Uudet tuulet - Jyrki Ahon JYP

  • 77 323
  • 275

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edeltävissä viesteissä on ansiokkaasti käyty läpi JYPin pelitavan sekalaisuutta tällä hetkellä. Sellaisen näkökulman haluaisin tähän keskusteluun tuoda, että Jyrki Aho oli mitä ilmeisimmin aidosti loppuun asti sitoutunut omaan tehtäväänsä RD:n valmennustiimin jäsenenä, ja siksi on mielestäni hiukan ennenaikaista vaatia tässä vaiheessa kautta näyttöjä Ahon JYPin pelisapluunasta. Maajoukkuetauon jälkeen luultavasti aletaan näkemään ensimmäisiä konkreettisia pelitavallisia askeleita suuntaan, josta Jyrki Ahokaan ei välttämättä ole vielä pari viikkoa sitten ollut tietoinen.

Tästä voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta uskoisin, että jokaisella huippuvalmentajalla on pelitavasta/pelin kehittämisestä oma ideologia johon pelaajat pyritään sitouttamaan. Jos sitä ei ole, niin menestystä on turha odottaa. En todellakaan tiedä onko kyse nyt siitä, että Aholla ei ole tätä vai siitä, että pelaajat eivät osaa sitä noudattaa. Joku kertoi aiemmin, että harjoituksissa ei ole mitään pelitapamuutosta nähtävissä, mikä puolestaan antaisi viitteitä tuohon ideologian puuttumiseen. Ei hyvältä näytä..
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Tästä voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta uskoisin, että jokaisella huippuvalmentajalla on pelitavasta/pelin kehittämisestä oma ideologia johon pelaajat pyritään sitouttamaan. Jos sitä ei ole, niin menestystä on turha odottaa. En todellakaan tiedä onko kyse nyt siitä, että Aholla ei ole tätä vai siitä, että pelaajat eivät osaa sitä noudattaa. Joku kertoi aiemmin, että harjoituksissa ei ole mitään pelitapamuutosta nähtävissä, mikä puolestaan antaisi viitteitä tuohon ideologian puuttumiseen. Ei hyvältä näytä..

Plus se, että joukkue ei puhu samasta asiasta puhuessaan pelistä. Kun meillä oli RD:n aikaan selkeä systeemi ja tappiopelin jälkeen kysyttiin kolmelta pelaajalta + valmennusjohdolta pelin sujumisesta, oli ihan sama kuka vastasi - samat ajatukset oli kaikilla. Vaikka nyt ei olisikaan ehditty vielä harjoitella kaikkea kuntoon, olisi varmasti ollut jo aikaa kertoa mihin tähdätään, mitä tehdään seuraavaksi, miten pelaa JYP helmikuussa 2012. Nyt noihin pelitaktisiin asioihin vastaa kolme täysin henkilökohtaisesta näkökulmastaan ajattelematta miten joukkue-JYPin kuuluisi pelata.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mistä ihmeen SaiPan prässistä täällä hölistään? JYP sai viimeisen 12 minuutin aikana kolme jäähyä ja joka kerta vastustaja sai yv-maalin. Minun summary: paska alivoima. On ihan sama miten nuo alivoimat on tullut. Syy siihen miksi JYP hävisi SaiPalle oli paskassa av-pelissä eikä missään prässäilyissä. Tässä on ainakin Aholla vielä projektia että päästään RDn JYPin tasolle.

(Kyllä se Aho yrittää Dufvan jäljillä pysyä. Paras oli tuo jonkun pelin haastattelussa annettu kommentti, suurin piirtein: "pelihän on kuin ympyrä. Siinä on alku ja loppu, jotka lopulta palaa yhteen" tai jotain sinne päin...)
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Voisinko olla mistään enemmän samaa mieltä kuin Diesel,tuskinpa. Pesosen kohdalla täytyy vielä todeta että suu voi käydä keskimääräistä enemmän jos esitykset ovat myös sellaisia kuten esimerkiksi Saipamatsissa. Tuppaa vaan olemaan niin epätasaista suorittamista..
 

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Pesosen kohdalla täytyy vielä todeta että suu voi käydä keskimääräistä enemmän jos esitykset ovat myös sellaisia kuten esimerkiksi Saipamatsissa. Tuppaa vaan olemaan niin epätasaista suorittamista..
Jos pystyisi olemaan SaiPa-matsin tasolla illasta toiseen, pelaisi jo ihan toisessa sarjassa. Kyseessä kuitenkin nuori pelaaja, joten katsellaan jos sitä tasaisuutta löytyisi kaudenmittaan.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Onko aikalisä Aholle tuttu? Kyllä,tiedän ilmestyväni palstalle aina kun on negatiivista sanottavaa mutta mitä vittua? Aikalisä kun 1.19 jäljellä ja peli ohi???
 

Stranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihan oikein jos* ette pärjää. Rupesikin jo harmittamaan Jypin ylivoima näissä karkeloissa. Ilakoin ja ilkun Pelicans -varauksella** teidän tämän hetkistä tilaa. Hah!

*Jos voitatte mestaruuden tällä kaudella, niin vedän vitun päähäni.

**Hockey-reipas, Reipas Lahti jne. kaikkea paskaa on nähty.
 

torspo23

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ihan oikein jos* ette pärjää. Rupesikin jo harmittamaan Jypin ylivoima näissä karkeloissa. Ilakoin ja ilkun Pelicans -varauksella** teidän tämän hetkistä tilaa. Hah!

*Jos voitatte mestaruuden tällä kaudella, niin vedän vitun päähäni.

**Hockey-reipas, Reipas Lahti jne. kaikkea paskaa on nähty.

Sehän onkin varsin viisasta tulla tänne niin ilkkumaan, että täytyy vittu päähän vetää kun Pelicans hyytyy vielä.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP vs Pelicans

Yrittäkää ymmärtää, että Pelicansin menestys on vain hyvä asia.

Kukin vuorollaan. Sitä minä vain joskus ihmettelen, että miksi JYPiä ja sen kannattajia kohtaan on oltu suorastaan vihamielisiä esim. kahdella viime kaudella. Yksi ainoa mestaruus. JYPin Sm-liigahistorian aikana on ollut pääosin seikkailua tyvipäässä tai pudotuspeliviivalla taiteilua. TPS ja Jokerit veivät edelliset finaalitaistot ja paria pronssia ei kuulemma isommissa piireissä edes lasketa. Itse olen pitänyt niitäkin onnistuneina saavutuksina.

Kuvaavaa JYP-kannattajana on ollut se, että naureskeltiin pitkään Tuomas Pihlmanin lausahdukselle, että "ennemmin helvetti jäätyy, kun JYP voittaa mestaruuden". Ilmeisesti ilmastonlämpeneminen tuotti poikkeuksen, mutta toistaiseksi realistinen JYP-fani odottelee seuraavaa mestaruutta parikymmentä vuotta. Dufvan aika oli ja meni. Odotellaan seuraavaa valmentajakuningasta. Ahon näytöt eivät ole vielä oikein vakuuttaneet.

Pelicansille en ole tippaakaan kateellinen. Ei yhtäkään mitalia. Ei ilmeisesti edes pronssipeliä. Huolimatta Reippaista sun muista nimihirviöistä. JYPin kautta aikojen suurin voittolukema on 16-0 juuri Lahden iloisia veikkoja vastaan. Jos nyt Pelicans saa maistaa mitalia Suikkasen alaisuudessa, se Lahteen suotakoon. Varsinkin, jos kannattajien joukosta löytyy joku, joka on elänyt kaikki Lahtelaisen jääkiekon erilaiset kombinaatiot ja silti jaksanut myötäelää kaiken vuodesta toiseen.

Jos JYP tippuu kyydistä ensi keväänä, siirryn välittömästi Pelsujen leiriin. Pääasia on se, että Kärpät, TPS tai etenkin Jokerit eivät saa mitalin mitalia. Jotain periaatteita pitää olla. Antipatia kuuluu kannattamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Olipa Mosabackalta loistava,tyhjentävä kirjoitus. Dufvan aika antoi meille Jypin kannattajille makeaa mahan täydeltä eikä todellakaan ole realismia odottaa moisen jatkuvan vuodesta toiseen,siellä kun on 13 muuta organisaatiota tekemässä samaa työtä. Ahoakin tulee turhan voimakkaasti vitutuksissa dissattua. Hän ei ole RD eikä sellaiseksi muutu. Risto kokosi oikeaan aikaan oikeanlaisen joukkueen pelikirjalleen ja tuli jackpot,olkaamme tyytyväisiä että se yksi viiri on katossa ja nauttikaamme siitä että toiminta on saatu kumminkin sille tasolle että playoffit ovat jokavuotisena riemunamme.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hienoja kirjoituksia on eräiltä nimimerkeiltä viime päivinä JYP-osioon putkahtanut.

Vaikka Pesonen on laukonut mediaan vähän mitä sattuu -laatuisia kommentteja useaankin otteeseen, niin KalPa-pelin jälkeiset kommentit on rujoista sanavalinnoista huolimatta valitettavan totta. Ko. peliä en itse nähnyt, mutta Tapparaa vastaan peli oli ainakin 40min lähinnä pelkkää roiskimista. Päätykiekkoja, joilla ei saavutettu mitään kun karvaus oli joka kerta myöhässä. Pelissä menee valtava määrä energiaa hukkaan. "Hyvänä" esimerkkinä Pihlström joka päätykiekon jälkeen hakee epätoivoisesti (myöhästyneitä) taklauksia ja/tai kiekkoa. Jos päästiin esim. keskialueen riiston jälkeen 3-3, 3-2 tai 2-2 hyökkäykseen, oli ratkaisu lähes poikkeuksetta ranneveto siniviivan jälkeen ilman mitään ajatusta pelata kiekkoa kaverin kautta - tai loistavimpina ratkaisuna laittaa kiekko päätyyn.

Montakohan liian monta pelaajaa jäällä -jäähyä JYP on muuten jo tällä kaudella ottanut? Ja muutaman kerran on tainnut mennä tuomareiden silmien ohikin sellainen tilanne, että ko. jäähy ois pitänyt JYP:lle viheltää. Ei näin.

Risto kokosi oikeaan aikaan oikeanlaisen joukkueen pelikirjalleen ja tuli jackpot,olkaamme tyytyväisiä että se yksi viiri on katossa ja nauttikaamme siitä että toiminta on saatu kumminkin sille tasolle että playoffit ovat jokavuotisena riemunamme.

Niin. Ensi kaudeksi joukkue tul(l)ee uusiutumaan pelaajiston osalta huomattavan paljon verrattuna muutamaan viime vuoteen. Toivottavaa tietysti olisi että kuluvalla kaudella kurssi kääntyy vielä nousuun oikeilla hetkillä ja keväällä pelataan mitaleista. Seppäsestä se ainakaan ei ole kiinni, kun mm. Skrbek hankittiin joukkueeseen. Kovasti tässä kuitenkin toivoo, tästä kaudesta huolimatta, että JYP:llä riittää eväitä myös jatkossa. Osaltaan toki tämäkin kausi määrittelee pohjan ensi kaudelle; "mihin menet, JYP", miten vetovoimainen JYP on pelaajien silmissä jne.
 
Viimeksi muokattu:

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun mietin tätä kokonaisuutta miten JYP pelaa niin Ahona miettisin enemmän sitä, kuinka tuota nykyistä pelityyliä kaikkine roiskimisineen voisi hyödyntää? Eli siis sitä, kun jokainen vastustaja tietää miten JYP pelaa ja niiden pakit hakevat nuo päätykiekot poikkeuksetta jo aavistamalla, että sellainen sieltä kuitenkin tulee. Tällöin vastustajien viisikko "levähtää" väkisin, koska etäisyydet kasvavat.

Nyt yritetään kehittää peliä ilmeisesti kiekolliseen suuntaan, mikä ei suinkaan ole huono asia. Mutta jotta tästä saataisiin maksimaalinen hyöty irti niin jotenkinhan tuotakin olisi hyödynnettävä. Voisiko esim. se yksinäinen JYP-hyökkääjä siellä punaviivalla tämän turhan päätykiekon sijasta antaa vierelle "toiseen aaltoon", eli näille jotka sinne päätyyn karvaajien roolissa olisivat kuitenkin menossa? Tämä toimisi hetkellisenä pelin pysäyttäjänä ja voisi antaa ne tarvittavat sekunnin kymmenyksen siihen, että myös pakit ehtisivät tukemaan hyökkäystä. Siniviivan yli tultaisiin siis jalalla, eikä päädyn kautta. Tilaakin pelata olisi todennäköisesti tällöin enemmän ja oma viisikko tarjoaisi myös alaspäin pelaamisen vaihtoehdot pakkien muodossa.

En tiedä, helpommin sanottu kuin tehty. Idea kuitenkin varmaan selvisi.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Välitodistus

Pakkohan se on kirjoittaa nytkin, kun on positiivista sanottavaa. Jännä, miten nämä kaikki pelityyliä/valmentajaa/joukkuetta koskevat ketjut päivittyvät monta kertaa päivässä kun tulee tukkaan, eivätkä silloin kun pärjätään. Jaetaan nyt kredittejä, kun siihen on aihetta.

Olen useassa viestissä kritisoinut tai ainakin kyseenalaistanut Jyrki Ahon valintaa päävalmentajaksi ja pitänyt selvänä sitä, että hän ei olisi siihen ollut vielä valmis. Minulta jäi pari viikkoa SM-liigaa välistä ennen kuin palasin halliin JYP - HIFK -otteluun (oli esim. ensimmäinen peli, jonka näin Skrbekiltä) ja kieltämättä tuntui, että välissä olisi ollut paremminkin pari kuukautta kuin viikkoa. Olen pyörtämässä puheitani Ahon pärjäämisestä - kyllä me tällä koutsilla runkosarja voidaan voittaa :)

Ihmettelin silloin vajaa pari kuukautta sitten, että miten ihmeessä se kiekollisempi pelitapa voi hukkua kahdessa sarjamatsissa (kun se toimi harkkapeleissä) ja pidin täysin faktana, että JYPin materiaalilla paras pelitapa on nopea pystysuunnan jääkiekko. Se on edelleen vahva mielipiteeni, mutta miten sillä pärjätään playoffseissa, on vielä näkemättä. JYP - HIFK -pelissä luulin kahden kaljan jälkeen hetken ajan katsovani KalPan peliä. Jumalauta! Meidän pakit pitivät HIFKin paskaa karvausta pilkkanaan monessa kohtaa syöttelemällä keskenään. Vielä kun Mikko Viitanenkin olisi siinä IFK:n maaliin johtaneessa tilanteessa antanut helpon lyhyen vapaana olevalle pakkiparilleen eikä yrittänyt nostaa jalalla... Olen todella tyytyväinen Jyrki Ahon ja kumppaneiden valintaan lähteä pystysuunnan tyylillä rakentamaan kuntoon ensin itseluottamus ja sitten vasta uusi pelitapa. Vain Petteri Sihvonen on tässä maassa sitä mieltä, että huono itseluottamus parannetaan uudella pelitavalla eikä onnistumisilla. Tämä kiekottelu avaa jatkossa myös mahdollisuuksia meidän pakkien loistaville pystyavauksille (Vatanen kolmesti Tuppuraiselle IFK-matsissa), joihin pystyviä kavereita on Laatikaisen paluun jälkeen jo kolme kappaletta. Tarvittaessa vaikka jokaiseen pariin. Pitää vaan ymmärtää, ettei noita pystyavauksia tarvitse antaa enää yhtään sen jälkeen kun taululla on kahden maalin johto.

Pystysuunnan kiekko toimii siis nyt juuri niin hyvin kuin liigan kuntopuntari näyttää. Lisäksi siinä alkaa olla pieniä elementtejä kiekottelun lisäämisestä. Tuo kiekottelu kuitenkin aiheuttaa ainakin kotikaukalossa sen, että hyökkääjät karkaavat liian pitkälle ja välimatkat kasvavat. Se on juttu, johon on oikeasti kiinnitettävä paljon huomiota johtotilanteissa. Joku Tuppurainen voi siellä pelin alussa pari kertaa kärkkyä, mutta ei enää sitten kun pelataan sekunteja pois kellosta kolmannessa erässä.

Mitä tapahtuu nyt tauolla? Sekoaako peli samaan kuin liigan alussa - kiekonhallinnan lisääminen ei onnistukaan? Vai saadaanko reeneissä sellainen vaatimustaso, että siellä omaksutut uudet asiat siirtyvät myös peleihin? Mitä nämä ovat? Mitä niiden pitäisi olla, jotta ne asiat riittävät myös peleissä huhtikuulla? Kuormitetaanko kärkiketjumme rikki tällä pelityylillä ja peluutuksella ennen huhtikuuta? Onko Aho kartalla siinä, miten pelitapaa pitää kehittää kohti playoffseja, kun hänen mentorilla ei siihen lääkkeitä ollut? Muistamme kaikki, että JYP voitti mestaruuden runkosarjan voittajana, tasan samoilla lääkkeillä kuin runkosarjan. Kärpät oli finaaleissa täysi statisti, eikä mitään kehittämistä vaadittu. Voin vannoa, että niin Jokerit, HIFK kuin Pelicanskin parantavat nykyisestään isoja askeleita kohti kevättä, jopa ottelusarjojen välillä pleijareissa. KalPasta ja Ässistä en ole niin varma. Jos lähdemme haastajan paikalta johonkin playoffs-sarjaan, mikä on se uusi vetomme? On selvää, että jotain uutta pitää löytyä jos vastustajalta on runkosarjassa otettu nokkaan voitoin 3-1 tms. Tässä ovat ne haasteemme.

Itse annan Aholle tällä hetkellä jopa arvosanan 9-. On yllättänyt minut tuloksellisesti positiivisesti. Tuo miinus tulee kolmosketjun peliajan ja koostumuksen hakemisesta. Minusta siinä oli jo jossain vaiheessa selkeä nousu, mutta heti kun se alkoi, ketju hajotettiin. HIFK-pelin kolmonen oli myös pirteä, mutta ei tuolla peliajalla mahdottomasti tulosta voi tulla. Kolmosketju olisi loistava, jos se iskisi maalin joka toisessa pelissä ja hyvä, jos joka kolmannessa pelissä. Me emme ole tällä tasolla lähellekään.

Pihströmin myynnistä pinnat Seppäselle. Tätä rahaa tarvitaan vielä.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kyllä täytyy itsekin tulla kehumaan kun on aihetta. Edellisen kirjoittajan analyysit olivat aika lähellä omiani. Perhana kun tuo Pihlmanin taso saataisiin sinne missä se oli ennen polvivammaa ei tarvitsisi miettiäkään joukkueen täydentämistä. Aho on saanut joukkueeseen hyvän tekemisen meiningin ja alan myös perua puheitani valmentajakuvioista mitä tuli kauden alussa suollettua.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sanoin aiemmin, että vasta tauon jälkeen voi aikaisintaan alkaa näkymään Ahon kädenjälki pelaamisessa, eikä suuremmin voi arvioita ennen hommasta antaa, mutta ehkä tässä voisi yhden papukaijamerkin myöntää: On saanut todella vaikeista asemista kurssin käännettyä tuloksekkaaksi ja joukkueen yhtenäisemmäksi.

Eka rasti siis saavutettu ja mielenkiinnolla odotetaan jatkoa.
 

vsop

Jäsen
Nyt Jyrki Aho, sinulle on tullut aika näyttää todelliset taitosi. Pelaajarintama alkaa säröillä, mitä teet? Et kerrassaan mitään, vaan junnaat samaa rataa kuin Dufva aikanaan. Hytönen ja Louhivaara peluutetaan puhki. Alivoimat ja ylivoimat samalla tasolla. Käytä Jyrki-boy joitakin muita elementtejä, sillä joukkueesta löytyy kuitenkin potentiaalia. Sinä olet valmentaja Jyrki Aho, minä taasen onneksi en ole valmentaja.
 

Handyy

Jäsen
Nyt Jyrki Aho, sinulle on tullut aika näyttää todelliset taitosi. Pelaajarintama alkaa säröillä, mitä teet? Et kerrassaan mitään, vaan junnaat samaa rataa kuin Dufva aikanaan. Hytönen ja Louhivaara peluutetaan puhki. Alivoimat ja ylivoimat samalla tasolla. Käytä Jyrki-boy joitakin muita elementtejä, sillä joukkueesta löytyy kuitenkin potentiaalia. Sinä olet valmentaja Jyrki Aho, minä taasen onneksi en ole valmentaja.
Kappas, tämähän alkoi taas vielä nopeammin mitä veikkasin. Eli ensimmäisen tappion koittaessa kuuden ottelun voittoputken jälkeen. Ei muuta kuin lisäaikaa vähiten pelanneille Asplundille, Jääskeläiselle ja Riskalle niin voittoja alkaa taas napsumaan!
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei tuossa ole järkeäkään hirveäseti tehdä muutoksia joukkueen pelitapaan ja peluutukseen. Kuitenkin se pohja on luotu jo keväällä RD:n opeilla joten ei sitä kaikkea kannata muuttaa toimivista systeemeistä pois. Ensi keväällä kun pelaajia todennäköisesti lähtee paljon pois ja uusia tulee tilalle nähdään sitten mistä se Aho on kunnolla tehty.

Muutenkin varsinkin hyökkäysmateriaali on sen verran kapea, että ei tuossa hirveästi ole vaihtoehtoja peluutuksille. Viimekausilla on yleensä ollut kolme ketjullista todella hyviä hyökkääjiä ja siihen päälle loistava nelosketju, mutta nyt varsinkin laitureita riittää vain kahteen kovaan ketjuun. Esimerkiksi viimekaudella kolmosketjussa oli Antti Virtasta, mutta nyt pitää peluttaa riskaa ja kumppania. Käytännössä siis on kaksi hyökkäävää ketjua ja kaksi nelosketjua. Lisää hyökkääjiä joukkue kaipaa Pihlströmin tilalle. Ehkä kaksikin. Yksinkertaisesti nykyisellään on ihan pakko peluttaa Hytösiä ja kumppaneita kun ei ole muutakaan heittää kentälle..
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Esimerkiksi viimekaudella kolmosketjussa oli Antti Virtasta, mutta nyt pitää peluttaa riskaa ja kumppania. Käytännössä siis on kaksi hyökkäävää ketjua ja kaksi nelosketjua.

En nyt tiedä onko Asplund ja Jaatinen niin hyviä 4.ketjun pelaajia. Riska enemmän rouhijaosastoa, mutta suhteellisen perinteinen 3.ketju tuo on. Viime vuonnahan ketjussa pelasivat Asplund, A.Virtanen ja kolmantena oli sitten Riska/Jääseläinen/J.Virtanen ja välillä H.Pesonen/Tuppurainen. Eli periaatteessa suhteellisen tasavertaisia tämän ja viime kauden 3.ketjut.
Jos Pihlman onnistuu pääsemään edes jonkunlaiseen pelikuntoon, voidaan tuo Riskakin siirtää 4.ketjuun, jolloin 3.ketjussa olisi laitureina Tuppurainen/Pesonen/Pihlman/Jaatinen/Jääseläinen/?. Tuo on alustavasti jo huomattavasti hyökkäävämpi kuin viime kauden kolmonen.

Ja ei se Virtanen viime kaudella mikään sateentekijä ollut. Omaan silmään esimerkiksi Jaatinen sopii tuohon rooliin huomattavan paljon paremmin ja pystyy myös pelaamaan ylemmissä kahdessa ketjussa tarvittaessa.

Tärkeintä tuossa ketjussa olisi saada Asplund viime kauden tasolleen. Nyt Turren pelissä ei tunnu onnistuvan oikein mikään. Toki vähäisellä peliajalla on vaikea saada mitään aikaiseksi, mutta ei enempääkään tämänhetkisillä suorituksilla ansaitse.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt tiedä onko Asplund ja Jaatinen niin hyviä 4.ketjun pelaajia. Riska enemmän rouhijaosastoa, mutta suhteellisen perinteinen 3.ketju tuo on.
Mielestäni tuo Riskan peluutus kolmosessa on ollut yritys siihen suuntaan, että siellä olisi kaksi Karhukoplaa - tosin kuten vihjailit, ei nuo Turre ja Maalintekijä-Jaatinen mitään rymyosastoa ole.
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Muutenkin varsinkin hyökkäysmateriaali on sen verran kapea, että ei tuossa hirveästi ole vaihtoehtoja peluutuksille. Viimekausilla on yleensä ollut kolme ketjullista todella hyviä hyökkääjiä ja siihen päälle loistava nelosketju, mutta nyt varsinkin laitureita riittää vain kahteen kovaan ketjuun. Esimerkiksi viimekaudella kolmosketjussa oli Antti Virtasta, mutta nyt pitää peluttaa riskaa ja kumppania. Käytännössä siis on kaksi hyökkäävää ketjua ja kaksi nelosketjua. Lisää hyökkääjiä joukkue kaipaa Pihlströmin tilalle. Ehkä kaksikin. Yksinkertaisesti nykyisellään on ihan pakko peluttaa Hytösiä ja kumppaneita kun ei ole muutakaan heittää kentälle..

-ai sä näet siellä kaksikin hyökkäävää ketjua? Minusta siellä on kolme painiin kykenevää "nelosketjua" ja Perrinin johtama ykkösketju. JP:n ketju ei ole erityisen hyökkäävä ketju jos Jäsä on siinä laidassa.

Hämeenlinnassa Roine oli Hytösen ketjussa mutta silti Jyppi oli materiaaliinsa nähden käsittämättömän pehmeä. Taklauksia ei tullut juuri lainkaan ja vielä kun Jonne ja Viitanen oli otettu pois kokoonpanosta niin Jyppi oli suorastaan altavastaaja fysiikassa. Taidollako Jyppi aikoo kaataa vastustajat? Ei oikein yhtälö toimi.

Koska peli muuttuu parissa päivässä (ti-la) niin erinäköiseksi niin kyllä Jypin pitäisi osata hiukan paremmin haistaa vastustajan pelityyliä? Tiistaina Turussa Jyppi hallitsi peliä vaikkei taklannutkaan ja teki viisi maalia vaikka ylivoimassa ei näytä olevan mitään ajatusta. HPK on kotonaan ollut Jypille aina hankala vastustaja eikä sinne kannata mennä tuukkamäkelöiden eteen anteeks pyytelemään.
 

vsop

Jäsen
Nyt Jyrki Aho, sinulle on tullut aika näyttää todelliset taitosi. Pelaajarintama alkaa säröillä, mitä teet? Et kerrassaan mitään, vaan junnaat samaa rataa kuin Dufva aikanaan. Hytönen ja Louhivaara peluutetaan puhki. Alivoimat ja ylivoimat samalla tasolla. Käytä Jyrki-boy joitakin muita elementtejä, sillä joukkueesta löytyy kuitenkin potentiaalia. ...
Edelleen pitää paikkansa ja en ole tästä mitenkään hätäillyt kuten jotkut nimimerkit olettavat. Joukkueen rytmitys pelin sisällä on onnetonta, johan se on nähty kahdella edellisellä kaudella. Pelaajarintama ei ole valmennuksen tukena, jos valmentajat ovat samanlaisia tuppisuita kuin Dufva aikanaan. Pelillisesti mj-tauon jälkeen on menty taaksepäin tai alaspäin. Ymmärrän, että halua on kokeiluille, mutta anti on heikko. Pihlman-Hytönen-Louhivaara, Pesonen-Perrin-Tuppurainen ja Jaatinen siihen johonkin, noillako sitä mennään poffeihin ja tappioiden syyt laitetaan listalta puuttuvien nimiin. Puolustuksen jätän toistaiseksi ruotimatta. Uudistu Aho ja peluuta joukkuetta vaikka kuten olympia-tauon aikaan talvella 2010.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Onko tuo edellisen kirjoittajan postaus miltä vuodelta?

Surkeiden HPK-pelien jälkeen on kentällä ollut loistava joukkue. Kalpa haastettiin hienosti ja vain eläkeläisvaarin munaus vei pisteitä. Mielestäni pullat ovat hyvin uunissa. Niin ja Pile tulee keväällä,tänään oli merkkejä(saa ottaa talteen)
 

vsop

Jäsen
Onko tuo edellisen kirjoittajan postaus miltä vuodelta?

Surkeiden HPK-pelien jälkeen on kentällä ollut loistava joukkue. Kalpa haastettiin hienosti ja vain eläkeläisvaarin munaus vei pisteitä. Mielestäni pullat ovat hyvin uunissa. Niin ja Pile tulee keväällä,tänään oli merkkejä(saa ottaa talteen)
Ihan parin viikon takainen ja edelleenkin olen kirjoittamani tekstin takana. Tappara vastustajana ei antanut mitään mullistavaa vielä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös