Valeuutiset ja ”valeuutiset” – keskustelua median nykytilasta ja sananvapaudesta

  • 73 317
  • 673

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
No eipä tietenkään tule. Jätän alle twiitin josta on kysymys.
Asian hän kuitenkin esitti twitterissä eikä suinkaan työaikana ja työpaikalla. Sylkäisikö? Ei. Tekikö mieli? Kyllä.
Ampuile sä vaan tykillä jatkossakin ihan mihin sattuu, väkisin sekin joskus osuu kohdalleen. Mutta voitasko jo sopia, että jättäsit mun kohdalla kommentoimatta, kun ei jaksaisi sun kanssa vääntää, kun lopputulos nähtiin jo punasen kissan kanssa ja sekin vaati mitä 5 sivua faktaa sun vittuiluihisi, ennen kuin edes meni puolittain perille itkupotkuraivarien saattelemana. Mä en jaksa tollasta ja mua ei kiinnosta istua minkään pellen mesoomisten ja trollailuiden takia banaanisaarilla. Mä en ole sulle kirjoittanut, minä kirjoitin @kahden suunnan sentteri :lle. Joten lopettaisit jo. Kiitos.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Mutta voitasko jo sopia, että jättäsit mun kohdalla kommentoimatta
Ei voida sopia. Sinä esitit kuvauksen johon minä esitin tapauksen. Mitä minä tein väärin?
Vastikään TV:n ns. natsipaneeliin ei saatu ketään asiaan perehtynyttä puolueetonta tutkijaa ja aiemmin humanitaarisen maahanmuuton osalta on ollut ongelmia suuntaan jos toiseenkin. Pelätään leimautumista, törkyviestejä, uhkailuja jne.
Tämä ei varsinaisesti ole ihan tuore ilmiö. Asiasta keskusteltiin jo vuonna 2010. Harmillista, että tilanne ei ole muuttunut. Pidettäköön uuninpankopoikaa sitten vaikka puolueellisena, mutta hänen äitinsä tuskin on syyllinen Sakun mielipiteisiin. Siitä huolimatta hänelle lähetettiin postissa kuollut rotta. Erittäin inhottavaa touhua. Sakun toimintaan tällä ei siitä huolimatta olla pystytty vaikuttamaan. Ymmärrän, että moni muu olisi tässä tilanteessa luovuttanut.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ei voida sopia. Sinä esitit kuvauksen johon minä esitin tapauksen. Mitä minä tein väärin?
Lainasit minua, vastasit minulle, tai ylipäätänsä millään tavalla täällä reagoit minun toiselle nimimerkille kirjoittamaan asiaan. Kun et kerta pysty keskustelemaan, niin en näe miksi sinuun pitäisi tuhlata aikaa. Otit vasta pataasi niin että tuntui ja mitään et siitäkään oppinut. Jatketaan sitten joskus, kun pystyt asialliseen ja varsinkin asiaan liittyvään kanssakäymiseen. En pidätä hengitystäni odotellessa.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Lainasit minua, vastasit minulle, tai ylipäätänsä millään tavalla täällä reagoit minun toiselle nimimerkille kirjoittamaan asiaan.
Hassua, että sinä kuitenkin katsoit oikeudeksesi (siitä huolimatta että muilta sen haluat kieltää) osallistua @kahden suunnan sentteri ja @BileTooth sananvaihtoon. Keisarilla ei ole vaatteita!

Valeuutisista tuli mieleeni, että mikähän mahtaa olla Iljan tämän hetkinen vointi? Suomi Ensin -liikkeen puuhamies, Marco De Wit, on päättänyt nostaa Ilja Janitskinin puolueensa presidenttiehdokkaaksi. 5000 kannattajakorttia on toistaiseksi vielä keräämättä, mutta tämä ei vala minkäänlaista epäuskoa sille etteikö he yhdessä keräisi Iljalle 20 000 kannattajakorttia. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä Iljan kampanja. Siinä kalpenisi varmasti Trumpin Donaldikin. Tämä tosin edellyttäisi sitä, että hän palaisi Suomen maaperälle. Alla olevassa linkissä Marco tarjoilee tajunnanvirtaansa.

Ilja Janitskin presidentiksi - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Hassua, että sinä kuitenkin katsoit oikeudeksesi (siitä huolimatta että muilta sen haluat kieltää) osallistua @kahden suunnan sentteri ja @BileTooth sananvaihtoon. Keisarilla ei ole vaatteita!
Niin ja jos Kahden suunnan sentteriä ei napostele minun kanssa asiasta keskustella, niin tottelen kyllä pyyntöä. Sinä et, sen lisäksi sinä tulet mielelläsi jauhamaan täyttä paskaa ja heittämään ihme vastakysymyksiä, mitkä eivät liity edes aiheeseen. Sitten kun kolahtaa kasseille, niin vaihdat lennosta juttua seuraavaan asiaan, silti edellistä lainaten ja jatkat siitä. Kun sinun osoitetaan olevan väärässä, niin alkaa vänkääminen ja välttely.

Uskonto on vain liian vahva, minä vain olen oppinut jo aikaa sitten, että uskontojen ja uskonnollisten kanssa on turha edes yrittää keskustella järkevästi, kuten sinun. Siksi minä olen yrittänyt asiallisesti sinua pyytää jättäytymään ulkopuolelle näistä viesteistä mitä kirjoitan. Näyttää vaativan sekin liikaa, mutta en toki voisi enempää odottaakkaan. Lisäksi joka asiaan sinun pitää aina päästä sanomaan se viimeinen sana ja sillä vielä yrität jotenkin pönkittää omaa asemaasi vaikka olet jo suossa korviasi myöden. Asioista sinua ei kiinnosta keskustella tälläkään kertaa. Mutta se onkin tullut selväksi jo aikaa sitten.
 
Kerroppas nyt vaikka, että miten sinä suhtaudut tähänkin ketjuun linkattuun juttuun (Kun some suuttuu, väkijoukko lynkkaa ihmisen muutamassa tunnissa - Kuukausiliite - Helsingin Sanomat linkki hesariin), missä mies otti valokuvan lasta imettävästä äidistä ja kirjoitti twitteriin, että "käyttäisi edes huivia suojana" (ei suora lainaus).
No juttu on sikäli hyvä, minun kuplaani kun ei tieto Teri Niitistä, Justine Saccosta, tai heihin kohdistuneista nettilynkkauksista ollut tavoittanut.

Muistan kyllä Niitin imetystwiitin ja siitä seuranneen kohun, mutten muista erityisesti huomanneeni tällaista suhteetonta henkilöönkäypää nettivihaa joka artikkeliin poimituissa kommenteissa näkyy. Muistan vain tyhmän mielipiteen, ja ihmisten tarpeen kertoa että se on tyhmä mielipide, vähän kuten hetkeä aiemmin oli kerrottu homo(avioliitto)vastaisuuden olevan tyhmä, vanhanaikainen ja väärä mielipide.

Se on selvää, että huomattava osa ihmisistä on idiootteja, joten suhteetonta henkilöönkäypää palautetta tulee osana erilaisten reaktioiden kirjoa. Jotkut osaavat olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti, vaikka se onkin vaikeaa. He ymmärtävät sen johtuvan lähinnä siitä, ettei sivistyneen keskustelukulttuurin kehitys pysy teknologisen kehityksen perässä. He ymmärtävät, että törkykommentointi netin ylitse on vähän sama kuin ihminen kommentoisi kännissä; sosiaalinen tila (ilman katsekontakteja, fyysistä ja emotionaalista vuorovaikutusta, välittömän nolostumisen pelkoa jne.) on niin erilainen, että pahastumisen kirvoittama vihainen ajatus, jolla kommentoija näin keittiöpsykologisoidakseni alitajuisesti hakee oikeudenmukaisuuden kokemusta, lähtee näppikseltä matalalla kynnyksellä. He ymmärtävät, että negatiivinen palaute lähtee helposti kun taas positiivinen palaute jää sanomatta. Kenties he osoittavat itselleen ja muille olevansa immuuneja vihaviesteille julkaisemalla niitä.

Miten ajattelet, että "mörkö se vain on" kun saat tappouhkauksia ja sun pomolle soitellaan työpaikalle, että potkut pitäis saada ja firmaa järjestellään näkyvästi boikottiin, missä olet työntekijänä? Onko se ihan vain harmitonta mörköä ja ei millään tavalla luo esimerkkiä miten niiden käy, jotka uskaltaa avata suunsa? Minusta silloin kyllä vaientamisen ilmapiiri on melko pärkeleen korkea. Ja näitä tapauksi löytyy oikeasti ja paljon ja ihan molempiin suuntiin. Niitä löytyy jopa huolestuttavan paljon.
Jos kohdalleni osuisi tuollainen täysin suhteeton, tyly ja ansaitsematon kohtalo kuin Niitille, ajattelisin rationaalisesti joutuneeni yhdeksi tämän mainitsemani teknologisen murroksen ja sosiaalisen käyttäytymisen välisen juovan siviiliuhriksi, vaikka toki varmasti leikittelisinkin päivittäin ajatuksella, että jos vain olisin jättänyt twiittaamatta niin tätä ei olisi tapahtunut.

Tietysti vaientamisen yritystä oikeastikin tapahtuu. Tällöin puhutaan lakiin kirjatuista sananvapauden poikkeuksista kuten yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, yms. tai muista uhrin vapauksia loukkaavista rikoksista kuten laiton uhkaus tms, jollaisista tämän ketjun otsikon mukaiset verkkojulkaisut nyt ovat syytteessä.

Möröllä olen viitannut perusteettomaan fiilikseen "nyt mua vaiennetaan". Minulla ei tällaista fiilistä siis olisi. Jos jollain tuollainen mörkö, on, niin en siis tosiaan nyt äkkiseltään keksi miten sen saisi pois.

Laillisen paskanjauhannan ja aikuisten koulukiusaamisen, eli esim. suvakkihuorittelun tai junttirasistinaureskelun, vuoksi mielipiteensä julkituonnista pidättäytymistä pidän Appelsinin ja Ukkolan kirjoituksista poiketen ihan pidättäytyjän omana ongelmana. Jos et kestä kuumuutta, pysy poissa keittiöstä. Keskustele vaikka jatkoajassa nimimerkillä äläkä ota selfieitä, rakastu seuraajiesi ja "kavereidesi" haalimiseen ja vedä sitten heti ranteita auki kun some ei kerrokaan pitävänsä sinusta vaan vihaavansa sinua.

Mutta mitä oikein tarkoittaa tuo molempiin suuntiin? Mitä oikein ovat nämä toisistaan poikkeavat suunnat?
 
Viimeksi muokattu:

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille

Nimimerkin piilosta aika helppo heitellä ettei tuntuisi missään kun työnantajalle/mahdollisislle asiakkaille, perheelle, ystäville jne lähetettäisiin paskapostia yms. Todellisuus taitaisi olla kuitenkin toisin. Ja kysehän ei välttämättä ole mistää twiiteistä. Tavallisia ihmisiä (juu, ihmisiä ne julkisuudessa esiintyvät kuitenkin pääsääntöisesti on) kun haastatellaan uutisiin yms. niin ollapa jotakin mieltä omalla nimellä. Se kun joku "omasta mielestään oikeassa" oleva ryhmä päättää vähän ojentaa "väärässä" olevaa, niin onko se oikein. Kirjoituksesta tulee vähän sellainen "mitäs läksit, sait ansiosi mukaan" fiilis.

Tuollaiseen netistä masinoituun paskamyrskyyn on aika vaikea varautua tai siltä suojautua, paitsi tietenkin olemalla jotakin mieltä ihan vaan hiljaa omassa mielessään. EIkös tämä ole sitä "väärien" mielipiteiden vaientamista. Tästä itsesensuurista oli ihan hyvä juttu Hesarissa liittyen Unkarin tilanteeseen. Tavalliset ihmiset ei uskalla kritisoida hallintoa omalla nimellä, ettei työt lopu. On se vaimentaja hallinto tai puskista ampujat, vaikutus on jossain määrin samankaltainen. Ihmiset ei halua ilmaista mielipiteitään, koska riski saada paskaa niskaan on suuri.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
'Laillisen paskanjauhannan ja aikuisten koulukiusaamisen, eli esim. suvakkihuorittelun tai junttirasistinaureskelun, vuoksi mielipiteensä julkituonnista pidättäytymistä pidän Appelsinin ja Ukkolan kirjoituksista poiketen ihan pidättäytyjän omana ongelmana. Jos et kestä kuumuutta, pysy poissa keittiöstä. Keskustele vaikka jatkoajassa nimimerkillä äläkä ota selfieitä, rakastu seuraajiesi ja "kavereidesi" haalimiseen ja vedä sitten heti ranteita auki kun some ei kerrokaan pitävänsä sinusta vaan vihaavansa sinua.

Kyse ei ole Ukkolan tai Appelsinin henkilökohtaisesta ongelmasta, vaan huolesta, mihin suuntaan mm. some on kehittynyt. Jos kyse olisi henkilökohtaisesta ongelmasta, tuskin vaikkapa Ukkola käyttäisi esimerkkeinä kaikkia mahdollisia, blogisteista ja tutkijoista Madonnaan, joiden "on helpompi olla kirjoittamatta, jättää sanomatta kuin ottaa vastaan törkyä ja leimaamista".

Tämä ei varsinaisesti ole ihan tuore ilmiö. Asiasta keskusteltiin jo vuonna 2010. Harmillista, että tilanne ei ole muuttunut. Pidettäköön uuninpankopoikaa sitten vaikka puolueellisena, mutta hänen äitinsä tuskin on syyllinen Sakun mielipiteisiin. Siitä huolimatta hänelle lähetettiin postissa kuollut rotta. Erittäin inhottavaa touhua. Sakun toimintaan tällä ei siitä huolimatta olla pystytty vaikuttamaan. Ymmärrän, että moni muu olisi tässä tilanteessa luovuttanut.

Hyvä, että lainasit tekstiäni ja otit uuninpankopojan esille. Hän on yksi pahimpia blogistien vihakirjoittajia yhdessä Eskolinin kanssa. Jossain keskustelussa minulta kysyttiin, että mikä on se toinen ääripää. Vastasin, että se toinen ääripää löytyy ennen kaikkea somesta. Somessa sen muodostavat mm. Saku Timonen ja Jori Eskolin, jotka molemmat värväävät lukijoita vihaamaan kuvittelemaansa rasismia niin tiukasti, että se muistuttaa uskonnollisten ääriliikeiden tapaa. Ja aika pitkälti uskonnollisesta herätysliikkeestä varsinkin Eskolinilla on kysymys.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muistaakseni vielä muutama viikko takaperin koko kansakunnan sananvapaus oli koetuksella, kun eräs Juha antoi sitä kuuluisaa kritiikkiä, joka siis ei ole sananvapauden rajoittamista. No, näköjään siitä šokista toivuttiin nopeasti ja hyvä niin.

Sekoitat nyt keskenään sananvapauden sekä julkisen yleisradioyhtiön tiedonvälityksen riippumattomuuden, josta meillä on pahoja kansallisia traumoja takavuosikymmeniltä.

Onhan se irvokasta, kuinka nämä samat tahot öyhöttivät muutama viikko sitten siitä, kuinka suomalainen sananvapaus on uhattuna, ja nyt samat tyypit ovat ensimmäisenä hihkumassa, että eihän meillä mitään ongelmia ole sananvapauden suhteen.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Onhan se irvokasta, kuinka nämä samat tahot öyhöttivät muutama viikko sitten siitä, kuinka suomalainen sananvapaus on uhattuna, ja nyt samat tyypit ovat ensimmäisenä hihkumassa, että eihän meillä mitään ongelmia ole sananvapauden suhteen.
Mielenkiinnosta kysyn, että onko tämä käännettävissä myös toisinpäin? Vai miten homma toimii? Toisiinsa verrattaviahan tapaukset ei tietenkään ole.
 
BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ala-arvoinen on varmaan kyllä liian vahva ilmaus kuvaamaan Ukkolan kirjoitusta kokonaisuutena. Mutta lähinnä siis hiertää tuo argumentti johon teksti vahvasti nojaa ja jota sinäkään et allekirjoita; oletus että vaientamisen ilmapiiri olisi vallitseva tosiasia.

Koko ajatus on minusta aivan käsittämätön, kun meillä on käytännössä mitä täysin vapaus ilmaista mielipiteensä ja jääkiekkovertausta käyttääkseni toimiva oikeusvaltio enforcerin roolissa sitten jälkeenpäin kuittaa jos tulee ylilyöntejä, ja siten linjaa koodistoa.

Kyllä minulle tulee myötätuntoinen ja avuton olo, jos joku kertoo pelkäävänsä mörköjä, kun en oikein osaa auttaa. Mistäs nyt keksitään tänne joku mörköekspertti jeesaamaan sen kanssa "kuinka nämä asiat koetaan".
En tosiaan allekirjoita väitettä, että sananvapautta rajoitettaisiin tai vaientaminen olisi Suomessa laajaa tai erityisen ongelmallista, vielä. Pl. nämä edelläkin mainitut somemyrskyt, jotka ovat vaientamista pahimmillaan. Mielestäni kuitenkin Ukkola haki ennemmin takaa sitä, että nykyinen kehitys kulkee pelottavasti kohti vaientamisen ja kaventuvan sananvapauden ilmapiiriä, näin sen ainakin itse tulkitsin. Kuten @Cobol yllä ehtikin jo kirjoittaa, kyse on varmaan enemmänkin huolestuneisuudesta siitä, mihin tämä nähty keskustelukulttuurin suppeneminen voi johtaa.

Sananvapaus ei ole minunkaan mielestäni Suomessa sinänsä vielä kaventunut, mutta jos omille somekavereille suunnatun vitsin tai mielipiteen takia voi esimerkiksi saada potkut työpaikaltaan, siinä aletaan jo olla rajoilla.

Muualta maailmalta on myös esimerkkejä siitä, miten keskustelukulttuurin kaventuminen ja liiallinen poliittisen korrektiuden tavoitteleminen voi johtaa ihan aitoon sananvapauden rajoittamiseen: ‘We’re teaching university students lies’ – An interview with Dr Jordan Peterson | C2C Journal

Linkki vie Jordan Petersonin haastatteluun. Tämä linkki vie Jordan Petersonin wikipediasivulle: Jordan Peterson - Wikipedia
 
Onhan se irvokasta, kuinka nämä samat tahot öyhöttivät muutama viikko sitten siitä, kuinka suomalainen sananvapaus on uhattuna, ja nyt samat tyypit ovat ensimmäisenä hihkumassa, että eihän meillä mitään ongelmia ole sananvapauden suhteen.
Heh, ihan hyvä keskustelutekninen heijari ohi suojauksen.

Maan ylimmän vallanpitäjän painostus tai edes sija tällaisen perustellulle epäilylle uhkaa mielestäni (lehdistön) sananvapautta, mutta meidän tavallisten ihmisten nettikoulukiusaaminen ja oman pahan olon purkaminen tuntemattomiin taas ei uhkaa kenenkään sananvapautta. Sinun mielestäsi nämä taas voidaan yhteismitallistaa ja sillä osoittaa minun ajatteluani edustavien kaksinaismoralistisuus. Mennään näillä.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Tuollaiseen netistä masinoituun paskamyrskyyn on aika vaikea varautua tai siltä suojautua, paitsi tietenkin olemalla jotakin mieltä ihan vaan hiljaa omassa mielessään.

Ylipäätään mielestäni nettikirjoittelu on aika polarisoitunutta ja välillä tuntuu, että tuollaisia vihollisia oikein hakemalla haetaan mediassa lynkattavaksi, milloin kyseessä on rintaruokinta julkisella paikalla, milloin jotain muuta paheksuttavaa tai "paheksuttavaa". En tiedä haitko tätä takaa, mutta ennen ihmiset saivat mahdollisesti julkkisten avoimesta mollaamisesta sen, mitä haetaan nyt sillä, kun heitetään taviksia bussin alle. Kerrotaan miten tulisi toimia ja miten ajatella. Tavoitteena on nostaa itseä jalustalle, painaen yksittäistä tiettyä kohdetta tai kohderyhmää alas, paheksuen.

Tämä on nähtävissä ihan somessa. Rajat kiinni -ihmiset ovat omalla hiekkalaatikollaan ja rasmukset omalla. Ja jos kohtaamisia tapahtuu, niin ei kiinnosta mitä toinen sanoo, koska toinen öyhöttää ja visvailee, kun taas toinen natseilee ja on vaan muutenkin tyhmä juntti, jonka mielipiteellä ei ole merkitystä. Kun molemmista suunnista lähdetään tältä alustalta keskustelemaan, ei hedelmällistä keskustelua synny, koska se tapetaan ennakkoluuloihin, ennen ensimmäistäkään argumenttia. Järjen ihmisiä suurin osa toki ovat, mutta pitävät kynttilöitä vakan alla, koska eivät halua leimautua kumpaankaan suuntaan. Valitettavaa tässä on toki se, että fiksuja ihmisiä löytyy myös molemmista ääripäistä, mutta molemmat ovat niin omien näkökantojensa sokaisemia, että ei nähdä omaa nenänpäätä pidemmälle.

Aikaisemmin keskustelussa esiin nostetut Appelsinin ja Ukkolan kirjoitukset sisältävät ihan hyviä pointteja. Keskustelukulttuuri monen aiheen osalta on todella tulehtunutta. Ja tässä ketjussakin löytyy siihen mielestäni esimerkkejä.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Erinomainen kirjoitus ilman turhaa kikkailua tai itsensä asettamista mihinkään leiriin. Vihapuhe siellä, ala-arvoinen, iljettävä, pöyristyttävä ja vastenmielinen täällä. Tätähän se kekustelu on eikä sisällön loogiseen kommentointiin monikaan resurssejaan "tuhlaa".
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mutta mitä oikein tarkoittaa tuo molempiin suuntiin? Mitä oikein ovat nämä toisistaan poikkeavat suunnat?
Muihin viestisi kohtiin vastattiin minua paljon paremmin, mutta tähän tartun. Molemmilla suunnilla tarkoitan juurikin sitä, että sekä siellä rajat auki, että kiinni porukassa on ollut tätä hurmoshenkeä ja eräänlaista uususkontoa, missä nimen omaan on lähdetty tälle mustanmaalaamisen tielle. Molemmat ryhmät ovat omassa huumassaan sitten aiheuttaneet sekä tekijöille, että varsinkin heidän läheisilleen ja perheenjäsenilleen turhaa huolta erinäisten tappouhkausten ja työpaikan pomolle soitteluiden avulla. Kumpikaan taho ei ole näyttänyt olevansa millään tavalla ala-arvoisen käytöksen yläpuolella.

Toki yksinkertaistamalla voidaan sanoa, että suuntiahan on vain yksi, se että pyritään asettumaan toisten yläpuolelle ja sieltä sanelemaan mitä saa ajatella, tehdä ja sanoa. Mutta toimijatahoja on kaksi ja molemmat ovat alentuneet normaalin huutelutason alapuolelle, oikeasti uhkaamalla ihmisten terveyttä ja normaalia elämää. Ja näitä ei nyt ole ollut vain yksittäistapauksia, vaan näitä on tapahtunut aivan liikaa, on se vastaanottaja sitten Soini tai Li Andersson, on teko aina yhtä tuomittava. Keskustelukulttuuri on huolestuttavaa tahtia ajautumassa todella ahtaalle näiden määrällisesti pinien, mutta kovaäänisten ryhmien masinoiduttua tälläiseen joukko lynkkaamiseen.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole perehtynyt asiaan tarkemmin. JB ei suinkaan ole ainoa henkilö tai taho, jonka toiminta kaventaa mielestäni sananvapautta. Vastikään TV:n ns. natsipaneeliin ei saatu ketään asiaan perehtynyttä puolueetonta tutkijaa ja aiemmin humanitaarisen maahanmuuton osalta on ollut ongelmia suuntaan jos toiseenkin. Pelätään leimautumista, törkyviestejä, uhkailuja jne. Toki on tulkintakysymys, kaventaako tämä sananvapautta, mutta kun sananvapauteen kuuluu myös oikeus vastaanottaa tietoa kenenkään estämättä, minun tulkinta on sellainen, että kaventaa.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta kyseli puolitoista vuotta sitten tutkijoilta näiden saamasta yleisöpalautteesta. Yhteenveto kyselystä ja linkki tuloksiin löytyy tjnk:n sivuilta: Tutkijoiden kokema häirintä: TJNK:n kyselyn tulokset | tjnk.fi

Tutkijat arvioivat sananvapauden tilan olevan Suomessa kaiken kaikkiaan hyvä. Vastaajat arvioivat itsesensuurin mahdollisesti lisääntyvän häiritsevän palautteen takia. Vastauksissa tuotiin ilmi huoli siitä, että rahoituskilpailu, politisoitunut ilmapiiri ja tutkimuspoliittinen ohjaus saattavat kaventaa tutkijoiden vapautta tuoda asiantuntijamielipiteensä julki: tutkijat miettivät tutkimuksen rahoittajien mielipidettä.
Yli kolmannes vastanneista katsoo, ettei saatu häiritsevä palaute vaikuta heihin mitenkään. Osa vastaajista on vähentänyt julkista esiintymistään tai pelkää esittää asiantuntijamielipidettään julkisuudessa. Tutkijat myös miettivät tarkemmin, mistä asiasta ja millä julkisen esiintymisen foorumilla he esiintyvät. Toisaalta muutamat ovat lisänneet esiintymistään, nimenomaan häiritsevän palautteen takia.
 
Muihin viestisi kohtiin vastattiin minua paljon paremmin, mutta tähän tartun. Molemmilla suunnilla tarkoitan juurikin sitä, että sekä siellä rajat auki, että kiinni porukassa on ollut tätä hurmoshenkeä ja eräänlaista uususkontoa, missä nimen omaan on lähdetty tälle mustanmaalaamisen tielle. Molemmat ryhmät ovat omassa huumassaan sitten aiheuttaneet sekä tekijöille, että varsinkin heidän läheisilleen ja perheenjäsenilleen turhaa huolta erinäisten tappouhkausten ja työpaikan pomolle soitteluiden avulla. Kumpikaan taho ei ole näyttänyt olevansa millään tavalla ala-arvoisen käytöksen yläpuolella.

...on se vastaanottaja sitten Soini tai Li Andersson, on teko aina yhtä tuomittava. Keskustelukulttuuri on....
Ajattelinkin, että pikkusieluisesti lokeroit näitä tässä ketjussa esiteltyjä tapahtumia kahden kuvittelemasi joukkueen/leirin edustuksiin. Minusta sellaisella ajattelulla ei ole saavutettavissa mitään.

Paitsi ehkä itselleen jonkin tunteen, että olen tolkun ihminen kun en ainakaan kuulu tohon tai tohon itse kuvittelemaani joukkueeseen.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ajattelinkin, että pikkusieluisesti lokeroit näitä tässä ketjussa esiteltyjä tapahtumia kahden kuvittelemasi joukkueen/leirin edustuksiin. Minusta sellaisella ajattelulla ei ole saavutettavissa mitään.

Paitsi ehkä itselleen jonkin tunteen, että olen tolkun ihminen kun en ainakaan kuulu tohon tai tohon itse kuvittelemaani joukkueeseen.
En nyt ensinnäkään ymmärrä miksi juuri minun sanomanani jokin asia on jotain leirijakoa, samaan aikaan kun muut täällä keskustelee edelleenkin siitä samasta asiasta ja samoilla termeillä. En minä ole ainoa joka on puhunut rajat kiinni ja Rasmus porukasta, tai minähän en ole maininnut Rasmusta vielä kertaakaan, ennen kuin nyt. Minä olen kyllä tuominnut tuon toiminnan ihan riippumatta kuka sitä tekee ja mitä agendaa ajaakseen. Enkä nyt tiedä miten tolkun ihmiset tähän asiaan liittyy, tai voi hyvinkin liittyä, kun en tiedä millaisia viestejä sen tekstin kirjoittaja on sittemmin saanut osakseen, tosin hänetkin yritettiin heti sen jälkeen "tuomita" usean tahon voimin ja kirjoitusta vähätellä ja väännellä.
 
En nyt ensinnäkään ymmärrä miksi juuri minun sanomanani jokin asia on jotain leirijakoa, samaan aikaan kun muut täällä keskustelee edelleenkin siitä samasta asiasta ja samoilla termeillä.
Vain sinä olet jaotellut tapaukset tuollaiselle suvakki-rajakki poliittiselle akselille, ja sitten tehnyt vertailua, kumman isi on parempi kuin toisen isi, todeten että molempien keksimiesi joukkueiden piirissä toiminta on ollut paheksuttavaa.

Minä olen kyllä tuominnut tuon toiminnan ihan riippumatta kuka sitä tekee ja mitä agendaa ajaakseen.
En sitä epäilekään.

Enkä nyt tiedä miten Tolkun ihmiset tähän asiaan liittyy
Kunhan pohdin että mitä tarkoitusperiä tuollaisella esittämälläsi suvakki-rajakki-asemoinnilla voisi olla. On todella surullista yrittää hahmottaa yhteiskunnallisia asioita ensimmäisenä tuollaisen viitekehyksen kanssa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vain sinä olet jaotellut tapaukset tuollaiselle suvakki-rajakki poliittiselle akselille, ja sitten tehnyt vertailua, kumman isi on parempi kuin toisen isi.

En sitä epäilekään.

Kunhan pohdin että mitä tarkoitusperiä tuollaisella esittämälläsi suvakki-rajakki-asemoinnilla voisi olla. On todella surullista yrittää hahmottaa yhteiskunnallisia asioita ensimmäisenä tuollaisen viitekehyksen kanssa.
Voit varmaan osoittaa missä olen tehnut sinun väittämääsi jaottelua. Ainoa jaottelu mitä voin tehdä on lähestymistapa asioihin, toiset tappouhkailee yksityisviestein, toiset kirjoittaa öyhötyskirjoituksia. En edelleen löydä väittämääsi jaottelua. Mistään kenen isi on parempi, taidat nyt haluta nähdä jotain sellaista mitä ei ole.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Mielestäni se on vaarallinen tie, että sananvapaudelle aletaan määrittelemään tällaisia ehtoja. Sananvapauden pitää olla absoluuttinen oikeus. Ihmettelen, miksi nimenomaan "rasisminvastustajilla" on tarve sananmukaisesti hiljentää vastustajansa (enkä nyt tarkoita tällä MV-lehteä tai pahimpia öyhöttäjiä, vaan vaikkapa esimerkiksi Sebastian Tynkkystä tai Matias Turkkilaa, joiden puhumista esim. televisiossa ei katsota hyvällä).

Tuo "rasistien pussiin pelaaminen" on vain minusta usein vähän sama kun kritisoisi demareita stalinistien pussiin pelaamisesta silloin kun he esittävät rikkaille korkeampaa verotusta tms. Ihan oikeaa rasistista kirjoittelua ja puhetta toki paljon näkee, ja se on asia erikseen. En vain pidä siitä, että flirttaillaan hyvin negatiivisesti arvolatautuneilla termeillä tarkoituksena saattaa vastapuoli huonoon valoon maalaamalla hänestä kuva joko itsenään paholaisena, tai vähintään paholaisen apurina joka pelaa tämän pussiin. Tätä kun harrastetaan yleisesti kovin heppoisin perustein.

Tässä kannattaa nyt vetää piiru takaisinpäin ja miettiä sanojen vastuuta. Siitä minä puhun. Sananvapaus on oikeus, vastuuseen taas sisältyy seuraamus holtittomasta sananvapauden käytöstä. Näissä kritiikki kohdistuu ensisijaisesti poliitikkoihin ja toimittajiin (molemmilla omanlaisensa vastuu), joiden levittämä väärä tieto, vääristelty tieto sekä vastaava on paljon vakavampaa kuin tavallisella talliaisella.

Ja tämän takia päätoimittajaan kohdistettu kritiikki on eri asia kuin perttiperttusen mielipiteiden arvostelu. On tällöin paikallaan vaatia oikean tiedon välitystä etukäteen ja jälkikäteen. On tällöin myös ongelmallista jos pääkallopaikalla oleva journalisti yleistää sananvapauden / rinnastaa taavitavistaaperon ja toimittajan aseman.

Perussuomalaisissa taas vaikkapa Timo Soini voisi miettiä mitä on luvannut 2009 - pistää tuomitut pihalle puolueesta. Nyt tuomioita on kertynyt, mutta lähtöpasseja puolueesta ei näy. Onko tämän perään huutelu sitten jotain älymystön sananvapauden vaientamista, no ei ole. Vastuun vaatimista vain.

****

Sanna Ukkolan teksti oli parempi kuin Appelsinin. Hänkin tosin turhaan koitti niputtaa liian monta asiaa, mediakritiikin, keskustelukulttuurin, sananvapauden. En rinnastaisi Image-lehden kritiikkiä (journalismi) keskustelun vaikeuteen.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Kotimaisen median taistelu valeuutisia koki tänään jälleen suuren kolauksen.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Oli. Oli jopa yllättävän hyvä kirjoitus ja kohtuullisen neutraali, vaikkakin kriittinen. Näki sekä parannettavaa että myös teki kunniaa Appelsinille. Hyvä, jos meillä on, ja myös tulevaisuudessa on moniääninen lehdistö.

Haluan myös itse jakaa hyvän kirjoituksen: Ketkä ulkomaalaiset poistaisin heti maasta, ja ketkä suomalaiset hiljentäisin (IL blogi)
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Joo, mielenkiintoinen henkilökuva. Ilmeisesti rautaisen ammattimainen roolissaan, sontalehden menestyksen kovaotteisena maksimoijana (minulla se ongelma Appelsinin suhteen ei ole niinkään että on konservatiivipopulisti, ei heitä nyt kauheasti ole näkyvissä mediarooleissa vaan että on roskalehdistö-pomo). Pätevä ja älykäs ihminen selvästi, sääli ne mielipiteet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös