Oletko varma, että jatkoaika kuuluu mukaan? Ihan vaan varmistan
Kyllä olen varma ainakin bet365:llä. Over 5,5 kerroin sitten jo 3.50.
Oletko varma, että jatkoaika kuuluu mukaan? Ihan vaan varmistan
Kyseessä on kuin onkin arbitraasi, mutta laskin, että vähän turhan suuri pelikassa vaaditaan, jotta pelaamisessa olisi järkeä.
Panostamalla 1,14:lle 2739.73€ ja 12,0:lle 260.27€ jäisi kumman tahansa toteutuessa 123,29€ voitolle. Tämä siis sijoittamalla nyt 3000€ ja ottamalla 3123,29€ keväällä talteen.
En tiedä voiko syynä olla jonkun Kärppä-lainana uupuminen Hokin kokoonpanosta. Niitä lähti U20 kisoihin ja taitaa nyt puuttua vielä kokoonpanosta (jos yleensä ovatkaan palaamassa esim. Kalapuidas). En nyt tarkaan osaa sanoa, kuinka paljon se vaikuttaa ja montako uupuu, mutta oletettavasti jonkin verran.Osaakos joku Mestistä enemmän seurannut avata hiukan tuota Jukurit - Hokki kohteen vieraskerrointa? Veikkaus antaa Hokille kertoimen 4,8, joka näin lonkalta heitettynä tuntuu hivenen korkealta. Vaikka tietty näiden kahden edellisiä otteluita ei tulisi isommin tuijotella, niin siltikin ne ovat olleet erittäin tasaisia pelejä ja jos kokoonpanoissa ei ole tapahtunut isoja muutoksia, niin sellaisen mahdollisuus lienee tänäänkin. Toki Jukurit on sarjassa muutaman pykälän edellä ja kuntopuntarin mukaan pelannut hivenen paremmin edelliset matsit kuin Hokki. Jos tässä ei mitään isompaa takana piile, niin taidan johonkin lappuun tämän kakkoseksi laittaa.
Kaksi monaria eilen maalin päähän. Siistiä.
Nää on niitä vedonlyönnin tylyimpiä/ vittumaisimpia puolia. Itse en edes muista enää montako kertaa monari on kussut vikan kympin aikana futiksessa tai jäänyt juuri maalin päähän. Kun voittosummatkin ovat kertalaakilla isompia kun jossain pitkäveto-rekoissa. On sitä joskus osunutkin, kaksi kertaa olen rahastanut yli kilo euroa supermonarista :)
Örebron 3 ML-kerroin maalinteko-ongelmista kärsivää Frölundaa vastaan tuntuu melko hurjalta. Pakko ottaa tuo kokeiluun.
Boston - New Jersey +1 2 kohteeseen saisi Veikkauksella 1,7 arvoista kerrointa, eli Devilsille riittäisi pisteenkin saaminen tuohon tulokseen. Kovasti kyllä mietityttää pitäiskö nyt lyödä isolla vai ei.
: toki Bruinsilla alla viiden pelin pisteputki (1 ja-voitto 3 ja-tappiota ja yksi varsinaisen peliajan voitto) Devilsi taas voittanut varsinaisella 3 peliä 5 viimeisimmästä.
En tiiä mitä muut on mieltä, mutta itseäni kutkuttaisi kovasti ensi yön peleistä Boston Bruins - New Jersey Devils. Bruins pelannut viime yönä vieraspelin ja Devils levännyt. Toki Bruins otti tuosta viime yön pelistä jatkoaikavoiton, mutta tätä peliä edeltänyt vire oli luvalla sanoen mollivoittoista. Lisäksi Bostonille pelaa tänään todennäköisesti kakkoskassari Svedberg (ei vielä 100% varmaa). Boston - New Jersey +1 2 kohteeseen saisi Veikkauksella 1,7 arvoista kerrointa, eli Devilsille riittäisi pisteenkin saaminen tuohon tulokseen. Kovasti kyllä mietityttää pitäiskö nyt lyödä isolla vai ei.
EDIT: toki Bruinsilla alla viiden pelin pisteputki (1 ja-voitto 3 ja-tappiota ja yksi varsinaisen peliajan voitto) Devilsi taas voittanut varsinaisella 3 peliä 5 viimeisimmästä.
Nythän tuo olisi enää 1,16 siellä PaddyPowerilla. Että aika hyvän kertoimen sait tuohon, ja luultavasti muutkin kun kerroin on noin laskenut. Olisi tuo vähän kiinnostanut kun puhuttiin "räikeästä ylikertoimesta" ja "todellisesta ylikertoimesta" ja noin pieni kerroin muutenkin tarkoittaa aika todennäköistä voittoa. Mutta ei kai sen takia enää jaksa avata tiliä sinne, kun tammikuu olisi tänään 2132 voitolla... ei kannata tässä kuussa oikeastaan enää tehdä vetoja, mutta tilannetta pitää tarkkailla.Paddypowerissa 1,28 kertoimella 100e veto la-su yönä sulkeutuvalle kohteelle Javier Mendoza - Mauricio Fuentes. Mendozan voittoa siis pelasin.
-------
Nyt bet365 avannut tuon kohteen myös ja kerroin on 1,125. Eli tuo Paddyn kerroin on 1X2-vedosta ja pienestä kertoimesta huolimatta tosiaan todellinen ylikerroin...
Päätin hyvän päivän kunniaksi kokeilla isolla tätä ja kyllä kannatti. Tattis!Coppa Italiassa on tänään ohjelmassa Torino-Lazio, johon Unibet tarjoaa vierailijoille kerrointa 2.60. Lazion alkukausi on ollut odotuksiin nähden jopa erinomainen kun taas Torinolla ei ole kulkenut. Ristin mahdollisuus on myös ilmassa kun Torinossa pelataan, mutten kuitenkaan jätä tuota kerrointa käyttämättä. X2 -yhdistelmä tarjoaa 1.41 kerrointa.