Ujous

[peksa]

Hyvin sanottu tuolla @Peltinen, että ujous ja introverttiys eivät ole sama asia. Itse en ole mielestäni ujo, mutta olen paljon enemmän introvertti kuin ekstrovertti.

Yksityishenkilönä olen mielelläni muutaman ihmisen seurassa, mutta isoissa laumoissa en viihdy. Liika hälinä ja liian monet ihmiset on kuormittava yhdistelmä, vaikka ihmiset sinänsä mukavia olisivatkin. Viime vuosina olen kuitenkin siedättänyt itseäni sukujuhlilla, koska vastaavia tilanteita tulee kyllä töissä normaalitilanteessa. En ole myöskään kovin innokas tuomaan itseäni esille, ainakaan mihinkään minäminäminä-tyyliin, mutta toisaalta ammattiroolin suojassa pystyn kyllä esiintymään ihmisille ja isommillekin joukoille, en sitä erityisemmin jännitä.

Tuo ammattirooli on jännä suojakilpi: jos olisin tilanteessa yksityishenkilönä, ja yleisö olisi kiinnostunut minusta itsestäni, se olisi paljon vaikeampaa, mutta jos olen ammattiroolissa ja minulla on asia josta puhua, selvitän tuollaiset tilanteet melko helposti. Saa kysyä vaikeita ja vaikka vähän vittuillakin, selvitän kyllä nekin tilanteet. Yksi opiskelukaveri sanoi minulle aikanaan esiintymistaidon koulutuksessa, että voisin puhujan roolissa heittää vaikka mitä paskaa, mutta sitä ei silti välttämättä huomattaisi, kun kuulostan aina niin selkeältä ja vakuuttavalta. Se kehu jäi mieleen.

Joku kirjoitti täällä puhelimessa puhumisesta. En erityisemmin pidä siitä, ja vielä vähemmän pidän Teams-palavereista. Sen sijaan oikeasti kasvokkain ihmisten kanssa on paljon helpompi jutella, kun näkee myös ilmeet ja eleet. Osaan myös tarvittaessa jauhaa paskaa eli hienommin sanottuna small talkia, vaikka sellainen ei yhtään kiinnostakaan. Mutta jos oikeasti kiinnostavasta asiasta on kyse, niin sellaisesta voin puhua jonkun kanssa loputtomiin.

Vielä kun oppisi sen taidon, että kehtaisi lähteä jotakuta kadulta iskemään, kuten veli @peksa kirjoitti. Se on kovien jätkien hommaa.

En mäkään sellaisessa tilanteessa viihdy missä porukkaa on kun pipoo ja sellainen messu ettei omaa ääntänsä tahdo kuulla. Se että pitäis puhua yleisön edessä on toinen juttu mullekin muuta se varmaan menis paremmin joka kerta kun kuitenkin se olis tavallaan työ missä olis ns pakko onnistua.

Mulle toisaalta ei ole ikinä ollut juttu eikä mikään jutella tuntemattoman kanssa mikäli on vaan yks henkilö. Jos se homma menee perseelleen niin mitä sitten, ei se maailma siihen kaadu ja mitä vahinkoo siitä pahimmillaan tulee -> voi saada nekkuunsa. Mut tuossakin tietty järki matkassa että kenen kanssa alkaa tekeen tuttavuutta ja mitä sille sanoo.

 

[Everton]

Tärkeä ketjunavaus ja monia hyviä viestejä!

Itsekkään en ole siitä samaa mieltä että ujo = introvertti, mutta kyllähän ne monesti kulkee käsi kädessä. Olen kanssa lukenut muutaman hyvän puheenvuoron, jossa on sanottu, että on ihan ok olla introvertti. Vasta niiden myötä on oikeastaan tajunnutkin, miten ns. ihanneihmisen normi on aikojen saatossa muuttunut Suomessa.

Vielä viime vuosituhannella oli ihan normaalia olla jäyhä suomalainen. Työkavereiden kanssa oltiin asiallisissa väleissä, mutta enimmäkseen etäisissä yhteyksissä - paitsi korkeintaan pikkujouluissa. Jörö asiakaspalvelijakin ohitettiin olankohauksella, "tuollainenhan se nyt vaan on aina ollut". Nykyään joku pahastuu heti, jos myyjä ei saman tien tervehdi korostetun pirtsakasti.

Ei tämä nyt välttämättä mikään huono kehityssuunta ole, mutta kyllä introverteillä voi olla vaikeuksia tehdä työnsä esim. avokonttoreissa, jos mieluummin keskittyisivät vaan pelkkään työntekoon omassa rauhassaan. Toisaalta taas: nykyään introvertinkin on helpompi olla sosiaalinen kuin ennen. Jos olisin vähän nuorempi kuin mitä olen, niin mullakin olisi varmaankin huomattavasti laajempi tuttavapiiri jonkun irc-gallerian ansiosta.

Mutta sitten itse ujouteen. Itse olen vähän poikkeuksellinen, sillä varsinkin lapsena olin erittäin ujo, ja edelleenkin olen kova jännittämään sosiaalisia tilanteita sekä uusia tai poikkeuksellisia tilanteita. Minulla ei kuitenkaan ole koskaan ollut minkäänlaista esiintymisjännitystä.

Vieraiden ihmisten tapaaminen ei ole kivaa. Ruokailun jonkun muun porukan seurassa skippaan yleensä suosiolla. Ja jonkun muille ihan mitäänsanomattoman virallisen asian hoitamista saatan murehtia etukäteen päivätolkulla. Tosin töissä minulla on kaiketi joku toinen persoona, koska siellä esimerkiksi tuntemattolle ihmiselle soittaminen ei ole mikään ongelma.

Mutta esiintyminen? No problemos. Jaa, että kuka haluaa laulaa sukujuhlilla? Mikki tänne vaan. Puheen pitäminen töissä, juu juu. Ala-asteella mentiin teatterikerhon kanssa esiintymään varuskuntaan, jossa kaikki sotapojat oli komennettu katsomaan (sori vaan iltavapaan menetyksestänne näin vielä ~30 vuotta myöhemminkin). Muut ryhmäläiset jännittivät esiintymistä, minä automatkaa pikkubussissa ja esiintymispalkkioksi luvatun munkin syömistä...


@Fordél kirjoitti avausviestissä, että vanhempansa eivät ehkä ymmärtäneet hänen ujouttaan. Voi olla, mutta voi olla olemattakin.

Mulla on samanlaisia kokemuksia, eli minut laitettiin silloin tällöin tarkoituksella tilanteisiin, jotka ahdistivat (esim. nyt vaikka ihan niinkin vakavia juttuja, kuin puhuminen jollekin vieraalle sukulaistädille tai limskan ostaminen* ihan itse kioskilta). Mutta mitä olen sittemmin vanhempieni kanssa puhunut, niin tiedostivat ja ymmärsivät kyllä ujouteni varsin hyvin. mutta yrittivät sitten omalla tavallaan saada lastaan rohkaistumaan. Samaa taisivat tehdä myös monet opettajat.

*se limsanmyyjä Kouvolan Korjalassa pidetyissä moottoripyöräilyn katuajoissa saa kyllä edelleenkin haistaa pitkän paskan. Jos korkeintaan nipin napin kouluikäinen pikkujannu tulee ääni väristen ostamaan Juppia, niin et sä nyt vaan voi alkaa leikkimään tyhmää ja tylyttämään. Sitä paitsi se sun myymäsi Zuppi oli ihan yhtä väärin. Toivottavasti olet jo kokenut tuskallisen kuoleman, sillä sieluuni jäi arpi pitkäksi aikaa.

 

[mjr]

Nuorena olin absurdin epävarma itsestäni, monista valitettavista syistä, tähän liittyi myös tietty luontainen introversio, mutta näitä ei käynyt siihen aikaan kovin suuresti erottaminen. Aikuistumisen myötä epävarmuus on lähtenyt, mutta se tietty introversio on jäänyt. Sitä ei välttämättä suuresti enää huomaa ulkopuolelta käsin, pystyn rennosti juttelemaan niitä näitä vaikka onkin se tietty sisäinen epämukavuus. Mutta läheisten ystävien seura on puhtaasti loistavaa ja siihen haluaa aina hakeutua.

 

[Byvajet]

Mutta mitä olen sittemmin vanhempieni kanssa puhunut, niin tiedostivat ja ymmärsivät kyllä ujouteni varsin hyvin. mutta yrittivät sitten omalla tavallaan saada lastaan rohkaistumaan. Samaa taisivat tehdä myös monet opettajat.

Huku tai ui -menetelmä voi toimia, mutta siihen liittyy suuria riskejä. Kun rohkaisee, pitäisi aina jättää todellinen pakotie tilanteesta. Vaikka lapsi tai aikuinen tilanteesta selviäisikin, niin pelkän kuoren varassa selvitty tilanne voi johtaa pysyviin traumoihin. Minulla on käynyt näin, vaikka tukena oli lääkkeet. Koskaan en ole tilanteesta palautunut.

Työelämänäytteleminen lienee yhteydessä niin sanottuihin sosiaalisiin taitoihin. Ihmiset pelailevat osaamispelejä ja menevät puheenparren taakse piiloon sen sijaan että joku yksitotisesti töräyttäisi työnantajalle, että en osaa, kouluta.

Sosiaaliset taidot eivät saisi tarkoittaa vain kepeää sujuvuutta. Niihin pitäisi lukea myös yltiöpäinen rohkeus puhua suoraan ja kestää suoraa puhetta.

Palkanmaksu puolitaitoisille on tuskin kannattavaa työnantajallekaan.

Vain runsaalla viidesosalla palkansaajista oman työn vaatimukset ja osaaminen ovat tasapainossa.

Suomalaisista palkansaajista 22 prosenttia kokee, että heidän työnsä vaatimukset ja ammatillinen osaaminen ovat täysin tasapainossa. Tämä käy ilmi selviää Toimihenkilöliitto ERTOn tekemästä kyselytutkimuksesta.

Hätkähdyttävä tieto Suomesta: Lähes kahdeksan kymmenestä ei oikein osaa työtään

Vain runsaalla viidesosalla palkansaajista oman työn vaatimukset ja osaaminen ovat tasapainossa. Suomalaisista palkansaajista 22 prosenttia kokee, että heidän työnsä vaatimukset ja ammatillinen osaaminen ovat täysin tasapainossa. Tämä käy ilmi selviää Toimihenkilöliitto ERTOn tekemästä kyselytutkimu

www.kansanuutiset.fi

 

[finnjewel]

tuossa lukioaikoina se loppukin ujous sitten katosi kun tajusin että ei mua kiinnosta mitä muut musta ajattelee. Jos ei kelpaa niin ei tartte katella. Monelle ei kelvannut, mutta en tunne ikinä menettäneeni mitään kovin tärkeää.

Melko lailla samalla tavalla kävi omallekin ujoudelle. Tosin ehkä vielä aikaisemmin kuin lukioaikana.
Yksi juttu, joka poisti esiintymiskammon oli se, kun mutsi oli kansakouluaikanani paikallisradion hommissa, ja keksi värvätä minut ja pihakaverini haastattelemaan paikallisia ja joskus valtakunnallisiakin poliitikkoja ja julkkiksia radioon. Niistä parin minuutin jutuista jopa maksettiin, 5 tai 10 mk/kerta.
Introvertti olen silti, sillä en tykkää olla esillä. Jos on pakko, niin julkisuus ei ujostuta, mutta mieluummin tarkkailen. Tuntuu periytyneen jälkikasvullekin. Facebookit, instagramit ja vastaavat eivät paljon vähempää voisi kiinnostaa. Nimimerkin suojissa voi yhtä sun toista itsestään kertoakin.

 

[pettter]

Muistan kyllä kun koulussa jännitti mennä luokan eteen puhumaan. Toinen juttu on videokameran edessä oleminen. Tai sitä en muista, mutta oon nähnyt pätkän jostain serkkujen synttäreistä tms. kun niiden faijalla oli 80-luvulla videokamera. Nykyajan penskat on niin tottuneet kameroihin. Ja nykyään naiset tai siis tytöt jopa poseeraa kameralle tai ainakin laittaa jalat silleen. Ei kait niin ennen tehnyt kuin missit tai jotkut sellaiset.

Mä en ole hirveästi jaksanut googlailla näitä introvertti/extrovertti -uudissanoja, mutta aika hiljainen monesti olen. Ideaalitilanne kuitenkin olisi jos koko ajan saisi olla ihmisten ympäröimänä, esim. kun jollain frendillä ryyppää vaikka viikon ja väki vaihtuu. Opiskelijasolun meininkiä kanssa kaipaa usein ja reissuilla hostellien dormeja, mutta vähän miettii kehtaako niihin enää silleen mennä. Metrossa kanssa on kivempaa kuin missään taksin takapenkillä.

 

[Fordél]

Onhan tuo vaikuttanut kaikkeen koko elämän aikana. Punastuminen se kaikkein rasittavin asia. Alkoholi ollu koko aikuisiän läsnä liiaksi kun se vain helpottaa asioita ja siitä on muodostunut jonkinasteinen ongelma.

Työelämässä kuitenkin ja nyt myöhemmällä iällä kanssakäyminen selvinpäinkin luonnistuu ihan ok tuttujen kuten työkavereiden kanssa. Kouluajat oli ihan hirveitä enkä niitä halua muistella edes sen enempää, skippailin kaikki mahdolliset esitelmät jollain verokkeella kun ahdisti viikkoja etukäteen se oma kirjaesitelmä luokan edessä naama punaisena veren kohina korvissa. Hyi helvetti.

Kyllä se vaikuttaa elämään. Joku heittää läpällä jotain "hah jätkä pieras" ni tunnen kuinka posket menee tulikuumiksi. Ai että, korkkaanpa seuraavan kaljan.

Edit; Jatketaan nyt vielä parilla kohdalla jotka on ihan suoraan ujoudesta johtuvia isoilta osin ainakin. Ei ole oikeastaan kavereita tai ystäviä vaan lähinnä hyvänpäivän tuttuja kapakissa ja työkaverit on myös tärkeitä. Kapakissa käynnistäkin on tullut vuosien varrella todella tärkeä ja valitettava sosiaalinen juttu. Ja ihan oma syyhän se. Aina kuulutetaan sitä juurisyytä ni kaikki tämä yksinäisyys johtuu ujoudesta alunperin. No se täytyy myöntää että nyt on lyöty tinderit tulille kun niin pitkä aika ilman seuraa ja pakkohan tätä elämää on jossain kohtaa alkaa elämään.

Kiitos hyvästä, rehellisestä viestistä ja hyvistä näkökulmista.

Itseäni ei ole koskaan vaivannut punastuminen esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa, mutta ymmärrän hyvin, että sen voi kokea hyvin suurena ongelmana ja monelle ujolle se on varmasti paljon sosiaalista kanssakäymistä rajoittava tekijä. En tiedä, että kiinnittääkö muut punasrumiseen itse asiassa juurikaan huomiota, ainakaan mitenkään negatiivisesti. Toisaalta en myöskään tiedä, olisiko siitä tiedosta edes mitään hyötyä, kun sen itse kuitenkin kokee niin voimakkaasti ja ihan fyysisestikin.

Ihmetelinkin vähän, että miten alkoholi ei ole noussut tämän enempää esille ihmisten keinona helpottaa ujoutta.

Itselläni ei ole kokemusta, miten alkoholi toimii tältä kantilta. Varmasti sopiva määrä alkoholia olisi helpottanut monia omiakin sosiaalisia tilanteita, kuten naisten lähestymisiä baarissa. En ole kuintenkaan lähtenyt tälle linjalle, koska en koe sitä omaksi jutuksi. Ehkä siinäkin on ollut mulla vähän itsensä haastamista, että jos ei uskalla selvinpäin lähestyä niin antaa olla. No, monesti se lähestyminen onkin jäänyt:) Onneksi on kuitenkin paljon tilanteita, joissa sitä kanssakäymistä on voinut harjoittaa ujonakin suht luontevasti ja ihan selvinpäin.

Toivottavasti sulla @Weekend_Warrior alkoholi ei muodostu enää isommaksi ongelmaksi vaan saat sen hallintaan. Lykkyä myös Tinderiin, ja toivottavasti sieltä löytyy helpotusta yksinäisyyteen. Parempi sitä on hakea ihmisistä kuin pullosta. Monesti se yksikin ihminen, kuten kumppani, voi poistaa yksinäisyyden kokemuksen lähes kokonaan.