Välieräsarja kevät 2010: KalPa - HPK

  • 69 540
  • 353

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Aika surullista kannattajien kannalta, jos näin ajateltaisiin vaikka sikariportaassa, valmennuksessa tai pelaajapuolella.
Tiedän että asiasta on kahta (tai jopa useampaa) koulukuntaa. Minä kannatan pitkäjänteistä kehitystä, mutta tiedän myös tällä kilpailevalla "kaikille kenkää"-koulukunnalla olevan oma vankkumaton kannatuksensa.

Ymmärrän että vaihdoksia tehdään mikäli sen perusteella on odotettavissa parempi lopputulos, mutta Kalpan kohdalla en ole kuullut vielä yhtään perustelua, että miksi Kalpa Westerlundilaisella pelikirjalla pärjäisi paremmin. Tämä mantra, että Jalonenkin voitti mestaruuden vasta (erilaista) pelikirjaa puolustusvoittoisammaksi muutettuaan ei ole perustelu.
No en missään kirjoittanut, että pelityyli pitäisi muuttaa, mutta kun näytti siltä, että Virta ei vaan uskaltanut tai osannut tehdä mitään, kun olisi pitänyt. Sinun etukäteisarvioiden mukaanhan tämän piti olla aika selvää KalPan kauraa? Miksi ei ollut?
Minä en ole mitään ennustuksia sarjasta tehnyt, ennustaminen ei kuulu harrastuksiini. Toki paremmin runkosarjassa sijoittunut joukkue lähes poikkeuksetta ennakkosuosikkina lähtee, sanat "kaura" ja "selvä" eivät minun kohdallani pudotuspelisarjoissa tässä yhteydessä ole omimmillaan.

Allekirjoitan havainnon, että Pekka Virta ei pelikirjallisia muutoksia tehnyt ja osaamisen piikkiin sen laittaisin. Nuori valmentaja jolla on aikaa opiia. Muutoksia hän sitä vastoin teki paljonkin. Maalivahtia vaihdettiin 5 kertaa ja ketjukoostumuksia vielä huomattavasti useamminkin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jotakin KalPan kuitenkin on pakko muuttaa enemmän kuin vähän säätämällä koska ainakin HPK:ta vastaan loivat oikeasti hyviä maalipaikkoja melkeinpä käsittämättömän vähän pelityyliin nähden.
Voi olla että tämän asian kohdalla on valloillaan tietynlainen kollektiivinen väärinkäsitys Kalpan pelityylistä. Vaikka itsekin yleisesti ottaen vastustan syntyneiden maalejen ja pelityylien arvioimista tilastollisesti, niin tosiasia on että Kalpa teki runkosarjassa vain 164 maalia eli vasta seitsemänneksi eniten; vähemmän kuin Pelicans. Maaleja Kalpa sitävastoin päästi toiseksi vähiten. Näkisin jopa että hyökkäyspeliä isompi ongelma Kerho-sarjassa oli puolustuksen pettäminen. Arvioisin jopa että tehtyjen maalien määrän tippuminen selittyy tuomarilinjan muuttumisella ja sitä kautta vähemmillä yv-tilaisuuksilla.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Tiedän että asiasta on kahta (tai jopa useampaa) koulukuntaa. Minä kannatan pitkäjänteistä kehitystä, mutta tiedän myös tällä kilpailevalla "kaikille kenkää"-koulukunnalla olevan oma vankkumaton kannatuksensa.
Tämä ei varmastikaan ollut minulle, kun en ole mitään tuollaista kirjoitellut.
Ymmärrän että vaihdoksia tehdään mikäli sen perusteella on odotettavissa parempi lopputulos, mutta Kalpan kohdalla en ole kuullut vielä yhtään perustelua, että miksi Kalpa Westerlundilaisella pelikirjalla pärjäisi paremmin. Tämä mantra, että Jalonenkin voitti mestaruuden vasta (erilaista) pelikirjaa puolustusvoittoisammaksi muutettuaan ei ole perustelu.
Minä kirjoitin, että muuttamalla siihen suuntaan. Kyllä se Jalosen HPK:n pelityylimuutos on ihan faktaa ja mestaruus sillä voitettiin. Kyllä se on on erittäin perusteltu väite, että ilman tuota muutosta mestaruutta olisi tuskin Hämeenlinnaan saatu, ei se sattumalta tullut juuri silloin.
Minä en ole mitään ennustuksia sarjasta tehnyt, ennustaminen ei kuulu harrastuksiini. Toki paremmin runkosarjassa sijoittunut joukkue lähes poikkeuksetta ennakkosuosikkina lähtee, sanat "kaura" ja "selvä" eivät minun kohdallani pudotuspelisarjoissa tässä yhteydessä ole omimmillaan.
Joo, varmaankin itse tiedät paremmin mitä olet kirjoittanut.
Allekirjoitan havainnon, että Pekka Virta ei pelikirjallisia muutoksia tehnyt ja osaamisen piikkiin sen laittaisin. Nuori valmentaja jolla on aikaa opiia. Muutoksia hän sitä vastoin teki paljonkin. Maalivahtia vaihdettiin 5 kertaa ja ketjukoostumuksia vielä huomattavasti useamminkin.
No tekemiset eivät ainakaan olleet joukkueelle hyödyksi, ehkä jopa päinvastoin?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä kirjoitin, että muuttamalla siihen suuntaan. Kyllä se Jalosen HPK:n pelityylimuutos on ihan faktaa ja mestaruus sillä voitettiin. Kyllä se on on erittäin perusteltu väite, että ilman tuota muutosta mestaruutta olisi tuskin Hämeenlinnaan saatu, ei se sattumalta tullut juuri silloin
Faktaa on että HPK pelityyliään muutti ja faktaa on että mestaruuden voitti. Kuitenkin faktaa on myös että HPK:n Jalosen aikainen ja Kalpan nykyinen pelityyli eivät kovin samanlaisia ole. Se että Mark Messierille kalju sopii, ei tarkoita että se sopisi Britney Spearsille.

Sitäpaitsi on tässä maailmassa Slovakia voittanut maailmanmestaruudenkin, joten ei virheiden välttely mikään ainoa mahdollinen tapa ole mestaruuksia voittaa.

Minä en oikein näe, että miten Kalpa voisi pelata samaan aikaan sekä ylikiekollista peliä että puolustavammin. Ei voi olla vähän raskaana. Sitä joko on tai ei ole. Ja jos itsellä on kiekko, niin sen menettäminen on aina mahdollista.

Sitävastoin kaksi asiaa, jotka minä olen keksinyt jolla pelitapaa voisi kehittää olisi a) tiukemman /agressiivisemman karvauksen opetteleminen osaksi pelikirjaa ja tarvittaessa ottaminen käyttöön. Nythän Kalpan kiekonmenestykset tapahtuvat alueella, jossa kiekon riistot ovat vastustajalle vaarallisimpia. Tämän kanssa HPK-pakitkin olivat välillä kusessa esim peli kutosen avausmaali. Tällaista karvausta Kalpa ei ole kaudella harrastanut juurikaan, vaan kiekonmenetysten jälkeen on luisteltu korvat luimussa alaspäin ja b) hyökkäysten vaarallisuuden nostaminen hyvin ampuvien puolustajien nousujen avulla. Kun hyökkääjät pyöritävät kulmissa ja vetävät vastustajan pelaajat puoleensa, niin luulisi että se avaisi tilaa viivalta nouseville pakeille. Nyt vain tarvitsisi ratkaista, että kuinka kumpikin noista toteutettaisiin mahdollisimman riskittömästi. Ja toki jälkimmäiseen tarvittasiin pakkeja jotka osaavat ampua.
No tekemiset eivät ainakaan olleet joukkueelle hyödyksi, ehkä jopa päinvastoin?
Tavallaan totta, tavallaan ei. Ketjujen muutoksilla ei hirveästi joukkuetta saatu heräteltyä, mutta mielestäni maalivahtiruletti oli tiettyyn pisteeseen asti hyvää peluuttamista. Esim Järvisen vaihto peliin kaksi, josta nollapeli oli varmasti hyvä vaihto. Myös Ahosen kolmospeliin paluussa oli järkeä.

Itse olisin tietenkin kuudennessä pelissä vaihtanut maalivahtia jo helposti menneen 3-2 maalin jälkeen, jolloin helppoa 4-3 maalia ei olisi koskaan tullut, sillä Ahonen olisi sen kookkaampana torjujana peittänyt ja näin Kalpa olisi pelin voittanut ja seuraavassa pelissä kotonaan sarjan ratkaissut edukseen eikä tätäkään keskustelua tarvitsisi käydä (tässä vaiheessa olisi todella epistä muistuttaa että Ahonen imi vitospelin jatkoajalla lähes identtisen helpon maalin...).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös