Ulkomaalaiskiintiö

  • 116 277
  • 674

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Mutta ulkomaalaisia on hyvä rajoittaa, että turvataan junioreille peliaikaa, sekä maajoukkueelle kalustoa.

Päämäärä on hyvä, mutta toimintatapa huono. Mielestäni sm-liigalla on paha tapa toimia kuin lääkäri, joka hoitaa oiretta eikä oiretta aiheuttavaa sairautta. Jos halutaan taata nuorille peliaikaa niin miksi rajoitetaan ulkomaalaisten määrää ja toivotaan sen vaikuttavan nuorten peliaikaan. Viimekädessä peluutuksesta kuitenkin päättää valmentaja ja nuorien sijasta joukkueisiin voidaan hankkia mestisjyriä. Miksi ei pureuduta suoraan ongelmaan ja sovita, että joka joukkueella pitää olla pöytäkirjassa tietty määrä tietyn ikäisiä nuoria? Tämä takaisi nuorille peliaikaa, koska yksikään joukkue ei voi pelata koko kautta esim. kolmella ketjulla vaan nuorille olisi pakko antaa peliaikaa. Ja mikä parasta nuoret saisivat peliaikaa joka joukkueessa eikä vain niissä, jotka koostuisivat lähes täysin nuorista. Tämä järjestely voisi tasoittaa joukkueiden välisiä materiaalieroja, koska kaikilla olisi joukkueessa nuoria pelaajia. Tällä tavalla voitaisiin taata pelipaikkoja nuorille ihan niin paljon kuin vain tahdotaan sopia, eikä ulkomaalaiskiintiötä tarvisi laskea. Sarjan mielenkiinnon ja tasaisuuden kannalta olisi parempi, että nuoret jakaantuisivat tasaisesti joukkueiden kesken eikä niin, että rahaseurat keräävät kokeneet ja laadukkaat kotimaiset pelaajat ja pienet seurat haalivat kaikki junnut.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Sellaista kysyisyn tähän väliin että onko kenelläkään käsitystä siitä että mitkä seurat ovat viemässä tätä päätöstä läpi ja miksi ihmeessä? Kuka tällaisesta hyötyy (paitsi kotimaiset pelaajat)?

Tämähän on seuroilta täysin vapaaehtoinen päätös joten joku tausta-ajatushan tässä täytyy olla. Itse en vaan mitenkään pysty ymmärtämään miksi liigasta väen väkisin halutaan tehdä heikompitasoinen ja vähemmän kiinnostava.

Ei mitään käsitystä. Ehkä joku pamppu vain kuvittelee tämän parantavan nuorten pelaajien kehitystä, eikä ole tullut ajatelleeksi mitä seurauksia kiintiön pienentämisellä voi olla. Suuret seurat kaiketi hyötyvät saadessaan kaulaa pieniin seuroihin pelaajamateriaalin puolella.
 
scholl

Jäsen
Sellaista kysyisyn tähän väliin että onko kenelläkään käsitystä siitä että mitkä seurat ovat viemässä tätä päätöstä läpi ja miksi ihmeessä?

Tässähän on kyse hyvä veli -järjestelmästä, saunakaveruudesta. Maajoukkueilla on se paha puoli, että niiden on pärjättävä kansainvälisesti. Lentopalloon ja hiihtoon pitää hakea ulkomailta valmentajia ja yrittää tosissaan, koska jos ollaan huonoja koko ajan, kansa hermostuu. Sen sijaan ketään ei oikeastaan kiinnosta se, onko lätkäliiga täällä hyvä vai huono. Puheilla pidetään illuusiota yllä ja sitten pyritään kaikin keinoin rajoittamaan tämä puuhastelu suomalaisten yksinoikeudeksi. Ei ulkomaalaisia valmentajia kun Suomessakin vielä valmennetaan, ei ulkomaalaisia pelaajia, kun vievät suomalaisilta peliajan ja naiset. Entiset pelaajat ja valmentajat ovat seurojen päättävissä elimissä niin ne nimitykset vain ruokkivat tätä sisäänpäin lämpiävää systeemiä entisestään. Se on peliä, joka ei kestä päivänvaloa.
 
PJx

Jäsen
Sellaista kysyisyn tähän väliin että onko kenelläkään käsitystä siitä että mitkä seurat ovat viemässä tätä päätöstä läpi ja miksi ihmeessä? Kuka tällaisesta hyötyy (paitsi kotimaiset pelaajat)?

Tämähän on seuroilta täysin vapaaehtoinen päätös joten joku tausta-ajatushan tässä täytyy olla. Itse en vaan mitenkään pysty ymmärtämään miksi liigasta väen väkisin halutaan tehdä heikompitasoinen ja vähemmän kiinnostava.
Siitäkin on keskusteltu tässä ketjussa. Käsittääkseni seuroilla on tarve suojella itseään omilta tyhmiltä päätöksiltä (=kilpavarustelulta). Jos seurajohtajat luottaisivat kykyynsä pysyä budjetin raameissa paineenkin alla, tämä keskustelu, eli kiintiöt etenkin EU-pelaajien osalta, olisi täysin turhaa (=ei kiintiöitä).

Vielä vuosikymmen sitten ulkomaalaisten määrää oli ehkä syytä rajoittaa, kun tulijoista oli ylitarjontaa.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Toisin sanoen SM-liigan tehtävä ei mielestäsi ole toimia ammattilaissarjana ammattilaissarjan tapaan, vaan sillä on ensisijaisesti kansallinen kasvatuksellinen tehtävä.
Ei nämä kaksi asiaa ole mitenkään toisensa poissulkevia, vaan SM-liiga voi olla ammattilaissarja, jossa myös oma pelaajatuotanto on tärkeässä roolissa.

Nykyiset seurojen pelaajabudjetit ovat vain suurimmalta osin sitä luokkaa, että on turha puhua mistään vapaasta kiintiöstä. Ilman rahaa tänne haalitaan kasapäin jotain turistiporukkaa, eikä se palvele sitten yhtään ketään.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mitäs tänne enää kirjottelemaan kun tämä kaveri osaa tehdä sen puolestani
http://www.sm-liiga.fi/ajankohtaista/blogit/risto.html#1

Erityisesti:

Jos SM-liiga haluaa pysyä eurooppalaisessa kilpailussa mukana, sen pitää tehdä nimenomaan toisenlaisia ratkaisuja: avata portit ulkomaalaisille ja sitä kautta lisätä kilpailua pelipaikoista ja tuoda väriä kaukaloihin.

Vahva liiga on hyväksi suomalaiselle jääkiekolle. Kilpailu pelipaikoista veisi osan nuorista Mestikseen, ja kovempi Mestiskin on hyväksi suomalaiselle jääkiekolle. Hyvä peli kaikissa sarjoissa on hyväksi suomalaiselle jääkiekolle.
...

Jos joku seura uskaltaa ja haluaa lähteä kauteen kymmenellä tshekillä, kuudella ruotsalaisella ja viidellä kanadalaisella, siitä vaan. Eiköhän se tasapaino sieltä löydy, jos peli ei toimi ja kannattajat eivät tykkää.
 
zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei nämä kaksi asiaa ole mitenkään toisensa poissulkevia, vaan SM-liiga voi olla ammattilaissarja, jossa myös oma pelaajatuotanto on tärkeässä roolissa.

Nykyiset seurojen pelaajabudjetit ovat vain suurimmalta osin sitä luokkaa, että on turha puhua mistään vapaasta kiintiöstä. Ilman rahaa tänne haalitaan kasapäin jotain turistiporukkaa, eikä se palvele sitten yhtään ketään.

Ei ulkomaalaisuus tarkoita sitä, että pelaaja automaattisesti on kalliimpi ja huonompi pelaaja kuin suomalainen. Itsestään selvää minun mielestäni myöntäen toki ulkomaalaispelaajan joiltakin osin suuremmat lisäkulut. Eli voi myös kysyä, että mitä esim. Ässien kausi olisi ollut ilman Petretä tai Kuiperia. Hinta ei varmaan ole ollut edes hyötyyn nähdent tähtitieteellinen. Eli Lammersit, Obrienit ja Novakit kierretään huolellisella työllä. Tarkkaillaan pelaajia ja pyritään kiinnittämään keväällä joka on erityisesti EU-alueella pelaavien kiekkoilijoiden kohdallla mahdollista. Eli toimitaan samalla tavalla kuin kotimaisten pelaajien kohdalla.

Ps. Puhdas kasvattajasarja on ajatuksena mielestäni melko pöyristtyvä ajatus. Haluaisin nähdä suomalaisten seurojen kestävän vertailua jatkossa myös muihin sarjoihin. Eli olisi kiva nähdä suomalaisen pääsarjatason joukkueen kestvän vertailussa suurimpaan osaan Allsvenskanin joukkueista. Leksandia ei siis tarvitse pitää mittarina.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jos halutaan taata nuorille peliaikaa niin miksi rajoitetaan ulkomaalaisten määrää ja toivotaan sen vaikuttavan nuorten peliaikaan.
Koska jotkut seurat kuitenkin hommaavat jotain turistiporukkaa riveihinsä, ja kun palkanmaksuvelvoite on seuralla päällä, niin pelaamaankin pääsee, vaikkei edellytyksiä siihen olisikaan.

Yksi hyvä esimerkki on tämä try-out villitys, joka antaa seurojen surkeille scouttauksille mahdollisuuden antaa omia virheitä anteeksi ilman kustannuksia. Hyvä asia se jääkiekon kannalta toki on, että päästään huonoimmista ulkolaisista eroon helposti, mutta kyllä se valitettavasti myös kertoo siitä amatöörien puuhastelusta, jota seuroissa nykyään suoritetaan.
Miksi ei pureuduta suoraan ongelmaan ja sovita, että joka joukkueella pitää olla pöytäkirjassa tietty määrä tietyn ikäisiä nuoria? Tämä takaisi nuorille peliaikaa, koska yksikään joukkue ei voi pelata koko kautta esim. kolmella ketjulla vaan nuorille olisi pakko antaa peliaikaa. Ja mikä parasta nuoret saisivat peliaikaa joka joukkueessa eikä vain niissä, jotka koostuisivat lähes täysin nuorista.
Tämä on varmasti harkinnan arvoinen asia. Jos rinnaikkain seisoo 32 vuotias mestisjyrä ja 19 vuotias juniori, niin jälkimmäinen kuuluisi ehdottomasti ottaa mukaan kokoonpanoon, mutta niin ei nykyään valitettavasti tapahdu läheskään joka seurassa. Toivotaan vaan sitä, että se iäkkäämpi olisi sen verran kokeneempi, että hänestä on meille enemmän hyötyä.
 
Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koska jotkut seurat kuitenkin hommaavat jotain turistiporukkaa riveihinsä, ja kun palkanmaksuvelvoite on seuralla päällä, niin pelaamaankin pääsee, vaikkei edellytyksiä siihen olisikaan.
Meinaatko, etteivät seurat hanki turistisuomalaisia? Itsellä kyllä tulee paljonkin esimerkkejä mieleen...

Ja jos et meinaa, niin miksi nostat ulkkarit esille jotenkin ongelmana?
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Täällä on paljon toivottu peliaikaa nuorille pelaajille eli ns. "junnuille". Itse sain tätä aihetta koskien suorastaan mullistavan näyn viime yönä unessa. Visiosta voitaneen puhua:

Perustetaan junnuille oma liiga!!! Liiga, jossa pelaajien ikä on rajoitettu. Tälle voitaisiin antaa nimeksi esim. A-juniorien SM-liiga....
 
