Vain pakki puuttuu...

  • 19 317
  • 143

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
tai ainakin melkein vain pakki. Pakkipula alkaa saada massiivisia mittasuhteita. Terveitä, liigakelposia, koko kauden harjoitelleita pakkeja on neljä, eli Peltonen, Glad, Rontti ja Boman. Kangasalusta pystyy myös pelaamaan hajavaihtoja siellä täällä, mutta mitään vakiopakkia Parrusta ei voi tähän hätään saada ymmärrettävisä syistä. Sen sijaan kaksikko Valli & Törnval pitää siirtää pysyvästi A:han. Liigapeleihin ei mitään asiaa.

Neljästä kärkipakista Pele on aivan selvästi puhki ja todennäkäisesti pelaa myös loukkaantuneena pakon edessä. Ykköspakiksi on noussut kauden edetessä Glad, joka tulee saamaan ainakin jääaikaa niin paljon kuin jaksaa. Mielenkiintoista on nähdä miten Rontti/Boman kaksikko pystyy käsittelemään 25 minuutin jääaikaa per peli. Tähän mennessä kumpikin on pystynyt pitämään tasonsa yllättävän hyvin, Rontti jopa erinomaisesti.

Lisäksi vallitsee ilmeinen vaara lisäloukkaantumisista, kun jäljellä olevat vetävät silmät sumeina ylipitkiä vaihtoja vanhojen vammojen painaessa lisätaakkana. Tässä valossa Tammisen on pakko etsiä vähintään kaksi uutta pakkia, koska en usko, että Sorokins pelaa enää tällä kaudella ja Shirreffsin vamma lienee myös pahempi kuin alunperin uskottiin. Tami on tiettävästi ollut yhteydessä Porin eteläisen naapuriin suureen poikaan, josko tämä jo kaipailisi kotikonnuille puremaan Porin Leivän ruisleipää. NHL-ura jäänee kuitenkin vain haaveksi ja farmissa ei kannata taloudellisesti ajatellen kovin kauan huvitella. Joka tapauksessa Kangasalustan lisäksi on löydyttävä kaksi uutta pakkia, muuten homma kusee sata varmasti riippumatta Lankun mahdollisesta tervehtymisestä tai tervehtymättömyydestä. Sinällään tämä fakta oli nähtävissä jo Karjala-turnauksen tauolla ja siitä tänne kirjoitinkin, Tamille negaa, että asiaa ei ole hoidettu kuntoon ajoissa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
vai puuttuuko valmentaja?

Jatketaan nyt samasta asiasta kuin kirjoitin jo Tapparaketjuun, eli Vallista.

Jokainen joka näki Aten pelejä ennen joulutaukoa voi varmasti yhtyä siihen että poika pelasi hemmetin hyvin. Joulutauon jälkeen tahti alkoi pikkuisen hiipua, mutta mielestäni Toivolan jatkuva penkittäminen teki kaverille myös hallaa. Jokainen pelejä hiukkasenkin syvemmin seurannut yhtyy myös varmaan siihen että koko joukkueessa ei ole Attea parempaa kiekollista pakkia pelikuntoisena (Sorokins lienee koko kauden sivussa).

Toivolan toiminnassa minua ärsyttää suunnattomasti esimerkiksi Harjulan peluuttaminen ja Ketolan viltittäminen joka oikeastaan alkoi IFK-pelin pikkuisen tappelunhakemisen jälkeen. Toivola ei ole valmentaja jonka haluaisin valmentavan Ässiä, ei ainakaan vielä voi sanoa että tulokset puhuisivat puolestaan. Nuoret kärsivät tehdessään virheen kun heitä tarvitsisi ennemmin tukea ja näyttää että heihin luotetaan vaikka tulisikin virhe. Kuparinen on pelannut suhteellisen virheettömästi nollanollaa, mutta odottakaas vaan kun tulee ensimmäinen virhe...
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti vero


Tami on tiettävästi ollut yhteydessä Porin eteläisen naapuriin suureen poikaan, josko tämä jo kaipailisi kotikonnuille puremaan Porin Leivän ruisleipää. NHL-ura jäänee kuitenkin vain haaveksi ja farmissa ei kannata taloudellisesti ajatellen kovin kauan huvitella.

"sano ei Paulille"- banderollini on jo tekeillä. Paljon on pitänyt kehitystä miehessä tapahtua, että pitäisin vahvistuksena. Jäähyherkkä, huono luistelemaan, hidas ja puukätinen puolustaja ei ole omiaan auttamaan Ässiä.

Talouspuolesta sen verran, että Pauli on kehunut usein ansioillaan, jotka ovat kuulemma selvästi suuremmat farmin farmissa kuin liigassa. Tämä koskee tietenkin vain miestä itseään.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Paulillahan oli Suomessa suhteellisen pieni sopimus moniin muihin farmiin jämähtäneisiin suomalaisiin (Nurminen, Virta esimerkkeinä) verrattuna. Ja muutenkin hyökkääjät tienaavat täällä enemmän kuin pakit. Joten ihan mahdollista on että Pauli tienaa enemmän kuin täällä.

Sen mitä olen kuullut rapakon takaa Pauli on kehittynyt kahdessa kaudessa ja on tällä hetkellä farmijoukkueessaan kolmospakki (vastakkaisista tiedoista poiketen Pauli ei ole pelannut farmin farmissa kuin jokusen pelin viime kauden loukkaantumisen jälkeen. Antila pelaa farmin farmissa vakituisesti), mutta totuuden nimissä on sanottava että vain kaupat ja usea samanaikainen loukkaantuminen nostavat Paulin Columbukseen. Niin ikävältä kuin se joistakin tuntuu, vai mitä Kapa ;)

En kuitenkaan usko että kaveri luovuttaa tosin meidän pakkipula on todella akuutti ja Pauli olisi vahvistus tuossa porukassa ainakin ennen Kangasalustaa ja Bomania.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Re: vai puuttuuko valmentaja?

Viestin lähetti korkki
Toivolan toiminnassa minua ärsyttää suunnattomasti esimerkiksi Harjulan peluuttaminen ja Ketolan viltittäminen

Samaa mieltä. Eilen (Tappara) Ketola kävi jäällä kerran.

Pöllänen ja Harjula pois surfaamasta. Samoin Salosen voisi siirtää 13. hyökkääjäksi. Tipi yrittää aina samaa harhautusta, johon ei pakit mene. Sorry rumpuryhmä.

Ketola on yksi harvoja fyysiseen peliin pystyviä ässähyökkääjiä.

Peltosen Mikolle luvattiin (kunnollinen) näyttöpaikka Sport-komennuksen jälkeen. Lupaukseksi jäi.

Mutta Atte Vallista: Jos Bomanille on luvassa 20-25 minuutin jääaikoja, niin kyllä Atellekin voisi Peliaikaa antaa.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nuoret/Toivola

Tämä on ikuinen kysymys, pitääkö juniorille antaa peliaikaa vai tuleeko juniorin ottaa se peliaika. Olen Korkin kanssa samalla aaltopituudella siitä, että toivoin Toivolalta enemmän nimenomaan pelaajien kehityspuolella. Sellaisia jättiharppauksia ei ole nähty henkiläkohtaisella tasolla, vaan eteenpäin on lähinnä menty pelin taktisella puolella. Toisaalta eteenpäin kehittyminen hidastuu huomattavasti kuin aletaan lähestymään pelaajan rajoja. Toinen seikka kehitystä rajoittava tai itse asiassa hidastava seikka on se, että miten kunkin kroppa ottaaa vastaan lisääntyvän harjoittelun. Ässien nuorisokaartin todelliset huippukaverit ovat vasta tulossa liigaan ja esimerkiksi Joensuun parin seuraavan kauden edistymisestä voidaan vetää johtopäätöksiä Ässien organisaation kyvyistä jalostaa lupauksista pelimiehiä.

Eli pitäisi jollakin tasolla nähdä mikä on pelaajan lahjakkuustaso, sitoutuminen, henkinen kyky eli pelaajan niinsanottu perusluokka. Perusluokkaa voidaan sitten jalostaa eteenpäin oikeanlaisella harjoittelulla ja oikeanlaisella peluuttamisella. Ässissä olevia nuoria pelaajia ovat maalivahdeista Järvinen ja Tervo. Pakeista nuoria ovat Rontti, Valli, Törnvall ja tietyllä tavalla myös toista kokonaista liigakautta lopetteleva Boman. Hyökkäyksessä vaikuttavat nuorista miehistä Kuusela, Kuparinen, Ketola, Kiilholma. Harjula, Virkkunen ja Pöllänen ovat myös vielä selvästi kehittymässä kohtia parastaan tai muuten ura liigapelaajana ei näytä kovin ruusuiselta. Tietysti eri pelipaikkojen miehiä on varsin vaikea arvoida, mutta itse päätyisin suurinpiirtein järjestykseen Rontti, Kuusela, Kiilholma, Kuparinen, Tervo, Ketola, Järvinen, Valli ja Törnvall. Yli-ikäiset projektimiehet menisivät järjestykseen Pöllänen, Virkkunen, Boman ja Harjula, jota pidän täysin turistina. Maalivahdeilla on ikävä rako, koska valmennuksellista tukea ei ole juuri saatavissa ja miehet yrittävät pärjätä miten parhaiten taitavat. Jälleen kerran hyvä maalivahtivalmentaja maksaisi itsensä pitkässä juoksussa takaisin.

Kärkinuorista Rontti on nostanut kovasti tasoaan ja nyt valmis liigapelaaja. En pitäisi ihmeenä, jos pelaa ensi kaudella EuroHockey touria vaikka parissakin turnauksessa. Niin ikään Kuusela menee koko ajan eteenpäin, Kristianin pitäisi vain saada lisää laadukasta peliaikaa. Kiilholmaan pätee sama kuin Kuuselaan, ei rakettivauhtia eteenpäin, mutta edistystä tapahtuu kuitenkin kaiken aikaa. Kaksikko Kuusela-Kiilholma onkin mielestäni ensi kaudella kakkosketjun runko. Kuparinen on siinä mielessä liigakypsä, että hän ei tosiaan tee juurikaan virheitä ja uskaltaa kuitenkin pitää myös kiekkoa hallussaan. Ensi kauden kolmossentteri. Ketola tuo joukkueeseen agressiivisuutta, mutta hänen kohdallaan ei ole mielestäni tapahtunut kauden aikana selvää muutosta parempaan suuntaan. Valli oli tosiaan ihan kohtuullisen hyvä muutamissa peleissä ennen joulua, kun peliaikaa tuli. Olisiko voinut käydä niin, että eväät eivät riitä vielä säännöllisesti liigavauhtiin ja paikat sekä pää alkavat puutua. Todellisuudessahan Aten täytyy kuitenkin pelata omaa parasta peliään mahtuakseen miesten joukkueeseen ja omaa parasta ei pysty toistamaan joka ilta. Nuorella pelaajalla tästä tulee helposti ketjureaktio, joka etenee kiihtyvällä vauhdilla ja mielestäni Valli on tällä hetkellä sellaisessa kyydissä, että tauko paikalla on ainoa järkevä veto. Veikkaan, että sama ilmiö tulee toistumaan Parrun kanssa, kun mittariin tuollainen kymmenkunta peliä. Kroppa ei yksinkertaisesti pysty ottamaan kuormaa vastaan ja virheitä alkaa. Parrulla on tosin kokemuksen etu puolellaan ja hän varmasti itsekin tiedostaa riskin ja sopeuttaa pelitapaansa. Mielestäni Vallin ja Törnvallin ilmeinen heikkous on nimenomaan se, että heillä on periaatteessa vain yksi tapa pelata kiekkoa ja he ovat kovin riippuvaisia kiekollisesta pelistä. Kuitenkin liigaan tullaan yleensä sisään tyyliin Rontti, vuosi tai pari rännikiekkoa yli siniviivan ja astettain lisää kiekollista peliä. Tietysti joku huippulahjakas kaveri, kuten esimerkiksi Joni Pitkänen on poikkeus säännöstä, mutta mielestäni Attea tai Iikka ei voi samana päivänä verrata Pitkäseen. Toinen tosia-asia lienee se, että kumpikaan kaksikosta Atte/Iikka ei pysty todennäköisesti pelaamaan kuten Rontti pelasi pari vuotta, vaan viisampaa olisi laskea vaadittavaa suoritustasoa ja lähteä hakemaan peliaikaa Mestiksestä sillä omalla tyylillä. Pari vuotta siellä ja huomattavati valmiimpana takaisin liigaympyröihin.

Kaikkiaan sanoisin, että Ässien nuoret/kehitysprojektit ovat menneet eteenpäin kouluarvosanalla 7 ja puoli. Huomattavaa on kuitenkin poikien suuri määrä, mistä johtuen he pelaavat paljon keskenään. Helpompaa olisi lyödä itsensä läpi esimerkiksi Kärppien Pesosena kuin rinnalla pelaavat Lievers ja Jokinen.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Vain Pakki Puuttuu..

Viestin lähetti Näkkäri
"sano ei Paulille"- banderollini on jo tekeillä. Paljon on pitänyt kehitystä miehessä tapahtua, että pitäisin vahvistuksena. Jäähyherkkä, huono luistelemaan, hidas ja puukätinen puolustaja ei ole omiaan auttamaan Ässiä...

Puhutaan kuitenkin omasta kasvatista jolla olisi pelillisten asioiden lisäksi myös myynti/mainosarvoa (Tätä menoa jos katsojaluvut ovat mennään väkisin miinuksen puolelle). Loppukaudeksi Poriin kiitos jos saadaan sorvattua taloudellisesti kannattava sopimus. Ottaisin Levokari heti ja välíttömästi avosylin vastaan. Levokarilla on peli- (kova peli) ja harjoittelutuntumaa toisin kuin Kangasalustalla. Paulista Ässät saisi sitä fyysisyyttä takalinjoilleen. Totta tosiaan tässä alkaa olemaan liian suuri taakka peruspakeilla ja heidän kuormituksessaan. Väsy tulee väkisin. Jos katseet eivät mene ulkomaille niin onko jollain liigajoukkueella pakeista ylitarjontaa ?

Ostin Korkki melkein jo sen hatun :o)
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Valmentajasta

Kuinkahan moni valmentaja saisi Ässäjoukkueen, jonka nimilista on kaukana edes keskitason liigajoukkueen listasta, pelaamaan edes näin hyvin.
Kyllä mielestäni näillä miehillä pelattaessa, tulos on hyvä.

Tottakai jokaista "katsomovalmentajaa" on vaikea miellyttää ja varmasti Toivola tekee virheitäkin, mutta koska viimeksi on ollut edes lähelläkään yhtä hyvää valmentajaa Porissa ?! Taisi olla Tihonov...
 

lenno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Puolustus

Pasi Peltonen on saamassa juonesta kiinni, Rontti pelaa hyvin, Boman luistelee hyvin muttei puolustukses ookkaa mikään huippu, Shierrefs ja Sorokins poissa. Jos Sorokins ei voi enää pelata ni kannattais ostaa toinen samallainen, mut moninkertaisesti parempi pakki- Santeri Immonen. Siinä säästettäis 1 ulkomaalaispaikka ja jos shierrefsille potkut ni Valli vois nostaa pelaavaan kokoonpanoon. Siis ens kausi olis hyvä jos olis vähän ulkomaalaisia. Siis puolustukseen tulis vähän väriä jos se olis tämmönen:

1-2 =Immonen-Peltonen
3-4 =Rontti-Boman/tai joku muu
5-6 =Glad-Valli
7 =Boman tai joku muu
Scotti maalissa ja neljä ulkomaalaista viel sais ottaa.
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lähdetäänpä hämmentämään soppaa:

Ensiksikin, korkki ilmaisi tyytymättömyytensä Toivolaan nuorten kehittäjänä. Siinä olet aivan oikeassa, että nuorien pitäisi saada runsaasti enemmän peliaikaa. Toisaalta, en allekirjoita kylläkään sitä, että Vallin tulisi mielin määrin peliaikaa nauttia. Valli on todella potentiaalinen kiekollinen pakki, mutta täytyykö sitä "upeaa kiekollista peliä" kehittää sarjan ratkaisuvaiheessa, muutaman mokamaalin kustannuksella? Mielestäni ei. Lukemattomia kertoja Vallin ohi on kierretty ilman mitään suurempia hankaluuksia, ja monta kertaa Vallin mokan johdosta on kiekko Ässämaalissa ollut. Ässillä ei nyt tässä vaiheessa ole varaa ottaa mitään "riskejä", joten ymmärrän täysin Vallin & Törnvallin penkittämisen. Sen sijaan Ketola pitäisi olla kokokoonpanossa pelistä toiseen. Varmaa työskentelyä ja on harvoja ässäläisiä, jotka pommittavat aina paikan tullessa. Ässien fyysisimpiä pelaajia. Kuuselan näkisin mieluusti paljon paljon isommassa roolissa. Ässien parhaimpia maalintekjöitä. Tämän hetken suosikkini.

Ketjun aiheeseen:

Itseasiassa, meiltä puuttuu tällä hetkellä (ratkaisu)pelaaja joka pelipaikalle. Maalivahti, hyvä pakki ja hyvä hyökkääjä. Nämä tarvitaan mikäli playoffeihin aiotaan päästä ja mikäli siellä meinataan kolmea peliä enemmän pelata. Paulia vero ehdotti. Ei paskempi vaihtoehto. Itselläni ei kovin positiivista kuvaa Paulista ole, mutta toivottavasti P-Amerikan liigat ovat Pauliin jotain hyvää jättäneet...ainakin kovuutta ja kiekollista osaamista.
Kuitenkin, pakin kanssa ei kannata tehdä mitään hätäreitä. Jos ei ole ketään "hyvää" tarjolla, niin antaa olla. Käytetään sitten Sorokinsin ulkomaalaispaikka ulkolaishyökkääjään, jolta oikeasti peli luontuu. Millä rahalla? No, niinpä...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vallilla on huippupakin ominaisuudet

Ihmettelen suuresti veron kirjoitusta, mielestäni Atte Valli omaa sellaiset ominaisuudet ( voima, tekniikka ja pelikäsitys ) että hänestä voi kehittyä huippupakki Ässiin.
Valli on vielä a-nuori ikäinen ja että parin vuoden päästä meillä on hyvä kiekollinen pakki. Ränniin roiskijoita tulee jatkuvasti, mutta pelaavista pakeista pitää pitää kiinni. Atte elää tällä hetkellä rankkoja aikoja, sillä joukkue tarvitsee pisteitä, eikä virheisiin ole mahdollisuutta. Toisaalta pakki tilanne aiheuttaa sen että hän pääsee pelaamaan, jossa on kehittymisen paikka. Valli pelasi aluksi hyvin ja yksinkertaisesti, mutta kun itseluottamus kasvoi alkoi hän tehdä omia ratkaisuja eli pelaamaan omalla tyylillään. Tämä kostautui virheinä, joihin valmennus reagoi, mikä senkin on ymmärrettävää. Jos Valli kestää henkisesti tämän tilanteen hänestä tulee pelimies, uskon näin tapahtuvan. Näin olisi käynyt kaikissa liigajoukkueissa. Kysymys onkin nyt siitä että Valliin uskotaan myös tulevaisuudessa eli ensi kaudella.
Laitan tämän tuolta Tappara ketjusta tänne.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Nyt kaikki silmä käteen !

Nyt on kaikkien syytä olla tarkkana. Atte Valli Ässien ykköspakkiparissa ja vastassa Lukko. Nyt on pojalla mahdollisuus näyttää epäilijöille (mm. vero) tai toisaalta osoittaa, että eräät (mm. korkki) ovat olleet oikeassa.

Ja Atelle sopii sekin, että pakittaa Ässien hyökkäävimmän osan takana. Tämän pelin jälkeen ollaan varmasti viisaampia siitä tarvitseeko Ässät pakin ennen 31.1 vai näilläkö mennään. Palaillaanpa taas ottelun jälkeen aiheeseen.

-paze-
 

TouchAndGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Re: Nyt kaikki silmä käteen !

Viestin lähetti paze17
Tämän pelin jälkeen ollaan varmasti viisaampia siitä tarvitseeko Ässät pakin ennen 31.1 vai näilläkö mennään.

Ei tarvitse, koska uusi pakki on jo. Itse odottelin, että olisi pelannut jo Lukkoa vastaan. Ilmeisesti pelilupaa ei oltu saatu kuntoon. Oliskohan sitten tiedotustilaisuus Lukko-pelin jälkeen vai vasta alkuviikosta.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Re: Re: Nyt kaikki silmä käteen !

Viestin lähetti TouchAndGo
Ei tarvitse, koska uusi pakki on jo. Itse odottelin, että olisi pelannut jo Lukkoa vastaan. Ilmeisesti pelilupaa ei oltu saatu kuntoon. Oliskohan sitten tiedotustilaisuus Lukko-pelin jälkeen vai vasta alkuviikosta.

Onkohan kyseessä uusvanha eli Levokarin Pauli?
Ainakin "varmaa" tietoa liikkui tänään hallilla sen verran, että Luvian kolossi on todella tulossa.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Nyt kaikki silmä käteen !

Viestin lähetti TouchAndGo
...Ilmeisesti pelilupaa ei oltu saatu kuntoon. Oliskohan sitten tiedotustilaisuus Lukko-pelin jälkeen vai vasta alkuviikosta.

Tarkoitatko pelilupa vai työlupa ? Kuiskaa vaikka salaa.
 

Jande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Arsenal
Tämän päivän Satakunnan Kansassa spekuloidaan myös Levokarin paluulla Ässäpaitaan. Tamminen kertoo vahvistuksista seuraavaa: Ennustan, että ensi viikolla tulee yksi puolustaja. Nimestä en sano mitään, koska sopimusta ei vielä ole.

Odotellaan lisätietoja....
 

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
Re: Nyt kaikki silmä käteen !

Viestin lähetti paze17
Nyt on kaikkien syytä olla tarkkana. Atte Valli Ässien ykköspakkiparissa ja vastassa Lukko. Nyt on pojalla mahdollisuus näyttää epäilijöille (mm. vero) tai toisaalta osoittaa, että eräät (mm. korkki) ovat olleet oikeassa.

-paze-

No niin. Vähän kommenttia Vallin pelistä Lukkoa vastaan. Miehen kiekollisista taidoista on puhuttu ja eipä paljon kyllä vakuuttunut Lukkoa vastaan. Kamalaa katseltavaa, kun mies yritti saada avauksia kohdalleen ja välillä pelkkä "pakki-pakki-syöttely":kin oli hankalaa.

Tosin koko ottelun alku ja ensimmäinen erä oli todella surkeata koko ässä-joukkueelta. Harmi, että nuo Vallin virheet jatkuvat, ehkä kannattaisi hakea vauhtia junnuista parin pelin verran. Tai noh, eipä ole äijissäkään juuri pelaavia pakkeja jalkeilla, joten tiedä sitten...
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Levokarista

Ei helvetti, Levokari? Kiekollinen pakki, kyl.. Kokoa on kuin Porkan kerrostalolla, mutta kädet ovat myös yhtä betonista. Kovuutta toki on tullut rutkasti lisää Pohjois-Amerikassa, mutta kun Neitiliigassa miehen ottaminen on kielletty, niin mitä hyötyä meillä on Levokarista, jonka taidot ovat aivan muualla kuin kiekkollisessa pelissä? Sitä paitsi meillä on jo Kangasalusta, se riittäisi minulle.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kukas tässä nyt kiekollisesta pakista puhuu ? Ei Paulista sellaista saa tekemälläkään. Pekka Kangasalustalla on ollut reilusti yli vuoden pelaamatta kovatasoista liigaa ja mies on harjoitellut viimeaikoina jonkun II divisioona joukkueen kanssa. En nyt oikein ymmärrä. Mistä sitä tietää kuinka montaa pakkia Ässät kiikaroi. Pauli Levokari hoitaa sen fyysisen osaston yhtä hyvin kuin Pekka Kangasalusta. Jos huom jos Levokari tulisi joukkueeseen näkisin myös että ylivoimaan miestä voisi käyttää. Levokari kokonsa avulla olisi hyvä mies maaliedessä ottamassa poikkaria niskaan ja tekemään maskia. Onko sellaisia isoja maskimiehiä nyt ? Ihanne tilanne minusta olisi se että Levokari tulisi Ässäjoukkueeseen ja Sorokins tervehtyisi. Jos Sorokinsin vamma on vielä paha ja vaatii huilia niin siinä tilanteessa pakiston kiekollisuus olisi heikoissa kantimissa. Mahtaisiko rahat riittää vielä sen jälkeen. Paulin voisi kuvitella olevan myös mukana ensikauden suunnitelmissa.


Olisiko Arnold sinun mielestä negatiivinen asia Ässille että Pauli löytyisi jostain toisesta joukkueesta. Vaikkapa hieman etelämpää. Minusta Levokari kuuluu Ässiin ja sillä olisi muitakin vaikutuksia kuin vain pelillinen.
 
Levokarista

Jos, ja iso JOS Pauli Levokari tulee Ässiin niin...

Lähdetään liikkeelle siitä, että onko Levokari parempi kuin Atte Valli ja Iikka Törnvall. Vastaus lienee, että ainakin toistaiseksi kyllä, eli mies mahtuisi Ässien puolustukseen. Ei Levokari nyt mikään sateentekijä ole, ei todellakaan, mutta vahvistus puolustukseen kyllä. Saattaa tuoda kovia taklauksia mikäli niitä on Amerikan maalla oppinut. Niitä taklauksia joita moni meistä on kaivannut. Maskimiehenä Pauli toimii, se nähtiin joskus. Teki siltä paikalta jopa muutaman maalin ja on melkein mahdoton siirrettävä siitä. Peruspakki joka olisi ihan hyvä vaihtoehto TARJOLLA OLEVISTA. Keitä muita on tarjolla?? Minä en ainakaan tiedä. Mikäli parempi jostain ihmemaasta tällähetkellä löytyy se varmasti otetaan, jos siihen vielä rahat löytyy... Vaihtoehtoja ei taida paljoakaan olla...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Re: Re: Nyt kaikki silmä käteen !

Viestin lähetti JustinCase
No niin. Vähän kommenttia Vallin pelistä Lukkoa vastaan. Miehen kiekollisista taidoista on puhuttu ja eipä paljon kyllä vakuuttunut Lukkoa vastaan. Kamalaa katseltavaa, kun mies yritti saada avauksia kohdalleen ja välillä pelkkä "pakki-pakki-syöttely":kin oli hankalaa.

Tosin koko ottelun alku ja ensimmäinen erä oli todella surkeata koko ässä-joukkueelta. Harmi, että nuo Vallin virheet jatkuvat, ehkä kannattaisi hakea vauhtia junnuista parin pelin verran. Tai noh, eipä ole äijissäkään juuri pelaavia pakkeja jalkeilla, joten tiedä sitten...
Koska olen tähänkin asti puolustanut Vallia niin teen sen yhä. Miehen pelistä näkyi aivan selkeästi se että oli annettu määräys pelata juuri näin, ei mitään lupaa nousuille ja varmaa kiekon purkua. Mietihän itse mitä olisi tapahtunut jos hän ei olisi niitä noudattanut. Penkki olisi kyllä kutsunut. Selkeitä virheitä kaveri ei muuten tehnyt yhtään. Ketjulle menneet maalit olivat Järvisen nukahduksia.

Parasta Vallia nähtiin ennen joulutaukoa, tauon jälkeen mies on selkeästi pakotettu pelaamaan yksinkertaisemmin. Tietysti joukkueen etu on kaikkien etu.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti kapa76
näkisin myös että ylivoimaan miestä voisi käyttää. Levokari kokonsa avulla olisi hyvä mies maaliedessä ottamassa poikkaria niskaan ja tekemään maskia. Onko sellaisia isoja maskimiehiä nyt ?

Isoja maskimiehiä ei ole. Katastrofikauden 2000-01 alussa Paulia peluutettiin ylivoimalla maskimiehenä.

Tuosta kaudesta en juuri muuta sitten muistakaan.
 

Salkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ass@ Pori
Levokarista

Miekkosen tilastot:

Season Team Lge GP G A Pts PIM GP G A Pts PIM
--------------------------------------------------------------------------------------
1996-97 Assat Pori FNL 1 0 0 0 0 -- -- -- -- --
1997-98 Assat Pori FNL 16 0 0 0 0 1 0 0 0 0
1998-99 Assat Pori FNL 27 0 2 2 8 -- -- -- -- --
1999-00 Assat Pori FNL 51 3 2 5 80 -- -- -- -- --
2000-01 Assat Pori FNL 12 1 0 1 12 -- -- -- -- --
2000-01 Jokerit Helsinki FNL 10 0 0 0 6 -- -- -- -- --
2001-02 HIFK Helsinki FNL 29 3 5 8 86 -- -- -- -- --
2002-03 Chicago Wolves AHL 6 0 1 1 12 -- -- -- -- --
2002-03 Greenville Grrrowl ECHL 4 0 0 0 8 -- -- -- -- --
2002-03 Syracuse Crunch AHL 45 4 6 10 88 -- -- -- -- --
2003-04 Syracuse Crunch AHL 24 0 2 2 49
--------------------------------------------------------------------------------------
Current statistics as of 2004-01-18

Elikkä tällä kaudella pelannut AHL liigassa, vaatimattomilla tehoilla. Joukkueen kotisivuilta löytyy tietoa että Pauli on pykälän verran plussalla, ja on laukonut 12 kertaa maalille päin, eli kerran joka toisessa pelissä.

AHL:n sivuja kun tutkailee selviää että Syracuse on pelannut 39 peliä, ja Pauli on ollut viimeiset 4, ja yhteensä 15 peliä poissa pelaavasta kokoonpanosta.

Noista Paulin poissaoloista en tiedä johtuvatko ne loukkaatumisista vai mistä, mutta jos Paulia ei ole muuten vaan hyväksytty pelaavaan kokoonpanoon voisi olla ihan hyvä hänenkin kannaltaan lähteä jonnekin hakemaan peliaikaa, Pauli kuitenkin on vasta 25.

Jos Pauli palaa sm-liigaan niin monessako joukkueessa hän vahvistaisi puolustusta, toisaalta paluu sm-liigaan olisi tavallaan askel taaksepäin, mutta ehkä järkevä sellainen.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Lisää Paulia

Viestin lähetti kapa76
Olisiko Arnold sinun mielestä negatiivinen asia Ässille että Pauli löytyisi jostain toisesta joukkueesta. Vaikkapa hieman etelämpää. Minusta Levokari kuuluu Ässiin ja sillä olisi muitakin vaikutuksia kuin vain pelillinen.


Mitenkäs Levokarin laita on Ässien suhteen? Eikö hän lähtenyt hieman ovet paukkuen -meiningillä, vai oliko se vaan paisuteltu juttu? Levokari kuulemma ei halunnut pelata Vovan joukkueessa. Tosin Toivolan ajatuksia Levokarin suhteen - ja päinvastoin - ei tiedä varmasti vielä kukaan.

Mieleen jäi ainoastaan positiivisena seikkana - harjoituspeleissä - tehdyt yv:llä tehdyt maalit, helvetin iso koko ja piilevä aggressiivisuus. SM-liigassahan Pauli ei koskaan oikein mikään gooni ole ollut, vaikka hanskat ovat toki tippuneet. Joukkoon mahtuu tapauksia tyyliin "Tapaus Suutarinen". Pohjois-Amerikan mailla Levokari on hanskannut enemmän, joten kovuutta on tullut mukaan reilusti enemmän mitä sitä liigassa pelatessa oli.

Se on fakta, että monelle liigajoukkueelle Levokari ei kelpaa. Miehen meriitit ovat sen verran kehnoja, eikä pelkkä Ameriikan komennus tee miehelle paljon isompaa värkkiä. Eikö? Ego kasvaa taatusti, enkä minä kiekollisessa roolissa odotakkaan näkeväni Paulia. Pauli on Pauli, ei Paul Coffeey.

Niin ja ensi kausi on aivan uusi kausi sitten. Vaikka silloin alusta asti Pauli mukaan.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Re: Lisää Paulia

Viestin lähetti Arnold
Mitenkäs Levokarin laita on Ässien suhteen? Eikö hän lähtenyt hieman ovet paukkuen -meiningillä, vai oliko se vaan paisuteltu juttu? Levokari kuulemma ei halunnut pelata Vovan joukkueessa. Tosin Toivolan ajatuksia Levokarin suhteen - ja päinvastoin - ei tiedä varmasti vielä kukaan.

Levokari lähti koska peliaikaa ei jostakin käsittämättömästä syystä tippunut silloin Vovan aikana, tästähän kärsivät muutamat muutkin pelaajat aikalailla.

-paze-
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös