Tässä pari F1-foorumin kirjoitusta liittyen F1-selostuksiin:
"Originally Posted by Formulafani 90
Selostusta formuloista on ollut jo ihan 50-luvun ensimmäisistä kisoista lähtien. Tuolloin kisat lähetettiin radiosta tai sitten seurattiin lehdistä; yleisemmin jälkeenmainitusta lähteestä. Selostus radiossa oli yleensä Noposen tai Tiilikaisen selostusta 50-luvulla, jolloin kisoja lähetettiin harvaan. Lajia ei juuri Suomessa seurattu, paitsi kylläkin Fangion lopettaminen sai hieman tavallista suuremman palstan Hesarissa.
60-luvulla tilanne muuttui esim. Eläintarha-ajojen myötä. Keimolan ajoissa vuonna 1966 ajoi myös Formulan maailmanmestari vuosimallia 1965 eli Jim Clark. Vauhdin Maailma aloitti moottoriurheilun seuraamisen tuona vuonna. Suomessa alettiin vähitellen kiinnostua täten aiheesta F1. Vuosikymmenen lopulla pääkaupunkiseudulla lähetettiin ensimmäiset formulan koosteet. Näitä koosteita selosti Seppo Kannas. Kuitenkin radio ja lehdet olivat tärkeämpiä vielä tuolloin.
Vuonna 1970 Suomessa järkytyttiin Jochen Rindtin kuolemasta ja uutisissa ja Urheiluruudussa näytettiin pätkä kolarista. Tuolloin näytettiin ensi kertaa myös kausikoostetta. Vuonna 1971 tuli selostuskoppiin muuan Juha Jokinen joka osoittautui Kannasta paremmaksi monessa suhteessa.
Televisiosta lähetettiin tuolloin yleensä vain pieniä pätkiä jotka olivat korkeintaan 5 minuuttia pitkiä plus mahdollinen kisan startti tai maaliin tulo näytettiin. Formulan seuraaminen oli siis varsin vähäistä. Lehdissä tosin lajia seurattiin innolla. Fittipaldin ja Laudan taistelut olivat hyviä, mutta kun ei ollut suomalaisia niin ei niitä kisoja sitten paljoa lähetelty. 1974 Leksa Kinnunen pääsi yhteen kilpailuun ja siitä oli sittemmin kooste. Suomalainen fani joutui usein turvautumaan Kaapelivisioon tai HTV:n formula tarjontaan, jotta olisi saanut hyvän kuvan siitä mitä tapahtui milloin missäkin. 70-luvulla joutui seuraamaan usein jalkapalloa, krikettiä, tennistä, Saarisen ajoa tai joskus jopa metsurikisoja ennen kuin viimein puolenyön maissa lähetettiin pätkä formula ykkösiä.
Vuonna 1977 tuli Pentti Lindegren kommentoimaan kisoja. Vuonna 1978 näytettiin Monacon kisa ensi kertaa Suomen TV:ssä suorana, mitä pidettiin ennen näkemättömänä asiana. Muita kisoja ei suorana näytetty. Kisojen seuraaminen oli varsin alkeellista ennen kuin vasta vuonna 1982 alettiin vähitellen herätä seuraamaan formuloita. Kaapelikanavien kuten HTV:n puolella näytettiin esimerkiksi formulan 50-minuuttinen makasiiniohjelma ja tietysti suorat lähetykset. Las Vegasin kisa 1982 munattiin YLE:n puolella aika pahasti koska kisa oli alkanut HTV:n puolella jo tuntia aiemmin ja MTV:llä oli ohjelmaa ykkösellä. Vasta seuraavana aamuna kisa näytettiin kokonaisena YLE:n puolella.
Radion merkitys alkoi vähetä 80-luvulle tultaessa vaikkakin Höyry Häyrinen oli selostanut monen mielestä formulaa paremmin kun esim. Juha Jokinen. Formula Ykköstä on siis seurattu vuodesta 1983 lähtien joka vuosi näihin päiviin asti.
Vuonna 1984 tapahtui YLE:n monopolin murto kun MTV aloitti seuraamaan formuloita. Seuraavana vuonna MTV:llä aloitti selostamisen Matti Kyllönen. Formulan seuraaminen oli vähällä loppua Suomessa vuonna 1987 koska Keke lopetti ja monet tahot vaativat YLE:ä poistamaan formulan näyttämisen. Onneksi pyyntöön ei suostuttu. YLE tosin alkoi heiketä perinteisen formulan lähettäjänä koska MTV ja myöhemmin TV3 alkoivat panostaa yhä enemmän suoriin lähetyksiin.
Vuonna 1990 formuloiden seuraamisessa tuli jälleen mullistava uutinen eli nimittäin kysymys että pitäisikö kaikki formulakisat lähettää suorana sillä tuohon aikaan oli ollut jo muutaman vuoden ajan tapana lähettää 11 kisaa joko osittain tai kokonaan suorana ja loput kisat koosteena. Vuodesta 1991 lähtien kaikki kisat ovat tietääkseni tavalla tai toisella tulleet suorana. Tosin vuosina 1991-1993 kanavat vuorottelivat sillä tavalla että jos yhdeltä kanavalta tuli suora lähetys niin muilta kanavilta tuli sitten myöhemmin samana päivänä kooste. Varsinaisesti kaikki kisat lähettiin yhdeltä kanavalta suorana vasta vuonna 1994, kun Kyllönen sai kisat MTV3:lle. Sitten onkin ollut aina vain yhdellä kanavalla formulaa.
Tässä jutussa uusia selostajia olivat YLE:n Seppo Kannas joka oli Jokisen edeltäjä ja minun mielestäni vanhin formulaa selostanut henkilö ja toinen jota en ole toistaiseksi vielä maininnut eli Eurosportin Mr. NASCAR eli Jari Nurminen joka selosti Eurosportilla suomenkielistä formulaa 80-luvun lopulta aina 90-luvun lopulle asti. PTV:llä formulaa tuli lähinnä Paalupaikka ohjelman muodossa. "
Ja saman kirjoittajan toinen viesti (2007):
"YLE:
Juha Jokinen selosti ainakin jo 70-luvulla jotain 4 minuutin pätkä lähetyksiä ja 1980-luvulla hän selosti vakituisena selostajana formuloita sekä TV1:llä että TV2:lla. Hän vähensi selostamistaan 80-luvun lopulle ja 90-luvun alkuun tultaessa ja viimeiset tietämäni selostukset ovat vuodelta 1992.
Markku Pentikäinen selosti 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa ja Markku Kataja selosti myös samoihin aikoihin kuin Pentikäinen.
Tapio Suominen selosti ykkösiä vuosina 1991-1993.
Bror-Erik Wallenius selosti vuosina 1986-1987.
Matti Kyllönen tuurasi Jokista 80-luvulla useaan otteeseen selostuskopissa ja hän oli kommentaattorina ainakin vuosina 82-84. Kyllönen aloitti selostamaan YLE:llä vuonna 1985 ,mutta siirtyi sittemmin MTV:lle.
Jussi Varjosaari oli YLE:n kommentaattori vuosina 85-87 ja saattoi olla myös tämän jälkeenkin ja Sohlberg oli kommentaattorina YLE:n viimeisenä selostusvuonna 1993.
MTV: (1984-1987 tai 1988 ainakin alkuvuodesta.)
Matti Kyllönen selosti MTV:llä vuosina 1984-87 ja hänen jouduttua väliaikaisesti hyllylle siellä selosti Lindegren ja Jorma Pulkkinen.
MTV:llä kisat jouduttiin lähettämään koska silloin ei vielä ollut Kolmoskanavaa ja Kolmoskanavan kunnollinen ohjelmatoiminta alkoi vasta 1987 lopulla tai vuoden 1988 alussa. MTV:llä oli kommentaattorina Varjosaari.
Kolmoskanava: (1987-1992)
Matti Kyllönen selosti kisat ja alkuaikoina kommentaattori oli Varjosaari ja vuonna 1990 Erkki Mustakari ja loppuaikoina Keke.
MTV3: (1993-07?)
Kyllönen selostanut vuoteen 2000 asti ja Keke kommentoi vuonna 93-99 ja Mustakari aloitti 94 ja jatkoi sittemmin säännöllisin väliajoin kommentaattorina. 2001-2003 selosti Tomi Tuominen ja vuodesta 2004 tähän asti on selostanut Oskari Saari. Kyllönen jatkaa selostajana MTV3:lla tällä kaudella."