PJx

Jäsen
Meinaatko, etteivät seurat hanki turistisuomalaisia? Itsellä kyllä tulee paljonkin esimerkkejä mieleen...

Ja jos et meinaa, niin miksi nostat ulkkarit esille jotenkin ongelmana?
Olisikohan kuitenkin niin, että osa meistä on sitä mieltä, ettei kiintiöiden poistolla saavuteta mitään. Ongelmana on laadukkaiden pelaajien puute - kiintiöillä tai ilman.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Perustetaan junnuille oma liiga!!! Liiga, jossa pelaajien ikä on rajoitettu. Tälle voitaisiin antaa nimeksi esim. A-juniorien SM-liiga...

Aivan! Ja sitten vielä kolmas, Juhani Tammisen sanojen mukaan: "kitisijöille oma liiga". Tätä kitisijäliigaa voisivat lähteä konkreettisesti perustamaan Alpo Suhonen ja Hannu Jortikka.

No joo...

Apen kanssa kyllä harvinaisesti samaa mieltä hänen kommenteistaan ulkkarikiintiöstä.
 
Viimeksi muokattu:

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täällä on paljon toivottu peliaikaa nuorille pelaajille eli ns. "junnuille". Itse sain tätä aihetta koskien suorastaan mullistavan näyn viime yönä unessa. Visiosta voitaneen puhua:

Perustetaan junnuille oma liiga!!! Liiga, jossa pelaajien ikä on rajoitettu. Tälle voitaisiin antaa nimeksi esim. A-juniorien SM-liiga....

Eikös A-junioreilla ole kauan jo ollut sm-sarja? Itselle ei niin väliä ole kuinka monta ulkomaalaista joukkueessa saa olla. Tulevaisuuden uusia tähtiä(onko niitä?) ei vaan taida tulla enää niin kovaa tahtia kun joskus on tullut. Näkeehän se jo noissa junnujen kisoissa kun menestystä ei tule enää, koska suurin osa pelaajista on liigassa viltissä taikka sitten pelaavat vaan junnusarjoja.
 
Ua Ua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sellaista kysyisyn tähän väliin että onko kenelläkään käsitystä siitä että mitkä seurat ovat viemässä tätä päätöstä läpi ja miksi ihmeessä? Kuka tällaisesta hyötyy (paitsi kotimaiset pelaajat)?

Tämähän on seuroilta täysin vapaaehtoinen päätös joten joku tausta-ajatushan tässä täytyy olla. Itse en vaan mitenkään pysty ymmärtämään miksi liigasta väen väkisin halutaan tehdä heikompitasoinen ja vähemmän kiinnostava.

Herrasmiessopimus ulkomaalaispelaajien rajoittamisesta (ja määrän pudottamisesta kolmeen ensi kaudella) hyödyttää seuraavia tahoja:
(1) kotimaiset peruspelaajat perheineen (kilpailun puuttuessa kovempi palkkapyyntö)
(2) kotimaisten pelaajien agentit perheineen (kts. ed.)
(3) osaamattomat toimitusjohtajat/urheilutoimenjohtajat perheineen (mitä vähemmän ulkomaalaisia, sitä vähemmän huteja -> työpaikka ei vaarannu)
(4) maajoukkue (nuorille pelipaikkoja miesten ammattilaissarjassa -> yhä useammalla on mahdollisuus breikata, vaikka vähän viiveelläkin)

Itseäni lätkäfanina tässä lämmittää ainoastaan kohta 4. Liigaseurat tekevät päätöksensä kohdan 3 perusteella. Villi veikkaus: Jatkoajan foorumilla tähän keskusteluun osallistuvista joillakin on vaikuttimena kohta 1 tai 2.
 
Taplas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ulkomaalaiskiintiön noustessa, roudataan tänne yhä enemmän ja enemmän ns. höpöhöpö-vahvistuksia (joita roudataan jo nyt liigaan aivan liikaa!!). Kynnys tälläiselle toiminnalle laskisi radikaalisesti koska pitäähän ne menetyksen nyt jotenkin korvata... Tälläkin kaudella täällä ollaan nähty vaikka minkälaista "paskaa". Jos kiintiö poistetaan, niin sitä kuraa valuu takuu varmasti enemmän ja enemmän. Tämäkö se sitten nostaisi liigan tasoa?! Nämä "vahvistukset" vievät sitten kehityskelpoisilta junnuilta pelipaikat ja ajat, joka itsessään syö pohjaa junioreiden kehtykseltä/kehitystyöltä.

Jos ulkomaalaiskiintiötä pienennetään, tuo se (tähtien siirtyessä ulkomaille suurien rahojen perässä) lisää tilaa kehtyskelpoisille junnuille. Tällöin myös pitää selkeästi harkitummin miettiä että minkälaisiin kavereihin niitä harvoja ulkomaalaispaikkoja uhrataan. Eli mahdollisuudet kehittää lisää "Petri Kontioloita" kasvaa entisestään. Meillä olisi käsissä oikea "tähtihautomo", jota oikein käsiteltäessä nostaisi Suomalaista kiekoilua entisestään. Joo, eihän niistä kaikista tähtiä tulisi mutta varmasti tulisi enemmän kuin isomman ulkomaalaiskiintiön kanssa!
 
Harvoin näkee näinkin pitkää viestiä, jossa joka ikinen lause olisi täysin paskapuhetta. Joskus kuitenkin näinkin päin.

Jotta jotain asiaakin tulisi, niin pari ranskista Taplakselle ja kavereille:
-"Kehityskelpoisilta junnuilta" ei vie pelipaikkaa kukaan, jos he ovat riittävän kehityskelpoisia.
-"Kehityskelpoisten junnujen" pelipaikat vievät nyt, eilen ja tulevaisuudessa ikuisesti markkuerholtzit, juhafagerstedtit, teemuvirtalat, patriklostedtit yms. halvalla pelaavat, kokeneemmat, liigatason rajamailla keikkuvat kotimaiset pelaajat - jos ovat viedäkseen.
-Ulkomaalaiskiintiöllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa saavatko "kehityskelpoiset junnut" peliaikaa. Valmentaja sen päättää, kuka siellä pelaa.
-"Kehityskelpoiset junnut" eivät monestikaan ole liigatason pelaajia liigaan tullessaan, jolloin heidän paikkansa ei liigassa olekaan, vaan A-junnuissa tai Mestiksessä.
 
Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Ulkomaalaiskiintiön noustessa, roudataan tänne yhä enemmän ja enemmän ns. höpöhöpö-vahvistuksia (joita roudataan jo nyt liigaan aivan liikaa!!). [/B]
Menisitkö katsomaan joukkuetta joka on täynnä höpöhöpö-vahvistuksia? Entä luuletko että sellainen joukkue pärjäisi?

Näin ollen: miksi mikään joukkue toimisi näin? Kyllä urheilun ja talouden tietyt lainalaisuudet pitävät homman raiteilla. Mutta liiga ei uskalla luottaa siihen, sen sijaan ollaan luotu järjestelmä joka on täynnä kaiken maailman sääntöjä ja rajoituksia ikään kuin "varmuuden vuoksi".

No se täytyy kyllä sanoa että liigaseurat eivät ainakaan luule itsestään liikoja. Hyvässä sovussa vedetään läpi päätöksiä joidenka tarkoitus on lähinnä minimoida töppäilyjen mahdollisuutta...
 
eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Aivan naurettava ajatus, että joku nuorisokiintiö automaattisesti auttaisi nuoria pelaajia eteenpäin urallaan. On melko hyvin tilastollisestikin todennettava fakta, että nelosketjussa pelaaminen ei kehitä ketään.

Jos täytyy siis valita tämän 32-vuotiaan divarijyrän ja 19-vuotiaan lupauksen väliltä ja tarjottavana on paikka nelosketjussa, pitäisi valita 32-vuotias divarijyrä ja päästää 19-vuotias lupaus divariin/toiseen liigaseuraan/A-junnuihin kehittymään. (Tosin jälkimmäinen vaihtoehto on siitä huono, ettei se tarjoa huippulupauksille riittävästi riittävän haasteellisia pelejä.)
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Aivan naurettava ajatus, että joku nuorisokiintiö automaattisesti auttaisi nuoria pelaajia eteenpäin urallaan. On melko hyvin tilastollisestikin todennettava fakta, että nelosketjussa pelaaminen ei kehitä ketään.
Jos pistetäänkin kaverit kolmosketjuun, ja annetaan rohkeasti peliaikaa yli 10 minuuttia/ottelu, niin mitäs siihen sanot?
 
Ulkomaalaiskiintiön laskeminenko sitten auttaa nuoria pelaajia eteenpäin?

Valmentaja päättää kuka pelaa ja millä paikalla. Nuorten kehitystä ei millään kiintiöillä auteta. Ulkomaalaiskiintiön laskeminen huonontaa pelaajien tarjontaa ja kasvattaa eroa pienten ja suurten seurojen välillä. Junnukiintiöllä ei olisi tätä negatiivista vaikutusta. Siksi junnukiintiö olisi mielestäni parempi vaihtoehto kuin ulkomaalaiskiintiön laskeminen, jos kiintiöillä halutaan tukea nuorten mahdollisuuksia. Kumpikin kiintiö on perseestä, koska ne rajoittavat seurojen mahdollisuuksia koota toimiva joukkue, mutta junnukiintiöllä on vähemmän negatiivista vaikutusta kuin ulkomaalaiskiintiöllä.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Jos pistetäänkin kaverit kolmosketjuun, ja annetaan rohkeasti peliaikaa yli 10 minuuttia/ottelu, niin mitäs siihen sanot?
2 vuotta (sijoitus liigassa 7. ja 8.) myöhemmin kaverit ovatkin jo kehittyneet ratkaisupelaajiksi ja siirtyvät toinen Ruotsiin, toinen Kärppiin. Mitäs siihen sanot?
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Mielestäni kaksi ulkolaisvahvistusta/Liigaseura olisi ihan riittävä määrä tulevaisuudessa vieläpä niin, että ulkolaisvalmentaja laskettaisiin myös ulkomaanavuksi. EU-työläisellä ei ole mitään merkitystä laskentatavassa kun koko paska kaatuu kohta omaan mahdottomuuteensa, eikä ne muutkaan jäsenmaat noudata kuin niitä direktiivejä jotka niille itselleen sopii.
 
Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä itseäni ainakin vituttaisi jos olisi jäänyt näkemättä Lieverssit, Potaitchukit, Hamilttonit, Tenkratit, Tonot, Lupaschukit, Nylanderit, Ujcikit ja Brossit Kärpissä. Ei ole montaa suomalaista pelaajaa (varsinkaan ei-Kärppälähtöistä) jotka samanlaisia väristyksiä olisi saaneet aikaan. Aikonaan jotkut ilkeämieliset tahot haukkuivat Kärppiä muukalaislegioonaksi koska Kärpillä oli viisi huikeaa ulkomaalaista. Kuitenkin samaan aikaan Viuhkolat, Jokiset, Pesoset, Pitkäset ja Pyörälät löivät itseään läpi ja kehittyivät kukin huippupelaajiksi.

Kiintiö mielestäni olisi ihan hyvä olla, mutta se voitaisiin nostaa ennemmin 5-6 pelaajaan. Näin pystyttäisiin hankkimaan hyvin kesken kauden vahvistuksia eikä tarvitsisi kaapata Vertaloita vain sen takia, että ovat tulossa SM-Liigaan. Näin "pikkuseurat" saisivat "Vertalansa" halvemmalla ennen kauden alkua eikä maitojunalla kesken kautta.
 
Kekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Porin Ässät-
ajatuksia kiintiöstä

SM-liiga taitaa olla vielä ammattilaisliiga, johon ei sovi mitkään lapselliset Fair Play- junnukiintiöt. Nuoret joko mahtuvat omilla avuillaan (nuori ikä ei saa olla mikään säännöissä määritelty valttikortti) pelaavaan kokoonpanoon tai sitten pelaavat Mestiksessä tai A-junioreissa. Ei kai missään muussakaan työpaikassa suosita sen enempää nuoria, kyllä jokaisen pitää itse ansaita paikkansa ja palkkansa.

- Ehkä A-junioreiden liigan voitaisiin tehdä paremmin tilaa vuoden-pari yli-ikäisille pelaajille, tähän joku kiintiö tyyliin 4-5 pelaajaa saisi olla yli-ikäisiä.

SM-liigasta pois ulkomaalaiskiintiöt. Kyseinen kiintiö ei ole palvellut tähän mennessä muita kuin suomalaisia keskitason ja siitä alle pelaajia. Nytkin Ruotsi, Sveitsi, Venäjä, NHL, AHL ym ym kuppaa lähes kaikki edes jollain tasolla laadukkaat pelaajat pois jo hyvin nuorella iällä, laadukkaat pelaajanalut eivät ehdi edes armeijaa käymään, kun jo juostaan rahan perässä vuodesta toiseen ja seurasta toiseen.

Kai markkinatalous sen määrittelee seuroille, mitä kannattaa ja mikä ei kannata pelaajavärväyksissä. Tuskin mikään seura haalisi vuodesta toiseen palkka-armeijaa itäblokin maista, jos kyseinen joukkue ei kiinnostaisi maksavaa yleisöä. Tosin kummasti jääkiekko vetää vaikka naapurimaassa Ruotsissa, vaikka sieltä saisi varmaan pari koko joukkueellista jo pelkästään suomalaisista pelaajista, puhumattakaan muista.

Jos maksavalle yleisölle halutaan antaa rahoille vastinetta, kiintiöt unohdetaan,

- juniorit saavat edelleen mahdollisuuden siinä missä muutkin (tosin ilman mitään lapsellisia junnu-armopaloja)
- mahdolliset C-luokan ulkomaalaispelaajat tuovat väriä ja mielenkiintiö tähän patrioottiseen näivettyvään liigaan
- junioripelaajien kuten kaiken sorttisten täytepelaajien ja agenttien palkkavedätykset vähentyvät
- liigan taso ja ennekaikkea mielenkiinto lisääntyisi
 
Taplas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Muunmuassa Ruotsissa ollaan jo pitkän aikaa itketty "ulkomaalaiskiintiön" perään, koska oman maan pelaajat eivät saa tarpeeksi peliaikaa.

Olkoonkin sitten teidän mielestänne vaikka kuinka paskapuhetta, niin nämä kaksi asiaa puoltavat kiintiötä:

-Jos kiintiö poistetaan, niin sitä kuraa valuu takuu varmasti enemmän ja enemmän. Tämäkö se sitten nostaisi liigan tasoa?!

-Jos ulkomaalaiskiintiötä pienennetään, tuo se (tähtien siirtyessä ulkomaille suurien rahojen perässä) lisää tilaa kehtyskelpoisille junnuille. Tällöin myös pitää selkeästi harkitummin miettiä että minkälaisiin kavereihin niitä harvoja ulkomaalaispaikkoja uhrataan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös