Ujcik ollut toistaiseksi pettymys

  • 1 755
  • 19

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Nytpä on jo tovin verran liigaa takana ja mielipiteitä Ujickista on varmasti alkanut jo muodostua. Kyllähän se täytyy myöntää, että Ujick on ollut toistaiseksi selkeä pettymys. Maalipaikkojakin on ollut pilvin pimein, mutta ei ole kauheasti onnistanut. Selkeästi tehokaampaa jälkeä mieheltä odotettiin ja odotetaan. Nyt alkaa ikävästi muistumaan mieleen kommentit sopparin julkistamisen jälkeen, jossa epäiltiin Ujcikin motivaatiota lähteä ulkomaille ensimmäistä kertaa vasta vanhemmalla iällä. Onko tosiaankin niin, että Ujcik tuli ottamaan helpot rahat pois Kärpiltä? Jotenkin miehen otteista paistaa läpi selkeä löysyys, munattomuus ja flegmaattisuus. Toivottavasti alkaa pikaista parannusta tulla asiaan tai muuten voi monon kuva tulla takalistoon kuten Nedvedillekin... No se on vielä aivan liian ennenaikaista. Katsellaan nyt jouluun saakka miten menee. Jos ei mene tämän paremmin niin tammi alesta vois katsella uutta miestä tilalle...
 
Kyllä ne tehot sieltä tulee. Kärsivällisyyttä. Olen kaikki kotipelit käynyt katsomassa ja kaksi vieraspeliä nähnyt ja voinkin sanoa, että mielestäni hän on erittäin taitava kaveri. Pääsee hyviin maalinteko paikkoihin mikä on selvä merkki siitä, että tehoja on tulossa. Sekä oivaltavia syöttöjä hyökkäyksiin lähdössä ja kiekonylöstuojana itsekin hyvä. Ei vain osu ni ei osu. Ja kaikki tietää, että tenki on maalintekijä vaan kumpi on tehnyt enemmän maaleja? Viktor-setä kyllä varmasti maalinteon taitaa ja saattaa olla kovakin pistenikkari, kun kausi tästä etenee. Ei hätää.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Mielestäni Ujcik on ollut yksi parhaista hyökkääjistämme alkukaudella, vaikka tehot on vielä jäänytkin vähäiseksi. En ole kyllä yhtään huolissani tämän herran tulevaisuudesta kärpissä. Kunhan vielä saa Nylanderin rinnalle, niin mahtaa ketsuppi-ilmiö tapahtua toden teolla.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Viestin lähetti Jeff
Nytpä on jo tovin verran liigaa takana ja mielipiteitä Ujickista on varmasti alkanut jo muodostua. Kyllähän se täytyy myöntää, että Ujick on ollut toistaiseksi selkeä pettymys. Maalipaikkojakin on ollut pilvin pimein, mutta ei ole kauheasti onnistanut. Selkeästi tehokaampaa jälkeä mieheltä odotettiin ja odotetaan. Nyt alkaa ikävästi muistumaan mieleen kommentit sopparin julkistamisen jälkeen, jossa epäiltiin Ujcikin motivaatiota lähteä ulkomaille ensimmäistä kertaa vasta vanhemmalla iällä. Onko tosiaankin niin, että Ujcik tuli ottamaan helpot rahat pois Kärpiltä? Jotenkin miehen otteista paistaa läpi selkeä löysyys, munattomuus ja flegmaattisuus. Toivottavasti alkaa pikaista parannusta tulla asiaan tai muuten voi monon kuva tulla takalistoon kuten Nedvedillekin... No se on vielä aivan liian ennenaikaista. Katsellaan nyt jouluun saakka miten menee. Jos ei mene tämän paremmin niin tammi alesta vois katsella uutta miestä tilalle...

Onko tämä taas niitä kommentteja, että miehen "hyvyys" katsotaan suoraan pistepörssistä. Heti on sanottava, että olen nähnyt ainoastaan kolme ottelua Kärpiltä tällä kaudella, mutta kaikissa niissä Ujcik on ollut Kärppien ehdotonta parhaimmistoa. Kunhan maalihanat aukeaa, niin Ukista on meille mahtavasti iloa vielä tämän kauden aikana. Vielä kun kuuntelee lähempää joukkuetta tulevia tietoa, että kaveri on erinomainen joukkuepelaaja, niin vertaukset Nedvediin saa lähinnä "kahvit lentämään näytölle", "putoamaan", "tipahtamaan" jne.
 

Mokela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa mieltä edellisten kanssa. Ujcik on ollut tähän mennessä Kärppien ehdotonta parhaimmistoa. Pistepörssiin ei kannata liikaa näin alkukaudesta tuijottaa. Hyvänä esimerkkinä käy juuri mainittu Tenkrat.

Itse asiassa tietyillä osa-alueilla Ujcik on ollut minulle positiivinen yllätys. Mies on pienestä varresta huolimattaan mainio kulmavääntäjä ja osaa vastaanottaa taklauksia loistavasti. Lisäksi mies on todellinen gentelemanni kentällä. Käy aina pyytämässä anteeksi selkeitä rikkeitään vastustajan pelaajia kohtaan(siltä se ainakin katsomoon vaikuttaa).

Näkisin, että Ujcik kärsii suuresti Palsolasta. Palsola vain ei ole sellainen oivaltava sentteri , jollaisen Ujcik tarvitsee vierelleen. Nylander varmasti tuo tähän asiaan helpotusta. Kovasti oen toivonut Somervuoren ja Ujcikin paikan vaihtoa, mutta valitettavasti tämä ei ole toteutunut. Onneksi Nylle tulee kehiin torstaina.

Yksi uhkakuva kuitenkin on. Apina selässä alkaa kasvaa melkoiseksi Ujcikilla. Nedvedin esimerkki varmasti kalvaa mielessä. Peli ei missään nimessä ole vapautunutta. Itsevarmuus on varmasti aika nollissa tällä hetkellä. Maalintekijät elävät maaleilla.

Edelleenkin uskon, että Ujcik kantaa kultakypärää runkosarjan päättyessä.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Ehkäpä minä en ole sitten vain nähnyt noin paljon hyvyyttä. Pitää alkaa parissa seuraavassa pelissä seuraamaan erityisesti Ujickia ja tulla sitten höpisemään lisää. Nyt päälimäisiä muistoja miehen esityksistä ovat mm Blues pelin avopaikan missaaminen selvästi löysän näköisesti otetulla vedolla (laukauksesta jo näki, että mies oletti maalin olevan varma) ja IFK pelissä pyörälä kanssa 2 vs 1 tilanne. Mielikuvitukseton ratkaisu. No joo, palataan astialle muutaman viikon kuluttua.
 
No joo... jos poikittais syötöstä vetää one-timerin noin läheltä ja se maalia kohti menee niin yleensä se on maali. Nyt ei. Mutta nuo on niitä asioita jotka korjaantuu.. sillä tuuri ansaitaan ja kyllä Uijic töitä tekee.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta Ujcik on ollut alkukauden hyvä tehnyt paljon pyyteetöntä työtä ja noussut joukkueen vastuun kantajiksi. Pienestä varrestaan huolimatta on pärjännyt hyvin kaksinkamppailuissa.

En myöksään lähtisi maalailemaan mitään piruja seinille itse kentällisestä. Kolme vime peliä kasasssa ollut kenttä Pyörälä 0+3-Palsola 2+0- Ujcik 1+0 hakee vielä peliään, mutta tulosta on tullut. Nylanderin tultua kieltämättä kädet syyhyää nähdä mies Nylanderin laidalla.

Niinimaan avauspelikin voi tuoda vallan uutta pontta Ujcikin peliin, mikäli Janne Ujcikin taustalle asetetaan. Epäilen Janne ottavan Topi Jaakolan paikan. Toinen mielenkiintoinen seikka on mitä Janne saa aikaan Ujcikin hyvistä pudotuksista viivaan.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Mikäli Niinimaa pelaa torstaina, pelaa hän melkoisella varmuudella seitsemäntenä pakkina. Jannea ajetaan rauhallisesti sisään, mihin tarkoitukseen kotiottelut Pelicansia ja Ässiä vastaan eittämättä sopivat.
 

Jupi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Napoli
Ehdoton luottamuslause Ujcikille. Mielestäni erittäin kypsää pelaamista molempiin suuntiin. Järkeviä, rauhallisia ratkaisuja. Moni taisi odottaa Selännemäistä snaipperia, joka takoo läpiajoista 30 maalia kaudessa ja tulisilla onetimereilla b-kaarelta vielä 20 lisää.

Ei vaikuta Viktor ihan sellaselta pelimannilta. Tämähän on kuulkaas semmonen laadukas yleispelaaja. Just semmonen mitä kaikki menestyvät joukkueet tarvii. Ei kaikkien vahvistusten mielestäni tarvi olla pistetilaston voittajia. Ujcik rakentaa varmasti Kärpille menestystä omassa roolissaan. Mitä pisteisiin tulee niin on vain ajan kysymys kun niitäkin alkaa noilla esityksillä tulla.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Ei helvetti! Kävin kattomassa Vihtorin tehot alkukaudella ja meinasin kuolla nauruun. 12 ottelua 1+2! Tämäkö oli se mies, jonka piti paikallisten kärppäfanien mielestä tehdä yli 100 pistettä runkosarjassa!? Taisi olla Suomi liian lähellä jääkarhuja, ku ei Vihtorin peli kulje. Floppi numero 1 näin alkukauden perusteella. Olisitte pitänyt sen Machuldan.
 
Viimeksi muokattu:

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
No turha teilata pelkkien tehojen perusteella. Niin minäkin tein aluksi. Ujickin peli kuitenkin kulkee suhteelisen hyvin. Tsekkiä vaivaa vain Tenkrat-syndrooma. Luulenpa, että kun aukeaa niin aukeaa kunnolla. Ujick on pelimies.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Ujcik on ollut tietenkin pettymys, jos tehopisteitä katsellaan. Kaikessa muussa hän onkin sitten ollut positiivinen yllätys. Tsekkiläinen haalarimies ja likaisen työntekijä, tämänkin sai nähdä! Yleensähän ulkomaalaiset tuskastuvat, kun tehoja ei alakaan tulla ja peli puuroutuu lopullisesti. Mutta Uki sen kun painaa menemään ja häärii joka puolella kenttää korkealla intensiteetillä. Katsellessa hänen peliään ei yksinkertaisesti osaa olla huolissaan tehojen vähyydestä. Ujcik ei edes yritä maaleja väkipakolla vaan pelaa omaa peliään ja jopa turhaan säästelee laukaustaan, joka on kuulemma kova. Materiaalista taas kertoo jotain, ettei Ukin tehottomuus tai poissaolo ole näkynyt Kärppien pelissä yhtään mitenkään. Toiseksi eniten maaleja joukkueella tehtynä, eikä ole heräilevä Tenkratkaan viimeistellyt vielä kahta enempää. Ujcikin tehotkin tulevat aikanaan, kun löytyy oikea ketjukoostumus jne. Niin kauan kuin asenne on tällainen mitä on nähty, miehellä on paikkansa kokoonpanossa. Machuldaan ei kannata vertailla. Kyseessä on aivan eriluokan pelimiehet. Vallu näkyy oikeastaan vain tilastoissa silloin kun peli kulkee. Jos ei kulje tehojen valossa, täysin hyödytön mies. Kun muutenkin hyödyllinen Ujcik saa tehonsa irti, hänhän on lähes täydellinen pelaaja. Ei ole sattumalta tullut maajoukkueeseen valituksi.
 
Viimeksi muokattu:

MDK

Jäsen
Viestin lähetti Grainger
Ei helvetti! Kävin kattomassa Vihtorin tehot alkukaudella ja meinasin kuolla nauruun. 12 ottelua 1+2! Tämäkö oli se mies, jonka piti paikallisten kärppäfanien mielestä tehdä yli 100 pistettä runkosarjassa!? Taisi olla Suomi liian lähellä jääkarhuja, ku ei Vihtorin peli kulje. Floppi numero 1 näin alkukauden perusteella. Olisitte pitänyt sen Machuldan.

Heh, turkulainen puhumassa floppaavista ulkomaalaisista. Mitä tulee Ujcikiin, niin tehojen puolesta ilman muuta enempää odotettiin, mutta muuten kaveri on kyllä ollut ERITTÄIN positiivinen yllätys. Luulin itsekin The Munan kaltaiseksi surffailijaksi, mutta ei sinne päinkään. Ammattimies.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Se, joka Ujcikia flopiksi sanoo, ei ole nähnyt miestä kentällä. Toinen vaihtoehto on tietenkin sokeus ala puusilmät. Pisteitä ei miehelle ole juurikaan vielä syntynyt, mutta ihailtavaa miehen peli siltiki on. Varmasti kentällä yksi eniten töitä tekevä kärppä, pelityyli oli itsellekkin melkoinen yllätys pienestä koosta johtuen. Uki mahtaa olla se mies, joka keväällä pleijareissa pelejä voittaa. Pisteet kyllä tulee ajallaan.

Taitaa kuitenkin se syyskauden floppi löytyä Turusta, ai niin ei löydykkään enää. Tai siis johan he löysivät uuden flopin vanhan tilalle.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Itse asiassa ei turkulainen vaan melkein oululainen.

Mutta eiköhän Ujcikista odotettu pistemiestä eikä haalariheppua. Näin minä ainakin ymmärsin. Valicevicista nyt on turha edes puhua. Floppi mikä floppi, mutta ei Valilta edes odotettu yhtä paljon kuin täällä päin odotettiin Ujcikista.
 

valijumi

Jäsen
Annan myös ääneni Ujcikin puolesta.
Vaikkei miestä (vielä) olekaan nähty pistetilastojen kärkisijoilla ei todellakaan voi puhua mistään tusina tallaajasta.
Ujcik on monissa peleissä jo osoittanut vaarallisuutensa ja taitonsa vaikkei kiekkoa nuottaan ole saanutkaan.
Kun kulttuuri muutoksesta on lopullisesti päästy eroon ja sopivat ketju kaverit löydetty rinnalle, väitänpä että Victor Ujcikin nimi opitaan kirjoittamaan oikein myös eteläsuomessa.

Eihän Tenkikään ole pisteillä mässäillyt tällä kaudella mutta suunta on oikea.

Haton nosto vielä kerran Junnolle ja organisaatiolle jolla oli munaa (ja hynää) rakentaa joukkue jossa on näin paljon peli ja rikkoutumis varaa.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Grainger
Mutta eiköhän Ujcikista odotettu pistemiestä eikä haalariheppua. Näin minä ainakin ymmärsin. Valicevicista nyt on turha edes puhua. Floppi mikä floppi, mutta ei Valilta edes odotettu yhtä paljon kuin täällä päin odotettiin Ujcikista.

Mitäs mieltä Grainger on Ujickista? Floppi? Haalarimies?

Haalarimies Ujick on kyllä siinä mielessä ollut että likainen, haiseva, näkymätön duuni on kyllä kelvannut mutta on siinä sivussa nakuttanut parit pisteetkin. Jopa niin hyvästi että TPS nimimiehistä vain Nurmisen Kaitsu on päässyt kovempiin pistelukemiin. (helppoo olla jälkiviisas,mutta toisaalta erikoista tuomita lokakuussa "veteraani"pelaaja flopiksi)
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
kakkonen kirjoitti:
Mitäs mieltä Grainger on Ujickista? Floppi? Haalarimies?

Pakko kai vastata, kun kerrankin olin väärässä.

Taisinpa teilata Ujcikin turhan aikaisin. Vihtorihan yltyi vielä kevään puolella aikamoiseen hurmokseen. Alkukausi nyt ei niinkään lupauksia herättävä ollut. Olisin toivonut floppaavan, sen verran kaveri on ärsyttänyt Tsekin maajoukkueessa. Tehnyt maaleja Suomen verkkoon, yms.

Anyway, olin kerrankin väärässä. Ainakin ekan kerran myönsin olleeni väärässä.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Grainger : suoraselkäistä toimintaa,vaikka aika kauan kesti myöntää :) onhan se mukavaa vaihtelua olla joskus väärässäkin?

Viktori on alottanut taas (okei,nyt on TODELLA aikaista arvioida suorituksia) pisteiden valossa hieman rauhallisemmin mutta pelaa kyllä jatkuvasti "suurella sydämellä"...kertoohan tuosta se Heleniusta vastaan matsaaminenkin. Luulen että Viki on taas isossa roolissa pitkän talven aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös