppuunsa koko pelin ajan rankaisemaan tätä fyysisesti saadakseen tämän kiinnostuksen pois pelistä jotenkin. Datsyuk esittelee NHL:ssäkin hienoja taitojaan, mutta hänellä on ollut vaikeuksia tehdä mitään tärkeissä otteluissa kun erityishuomio on päällä - kolme maalia vain 37:ssä playoff-ottelussta tms.

Venäjä on kotijoukkue ja sillä on viimeinen vaihto, siksi tehtävä on hankalampi.

Kanadan on pelattava kovaa prairie town-peliä taklauksineen alusta loppuun voittaakseen; jos näin ei pelata, venäläisten taitavat hyökkääjät tulevat ja ratkaisevat pelin. Maalivahtipelissä Kanadalla on etu.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Hyvin alkoi Kanadalla, alle 2 minsaa meniavausmaaliin.

Edit: aijai, samanlainen alku kanukeilla kuin Suomella, 2-0 johto heti alkuun. Jotenkin tuntuu ettei Kanada kuitenkaan tee "Suomea"...

Edit2: katos,siellä on TOJ:n suosikki Henriksson tuomarina, te ootte havinnyt pelin?
 
Viimeksi muokattu:

Boldin

Jäsen
Minkä takia nikin täytyy näinkin hienot ja tärkeät pelit pilata tolla "minä määrään" asenteella. Ykskään jäähy tähän mennessä ei ole ollut pelin tärkeyteen nähden ansaittu.

Se on minun mielipiteeni.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Viestin lähetti Boldin
Minkä takia nikin täytyy näinkin hienot ja tärkeät pelit pilata tolla "minä määrään" asenteella. Ykskään jäähy tähän mennessä ei ole ollut pelin tärkeyteen nähden ansaittu.

Se on minun mielipiteeni.

Yhdyn tähän täysin.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Vaikka yleensä pidän Pohjois-Amerikkalaisesta pelityylistä, niin kyllä tämän turnauksen osalta on pakko todetta, että Kanada on ollut koko turnauksen pahin kahva-joukkue. Toki siellä miestä otetaan kovaa ja oikein, mutta jos jälkeen jäädään, niin maila on kainalossa. Karvaajatkaan eivät ilman painia kulmiin pääse.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti TBK
Vaikka yleensä pidän Pohjois-Amerikkalaisesta pelityylistä, niin kyllä tämän turnauksen osalta on pakko todetta, että Kanada on ollut koko turnauksen pahin kahva-joukkue. Toki siellä miestä otetaan kovaa ja oikein, mutta jos jälkeen jäädään, niin maila on kainalossa. Karvaajatkaan eivät ilman painia kulmiin pääse.

Onko ne kahvannut noi kaikki 3 maaliakin?
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Mielikuvitushahmo
Yhdyn tähän täysin.

Jep jep, Henriksson tekee taas Henrikssonit. Kaksi peräkkäistä täysin pelin henkeen soveltumatonta jäähyä Venäjälle. No, toisessa ja kolmannessa erässä Hannu ei sitten teekään enää mitään jos normaalikaavaa jatketaan.

GO CANADA GO!!!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös