Valeuutiset ja ”valeuutiset” – keskustelua median nykytilasta ja sananvapaudesta

  • 73 237
  • 673

Tuamas

Jäsen
Appelsinin näkemykset Trumpin vaalivoitosta tai vaikkapa Hämeen-Anttilan Suomesta lähdöstä osuvat. Niinpä ne jotka vaativat vapaata, avointa keskustelua, joutuvat lokeroimaan Appelsinin, jotta eivät ajaudu tilanteeseen, jossa Appelsinin tekstit osoittautuisivat ongelmallisiksi.

Saanko saman suomeksi?

Nähdäkseni Appelsinilta tulee hyvin vähän kirjoituksia joissa hän lähtisi boksinsa ulkopuolelle haahuilemaan.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Huikeaa huomata, kun ei osu omaan kuplaan niin sitten voi vähän ulista. Appelsin ei maininnut sanallakaan perussuomalaisia, silti sinä päätit vetää ne tähän kesksteluun, erään toisen tavoin mukaan. Miksi? Koska perussuomalaiset on eräässä kuplassa vähän sama asia kuin rasisti. Ei siis mikään oikea puolue, vaan niitä vähän tyhmiä, mainitsemalla persut voidaan vähän nostaa olkiukkoja mätkittäväksi ja haukkua muita mätkijöiksi, samalla kun itse ollaan sorruttu siihen samaan retoriikkaan ensin.
Onko mielestäsi yhtä huikea huomata miten jorieskolinit, suviauviset ja uuninpankopojat kirjoituksineen sohaisee toisinajattelijoita niin, että alkaa hirveä ulina. Vai onko tässä tapauksessa niin, että "ulina" johtuu siitä että arvostelijan subjektiivisen tulkinnan mukaan heidän teksteissä on virheitä ja niistä huomauttaminen ei ole ulinaa vaan sananvapauden käyttämistä?
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Vähän nyt armoa olkiukoille.

Appelsin kirjoittaa konservatiisia "perussuomalaisia" sopivasti silittävän kirjoituksen, kuten hänen rooliinsa kuuluu.

Kyllä Sanomallekin raha kelpaa, ihan markkinaehtoista toimintaa.

Persujen kannatus jotain 6% luokkaa joten aivan saatanan huono strategia kosiskella niiden tukijoita. Varsinkin jos ajattelee taloudellista hyötyä... ei työttömillä rekkamiehillä jää kaljan jälkeen yhtään mitään sanomalle annettavaksi.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Ulla Appelsin älykkäänä naisena sekä Klikkijournalistisen iltapäivälehden päätoimittajana tiedostaa, että on valtava joukko joka ei voi lukea mediasta heidän kuplaan sopivaa tekstiä. Ulla Appelsin vastaa huutoon ja vahvistusvinouma pitää huolen siitä, että selkään taputtelijoita riittää. Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun Appelsin yrittää laventaa vihapuhetta hänen omiin tarkoitusperiin sopivaksi. Sama kolumni hieman erilaisin sanankääntein julkaistiin jo 2013.

Hauska juttu, että kun Appelsin julkaisi kirjoituksensa on kommenttiosiossa pelkästään selkään taputtelua. Jännä juttu että näinkin polarisoituneesta aiheesta onnistuu keräämään pelkästään kiitosta. Tai sitten kävi niin, että viestiketju moderoitiin halutun näköiseksi.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Onko mielestäsi yhtä huikea huomata miten jorieskolinit, suviauviset ja uuninpankopojat kirjoituksineen sohaisee toisinajattelijoita niin, että alkaa hirveä ulina. Vai onko tässä tapauksessa niin, että "ulina" johtuu siitä että arvostelijan subjektiivisen tulkinnan mukaan heidän teksteissä on virheitä ja niistä huomauttaminen ei ole ulinaa vaan sananvapauden käyttämistä?
Heti kun itse alkavat käyttäytyä niin kuin vaativat muita käyttäytymään, eli eivät bannaa jokaista, joka on eri mieltä ja asettuvat vuorovaikutuksen ja keskustelun piiriin, on heillä ja sinulla varaa nostaa näitä pellejä tikun nokkaan. Valitettavasti, ovat vaan samaa luokkaa kuin sinä, joka sortuu sitten kääntämään asiat päinvastaisiksi ja jättämään keskustelut huuteluasteelle, kun meneekin vaikeaksi. Teille varsin tyypillistä toimintatapaa. Appelsin on suuren mediatalon listoilla ja hän on täysin kritisoitavissa. Nämä Jorieskolinit huutelee tuolla omiensa joukossa, jatka sinäkin vain valitsemallasi tiellä, kyllä huomaa aina kun osuu ja uppoaa. Ja nyt on viimeaikoina osunut ja uponnut kyllä enemmänkin kuin hyvin. Epätoivoista kiemurtelua on hauska seurata.
 

Tuamas

Jäsen
Oli suomea, mielestäni täysin ymmärrettävissä.

Kyllä minä siinä sanoja näin peräkkäin, mutta kontekstiin ne eivät sopineet mitenkään.

Otit pari esimerkkiä Appelsinin kirjoitusten klassisista edustajista ja sitten vetelit jotain höpöä lokeroinnista.

Appelsin on brändännyt kirjoitustyylinsä, aiheensa ja tulokulmansa kuulijakunnalleen sopivaksi ja hän toimii johdonmukaisesti sen mukaisesti, on toiminut jo useamman vuoden.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
@BlackWolf Jätit vastaamatta kysymykseeni. Täten pidän päätelmääni oikean suuntaisena.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hauska juttu, että kun Appelsin julkaisi kirjoituksensa on kommenttiosiossa pelkästään selkään taputtelua. Jännä juttu että näinkin polarisoituneesta aiheesta onnistuu keräämään pelkästään kiitosta. Tai sitten kävi niin, että viestiketju moderoitiin halutun näköiseksi.

Aihe on toki polarisoitunut, mutta suurin osa suomalaisista on kuitenkin vielä tolkullisia. Ongelma on vain siinä, että he ovat varsin hiljaisia (tolkullisuuden piirre), jolloin julkisuuteen jää kaksi toisilleen kovaan ääneen huutelevaa ryhmää: ääripäät.

Appelsin onnistui kirjoituksellaan miellyttämään tolkullisia ja saa siksi osakseen paljon selkään taputtelijoita. Tolkullisilla on melko vähän äänenkannattajia julkisessa keskustelussa (edelleen, tolkullisuuden piirre), jolloin harvat ulostulot keräävät kohtuullisen helposti positiivista huomiota (vrt. Niinistön esiin nostama kirjoitus tolkun ihmisistä).

Nämä kirjoitukset vituttavat sitten lähtökohtaisesti julkisesti esillä olevia kiistakumppaneita, kun niissä ei joko vaadita rajoja kiinni tai korosteta sitä, kuinka pakolaisissa on paljon korkeakoulutettuja moniosaajia. Suurelle (mutta hiljaiselle, koska piirre) yleisölle ne kuitenkin uppoavat.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyllä minä siinä sanoja näin peräkkäin, mutta kontekstiin ne eivät sopineet mitenkään.

Otit pari esimerkkiä Appelsinin kirjoitustyylin klassisista edustajista ja sitten vetelit jotain höpöä lokeroinnista.

Appelsin on brändännyt kirjoitustyylinsä, aiheensa ja tulokulmansa kuulijakunnalleen sopivaksi ja hän toimii johdonmukaisesti sen mukaisesti, on toiminut jo useamman vuoden.

Ok, en suostunut uskomaan, että et ymmärtänyt. Suomeksi: Appelsin lokeroidaan uusien tiedostavien toimesta (joita siis vertasin aiemmin taistolaisiin) viholliseksi ja vedetään rasismi, ihmisoikeudet, äärioikeisto ja populismi esiin. Näin toimien vältytään ottamasta kantaa substanssiin. Menetelmä on sama mitä Neuvostoliiton ystävät käyttivät, jos joku nosti esille kiusallisia kysymyksiä. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikä Appelsin kirjoita myös mitä sattuu.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Appelsin onnistui kirjoituksellaan miellyttämään tolkullisia ja saa siksi osakseen paljon selkään taputtelijoita.
Väärin. Ulla yritti levittää vihapuheen sellaisille alueille ja henkilöille jotka eivät sitä varsinaisesti käytä. Samalla sumuverhoa leviteltiin sen eteen mitä "tolkun ihminen" tarkoittaa. Nyt tolkun ihmisiksi maalattiin ne jotka elävät samoja harhoja joita Ulla Appelsin yrittää fanikunnassaan vahvistaa. Ilmankos teksti on saanut kiitosta lähinnä sellaisissa piireissä joita ei voi kovin tolkullisiksi sanoa. Homma, Rajat Kiinni, MV yms.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Aihe on toki polarisoitunut, mutta suurin osa suomalaisista on kuitenkin vielä tolkullisia. Ongelma on vain siinä, että he ovat varsin hiljaisia (tolkullisuuden piirre), jolloin julkisuuteen jää kaksi toisilleen kovaan ääneen huutelevaa ryhmää: ääripäät.

Appelsin onnistui kirjoituksellaan miellyttämään tolkullisia ja saa siksi osakseen paljon selkään taputtelijoita. Tolkullisilla on melko vähän äänenkannattajia julkisessa keskustelussa (edelleen, tolkullisuuden piirre), jolloin harvat ulostulot keräävät kohtuullisen helposti positiivista huomiota (vrt. Niinistön esiin nostama kirjoitus tolkun ihmisistä).
On ihan tosi helppoa miellyttää maahanmuuttokeskustelun osapuolia nimittämällä heitä tolkullisiksi. Hatusta voisin heittää, että jotain 90% keskustelijoista mieltää itsensä ääripäisen välimaastoon, mutta silti siinä joukossa on valtavan erimielistä porukkaa. Ulla Appelsin määrittelee tolkun ihmisen lähemmäksi rajakkeja kuin suvakkeja ja Uuninpankkopojat ja vastaavat tekevät samaa toisin päin. Kumpikaan ei ainakaan minun käsittääkseni edusta sitä joukkoa, jonka minä miellän tolkun ihmisiksi. En ole enää lainkaan varma edes siitä, että he olisivat enää mikään enemmistö.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Ok, en suostunut uskomaan, että et ymmärtänyt. Suomeksi: Appelsin lokeroidaan uusien tiedostavien toimesta (joita siis vertasin aiemmin taistolaisiin) viholliseksi ja vedetään rasismi, ihmisoikeudet, äärioikeisto ja populismi esiin.
Aivan käsittämätöntä :D Sama kaveri kyllä kävisi kuumana jos häntä aatetovereineen verrarttaisiin -30 luvun saksaan. Esittämällä tuollaisen vertauksen luonnollisesti häviäisi koko pelin. Nyt taas taistolaisuusvertaus on validi ja sillä voittaa. Vittu miten kujalla ihminen voi olla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Melkoista dadaa.

Appelsin kirjoittaa selvästi oman kohdeyleisönsä näkökulmaan ja maailmankuvaan sopivasti juttunsa, tämä kohdeyleisö on konservatiiviset "perussuomalaiset" sekä "tolkun ihmiset".

Jotenkin en ole yllättynyt sinun näkökulmastasi ja rinnastuksistasi.

Minä yllätyin tälläkin kertaa siitä, kuinka heikosti olet perehtynyt asiaan. Nostin kaksi Appelsinin kirjoitusta esille, jotka olen lukenut ja muistan. Trumpin vaalivoiton syitä ja Hämeen-Anttilan lähdöstä Suomesta. Kannattaa lukea ensin ja pohtia sitten, mitä Appelsin kirjoittaa.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On ihan tosi helppoa miellyttää maahanmuuttokeskustelun osapuolia nimittämällä heitä tolkullisiksi. Hatusta voisin heittää, että jotain 90% keskustelijoista mieltää itsensä ääripäisen välimaastoon, mutta silti siinä joukossa on valtavan erimielistä porukkaa.

Totta kai on erimielistä porukkaa, mutta tässä ääripäiden välissä olevia ihmisiä yhdistää se, että heillä on valmiudet keskustella toistensa kanssa. Ääripäät eivät siihen pysty.

Ulla Appelsin määrittelee tolkun ihmisen lähemmäksi rajakkeja kuin suvakkeja ja Uuninpankkopojat ja vastaavat tekevät samaa toisin päin.

Tämä ei pidä paikkaansa siinä mielessä, että uuninpankkopojat ja muut samanmieliset eivät mielellään edes puhu tolkun ihmisistä tai ääripäistä, koska heille on kiusallista tulla niputetuksi ääripääksi rajat kiinni -ihmisten kanssa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Aivan käsittämätöntä :D Sama kaveri kyllä kävisi kuumana jos häntä aatetovereineen verrarttaisiin -30 luvun saksaan. Esittämällä tuollaisen vertauksen luonnollisesti häviäisi koko pelin. Nyt taas taistolaisuusvertaus on validi ja sillä voittaa. Vittu miten kujalla ihminen voi olla.

Sinunkin kannattaisi @Tuamas tapaan ensin lukea ja hieman perehtyä asiaan, sitten vasta kirjoittaa. Kaikki määritelmät olivat Raatikaisen Appelsinia käsittelevästä tekstistä. Minun osuuteni oli yhteenveto, jonka perusteella voi puhua uudesta tiedostamisen kulttuurista, jota Vasemmistoliittoa kannattava Raatikainen tekstissään edustaa.
 

Tuamas

Jäsen
Minä yllätyin tälläkin kertaa siitä, kuinka heikosti olet perehtynyt asiaan. Nostin kaksi Appelsinin kirjoitusta esille, jotka olen lukenut ja muistan. Trumpin vaalivoiton syitä ja Hämeen-Anttilan lähdöstä Suomesta. Kannattaa lukea ensin ja pohtia sitten, mitä Appelsin kirjoittaa.

Molemmat jutut lähes "mittatilaustyötä", osuvat suoraan Appelsinin lukijakuntaan ja menevät juttuina täysin Appelsinin "brändin" sisälle.
Olen lukenut Appelsinin juttuja ja jo useampi vuosi sitten todennut tämän, ilman "raatikaisten" apua.

Nimimerkiltä @Varis hyvä kuvaus Appelsinin asemoinnista.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Molemmat jutut lähes "mittatilaustyötä", osuvat suoraan Appelsinin lukijakuntaan ja menevät juttuina täysin Appelsinin "brändin" sisälle.

Nimimerkiltä @Varis hyvä kuvaus Appelsinin asemoinnista.

Kuten totesin, nuo mainitsemani luin ja jos ne menevät brändin alle, aina parempi. Sitä vaikeampi on käsittää uuden tiedostavan vassariston näkemystä, jota Raatikainen toi esille. Silloin kyse on törkeästä Appelsinin leimaamisesta, rasismilla, ihmisoikeuksilla, äärioikeistolla, väkivallalla jne.

En kuitenkaan ole Appelsineja montaa lukenut, koska tyyli ei mitenkään innosta. Sen takia nostin esille ne, jotka muistan sisällöltään. Ihan hyviä huomioita, joskin hieman populistisesti esitettynä. Mutta ei sen enempää.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Totta kai on erimielistä porukkaa, mutta tässä ääripäiden välissä olevia ihmisiä yhdistää se, että heillä on valmiudet keskustella toistensa kanssa. Ääripäät eivät siihen pysty.
Jos tolkun ihminen määritellään sillä, että pystyy keskustelemaan aiheesta, niin hyväksyn tämän näkemyksen. Ulla Appelsin ehdottomasti pystyy ja mahdollisesti enemmistö Suomen kansasta. Minä olen aina ajatellut, että kutsun tolkun ihmisiksi niitä, jotka perustelevat näkökantansa hyvin ja pystyvät näkemään myös sen, miksi muut ovat eri mieltä. Nyt kun kirjoitin sen tähän auki, niin aika samasta asiastahan siinä oli kyse.


Tämä ei pidä paikkaansa siinä mielessä, että uuninpankkopojat ja muut samanmieliset eivät mielellään edes puhu tolkun ihmisistä tai ääripäistä, koska heille on kiusallista tulla niputetuksi ääripääksi rajat kiinni -ihmisten kanssa.
On pakko myöntää, että kirjoitin uuninpankkopojan nimen tuohon vähän hätäisenä esimerkkinä, kun en nopeasti saanut päähäni ketään joka aktiivisesti olisi tolkun ihmisistä puhunut. Minulla kävi kuitenkin tuuri, sillä nopealla googlauksella löytyi tämä teksti.

Minä siis kuulun siihen suureen enemmistöön, tolkun ihmisiin. Silti te leimaatte minut ääripääksi.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Ulla Appelsin kirjoitti:
Yhteiskunta on pyrkinyt asettamaan oikeudessa asti rajoja vihapuheelle, kuten esimerkiksi sakkotuomion asiattomasta kirjoittelustaan saaneen poliitikko Terhi Kiemungin (ps) tapauksessa on tehty.
Tämäkin oli laskelmoitua harhauttamista joka meni omaan lukijakuntaan täydestä. Ikään kuin Terhi Kiemunki olisi ollut yhteiskunnan ajojahdin uhri vaikka hän teki tutkintapyynnön itse itsestään. Tästä Ulla sitten sukkelasta hyökkää seuraavaan kappaleeseen jossa tolkullisesti yhdistää Hitlerin, Mussolinin, Lapuan liikkeen, valtiollisen murhan sekä taistolaiset samaan kontekstiin hänen lukijoidensa viholliskuvan kanssa. @Cobol eli nämä vertaukset tulevat Ullalta itseltään eikä suinkaan häntä arvostelleelta blogistilta.
 
Molemmat jutut lähes "mittatilaustyötä", osuvat suoraan Appelsinin lukijakuntaan ja menevät juttuina täysin Appelsinin "brändin" sisälle.
Olen lukenut Appelsinin juttuja ja jo useampi vuosi sitten todennut tämän, ilman "raatikaisten" apua.

Nimimerkiltä @Varis hyvä kuvaus Appelsinin asemoinnista.
Osuu juuri siihen Appelsinin lukijakuntaan johon kuuluu 99% suomalaisista eli niihin, jotka edes vähän näkevät oman kuplansa ulkopuolelle. Se loppu 1% onkin sitten näitä Rasmus- ja Rajat kiinni -ryhmäläisiä...
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Osuu juuri siihen Appelsinin lukijakuntaan johon kuuluu 99% suomalaisista eli niihin, jotka edes vähän näkevät oman kuplansa ulkopuolelle. Se loppu 1% onkin sitten näitä Rasmus- ja Rajat kiinni -ryhmäläisiä...
Ei voi pitää paikkaansa. Eivät ne rajakit osaa edes nimittäin lukea.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Keskusteluissa paljon suurempi ongelma on siinä, että kun ei haluta ymmärtää mistä on kysymys, kirjoitetaan ihan mitä sattuu. Sekin toki on jokaisen oikeus, sillä Suomessa on demokratia ja sananvapaus. Kukaan ei ole väittänyt, etteikö persut tai Appelsiin saa puhua.

Kekkosen ja Neuvostoliiton aikana oli kuitenkin syytä varoa seurauksia, jos puhui Neuvostoliitosta diktatuurina ja vankileirien saaristona. Silloin ei ollut sananvapautta nykyisessä mielessä. Tänään keskustelua haluaa säädellä suvaitsevaisten oikeinajattelijoiden liitto. Raatikaisen teksti on siitä edelleen valitettava esimerkki.

Kuinka näkemyksesi mukainen jonkun "halu säädellä" sitten tarkalleen ottaen käytännössä rajoittaa sananvapautta? Laki joka tapauksessa asettaa rajoja keskustelulle.

Se on kyllä totta, etteivät kaikki sano "ettei saisi puhua". Sanotaan myös "ei mitään voi puhua ilman että leimataan rasistiksi" tms. Sama uhriutuminen ja argumenteista pakeneminen eri paketissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös