Veikkaajan arviot maalivahdeista

  • 3 128
  • 37

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin, kyllä oli taas erittäin huvittavat arviot Veikkaajalta. Hurme on mukamas selvä ykkönen ja kaikkein naurettavin lause oli: "Suomella ei ole tällä hetkellä toista mitat täyttävää vahtia joka voisi hypätä kehiin, jos Hurme loukkaantuu".

Siis ensinnäkin millä perusteella Hurme olisi selvä ykkösvahti? Mihin Veikkaaja on unohtanut Pasi Nurmisen? Millä perusteella Hurme olisi ykkösmaalivahtia "etsittäessä" Nurmisen edellä? En minä ainakaan keksi. Pikemminkin näyttöjen perusteella Nurmisen pitäisi olla aika selvästikin Hurmeen edellä. Joo, Hurme on torjunut tällä kaudella NHL:ssä ihan hyvin ja on ottamassa ellei jo ottanut Lalimelta Ottawan ykkösvahdin paikan, mutta se ei ykkösvahdin paikkaa takaa, ei millään.


Nurminen torjui loistavat MM-kisat viime vuonna, oli Suomen joukkueen avainpelaajia ja kun muistetaan vielä lähtökohdat(Pasi oli Aravirran kaavailuissa ennen turnausta kakkosvahti Kiprusofin jälkeen) niin Nurmisen viime vuoden esitystä voidaan pitää melkein loistavana.

Kesällä hän joutui polvileikkaukseen, mutta se on varmastikin jo taaksejäänyttä ja polvi on luultavasti Salt Lake Cityssä ihan täysin kunnossa. NHL paikkaa ei tuon polvileikkauksen takia ole Nurminen vielä saanut, koska kilpailu Atlantan ykkösmaalivahdin paikasta on kova(Paljon kovempi kuin Ottawan). Ja kun Nurminen vielä syksyllä totutteli polveaan jälleen torjumiseen ja kun seurassa olivat täysikuntoisina maalivahdit kuten Milan Hnilicka ja Damian Rhodes niin oli aika selvä asia että Nurminen joutui syksyksi farmiin. Farmissa pelit eivät tosiaankaan lähteneet hyvin käyntiin ja se on ihan ymmärrettävää, koska Nurminen varmasti vielä arkaili hieman polveaan. Mutta viime aikoina Pasin pelit ovat lähteneet farmissa kulkemaan, osoituksena kaksi nollapeliä viime viikolta joten polvi lienee jo nyt miltei täysin kuntoutunut.

Mielestäni on todella ihmeellistä jos näillä näytöillä Nurminen ei saa mahdollisuutta kilpailla edes samassa asemassa Hurmeen kanssa ykkösvahdin paikasta. Kun vielä muistetaan, että Hurmeella ei ole edes yhtä ottelua kokemusta MM-kisoista saati sitten olympialisista, viime vuonna siihen olisi ollut pieniä mahdollisuuksiakin, mutta typerät ja ylimieliset lausunnot ennen viime kauden alkua sen estivät.
 

Rocco

Jäsen
Hurme on selkeä ykkönen, siitä ei päästä minnekään.

Nurminen on yhtä selkesti kakkonen. Todelliseksi haastajaksi hän ei pääse. Nurminen on ollut polvileikkauksessa ja varmuudella pitkä tauko vaikuttaa hänen peleihin ainakin toistaiseksi, onko siten 100% kunnossa itse Kisoissa on asia erikseen.

Nurminen jättää t-o-d-e-l-l-a paljon irtokiekkoja eteensä. Vaikka Pasi noita kiekkoja torjuukin niin aivan liikaa jää kiekot eteen pyörimään. Verrattuna Kiprusoffiin MM-kisoissa, Miikka hoiti hommansa paljon paremmin, oli mielestäni parempi noista kahdesta maalivahdista mutta tuo joukkueen musta erä USA:a vastaan sai Miikan näyttämään huonolta ja Aravirran valinta vetää Kiprusoff pois sai Miikan näyttämään vielä huonomalta. Nurminen ei ole Kisoissa ykkösmaalivahdin tasoinen veskari.

Luulen että tässä painaa hyvin paljon se että ihmiset eivät ole nähneet Hurmeen torjuvan moneen vuoteen mikä taas saa Nurmisen viime kauden näyttämään entistä paremmalta.

Sama taisi olla Kiprusoffin kohdalla viime keväänä. Vaikka Kipru oli vielä vuotta aikaisemmin sankari torjuttuaan toisessa finaalissa voiton Tsekkejä vastaan ja antautui vasta jatkoajalla joka johti sudden death mestaruuteen Tsekeille, tästä huolimatta vuoden poissaolo suuren kansan silmistä johti siihen että miestä ei arvostettu enää laisinkaan vaan SM-liigan Nurminen oli selkeästi parempi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kyllä Hurme on minunkin mielestäni selkeä ykkönen nyt, kun Miikka jättää tulematta. Harmi sinänsä tuo Kiprun veto, vaikkakin ymmärrettävä eri syistä. Ja onhan se tietyllä tavalla kokonaisuuden kannalta hyvä, että on selkeä ykkönen ja hyvä tuuraaja. Saas nyt nähdä, onko maskottia tällä kertaa mukana --> Jamo
Tulipas ympäripyöreää tekstiä :o
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siis jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta tosiasiahan on, että Nurminen torjui paljon paremmin kuin Kiprusoff joka torjui mielestäni erittäin epävarmasti eikä ollut lähellekkään Nurmisen tasoa.

No, Pasin torjuntatyylihän on vähän tuommoinen, että kiekkoja putoilee jokus vähän eteenkin, mutta tuo "todella paljon" on kyllä hirvittävää liioittelua. Ei Nurmiselta mielestäni lähellekkään niin paljon irtokiekkoja putoa, että se haittaisi merkittävästi. Ja kaikilla maalivahdeillahan on oma torjuntatyylinsä, sehän on ihan sama miten ne kiekot torjuu jos ne vaan torjuu.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Hurme aloittaa ykkösenä, mutta Markkasella/Norosella/Toskalalla ja Nurmisella on kyllä hyvät mahdollisuudet haastaa hänet, eihän Hurme mikään "mitat täyttävä" maalivahti ole. Huippumaiden ykkösmaalivahdit ovat Salo, Joseph, Hasek, Richter, Khabibulin ja Hurme. Kuka ei kuulu joukkoon? Ottawan kakkosmaalivahti ei kuitenkaan ole vielä suuri meriitti, vaikka muilla ei ole esittää kuin organisaation kolmosmaalivahdin meriittejä. Markkasen asema on siinä kakkosen ja kolmosen välissä, mutta Salohan siellä joka tapauksessa pelaa. Ei tarvita kuin yksi kauppa ja Nurminen on Atlantan kakkosmaalivahti ja vastaavasti yksi kauppa niin Hurme on kolmosmaalivahti.

Hurme ei ole niin hyvä esimerkiksi Nurmiseen nähden, että hänelle kannattaisi antaa mahdollisuus etsiä tasoaan alkusarjan ajan, vaan jos ei lähde sujumaan niin sitten loppukisat penkillä. Pelejä on niin vähän, ettei ole varaa menettää matseja huonoon maalivahtipeliin, jos Hurme pelaa alusta alkaen hyvin, hän pelaa kaikki matsit, mutta jos ei lähde kulkemaan, sitten vaihdetaan maalivahtia.

Kiprusoff epäonnistui viime kisoissa, eihän siitä mihinkään pääse. Nurminen onnistui, ei pettänyt yhdessäkään ottelussa ja piti Suomen pelissä vaikeina hetkinä, varsinkin Ruotsia vastaan oli välillä todella vaikeaa. Olympiakisat eivät ole mikään NHL:n runkosarja jossa voi ensimmäiset 30 peliä kokeilla ketjua ja maalivahteja ja vasta sitten alkaa pelaamaan, jos häviää alkusarjassa kaikki ottelut, pääsee pelaamaan Kanadaa/Tsekkiä vastaan ja se on lähes varma putoaminen, vaikka maalivahti siinä ottelussa jo vähän saisikin peliään kuntoon.
 

susi

Jäsen
En nyt puhuisi Rhodes & Hnilicka parista samassa yhteydessä Lalime & Hurme parin kanssa. Totta on, että joukkueet minkä takana maalivahdit pelaavat ovat aivan eri luokkaa mutta siltikään ei esityksissä pahemmin selityksen sijaa ole. Esim Rhodesilla vain 1 voitto 11 pelistä. Sen lisäksi puhuttaessa Ottawan Lalimesta voidaan samalla käyttää ilmaisua huippumaalivahti toisin kuin Atlantan hemmoilla. Se että Nurmisella on realistiset mahkut päästä jo pikaisesti Atlantan riveihin kertonee jotain kyseisen organisaation tilanteesta.

Oikeastaan Rocco tuossa jo kertoi mielipiteensä mihin minulla ei pahemmin lisättävää ole. Totta on se, että Ara teki Kiprusta syntipukin Suomen häviöön vaikka fakta oli se, että koko joukkue pelasi silloin erittäin epävarmasti ja siinä ei siis myöskään Kipru pystynyt loistamaan. On aivan turhaa selittää, että nuo tapahtumat olisivat olleet vain ja ainoastaan Kiprun syytä. Tämän nolaamisen jälkeen en yhtään ihmettele miksi Kipru ei Aran joukkueeseen enää pahemmin halua tulla. Tässä on nyt jo selvästi muodustumassa erilaisia kuppikuntia eli niitä jotka ovat Aran kavereita ja ne jotka eivät ole.

Myöskään Hurmen kokemuksen kritisoimista en oikein käsitä. Onhan Hurme jo pelannut monia vuosia rapakon takana ja vielä yhdessä parhaimmista organisaatioista jolloin MM-kisoihin tuleminenkin on ollut erittäin rajoittunutta. Suomessa Hurme oli huippumaalivahti joka taisi voittaa myös mestaruudenkin, toisin kuin Nurminen. Ja jos oma joukkue johtaa koko liigaa NHL:ssa, niin miksi pitäisi ajatella ja lupautua MM-kisoihin menemistä jos kerran työnantajan intressit ovat aivan toisaalla.

Nurmiselta kyllä ihan ok kisat viime keväältä, mutta uskon että myös Kipru olisi samaan pystynyt jos vain mahdollisuus olisi annettu. Nurminen vielä ratkaisevalla hetkellä finaalissa kadotti tasonsa ja vaipui tavallisen kuolevaisen tasolle.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Nurmisen näytöt KULUVALLA kaudella

Ei millään pahalla Nupea kohtaan, mutta mitä mies on esittänyt syksyn kuluessa? Ei pelejä ja polvi paskana (vielä helmikuussakin?) Olisi Aravirtsalta melkoinen riskivalinta vedota viime kevään kisoihin. Ottakoon ykkösveskarin paikan Hurme tai kuka hyvänsä, mutta kaksi muuta valintaa tulee olla porukasta Markkanen, Toskala, Noronen tai vaikka Jamo.
 

nro.44

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, VG-62
Hurme ykkönen!!!

ei nupaa voida laittaa ykkösex viimekauden näyytöjen takia, ja täl kaudel ei mitään aikasex!!! nupa korkeintaan 3:sex!!!
 

Haamu

Jäsen
Viestin lähetti nro.44
Hurme ykkönen!!!

ei nupaa voida laittaa ykkösex viimekauden näyytöjen takia, ja täl kaudel ei mitään aikasex!!! nupa korkeintaan 3:sex!!!

Tämähän alkaa jo näyttämään Soneraplazan "keskustelupalstalta". En todellakaan haluaisi olla mikään pilkun*ussija, mutta tuollaista tekstiä on todella ärsyttävä lukea.
 

Kako-86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NasKi, Aston Villa
Viestin lähetti PTS
Niin, kyllä oli taas erittäin huvittavat arviot Veikkaajalta. Hurme on mukamas selvä ykkönen ja kaikkein naurettavin lause oli: "Suomella ei ole tällä hetkellä toista mitat täyttävää vahtia joka voisi hypätä kehiin, jos Hurme loukkaantuu".

Siis ensinnäkin millä perusteella Hurme olisi selvä ykkösvahti? Mihin Veikkaaja on unohtanut Pasi Nurmisen? Millä perusteella Hurme olisi ykkösmaalivahtia "etsittäessä" Nurmisen edellä? En minä ainakaan keksi. Pikemminkin näyttöjen perusteella Nurmisen pitäisi olla aika selvästikin Hurmeen edellä. Joo, Hurme on torjunut tällä kaudella NHL:ssä ihan hyvin ja on ottamassa ellei jo ottanut Lalimelta Ottawan ykkösvahdin paikan, mutta se ei ykkösvahdin paikkaa takaa, ei millään.


Nurminen torjui loistavat MM-kisat viime vuonna, oli Suomen joukkueen avainpelaajia ja kun muistetaan vielä lähtökohdat(Pasi oli Aravirran kaavailuissa ennen turnausta kakkosvahti Kiprusofin jälkeen) niin Nurmisen viime vuoden esitystä voidaan pitää melkein loistavana.

Kesällä hän joutui polvileikkaukseen, mutta se on varmastikin jo taaksejäänyttä ja polvi on luultavasti Salt Lake Cityssä ihan täysin kunnossa. NHL paikkaa ei tuon polvileikkauksen takia ole Nurminen vielä saanut, koska kilpailu Atlantan ykkösmaalivahdin paikasta on kova(Paljon kovempi kuin Ottawan). Ja kun Nurminen vielä syksyllä totutteli polveaan jälleen torjumiseen ja kun seurassa olivat täysikuntoisina maalivahdit kuten Milan Hnilicka ja Damian Rhodes niin oli aika selvä asia että Nurminen joutui syksyksi farmiin. Farmissa pelit eivät tosiaankaan lähteneet hyvin käyntiin ja se on ihan ymmärrettävää, koska Nurminen varmasti vielä arkaili hieman polveaan. Mutta viime aikoina Pasin pelit ovat lähteneet farmissa kulkemaan, osoituksena kaksi nollapeliä viime viikolta joten polvi lienee jo nyt miltei täysin kuntoutunut.

Mielestäni on todella ihmeellistä jos näillä näytöillä Nurminen ei saa mahdollisuutta kilpailla edes samassa asemassa Hurmeen kanssa ykkösvahdin paikasta. Kun vielä muistetaan, että Hurmeella ei ole edes yhtä ottelua kokemusta MM-kisoista saati sitten olympialisista, viime vuonna siihen olisi ollut pieniä mahdollisuuksiakin, mutta typerät ja ylimieliset lausunnot ennen viime kauden alkua sen estivät.


Turha kehua Nurmisen loistavia MM-kisoja. Nupe itsekin sanoi ettei olisi laittanut Mr. Nurmista maaliin Ruotsi-pelin jälkeen. Nupea ja myös minua ihmetytti Aran päätös jatkaa samalla veskarilla. Ei Kipru niin huonosti pelannut etteikö olisi ansainnut uutta näyttöpaikkaa.:confused:
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti PTS
Siis jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta tosiasiahan on, että Nurminen torjui paljon paremmin kuin Kiprusoff joka torjui mielestäni erittäin epävarmasti eikä ollut lähellekkään Nurmisen tasoa.

No, Pasin torjuntatyylihän on vähän tuommoinen, että kiekkoja putoilee jokus vähän eteenkin, mutta tuo "todella paljon" on kyllä hirvittävää liioittelua. Ei Nurmiselta mielestäni lähellekkään niin paljon irtokiekkoja putoa, että se haittaisi merkittävästi. Ja kaikilla maalivahdeillahan on oma torjuntatyylinsä, sehän on ihan sama miten ne kiekot torjuu jos ne vaan torjuu.



-Ei se ole ollenkaan sama miten ne kiekot torjuu kunhan torjuu. Ei etenkään SLC:ssa, missä irtokiekoista tappelevat monta luokkaa paremmat hyökkääjät kuin viime kevään MM-kisoissa. Jos minä olisin veskari ja torjuisin eteeni, kun on Kanada vastassa ja vaikka Kariya ja Nolan kentällä, niin olisi vähän ontto fiilis. Etenkin jos omista pakeista toinen on Marko Kiprusoff/Petteri Nummelin.

Hurme menee ihan NHL-kokemuksensa perusteella heittäen ykköseksi tai sitten ei missään ole mitään järkeä. Kakkoseksi olisin ottanut Kiprun ja kolmoseksi Nurmisen.

Nurminen oli loistava veskari koko viime kauden, mutta nyt ei ole ollut paljon pelituntumaa. Lisäksi hänen tyylinsä ja mentaliteettinsa sopii kyllä kuitenkin paremmin Eurooppaan. Mutta kaikkea onnea uralle NHL:ään kuitenkin.
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Ei se Pasin vika ole, että SM-liigassa mestaruus on jäänyt haaveeksi. Pronssikaudella HPK:ssa ei materiaali riittänyt yksinkertaisesti kultaan. Ensimmäisellä jokerikaudella TPS oli aivan liian vahva joukkue finaalissa runkosarjassa viidenneksi sijoittuneelle porukalle. Toisella kaudella taas joukkue floppas pahaan saumaan, eikä saanut murrettua Kärppien puolustusta. Jos Nurminen olisi saanut tilaisuuden voittaa mestaruus koko kauden hyvin pelaavassa joukkueessa, olisi hän varmasti sen tehnyt.

Hurme/Nurminen on hieman vaikea pari verrata, mutta ehkä se kuppi kuitenkin kääntyy Nupen polvivaivan ja Hurmeen NHL-kokemuksen myötä Janille itselleen. Kolmosveskari voisi olla vaikkapa Markkanen tai Norrena. Tärkeintä tässä olisi vaan se, että Sulander jätettäisiin pois.
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti PTS
Siis jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta tosiasiahan on, että Nurminen torjui paljon paremmin kuin Kiprusoff joka torjui mielestäni erittäin epävarmasti eikä ollut lähellekkään Nurmisen tasoa.

No, Pasin torjuntatyylihän on vähän tuommoinen, että kiekkoja putoilee jokus vähän eteenkin, mutta tuo "todella paljon" on kyllä hirvittävää liioittelua. Ei Nurmiselta mielestäni lähellekkään niin paljon irtokiekkoja putoa, että se haittaisi merkittävästi. Ja kaikilla maalivahdeillahan on oma torjuntatyylinsä, sehän on ihan sama miten ne kiekot torjuu jos ne vaan torjuu.



Jokainen irtokiekko on potentiaalinen maali. Tästä ei pääse minnekään.

Kun miettii miten Nurminen torjui Ruotsi-ottelussa niin onhan se aivan selkeää että Kiprusoff olisi hoitanut hommansa paremmin kuin Nurminen. Nurmisen onni oli että Suomi teki yhden maalin Ruotsia enemmän. Kukaan ei tunnu muistavan sitä millainen peli Nurmisella oli koska Suomi tuon matsin onnistui voittamaan. Voin muistuttaa että Nurminen oli matsissa karu.

Nurmista arvostetaan enemmän kuin Kiprusoffia ja Hurmetta koska tuskin kukaan ei ole nähnyt Kiprun tai Hurmeen matseja pariin vuoteen. Nurmista on helppo kommentoida ja arvostaa koska hän on ollut näytillä liigassa viime vuonna. Tosiasia on se että Hurme ja Kipru ovat taistelemassa oman seuransa ykkösmaalivahdin paikasta ja Nurminen on farmissa ja hänen edellään ei ole Nabokovin tai Lalimen tasoista maalivahtia.
 
Viimeksi muokattu:

belenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
RAUMAN LUKKO
En minäkään voi väittää että Nurminen olis huono mutta silti Hurme taitas olla Atlantassa lähellä ykkösveskan paikkaa.
Ja Lalime/Nabokov/Hnilicka, kuka ei kuulu joukkoon ;)
 

SÄLLI 85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, New York Rangers, HIFK, Suomi
Viestin lähetti Rocco


Jokainen irtokiekko on potentiaalinen maali. Tästä ei pääse minnekään.

Kun miettii miten Nurminen torjui Ruotsi-ottelussa niin onhan se aivan selkeää että Kiprusoff olisi hoitanut hommansa paremmin kuin Nurminen. Nurmisen onni oli että Suomi teki yhden maalin Ruotsia enemmän. Kukaan ei tunnu muistavan sitä millainen peli Nurmisella oli koska Suomi tuon matsin onnistui voittamaan. Voin muistuttaa että Nurminen oli matsissa karu.

Nurmista arvostetaan enemmän kuin Kiprusoffia ja Hurmetta koska tuskin kukaan ei ole nähnyt Kiprun tai Hurmeen matseja pariin vuoteen. Nurmista on helppo kommentoida ja arvostaa koska hän on ollut näytillä liigassa viime vuonna. Tosiasia on se että Hurme ja Kipru ovat taistelemassa oman seuransa ykkösmaalivahdin paikasta ja Nurminen on farmissa ja hänen edellään ei ole Nabokovin tai Lalimen tasoista maalivahtia.
Oikeassa olet kyllä irtokiekkojen suhteen, mutta eikös pakkien tehtäviin kuulu korjata irtokiekot pois maalivahdin nenän edestä keskialueelle. Kiprua kattellessani totesin vaan, että toi jätkä on sellanen imuri, että penkille vaan. USA pelissä se sitten tapahtui. Välierissä kun Nurminen sitten aloitti maalilla niin kuinkas ollakaan; Suomi voitti pelin ja meni finaaliin.Nupe torjuu omalla, mutta varmalla tyylillään. PS: Nupehan pelasi koko kisat polvituen kanssa. Kiprun kaltaista imuria en arvosta, mutta Nupea, Hurmetta ja Volvoa arvostan.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Torjuntaprosentit tällä hetkellä:
Hnilicka 90,4
Lalime 90,3
Rhodes 88,6
Hurmeen on yllättäen niukasti koko joukon paras, 91,1, mutta se ei ole vertailukelpoinen ainakaan Hnilickan ja Lalimen kanssa, koska pääosin Hurmeen pelaamat ottelut ovat olleet Ottawaa ennakkoon huonompia joukkueita vastaan.

Hnilicka pelaa huonomman puolustuksen takana kuin Lalime, mutta silti torjuntaprosentti on parempi. Rhodes ei ole Hnilickan tasoa, mutta kuitenkin ihan kohtalainen NHL vahti. Häntä(Rhodesia) ollaan muuten oltu myymässä pois, huonon hintalaatusuhteen vuoksi sekä siksi, että Nurminen voitaisiin nostaa ylös, koska Rhodesillahan taitaa olla(on) yksisuuntainen sopimus.
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Eikös se ollut Miikka K. jolla oli pitkään NHL:ssä torjuntaprosentti tasan 0%? Yksi laukaus, yksi maali...
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti SÄLLI 85

Oikeassa olet kyllä irtokiekkojen suhteen, mutta eikös pakkien tehtäviin kuulu korjata irtokiekot pois maalivahdin nenän edestä keskialueelle. Kiprua kattellessani totesin vaan, että toi jätkä on sellanen imuri, että penkille vaan. USA pelissä se sitten tapahtui. Välierissä kun Nurminen sitten aloitti maalilla niin kuinkas ollakaan; Suomi voitti pelin ja meni finaaliin.Nupe torjuu omalla, mutta varmalla tyylillään. PS: Nupehan pelasi koko kisat polvituen kanssa. Kiprun kaltaista imuria en arvosta, mutta Nupea, Hurmetta ja Volvoa arvostan.

Jos irtokiekkoja tulee niin pakkien tulisi ainakin varmistaa se että molari saa itse siivottua kiekon tai sen että on ensimmäisenä itse kiekossa. Nurminen torjuu kiekkoja paljon eteensä, Kipru torjui kaikki kulmiin. Kulmista ei kukaan tee rebound-maalia. Ja vaikka Kipru päästikin USA:a vastaan muutaman maalin niin Nurminen päästi Ruotsia vastaan viisi. Nurminen pelasi paljon huonomman pelin kuin Kiprusoff yhdessäkään matsissa. Nurmisen onni oli että Suomi tosiaan teki yhden maalin enemmän kuin Ruotsi teki, jos Ruotsi olisi matsin voittanut niin Nurminen olisi ollut katsomossa.

Ja miksi Nurminen näyttää niin hyvältä verrattuna Kipruun? Haamupelastuksia joutuvat tekemään vain ne veskarit jotka ovat väärässä paikassa. Kipru on aika ajoituksissaan kohdalla ja hänen ei tarvi tehdä haamupelastuksia. Nurmisen tarvii koska.... niin juuri.

Jos Kiprusoff pelaisi Atlantassa niin hän olisi ykkösveskari, Nurminen tahkoaa farmissa.
 

Maestro

Jäsen
Viestin lähetti Rocco


Nurminen päästi Ruotsia vastaan viisi.

Nurminen päästi Ruotsia vastaan neljä. Muilta osin kirjoituksesi oli hyvinkin paikkansa pitävä. Pasi Nurmisen esitys Tre Kronoria vastaan oli huono. Mertarannan perusteeton hehkutus hölmöistä hyppytorjunnoista on varmastikin vaikuttanut monen jatkoaikalaisen väärään mielipiteeseen Pasi Nurmisen otteista kevään MM-turneessa.
 

Rocco

Jäsen
Niin joo, näin päin se menikin. Maalin erolla kuitenkin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Maestro


Nurminen päästi Ruotsia vastaan neljä. Muilta osin kirjoituksesi oli hyvinkin paikkansa pitävä. Pasi Nurmisen esitys Tre Kronoria vastaan oli huono. Mertarannan perusteeton hehkutus hölmöistä hyppytorjunnoista on varmastikin vaikuttanut monen jatkoaikalaisen väärään mielipiteeseen Pasi Nurmisen otteista kevään MM-turneessa.

-Samaa mieltä. Täällä tuntuu olevan todella paljon eurooppalaisen maalivahtipelin kannattajia. Eurooppalainen veskari haluaa olla tähti ja liimata kiekkoja näyttävästi hanskaan selälleen samalla kaatuen. Ja yleisö taputtaa. Ja valmentajaa vituttaa, kun tuli taas aloitus omaan päähän.
Nurminen ja Myllys ovat todella tyypillisiä eurooppalaisia veskareita. Eleettömät Kipru, Hurme, Ari Ahonen, Markkanen pelaavat NHL-tyyliin, pelasivat jo Suomessa ollessaan. Ja Tim Thomas HIFKin mestaruusmiehistössä -98? Loistava eleetön veskari, joka torjui kulmiin ja jos hanskaan, niin samantien kiekko takaisin peliin. Timiä ei joskus edes huomannut pelin tiimellyksessä, se vaan oli ja torjui ja löi kiekkoja omalle jengille samantien.
 

SÄLLI 85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, New York Rangers, HIFK, Suomi
Yhen pelin perusteellako te Nupen torjuntoja arvioitte?
Nupen torjuntaprosentti oli Saksan MM-kisoissa: 93.8 %
Kiprun torjuntaprosentti oli Saksan MM-kisoissa: 88,9 %
Sitä paitsi valinnat on valittu. Ja Kipru ei edes halunnut kisoihin.
Turha tässä on enää marista. Toivotan onnea kaikille Suomen Olympialeijonille. Paras maa voittakoon. Tosin epäilen että Tsékki dominoi Dominikin johdolla taas näissäkin kisoissa.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Viestin lähetti SÄLLI 85
...Tosin epäilen että Tsékki dominoi Dominikin johdolla taas näissäkin kisoissa.

...omalla eleettömällä tyylillään! :D
 

SÄLLI 85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, New York Rangers, HIFK, Suomi
Viestin lähetti Risa


...omalla eleettömällä tyylillään! :D

Vaikka niin, mutta jos Tsékki vie taas kullan:mad:niin monotan Hasekia munille:cool: Pistetään Nupe maalille niin, ei uppoo.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Sälli85

Tuo oli siis tarkoitettu lähinnä noille Nupen tyylin arvostelijoille (tosin tuon hymiön kera, mutta kukas sen tietää mitä sillä tarkoitin???) ei niinkään sinulle!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös