Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 10 288 864
  • 62 343

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Samaa mieltä. Olen itse viime kesästä asti pitänyt yhtenä todennäköisenä kehityskulkuna Pohjois-Korean tietä. Eli diktatuuri kiristyy ja Venäjä eristyy. Sotatila Ukrainan kanssa jää pysyväksi, mutta intensiteetti laskee. Tämä kaikki siksi, että rauha ei oikein ole kummallekaan osapuolelle optio, ellei rintamalla toinen lyö toista 6-0.
Pohjois-Korea on niin uskomattoman takapajuinen maa, että aika kova vertaus, mutta ostan kyllä silti jonkin verran tätä vertausta. Venäjän eristäytyminen ja taantuminen näyttää aika todennäköiseltä kehityskululta, kun otetaan pidempää aikaperspektiiviä käyttöön. Putin halusi rakentaa suuren ja mahtavan Venäjän, mutta päätyykin lopulta kutistamaan sitä. Venäjä 10 vuoden kuluttua saattaa olla todella paljon heikompi valtio, kuin mitä se nyt on. Nimenomaan siviiliyhteiskunnan puolelta.

Ukraina tässä näyttäisi valitettavasti ensimmäisen erätappion ottavan siinä mielessä, että nyt ei ole näköpiirissä sitä, että ainakaan ihan äkkiä olisivat saamassa Krimiä ja noita muita menettämiään alueita takaisin. Tämä ihan siitä syystä, että länsimaiden aseellinen tuki ei vaan ole riittävää, jotta tuo olisi mahdollista. Venäjän on annettu rakentaa todella vahva siilipuolustus tuonne ja nostaa sotilaallista kapasiteettiaan niin paljon, että ilman jotain suurta mullistusta ei nuo rintamalinjat tuosta millään dramaattisella tavalla tule enää muuttumaan.

Toisaalta sotaa ja Ukrainan urhoollista taistelua voi pitää voittona, koska heidän itsenäisyytensä säilyy.

Pidemmällä aikavälillä ei voi sitten tietää, että jos Venäjä tarpeeksi näivettyy, niin voiko siitä joskus vielä tulla mahdolliseksi se, että Ukraina saisi menettämänsä alueet takaisin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Mitä mieltä palstan asiantuntijat ovat näistä näkemyksistä?
Edelleenkin pidän näitä uhkakuvien maalailuja ihmeellisinä. Ihan lähtien jo siitä virheajattelusta, että Ukraina ei ole kaatumassa Venäjän edessä yhtään mihinkään, mistä tuossa jutussa puhutaan. Ukraina saattaa hyvinkin menettää alueitaan Venäjälle, mutta se ei ole mitään kaatumista.

Millä ihmeen kyvykkyydellä Venäjällä olisi mitään mahdollisuuksia lähteä haastamaan Natoa, kun eivät koko sotilaallisella mahdillaan kykene Ukrainaakaan valloittamaan? Ukrainassa on jo nyt tuhoutunut niin valtava määrä Venäjän sotilaallista suorituskykyä, että tuon paikkaamiseen heillä menee monia, monia vuosia. Jos sitä nyt ikinä oikeasti edes kykenevät paikkaamaan. Ja samalla kun tuota erittäin kallista projektia armeijan uudelleen rakentamisesta pitäisi lähteä suorittamaan, niin yhtä aikaa pitäisi siviiliyhteiskunnastakin pitää jotenkin huolta. Terveydenhuolto, eläkkeet yms.

Jonkin pienen, yksittäisen Nato-maan kukistaminen voisi tulla siinä tapauksessa kyseeseen, että artikla 5 osoittautuukin pelkiksi tyhjiksi sanoiksi paperilla. Mutta en vaan mitenkään pysty näkemään tuotakaan tapahtuvaksi kolmesta syystä:

A) Ukraina jää nyt jokatapauksessa keikkumaan piikiksi Venäjän lihassa, joka koko ajan vaatii heidän huomiotaan.

B) Tuo olisi käytännössä koko länsimaailman luovuttamista Venäjän edessä, että artikla 5:sta ei aktivoitaisi täysimääräisesti, jos johonkin Nato-maahan hyökätään. Miten ihmeessä yksikään länsimainen poliitikko voisi enää katsoa itseään peiliin kaiken tämän Ukrainassa tapahtuneen jälkeen, jos tuollaisella tavalla heittäisivät koko arvovaltansa ja poliittisen pääomansa roskatynnyriin? Ja jos/kun tuo artikla aktivoidaan, niin Venäjällä ei siinä leikissä ole mitään palaa. Tämän on Putinkin ääneen sanonut.

C) Ne resurssit joista jo tuossa mainitsin. Mistä ihmeestä Venäjä nyt yhtäkkiä 3 vuodessa sellaisen superarmeijan rakentaa, jolla Ukrainan lisäksi vielä Naton kanssakin lähdetään hippasille?
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Pohjois-Korea on niin uskomattoman takapajuinen maa, että aika kova vertaus, mutta ostan kyllä silti jonkin verran tätä vertausta. Venäjän eristäytyminen ja taantuminen näyttää aika todennäköiseltä kehityskululta, kun otetaan pidempää aikaperspektiiviä käyttöön. Putin halusi rakentaa suuren ja mahtavan Venäjän, mutta päätyykin lopulta kutistamaan sitä. Venäjä 10 vuoden kuluttua saattaa olla todella paljon heikompi valtio, kuin mitä se nyt on. Nimenomaan siviiliyhteiskunnan puolelta.

Minun näkemys on se, että Venäjä luisuu vastustamattomasti kohti romahdustaan. Ukrainan sota on jättiläisen viimeinen isku pitkään aikaan. Romahdus tässä mielessä voi tarkoittaa juuri tuota eristäytymistä ja sisään käpertymistä tai sitten se voi olla esimerkiksi sisäiset levottomuudet ja regiimin vaihto. Venäjän demografia, talous ja sisäinen totuus, jossa valheet ovat valheiden päällä on pitkän päälle todella kuluttavaa ja loputtomasti se ei voi kestää. Mutta kauanko se kestää? Sitä on vaikea ennustaa, mutta mitä pidemmälle Ukrainan sodan kuuma vaihe kestää niin sitä vähemmän Venäjä sitä kykenee kantamaan.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu

Mitä mieltä palstan asiantuntijat ovat näistä näkemyksistä?

Itsekään en usko näihin maalailuihin. Venäjällä ei ole mitään kyvykkyyksiä tällä hetkellä saada armeijaansa uuteen iskuun. Ukraina syö ihan kaiken resurssin ja Venäjä on oikeastaan ollut NL:n jälkeen kyvytön rakentamaan mitään sotilaallisesti toimivaa suuressa määrin. Tykistöt, panssarivaunut, lentokoneet, jne. Eikä tule kykenemäänkään. Kiina sen sijaan voi ja osaa rakentaa suuressa mittakaavassa, mutta miksipä Kiina itseään Venäjään liittäisi liian tiukasti.

Mutta Ukrainan sota on näyttänyt Euroopalle kuinka heikkoon kykyyn sen sotilastuotanto on mennyt kylmän sodan jälkeen. Aiempi Libyan sota vihjaili samaan suuntaan kun eurooppalaisilla loppui älyaseet oikeastaan heti lähtöviivoilla ja amerikkalaisten piti tulla siivoamaan tilanne. Toki tässä se "loppuminen" tarkoittaa sitä, että varastoon on pitänyt jättää se oman turvallisuuden vaatima määrä ja ylimääräinen on voitu laittaa Libyaan. Sitä ylimäärää ei ollut. Eikä ollut myöhemmin Ukrainaankaan oikeastaan.

Samalla tavalla kuin Venäjä, ei Eurooppakaan osaa valmistaa mitään sotilaallista suuressa skaalassa kylmän sodan jälkeen. Mutta Euroopalla on kuitenkin kyky tarvitessa siihen suuntaan mennä, toisin kuin Venäjällä.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Minun näkemys on se, että Venäjä luisuu vastustamattomasti kohti romahdustaan. Ukrainan sota on jättiläisen viimeinen isku pitkään aikaan. Romahdus tässä mielessä voi tarkoittaa juuri tuota eristäytymistä ja sisään käpertymistä tai sitten se voi olla esimerkiksi sisäiset levottomuudet ja regiimin vaihto. Venäjän demografia, talous ja sisäinen totuus, jossa valheet ovat valheiden päällä on pitkän päälle todella kuluttavaa ja loputtomasti se ei voi kestää. Mutta kauanko se kestää? Sitä on vaikea ennustaa, mutta mitä pidemmälle Ukrainan sodan kuuma vaihe kestää niin sitä vähemmän Venäjä sitä kykenee kantamaan.
Tämä on juuri se munkin käsitys. Tavallaan sama, miten Ukrainan sodassa käy, sota itsessään on ollut kova isku Venäjälle monella tavalla: talous on laitettu uralle kohti kaaosta, hampaat ovat hajonneet kun Ukraina osoittautuikin pehmeän pullan sijaan kiveksi, regiimin uskottavuus on kovalla koetuksella. Venäjä toki itse esittää muuta - mitä muutakaan se voi?

Tuo mainittu "Pohjois-Korean tie" on sitä, jos nyky-regiimi onnistuu voimalla ja väkivallalla pitämään homman käsissä. Sitten tuo sisäinen kaaos tapahtuu, jos eivät onnistu. Alkaa ensin valtataistelu ja se sitten päättyy verisesti. Mutta aikataulua on vaikea sanoa, että missä vaiheessa sisällä paine kiehuu yli.
 
Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saattaa olla hyvinkin, että Putin jatkaa vielä useita vuosia vallassa aivan kuten tähänkin asti. Jos terveyttä vaan piisaa, niin miksei tuo koko tätä 2020-lukua voisi vielä vallankahvassa keikkua. Venäjä on toki arvaamaton maa, mutta juuri nyt ei lähitulevaisuudessa ole näköpiirissä sitä, että Putin olisi menossa minnekään, joten hänen kanssaan on varauduttava toimimaan jatkossakin.

Eikä minun mielestäni muutenkaan kannata kauheasti asettaa mitään toiveajattelua sen varaan, että "kunpa kohta hänestä aika jättäisi". Vaikka näin tapahtuisikin, niin on iso todennäköisyys sille, että tuolta silovikeista tulee joku vähintään yhtä vittumainen ukko tilalle.
Olihan neuvostoliitossa Stalinin 74 v lisäksi vallassa Breznev 75 v, Andropov 69 ja Tsernenko 73, joten siellä ei ole helpolla vallasta luovuttu kun siihen asemaan on päästy. Vaikka Putin kuolisikin pian, niin kuka purkaisi hänen rakentaman valtarakenteen? Koko aika tehdään uusia lakeja valtarakenteen pysymiseksi. Perinteet ovat pitkät vanhojen raihnaiden miehien vallassa pysymiseen. Vähän kuin mafiassa se, ettei sieltä eläkkeelle jäädä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olihan neuvostoliitossa Stalinin 74 v lisäksi vallassa Breznev 75 v, Andropov 69 ja Tsernenko 73, joten siellä ei ole helpolla vallasta luovuttu kun siihen asemaan on päästy.
Ei luovuta ei, ja sitten kun vielä muistetaan, että ihan demokraattisesti valittu Joe Biden on tasan 10 vuotta Putinia vanhempi, niin ikä tuskin on este, jollei joku sairaus sitten korjaa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mutta Ukrainan sota on näyttänyt Euroopalle kuinka heikkoon kykyyn sen sotilastuotanto on mennyt kylmän sodan jälkeen. Aiempi Libyan sota vihjaili samaan suuntaan kun eurooppalaisilla loppui älyaseet oikeastaan heti lähtöviivoilla ja amerikkalaisten piti tulla siivoamaan tilanne. Toki tässä se "loppuminen" tarkoittaa sitä, että varastoon on pitänyt jättää se oman turvallisuuden vaatima määrä ja ylimääräinen on voitu laittaa Libyaan. Sitä ylimäärää ei ollut. Eikä ollut myöhemmin Ukrainaankaan oikeastaan.

Samalla tavalla kuin Venäjä, ei Eurooppakaan osaa valmistaa mitään sotilaallista suuressa skaalassa kylmän sodan jälkeen. Mutta Euroopalla on kuitenkin kyky tarvitessa siihen suuntaan mennä, toisin kuin Venäjällä.
Tästä on juuri kysymys tällaiset heittojen kohdalla, mitä tuo verkkouutisten juttu koski, ne ovat poliittisia avauksia. Kuinka ollakaan tuollainen avaus tuli juuri Puolasta, joka on jo ihan sotilasmahti Euroopassa, plus tietenkin Ukrainan rajanaapuri. Eli viesti sieltä on etenkin tuonne Keski-Euroopan suuntaan, että pankaas nyt näiden asioiden suhteen jokin tikku ristiin joku muukin kuin vain me..
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Pitkä aika onkin kulunut edellisestä viestistä eli silloin kesältä 'Salen' ja Ukrainan tavallaan merkkipäiviltä laitettuna.

On tapahtunut tällä välin sen verran paljon, että todella isoille, seikkaperäisimmille selostuksille tarvittaisiin melkoinen aikamäärä käyttöön ja sitä verrattuna vaikkapa vielä kuluneeseen kevääseen tai viime vuoden kovin tunnetun ongelmalliseksi koituneeseen kevääseen nähden tähän aihealueeseen ei ikävä kyllä ole irtoamassa.

Lyhyempänä puhuen nyt kun koko ajan ja mitä pidempään on kulunut muka Ukrainan kokoaikaisista 'epäonnistumisista' niin yksi asia on ärsyttänyt vallan suunnattomasti:

Minkä takia aina keskitytään vain yhteen rintamaan ja mainitaan julkisuuden valokeilassa koko ajan vain yhtä ainoaa pysähtymistä/liian vähän hidasta etenemistä länsimedian valokeilaihkajulkisuusroskan mukaan?

Ja sitten pidetään muka olevinaan venäläisittäin uutisoitavana 'onnistumisena' käytännössä jatkuvia verilöylyjä heikäläisille missä kyseisen nyt nimeltä mainitsemattoman merkityksen nimissä menettävät kerta toisensa jälkeen kasapäin miehiä ja kalustoakin melkoisen hurjia määriä?

Tällä pitkällä välin kesästä lähtien Ukraina on kaikista ongelmistaan huolimatta päässyt hienosti etenemään ainakin pohjoisalueilla kuten myös koilisalueilla nyt tietenkin mahdollisen etenemisen pysähtyessä juurikin kenties talven tuloon.

Tämän lisäksi myös kaakkoisalueilla on ollut etenemistä joskin se on vielä vaihtelevan ristiriitaista.

Enemmän kaakossakin on toki edetty kun miten koko ajan nyt surkutellussa/valitetussa eteläsuuntahyökkäyksessä.

Ja kaikkea tuota ei edes siltikään voida kertoa kaiken sen lähes venäjämielisten trollien kehusonnan vastineeksi sitä edes jonkin verran hillitsemään!

Edes vaikka jonain muuna tilanneraporttina mikäli niin kerran olevinaan joissakin itkuvirsipiireissä ei muka ole niissä etenemisissä niin paljon väliä kuin miten olisi näillä median valokeilasuunnissa.

Ilman muuta tunnetussa ja vähän turhankin paljon sinänsä painoarvoa murheellisesti vievässä etelässäkin Ukraina on odotettua kovemmista vastarinnoista kuten myös länsikaluston viivetoimituksista kärsineenä (Tätäkin on ollut melkoisen vaikeaa ymmärtää nyt kun viimein syksyllä jotain vähän suurempaa määrää sinne alkoi tulla, mutta välillä sekin vähän saattaisi tätä menoa tyssätä tai kun niin hirveän paljon tunnutaan länsimaissa nyt pelkäävän erilaisia vaaleja sen sijaan edes pelossakin ennen avun tyrehtymistä ehdottomasti Ukrainalle jatkettavien toimitusten toimittamista niin paljon kuin suinkin ehtisi!) onnistunut myös luomaan tiettyjä sillanpääasemia ja luomaan ainakin jonkinlaista pysyvämpää aloitekykyä verrattuna ainakin vielä kesän huonoimpiin murhenäytelmiin nähden jolloin tuntui aivan kaiken menon tyssäävän sitten siihen.

Välillä muutamankin erinäisen lähteen mukaan eräitä Ukrainan hallussa olleita alueita olisi muka menetetty, mutta mikäli niitä edes alkuunkaan menetettiin (Paitsi Venäjän ja venäjämielisten päiväunissa.) niin ne on väiteväliltään vallattu kyllä takaisin.

Muutamia muita alueita pidetään tällä hetkellä sitten tietenkin murheellisesti hieman epäselvinä kun välillä niissä on edetty ja välillä niissä sitten ei ole edetty.

Yhtään ei tietysti helpota erinäisten sotatiedelaitostenkin karttapäivitysten hitaudetkaan asiaa jolloin kokonaiskuvan hahmottaminen on ollut välillä haasteista tuttua.

Venäjänkin edes teoreettinen 'onnistuminen' on siitäkin jo naurettavaa, että minua itseäni huolettaisi venäläisenä mikäli sellainen olisin niin helkkaristi enemmän mahdollinen kyseisen maan ajautuminen enemmän tai vähemmän jättimäiseksi Kiinan alus/orjamaaksi ennen pitkää pelastuksenaan vain joku Kiinan oma jättimäinen mahdollinen talousromahdus kun sielläkin on omat vaikeutensa pinnan alla.

Tiedä sitten tuosta tähän aihealueeseen palaamisesta hetkeen puhumaan yhtään mitään aiemmin miettein, mutta nyt ihan viime viikkoina ja viime päivinä tuo ihmeellinen kielteisyysasenne ja 'rauhanpuheisuus/aselepopuheisuus' sai kyllä minut kirjoittamaan vähintään tämän viestin huolimatta hieman verenpaineen noususta.

Mitään muuta mahdollinen pysähtyminen, aluevähättely nyt mistään lännen avun tyrehtymisestä ja ihme aselepotunnusteluista Ukrainan suuntaan nyt puhumattakaan ei auta yhtään ja ketään mitään muuta kuin Venäjää!

Ja puhumattakaan, että se muka olevinaan vieläkään huolimatta toki aluemenetyksistään silti haluaisi Ukrainasta ja sodasta sinänsä luopua.

Montakohan typerää oppituntia tarvitaan ennen kuin näilläkin uutisoijilla menisi tuo tosiasia kiistämättömänä jakeluun?

Tuotakin voisi kysyä aika monelta helkkarin päätoimittajalta tai heidän esimiesten ääripomojaan myöten kun ei heidän lehtiensä tai vastaavasti nettipuoliensa tarvitsisi vajota jonnekin keltaisen lehdistön tunnetun alhaiselle näpyotsikoinnin tasolle!

Puhumattakaan oikein viime kädessä taas kerran Saksan ja Ranskan pääpolitikoilta joskin näistä puhuen Saksassa uhkaan on tietyin ehdoin jo pidemmänkin aikaa tehty tai yritetty tehdä ranskalaisiin nähden selvästi päättäväisempiä toimia.

Tuliko ne liian myöhään sen näyttää aika sitten todella laajemmin.

Tiedä sitten, että ehtiikö jälleen ottamaan aikaa sitten edes ajankohtaisen puolen ruotimiseen enemmänkin.

Kun sehän on sallitumpaa kuin vähänkin vanhemman asiapuolen kertaus vaikkakin näin pitkittyneessä sodassa sellaiselle toivoisi joskus olevan vapaa paikka kertaluonteisena sallimuksena.

En kuitenkaan jo aikaisempien ja etenkin viime vuoden kevään perusteella lähde koettelemaan tilannetta.

Ukrainalle talvi tulee olemaan tiukka ja tietenkin pitkässä juoksussa paljon on vielä auki.

Ilman muuta ratkaisujen osalta huomattavasti kielteisemmin suhtautuisin mikäli tilanne jäisi kovin vaikeaksi ja tämä olisi samaa tyyliin sitten siinä ensi kevään, kesän tai noin vuoden kuluttua syksyn päätteeksi ennen sitten sen ensi vuoden talvea.

Sitä ennen en kyllä itse alkaisi luovuttamaan paljonkaan ja mikäli alkaisin suhtautumaan kielteisemmin niin ukrainalaiset itse tuskin suostuvat maansa mihinkään myyntiin ja sitäkään vähemmän ainakaan halvalla!

Jatkoa seuraa kenties jossakin välin kerrottavien tappiopäivitysten muodossa kun niitä on puolin ja toisin tullut aika hirveitä määriä tällä välin mikäli otetaan siis välille loppukesä-loppusyksy tälle vuodelle ja jo alkanut alkutalvikin on tietyin ehdoin kovin hirvittävä.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Pohjois-Korea on niin uskomattoman takapajuinen maa, että aika kova vertaus, mutta ostan kyllä silti jonkin verran tätä vertausta.
Pitää muistaa sekin, että ei siitä loppujen lopuksi edes niin kauan ole kun Pohjois-Korea oli vielä edellä eteläistä serkkuaan. Tai ainakin edes lähelle samalla viivalla. Että tuollainen luisuminen täydelliseksi paariaksi ei loppujen lopuksi vie niin kauaa kun tuolle tielle lähdetään. Puten regimellä ei loppujen lopuksi taida edes olla kovin paljon vaihtoehtoja, koska sivistynyt maailma on tainnut tehdä aika selväksi että tuon porukan kanssa ei lähdetä enää samalle hiekkalaatikolle, mikäli eivät kerää rojujaan Ukrainasta ja ala elää ihmisiksi. Mutta jos tuon tekevät, niin alkaa tulla ahdasta omien rajojen sisällä, vaikka olisi minkälaiset terrorikoneistot rakennettu omaa persettä suojaamaan. Tie on valittu ja sitä tietä täytyy nyt jatkaa eteenpäin, vaikka on aika selkeää että se tulee johtamaan alas jyrkänteeltä. Reuna ei välttämättä ole edes kovin kaukana.

Kyllä minäkin näen aika epätodennäköisenä, että Venäjä pystyisi luomaan aidosti NATO-maita uhkaavat sotavoimat edes seuraavan vuosikymmenen aikana. He ovat kyllä osoittaneet, että ainakin sotatilanteessa pystyvät jonkin verran oppimaan virheistään, ja heillä on edelleen resursseja skaalata tuotantoa ylöspäin jos tarve vaatii, mutta sodankäynti NATO-maita vastaan vaatisi jo muutakin kuin sitä, että pusketaan linjastoilta kymmeniä miljoonia vanhanaikaisia kranaatteja tai lisää raketteja väljiksi ammuttuihin GRAD:eihin. Venäjän oma kyky ei siihen riitä, ja kiinalaistenkin teknologia-apu saattaisi tulla venäläisille kalliilla hinnalla.

Kyllä Venäjä on paskonut suorituskykynsä pitkäksi aikaa, ehkä jopa lopullisesti. Pitää muistaa sekin, että tässäkin sodassa nuo "rajattomat resurssit" on tarkoittanut sitä, että neuvostoaikaisia varastoja on tyhjennetty kiihtyvää tahtia. Tuollaisten määrien korvaaminen taitaa olla nyky-Venäjälle aika pitkälti tekemätön paikka. Tai se tarkoittaa sitä, että koko yhteiskunta valjastetaan pelkästään sotatuotantoon, mikä sitten romahduttaa aika pitkälti kaiken muun.
 
Näinpä.

Ja entäs sitten mahdollisen tulevaisuuden hyökkäysten turvaaminen väestön suhteen?

Kun on ollut menehtymisiä sodasta riippumattakin, Venäjältä on ennen sotaa lähtenyt paljon pois myös ainakin lähtökohtaisen kyvykkäitä tai edes vähänkin lännessä oppinsa saaneita ihmisiä ja muutenkin tuo on menossa kohti hyvin ohutta ja vaarallista pohjaa.

Venäläisten maailman neuvoston kokoontumisessa oli kyllä uusin naurunaihe kun venäläiset trollit niin kovin usein tappioitaan vähättelevät niin minkähän ihmeen takia päähuvittajaksi oikein nk. Isä Kirilin lisäksi tuohon kokoukseen piti tuoda Putinkin?

Putin oli vielä sinänsä tuossa kuten oli, mutta mikäli tappiot on niin vähäiset olevinaan niin paljon puhuvaa oli kyllä huutonaurutasolle mennyt Putinin venäläisille naisille lausuttu toivomus monilapsisuudesta, hurjimmillaan lähes Romanian Ceausescun ajan 'sankariäiti'-tason kahdeksasta lapsesta tai yli turvaamaan Venäjän tulevaisuutta ja väestöpohjan lisäksi vähentämään ennen pitkää tietysti 'erikoisoperaation' tappioita Ukrainassa.

Tosin Conducatorin 'sankariäiti'-taso oli lapsiluvultaan toki vielä hurjempikin milloin tuli tietysti sen 10-20 lasta maailmaan pukanneille sitäkin suurempia ja hurjempia etuja romanialaisittain ehkä kehuttavina, mutta jo silloisen Suomen mitassa pöyristyttävän vähäisiä etuja.

Vaikka olisihan se olevinaan niin hienoa ollut ilmaiset junakyydit, bussikyydit ja lentomatkat loppuelämäksi niin olevinaan joo kunhan vain synnyttäisi niin paljon ja harvassa oli sellaisiin ponnistuksiin kykeneviä niinkin.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ukraina on nyt puun ja kuoren välissä sikäli mikäli USA:n rahat on loppu:

Valkoinen talo: Rahat lähes lopussa Ukrainan tukemiseksi​

Valkoisen talon budjettijohtaja Shalanda Young varoittaa, että Yhdysvalloilta uhkaa loppua aika ja rahat auttaa Ukrainaa taistelemaan Venäjää vastaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Young lähetti edustajainhuoneen puhemiehelle Mike Johnsonille ja muille kongressin johtajille kirjeen, jossa tuo huolensa julki.

Presidentti Joe Bidenin hallinto pyysi lokakuussa kongressilta lähes 106 miljardia dollaria Ukrainaa, Israelia ja Yhdysvaltoja koskevien kunnianhimoisten suunnitelmien rahoittamiseen.

Young sanoi Valkoisen talon julkaisemassa kirjeessä, että rahoituksen ja asevirran katkaiseminen Ukrainaan lisäisi Venäjän voittojen todennäköisyyttä.

– Haluan tehdä selväksi: ilman kongressin toimia meillä loppuu vuoden loppuun mennessä resurssit hankkia lisää aseita ja varusteita Ukrainalle ja toimittaa varusteita Yhdysvaltain armeijavarastoista, hän kirjoitti.

– Tähän hetkeen ei ole saatavilla taikarahoituspottia. Rahat ovat loppuneet – ja aika on melkein lopussa, Young varoitti.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tuo vaikuttaa enemmän USA:n sisäpoliittiselta painostukselta kuin viestiltä Ukrainalle, mutta voin olla väärässäkin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuo vaikuttaa enemmän USA:n sisäpoliittiselta painostukselta kuin viestiltä Ukrainalle, mutta voin olla väärässäkin.
Ei USA:lta aika, eikä varsinkaan rahat ikimaailmassa ole lopussa. Mutta poliittinen tahto alkaa selvästi olemaan koko ajan enemmän ja enemmän koetuksella, että miten pystytään enää näitä avustuspaketteja ajamaan läpi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
B) Tuo olisi käytännössä koko länsimaailman luovuttamista Venäjän edessä, että artikla 5:sta ei aktivoitaisi täysimääräisesti, jos johonkin Nato-maahan hyökätään. Miten ihmeessä yksikään länsimainen poliitikko voisi enää katsoa itseään peiliin kaiken tämän Ukrainassa tapahtuneen jälkeen, jos tuollaisella tavalla heittäisivät koko arvovaltansa ja poliittisen pääomansa roskatynnyriin? Ja jos/kun tuo artikla aktivoidaan, niin Venäjällä ei siinä leikissä ole mitään palaa. Tämän on Putinkin ääneen sanonut.

C) Ne resurssit joista jo tuossa mainitsin. Mistä ihmeestä Venäjä nyt yhtäkkiä 3 vuodessa sellaisen superarmeijan rakentaa, jolla Ukrainan lisäksi vielä Naton kanssakin lähdetään hippasille?
Kohta B olisi länsimaailmalle siinä mielessä kohtalokas, että jos vaikka nyt Viron annettaisiin joutua takaisin kansojen vankilaan, niin siinä olisi välittömästi selvä viesti oikeasti kyvykkäälle tai ainakin haastoresursseja omaavalle Kiinalle että "olkaa hyvä ja vallatkaa Kaakkois-Aasia, me emme tee mitään". Siinä mielessä Kiinalla voisikin olla jossain vaiheessa tulevaisuudessa syytä pistää bensa-asemakseen taantunut itänaapurimme järjestämään suorempaakin selkkausta NATOn kanssa, vaikka naapurimme johtoporsaat tiedostavatkin että retaliaation tapahtuessa heiltä lähtee vallan lisäksi henki.

Toisaalta Kiinalla on suunnaton ongelma kun neukkukalusto on osoittautunut täydellisen riittämättömäksi länsikalustoa vastaan ja kiinalaistenkin tuotanto taitaa perustua edelleen niihin neukkulasta ostettuihin ja kopioituihin vehkeisiin. Vaikka niitä olisi miten päivitelty, niin paskasta ei saa konvehtia pelkällä sokerikuorrutuksella. Diktatuureilta suojautumaan pyrkivät maat esimerkiksi Aasiassa tulevat hankkimaan pelkkää (jämäneukkulaiseen ja mitä todennäköisimmin myös kiinalaiseen verrattuna ylivoimaista) länsikalustoa ja älykkäiden puolustuslaitteistojen lisääntyminen tarkoittaa automaattisesti Kiinan voimapolitiikkamahdollisuuksien vähenemistä. Siinä mielessä Kiinan etsikkoaika terrorisointiin on hyvinkin näillä hetkillä ja mahdollisesti tuosta näemme parasta aikaa demonstraation Filippiinien merialueella.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minun näkemys on se, että Venäjä luisuu vastustamattomasti kohti romahdustaan. Ukrainan sota on jättiläisen viimeinen isku pitkään aikaan. Romahdus tässä mielessä voi tarkoittaa juuri tuota eristäytymistä ja sisään käpertymistä tai sitten se voi olla esimerkiksi sisäiset levottomuudet ja regiimin vaihto. Venäjän demografia, talous ja sisäinen totuus, jossa valheet ovat valheiden päällä on pitkän päälle todella kuluttavaa ja loputtomasti se ei voi kestää. Mutta kauanko se kestää? Sitä on vaikea ennustaa, mutta mitä pidemmälle Ukrainan sodan kuuma vaihe kestää niin sitä vähemmän Venäjä sitä kykenee kantamaan.
Vaikka tilanne nyt onkin jäätynyt, ja sellaisena se mahdollisesti pysyykin, niin venäjän johto kyllä vaikuttaa niin hemmetin tyhmältä tässä keississä -"erikoisoperaatiossaan". Jos tilanne jotenkin saadaan pidettyä jäätyneenä, ja tappioiden suhde edes samana, mutta mielummin Ukrainalle paremmalta, niin tarpeeksi porukkaa kun minipossu on ajanut tuohon lihamyllyyn, niin kyllä siellä koko paska lopulta kaatuu.

Vaikka olisi millainen sotatalous menossa, niin jossakin kohtaa pakotteet ja asetuki Ukrainalle johtaa väistämättä siihen, että pelkästään inhmilliset tappiot kasvavat sellaiseen mittaluokkaan venäjällä, että ei kyllä ihan hetkeen siitä nouse, ja uhkaa yhtään ketään. Josko enää koskaan tulee olemaan mikään sotilasmahti, sillä näyttää se vapaa maailma kiinnostelevan sen verran niitä venäläisiä, että alati länteen ovat tunkemassa, jote näillä menoin sinne tuskin jää hirveästi niitä "aivoja", joilla pysyä mukana kehityksessä.

Putte ei tunnu vähääkään ymmärtämään toimiensa vaikutuksia paskamaansa tulevaisuuten ja onkn kadottanut kaiken todellisuuden tajunsa, kun aivan surutta, ja ilman mitään järjellistä syytä teurastuttaa käsittämättömän määrän omaa kansaansa, ja vieläpä nuoria miehiäkin. Ja miksi? No ei yhtään miksikään. Mikään herran perusteista ei kestä yhdenkään älyllä varustetun ihmisen tarkempaa tarkastelua, joten joutuu vaan luottamaan siihen, että kansansa on ja pysyy hyödyllisinä idiootteina jatkossakin.

Toki pitää olla putelle kiitollinen, että tuhoaa venäläisä parhaansa mukaan, sillä taitaa maailma vähän parantua jokaisen kuolleen venäläisen myötä, jos kerran uskovat tällaista paskaa, ja ennemmin uhraavat henkensä menemällä tappamaan ja raiskaamaan syyttömiä ihmisiä, kuin heti ottavat sen kuulan omaan kalloonsa. Ymmärtäisin jos pitäisi puolustaa omaa maataan, ja varsinkin jos sitä maataan sellaisena kuin se ihmisille näyttäyy jokapäiväisessä elämässään kannattaisi puolustaa, mutta tälle ei voi kukaan joukkoihinsa vapaaehtoisesti -tai edes pakotettuna- liittyvä kyllä löytää mitään muuta perustetta, kuin halunsa päästä tappamaan, varastamaan, raiskaamaan ja kiduttamaan toisia ihmisiä. Sellainen kansa, joka moista haluaa tehdä lienee melko mätä, ja en jatkossakaan kyllä koskisi mihinkään toimintaan heidän kanssaan, pakottettkin voi huoleti pitää voimassa vaikka siihen maailmanloppuun saakka, jos ei muutosta siellä asioihin haluta.

Täytyy siis valitettavasti olla syntymätyhmä, jos ei armeijaikäinen ihminen jo tässä kohtaa ole ymmärtänyt maansa todellista tilaa, ja on valmis lähtemään tällaiseen paskaan mukaan. Ja oli sitten ihan miten aivopesty hyvänsä, niin kyllä viiemistään tällaisessa kohtaa, jossa maansa johtoo hyökkää toiseen maahan, pitäisi viimeistään kellojen soida.

Toivotaan siis toki, että kääpiö tapattaa mahdollisimman paljon kansaansa tässä sodassa, niin kaikkien muiden on jatkossa helpompi hengittää. Ääliö kun ei pysty enää irtautumaan tästä typeryydestään, joten enää ei ole mitään rajaa sille mihin tämä johtaa venäläisten tulevaisuuden kannalta, kunhan voisi jotenin uskotella aikanaan, että saatiin se voitto, jota ei enää tässä kohtaa siis oikeasti ole tarjolla vaikka maaluovutuksiakin tulisi. Venäjä on joka tapauksessa tehnyt itsestään maailman silmissä vitsin, jonka ainoa sotilallinen "lahjakkuus" perustuu siihen, että vaan ajaa vaikka koko kansan kuolemaan saadakseen edes pienen "voiton". Saa olla melkoisen kaikki todellisuuden tajunsa menettänyt ihmispolo, joka saa itsensä uskomaan tuollaiseen voittoon, ja jos menee esittämään se jollekin ulkopuoliselle, niin voi kyllä saada melkoisen naurunrymäkän aikaiseksi. Säälittävää porukkaa siis koko kansa väärällään. No siis ainakin pääosin. Kai sielläkin joku on, jola järki leikkaa, mutta ei sitä saa sanotuksi.

Venäjä, ja venäläiset ovat joka tapauksessa tehneet itsestään jonkinsortin vitsin tämän sodan myötä, eikä asiaa ole auttanut päitään lonksuttavat Zaharova, Lavrov saati sitten se vanha ääliö Medvedev jolla päre palaa alati jatkuvassa juoppohulluudessaan, ja siksi paska housuissa huutelee milloin missäkin somessa tuota tuskaansa ulostamalla suun kautta.

Venäläisten omasta mielestä "kolmen päivän erikoisoperaation" pienikin alueluovutus on heille voitto, mutta kukaan muu koko maailmassa ei näin koe, ja maailma saattaa jossakin kohtaa olla vielä kiitollinenkin -kaikesta inhmillisestä kärsimyksestäkin huolimatta- että NATO ei ole alkanut liikaa säätämään ja menettänyt hallintaansa.
Kuten sanottu, jo nyt Venäjä on tehnyt itsestään sotilaallisen pellen näillä esityksillään, ja turha koskaan itkeä, että arvostusta eivät tule juuri kenenkään keskusteluissa saamaan.

Toivon siis nyt vain sitä, että Ukraina saa mahdollisimman hyvät aseet ja turvan omien kansalaistensa turvaamiseksi, ja vaikka metriäkään maata ei tulisi takaisin, niin tuhoavat mahdollisimman paljon venäläsiä, jotta näillä sitten on sitä "juhlan aihetta", kun ovat saaneet vähän lisää maata (ehkä) hallittavakseen.

Vielä parempi tietenkin on se, että kun putte saa viimeisen slaagin aikanaan, niin jäljelle jää vain historia, jossa tuhosi oman maansa ei yhtään minkään vuoksi, ja kävi kalliiksi koko kansalle, joka olisi ilman moista persvakoa saattanut voida oikeinkin hyvin ja olla yksi johtavista maailmantalouksista, jossa kansa vieläpä olisi elellyt kohtuullisessa yltäkylläisyydessä. Vaan kun ei, sillä tärkeämpää oli haalia varoja itselleen ja kavereilleen ja haaveilla olevansa koko maailman Tsaari. Idiootti. Mutta joo, ainoaksi erinomaisesti tunnetuksi vientituotteeksikin venäjältä maailmalle on vain sairas rikollisuus. Mihin maahan vaan päätyvätkin, niin aina tulee ongelmia jonkin ryhmän mukana.

Se länsi kuitenkin houkuttaa kovasti, vaikka sitä inhotaankin.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mutta Ukrainan sota on näyttänyt Euroopalle kuinka heikkoon kykyyn sen sotilastuotanto on mennyt kylmän sodan jälkeen. Aiempi Libyan sota vihjaili samaan suuntaan kun eurooppalaisilla loppui älyaseet oikeastaan heti lähtöviivoilla ja amerikkalaisten piti tulla siivoamaan tilanne. Toki tässä se "loppuminen" tarkoittaa sitä, että varastoon on pitänyt jättää se oman turvallisuuden vaatima määrä ja ylimääräinen on voitu laittaa Libyaan. Sitä ylimäärää ei ollut. Eikä ollut myöhemmin Ukrainaankaan oikeastaan.

Samalla tavalla kuin Venäjä, ei Eurooppakaan osaa valmistaa mitään sotilaallista suuressa skaalassa kylmän sodan jälkeen. Mutta Euroopalla on kuitenkin kyky tarvitessa siihen suuntaan mennä, toisin kuin Venäjällä.

Kyllä eurooppalainen puolustusteollisuus on teknologisesti erinomaisilla kantimilla. Se on totta, että tällä hetkellä se ei skaalaudu riittävästi, koska Euroopan maiden armeijat eivät ole varustautuneet muuta, kuin itsepuolustuksellisen sodan varalle ja siksi meillä ei ole nopealla aikavälillä kapasiteettia toimittaa korkean teknologian aseistusta muualle.

Euroopan puolustuskyvyttömyyttä on kuitenkin liioiteltu. Todellisuudessa useiden EU-maiden armeijat ovat aivan riittävän vahvoja torjumaan Venäjän armeijan hyökkäyksen. Siksi Natokin on antanut Baltian maiden ensisijaisen puolustusvastuun Euroopan maille ja Kanadalle. Yhdysvalloilla ensisijainen vastuu on esim. Romaniassa ja Bulgariassa. Myös Puolassa Yhdysvalloilla on presenssiä, mutta päävastuussa toki on Puolan omat asevoimat. Mihin Euroopalla ei tähän mennessä ole riittänyt kapasiteettia, on juuri tuo sodan käyminen puolustusliiton ulkopuolella. Saksallakin oli paitsi kalustopulaa (jota oli tilattu vain omaan ja puolustusliiton suoriin itsepuolustuksellisiin tarpeisiin) niin myös valtavia logistisia vaikeuksia saada rautaa Ukrainaan. Siihen tarvittiin Yhdysvaltain osaamista.

Palatakseni takaisin tuohon puolustusteollisuuteen. Siitähän ei lopulta ole kovinkaan kauaa, kun Euroopan maat päättivät nostaa eurooppalaisen ammusteollisuuden ja muun puolustustarviketeollisuuden kapasiteettia. Tämähän siis toteutetaan markkinataloudessa yksinkertaisesti tekemällä tilauksia, jolloin teollisuus itsenäisesti tekee tarvittavat tuotantokapasiteetin laajennukset. EU ja jotkut sen yksittäiset jäsenmaat tekivät siis suuria tilauksia eurooppalaiselle puolustusvälineteollisuudelle tässä jokin aika sitten. Pohdiskelin tässä juuri, että onko siitä vuottakaan? On ihan selvää, että teollisuudella kestää jonkin aikaa, ennen kuin sen kapasiteettilaajennukset alkavat kantamaan hedelmää. Uusien tuotantolinjojen rakentaminen ja sisäänajo ottaa aikansa. RheinMetall muun muassa investoi tuotantolaitokseen Ukrainassa, mutta tuosta on sen verran vähän aikaa, että laitos tuskin on vielä käytössä eikä ainakaan tuota vielä täydellä teholla.

Tässä tilanteessa aika vain tuntuu pitkältä - se on ihan inhimillistä. Mikä kuitenkin on aivan varmaa, niin se, että markkinatalous on huomattavasti tehokkaampi vastaamaan tilanteeseen, kuin Venäjän valtiovetoinen sotateollisuus. Markkinatalous on aina tehokkaampi.

Sinänsä tuntuu kurjalta sanoa, ettei tässä ole mitään hätää, koska kuitenkin Ukraina ja ukrainalaiset kärsivät sodasta joka päivä - ja koko ajan kuolee aivan liikaa ihmisiä: sotilaita ja siviileitä. Mutta sodan etenemisen kannalta tässä ei ole hätää. Nykyisessäkin tilanteessa Ukraina pystyy puolustautumaan tehokkaasti ja kun länsimaiden markkinavetoisen sotateollisuuden kapasiteetti kasvaa, jää taloudellisesti heikon ja pakotteista kärsivän Venäjän valtiovetoinen sotateollisuus jyrän alle.

Mikä kuitenkin on selvää, niin se, että tilauksia pitää tehdä. Muun muassa Orpon hallitus voisi nyt vaikkapa heti päättää tilata Patrialta Paseja ja RheinMetallilta Leoja.

EDIT: Alla kotimainen esimerkki siitä, mitä Euroopan puolustusteollisuudessa nyt tapahtuu. Juttu on maksumuurin takana, mutta otsikko ja ingressi kertovat jo riittävästi. Kehitys johtaa Ukrainan väistämättömään vahvistumiseen.

Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Pikaisen internet-selailun perusteella venäläisten turistien määrä Euroopan perinteisissä turistikohteissa on romahtanut. Heitä kyllä on liikkeellä, mutta he ovat ns. superrikkaita, joilla ei ole tarvetta kysyä hintaa.
Keskiluokalla saati duunareilla ei ole enää varaa matkustella.
 
rpeez

Jäsen
Vaikka tilanne nyt onkin jäätynyt, ja sellaisena se mahdollisesti pysyykin, niin venäjän johto kyllä vaikuttaa niin hemmetin tyhmältä tässä keississä, että jos tilanne saadaan pidettyä jäätyneenä, ja tappioiden suhden edes samana, mutta mielummin Ukrainalle paremmalta, niin tarpeeksi porukkaa kun minipossu on ajanut tuohon lihamyllyyn, niin kyllä siellä koko paska lopulta kaatuu. Vaikka olisi millainen sotatalous menossa, niin jossakin kohtaa pakotteet ja asetuki Ukrainalle johtaa väistämättä siihen, että pelkästään inhmilliset tappiot kasvavat sellaiseen mittaluokkaan venäjällä, että ei kyllä ihan hetkeen sitlä nouse, ja uhkaa yhtään ketään.

Putte ei tunnu vähääkään ymmärtämään toimeinsa vaikutuksia paskamaansa tulevaisuuten, kun aivan surutta, ja ilman mitään järjellistä syytä teurastuttaa käsittämättömän määrän omaa kansaansa, ja vieläpä nuoria miehiäkin.

Toki pitää olla putelle kiitollinen, että tuhoaa venäläisä parhaansa mukaan, sillä taitaa maailma vähän parantua jokaisen kuolleen venäläisen myötä, jos kerran uskovat tällaista paskaa, ja ennemin uhraavat henkensä menemällä tappamaan ja raiskaamaan syyttömiä ihmisiä ennemmin kuin heti ottavat sen kuulan kalloonsa.

Täytyy valitettavasti olla syntymätyhmä, jos ei armeijaikäinen ihminen jo tässä kohtaa ole ymmärtänyt maansa todellista tilaa, ja on valmis lähtemään tällaiseen paskaan mukaan. Ja oli sitten ihan miten aivopesty hyvänsä, niin kyllä viiemistään tällaisessa kohtaa, jossa maansa johtoo hyökkää toiseen maahan, pitäisi viimeistään kellojen soida.

Toivotaan siis, että kääpiö tappaa mahdollisimman paljon kansaansa tässä sodassa, niin kaikkien muiden on helpompi hengittää. Ääliö ei pysty enää irtautumaan typeryydestään, joten enää ei ole mitään rajaa sille mihin tämä johtaa venälisten kannalta, kunhan voisi jotenin uskotella aikanaan, että saatiin voitto, jota ei enää tässä kohtaa ole tarjolla vaikka maaluovutuksiakin tulisi.

Venäjä, ja venäläiset ovat joka tapauksessa tehneet itsestään jonkinsortin vitsin tämän sodan myötä, eikä asiaa ole auttanut päitään lonksuttavat Zaharova, Lavrov saati sitten se vanha ääliöpressa jolla päre palaa alati jatkuvassa juoppoudessaan.

Venäläisten omasta mielestä "kolmen päivän erikoisoperaation" pienikin aluluovutus on heille voitto, mut akukaan muu koko maailmassa ei näin koe, ja maailma saattaa jossakin kohtaa olla vielä kiitollinenkin -kaiesta inhmillisestä kärsimyksestäkin huolimatta- että NATO ei ole alkanut liikaa säätämään ja menettänyt hallintaansa.
Kuten sanottu, jo nyt Venäjä on tehnyt itsestään sotilaallisen pellen näillä esityksillään, ja turha koskaan itkeä, että arvostusta eivät tule juuri kenenkään keskusteluissa saamaan.

Toivon siis nyt vain sitä, että Ukraina saa mahdollisimman hyvät aseet ja turvan omien kansalaistensa turvaamiseksi, ja vaikka metriäkään maata ei tulisi takaisin, niin tuhoavat mahdollisimman paljon venäläsiä, jotta näillä sitten on sitä "juhlan aihetta", kun ovat saaneet vähän lisää maata (ehkä) hallittavakseen.
Vielä parempi tietenkin on se, että kun putte saa viimeisen slaagin aikanaan, niin jäljelle jää vain historia, jossa tuhosi oman maansa ei yhtään minkään vuoksi, ja kävi kalliiksi koko kansalle, joka olisi ilman moista perevakoa vaattanut voida oikeinkin hyvin. Mutta tuskin, sillä ainoa erinomaisesti tunnettu vientituotekin venäjältä on rikollisuus. Mihin maahan vaan päätyvätkin, niin aina tulee ongelmia jonkin ryhmän mukana.

Se länsi kuitenkin houkuttaa kovasti, vaikka sitä inhotaankin.
Hmmm, siellä kuitenkin lasketaan väsytystaktiikan varaan niin että lännellä loppuu resurssit ja into aiemmin kuin heillä. Itsellä ei riitä kyvyt laskea kuka on oikeassa. Se on ainakin varma että venäjä haluaa sotia enemmän kuin länsi.

Linkkaamassani artikkelissa Limnell pitääkin aikaa venäjän liittolaisena, ja toivoo länneltä terästäytymistä avun antamisessa. Artikkelissa on hyviä pointteja Limnelliltä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Hmmm, siellä kuitenkin lasketaan väsytystaktiikan varaan niin että lännellä loppuu resurssit ja into aiemmin kuin heillä. Itsellä ei riitä kyvyt laskea kuka on oikeassa. Se on ainakin varma että venäjä haluaa sotia enemmän kuin länsi.

Linkkaamassani artikkelissa Limnell pitääkin aikaa venäjän liittolaisena, ja toivoo länneltä terästäytymistä avun antamisessa. Artikkelissa on hyviä pointteja Limnelliltä.
Kyllä Venäjällä resurssit riittää nykyisenlaiseen sotimiseen useita vuosia vähintään, eli mitään nopeaa romahdusta on aika turha odottaa. Tokihan joku sisäinen myllerrys tapahtuu sitten nopeastikin, jos on tapahtuakseen, mutta ei tällaisestakaan merkkejä ole. Se on kuitenkin positiivista, ettei mitään merkkejä toisaalta siitäkään, että pystyisivät asemia isosti kääntämäänkään, ja hurjasti tämä turha sotiminen tunkiolandian tulevaisuuden resurssia kuluttaa.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Huoli pois USA:n avun suhteen. Lähiaikoina tullee hyviä uutisia sieltäkin suunnalta. Toki jumiutuminen on ollut turhauttavaa, mutta kyllä sieltä tulee jouluksi, tai mieluusti jo ennemmin kovia paketteja:
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä jaksan uskoa, että lännellä olisi mahdollista ainakin kaksinkertaistaa Ukrainalle annettu apu. Ei luonnollisesti sormia napsauttamalla, mutta pidemmällä aikavälillä. Suomi mukaan lukien.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös