Vahvistuksia luvassa, vai mennäänkö näillä ?

  • 24 321
  • 188

pygmalion

Jäsen
Re: By the way

Viestin lähetti gordion
Kaikki on tietysti suhteellista. On kuitenkin ilmiselvää, ettei kaveri torju Tepsissä alle 100 000 dollarin - siis nettona. Laske siitä sitten bruttoansiot.

Aika kallis on. By the way.

Ilmiselvää tai ei, minä väitän Ellun torjuvan Tepsissä alle 100 000 dollarin nettoansioilla. Ellei mies sitten ala todella kovaa vauhtia keräämään lisää nollapelibonuksia. Kallis? Riippunee näkökulmasta, by the way. Minusta ei ole.

Tämän arvion pohjana on Jason Elliottin palkkataso sekä jonkinasteinen käsitys SM-liigan ulkomaalaistähtien ja huippumaalivahtien yleisestä ansiotasosta.


Edit: pieni sivuhuomio ahk:lle. Kannattaa ehkä suhtautua pienoisella varauksella kuulopuheisiin vaikkapa kolmosketjun miesten palkoista. Nimeltä mainitsemattomien kehityspäälliköiden tai muiden nykypelleilyyn kyllästyneiden ryppyotsien mielestä esim. alisuorittavat ex-rottaketjulaiset epäilemättä saavat kovaa palkkaa. Liigan yleiseen palkkatasoon suhteutettuna nämäkin liksat osoittautuisivat luultavasti melko kohtuullisiksi. Jossakin kaukana sisämaassa pelaa ehkä samassa roolissa saman tasoisia miehiä halvemmalla, mutta suurseuran statuksella operoivassa puljussa kai maksetaan tuon statuksen mukaisia palkkioitakin toisinaan.
 
Viimeksi muokattu:

pygmalion

Jäsen
Re: Re: Siirtoraja häämöttää, mitä tekee Ruissalo?

Viestin lähetti Jii
Tai vuokrataan suoraan koko joukkue. 10000 eurolla TPS häviää pelin varmasti. Pleijareihin ja kotietua tavoittelevat tiimit voisivat tulla C-junnuilla TPS:iä vastaan ja saisivat tarvitsemansa pisteet. Samalla ykkösjoukkue (ei TPS vaan se toinen) voisi treenata. PullaSeuralla jäisi pelaajat ja saisi vielä rahaakin sen verran , että voisi ensi vuonna vaikak melkein palkata jonkin pelimiehen. Tai ainakin antaa Iso Joukolle palkankorotuksen.

Vanha kansa tietää sanoa, että jokaisessa vitsissä ja pilkassa on vähintään totuuden siemen. Vitsihän tuo ilmeisesti oli, mutta eipä olisi aivan ensimmäinen kerta, kun kotimaamme pääsarjassa olisivat tärkeät sarjapisteet kaupan. Vaikka kiekkoväellä omasta mielestään onkin viime vuosina ollut varaa suunpieksentään mm. sopupalloilijoiden vedonlyöntisekoiluista, ei siellä omassa pelikassissakaan ihan puhtaita jauhoja aina ole ollut.

Mitä tulee itse ideaan, kannatan sitä lämpimästi. Yksittäisen alisuorittavan kiekkotähden loppukauden palkkakulujen säästäminen on lanteilla leikkimistä. Kunnon tiliä sen sijaan voisi tehdä siinä vaiheessa, kun sarjasijoitukseensa kipeästi kohennusta kaipaava joukkue X luistelee vastaan runkosarjan loppukierroksilla. Tai kun pitäisi joukkue Y:n laskuun "noutaa" illan pelissä Y:n playoff-vastustaja Z:n ykkösmies ennenaikaiselle kesälomalle.


Hmm, mitäköhän Matikainen maksaisi lauantain matsin pinnoista?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Re: Re: Siirtoraja häämöttää, mitä tekee Ruissalo?

Viestin lähetti pygmalion
Hmm, mitäköhän Matikainen maksaisi lauantain matsin pinnoista?

Ei mittään. Ei ole näet kauppatavara kunnossa. Pisteet turkuhallista saa nykyisin ilman minkäänlaista suoritusta, rahallista tai pelillistä.

Itse topicista; mun mielestä palloseurassa voitais nyt järjestää sellainen neuvoa-antava äänestys tyyliin heikoin lenkki. Ensin tippuneiden kanssa tehdään heti kolmen vuoden pahvi eli ikäänkuin rangaistukseksi joutuisi kärvistelemään vielä tripla-alasajovuodet palloseurassa. Viimeksi jäänyt kentällinen vapautettaisiin heti vuokralle liigan menestyjäseuroihin. Juontajana ja pääavovittuilijan roolia voisi naamansa puolesta hoitaa Jortikka. Menetelmän voisi myös muuttaa sellaiseksi kiekkomiehen seitakäräjiksi. Kaikki pelaajat tai ööh ne, joilla on luistimet, keskiviivalle seisomaan ja yleisö tiputtaisi kaikilla erätauoilla paskimman. Ruissalon seita-jumalat hykertelesivät taustalla taskulaskin kädessä......
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Lopetetaan tsekki/slovakki-viha

Ei voi kuin ihmetellä sitä antaumusta millä HPK hakee kultaa.
Monet joukkueet hakivat "ykköspakkia" koko kesän ja syksyn, sillä tuloksella että joutuivat käsien levittelylinjalle.
Nyt kun Kerho jyrää vakuuttavasti kärjessä muiden joukkueiden ihmetellessä mistä saavat lisävoimaa puolustukseen HKP hankkii Strbak:n. Lyhyiden näyttöjen perusteella hän kelpaisi jokaiseen SM-liigan joukkueeseen ykköspakkipariin.

No yksi kova vahvistus ei nyt ole mitään erikoista tässä vaiheessa (hankkihan TPS viime keväänä Kiprun ja Immosen, hymiöitä), mutta Balastikin hankkiminen pakottaa nostamaan hattua Kerhon suuntaan.
 

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Way to go, Kerho!

Ei voi muuta kuin ihailla HPK:n touhua. Ensin Strbak, sitten Balastik...mitä vielä? HPK oli omassa mittarissani kiilannut Jokerien edelle mestarisuosikkina ja tämä siirto vielä vahvistaa mielipidettäni. Mitä kummaa ne tuolla Hämeenlinnassa tekevät, että saavat tuollaisen jengin kasaan? Muissa ketjuissa onkin jo pohdittu, millä motiiveilla kukakin Kerhossa pelaa, joten sitä lienee turha täällä miettiä.

Huvittaa nyt entistä enemmän se, että oma Narvanmaamme "katsoo tilannetta rauhassa" ja sanoo, että pelaajia on saatavilla. Niiden pitää vain olla todellisia vahvistuksia. Äh...turha minun on tässä todeta, että herää Jokke ja ota se pää pois...jostain.

Ei tämä mitään muuta. Tuskinpa tänne ketään tulee, katsotaan jos ensi kesänä sitten...(tähän toiveikas ja sarkastinen hymiö)
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän Tepsissäkin niitä tsekkejä on nähty? Eikös Kai Nurminen ole kuin suoraan samasta stereotypioiden maailmasta kuin nämä ikuiset tsekki-virret? Ja Kallion Tomppa on tänä vuonna tehnyt kovaa duunia saadakseen tsekin elkeet.


MACK
 
Suosikkijoukkue
TPS
Vai Tomppa ruikuttaja, my ass! No, kukin saa ajatella mitä haluaa.
Mistäs muuten keskusteltaisiin tässä vilkkaan pelaajaliikenteen ohessa? On ainakin ilmoja pidellyt vai mitä?
Ei taida tuosta Ruissalon tiedotustulvasta tulla loppua, joten sovitaanko niin, että kerrotaan täällä vain tärkeimmät?
Ei näitä sivuja niin kovin usein tarvitse tulla lukemaan. Minäkin taidan palata tänne poikani rippijuhlan jälkeen. Hän on nyt viisivuotias.
Hyvää ötyä.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Tähtinen ostoslistalle - jos ei ole jo!

Tammikuuta on enää muutama päivä jälellä ja siirtomarkkinoilla pelataan nyt upporikasta ja rutiköyhää. Mahdollisuutensa menettäneet kauppaavat mestaruuden tavoittelijoille tähtiään pysyäkseen budjetissa tai paikatakseen jo varmoja aukkoja. Tepsin tilanne on siltä väliltä, eikä johdosta tunnu sen tekemisistä olevan tiedon valossa olevan muuhun, kuin tilanteen seuraamiseen.

Sentteritilanne ei tule helpottumaan ensi kaudellakaan ilman hyviä hankintoja. Kiinnittäisinkin huomiota Porin helmeen, Markku Tähtiseen, jolla ei - anteeksi vaan, arvon Ässä-fanit - ole pitkässä juoksussa mahdollisuuksia saavuttaa nykyisessä seurassaan sitä tasoa, jolle hän voi yltää suurseurojen valmennuksessa. Vaikka Tähtistä ei ole liialla koolla pilattu (177 cm), olisi tämän 24-vuotiaan keskushyökkääjän ilman muuta oltava Tepsin hankintalistan kärkipäässä.

Jos Tähtinen halutaan Turkuun, on ensiarvoisen tärkeää olla NYT mukana kilpailussa tästä tulevasta huippusentteristä. Tähtinen on jo tällä kaudella tehnyt liigassa tuhoisaa jälkeä. En olisi ollenkaan pahoillani, vaikka hänet hankittaisi TPS:aan kirittämään Mikko Koivua ja kisaamaan hänen kanssaan ensi kauden ykkössentterin paikasta. Ensi kaudella TPS saattaa olla Jukka Koivun toivottavasti ottaessa hasteen vastaan todellinen tulevien tähtien koulutuskeskus. Siinä porukassa Tähtisenkin mielelläni näkisin.

Mikäli edelleen jatketaan nihilistisellä linjalla kukkaron raottamisen suhteen, jatkuu syöksykierre ensi kaudellakin. Yleisömäärät ovat kauden alun ennustusten mukaisesti laskeneet ja budjetoidusta ollaan reilusti perässä. Nyt tarvitaan järkeviä satsauksia. Kaikkein ensimmäinen ja tärkein asia on valmentajakuvion selkiyttäminen. Nykyisen tahdin jatkuessa Turusta on liikennettä vain pois päin. Ainoa varmasti kunnossa oleva asia on Upin vastuulla ollut maalivahtiosasto.

edit: Oikeastaan tämä kirjoitus olisi kuulunut tuonne TPS 2003-04 -otsikon alle. Sivuaa kuitenkin tämänkin kauden tilannetta sen verran, että jököttäkööt nyt sitten tässä, kun sen huolimattomuuttani tähän tälläsin.
 
Viimeksi muokattu:

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Re: Tähtinen ostoslistalle - jos ei ole jo!

Viestin lähetti Oloneuvos


Ässissä lienee kaikki kaupan pl. Tähtinen.
Lainaus "joku lehtileike/tms. viikon sisään"

Tosin Tähtinen kelpaisi vaikka heti Rosteriin, mutta taitaa Ässät tehdä mitä tahansa että saavat pidettyä oman pojan kaupungissa.

Nyt kun sivuuttiin noita hankintoja niin eräs pelaaja josta voitaisiin kilpailla ensi kaudeksi.....

Jussi Tarvainen. 4 kautta Tapparassa ja saavutukset jäävät lienee 2 x hopeaan. Tämän kauden jälkeen tuskin asiaa MM-koneeseen ja sitä kautta Edmonton miettinee vielä.
Tarvainen olisi vähän kuin Vakuutusyhtiöiden myymät Nokia-salkut. Pikavoitto jolla paikataan vuoden tulos. Tässä tapauksessa ensi kauden maalinteko-ongelma sillä edellytyksellä että saadaan vihdoin se ihan oikea YKKÖS-S E N T T E R I
Tarvainen pelannut ed. 4 kautta ka 48.25 pist/kausi joten kyseessä on aika takuuvarma onnistuja. Tämä kausi mennyt kuten koko Tapparalla.

Maalintekoon liittyy eräs nimi Kai Nurminen, ehdoton maalitekijä mutta onko niin että vuodet alkavat jo näkyä. Jos ei vielä tällä kaudella tai maalintekotaidossa niin jossain vaiheessa kuitenkin ja se saattaa olla vaikka ensi kausi...
 

Hantta

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pargas IF, Sport, Bajen, Maple Leafs
Ilmeisesti ei mennä edes näillä, sillä TTT tiedottaa seuraavaa Tomi Syköstä.

http://www.tutohockey.fi/Uutiset/?id=2003012800

Eli kaveria on turha haikailla kokoonpanoon enää tämän kauden osalta, ja Kojon puheet junnujen todellisista mahdollisuuksista voidaan taas kerran unohtaa. Tai sitten katseet suunnataan ensi kauteen sen suhteen...

Tämä tosin voisi tarkoittaa sitäkin, että tehdään tilaa mahdolliselle vahvistukselle ennen 31.01, mutta enpä jaksa enää moiseen ihmeeseen uskoa...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Re: Tähtinen ostoslistalle - jos ei ole jo!

Viestin lähetti Oloneuvos
Sentteritilanne ei tule helpottumaan ensi kaudellakaan ilman hyviä hankintoja. Kiinnittäisinkin huomiota Porin helmeen, Markku Tähtiseen, jolla ei - anteeksi vaan, arvon Ässä-fanit - ole pitkässä juoksussa mahdollisuuksia saavuttaa nykyisessä seurassaan sitä tasoa, jolle hän voi yltää suurseurojen valmennuksessa. Vaikka Tähtistä ei ole liialla koolla pilattu (177 cm), olisi tämän 24-vuotiaan keskushyökkääjän ilman muuta oltava Tepsin hankintalistan kärkipäässä.
Oloneuvos, miten voit perustella tuota valmennuksen tasoa? Mielestäni Mika Toivola on onnistunut aika reilusti paremmin kuin Kari Jalonen, vai mitä?

Jukka Koivu on tietysti hyvä valmentaja ja nuorten kehittäjä, mutta Tähtinen on kuitenkin jo 24-v. Eli se pitää ottaa huomioon. Ja pelkään pahoin että kun se ylimääräinen tsemppi kotikaupungin joukkueen puolesta puuttuu niin mies ei ole niin vakuuttava kuin nyt.

Sinänsä Tähtistä ei jää kaipaamaan, koska täällä on vielä lupaavampia nuoria tulossa, mutta he ovat kyllä aivan liian nuoria liigaan vielä.
 

piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oloneuvokselle:

Tepsikö antaa potkua Tähtisen uralle?
niin antoihan se lopullisen potkun Ville Immosenkin uralle.

J Koivun vetovoimaakin pidän rajallisena.

Myös keskipalkan alentamispaineista on puhuttu joten
onko Tepsillä vielä todellisia valtteja pelaajamarkkinolla?
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Re: Tähtinen ostoslistalle - jos ei ole jo!

Viestin lähetti korkki
Oloneuvos, miten voit perustella tuota valmennuksen tasoa? Mielestäni Mika Toivola on onnistunut aika reilusti paremmin kuin Kari Jalonen, vai mitä?

Olen kanssasi samaa mieltä, Toivola on todella onnistunut Jalosta paremmin. Lähtökohta onkin, että Jalonen ei todellakaan jatka Tepsin valmentajana kauden jälkeen. Jos ylimääräinen tsemppi on kiinni paidan väristä, on parempi Tähtisen itsensä kannalta, että han tosiaan jää Poriin lopuksi urakseen. Turussa on totuttu siihen, että 24-vuotias pelaaja ei ole liian vanha oppimaan uusia konsteja ja päätymään vielä NHL-seurojen haaviin. Mikäli oma etu ei kiinniosta, on parempi tosiaan pysyä poissa täältä.

piru; Kyllä, TPS antaisi varmasti lisäpotkua Tähtisen uralle. TPS ei ole lakannut olemasta suurseura tämän kauden floppaamisen ja penailujen takia - ainakaan vielä, heh. Porissa tehdään hyvää työtä vaikeissa olosuhteissa ja mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. On totta, että case-Immonen hoidettiin tyylittömästi.

Keskipalkkaa ei varmasti tarvitse alentaa, kunhan palkkapolitiikka saadaan terveelle pohjalle. Liiat johtajat pois rasittamasta taloutta ja tähdille kunnon palkka. Rivimiehet tyytykööt rivimiehen ansioihin. Tämä on suunta niin Suomessa, kuin maailmallakin pitkässä juoksussa.
 

Carlos

Jäsen
Re: Re: Re: Tähtinen ostoslistalle - jos ei ole jo!

Viestin lähetti Oloneuvos
piru; Kyllä, TPS antaisi varmasti lisäpotkua Tähtisen uralle. TPS ei ole lakannut olemasta suurseura tämän kauden floppaamisen ja penailujen takia - ainakaan vielä, heh. Porissa tehdään hyvää työtä vaikeissa olosuhteissa ja mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. On totta, että case-Immonen hoidettiin tyylittömästi.

Tähtinen itse noin vuosi sitten: "Olisihan se upeaa pelata joskus jossain suurseurassa niinku Tepsissä.." *hykertelyä*.

Mutta siltikin jos katson tilannetta näin ulkopuolisen silmin, TPS on voimakkaasti ehdolla jäämään pois tämän kauden play-offeista, ja johdon puheet alasajoista ym. ongelmista eivät välttämättä ollenkaan lupaa kamalaa nostetta huomisellekaan. Tältä pohjalta sanoisin että Tepsin Tähtinen-juna meni viime keväänä. Jos silloin olisitte kaverin saanut, siinä voisi olla tulevaisuutta, mutta suoraan sanoen en usko että nyt enää tulisi.

Toisekseen, Ässät tekee varmasti kaikkensa että saavat pidettyä tämän lahjakkaan oman pojan rosterissaan. Ja eiköhän se Markku sielläkin kehity ykkössentterinä ihan yhtä lailla, jos vaan lahjat riittää. En usko että esim. TPS tai Jokeri-tausta olisi vaatimus NHL-uralle. Ja jos on, niin sehän on vaan parempi Ässille, saavat pitää äijän sitten Suomessa.

Muuten Tähtisestä, kaverilla on ikää jo 24 vuotta, kyllä, mutta pitää muistaa että hänen kehitystään on jarruttanut lukuisat loukkaantumiset. Oikeastaan vasta viime kausi ja tämä kausi on mennyt suht ehjissä merkeissä, ja se alkaa näkyä. Maajoukkueessakin on vierailtu jo, ja tulevaisuudessa varmaan lisääkin. Tsemmpiä vaan jatkoon.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Re: Tähtinen ostoslistalle - jos ei ole jo!

Viestin lähetti Oloneuvos
Rivimiehet tyytykööt rivimiehen ansioihin. Tämä on suunta niin Suomessa, kuin maailmallakin pitkässä juoksussa.

Onko tästä jotain sisäpiirin tietoa? Suostuvatko esim. Rautee, Kiviharju ja Tuokko palkkojen pienennyksiin vai päästäänkö herroista jo ensikaudeksi eroon?

Mikä muuten pidättelee Tepsin omia "tähtisiä"? Onko tosiaan niin, ettei Tepsin oma juniorimylly pysty enää tuottamaan huippuyksilöitä kuin maalin suulle? Tsemppiä tuntuu löytyvän nykyisistä junnuista, mutta lopullinen taito on kateissa - toivottavasti olen väärässä ja parin vuoden sisällä saadaan uusi "sakuja" TPS-paitaan...
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Junnuista

Siis kyllähän nyt on hyvä "erä" taas tulossa?
Lehtisalo, Sykkö, Metsäranta olivat tuossa
taannoin ainoa ilonaihe peleissä (Ann-Katrinin
sivuprofiilin ohella) mistä meitsi (ja Pyggis?) jaksoi
innostua. Sykkö meni nyt Tutoon, toivottavasti ratkaisu
on hyvä pitkällä tähtäimellä.

Ja Lassila nyt on oma lukunsa. PITKÄ soppari
heti Teemulle ettei penailla ja tehdä riksmanneja!
Pakeissa onkin hiljaisempaa mielestäni.
Ne jotka ovat päässeet pelaamaan ovat
olleet vähän pettymyksiä, varsinkin Seikola.

Se etteivät junnut ole nousseet valokeilaan
sivuaa mielestäni ns. Rivimies-tilannetta.
Stouni rivimies??? Kun tähdet vaihtuvat
jäljelle jää aina enemmän ja enemmän rivareita.
Toisaalta se on hyvä että runko pysyy kasassa,
kuten viime mestaruusvuosina, mutta se on
paha paikka päästä antamaan näyttöjä.
 

Carlos

Jäsen
Re: Junnuista

Viestin lähetti Jj
Ja Lassila nyt on oma lukunsa. PITKÄ soppari
heti Teemulle ettei penailla ja tehdä riksmanneja!

Pardon my sekaantuminen teidän juttuihin, mutta pieni faktapäivitys tähän:

- Riksmanilla OLI sopimus Hifkin kanssa seuraavasta kaudesta
- Riksmanin kanssa OLI sovittu työnkuvasta
- Riksman ei suostunut kuitenkaan jäämään ellei ole automaattinen 1. veskari.
- Riksman on neiti.
- Riksman on sopimusrikkuri.
- Riksman taitaa ikävä kyllä olla meillä taas ensi kaudella.

Eli tämä on yksi niitä juttuja mitä The Pena ei penaillut, vaan tässä itse kiekkolijalle olisi pitänyt ostaa pakka hamekangasta.

Mutta tehkää silti ihmeessä Lassilalle sopimus, pojassa on ilman muuta paljon ainesta.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Kuittaus

Ookka, ulkopuolelta katsottuna homma vain
näytti kummalta alkukaudesta kun Racine
ei onnistunut ja hyvä kakkosveska oli laitettu
pois. Meillähän oltiin siihen jo totuttu että
kaksi huippumaalivahtia mahtuu yhteen joukkueeseen
ja on toimiessaan itse asiassa loistava vaihtoehto.
 

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Ei Tähtinen mikään supermies ole, mutta olisi kyllä kelvannut. Nyt sitten äijä meni sopivasti Palloseuran tämän hetken pahimman kilpakumppanin riveihin. Ensin Kron, nyt Tähtinen - Raumalla ainakin halutaan play-offeihin.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Oikeastaan rupesi naurattamaan koko tämän hetkinen tilanne. Joko meille on oikeasti uimassa katiskaan, joku todella iso viimehetken vonkale, tai sitten, mitä pidän huomattavasti todennäköisempänä, niin meillä istuu ruissalonporukka pöydässä ja syö sitä vonkaletta, tosin uunista tulleena. Ajatuksenaan ainoastaan päästä tästä kaudesta eroon mahdollisimman pienellä budjetilla. Kun muut ostaa pelaajia, niin me heitetään ne ulos tai vuokrataan Tutoon.

Tuskaa katsoa vierestä, kun ei mitään tehdä. Pientä kannattajaa kustaan silmään ja pahasti. En minä sitä mestaruutta aina vaadi, mutta edes jotain yritystä. Päästäisivät Sergein edes irti, kyllä se pari matsia ehtii ottamaan. Jotain viihdettä kaukaloon, jos eivät pisteet kiinnosta. En väitä, ettei meillä olisi mahdollisuuksia pudotuspeleihin. Niitä on, mutta ei siellä pärjäämiseen, ainakaan mitään kovin realistisia.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Hyvä Jykke, haloo Jokke!

Täytyy sanoa, että olen iloinen Santalan Jykken puolesta. Kaveri onnistui jälleen tekemään hyvän hankinnan toisten nenän edestä. Ruissalossa tietysti seurataan tilannetta ja on absurdia ajatellakaan, että siellä ei tehdä mitään, kuten Narvanmaa haastattelussa totesi. Taas vaan yksi erinomainen pala puzzleen karkasi naapuriin. Joko TPS satsaa todella kovan luokan sentteriin (heh heh) ensi kaudeksi ja vaimentaa ansaitun kritiikin edes tulevan kauden osalta, tai sitten nykyinen joukkue on tosi kova, kun siihen ei löydy vahvistuksia millään ilveellä, vaikka kaikki muut halukkaat seurat niitä hankkivat. Pitänee mennä puhdistamaan silmälasit, kun minä en ole huomannut...
 
Suosikkijoukkue
TPS
Älkäähän nyt hermostuko, tarkkaillaan tilannetta ihan kaikessa rauhassa ja katsellaan, josko meille löytyisi ihan selkeästi vahvistus. Ei tuo Tähtinen olisi kuitenkaan yksin mitään auttanut, toisten tiellä olisi varmaan pyörinyt. Penan sanoja lainatakseni: ei meillä ole käyttöä Tähtisen tapaiselle pelaajalle.
Tässä on aikaa vielä ruhtinaalliset 36 tuntia fundeeerata ja sitten vasta voimme todeta, että kyllä se juna sittenkin meni jo, ja pelaajat myös.
Täytyy minunkin myöntää, että tilanne hymyilyttää. En oikein kyllä tiedä miksi. Muut hankkii lisää pelaajia ja me vuokrataan loputkin pois jaloista paitsi tietysti Immosta, josta ei puhuta mitään. Liekö kaveria enää olemassakaan?
Nyt taitaa käydä niin, että meille ei tullut YHTÄÄN uutta pelaajaa kauden aikana. Eikä tuo materiaali niin kovin leveä muutenkaan ole ollut. No, saavutus sekin.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Jykke on päällikkö

Tämän voisi laittaa jälkiviisastelijoidenkin puolelle
mutta kun muista koska sen olen viimeksi sanonut.
Jykke on se mies joka meidän pitäisi hankkia.
Yksi pelaaja sinne tänne ei kesää (kesälomaa) tee.
Ja vielä 1+1, Asiaa! Tepsin ja Lukon käyrät
alkoivat kääntyä keskenään eri suuntiin
sen jälkeen kun Jykke joutui(?) lähtemään.
Osaaminen erottaa jyvät akanoista eikä
meidän bisnesmiehet suoraan sanoen vakuuta sillä saralla.

Muutenkaan yksi mainio pelaaja ei ole mikään taikakalu.
Sitten kun puhutaan Rintasesta tai Tokesta voidaan
ajatella asiaa uudestaan mut eiköhän nuo 36h
Mene nekin ihan vaan Näillä.

Ja jos vasta nyt aletaan satsaamaan on homma
aika pelleilyä, päätökset olisi pitänyt tehdä
silloin kun ongelmat ilmenivät. Jos jotain
nyt tehdään niin ei enää mitään immosia kiitos.
 

Cannonpowder

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Jykke on päällikkö

Viestin lähetti Jj

Ja jos vasta nyt aletaan satsaamaan on homma
aika pelleilyä, päätökset olisi pitänyt tehdä
silloin kun ongelmat ilmenivät. Jos jotain
nyt tehdään niin ei enää mitään immosia kiitos.

Täysin samaa mieltä. Joulutauolla olisi luullut jotain tapahtuvan vaan kun silloinkin toistettiin samaa vanhaa laulua niin antaa olla. Turha juosta enää silakoiden perässä kun ei lohetkaan kiinnostanut.

Ai niin mutta oltiinhan me Skalden perässä joka oisi tietysti ollut sateentekijä ja vienyt meidät vaikka yksinään pleijareihin.. just joo..

Nenällä mennään varmaan vielä ensi kausikin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös