Venäjällä tuntuu olevan monta eri todellisuutta.
Siellä on Putinin todellisuus, joka on käytännössä romantisoitu versio Stalinin Neuvostoliitosta. Koska hän on täysin erkaantunut tavallisesta kansasta, hänelle tämän sodan ongelmat ovat olleet suuri yllätys.
Sitten siellä on oligarkkien todellisuus, jossa heidän ainoana tehtävänään on nuolla Putinin saappaita ja olla mielin kielin hänen kanssaan, jotta ne kymmenet miljardit dollarit, jotka he ovat luoneet vähintäänkin arveluttavilla tavoilla eivät katoaisi kuin tuhka tuuleen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että joutuvat nielemään kaiken sen paskan, mitä pikkutsaari kehittelee päässään ja elämään koko ajan kusi sukassa, ettei tämä vaan kyllästyisi heihin.
Kolmas todellisuus on tavallisella venäläisellä kansalla, joka on vuosikymmenien tai oikeastaan vuosisatojen ajan tottunut olemaan täysi lammas ja alistumaan kaikkeen, mitä kulloinenkin Kremlin pomo vaatii. Uskomus siihen, että heidän rakas kotimaansa on maailman toinen suurvalta elää edelleen vahvana heidän mielessään ja koska valtion mediat työntävät tuota skeidaa vuodesta toiseen niin telkasta, netistä kuin lehdistäkin kansalaisten silmille, he uskovat siihen. Harvat heistä kyseenalaistavat mitään ja etenevät kuin sopulit elämissään.
Neljäs todellisuus on noilla Venäjän sotilailla. Ensin heidät on huijattu rintamalle, sitten heille on työnnetty käsiin homehtuvat varustukset ja välineet ja sen jälkeen käsketty heitä valtaamaan toinen maa. Jokainen sotilas on taatusti tajunnut tilanteen mahdottomuuden siinä vaiheessa, kun he ovat ensimmäisen kerran päässeet kontaktiin ukrainalaisten joukkojen kanssa.
Viides todellisuus on sitten niillä onnellisilla, jotka ovat päässeet pakenemaan maasta. Nämä onnekkaat ovat opposition kannattajia, fiksuja ihmisiä, jotka ovat vihdoin päässeet näkemään elämää rautaesiripun tällä puolella. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka moni näistä ihmisistä tulee palaamaan takaisin Venäjälle, kun Putinin valtakausi päättyy.
