TuTo Hockey 2007–2008

  • 85 864
  • 344

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tarkoittaneeko tämä uusi myyntipäällikön vakanssi kenties sitä, että Ville Heinonen keskittyy jatkossa lähinnä vain pelaajasopimusasioihin ja myyntiurakkaa siirretään muille? Vai ollaanko Villestä tekemässä peräti urheilutoimenjohtajaa tai tj:tä. Tähän asti kai Ville on aika pitkälti yksin hoitanut lähes kaiken.

TuTon uusilla sivuilla taisi olla Villen tittelinä "Joukkueen manageri". Täytyypi tiedustella asiaa mieheltä itseltään, kun hän palaa sairauslomalta. Sinänsä hyvä, että taakkaa jaetaan, eihän seuralle arvokkaita toimihenkilöitä kannata polttaa loppuun. Hyvä ratkaisu.

Urheilutoimenjohtaja kuulostaa hiukan tekemällä tehdyltä titteliltä, enkä ole ikinä itse pitänyt siitä. Tulee mieleen ihan Kummelin Valtion ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainen.

Edit: Ei tuolla sivuilla puhuttu managerista mitään, alkaa ilmeisesti iso pyörä heittämään jo kauden tässä vaiheessa ?:-P
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TuTo
Organisaatio kehittyy, mutta kausi alkaa muutaman päivän kuluttua. Tässä pelaajakohtainen analyysi harjoitusotteluiden näytöistä. Perustuu omin silmin nähtyyn, toisten kertomaan ja netissä kerrottuun.

Petri Koivisto - Selkeä ykkösmaalivahti, pelaa niin paljon kuin sielu sietää. On jo osoittanut, että Kuokkaa ei välttämättä tule ikävä.

Törnrström/Pietilä - varsin vähän näyttöjä. Joutuvat tiukille, jos Koivisto loukkaantuu.

Pasi Järvinen - jotain pientä ongelmaa terveyden kanssa, mutta kovassa kunnossa. Puolustuksen liideri ja joukkueen kapteeni, joka näkyy panostaneen tällä kertaa myös kesäharjoitteluun. Olisiko peräti elämänsä kunnossa?

Kai Syväsalmi - Vasta harjoituspelien kynnyksellä pelikuntoon toipunut Syväsalmi paransi kuin sika juoksuaan ottelu ottelulta. Täydet edellytykset loistavaan kauteen, Syväsalmi on nyt jo Mestiksen pakkieliittiä.

Henri Palmroth - Palmroth pelasi tasaisen varmasti harjoituspelit. Ei loistoa, mutta hänet voidaan heittää jäälle koska tahansa.

Mikko Honkanen - 1988 syntynyt todella kookas puolustaja on mallikkaasti ottanut tuntumaa edustuksen peleihin. Tehnyt juuri sen minkä osaakin, ja on ehkä kahdeksas pakki TuTon kokoonpanossa.

Lauri Seppä - vaisusti aloittanut Seppä ilmeisesti loukkaantui, eikä ole kyennyt näyttänyt osaamistaan. Toivottavasti sitä on.

Henrik Maunula - TPS:in organisaatiosta tullut Maunula on esittänyt todella äijämäisiä otteita, ja on taitojensa puolesta vakiokokoonpanon miehiä. A-junioreissa tähtitasoa.

Iiro Junnila - suurella kohulla joukkueeseen liittynyt pelaaja ei ole onnistinut vakuuttamaan. Paljon jäähyjä, kun liukkaat vastustajat karkaavat kerta toisensa jälkeen. Mainetta nyrkkisankarina, sekin jäänyt todistamatta.

Matti Pelkonen - vankka peruspakki on jatkanut siitä mihin keväällä lopetti. Varmaa peliä illasta toiseen, paljon peliaikaa luvassa.

Ville Peltosuo - Jättiläinen on sopeutunut hienosti ykkökentälliseen. Hurja ulottuvuus paikkaa lievän hitauden, joka tosin ison miehen ollessa kyseessä on usein näköharha. Ei ole oikein käyttänyt massaansa taklauspeliin. Käyttäkelpoinen myös maskimiehenä.

Mikko Jortikka - Pelkosen taistelupari on ollut aktiivisella tuulella. Ottanut roolia jopa poliisina, ja selkeästi muutenkin nostanut profiiliaan. Tsemppari antaa aina kaikkensa, ja harjoituspelit lupailevat hienoa kautta.

Tuoma Muhonen - Jokereista tullu "Muhis" on ollut positiivinen yllätys. Pelityyliltään Virpiötä muistuttava laituri on selkeästi halunnut ansaita paikkansa pelaavassa kokoonpanoossa. Sähäkkä pelityyli lupaa maaleja.

Aki Keinänen - Keinäsen kolmas alkuysyksy on ollut hänen parhaansa. Se lupaa todellista läpimurtoa, 20 maalia tiedossa? On vakiinnuttanut paikkansa kakkosketjun laidassa, se tietää peliaikaa ja vastuuta.

Markku Vuorisalo - Maalityki tuli ja otti paikkansa Forsellin taisteluparina. On haukotellut tuttuun tyyliin harjoitusottelut läpi, innostuen silloin tällöin hienoon suoritukseen. Luvassa parempaa kauden alkaessa.

Tobias Kauppinen - Monipuolinen soturi on painanut tuttuun tyyliin, milloin milläkin pelipaikalla. On todellinen allaround-pelaaja, joka mukisematta tekee mitä Lehkonen määrää.

Andreas Pietilä - esitti todella hienoja otteita ennen loukkaantumistaan. Toivuttuaan voi hyvinkin murtautua pelaavaan kokoonpanoon, vaikka mahtuu vielä A-junioreihin.

Aleksi Sillanpää - Isokokoinen keskushyökkääjä on pelannut todella hyvin, ollen kovasti verrokkiaan Köhleriä parempi. Pelaa hyvin myös taaksepäin, ja taistelee Pietilän kanssa kakkoskeskushyökkääjän paikasta.

Anton Kokkonen - 1989 syntynyt lahjakkuus kehityy koko ajan. On suoriutunut hyvin harjoitusotteluissa, ja taistelee tosissaan paikasta edustusmiehistössä. Juniorisarjoissa voikin jo dominoida otteluita.

Jari Kesti - Veteraani on oleellisesti paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten tähän aikaan. Monet olivat jo valmiit Kestin laittamaan eläkkeelle, mutta on harjoitusotteluissa esiintynyt hienosti kakkosketjun laiturina. Tätä tahtia Kesti kuittaa pisteitä ihan eri tahtiin kuin viime kaudella.

Heikki Pusa - puskista tullut nuorukainen on pelannut todella ennakkoluulottomasti. On luonteeltaan aika ärhäkkä, eikä väistä oikein ketään. On mahdollisuuksien rajoissa, että vakiinnuttaa pelipaikkansa edustusmiehistössä jo tällä kaudella.

Tommi Vilppu - Ikitsemppari on höyrynnyt eteenpäin totuttuun tapaan. Roolipelaajana vahva, ja peliaikaa on tiedossa. On asenteellaan jälleen kerran ollut esimerkkinä muulle joukkueelle.

Tero Forsell - Joukkueen ja koko Mestiksen tähti aloitti pelit verrattain myöhään. Vaikka oli todella ruosteessa ensimmäisessä ottelussaan, olivat tehot kuitenkin 1+1. Forsell on jälleen kerran valmis kantamaan vastuuta, pisteitä on hurjasti luvassa.

Jouni Virpiö - Vahdikas laituri on ollut ykkösketjun kolmas lenkki. Taas on nähty hienoja läpiajoja ja kiitettävää asennetta. Valkoiset luistimet kiidättävät Virpiön otsikoihin vuorenvarmasti.

Antti Pusa - Pusan veljesparin toinen osapuoli on se aavistuksen näkymättömämpi Pusa, mutta on pelannut hienosti. Peliaikaa on tullut paljon, mitenköhän on kauden alettua?

Jouni Lindlöf - Kakkosketjun laturi, joka on tuhlannut hurjasti maalitilanteita. Tasosta kertoo kuitenkin se, että pääsee maalitilanteisiin. On odotetun fyysinen pelaaja, jota ei tönitä miten sattuu.
 
Viimeksi muokattu:

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Urheilutoimenjohtaja kuulostaa hiukan tekemällä tehdyltä titteliltä, enkä ole ikinä itse pitänyt siitä. Tulee mieleen ihan Kummelin Valtion ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainen.

Joo, itsekään en tuosta nimikkeestä pidä, mutta valitettavasti suuntaus taitaa olla siihen suuntaan. Elitserienissä urheilutoimenjohtajan pesti on yksi liigalisenssin ehdoista, ja luonnollisesti SM-liigakin on jollain aikataululla siirtymässä kyseiseen ratkaisuun.

Toisaalta, titteli "joukkueen manageri" tuo mieleen lähinnä jonkun mafioson tai salamyhkäisen liikemiehen.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Muutamia hajakommentteja.

Törnrström/Pietilä - varsin vähän näyttöjä. Joutuvat tiukille, jos Koivisto loukkaantuu.

Ja TuTo joutuu tiukille.

Kai Syväsalmi - Vasta harjoituspelien kynnyksellä pelikuntoon toipunut Syväsalmi paransi kuin sika juoksuaan ottelu ottelulta. Täydet edellytykset loistavaan kauteen, Syväsalmi on nyt jo Mestiksen pakkieliittiä.

Kaikki odottavat Syväsalmelta nyt kauheita tehoja ja se on aivan uusi tilanne. Saa nähdä miten käy ja varsinkin mitä tapahtuu, jos kausi ei lähdekään liikkeelle niin kuin kaikki kuvittelevat. Voi olla tiukka paikka.

Henri Palmroth - Palmroth pelasi tasaisen varmasti harjoituspelit. Ei loistoa, mutta hänet voidaan heittää jäälle koska tahansa.

Povasin ekojen treenipelien jälkeen, että Palmroth on mennyt eteenpäin. Toivottavasti näin on käynyt, sillä Henrin osalta sitä todellista läpimurtoa on odoteltu jo ties kuinka ja kauan. Nyt olisi hyvä tilaisuus ottaa isompi rooli.

Matti Pelkonen - vankka peruspakki on jatkanut siitä mihin keväällä lopetti. Varmaa peliä illasta toiseen, paljon peliaikaa luvassa.

Vaikuttanut mielestäni Palmrothin tavoin nyt paremmalta kuin viime kaudella. Tosipelien alkaessa selviää onko se vain harhaa.

Ville Peltosuo - Jättiläinen on sopeutunut hienosti ykkökentälliseen. Hurja ulottuvuus paikkaa lievän hitauden, joka tosin ison miehen ollessa kyseessä on usein näköharha. Ei ole oikein käyttänyt massaansa taklauspeliin. Käyttäkelpoinen myös maskimiehenä.

Miten ihmeessä Peltosuo on viime kaudella voinut Jokereissa edes silloin tällöin pelata sentterinä? Ei ymmärrä. Puolustajana ihan saletisti hyvää Mestis-tasoa.

Tuoma Muhonen - Jokereista tullu "Muhis" on ollut positiivinen yllätys. Pelityyliltään Virpiötä muistuttava laituri on selkeästi halunnut ansaita paikkansa pelaavassa kokoonpanoossa. Sähäkkä pelityyli lupaa maaleja.

Muhonen vakuutti allekirjoittaneen yhdessä erässä. Tosi mielenkiintoinen tapaus ja ainakin minulla on kovat odotukset.

Aki Keinänen - Keinäsen kolmas alkuysyksy on ollut hänen parhaansa. Se lupaa todellista läpimurtoa, 20 maalia tiedossa? On vakiinnuttanut paikkansa kakkosketjun laidassa, se tietää peliaikaa ja vastuuta.

Näinpä juuri. Nyt kaikki merkit viittaisi tosiaan, että alkaa verkot soimaan Kenin toimesta oikein tosissaan. Toivottavasti pysyy ehjänä.

Andreas Pietilä - esitti todella hienoja otteita ennen loukkaantumistaan. Toivuttuaan voi hyvinkin murtautua pelaavaan kokoonpanoon, vaikka mahtuu vielä A-junioreihin.

Täytyy paljastaa, että missasin Pietilän hyvän(?) esityksen ekassa pelissä totaallisesti, mutta sen jälkeen, kun tajusin miestä seurata kentällä, niin vaikutti oikein todella hyvältä. Uskaltaa pitää kiekkoa ja pelaa fiksusti. On ne ruåttaiset vaan salakavalia...

Aleksi Sillanpää - Isokokoinen keskushyökkääjä on pelannut todella hyvin, ollen kovasti verrokkiaan Köhleriä parempi. Pelaa hyvin myös taaksepäin, ja taistelee Pietilän kanssa kakkoskeskushyökkääjän paikasta.

Tulee muuten olemaan yllättävän tärkeä pelaaja TuTolle vielä kauden mittaan, vaikka ei välttämättä pistepörssissä ihan kärjessä olisikaan. Roolipelaaja jos joku.

Jari Kesti - Veteraani on oleellisesti paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten tähän aikaan. Monet olivat jo valmiit Kestin laittamaan eläkkeelle, mutta on harjoitusotteluissa esiintynyt hienosti kakkosketjun laiturina. Tätä tahtia Kesti kuittaa pisteitä ihan eri tahtiin kuin viime kaudella.

Jep. Tosin mulla menee hermot, jos Kesti yrittää vielä kerrankin sitä saatanan löräytys-harhautusta läpiajossa! Silmät kiinni, suu auki ja verkko rullalle! Ei siellä mitään tyylipisteitä haeta, tana!

Heikki Pusa - puskista tullut nuorukainen on pelannut todella ennakkoluulottomasti. On luonteeltaan aika ärhäkkä, eikä väistä oikein ketään. On mahdollisuuksien rajoissa, että vakiinnuttaa pelipaikkansa edustusmiehistössä jo tällä kaudella.

Antti Pusa - Pusan veljesparin toinen osapuoli on se aavistuksen näkymättömämpi Pusa, mutta on pelannut hienosti. Peliaikaa on tullut paljon, mitenköhän on kauden alettua?

Toivottavasti saavat vastuuta tosiaan. Treenipeleistä tempo ja intensiteetti nousevat kunhan kausi alkaa, joten miten mahtaa Pusan veljeksillä tila riittää kaukalossa. Mielenkiintoista seurattavaa joka tapauksessa.

Tässä on nyt päässyt vähän kuin varkain käymään niin, että lähes kaikki TuTon uudet hankinnat ovat (tähän mennessä) vaikuttaneet odotuksia paremmilta (loukkaantumisista kärsinyttä Seppää ja Junnilaa lukuunottamatta) ja omista junnareista on tullut varteenotettavia kiusaajia edustukselle. Lisäksi useampi vanha jermu tuntuisi nostaneen tasoaan viime kaudesta. Voisiko paremmalta näyttää? Eipä juurikaan. Toivottavasti en ole arvioissani aivan metsässä, joka tietty on sekin hyvin mahdollista... Alkaisi se kausi jo.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
JA rankkasi TuTon kärkeen

Hyvältä näyttää TuTon tilanne näin kauden alkuun myös JA:n mielestä:

http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=kolumnit&id=6574

http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=kolumnit&joukkue=TuTo&id=6530

TuTon juniorimylly näyttäisi alkavan hioa niitä kaivattuja timantteja. Kehitystä eteenpäin on tapahtunut ja juniorijoukkueet ovat nostaneet tasoaan roimasti viime vuosina. Toiminta lähtee terveeltä pohjalta ja pyrkii huomioimaan nuorten tulevaisuuden ja kehittymisen. Tällä kaudella edustusjoukkuekin voi päästä nauttimaan erittäin lupaavista junioreista tavallista enemmän.

Eväät pärjäämiseen mestiksessä tulevana kautena ovat ja merkit näyttävät lupaavilta. Kausikortteja on ilmeisesti myyty jo lähemmäs 1000 kpl. Organisaatioon on hakusessa myyntipäällikkö ja tanssijatkin näkyvät otteluissa enemmän. Junioripuoli on kovassa kursissa ja halli asiat ovat järjestyneet TuTolle sopivasti. Joukkueessa pelaa mestistasolle kovia pelaajia ja viime kauden mestiksen kovin kenttä on säilynyt lähes ennallaan. Mikäli TuTo vain saa pelinsä toimimaan, niin voi olla, että kupittaalla on tulevalla kaudella useampikin "täydentuvan" ottelu tiedossa, kun menestykseen tottuneet turkulaiset tulevat katsomaan "voittavaa" joukkuetta.
 
Kylläpä mairittelee nuo arviot. Aika pitkälle on TuTo jo päässyt niistä lähtökohdista, joissa Bogdanovin ja Virran jälkeen oltiin. Täytyy näin pitkän linjan TuTon kannattaja sanoa, että seuran tilanne on nyt varmaan parempi, kuin se on ollut todella todella todella pitkään aikaan. Lisäksi tällä hetkellä taidetaan olla hyvinkin omavaraisia sekä talouden, että pelaajatuotannon osalta. Aina se ei ole ollut niin. Nyt vaan pidetään jalat maassa ja uskotaan, että sama linja jatkuu tulevaisuudessakin. Ja miksi ei jatkuisi? Kävi tulevalla kaudella sitten miten tahansa, niin eiköhän tuo nyt liikkeelle lähtenyt lumipallo jatka pyörimistään ja matkan varrella se tuntuu vaan kasvattavan kokoaan. Hyvältä siis näyttää.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Täytyy näin pitkän linjan TuTon kannattaja sanoa, että seuran tilanne on nyt varmaan parempi, kuin se on ollut todella todella todella pitkään aikaan...Kävi tulevalla kaudella sitten miten tahansa, niin eiköhän tuo nyt liikkeelle lähtenyt lumipallo jatka pyörimistään ja matkan varrella se tuntuu vaan kasvattavan kokoaan. Hyvältä siis näyttää.

Juuri näin. Aika pitkään on myös tullut TuToa kannatettua ja harvoin voi kauteen lähteä näin hyvällä mielellä. Eikä sitä hyvää mieltä aiheuta pelkästään menestymisen ennakko-odotukset vaan nimenomaan jopa enemmän tämä kaikki muu TuToon liittyvä toiminta hallista ja ottelutapahtumista lähtien.

Ihan esimerkkinä voin kertoa, että omasta lähipiiristä on kausikortinkin ostanut jo 6 sellaista henkilöä, joilla ei viime kaudella ollut kausaria. Ei ihan huonosti.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Maunula kokoonpanossa

Henrik Maunula näyttää nyt olevan TuTon kokoonpanossa, joten ilmeisesti tähän asiaan on paikallisvastustajan kanssa saatu jonkinlainen sopimus = TuTo on lyönyt käteistä pöytään...?
 
Receiver

Jäsen
Suosikkijoukkue
VG-62, TPS, TuTo, Suomen maajoukkue
YLEn teksti-TV uutisoi, että Blues-puolustaja Mikael Kurki, 20, siirtyy vahvistamaan TuTon takalinjoja.
 
Red Devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, TPS, HC Boners
Mitkä oli Forsselin peliminuutit Sapkoa vastaan? Ihmettelin vain kun ei mies päässyt maalikarkeloissa tehoille ollenkaan.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mitkä oli Forsselin peliminuutit Sapkoa vastaan? Ihmettelin vain kun ei mies päässyt maalikarkeloissa tehoille ollenkaan.

Ihan normaalit. Ei Forre oikein ollut pelipäällä, kun ottelu ratkesi jo heti kättelyssä. Meni ihan leikkimiseksi, kun varmasta paikasta vielä haettiin kuningassyöttöä takatolpalle, tai muuten vaan kikkailtiin liikaa.
 
YLEn teksti-TV uutisoi, että Blues-puolustaja Mikael Kurki, 20, siirtyy vahvistamaan TuTon takalinjoja.

En nähnyt SaPKo-peliä, mutta tehot 1+3 puhukoon puolestaan. Tänään sitten Hokkia vastaan kun Kurkea on nähnyt itsekin tositoimissa, niin pakko hehkuttaa. Todella hyvä liike ja pelisilmä. Itseluottamustakin näkyy olevan riittämiin. Nyt vaan koko kauden sopimusta kouraan mikäli Bluesilla ei ole käyttöä. Tässä miehessä on tulevaisuutta, jos ei Espoossa, niin jossain muualla. Ehdottomasti tänäänkin TuTon parhaita.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Myyntipäällikkö

Kadoksissa ollut myyntipäällikkö on ilmeisesti löytynyt, kun sellainen vakanssi näyttää nyt TuTon "yhteystiedot" -osiossa olevan:
http://www.tutohockey.fi/tuto/www/fi/yhteystiedot/index.php

Eli TuTo on kaikessa hiljaisuudessa(?) palkannut kyseiseen hommaan Petri Vanteen. Sivuilla työnkuvaksi kerrotaan "myynti ja markkinointi, ottelutapahtuma". No niin... Ei muuta kuin usvaa putkeen ja myynti ja markkinointi uudelle tasolle. Ja ottelutapahtuma myös.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Eli TuTo on kaikessa hiljaisuudessa(?) palkannut kyseiseen hommaan Petri Vanteen. Sivuilla työnkuvaksi kerrotaan "myynti ja markkinointi, ottelutapahtuma". No niin... Ei muuta kuin usvaa putkeen ja myynti ja markkinointi uudelle tasolle. Ja ottelutapahtuma myös.

Parin-kolmen viikon päästä saattaa olla vanha jengi koossa taas plus uusi heebo aloittaa näköjään jo 8.10. Onnittelut, toivottavasti rekrytointi osuu ja uppoaa. Työn vähyyteen homma ei tule kaatumaan. TuTolla on hyvä tekemisen meininki.
 
Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Onko Tobias Kauppinen saanut lähtö passit TuTosta vai miten käsitätte tuon ennakossa lukevan aiheen Kauppisesta?
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Onko Tobias Kauppinen saanut lähtö passit TuTosta vai miten käsitätte tuon ennakossa lukevan aiheen Kauppisesta?

Vai onko mies itse päättänyt lähteä hakemaan isompaa roolia muualta...? Kauppinen on jäänyt melkoiseksi yleismiesjantuseksi ja tulipalojen sammuttajaksi TuTossa, vaikka edellytyksiä saattaisi olla hieman parempaankin.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Charlie Horse kirjoitti:
Vai onko mies itse päättänyt lähteä hakemaan isompaa roolia muualta...? Kauppinen on jäänyt melkoiseksi yleismiesjantuseksi ja tulipalojen sammuttajaksi TuTossa, vaikka edellytyksiä saattaisi olla hieman parempaankin.

Alku kaudella Kappiselle ei oikein sopivaa paikkaa TuTossa ole löytynyt. Mies on pelannut laiturina ja muutenkin peli ei ole ehkä kulkenut odotuksia vastaavalla tavalla. Itse pidin Kauppista kuitenkin tärkeänä puolustavana sentterinä, jolle olisi voinut käyttöäkin löytyä. Kova kilpailu pelipaikoista kuitenkin pakottaa myös kipeisiin ratkaisuihin välillä ja ilmeisesti sentteri osastolla tällä hetkellä on vaihtoehtoja riittävästi, varsinkin jos Peltosuosta ollaan leipomassa sentteriä.

Todennäköisesti Kauppinen menee kuitenkin heittämällä jonkun toisen mestisjoukkueen sentteriosaston kärkipäähän, jos vain itsellä on halua riittää. Saapa nähdä tekeekö Kauppinen Oskar Essenit.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tehot ovat löytyneet

TuTon tehottomuudesta ei paljon enää ole tietoa, kun lähes koko joukkue on jo päässyt pisteiden makuun oikein urakalla. Jopa maalivahti Koivisto on saalistanut tehot 0+2. Pistepörsissä TOP-20 parhaan joukossa on peräti 9 TuTon pelaajaa, joista osa miehittää kärkeä neloisjohdolla. Joukkue on tehnyt 11 ottelussa 52 maalia eli mukavat n. 4,7 maalia ottelua kohti. Vertailun vuoksi Salamoilla on 38 maalia 10 pelistä, joilla ollaan toisena maalilmäärissä.

Erikoistilanne pelaaminen on ollut erittäin merkittävässä osassa TuTon maalimäärässä ja 52 osumasta 20 on tullut ylivoimalla. Ylivoima on toiminut n. 27% tehokkuudella, mikä on jo aika hyvä luku. Tieteysti myös kääntäen katsoen YV:ltä on myös niitä tehoja vielä mahdollista löytää paljon lisää. Esim. n. 40% tehokkuudella maaleja olisi tullut jo n.10 kpl lisää, eli lähes joka otteluun yksi tehty maali lisää. Alivoima on myös ollut kunnossa ja vastustaja on saanut jyystää lähemmäs erän verran YV:tä ennen kuin on onnistunut. Päästetyistä 25 maalista 7 on tullut vastustajan YV:llä. Tästä voisi päätellä, että tasakentällisin puolustamisessa voisi olla vielä vähän hiottavaa.

Maalivahtien tilastoja katsoessa voi todeta, että Koiviston sijoitus ei korreloi TuTon sijoitukseen sarjassa. Jotenkin vähän vaikuttaa, että Koivisto on tottunut pelaamaan paremmin pienessä kiekkosateessa ja TuTossa pitkät jaksot ilman vastustajan tilanteita aiheuttavat ongelmia. Kuokkanen sai kuitenkin viime kaudella selvästi tasaisuutta otteisiinsa, joten toivottavasti samat lääkkeet toimivat myös Koivistoon. Kauden alku on ollut kuitenkin kaikin osin erittäin lupaava ja onnistunut. Toivottavasti suunta jatkuu samana nousujohteisena läpi koko kauden.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kävin Heinolassa katsomassa HeKi - TuTo ottelun. Turpaan tuli rankkareissa, mutta nousu tasapeliin vimmeisessä erässä kolmen maalin takaa oli kuitenkin loistava suoritus.

Ottelu paljasti, että Syväsalmi & Järvinen ovat erittäin tärkeitä TuTolle. Ylivoimapeli oli ilman heitä surkeaa, ja muutenkin puolustuksen kädet olivat ilman heitä vähissä.

Junnila pelasi kaksi erää nelosketjun laidassa. Itse olisin penkittänyt ketjun jo kahden vaihdon jälkeen, mutta Niukkanen oli jostakin syystä eri mieltä. Ketjun peli parani oleellisesti kolmannessa erässä, kun Antti Pusa otti Junnilan paikan.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hessulle näyttöpaikka?

Heikki Pusa
B SM-karsintasarja : 8 7+9=16 20
A I-divisioona : 3 0+9=9 4

Olisikohan noilla tehoilla jo mahdollista saada näyttöpaikka Mestiksessä? Jos vielä Muhonen loukkaantui Heinolassa, niin miten olisi... Potila saattaa tosin olla nokkimisjärjestyksessä vielä edellä.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Veikkaisin Heikin olevan tällä hetkellä tärkeämpi A:lle, jossa kaveri on teholinko.
Liigakelpoisuuden tavoittamiseksi, a-junnujen SM:ään nousu on tärkeää ja siksi Pusa todennäköisesti a:ssa mahdollisimman pitkään. B-junnut epäonnistuivat, joten turhaa Pusaa on siellä enää roikottaa.

Ei A todennäköisesti tarvitse Pusaa päästäkseen kevään nousukarsintasarjaan. Siitä eteenpäin tietenkin kaikki kynevät baanalle. Tosin kauden mittaan täytyy huolehtia, että pelejä tulee tarpeeksi, että on sitten pelikelpoinen junnuissa ratkaisupelien koittaessa. Siksi varmaan A.Pusa ja Kokkonen näyttävät myös vetävän A:ssa aina välillä.

Ja B:stä vielä sen verran, että niissä kolmessa pelissä, jotka näin livenä, niin ainakin siellä tulosta tärkeämpää on pelaajien yksilökehitys. Väittäisin, että haluttaessaan TuTo olisi saanut sieltä paremman tuloksen esimerkiksi puhtaaseen vastaiskupelaamiseen panostamalla sen sijaan, että jääräpäisesti pidetään kiekkoa ja yritetään lyhyillä syötöillä rakentaa peliä alhaalta asti, vaikka oltaisiin paineen alla. Esimerkiksi Tepsi pelaa aivan erilaista peliä, mutta mielestäni TuTon tyyli on ehdottomasti kaukonäköisempää sillä tasolla. No, jokainen taaplaa tyylillään.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
+/- -tilasto

Mestiksen +/- -tilastossa mennään tällä hetkellä TuTolais-komennossa. Viisi ensimmäistä sijaa miehittää TuTon ykköskenttä Tero Forsellin (+19) johdolla. Toinen mielenkiintoinen havainto on, että ykköskentän jälkeen seuraavaksi paras TuTon pelaaja tilastossa on Antti Pusa (+8) sijalla 12. "Mielenkiintoista" on myös, että Aki Keinäsellä esimerkiksi on -2...
 
Viimeksi muokattu:

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Keinänen

Kuten miinussaldokin kertoo, on Keinänen ollut hiukan hukassa alkukaudella. Ikahan hehkutti kauden alla, että Keni on elämänsä kunnossa, ja aiemmin on saatu vain esimakua Keinäsen todellisesta osaamisesta. En epäile tätä, sillä kyllähän Keni kentällä aika näkyvä pelaaja on nytkin ollut, mutta pisteitä ja etenkään maaleja ei ole tullut viime kauden tahtiin. Muhonen on mennyt maalintekijähierarkiassa Keinäsen ohi, ja nyt ovat Keinäsen ketjukaveritkin alkaneet taas vaihdella matsista toiseen. Ei mikään helppo tilanne hänelle itselleen.

Kaverissa on hirvittävästi potentiaalia, ja laukaushan hänellä on yksi Mestiksen parhaista. Jotenkin vaan nämä ominaisuudet menevät hukkaan tällä nyky peluutuksella.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:
Kaverissa on hirvittävästi potentiaalia, ja laukaushan hänellä on yksi Mestiksen parhaista. Jotenkin vaan nämä ominaisuudet menevät hukkaan tällä nyky peluutuksella.

Keinäsellä on todellakin kaikki eväät hyvään pelaajaan olemassa. Yksi asia, mikä mielestäni on kuitenkin Keinäsen tapauksessa ongelmallista on kaverin koko nopeus suhde. Kokoisekseen kaveri pärjää hyvin kulmaväännöissä, mutta nopeutta saisi olla kyllä enemmän tämän kokoisella kaverilla. Ei kaveri todellakaan mikään hidas ole, mutta pieni kokoisilla kavereilla pitäisi olla enemmän nopeutta, jolla voi kompensoida vähän kokoaan.

Maalintekijäksi Keinänen myös hakeutuu "todella" hyviin maalipaikkoihin vähän heikosti. Vaikeampaahan ne maalit on sieltä kulmista tehdä, vaikka Keinäsellä sekin tosin tuntuu välillä onnistuva. Enemmän kaverin soisi tekevän myös ns. helppoja maaleja missä kiekon saa lyödä lähes tyhjiin. Saapa nähdä mihin Keinäsen kehitys suunta vie. Tänä vuonna olisi kuitenkin tärkeää kaverin saada kehitystä aikaan, mikäli mielii vielä huipputasolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös