Väittelyä pikaruokaravintoloista

  • 357 476
  • 1 760

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Itsekään en ole Hesen suosiota koskaan ymmärtänyt. Jopa mäkkäriin verrattuna oikeasti todella kämäinen paikka ja kalliskin vielä. Perustuuko suosio jonkinlaiseen kotimaisuusimagoon vai mihin? Arvoitus minulle.

Jos Hesen ruoka on pahaa niin miksi siellä käydään syömässä? Hesburgerin kasvu maassamme on ollut melko kova eli kyllä siellä hyvää ruokaa monien mielestä tehdään. Kotimaisuusimago on yleensäkin aika legendaa meillä. Asia on arvoitus sulle siksi, että et itse pidä kyseisen paikan antimista. Meillä on monia makuja.
 
Carrols löytyy myös Imatralta nesteen motorestin yhteydestä 6-tien varrelta. Pari kertaa olen siinä käynyt ja ei mitään erityisen hyvää safkaa ollut. Otin tosin juustohampurilaisen ja siinä välissä ei sen juuston lisäksi ollut kuin sinappia ja ketsuppia. Eli sama kuin mäkkärissä. Joten kyllähän tuo hese on paras näistä, ainakin noiden pienempien hampurilaisten osalta. Kun se majoneesi on ihan ok. Mäkissä on kuitenkin ihan ok bigmac sekä kanahampurilainen. Ranskalaiset ei ole kehuttavia missään, tosin en niistä muutenkaan erityisesti pidä. Kulman takana on hese ja rosso, mutta siinä rossossa en ole kertaakaan käynyt. Kun lähellä on noita kebabkioskeja ja niistä saa paremmat pizzat halvemmalla. Kerran olen tainnut eläissäni käydä rossossa sekä amarilossa, molemmat oli Vaasassa ja kai sitä krapulassa syö melkein mitä tahansa kunhan se on epäterveellistä.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Jos Hesen ruoka on pahaa niin miksi siellä käydään syömässä?

No hintatietoisille jakavat muutaman kerran vuodessa noita alennuskuponkeja postilaatikkoon. Joskus käyn salaatin hakemassa ja monet käyttävät juuri noita kuponkeja.

Tässä vielä Oulun miesten asiantuntijalausunnot molempien ketjujen purilaisista:

McDonalds - Am I lovin' it?

Hesburger - Hesesize Me

Känkkymiehillä on muutenkin loistavaa juttua liittyen pikaruokaan ja hyviä ruokaohjeita.
 

Sininen Lanka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minulle pikaruokapaikassa tärkeintä on nopeus ja aukioloajat, ruuan maulle ei ole väliä. En varmaan edes maistaisi ruokien eroa eri hampurilaisketjujen välillä. Mutta silloin harvoin kun pikaruokalassa käy, niin on yleensä kiire jo seuraavaan paikkaan ja olettaa saavansa ruuan nopeasti. Näppituntumalla voisi sanoa, että Rolssissa logistiikka ei näyttäisi pelaavan niin hyvin kuin Mäkkärissä ja Hesessä.

Lapsiperheille pikaruokalat ovat varmaan tosi hyviä. Mukuloille on kaikenlaista lelua ja aktiviteettia tarjolla.
 

Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Paha noista on löytää parasta, mutta sanotaan nyt näin, että Mäkkärissä tulee käytyä hampurilaispaikoista eniten. Samalla viivalla on sitten kebab/pitsa-mestat. Mäkkärit ovat yleensä puhtaampia kuin esim. Heset joissa käyn kuitenkin välillä. Useammin törmäät Hesessä ketsuppiin tai ranskalaisten jämiin pöydässä kuin vaikka Mc:ssä.

Tiukan voiton ottaa kuintekin McDonalds. Lähinnä siksi, että tämä tuplajättijuusto-yöateria on pelastanut monta nälkäistä yötä. Varsinkin kun Espoossa ei snagareita ole samaanmalliin kuin Stadissa.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Niin, vallan unohtui että kaiketi Subway lasketaan pikaruokaketjuksi.

Subi on oikeastaan enään ainoa mesta, missä tulee ihan mielellään asioitua. Tuoretta ja maittavaa, eikä tule sitä paskaa oloa, minkä mäkit yms tuottavat.

Muksut tuonne mäkkäriin hinkuvat ajoittain ja kahvia tulee itse vedettyä melkein aina.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse suosin Kurvin grilliä, kinukit paistaa burgerit vauhdikkaasti ja välillä saa seuraavaksi aamuksi vatsahuuhtelun kaupan päälle... no ei vaan, ihan hyvät burgerit siitä saa. Toinen jota täältä Sörkän iloisesta kaupunginosasta voi suositella, on se pizzeria Palmeri kurvin grillistä 200metriä eteenpäin, pizzat on hyviä ja ne pitää sitä paikkaa auki muistaakseni aamu neljään tai viiteen.

Vantaalla Louhelan aseman Pizza Expressistä kannattaa aina tilata smetanapizza, ihan loistava setti, varsinkin kännissä.

Ja itse väittelyyn voin todeta, että Hesen ranskalaiset maistuu ihan p*skalle, kun ne paistaa ne väärässä rasvassa. Hampurilaiset on ihan ok, Carrolsin pilaamisesta olen vieläkin vähän katkera turkulaisille.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Itse suosin Kurvin grilliä, kinukit paistaa burgerit vauhdikkaasti ja välillä saa seuraavaksi aamuksi vatsahuuhtelun kaupan päälle... no ei vaan, ihan hyvät burgerit siitä saa.

Tämä on myös itsellä TEH mesta, mistä käyn baarin jälkeen hakemassa mätöt. Pyttipannu ja aurajuusto- ja/tai chiliburger yleensä kyytipojiksi. Ainoa huono puoli on, ettei heillä käy kortti, joten käteistä pitää olla matkassa.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Onko kukaan kokeillut hesen habanerohampurilaista? Onko normikäyttäjän makuun liian tulinen vai onko liian mietoa? Itse maistoin viikko sitten perjantaina ko. tuotetta ja tulisuus oli sellaista habanerotabascon luokkaa ja aikalailla yllätyin siitä miten tulinen tuollainen massatuote olikaan. Pienestä koosta miinusta.

- Tinke-80
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Onko kukaan kokeillut hesen habanerohampurilaista? Onko normikäyttäjän makuun liian tulinen vai onko liian mietoa? Itse maistoin viikko sitten perjantaina ko. tuotetta ja tulisuus oli sellaista habanerotabascon luokkaa ja aikalailla yllätyin siitä miten tulinen tuollainen massatuote olikaan. Pienestä koosta miinusta.

- Tinke-80
Pari päivää sitten vedin linja-autoa odotellessani tuollaisen kovimpaan nälkääni. En erityisemmin pidä tulisista matskuista, mutta ei tuo liian tulinen silti ollut. En nyt tiedä, olenko normikäyttäjä, kun suu kai kestää aika tulistakin, vaikka en noista pippureista sen kummemmin pidä enkä niitä erityisemmin käyttele.

Sen sijaan ehdoton peukku Hesen wingseille. Voi olla, että häviää 6-0 varsinaisille siiville, mutta kun en ole muita maistanut, kehun nyt Hesen palleroita. Huvikseni kokeilin em. kerralla niitä ja pidin niin paljon, että pitää hakeutua johonkin siipipaikkaan aivan ehdottomasti. Käsitin koko tuotteen aivan toiseksi, mutta onneksi menin murtamaan ennakkoluuloni.
 

Jindebyne

Jäsen
Onko kukaan kokeillut hesen habanerohampurilaista? Onko normikäyttäjän makuun liian tulinen vai onko liian mietoa? Itse maistoin viikko sitten perjantaina ko. tuotetta ja tulisuus oli sellaista habanerotabascon luokkaa ja aikalailla yllätyin siitä miten tulinen tuollainen massatuote olikaan. Pienestä koosta miinusta.

- Tinke-80

Pari päivää sitten tuli lounastauolla vedettyä kun duunikaveri hinkui maistamaan kyseistä hampurilaista.

Olen todella jäävi kommentoimaan sen tarkemmin muihin hamppareihin verrattuna, koska syön ko. ruokaa oikeastaan vaan julmassa kännissä.

Kyllä hampurilainen oli tulisempi mitä saatoin odottaa Hesburgerilta, mutta siinä oli myös varjopuolensa. Nimittäin ainakin meikäläisen hampurilaisessa ei maistunut mikään muu kuin se mausteinen kastike.

Pari kappaletta noita tuli tilattua ja viisi euroa niissä köyhdyin. Tuolla rahalla olisi esim. mieltäni huomattavasti enemmän lämmittävän pita kebabin saanut, joten kertakokeilun asteelle jäi tämä habanero.
 

TML

Jäsen
Tossa viikko sitten nappasikin Itäsuomen rundillani ScanBurgerista jonkun setin taukopaikalla. Aika mitäänsanomaton hampurilainen oli. Hyvä soosi välissä mutta pihvin päältä oli ajattu jollain jyrällä. Tosin hyvää oli hampurilaisessa se että verrattuna hessuun ja MC:hen, hampurilainen oli jollain tapaa grillipurilaisen makuinen/näköinen. Ja kunnon grillipurilainenhan on parasta.

Ranskalaiset olivat myös melko suolaisia eivätkä mitään erityisen hyviä. Ei siis ihan ScanBurger sytyttänyt siinä missä jotkut ovat täällä sitä kehuneet. Ei siinä, voin kyllä toistamiseen mennä mutta hienoinen pettymys pöytääni tullut satsi oli.
 

Hextall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland, NHL

Kerran kävin kiireissäni Kampin ScanBurgerissa. Oli aivan hirveä pihvi hampurilaisessa. Sitten tajusin, että eihän täällä ole ollenkaan paistamisesta tulevaa käryä ilmassa ja kappas pihvit oli lämmitetty MIKROSSA!

Burger King oli aivan loistava Dublinissa, mutta Montrealissa käydessä pihvit lämmitettiin käsittämättömästi taas mikrossa. Hyi!
 

Jiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Stadi HC, Jatkoaika HC, Slavia Praha
Onko kukaan kokeillut hesen habanerohampurilaista?
Itse söin eilen näitä kaksi. "habanerot" oli etikassa uitettuja jalapeñoviipaleita... Ei näin.

Burgeri oli ihan jees, mutta tulisuutta olisi saanut olla huomattavasti enemmän. Sitä kuitenkin tuotteessa selkeästi haetaan. Toimisi ehkä paremmin jollain hyvällä soosilla (vrt. Blairin Chipotle Slam) kuin "markettijalapeñoilla"...
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Pelastus tulee Ruotsista? Tuossa uutisessa on pienenpieni kappale, joka kenties luo toivoa meille suomalaisille:

"Efter förändringen kommer NSP:s driftsorganisation att till 100 procent arbeta med utveckling och drift av Burger King-restauranger i Norden"
Voisiko todellakin olla niin että Burger King rantautuisi uudelleen Suomeen IKEA-isä Kampradin johdolla? Toivotaan näin.
 

Firauni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Tulkaa Aleksantedinkadun Carollsiin tapaaman minua, olen siellä töissä.

Meidän perhehän kävi aina ennen Carrolsissa, kunnes Hese meni ostamaan sen
lafkan, sen jälkeen ei ollut tultua käytyä kunnes vuonna 2007 menin tettiin Aleksin Carrolsiin ja tykästyin safkoihin. Eihän noita hamppareita tee enään niin paljon mieli, kun näkee miten ne valmistetaan ja joutuu itekkin tekemään, mutta kyllä se Clubi aina tauolla sillon tällön menee. Royal on siinä sen kaiken kruunaava hommeli.

Joo, mutta itselleni on aika sama tuleeko Kingi suomeen vai ei. Oon parisen kertaa syönyt BG:ssä ulkomailla mm. Ruotsissa ja Espanjassa, ja hampparit ei oikeen iskeny. Mutta ne chicken fingerit tulisen kastikkeen kanssa oli ihan jees. Mutta joo ois ihan siisti vetää jotain 4-pihvisiä whoppereita.

Ja vielä edelliseen henkilöön siteeraten, ihminen tarvitsee aina sillointällön tuota ns "roskaruokaa" mutta ei esim. joka päivä. Kerran tai kaks voi kuukaudessa käydä syömässä jossain pikaruokalassa ja se on vielä terveellistä, mutta jos menee ylensyönniksi joka päivä ei oikeen pumppu taida kestää.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ei niin, siksi toivonkin että Burger King rantautuu ja toivottavasti sysää Heset ja Mäkit pois kokonaan.

Gagsin kanssa tismalleen samaa mieltä. Kumpaakaan ei tulisi ikävä jos Burger King tänne liian pitkän tauon jälkeen vihdoin rantautuisi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En tiedä Burger Kingistä, mutta TGI Friday's voisi olla jees. Toki BK:n varmaan testaan, jos se tänne tulee, mutta aika paljon parempi saa nykyisiä ketjuja olla, että nykyistä useammin kävisin ko. paikoissa. Ylivoimainen suosikkini ja oikeastaan ainoa paikka, johon pikaruokapaikoista saatan jopa hakeutua, on Subway. Pizzat ja hampurilaiset tulee vedettyä yleensä välttämättömänä pahana, mutta Subeista pidän oikeasti. Voi olla, että niihinkin kyllästyy, mutta tällä hetkellä Lohjalla ei ole Subwayta, joten itselleni harvinaisena herkkuna nostan ketjun ykköseksi.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Itse en kyllä siedä yhtään Burger Kingiä. Ulkomailla vieraillessa olen käynyt arviolta kymmenen kertaa BK:ssa ja joka kerta olen miettinyt, että mitä helvettiä sitä täällä taas tekee.

Eli tuskin tulen enää kyseiseen paikkaan menemään, ellei ihan pakko ole. Muistelen vain, että ranskalaiset eivät olleet ihmeellisiä, eikä burgereistakaan kauheasti irti saanut. Kovin pitkä aika tuosta toki on, joten en tarkkaan enää edes muista mikä itseäni eniten ateriassa nyppi.

Omasta mielestäni mäkkärin tuplajuusto on loistava hampurilainen. Ja mäkki taitaa näistä olla muutenkin kärjessä. Subwayta en ole kyllä ikinä laskenut oikein perinteiseksi pikaruokapaikaksi, mutta kaipa sekin sellainen on. Subbari on kyllä kärjessä Mäkin kanssa, loistavat tuoreet subit saa aina.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
...mutta Subeista pidän oikeasti.

Samaa mieltä ja oikeastaan ainoa paikka, missä enään käyn. Käyn ja käyn... siis jos on pakko jotain mättöä vetää. Subista kun saisi vielä ruisvaihtoehdon, niin olis pirun hyvä, kun tuota vaaleaa "pulla"leipää en oikein diggaa.

Nämä Macit, Heset sun muut ovat täyttä paskaa. Kaikki hampurilaiset oikeastaan samanmakuisia ja niitä uppopaistettuja transrasvaranskalaisia... Hmm, tulee vaan huono olo.
Muksut kinuaa noihin ja välillä niitä pitää siellä käyttää ja aina olen saanut ihan välttävää kahvia ja tuoreen lehden luettavaksi, joten propsit siitä.

Muutama poikkeus on, joiden syntiseen ruokalistaan kerran tai kaksi viiden vuoden aikana lankean ja ihan syystä. Vaakon nakki Pispalassa... heh, ja sitten myös pidän noista American dinersin purilaisista...

Makunsa kullakin, mutta mielummin teen itse vähän terveellisemmän vaihtoehdon himassa, jos noista aineksista terveellisemmän edes saa...
 

Number 11

Jäsen
Kysytään ensin ja väitellään tarvittaessa myöhemmin. Eli mistä löytyisi pk-seudulta arkisinkin öisin auki olevia paikkoja joista saisi:

a) kiinalaista/aasialaista ruokaa
b) pizzaa

ABC:ltahan saa toki vaikka mitä ja ydinkeskustasta voisi kuvitella löytyvän ainakin noita pizzerioita. Niiden osalta plussaa siitä, jos sijainti ei ole ihan ydinkeskustassa, vaan jossain mihin pääsee autolla helpommin.

Nimim. Tampereella asiat paremmin?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kalliossa on ainakin Capris niminen pizza/kebab-paikka, joka on auki neljään asti yöllä. Muistaakseni ihan joka päivä (en tosin mene vannomaan). Taisi olla helsinginkadulla, tai sitten joku sivukatu sillä. Näkyy kuitenkin helposti kun Sörnäisten metroasemalta lähtee suoraan helsinginkatua kävelemään Hakaniemen suuntaan.
 

Rocco

Jäsen
Itse kun kävin jenkeissä, kävin syömässä tietysti kaikissa ketjuravintoloissa ihan kokeen vuoksi. Yllätyin miten ylivoimaisen hyvää ruokaa oli Chipotle Mexican Grillissä. Suomessa toki tämä tex-mex hössötys on mennyt jo monella yli, minulla myös, mutta tuolla paikassa mieluusti söisin monesti ja useasti. Jos jenkkeihin matkaatte, niin käykää tutustumassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös