vapaamatkustaja
Jäsen
Tässä olen aamun mittaan paukutellut tasaisesti live-vetoja Yleisurheilun EM-kisoista. Voitolla olen muutaman kympin, ainoastaan yksi veto on mennyt seitsemästä väärin. Hyvä esimerkki vedoistani oli miesten 100 metrin 3. erän voittajaveto. Pelikohde oli siis sellainen, voittaako tämä henkilö eränsä ja aivan juuri ennen starttia asiantuntija Lehtimäki totesi hänen olleen viimeistelykisoissa erittäin hyvässä vireessä, joten päätin tempaista häntä saman tien kympillä. Juuri ennen kohteen sulkeutumista ehdin laittaa vedon sisään ja reilu 17 euroa siitä napsahti.
Myös pitkävedon puolella tänään voisi olla kokeiltavaa. Esimerkiksi kakkosen FC Futura - LPS otteluun Veikkaus tarjoilee selkeää markkinatoppia, kerroin Veikalla 2.30 kun markkinan keskiarvo 1.95. Onko Veikkauksella sitten jotain parempaa tietoa ottelusta kuin muilla? Myös Portugalin finaalipaikka voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen.