TV-sarja: Salatut elämät

  • 7 916 449
  • 24 779
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
"Sönkkö" on saanut kitkettyä tuon ominaisuuden puheestaan todella hyvin. Voi olla, että on jossain välissä ehtinyt käydä puheterapiassa ja artikulointi on selkeytynyt. Vai olisiko niin, että Salkkarien tuotantotiimiltä on vaan jossain välissä päässyt unohtumaan, että Lehtilän repliikkeihin kuuluisi edelleen lisätä tuo änkytys.

Muistaisin, että jossakin vaiheessa sarjassa olisi ihan ääneenkin sanottu, että sönkötys loppui siksi koska Aaro kuoli(?), ja siten Aaron varjo poistui Eeron yltä. Tästä johtuen myös sönkötys jäi puheesta pois.

On Eero(Aaro?) kyllä persoonaltaankin aika lailla muuttunut paluunsa jälkeen. Ennen läpeensä kiltti Eero "kärpäsellekään en pahaa tekisi" Vanala pystyy nyt jo lyömään nyrkkiä pöytään ja sanomaan suoraan, mitä mieltä asioista on. Ja kaiken lisäksi äijä on muuttunut paljon temperamenttisemmaksikin.

Tuosta Jennistä vielä, että olisi tosielämässä kyllä aika unelmapakkaus; suostuu tuollaiseen vapaaseen suhteeseen, jossa mennään leikisti naimisiin ja tavataan silloin kun panettaa, eikä seurustelua oteta liian vakavasti. Kumpikin "suhteen" osapuoli saa asua oman kattonsa alla. Mistä noita löytää?
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Edelleen näyttää Salkkarien alkukesä pirun kylmältä, jopa hengitys näkyy.

Zardäänin sydänkohtausta hoitanut ambulanssiheebo on ennen ollut ihan sairaalassakin lääkärinä. Ja aikoinaan Lauran ollessa uransa huipulla Karin lakimiehenä, niin tämä kaveri oli käräjäoikeuden tuomari. Kyllä on kaverilla paljon uraa tehtynä, lääkis ja oikis. Mikä siinä on, että samat kolme jätkää näyttelee kaikki yli kahden vuorosanan sivuroolit? Eikö esim. Pernaveikko voisi vähitellen siirtyä arvoasteikolla näihin kovempiin rooleihin että saataisiin variaatiota?

Oli muuten Zardään taas aivan loistava tuossa kohtauksessa.

Muistatteko legendaarisen lääkärin Hannan kuoleman ajoilta? Tyylikäs kalju vanhus, joka on ainakin semimeritoitunut alallaan. Mies, jonka vuorosanoihin oli ängetty ennätysmäinen määrä toistoja. "Hanna on vegetatiivisessa tilassa". "Tämä on vegatatiivinen tila". "Valitettavasti vegetatiivisesta tilasta ei herätä".

Ilmeisesti Karin ja Nooran häät ovat jo ovella. Miten Ullan/Lellun rutto on parantunut?

Jos Marre potkaisis tyhjää, siitä saataisiin ihanteellinen 10v juhlapläjäys. Massiivisen ikonin hautajaiset. Koko Salinin klaani paikalle jne. Ei kai sentään koko katras mutsin hautajaisista pysyisi poissa? Jukka Salin tietysti Jaanan kanssa paikalle. Repe Suorsa ja Pasi Ruotsalainen toisivat myös kukkia. Samoin Chiqi.


MACK
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olipa taas koomiset "bileet" kentaurissa, limu-linjalla ne stadilaiset teinit tosiaan vetää nuo koulunpäättäjäiset, eikös vaan?

Ja Oona-peikko meinaa antaa Mirolle pesää! Voi veljet, ku on jännää! Ite odotin tossa kohtaa Pepiltä jotain tällästä kommentia "niin no kyl mäki meinaisin antaa mun velipuolelle" tjsp.

Miks Ismo on näin vähän ruudussa?!
 

#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Hassua, salkkareiden Sampo eli Sampsa Tuomala on Jaana Saarisen (juoppo-Maaritin) poika. Ainakin Maikkarin sivut väittävät niin. Varoitus! Linkin takana on spoilerin tynkää.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jos Marre potkaisis tyhjää, siitä saataisiin ihanteellinen 10v juhlapläjäys. Massiivisen ikonin hautajaiset. Koko Salinin klaani paikalle jne. Ei kai sentään koko katras mutsin hautajaisista pysyisi poissa? Jukka Salin tietysti Jaanan kanssa paikalle. Repe Suorsa ja Pasi Ruotsalainen toisivat myös kukkia. Samoin Chiqi

Tämä olisi hienoa. Myös paljon toivottu Nikkinen voisi ilmestyä hautajaisiin. Camilla, komisario Tapani Paju, ja toinen poliisi Tuomo voisivat myös tulla muistamaan vanhaa juoppoa. Tosin taitaa salkkareilla olla siinä tarpeeksi duunia, miten Tuomo/Elina saadaan estettyä Karin häihin.
Salinin perheestä nyt ei ole kuulunut mitään, joten salkkareiden tyyliin ei heitä myöskään takaisin roudata mihinkään kohtaukseen.
Ennen aikaan noissa salkkareiden teinibileissä sattui ja tapahtui, vähintään poliisipartioita ja ambulansseja piti tilata paikalle. Nyt juodaan pommacia ja kikatetaan.
Miksei Karin ex-linnakundi-inttikaveri Jasu ollut Karin polttareissa? Siinä olisi hyvä lisä nyky salkkarirosteriin yhdessä Nikkisen kanssa. The Bad Boys.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Salinin perheestä nyt ei ole kuulunut mitään, joten salkkareiden tyyliin ei heitä myöskään takaisin roudata mihinkään kohtaukseen.

Tuskin tarkoitit Aleksia ja Sofiaa, mutta heistähän on kyllä kuulunut. Aleksin comeback oli aika vaisu, kaveri on lihonut varmaan 15 kiloa siitä, kun Hanna kuoli. Aika kultaa muistot, sillä Aleksi oli pätevä hahmo, ennen kuin aloitti Jukalle mököttämisen syystä jota en saa millään päähäni. Uudessa tulemisessa mies oli aika hyödytön, vaikka odotin mieheltä paljon.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Miksei Karin ex-linnakundi-inttikaveri Jasu ollut Karin polttareissa? Siinä olisi hyvä lisä nyky salkkarirosteriin yhdessä Nikkisen kanssa. The Bad Boys.

Voin muistaa täysin väärinkin, mutta eikös Jasu joutunut linnaan ja siksi katosi sarjasta? Tai ainakin niille tuli helvetinmoinen riita Karin kanssa? Kai Jasu teki Elinalle jotain ja sai Karin vihat päälleen. Korostan kuitenkin, että voin muistaa aivan väärin, mutta ainakaan väleissä Kari ja Jasu eivät kaiketi enää ole.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Kristohan puhu tänään, että mitä niillä (Kristolla ja Maaritilla) on enää jäljellä elämässä - ei kuulemma mitään. Ja kaiketi viittas itsemurhaan - jos Kristo suosittelee Maaritin mukaan, mutta Maarit tappaakin vain itsensä tai jotain sinne päin? Tai suunnitelma olis? Aika hurjalta kuulostas, mutta...

Jostakin luin juonipaljastuksia, että Kristo alkaa ehdotella Maaritille itsemurhaa, siis saa houkuteltua Maaritin päättämään päivänsä. Tämä siis kostona siitä, että Maarit tuhosi Päivisen tulevaisuuden.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jostakin luin juonipaljastuksia, että Kristo alkaa ehdotella Maaritille itsemurhaa, siis saa houkuteltua Maaritin päättämään päivänsä. Tämä siis kostona siitä, että Maarit tuhosi Päivisen tulevaisuuden.
Siellähän ne tämän päivän jaksossa seisoivat kalliolla ja lukivat yhdessä omaisilleen kirjoittamiaan kirjeitä ja olivat valmiina hyppäämään.
Itse veikkaan, että Kristo tässä vain tyyliin heittää Maaritin alas sieltä tai sitten todennäköisemmin kumpikaan ei hyppää ja Maarit lähtee sarjasta muulla tavalla...
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Siellähän ne tämän päivän jaksossa seisoivat kalliolla ja lukivat yhdessä omaisilleen kirjoittamiaan kirjeitä ja olivat valmiina hyppäämään.
Itse veikkaan, että Kristo tässä vain tyyliin heittää Maaritin alas sieltä tai sitten todennäköisemmin kumpikaan ei hyppää ja Maarit lähtee sarjasta muulla tavalla...

Näinhän se varmaan menee. Olisiko tuo kalliolta hyppääminen kuitenkin liian raaka tapa lähteä?
 

Siri

Jäsen
Jos Maarit todellakin lähtee sarjasta kuolemalla, niin olisiko siinä sitten munuainen Juulialle? Jotenkin kummasti se jatkuva ryyppääminen ei ole vahingoittanut sisäelimiä, ja munuainen on erittäin hyvässä kunnossa?
 

#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Jos molemmat nyt sitten hyppää niin yllätyspyllätys Kriston munuaiset ei vaurioidu ja tadaa Juulia saa munuaisen eikä koskaan saa tietään keneltä se on ja ehkä itkeminen loppuu. Ongelmana olisi että tämä olisi ihan liian helppo ratkaisu jotain muuta varmaan tapahtuu.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Jos molemmat nyt sitten hyppää niin yllätyspyllätys Kriston munuaiset ei vaurioidu ja tadaa Juulia saa munuaisen eikä koskaan saa tietään keneltä se on ja ehkä itkeminen loppuu. Ongelmana olisi että tämä olisi ihan liian helppo ratkaisu jotain muuta varmaan tapahtuu.

Siis Salkkareiden kaavan mukaan Juulia ei saa aluksi tietää, että kenen munuainen on kyseessä. Asia selviää joskus vuosien päästä ja silloin Juulia repii munuaisen itse irti. Tai sitten jatkaa itkuaan.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis Salkkareiden kaavan mukaan Juulia ei saa aluksi tietää, että kenen munuainen on kyseessä. Asia selviää joskus vuosien päästä ja silloin Juulia repii munuaisen itse irti. Tai sitten jatkaa itkuaan.

Olisi muutenkin aika legendaarista. Juulia hölkkää paikallaan olevan auton alle ja horjahtaa maahan -> ainoa munuainen vaurioituu, mutta mitään toista vammaa ei tainnut tulla. Kristo taas hypännee kalliolta alas kuolemaan -> munuainen pysyy "kuin ihmeen kaupalla" kunnossa.
Osaako joku muuten sanoa, miksi Juulian pitää olla pyörätuolissa ja miksi hän ei ole missään koneessa kiinni?
 

Simba

Jäsen
miksi Juulian pitää olla pyörätuolissa ja miksi hän ei ole missään koneessa kiinni?

Pyörätuolissa oloa en kyllä ymmärrä, dialyysihoidossa täytyy käydä ymmärtääkseni kuitenkin tietyin väliajoin, eikä tarvitse olla koko aikaa jossain letkuissa kiinni. Pyörätuolissa olo kyllä ihmettyttää, eihän sille mitään jalkoihin tai muualle sattunut, mikä estäisi kävelyn.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Vai lieneekö Juulia sitten niin heikko, ettei jaksaisi kävellä..? En kauheasti tuollaisista sairauksista tiedä, mutta ainakin Juicelta munuaissairaus vei toisinaan liikuntakyvyn.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Taitaa olla aika myöhäinen kevät salkkareissa, kun kesäkuun ekalla viikolla on noinkin viileän näköinen keli eikä lehtiä puissa.
 
Kerrassaan upeasti näytelty kohta tuo Maaritin ja Kriston välinen kamppailu tuolla kallion laella. Oli selkäkarvoja nostattavaa nähdä, kuinka luonnollisesti Kristo Päivinen lennähti maaritin voimien ansiosta kalliolta alas. Mahtavaa.
 

Focker

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Medveščak Zagreb, Alaska Aces
Kaikkien aikojen loikka, tuosta rypistellystä palautteesta kuullaan varmaan vielä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kerrassaan upeasti näytelty kohta tuo Maaritin ja Kriston välinen kamppailu tuolla kallion laella. Oli selkäkarvoja nostattavaa nähdä, kuinka luonnollisesti Kristo Päivinen lennähti maaritin voimien ansiosta kalliolta alas. Mahtavaa.

Maaritilta aika kovaa suorittamista. Hän oli umpikännissä ja kookkaan Kriston tiukassa niskaotteessa, mutta silti onnistui taistelemaan itsensä vapaaksi ja Kriston alas kalliolta. Oli muuten ilmava loikka Kristolta, jos miettii sitä ilmalentoa ja sitä kuinka kauas hän oli pudonnut.
 
Tapahtuiko tuossa lopussa vielä jotain mainitsemisen arvoista? Tallennus loppuu kivasti just kohtaan missä Aino menee avaamaan oven ja mutsinsa sanoo hei Aino. Kristolta tosiaan loistava loikka. Ihme jos Juulia siltä vielä munuaisen saa. Tai sitten Kristo ei heti kuollutkaan, vaan vasta sitten kun kärrätään sairaalaan. Toki se olisi salkkarimaista ottaa se munuainen jo pari tuntia kuolleena olleelta. Tai enhän minä tiedä kuinka kauan sellainen säilyy kelvollisena.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tapahtuiko tuossa lopussa vielä jotain mainitsemisen arvoista? Tallennus loppuu kivasti just kohtaan missä Aino menee avaamaan oven ja mutsinsa sanoo hei Aino.

No siihenhän se jakso loppui. Se loppukuva, jossa värit katoaa, oli tällä kertaa Sampon tyytyväinen pärstä, kun Iiris teki comebackin. Traileri seuraavasta jaksosta käsitti sitä Ismon, Sallan ja palautelaatikon välistä kolmiodraamaa. Ovat sitten yhden palautelaatikon avaamisestakin saaneet aineistoa ainakin kahden jakson täytteeksi. On se etevää porukkaa se Salkkarien kässäritiimi.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jostain syystä nauroin todella sydämen kyllyydestä Kriston loikan aikana, siinähän oli etäisesti pituushyppääjää mukana, samoin Kriston stuntti maassa makaamassa oli erittäin hauska. Loistava, loistava kohtaus.

Myös Iiriksen tulo oli ihan hienon koominen. Ovikello soi ja hätääntynyt Panu huomaa miten toinen "kaksosista" menee avaamaan. Vähän se Panu sen nimeä siinä huusi mutta eipä muuta tehnyt.

Salla/Ismo/palauteboxi on kyllä vähän kaukaa haettua draamaa, mutta ihan hupaisaa oli Sallan kommentti Ispelle tämän ruuvattu boxin auki tyyliin: "sähän olet oikea mestarivaras". Kukapa voisi unohtaa megarikollisen hifilaitteiden/taulujen pöllimiset Sepiltä. Nyt tietysti Ismo on erittäin suoraselkäinen, eikä halua sotkeutua Stellansin palautetulosten väärentämiseen.


MACK
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös