Työhaastattelun syvin olemus

  • 524 962
  • 1 707

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Joissain paikoissahan kuulemma lasketaan eduksi, että on kova vetämään viinaa. Asailliset hommat kun hoitaa, niin muuten voi olla kännissä kuin käki. CV:ssäkin maininta "kova viinapää" kohdassa "erityistaidot" on pelkkää plussaa. Tietystikään brenkuttelu ei sovi kaikkiin duuneihin, esimerkiksi dösä- tai taksikuskin on syytä olla suht selvinpäin kuitenkin. Ei sillä etteikö haastattelussa saisi jurrissa olla sekin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ongelma

Teenkö suurenkin mokan, jos menen pankki- ja vakuutusalan työhaastatteluun ilman kravattia? Probleema on siinä, että mielestäni naruton vaihtoehto on rennompi ja nuorekkaampi, vaikka on ihan siisti sekin, mutta jotenkin tuosta alasta on sellainen kuva, että pukeutuminen on sangen muodollista. Kyseessä ei ole duuni, jossa oltaisiin suorassa kontaktissa asiakkaisiin, mutta ei myöskään esimiestehtävä, joten sen vuoksi ajattelin, että ehkä voisin pelata rennommalla kokonaisuudella. Kannattaako silti ottaa varman päälle ja pistää naru kaulaan?
 

Puster

Jäsen
Kannattaako silti ottaa varman päälle ja pistää naru kaulaan?
Jos ensimmäinen haastattelu kyseessä, niin kannattaa. Varmuuden vuoksi, varsinkaan jos et etukäteen tiedä ketkä ja millaiset henkilöt ovat toisella puolella.

Niitä krakojakin löytyy monenlaisia ja nuorekkuutta tai rentoa olemusta voi myös "naru kaulaussa" osoittaa. Itselleni tuli viimeksi haastattelujen ensimmäisellä kierroksella mieleen lievä ylipukeutuminen ja toisessa tapaamisessa olinkin ylänappi auki ja ilman solmiota. Eipä tuntunut nykyistä esimiestä haittaavan tuokaan.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minulla on oikea haastattelu tiistaina ja erittain paljon haluaisin tuon paikan. Ongelma on vain siina, etta kotiudun vasta edellisena yona reissusta ja itseni tuntien en valttamatta ihan selvin pain. Reissussa kun nyt vain on lystia juopotella. Pitaa yrittaa panostaa, koska tosiaan tuo paikka maistuisi.

Olisit haastattelua sopiessa sanonut että tiistai ei käy vaan joku muu päivä. Nauti joka tapauksessa reissusta äläkä ole selvin päin.
 

Jarzki

Jäsen
Oli tuossa muutama viikko sitten kaksikierroksinen työhaastattelu ja tällä hetkellä kaksi viikkoa on tullut töitä tehtyä. Oli elämäni ensimmäiset ns. oikeat työhaastattelut, muuten on tullut lähinnä tet-harjoittelujen kautta saatua töitä. Vaikka en itse kovinkaan perusteellisesti kumpaankaan haastatteluun valmistautunut, niin rennolla asenteella ja asiallisella olemuksella paikka irtosi. Toki etenkin toista haastattelua tuli jännitettyä jonkun verran, mutta mielestäni oikealla asenteella jännityskin on sopivaa. Toki rennon oloiset haastattelijat helpottivat huomattavasti tilannettani, kun samalla tuli jutusteltua autoista ja myös tulevasta sm-liigan kaudesta. :)

Ensimmäinen erä työhaastattelujen osalta siis onnellisesti takana ja tällä hetkellä työpaikassa vielä jonkinmoinen opettelu käynnissä, mutta eiköhän se tästä ala luistaa entistäkin paremmin. Ainakin, kun huomenna kolahtaa ensimmäisen viikon palkka tilille!
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kuinka rekrytointifirmojen ja asiakasyritysten sopimuskuviot menevät, jos yritys tekee oharit rekryfirmalle? Mun tapauksessani siis tilanne oli se, että yritys käytti alkukierroksiin rekryfirmaa ja sitten ennen mitalipelejä palkkasikin jonkun koko kuvion ulkopuolisen molopään. Kai ne jotain kärsii tuosta? Mulla ei sinänsä enää tuohon ole sanottavaa, mutta alkuun fiilikset olivat kyllä aika pohjalla, kun haastattelut menivät hyvin (pääsin siis viimeiselle kierrokselle) ja duuni olisi ollut motivoiva ja omaa alaa, ja sitten ei saa edes hävitä rehellisesti paremmalleen. Kai saan käydä ampumassa henkilöstöpäällikköä polveen tai edes naarmuttamassa tj:n autoa?
 

Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Kuinka rekrytointifirmojen ja asiakasyritysten sopimuskuviot menevät, jos yritys tekee oharit rekryfirmalle? Mun tapauksessani siis tilanne oli se, että yritys käytti alkukierroksiin rekryfirmaa ja sitten ennen mitalipelejä palkkasikin jonkun koko kuvion ulkopuolisen molopään. Kai ne jotain kärsii tuosta? Mulla ei sinänsä enää tuohon ole sanottavaa, mutta alkuun fiilikset olivat kyllä aika pohjalla, kun haastattelut menivät hyvin (pääsin siis viimeiselle kierrokselle) ja duuni olisi ollut motivoiva ja omaa alaa, ja sitten ei saa edes hävitä rehellisesti paremmalleen. Kai saan käydä ampumassa henkilöstöpäällikköä polveen tai edes naarmuttamassa tj:n autoa?

Sopimuskuviot menee sillee, miten on sovittu (no shit?). M'oon yhen itse asiassa tehnykkin/luonnostellut, ja oma kokemukseni on, että asiakasyritys - ja isommat firmat tietysti vakiosopimusehdoista välittämättä - jättävät itselleen mahdollisuuden heivata rekryfirma. No rekryfirman intressissä on sitten se, että saavat kuitennii omansa pois, elikkä siinä sitten soudetaan ja huovutetaan (kankaalla ei väliä). Ja vaikkei tällaisesta olisi sovittukaan, niin pankki/vakuutusyhtiö tuskin on siitä rekryfirman feestä niin kauhean kiinnostunut, maksavat ja molemmat on sitten tyytyväisiä.

Viimeiseen kysymykseen, henkilöstöpäällikköä saat ampua valitsemaasi torson osaan, toimitusjohtajan joudut jättämään rauhaan niin kauan kunnes hän ei enää ole yhtiön palveluksessa. Voit vähentää ammuskulut tulonhankkimismenoina.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ja vaikkei tällaisesta olisi sovittukaan, niin pankki/vakuutusyhtiö tuskin on siitä rekryfirman feestä niin kauhean kiinnostunut, maksavat ja molemmat on sitten tyytyväisiä.

Noin ajattelin sen menevänkin, kuten edellä kuvailit, mutta korjaan tuohon lainaamaani sen verran, että kyse oli toisesta lafkasta. Eli muutama viesti sitten ihmettelin kravattia, ja sen paikan suhteen toivo vielä elää, tiedä sitten johtuiko kravatittomuudestani vai tehtävää sivuavasta työkokemuksestani. No, eipä mulla tuon menetetynkään duunin suhteen mikään itsemurhafiilis iskenyt, vaikka tehtävien, palkkauksen ja sijainnin suhteen se olisi ollutkin kiinnostavampi kuin suurin osa tähänastisista hauistani. Otti vain päähän tuollainen menettely ja sen uhriksi joutuminen, koska eihän mulle voi näin tapahtua...
 

EspenJokerit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo, kahden parhaan joukkoon taas päästiin, mutta ei taas riittänyt. Kuulemma eroja oli vaikea saada aikaiseksi ehdokkaiden välille. Mutta jotain kuitenkin löytyi.

No uutta matoa koukkuun, toivottavasti natsaa..

Heh, soittivat nyt samaisesta yrityksestä ja kysyivät olisinko vieläkin kiinnostunut tulemaan heille. Mahdollisesti uusi positio olisi avautumassa, mutta saan vielä lisätietoa tällä viikolla.
 

RedRave

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Lions, Die Mannschaft
Teenkö suurenkin mokan, jos menen pankki- ja vakuutusalan työhaastatteluun ilman kravattia?
Tämä riippuu täysin haettavan tehtävän/työn laadusta. Itse en laittanut kravattia haastatteluun, ja muutenkin oli "vain" siistit arkivaatteet päällä. Pääsin taloon töihin, ja eikä ketään ole kravatin puuttumisesta huomauttanut. Toinen esimerkki on uusi ekonomi joka tuli taloon, sillä taasen oli tuliterä liituraitapuku, ja muutenkin oli kuin kävelevä Stressmanin mainos. Mitä korkeamalle hakee, niin sen mukaan sitten laittaa Armania päälle. Tavalliset kuolevaiset pärjää ilmakin skrakaa. *hymiö*

PS. Itse kävin tänään hakemassa osa-aika työtä, ja siitä tapahtumasta syntyi seuraava kysymys: Miksi työpaikoilla /-haastatteluissa pitää tarjota järkyttävän pahaa kahvia? Millään ei viitsisi irvistää haastattelijoiden edessä, tai nakata puoliksi täyttä kuppia roskikseen.
 
Viimeksi muokattu:

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
PS. Itse kävin tänään hakemassa osa-aika työtä, ja siitä tapahtumasta syntyi seuraava kysymys: Miksi työpaikoilla /-haastatteluissa pitää tarjota järkyttävän pahaa kahvia? Millään ei viitsisi irvistää haastattelijoiden edessä, tai nakata puoliksi täyttä kuppia roskikseen.

Siinähän sitä mitataan, miten paljon pystyt nielemään hymyssä suin.

Tarvittaessa pistetään uutta kierrosta. Kyllä se kolmannen pahvisen tervakupin jälkeen jo on selvillä, että kestääkö vatsa pientä stressiä vai ei.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nostetaas ketjua ylös.
Elikkä lähipäivinä olisi elämäni ensimmäinen työhaastattelu (kesätöitä varten) ja kysynkin vain suoraan, että minkälaisia vinkkejä voisitte antaa? Millainen vaatetus ja mitä papereita kannattaa olla mukana jne? Työn kuvani olisi ilmeisesti lähinnä varastohommia, mutta olisi kiva saada se työ joten olisi kiva antaa vakuuttava kuva itsestäni.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Nostetaas ketjua ylös.
Elikkä lähipäivinä olisi elämäni ensimmäinen työhaastattelu (kesätöitä varten) ja kysynkin vain suoraan, että minkälaisia vinkkejä voisitte antaa? Millainen vaatetus ja mitä papereita kannattaa olla mukana jne? Työn kuvani olisi ilmeisesti lähinnä varastohommia, mutta olisi kiva saada se työ joten olisi kiva antaa vakuuttava kuva itsestäni.
Keskity näyttämään luotettavalta, terveeltä ja kykeneväiseltä myös ruumiilliseen työhön. Näytä että työnteko ja kyseinen tehtävä kiinnostavat. Varastomieheksi pyrkivä voi mennä haastatteluun siisteissä arkivaatteissa. Jos on lävistyksiä niin korut pois.

Tuskin sinulle on niin paljon papereita tuohon mennessä kertynyt että asialla pitää erikseen vaivata päätä. Ota siis koulutodistukset ja pari muuta hyödyllisimmän näköistä kuponkia mukaan jos niitä on.

Sitten vielä hiukan skarppaat siitä suoritustasosta mistä eilen kirjoittelit Vitutuskejuun, niin varastomiehen paikka on sinun ;)
 

M#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
NYR
Nykyiseen työhöni haastattelu oli aika koominen. Kesti n. 5min ja pomo sanoi, "Tervetuloa, milloin alotat?". Seuraavana aamuna sitä jo töitä paiskittiin. Oli pientä vaihtelua niihin tuttuihin 30min haastatteluihin, jossa kaivetaan tietoa mummon kuolleesta kissastakin.
 

Silvio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Nykyiseen työhöni haastattelu oli aika koominen. Kesti n. 5min ja pomo sanoi, "Tervetuloa, milloin alotat?"

Mulla oli viimeksi samanlainen, ja hakemuskin oli tyyliin "joo, voisin olla kiinnostunut". Tämä tosin oli firman sisällä tapahtunut rekry.

Mutta, tänään tuli monien kuukausien hakemusten lähettelyjen jälkeen kutsu työhaastatteluun. Tiedän firman (prosessit, kollegat, palvelut ja tuotteet) kuin omat taskuni (toisesta näkökulmasta tosin), mutta haastattelija ja samalla päätöksen tekijä on uusi tuttavuus. Kyseisen työn mukaista kokemusta ei ole juuri lainkaan, joten haastattelussa pitäis tehdä vaikutus. Saas nährä kuin käy....
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Elikkä lähipäivinä olisi elämäni ensimmäinen työhaastattelu (kesätöitä varten) ja kysynkin vain suoraan, että minkälaisia vinkkejä voisitte antaa?

En stressaisi liikaa jostain papereista varastohommiin. Työnantaja haluaa lähinnä nähdä tuletko paikalle selvinpäin ja oletko sen oloinen kaveri, että myös maanantait klo 7 onnistuvat.

Fakta on kuitenkin se, että kesätöissä ollaan tasan tarkkaan vain rahan takia, ei sinne uraa mennä luomaan ja kyllähän työnantajakin sen ymmärtää.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nykyinen duunikaveri kun haki edelliseen työpaikkaansa, ei hirveästi jännitellyt asian suhteen pääseekö vai ei. No sitten tehtiin vielä testitkin ja paikka napsahti. Suorasanaisena miehenä hän sitten jälkeenpäin kyseli, että mitä tuloksia se kallonkutistajakonsultti oikein antoi mulle. Vastauksena oli kuulemma ollut, että tää kaveri on sopivan laiska. Palkatkaa se.

Tavallaan huvittavaa hommassa oli vielä, että kaveri asusteli silloin Oulun seudulla ja oli tässä uudessa työpaikassaan ainoa ei-lestadiolainen työntekijä.
 

pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Edellisen työpaikkani haastattelu oli kyllä ehkä tähänastisen työelämäni paras. Olin tietenkin ottanut kaikki mahdolliset paperit mukaan mutta unohdin ne sitten autoni etupenkille. Vaatetus oli hieman normaalista poikkeavaa eli polvipituinen musta nahkatakki sekä mustat farkut. Työnjohtaja tuli minua portille vastaan jossa hoidimme kädenpuristukset ja muut tervehdykset alta pois. Sen jälkeen rupesimme kiertelemään pitkin firmaa ja keskustelimme niitä näitä aikaisemmasta työhistoriastani ja tulevaisuuden suunnitelmistani. Viimeisenä kysymyksenä tuleva työnjohtajani (nyk. entinen) kysyi, että kuinkas hyvin kestän vittuilua ja muuta naljailua. Hyvin sanoin kestäväni ja sen jälkeen paikka olikin minun.
 

Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vähän aikaa sitten kotiuduttu työhaastattelusta ja niin lupasivat että kesätöitä olisi tod.näk luvassa. Ensi viikolla pitäisi varmistua. Vähän vielä haasteellisempi tehtävä mitä alunperin kuvittelin, se sopii kyllä.

Ei jännittänyt kyllä tippaakaan, hirveästi en valmistautunut, unohdin koulutodistuksetkin/opintosuoritteet toiseen kaupunkiin mutta niitä ei onneksi kyselty. Ei kuitenkaan oman alan hommia joten se ehkä teki sen että ei jaksanut stressata.

Harvoin on ollut meikäläisellä tässä vaiheessa kevättä kesätyöasiat näin hyvällä mallilla. Nyt koputetaan puuta ja jäädään odottelemaan asian varmistumista.
 

Masa1

Jäsen
Pankin työhaastattelu.

Sain soiton jossa minut kutsuttiin työhaastatteluun isoon paikalliseen pankkiin. Haen ensimmäistä kesätyöpaikkaa kyseisessä paikassa eikä alan työkokemustakaan ole plakkarissa. Onko arvon jatkoaikalaisilla kokemusta (vinkkejä) juuri tämän alan työhaastatteluista?

Laitanko kravaatin kaulaan? Testataanko kielitaitoa?

Tietysti tilanteet vaihtelevat suuresti paikkakuntien ja haastattelijoiden välillä, mutta onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa aiemmin?
 
Viimeksi muokattu:

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Pankin työhaastattelu.

Sain soiton jossa minut kutsuttiin työhaastatteluun isoon paikalliseen pankkiin. Haen ensimmäistä kesätyöpaikkaa kyseisessä paikassa eikä alan työkokemustakaan ole plakkarissa. Onko arvon jatkoaikalaisilla kokemusta (vinkkejä) juuri tämän alan työhaastatteluista?

Laitanko kravaatin kaulaan? Testataanko kielitaitoa?

Tietysti tilanteet vaihtelevat suuresti paikkakuntien ja haastattelijoiden välillä, mutta onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa aiemmin?

Kielitaitoa ei testata mutta kun kyse on pankista niin bisnestyyliin pukeutuminen ei ole pahasta. Päinvastoin.

Itse pääsin nykyiseen työpaikkaani pienoisen mankelin läpi: joulun alla haastattelu, heti uuden vuoden jälkeen testit ja toinen haastattelu. Tästä reilu viikko ja lento Kuopiosta Helsinkiin ja nimet paperiin. Ennen sopimuksen kirjoittamista toki kävin tapaamassa firman aluejohtajaa ja pissimässä huumetestin. :)
 

Masa1

Jäsen
Kielitaitoa ei testata mutta kun kyse on pankista niin bisnestyyliin pukeutuminen ei ole pahasta. Päinvastoin.

Kiitos vinkeistä. Harmittaa lähinnä se, että CV:n mukaan osaan tuottaa puhetta myös sillä toisella kotimaisella, vaikka tosiasiassa osaan muodostaa 5-10 kolmen sanan "lausetta" ja tosipaikan tullen tuskin muistan niistä ainuttakaan.

Avoimin mielin haastatteluun menossa. Ikävä kyllä taidan jännittää melko lailla, kyseisen paikan saaminen olisi todella iso juttu minulle, ja voin jo mielessäni maalailla jäätymiset hikisen kädenpuristuksen jälkeen.
 

Silvio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Harmittaa lähinnä se, että CV:n mukaan osaan tuottaa puhetta myös sillä toisella kotimaisella, vaikka tosiasiassa osaan muodostaa 5-10 kolmen sanan "lausetta" ja tosipaikan tullen tuskin muistan niistä ainuttakaan.

Turha huoli, tuo ihan normaalia. Itse myös mainostan ruotsiani sujuvaksi, (ja jotenkin kirjoitin myös ylppäreissä ämmän) vaikken sillä pärjääkään. Tosielämässä osaan tilata lihapullia perunoilla sekä kertoa lyhyesti ketä perheeseeni kuuluu ja tuo jälkimmäinen onkin juuri se mitä minulta kahdessa haastattelussa on kysytty =). Jos haastatteljia kysyy mites kielet niin voi vastata että haettavan alan termit ei ole tuttuja ilman perehtymistä.
 

Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Pankin työhaastattelu.

Sain soiton jossa minut kutsuttiin työhaastatteluun isoon paikalliseen pankkiin. Haen ensimmäistä kesätyöpaikkaa kyseisessä paikassa eikä alan työkokemustakaan ole plakkarissa. Onko arvon jatkoaikalaisilla kokemusta (vinkkejä) juuri tämän alan työhaastatteluista?

On. Kahdesti hakenut ja kerran tullut valituksi.


Laitanko kravaatin kaulaan?

Laita. Itse olen sitä mieltä, että pukeutuminen on osa viestintää (ei, en ole Turon myyntikouluttaja). Jos pukeutuu tärkeään tapahtumaan samalla tavalla kuin elokuviin mennessä (mikä nyt Vekuriselle olisi farkut ja sikaruma pikkutakki 80-luvulta), niin mitä se kertoo kiinnostuksesta? Perusduunaritöistä en osaa sanoa, mutta ainakin valkokaulusköyhälistöön haluava ei häviä mitään siinä, että käyttää kravattia. Kaikkihan eivät pidä sen puuttumista ongelmana, mutta joka tapauksessa skragan pujottaminen vie kaks minuuttia, joten tappio ei siinäkään tapauksessa ole suuren suuri.

Testataanko kielitaitoa?

Se riippuu pankista. Esim. SEB:ssa (heillähän ei edes ole retail-toimintaa) testataan ruotti minun kokemukseni mukaan jo haastattelussa. Tietyt alueelliset poikkeukset huomioiden muualla ei kysytä. Nordeassa ja OKO:ssa mennään konsernihallinnossakin englanniksi. Sitä voidaan siis kysyä.

Tietysti tilanteet vaihtelevat suuresti paikkakuntien ja haastattelijoiden välillä,

No tuo on tietty totta. Kun kyseessä on kesätyöpaikka, niin oletan että palvelisit henkilöasiakkaita tiskillä. Se ei ole vaikeaa. Tavalliset laskun maksamiset ja juoppojen nostot tyyliin "loput 2 euroa 45 senttiä", no problem. Tärkeää että on rauhallinen ja kohtelias. Yleisesti ottaen eduksi kokemus vakuutusalalta, puoleen ja toiseen liikkuu väkeä eestaas. Muutoin luottamuksellisista hommista voisi olla hyötyä ja sellaisia ominaisuuksia kannattaa ehkä mainostaakin. Vaikka se olisi postinkantajan homma. Ei varsinaisesti ole haitaksi, että henkilö vaikuttaisi kykeneväiseltä pitämään (pankkisalaisuuden alaiset) asiakkaan tiedot salaisina.

Paineensietokyky, sitä ei henkilöasiakaspuolella niin älyttömästi tartte, toisaalta jos esimerkin haluaa hakea niin kuolinpesät (siis niiden puolesta toimiminen) on pahoja ja todennäköisesti kesämieskin joutuu sellaisen kohtaamaan. Asiakas huutaa naama punaisena asiakaspalvelijalle ja langan päässä on joku toinen sukulainen jne. Ei ollenkaan tavatonta. Yleisesti ottaen siis huolellisuus ja varman päälle tekeminen (varmistukset ja kyseleminen), ihmiset näkevät hyvin luontaisena mennä ensimmäisen asian kosahtaessa kolkuttelemaan pankin ovea, oli vika kenessä hyvänsä, ja lisäksi pankkitoiminnassa ja varainhoidossa julkisuusriski on korostunut. Liika itsenäisyys voi siis kostautua.

Ikävä kyllä taidan jännittää melko lailla, kyseisen paikan saaminen olisi todella iso juttu minulle, ja voin jo mielessäni maalailla jäätymiset hikisen kädenpuristuksen jälkeen.

Minä jännitän työhaastatteluita paljon. Minusta se on aika inhimillistä. Tilanne ei ole hakijalle yhdentekevä, ei siinä ole mitään moittimista. Kunhan nyt ei tule ihan totaalisia huteja, siis yliyrittämistä superhuonojen ja henkeen sopimattomien tsoukkien tai "en keksi mitään" -vastausten muodossa. Netissä on listattu noita hyvin usein toistuvia kysymyksiä, ja ne kannatta silmäillä pintapuolisesti ja pohtia hieman, koska ne tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Pahoittelen huonoa kirjoitusasua, laitoin menemään kuitenkin, kun itsekin tulee monasti kyseltyä neuvoa haastatteluihin.
 

EspenJokerit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Heh, soittivat nyt samaisesta yrityksestä ja kysyivät olisinko vieläkin kiinnostunut tulemaan heille. Mahdollisesti uusi positio olisi avautumassa, mutta saan vielä lisätietoa tällä viikolla.

Heh, muistin tämän. No minut sitten lopulta palkattiin tähän firmaan. Kävin vielä uudestaan haastattelussa ja melko nopeasti halusivat minut ottaa remmiin. Hyvin on tullut viihdyttyä, hommat erittäin mielenkiintoisia ja uusia haasteita tuntuu jatkuvasti tulevan lisää. Kohta koeaika päättyy ja pääsen nauttimaan henkilökuntaeduista.

Ainoa miinus jos jotain täytyy sanoa, niin tuli otettua noin 400 e:n palkan alennus kun tulin tänne, mutta täällä viihdyn paremmin kuin edellisessä paikassa ja täällä on paljon paremmat mahdollisuudet edetä uralla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös