Näyttäisi siltä, että (vähintään) puolet Mestis-seuroista jatkaa nykyisten käskyttäjiensä komennossa. Jo ennestään sopimukset olivat Kolekilla, Suikkasella ja Tammisella. Lehkonen nyt näytti, että sopimukset on aina purettavissa, mutta kovasti ihmettelisin jos Kouvolasta, Kajaanista tai Vaasasta kuuluisi jotain vastaavaa.
Tällä viikolla on sitten saatu jo kaksi lisänimeä jatkajiin. Jukurit teki oikeastaan sen mitä sen pitikin: näytti, ettei yksikään pelaaja - oli sitten kuinka hyvä tahansa - voi olla seuraa suurempi. Uskon, että Makkosen pitkän jatkosopimuksen julkaisu on tämän(kin) kevään kannalta hyvä asia. Ensi kaudeksi se tuonee yllättävääkin vaihtuvuutta, mutta silti se oli teko joka oli tehtävä.
Harri Aholan jatko onkin sitten jo vähän kinkkisempi juttu. Vaikka seura tiedotteessaan yrittikin kääntää asioita itselleen mieleisiksi, niin kylmä totuus on se, että K-Vantaan kausi Aholan johdolla on mennyt (toistaiseksi) ihan päin persettä. Epärealistiselta vaikuttava venyminen kahdeksanneksi veisi vaikeuksien kautta minimitavoitteeseen, jääminen sijoille 9-10. olisi lähtökohtiin ja odotuksiin nähden pettymys ja karsintoihin joutuminen täysi katastrofi.
Kiekko-Vantaallahan on siis vielä mahdolisuudet jopa pudota sarjasta, vaikka itse en kyllä sen puolesta löisi tulitikkuakaan vetoa. Sikäli siis yllättävä ajankohtakin uutiselle, olisiko Hesarin huhuilu saanut asioihin vauhtia? Joka tapauksessa mielenkiintoista nähdä, millä eväin kurssi aiotaan ensi kaudeksi kääntää.
Kaupilla/Jokipojilla ja Kokkosella/SaPKolla on optiot ensi kaudesta, mutta vielä ei ole kummastakaan uutisia kuulunut. Kaupin jatkoa voisi pitää aika selvänä. Perushyvä ja ilmeisesti Joensuussakin pidetty valmentaja, joka luotsaa joukkueensa melko tasaisesti odotetuille sijoille. Eli jos Joensuussa ei lähdetä ensi kauden kilpavarusteluun täydellä tohinalla mukaan, lienee Kauppi vahvoilla. Isojen poikien kerhoon rahkeet eivät välttämättä riittäisi.
Kokkosta on huhuttu SaiPan valmennustiimiin. Eikä se toisaalta mikään yllätys olisikaan. Vaikka tällä kaudella Kokkonen on saanut kritiikkiäkin, niin tulokset rajallisen materiaalin kanssa ovat olleet vähintäänkin hyviä: sarjanousu, viime kaudella yhdeksäs sija ja tällä kaudella odotettavissa jopa pudotuspelipaikka.
TuTon lisäksi myös LeKi taitaa olla varma tapaus sen suhteen, että valmentaja vaihtuu. Juujärveä on ehditty huhuilla ties minkä liigaseuran penkin taakse. Tuoreimpien tietojen mukaan kyseessä olisi Ilveksen kakkosposti. Voisi kuvitella, että ensi kaudella joukkuetta valmentaa joku "uusi nimi", tärkeimpinä kriteereinä nuorten pelaajien tuntemus ja suhteet korkeimpiin voimiin. Parhaiten noihin määreisiin sopoisi varmaan joku rippipappi, mutta itse lähtisin siltikin spekuloimaan Ari Haanpään (Tappara-A) tyylisillä nimillä.
Turusta on lupailtu uutisia lähiajoiksi. Huhupuheissa on esiintynyt jopa Petteri Sihvosta, kun taas osa TuTo-kannattajista näyttäisi kääntävän katseitaan menneeseen. Jonkun pitkän linjan turkulaisen palkkaaminen olisi varmasti aika riskitön valinta, mutta olisiko se kuitenkin samalla taka-askel siltä polulta johon Ika seuran on johdattanut?
Sitten jäljelle jää vielä kolme seuraa. Titaanit odottaa varmasti rauhassa kauden loppuun: sen jälkeen ynnätään rahat, tsekataan sarjataso ja valitaan niiden mukaan uusi luotsi. Rauhasen jatkoa en pidä missään skenaariossa todennäköisenä. Omat riskinsä tuossa tietysti on, mutta kyllä Suomesta päteviä valmentajia löytyy kuumimman sesongin jälkeenkin. Pelaajarintamalla sen sijaan yhtälö voi olla vaikeampi, ja vielä vaikeampi voi olla tulevan päävalmentajan toiveiden täyttäminen. Ainahan se olisi parempi, jos peluuttaja pääsisi edes vähän valitsemaan työkalujaan.
Salamoila taitaa olla (taas) koko seurankin kohtalo vaakalaudalla. Jamalaisestakin on sellainen kuva, että on keikkamies. Eikä Kirkkonummi välttämättä ole houkuttelevin paikka. Veikkaan, että Salamoiden osalta valmentajauutisia saadaan odottaa Mestis-seuroista pisimpään.
And last but not the least: HeKi. Blomberg oli vielä viime kaudella ns. nouseva valmentaja, mutta tämän kauden aikana tähti on tainnut vähän hiipua. ja heinolassakin vielä kaikki kamalammatkin skenaariot mahdollisia. Mutta vaikka kausi päättyisi onnellisesti, lienee Pelicans-yhteistyö kuitenkin niin tärkeässä asemassa heinolalaiskiekkoilulle, että valmentaja vaihtuu. Itse en pitäisi Kai Raution paluuta Mestikseen lainkaan mahdottomana ajatuksena. Rautio valittiin viime kaudella A-nuorten parhaaksi valmentajaksi johdatettuaan lahtelaiset mestaruuteen.
Miltäpä kuulostaa?