TuTo Hockey 2006–2007

  • 69 645
  • 384

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pelaaja-arviot

Naputtelin jo lauantai-iltana arviota pelaajien syyskauden otteista, mutta en päässyt laittamaan niitä tänne, ennen kuin nyt. Ja nähtävästi olen hieman myöhässä niiden kanssa... Ajattelin nyt kuitenkin vielä laittaa ne sisään, vaikkakin aika saman toistoksi taitaa mennä, kun katselee noita muiden arviota. Ehkä olen kuitenkin hieman laajemmasta perspektiivistä tehnyt omia arviointejani, joten kaipa niistä jotain lisäarvoa tännekin saa. Laittakaa kommenttia, jos olen mielestänne ollut hakoteillä joidenkin palaajien suhteen.

Kuokkanen
TuTossa on tällä hetkellä kaksi pelaajaa, jotka eivät missään tapauksessa saisi loukkaantua, jos meinataan menestyä. Toinen on Forsell ja toinen on Kuokkanen. Jonkinlainen loukkaantuminen häiritsi pelejä alkukaudella ja sen jälkeenkin otteet aika ajoin ailahtelivat. Välillä tuntui, että liikaakin menee helppoja, mutta viime aikoina ollut ehdottomasti joukkueen parhaita pelaajia ja pitänyt homman hyvin kasassa. Toivottavasti nyt löytynyt vire säilyy loppuun asti, sillä sitä tarvitaan.

Törnström
Törnström ei pelaamaan päästyään ollut niin huono kuin pelkäsin. Itse asiassa pelasi ajoittain yllättävänkin hyvin. Eli kehitystä on kyllä tapahtunut, mutta silti olen edelleen sitä mieltä, että Kim ei viime peleissä valitettavasti ole ns. voittava vahti. Lyhyitä sessioita Kim pystyy kyllä tuuraamaan ihan kelvollisesti, joka on enemmän kuin oletin, joten siitä plussa.

Järvinen
Hahmotin vasta hiljakkoin, miten tajuttomat tehopisteet Järvisellä on pakiksi: 19 6+18=24! Se on ihan tolkuton tahti, jos säilyy loppuun asti. Olisi Mestiksen puolustajien pistepörssin suvereeni ykkönen tällä hetkellä, jos olisi vaan pelannut kaikki pelit. Pablo on näyttänyt mitä kokemus merkitsee varsinkin puolustajalle. Pelaa melkoisella itseluottamuksella eikä höntyile turhia. Ajoittain pelaa tosin ehkä jopa hieman huolimattomasti, mutta pystyy myös paikkaamaan tilanteen tarvittaessa hyvällä näkemyksellään. Sopii kuin nenä päähän ykkösketjun taakse ja helpottaa myös hyökkääjien pelaamista. Varmaan yksi parhaita kesken-kauden-hankintoja ties kuinka pitkään aikaan.

Syväsalmi
Syväsalmi on ollut kauden tähän mennessä suurin yllättäjä. Vähän luulen, että kaveri on onnistunut yllättämään itsensäkin. Näyttävää ja tehokasta peliä varsinkin hyökkäyssuuntaan. Oikea-aikaisia ja näyttäviä nousuja, ja yllättäen kuditkin ovat alkaneet löytää tiensä verkon perille. Mikähän on ollut se viisasten kivi? Monta vuotta on ainakin katsomoon näyttänyt, ettei kehitystä ole juurikaan tapahtunut, mutta nyt on menty sitten hirvittävä loikka yhdellä kerralla. Outo juttu... Oma osansa on varmasti sillä, että alkukaudesta Kai on saanut runsaasti vastuuta avainpuolustajiksi kaavailtujen kavereiden ollessa lähes poikkeuksetta sairastuvalla ja onnistumisia alkoi tulla lähes heti kättelyssä. Palauttaako tämä uskon siihen, että TuTon junnuista voi nousta hyviä pakkejakin?

Palmroth
Palmrothin parhaimmat avut on näyttävässä luistelussa ja hyvässä asenteessa. Selkeästi pelistä kuitenkin puuttuu se viimeinen punainen lanka, joka näkyy myös tilastoissa. Esittänyt silloin tällöin näyttäviä nousuja, mutta tehot antavat silti odottaa itseään. Saa nähdä mikä Henrin tulevaisuus tulee olemaan, mutta jos haluaa kehittyä kiekollisessa pelissä, niin on tullut aivan oikeaan paikkaan. Liigaan on silti vielä aika pitkä matka.

T.Pelkonen
Mistähän kummasta johtuu, että T.Pelkonen on allekirjoittaneelle edelleen melko tuntematon suuruus? Ei oikein tule mitään mieleen, kun yrittää miettiä jotain järkevää analyysiä. Tosin joskus puolustajalle on hyväkin, ettei jää liikaa mieleen, jolloin tietää, ettei kaveri ainakaan pahasti ole sössinyt. Silti minulla oli Pelkosen osalta odotukset jopa johtavaan kiekolliseen rooliin. Onkohan Tommilla ollut koko ajan jonkin asteista vaivaa selkänsä kanssa? Se voisi selittää jotain.

Vara
Kaavailtu ykköspakki on ollut sivussa koko kauden. Tilannetta ei varmaan helpota se, että odotukset paluusta on melkoiset varsinkin kiekollisessa pelissä ja takana on yli puolen vuoden pelaamattomuus. Kova kaveri on, jos peli kulkee heti kättelyssä.

Karlsson
Karlsson on väläytellyt aika ajoin loistavia avauksia ja muutenkin näyttävää peliä. Lisäksi 19v. pakiksi on yllättävää, ettei kaverille tule missään vaiheessa kiire kentällä, vaan hoitaa tonttinsa rauhallisesti huikella itseluottamuksella. Ajoittain katoaa kuitenkin kuvasta, mikä tietenkin on ihan ymmärrettävää tässä vaiheessa, mutta potentiaalia tuntuisi olevan vaikka mihin. Enemmän kuin esimerkiksi Syväsalmella vastaavan ikäisenä.

M.Pelkonen
Harjoituspelikausi alkoi näyttävillä pitkillä kiekoilla ja harhasyötöillä, mutta tosipelien alkaessa on pystynyt nostamaan tasoaan ihan mukiinmeneväksi. Pelailee aika peruspeliä, mutta on kyllä negatiivisessa mielessä sukunimikaimaansa näkyvämpi, eli tekee jonkin verran virheitä. Ei ole ainakaan toistaiseksi pystynyt oikein minkäänlaiseen rooliin kiekollisena ja paljon on muutenkin varaa vielä parantaa.

Hietamäki
Ihan rehellisesti täytyy ihmetellä, että liigajoukkueiden ringeistä löytyy tämän tasoisia kavereita... Voi tietenkin olla, että armeijan yhdistäminen uusiin kuvioihin uudessa joukkueessa on ollut liian kova pala, mutta valitettavasti tuntuu, ettei Hietamäellä ole juurikaan annettavaa joukkueelle. Epävarmoja otteita ja jopa suoranaisia virheitä tulee aivan liian paljon. Luulenpa, että kaveri tuotiin lähinnä paikkaamaan väliaikaista pakkipulaa ja kun sairastupa tyhjenee, niin saattaa olla, että Juhamatista tulee taas "liigapelaaja".

Jortikka
Oikein peruspakkien peruspakki ja kulmikas kuin rubikinkuutio. Tosin raudanlujasta asenteesta täytyy antaa iso plussa. On valmis kyllä tekemään hommia joukkueen eteen, mutta selviä ongelmia kiekollisessa pelissä ja myös liikkeessä. Jortikkaan pätee vähän sama, kuin Palmrothiin, eli jos haluaa kehittyä kiekollisena, niin oikeaan paikkaan on osunut. Pienessä kaukalossa pelilliset puutteet eivät todennäköisesti tule samalla tavalla esille, kuin Kupittaan lentokentällä. Se siis ihan oletuksena, sillä yhtään vieraspeliä en ole nähnyt.

Kesseli
Oli ottamassa isoa roolia puolustuksessa viime kauden sentterikokeilun jälkeen, mutta vakavalta kuulostava selkävaiva löi hommalle aika reilusti jarrua. Kesselistäkin on odoteltu aika suuria ja juuri kun alkoi näyttämään paremmalta, niin ongelmat alkoivat. Kunnossa ollessaan olisi aika tärkeä kaveri sekä kiekon kanssa, että fyysisessä roolissa. Toivottavasti ura ei nyt sentään ole vaarassa loukkaantumisten takia, sillä Kessua kaivattaisiin oikeasti jatkossakin.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pelaaja-arviot, Part II

Ja on tullut nähtävästi tarinoitua sen verran reilusti, ettei yhteen viestiin enää sopinut. Siispä hyökkääjät erikseen...

Keinänen
Hyvä Aki. Viime kaudella Keinänen oli välillä allekirjoittaneen antisuosikki ajoittain lepsujen puolustuspään otteiden takia. Pudotuspelit kuitenkin osoittivat sen, että Aki on voittajatyyppiä. Taisi kaverille viime kaudella olla melkoinen kulttuurishokki tulla Lehkosen piiskattavaksi, mutta nyt tuntuu, että yhteinen sävel on alkanut löytymään ja ne mainostetut maalintekijän elkeetkin ovat alkaneet tulla esille. Ne nollakulmasta heitetyt kaapit ei todellakaan ole ollut mitään vahinkoja. Lisäksi Kenistä on tullut enemmän joukkuepelaaja. Kehitystä on selvästi tapahtunut, vaikka jonkinverran yksipuolinen peluri onkin kyseessä. Jatkosta odotetaan vielä enemmän. Keinäsen luistelutyylillä ei muuten pääse yhtään kovempaa, mitä mies nyt jo kulkee...

Kauppinen
Kauppinen tuntuu profiloituneen vähän sellaiseksi tulipalojen sammuttajaksi. Eli paikkailee välillä vähän joka osaston puutteita lukuunottamatta molareita. Viime kaudella oli välillä jo viittä vaille pudota kuvioista, mutta pudotuspelien otteet taisivat vakuuttaa Lehkosenkin siitä, ettö kaverilla on haluja pelata TuTossa ihan tosissaan. Ihan hyvä joukkuepelaaja, mutta pidemmän päälle vaikea nähdä Tobiaksen saavan suurempaa roolia, sillä junioreista alkaa puskemaan samantasoisia hyökkääjiä yhä kiihtyvällä tahdilla ja ainakin kilpailu pelipaikassa tiukkenee jatkossa selvästi.

Potila
Junnu aloitti jäätävästi tekemällä alkuun maalin joka pelissä, mutta sen jälkeen hävisi jonkinverran kuvasta ja loukkaantumisetkin häiritsivät. Tuntuu omaavan näkemyksen olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, joka jo itsessään on ihan lupauksia herättävää. Tulee jatkossa varmasti olemaan yksi omista kasvateista, joka taistelee pelipaikasta edustuksessa.

V.Virtanen
Antin pikkuveli ei ole vielä ehtinyt esittämään kauheasti, mutta jatkossa saattaa olla potentiaalinen peluri, vaikka koko, tai lähinnä sen puute, saattaa rajoittaa menoa tietyssä määrin. Kunhan oppii uudet kuviot, niin todennäköisesti enemmän on luvassa. Pelisilmää ja taitoa tuntuu kuitenkin löytyvän ihan tarpeeksi ainakin Mestis-tasolle.

Salo
Loukkaantumisen takia sivussaolo osoitti sen, että Timosta on vaivihkaa kehittynyt yllättävän tärkeä pelaaja TuTolle. Yhdessä identtisen kaksoisveljensä Laakson kanssa mennyt eteenpäin tasaisella vauhdilla ja tuntuu, että varsinkin Salon viimeistely on mennyt eteenpäin viime kaudesta. Toki hukkaa edelleen melkoisen määrän paikkoja, mutta myös pääsee niihin aikaisempaa usemmin. Hyvä yksi-yhtä-vastaan tilanteissa. Lisäksi tekee luistimilla ja kiekon kanssa epätavallisia ratkaisuja ja pystyy nykyään myös luomaan itselleen tekopaikkoja tyhjästä. Katsojan kannalta mielenkiintoinen pelaaja.

Saunamäki
Sissi Saunamäki on oikea peräänantamattomuuden perikuva ja pikkuhiljaa myös elävä TuTo legenda. Forsellin luotettava aseenkantaja ja oikea käsi. Vaikka Atte ei käsistään ja pelisilmältään ole koskaan ollut mikään waynegretzky, niin silti lisäarvoa TuTon peliin tulee Saunamäen myötä reilusti. Jokaisella TuTon(kin) pelaajalla on varmasti vielä opittavaa mitä on viimeisen päälle asenteella pelaaminen ja Atte on siinä loistava esikuva. Lisäksi, vaikka taitotaso on rajoittunut, niin aika ajoin Atte on suorastaan tulessa mitä tulee maalien tekoon. Keväällä on sitäkin toivottavasti taas luvassa.

Köhler
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Otteet TuTon paidassa eivät ole ihan vastanneet sitä millainen kuva Arnesta jäi viime kaudella Vantaan paidasta. Yritys on toki kohdallaan, eikä asenteen puutteesta voikaan juuri haukkua. Tehopisteet ovat kuitenkin kadonneet johonkin. Yhdessä mielessä Köhler on kuitenkin varmaan tärkeämpi pelaaja joukkueelle, kuin moni tajuaa. Arne nimittäin on tällä hetkellä oikeastaan ainoita oikeasti fyysiseen peliin kunnolla pystyviä TuTon hyökkääjiä Laurilan heitettyä pyyhkeen kehään lähes heti karkeloiden alettua. Olisi silti pystyttävä ottamaan vähän muutakin roolia joukkueessa.

Lehtisalo
Lehtisalo on yksi allekirjoittaneen suosikkipelaajia ja siksi onkin ollut hieman harmi, ettei peli ole aivan kulkenut odotetusti. Pieni koko tulee olemaan rajoite koko uran ajan, mutta lahjoja kaverilta löytyy vaikka muille jakaa. Erityisesti miellyttää Juffen älykäs peli ja viimeisenpäälle joukkuepelaajan suhtautuminen kiekkoiluun. Ei oikein tule sellaista tilannetta mieleen, jossa oma verkko olisi heilunut siitä syystä, että Juho olisi pelannut löysästi. Luulenpa, että tehot hyökkäyspäässä jopa kärsivät siitä, että puolustusvelvoitteen takia kaveri pelaa välillä aika varman päälle omat vaihtonsa. Lisäksi nykysäännöillä Juho voisi enemmän käyttää nopeita jalkojaan kulmista maalille nousemiseen, joka varmasti poikisi myös tehopisteitä nykyistä enemmän.

Kokkonen
Kokkonen tuntui heti kättelyssä olevan kotonaan miesten peleissä ja 17-vuotiaaksi yllättävän valmis niihin kekkereihin. Ensi esintymisestä jäi sellainen kuva, että kyseessä on oikea aloitus-spesialisti, mutta sairasloman aiheuttaneen olkapäävamman jälkeen ne ei enää sujunutkaan ihan samalla tavalla. Liekö sillä ollut jotain vaikutusta? Joka tapauksessa todella potentiaalisen oloinen pelaaja, joka toivottavasti pelaa vielä monta vuotta TuTossa.

Kesti
Odotukset Kestin suhteen oikeastaan ainoana hyökkäyspään "kovana" hankintana eivät ole realisoituneet. Siltikään en vielä suostu heittämään pyyhettä kehään. Vaikka kiekko ei tällä hetkellä mene verkkoon millään eikä syöttöpisteitäkään tule edes vahingossa, niin luulisi tämän jannun olevan niitä viimeisiä joukkueessa, jolla siitä syystä alkaisi vanne kiristämään päätä. Jossain vaiheessa epäiltiin, että päällä on vain pahanlaatuinen treenijumi, mutta luulisi sen jo tässä vaiheessa helpottaneen. Odotetaan nyt kuitenkin pudotuspeleihin asti, ennen kuin lopullisesti tuomitaan. Itse ainakin lasken, että Jari voi olla yllättävän tärkeä pelaaja siinä vaiheessa kautta.

Vilppu
Vilppu on oikeastaan aika hauska tapaus. Ei ole Tommia ylimääräisellä taidolla tai pelisilmällä paiskattu, mutta yritystä löytyy sitten sitäkin enemmän. Yksi joukkueen puhtaimpia roolipelaajia, jonka tehtävänä on aiheuttaa sekaannusta vastustajan kenttäpäädyssä, rouhia kiekkoja kulmista ja tehdä tilaa ketjukavereilleen. Valitettavasti enempään ei oikein tunnu rahkeita olevankaan, mutta tällaisiakin pelaajia tarvitaan. Peliaika on rajallista, mutta silloin kun kentälle päästään, niin 110 on lasissa koko ajan.

Forsell
Vieläkö Forsellista löytyisi sellaista kerrottavaa, jota ei ole jo sataan kertaan kerrottu? Voisi kai kuvailla lyhyesti sanoilla sarjan paras pelaaja. Tuntuu, että kun ikää tulee, niin otteet vaan paranevat. Todennäköisesti suuri merkitys on ollut sillä, että on saanut taas treenata ja pelata suurin piirtein terveenä ja ehjänä. Pelisilmä on tälle tasolle aivan maaginen ja on taas lähellä tyhjentää Mestiksen palkintopöydän keväällä. Joukkueen ehdottomasti tärkein pelaaja, joka ei saisi missään nimessä loukkaantua. Toinen iso huolenaihe on se, että mitä hittoa sitten tehdään, kun Tero joskus lyö hokkarit naulaan. Ei uskalla edes ajatella...

Virpiö
Viime kauden A-junioreiden SM-liigan mestarijoukkueen pudotuspelipistepörssin kakkonen haki hieman pelisysteemiä alkukaudesta ja oli välillä jo aika pienillä minuuteilla. Paikka ykköskentässä on kuitenkin saanut lisää puhtia otteisiin ja on itse asiassa sopeutunut miesten peleihin aika nopeasti. Meininki on aivan eri luokkaa kuin vielä alkukaudesta, jolloin vaipui hyvän harjoituspelikauden jälkeen aika pimentoon. Viimeistelyyn on nyt myös löytynyt se tarvittava asenne. Harjoituspelien hyvät otteet eivät siis valehdelleet, vaikka vire antoikin hieman odottaa.

Mäki
TuTon yleensä aika pienikokoisten junnujoukkueiden poikkeustapaus. Iso kokoinen ja siihen nähden hyvin liikkuva ja perustaitava hyökkääjä, jolle povataan hyvää tulevaisuutta kiekkoilijana. Avausmaalikin Mestiksessä syntyi jo, joten mielenkiinnolla odotellaan mitä jatkossa tulee tapahtumaan.

Laakso
Yhdessä identtisen kaksoisveljensä Salon kanssa mennyt eteenpäin tasaisella vauhdilla ja 21-vuotiaana Mestis-joukkueen kapteeni. Ei yhtään hullumpaa. Ja kuka vielä muistaa, että Laakso ei ole koko uraansa ollut keskushyökkääjä? Vaatisi todennäköisesti vielä yhden kauden kehittyäkseen huippupelaajaksi tällä tasolla, mutta saapa nähdä saako TuTo enää nauttia Tapion palveluksista ensi vuonna. Aika tasainen paketti, jolla ei ole juurikaan pahoja heikkouksia, mutta toisaalta jokaisella osa-alueella löytyy edelleen parannettavaa.

Joukkueesta syystä tai toisesta lähteneiden pelaajien (Essen, Heinonen, Laurila) ja ilman peliaikaa jääneen Tuomolan otteita en lähde arvioimaan. Lisäksi itselläni on jäänyt Lieskiven, M.Virtasen ja Vaihisen Mestis-pelit näkemättä, joten säästetään ne kommentit kevääseen.
 
Viimeksi muokattu:

TilastoToveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
Vilppu

Charlie Horse kirjoitti:
Vilppu
Vilppu on oikeastaan aika hauska tapaus. Ei ole Tommia ylimääräisellä taidolla tai pelisilmällä paiskattu, mutta yritystä löytyy sitten sitäkin enemmän. Yksi joukkueen puhtaimpia roolipelaajia, jonka tehtävänä on aiheuttaa sekaannusta vastustajan kenttäpäädyssä, rouhia kiekkoja kulmista ja tehdä tilaa ketjukavereilleen. Valitettavasti enempään ei oikein tunnu rahkeita olevankaan, mutta tällaisiakin pelaajia tarvitaan. Peliaika on rajallista, mutta silloin kun kentälle päästään, niin 110 on lasissa koko ajan.

Mahtaakohan Vilppu aikaan periä Aten saappaat, kun Soturi Saunamäki iskee hokkarinsa naulaan? Miehissä on aika paljon samaa, joskin Vilpulla on nuoruuden nopeutta ja sähellystä siinä missä Saunamäellä on iän tuomaa järkeä/varmuutta. Roolit ovat kyllä hyvin samanlaiset, kumpaistakaan ei ole luotu maalintekijäksi, vaan taisteilijaksi ja tekemään tilaa muille. Voisin muuten veikata, että Vilppu hankkii tutolaisista eniten jäähyjä vastustajalle. Eli kun Tommi aikanaan pelaa pelistä ja vaihdosta toiseen tasaisen taistelevasti, niin siinä on sitten paikka ykkösessä auki. Ei Bastukaan ole aina ykkösketjun laidalla ollut, pelasi pakkiakin kauden tai kaksi.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TilastoToveri kirjoitti:
Mahtaakohan Vilppu aikaan periä Aten saappaat, kun Soturi Saunamäki iskee hokkarinsa naulaan? Miehissä on aika paljon samaa, joskin Vilpulla on nuoruuden nopeutta ja sähellystä siinä missä Saunamäellä on iän tuomaa järkeä/varmuutta. Roolit ovat kyllä hyvin samanlaiset, kumpaistakaan ei ole luotu maalintekijäksi, vaan taisteilijaksi ja tekemään tilaa muille. Voisin muuten veikata, että Vilppu hankkii tutolaisista eniten jäähyjä vastustajalle. Eli kun Tommi aikanaan pelaa pelistä ja vaihdosta toiseen tasaisen taistelevasti, niin siinä on sitten paikka ykkösessä auki. Ei Bastukaan ole aina ykkösketjun laidalla ollut, pelasi pakkiakin kauden tai kaksi.

No minun mielipiteeni on, että ei tule Aten seuraajaa. Roolit ovat toki samankaltaiset omissa ketjuissaan, mutta Atte on lähtökohtaisesti kuitenkin sen verran lahjakkaampi palloilija, etten usko Vilpusta olevan ihan niin pitkälle. Mutta tosiaan se on vain minun mielipiteeni. Onhan Tommilla vielä toki monia hyviä pelivuosia edessä.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Charlie Horse kirjoitti:
No minun mielipiteeni on, että ei tule Aten seuraajaa. Roolit ovat toki samankaltaiset omissa ketjuissaan, mutta Atte on lähtökohtaisesti kuitenkin sen verran lahjakkaampi palloilija, etten usko Vilpusta olevan ihan niin pitkälle. Mutta tosiaan se on vain minun mielipiteeni. Onhan Tommilla vielä toki monia hyviä pelivuosia edessä.

Itse pidin aikoinaan Markus Leppästä uutena Saunamäkenä, mutta sellaista hänestä ei koskaan tullut. Leppäselläkään ei koskaan homma pätkinyt asenteesta, ja parhaana Mestis kautena verkkokin heilui 16 kertaa. Ainakaan Eurohockey ei kerro, missä Leppänen tällä kaudella pelaa, jos hän ylipäätään jossain enää pelaa.

Vilppu ei ehkä ole Aten veroinen palloilija, mutta molemmilla on poikkeuksellinen kyky pitää peli vastustajan päädyssä koko vaihdon ajan, ilman että koskee kiekkoon kertaakaan mailallaan. Siihen ei moni pysty.
 

Skaba

Jäsen
Charlie Horse kirjoitti:
Köhler
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Otteet TuTon paidassa eivät ole ihan vastanneet sitä millainen kuva Arnesta jäi viime kaudella Vantaan paidasta. Yritys on toki kohdallaan, eikä asenteen puutteesta voikaan juuri haukkua. Tehopisteet ovat kuitenkin kadonneet johonkin. Yhdessä mielessä Köhler on kuitenkin varmaan tärkeämpi pelaaja joukkueelle, kuin moni tajuaa. Arne nimittäin on tällä hetkellä oikeastaan ainoita oikeasti fyysiseen peliin kunnolla pystyviä TuTon hyökkääjiä Laurilan heitettyä pyyhkeen kehään lähes heti karkeloiden alettua. Olisi silti pystyttävä ottamaan vähän muutakin roolia joukkueessa.
Sinänsä aivan hyvä analyysi pelaajista. Ehkä pienenä kommenttina yllä olevaan analyysiin, niin viime vuonna Kiekko-Vantaassa Köhler pelasi ykköskentän sentterinä ihan muita minuutteja kuin nyt TuTon kolmos- tai neloskentässä, sekä tosi paljon kaikissa alivoimissa ja etenkin 3-5 tilanteet.

Kaveri on erittäin kovassa fyysissä kunnossa mutta tarvii peliminutteja, joita ei Ikalta nyt ole tullut, jos enemmän tehoja kaverista halutaan irti.

Toinen peliin selvästi haitallisesti vaikuttava piirre on ollut tiukan tarkka puolutuspelaaminen (varmistelu) Ikan käskystä. Kaveri jarruttelee hyökkäyspäässä ja varmistaa liikaa, koska ei tunne vaihtuvien laitureiden liikeratoja tarpeeksi hyvin. Enemmän peliaikaa muuttaisi varmaan tuotakin epäkohtaa ja vapauttaisi peliä.

No näkee mitä tapahtuu joulun jälkeen. Joko lisää jääaikaa tai sitten kaveri lähtee?
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Skaba kirjoitti:
Sinänsä aivan hyvä analyysi pelaajista. Ehkä pienenä kommenttina yllä olevaan analyysiin, niin viime vuonna Kiekko-Vantaassa Köhler pelasi ykköskentän sentterinä ihan muita minuutteja kuin nyt TuTon kolmos- tai neloskentässä, sekä tosi paljon kaikissa alivoimissa ja etenkin 3-5 tilanteet.

Kaveri on erittäin kovassa fyysissä kunnossa mutta tarvii peliminutteja, joita ei Ikalta nyt ole tullut, jos enemmän tehoja kaverista halutaan irti.

Kyllähän TuTossa ykkönen ja kakkonen eli Forsellin ja Laakson kentät pelaavat ajoittain aivan järjettömiä minuutteja varsinkin, kun pelaavat normivaihtojen lisäksi suurinpiirtein kaikki erikoistilanteetkin. Viimeisessä Koo-Vee -pelissä kävikin pelin ratkettua mielessä, että voisi niitä muitakin peluuttaa hieman enemmän ja antaa kokeilla vähän vaikka ylivoimaa. Lehkosella on vaan aina tainnut olla se tyyli, että parhaat pelaavat. Eli jos meinaa peliaikaa saada lisää, niin pitäisi jotenkin vakuuttaa Ika siitä. Esimerkiksi aikoinaan Hermestä valmentaessaan, kun ex-TuTot Pärssisen johdolla pelasivat siellä ja tulivat Kupittaalle vieraisille, niin Ika peluutti kyseistä ketjua jatkoajasta melkein neljä minuuttia yhteen soittoon, kun olivat ensin pelanneet varsinaisesta peliajastakin varmaan puolet. Toivottavasti esimerkiksi Forsellia ei ajeta ihan puhki tässä kauden mittaan, sillä pudotuspeleissä pitäisi puhtia olla vielä runkosarjaa enemmän. No, onhan Lehkosen TuTolla peli sujunut playoff-vaiheessa aina ihan hyvin runkosarjaan verrattuna, joten kaipa kaveri tietää, miten se hoidetaan.
 

Skaba

Jäsen
Charlie Horse kirjoitti:
Kyllähän TuTossa ykkönen ja kakkonen eli Forsellin ja Laakson kentät pelaavat ajoittain aivan järjettömiä minuutteja varsinkin, kun pelaavat normivaihtojen lisäksi suurinpiirtein kaikki erikoistilanteetkin. Viimeisessä Koo-Vee -pelissä kävikin pelin ratkettua mielessä, että voisi niitä muitakin peluuttaa hieman enemmän ja antaa kokeilla vähän vaikka ylivoimaa. Lehkosella on vaan aina tainnut olla se tyyli, että parhaat pelaavat. Eli jos meinaa peliaikaa saada lisää, niin pitäisi jotenkin vakuuttaa Ika siitä.
Niinpä. Mutta miten vakuutat kun lähtökohtana on, että 1 ja 2 kentät pelaavat ja muut kuittaavat jämäminuutit?

Yksi on varmaa tällä peluuttamistyylillä ja se on, että 3- ja 4-kentän kaverilta menee pelituntuma täysin, peli ei ole rentoa ja käsiä kipsaa kun saa mahdollisuuden pelata. Tehojen puuttumista näiltä on siksi turhaa jeesustella ja äimistellä etteivät muut tee maaleja kuin Forren ja Laakson kentät. Sitä saa mitä kylvää sanoi maajussi. Se on ihan sama juttu kuin mäkihyppääjällä, ellei ole lunta etkä pääse hyppäämään niin jäät kauas kärjestä, ei auta vaikka nimesi olisi Janne Ahonen ja olisit maailman paras.

Toisaalta, jos joku 1. tai 2. kentän kaveri loukkaantuu, niin kuin Salo viimeksi, niin joukkue on vain yhden kentän varassa. Kavereita pyöritetään 2- ja 3-kentässä, eikä kukaan tiedä mitä ketjukaverit tekee -> peli kusee täysin.

Ei voi kuin toivoa, että a) Ika ymmärtäisi peluuttaa tasaisemmin, tai b) ettei tulisi loukkaantumisia. Koska a) vaihtoehto on Ikan tuntien täysin fiktiivinen, niin jää vain b).
 
Viimeksi muokattu:

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Tuli tuon eilisen voiton myötä mieleen, että tässä vielä ehkä olisi paikka saavuttaa sarjan kärkijoukkueita. Voittamalla Hekin lauantaina, voittoputki tod.näk. kasvaisi ainakin kahdeksaan otteluun, koska seuraavat kotipelit ovat "varmoja" voittoja.

Toki tämä edellyttää myös sitä, että vähän kovemmatkin joukkueet sitten jatkossa kaadetaan. Ainakin tässä on otollinen hetki ratkaista tuo sarjan neljäs tila. Varmaan aika ratkaisevaa on tuo vierasturnee kotipelien jälkeen 12-14 tammikuuta. Siitä ei se yksi pinna sitten riitä. No ensin pitää vielä hoitaa nämä ns. varmat ottelut.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
puumaila kirjoitti:
Tuli tuon eilisen voiton myötä mieleen, että tässä vielä ehkä olisi paikka saavuttaa sarjan kärkijoukkueita. Voittamalla Hekin lauantaina, voittoputki tod.näk. kasvaisi ainakin kahdeksaan otteluun, koska seuraavat kotipelit ovat "varmoja" voittoja.

Toki tämä edellyttää myös sitä, että vähän kovemmatkin joukkueet sitten jatkossa kaadetaan. Ainakin tässä on otollinen hetki ratkaista tuo sarjan neljäs tila. Varmaan aika ratkaisevaa on tuo vierasturnee kotipelien jälkeen 12-14 tammikuuta. Siitä ei se yksi pinna sitten riitä. No ensin pitää vielä hoitaa nämä ns. varmat ottelut.

Joo noissa "varmoissa" peleissä on tosiaan se ongelma, että ne pitää myös pelata. Tosin jos katselee TuTon kotisaldoa, niin edellinen (ja ainoa) tappio kotona varsinaisella peliajalla on tullut syyskuun puolivälissä Sportille, joten siinä mielessä voi kyllä lähteä ihan luottavaisena liikkeelle. Mitä tulee tuohon kolmen kärjen kiinniottamiseen loppupeleissä, niin epäilen sen kyllä olevan käytännössä mahdotonta. 15 peliä jäljellä, joten tuo 7-8 pistettä on aika kova ero kurottavaksi. Olettaen tietty, ettei kärkiporukoiden peli sekoa totaallisesti. Mielestäni TuTon kannattaa kuitenkin keskittyä pitämään KooKoo ja Jokipojat takana, joka antaisi kotiedun lähdettäessä playoffeihin.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Charlie Horse kirjoitti:
Mitä tulee tuohon kolmen kärjen kiinniottamiseen loppupeleissä, niin epäilen sen kyllä olevan käytännössä mahdotonta. 15 peliä jäljellä, joten tuo 7-8 pistettä on aika kova ero kurottavaksi. Olettaen tietty, ettei kärkiporukoiden peli sekoa totaallisesti. Mielestäni TuTon kannattaa kuitenkin keskittyä pitämään KooKoo ja Jokipojat takana, joka antaisi kotiedun lähdettäessä playoffeihin.

No kyllähän käytännössä matka taitaa kesken loppua, vaikka kuinka hyvin pelaisi. Sen verran kovalla prosentilla Hokki, Sport ja Jukurit otteluitaan voittavat, että jonkinlaisen romahduksen se joltain näistä vaatisi. No täytyy toivoa, että joukkue saadaan suht terveeksi ennen playoffeja ja päästäisiin kerrankin parhaalla kokoonpanolla liikkeelle.

Sinällään tuo kotietu olisi kyllä tärkeä, kun katsoo miten TuTo on pelannut kotona ja vieraissa.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
puumaila kirjoitti:
No kyllähän käytännössä matka taitaa kesken loppua, vaikka kuinka hyvin pelaisi. Sen verran kovalla prosentilla Hokki, Sport ja Jukurit otteluitaan voittavat, että jonkinlaisen romahduksen se joltain näistä vaatisi. No täytyy toivoa, että joukkue saadaan suht terveeksi ennen playoffeja ja päästäisiin kerrankin parhaalla kokoonpanolla liikkeelle.

Sinällään tuo kotietu olisi kyllä tärkeä, kun katsoo miten TuTo on pelannut kotona ja vieraissa.

Joo, TuTon nousu kolmen sakkiin vaatisi aika paljon. Sen sijaan neljäs sija on täysin omissa käsissä. Mikäli 4 seuraavaa ottelua voitetaan, lienee viidentenä olevaan joukkueeseen usean pisteen etumatka. Ja jos nyt joku kärkikolmikosta hyytyy pahemman kerran, niin karautetaan sitten vilkku päällä ohi. Mutta kotiedun saaminen välieriin vaatisi todennäköisesti sijoittumista toiseksi, ja se on erittäin epätodennäköistä. Uskon nimittäin että kärkikolmikko ei romahda ja että kukin selvittää pudotuspelien ensimmäiset vastaustajansa helposti.

Veikkaan, että TuTo aloittaa kotiedulla kohdaten KooKoon. Tämän otteluparin voittaja kohtaa sitten Hokin seuraavalla kierroksella. Ja silloin pitää sitten voittaa kerran kaukana kotoakin.
 

TOVERIT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
mielipide (playoff)

Mielestäni Tuto on siitä erikoinen joukkue, että sille on lähes sama tuleeko kotietu vai ei. Väitän, että peliesitysten välillä ei ole niin suurta eroa koti-ja vieraskaukalossa. Ennemminkin kun tosipelit alkavat, niin Tuton pelaajat vain nauttivat vieraassa pelaamisesta kun ääntäkin riittää Kupittaata enemmän. Tämä siis koskee kauden ratkaisupelejä, runkosarjassa voi olla pientä panostusta kotipeleihin.
Mitä sitten tulee matkustamisen aiheuttamiin rasituksiin, niin siitä voi jotain haittaa ollakin mikäli kilometrejä tulee tolkuttomasti!

Ja eiköhän toi Tuton sijoitus runkosarjan osalta ole neljäs. Voisin siitä vaikka jonkin virtuaalívedonkin lyödä!
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kai Syväsalmi

TuTon tämän kauden todellinen yllättäjä on viime peleissä ollut todella kovassa vireessä. Kuudessa viime ottelussa Kai Syväsalmi on tehnyt tehot 6+2=8, joka on puolustajalle todella hyvin. Juuri 23v täyttänyt Syvis on yksi mestiksen lupaavimpia puolustajia tällä hetkellä. Mainittakoon että Syvis ohitti juuri TuTon sisäisessä pistepörssissä erään toisen lupaavan hyökkääjän ja vuoden tulokkaan Timo Salon, jolla on takanaan yhtä monta ottelua tällä hetkellä (26). Lisäksi Syvis on tehnyt eniten maaleja tällä kaudella Mestiksen puolustajista (10), joista 6kpl siis viimeisessä kuudessa ottelussa. Yhteensä pinnoja on kertynyt jo 10+12=22, jolla sijoitutaan puolustajien pistepörsissä tällä hetkellä sijalle neljä. Puolustajien pörssiä johtaa muuten Syviksen pakkipari Pasi "Pablo" Järvinen, jota ei sovi tietenkää jättää huomiotta. Pablo on latonut 20 pelissä puolustajalle käsittämättömät tehot: 7+19=26.

Mainittakoon vielä, että viime kaudella TuTosta Tepsiin siirtynyt puolustaja Juho Jokinen teki TuTossa viime vuonna 22 ottelussa tehot 0+2=2. Petri Tähtisalo, joka siirtyi Lukkoon, ylsi 45 pelissä 3+7=11 pinnaan. Nykyinen Ilves, Teppo Tuomanen, teki 38 ottelussa tehot 11+13=24. Syvis on siis selvästi kovemmassa tahdissa kuin kukaan liigaan nousseista puolustajista edellisellä kaudella ja todennäköisesti ottajia liigaan on jo ovella. Ainoa este mikä voi vähän rajoittaa kiinnostusta on koko, mutta toisaalta sen voi aina korvata liikkeellä, varsinkin nykysäännöillä.
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Syvis on tiettävästi Mätskyn, Raimo Määttäsen, löytöjä TuTolle? Muistelen, että Ikaros olisi jotain tälläistä todennut jossain välissä. Hienoa, että jatkuvuutta ja kommunikointia Turkkussen koutsien välillä on ainakin tältä osin.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pressiboxi kirjoitti:
Syvis on tiettävästi Mätskyn, Raimo Määttäsen, löytöjä TuTolle? Muistelen, että Ikaros olisi jotain tälläistä todennut jossain välissä. Hienoa, että jatkuvuutta ja kommunikointia Turkkussen koutsien välillä on ainakin tältä osin.

Joo, kyllähän täälläkin joku ehti sitä jo kommentoimaan jossain, mutta laitetaan nyt vielä uudestaan. Lehkonen oli sanonut haastattelussa Syväsalmea koskien, että välillä meinasi usko loppua kesken jannun kanssa, mutta Määttänen oli kehoittanut pitämään Syväsalmi riveissä ja kouluttamaan siitä hyökkäävän pakin. Näin se jotakuinkin meni. Ja onhan Syväsalmi kahlannut TuTon juniorimyllyn läpi, joten en tiedä voiko ihan "löydöstä" puhua. En kyllä muista, missä yhteydessä em. kommentti annettiin, mutta tuossa syyskaudella se oli.
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itse arvostelin kovin sanoin Syväsalmea pari vuotta sitten, todeten mm., että kaverilla ei ole mitään eväitä mestis-tasolle. Nyt positiiviseksi yllätyksekseni, täytyy reilusti myöntää, että olin todellakin väärässä. Syvis on kehittynyt huimasti parin vuoden takaisesta, vaikka vieläkin tulee, joskin harvoin, "Ortiomaisia" laukauksia siniviivasta vastustajan jalkaan, aiheuttaen pahoja tilanteita omassa puolustuspäässä. Toivottavasti saadaan pidettyä kaveri vielä riveissä...
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllähän Syvis tosiaan on ihan TuTon omia kasvatteja, ja aikoinaan jo 17-vuotiaana Anatolin edustukseen nostama pelaaja. Tiedä sitten, että missä vaiheessa Mätsky Ikalle tämän vinkin antoi, mutta kieltämättä Syvis pelasi muutaman vuoden Mestistä vailla selkeää roolia, ihan vain pakkina muiden joukossa. Omassa päädyssä hän ei vieläkään ole mikään ihmemies, eli kyllä ne vahvuudet tulevat esiin omalta siniviivalta ylöspäin mennessä.

Syväsalmen laukaus tuntuu osuvan nykyään säännöllisesti maaliputkien väliin, ja lisäksi suoraan syötöstä laukauksetkin onnistuvat poikkeuksetta. Ilmeisesti tämä saavutettu tila on tulosta niistä Ikan mainitsemista toistoista ja toistoista. Itse olen vuosikaudet kritisoinut Syväsalmen peliä, ja vielä lokakuussa totesin tässäkin ketjussa hänen sopivan hyvin kolmospakkipariin Karlssonin kanssa.

Kyllähän Syvis ja Pablo on tällä hetkellä ihan omaa luokkaansa Mestiksen pakkipareista. Eilen alkoi hiukan kylmäämään, kun toisen erän lopussa T.Pelkonen pelasi ylivoimassa Pablon kanssa, eikä Syvistä näkynyt edes vaihtopenkillä. En tiedä, missä Syväsalmi kävi, mutta onneksi mistään loukkaantumisesta ei ilmeisesti ollut kyse.

En olisi vielä viime kesänä tätä uskonut kirjoittavani, mutta toivottavasti Syväsalmi nähdään TuTossa myös ensi kaudella.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Itse täytyy myöntää, että kuuluin varmaan niihin suurimpiin Syväsalmen epäilijöihin. Ja ilmeisesti jonkinlainen ennakkoasenne vaivasi myös Syviksen otteita seuratessani, kun hänen hehkutustaan täälläkin aika pitkään ihmettelin. Oikeastaan silmäni aukenivat vasta, kun Syväsalmi pelasi aivan huikean kotipelin syyskaudella.

Täytyy tosiaan toivoa, että herran otteita pääsee vielä ensikin kaudella seuraamaan.
 

-Joni-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins
Noi viime viikon 3 peliä nähneenä täytyy sanoa että se J-M Hietamäki on kyllä melkonen turisti kokoonpanossa. Eilisessä pelissä näytti pelaavan jo oikeaa laitahyökkääjääkin muutaman vaihdon. KooVee:ta vastaan pelasi koko pelissä huikean yhden (!?) vaihdon!

Sitten tapaus Teemu Mäki:
Eilisessä pelissä aivan käsittämättömän huono joka vaihdossa. Ehkä tällä hetkellä kehityksen kannalta olisi parasta pelata junnuissa joka toista vaihtoa, kuin mestiksessä 6-8 vaihtoa/peli.

Kuluneen viikon parhaat onnistujat: Anton Kokkonen, Jouni Virpiö ja Juha Kuokkanen
 

TilastoToveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
3 kotipeliä, 3 voittoa

Kuten moni muukin, itsekin näin viime viikon kaikki kotipelit (yhtä kolmatta erää lukuunottamatta), ja muiden lailla tein samoja havaintoja joukkueesta ja pelaajista:

-Ykköskenttä lukuunottamatta Kestiä jyräsi. Etenkin Virpiö on nyt löytänyt tehovaihteen ja saanut mukavasti onnistumisia, itsekin kun ennen joulua vielä ihmettelin, mistä saataisiin Vuorisalolle korvaaja kun Virpiöstäkään ei tunnu siihen olevan. Taitaa Ikalla olla jotain pelisilmää. Toivottavasti Virpiön kunto ja taidot kestävät kovemmissakin peleissä, koska kieltämättä viikon kaikki kotiottelut päästiin pelaamaan helppoja vastustajia vastaan (joskin SaPKo tuli kovaa päälle).

-Todellakin, taas kovemmissa peleissä Attea tarvitaan ykkösketjussa. Kesti onnistui siinä yhdessä kauden helpoimmassa pelissä (FPS), mutta palasi jo SaPKoa vastaan surffailutasolle. Kiemurat ja kuviot eivät Mestiksessä riitä, tarvitaan myös jonkun verran voimaa ja nopeutta.

-Pablon ja Syviksen peliä on tällä hetkellä ilo seurata. Vähän vaikutti siltä, että etenkin Syvis oli lukenut tämän palstan keskusteluja ja todennut olevansa ylivertainen muihin nähden, ja pari syöttöä napsahti näyttävästi suoraan vihulaisen lapaan. Onneksi vastapainoksi laukoi mm. FPS:a vastaan 15 kertaa ja keräsi mukavat tehopinnat viikolta. Kaksikon osaltaan ei lieni pelkoa, että peli sekoaisi kevään aikana.

-Kuokkanen pelasi kaikkien yllätykseksi kaikki kolme ottelua. Pelasi ne hienosti, etenkin viimeisessä otti kaiken kiinni ja piti itsensä hereillä, vaikka välillä maalilla olikin hiljaista.

-Kokkonen-Kauppinen-Vilppu, HIENOA! Kokkosella on käsittämättömän hyvä pelisilmä noin nuoreksi kaveriksi. Sai jopa Vilpun pelaamaan itsensä pari kertaa maalin ETEEN niin, että Vilppu pääsi laukomaan siitä Kokkosen syötöstä. Lisäksi Kokkonen osaa taklata ja tehdä maaleja, hyvähyvä! Ika peluutti tätä ketjua jopa ylivoimalla, kun taisi Ikakin havaita, ettei kakkosketjusta ollut viikolla maalintekijäksi. Kokkosen kuntokin on kohdallaan, kun kävi lauantaina pelaamassa B-junnuissa.

-Mutta missä oli kakkosketju? Joku jo jossain ketjussa analysoi täydellisesti heidän otteensa. Näennäistä pelin hallintaa ja Laaksolta hyviä pistohyökkäyksiä, mutta ketjun paras kaikissa 3 pelissä oli Keinänen. Joskin hänkin olisi voinut pari maalia saada aikaan, niin hyviä vetopaikkoja oli maalin edestä. (tai ehkä Keinäsen pitäisi jatkossa päästäkin laukomaan vain maalin takaa...) Toivottavasti ketju herää eloon ensi viikon vieraskiertueella.

Yleisöä riitti ihan mukavasti, etenkin KooVee-pelin yli 1400 katsojaa oli positiivinen yllätys. Seuraavassa kotipelissä vastassa Jukurit ja eilen jo mainostettin tulevaa ottelutapahtumaa ”mystisten tanssityttöjen” paluun kera. Sitä odotellessa tällä viikolla luvassa helppojen kotipelien vastapainoksi raskas kolmen pelin Itä-Suomen kiertue. Onhan Bastu sitten jo pelikunnossa? Säilyttäähän Kuokkanen vireensä? Kykeneehän Virpiö hakeutumaan tekopaikkoihin kovemmankin puolustuksen edessä? Päästäänhän kiertueelle 4 ketjun kokoonpanolla?
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hankintoja?

Onko joku kuullut huhuja tai edes ilmoitusta TuTon puolelta, että vakavissaan oltaisiin hankkimassa pelaajia vielä täksi kaudeksi? On tässä vaan tullut muutaman kerran mieleen, että kauhean kiva olisi, jos jostain saataisiin kokenut kakkosveska loppukaudeksi. Ei tarvitse olla mikään virtuoosi, mutta edes sellainen luotettava sarjajyrä. Meinaan vaan, että jos siirtorajan mentyä Kuokkanen loukkaantuisi pahasti, niin jonkin verran kylmisi lähteä playoffeihin (ja huonossa tapauksessa vielä playoutteihin!) Törnströmillä ja junnuilla. Edelleenkään en siis uskaltaisi laittaa Kimin harteille tätä touhua, vaikka jannu pelasikin paremmin, mitä uskalsin toivoa.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Charlie Horse kirjoitti:
Onko joku kuullut huhuja tai edes ilmoitusta TuTon puolelta, että vakavissaan oltaisiin hankkimassa pelaajia vielä täksi kaudeksi? On tässä vaan tullut muutaman kerran mieleen, että kauhean kiva olisi, jos jostain saataisiin kokenut kakkosveska loppukaudeksi.

Eipä ole kuulunut mitään. Tosin aikaa on vielä yli 3 viikkoa, ja kuinka moni esim. 2 vuotta sitten osasi ennustaa Sami Heinosen siirtyvän TuToon. Vielä ei kannata siis menettää toivoa. Tosin aika vahvasti tuntuu siltä, että TuTossa luotetaan näiden sairastupalaisten olevan tervehtyessään niin kovia vahvistuksia, että kenttäpelaajistoa ei tarvitse muuten vahvistaa. Se luotettava kakkosmokke olisi kuitenkin tosiaan toivomuslistalla.

Toinen asia, joka ennen playoffseja vielä kaipaa parannusta, on maalien tekeminen läpiajoista. Jo syksyllä jossain vaiheessa totesin, ettei TuTolla ole yhtään pomminvarmaa maalintekijää rankkarista tai läpiajoista. Niitä pomminvarmoja ei taida olla vieläkään. Koko joukkueen voisi laittaa Lätty Hirsimäen rankkarikouluun, jossa Lätty voisi opettaa, miten läpiajosta tai rankkarista kiekko yksinkertaisesti ammutaan ohi maalivahdin ilman turhia leipomisia. Sitähän ei pleikkaria pelaamalla opi. Eilenkin Virpiö taisi missata 3(?) läpiajoa, ja Laaksohan hukkaa puolittaisia läpiajoja joka matsissa. Kyllä kai TuTon varmimmat läpiajomiehet tällä hetkellä silti ovat Forsell, Salo, Virpiö ja ehkä Kokkonenkin, niin ja tietysti Järvinen, jos joskus läpi pääsee. Heistä Salo mielestäni suosii suoraa laukausta, muut, Järvinen poislukien, ovat perinteisen harhautus rystypuolelle ja längistä -koulukunnan miehiä. Huippujoukkueita vastaan niitä läpiajoja ei tietenkään tule niin paljon, kuin esim. eilen, mutta kyllähän se on aina maalin paikka.
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Adressi-linkki poistettu
-Moderaattorit
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
red&white kirjoitti:
Liittykkää jos olette samaa mieltä]

Pitäisi vähintään puolet mestistuomareista hyllyttää, jos nuo ovat perusteet. Omasta mielestäni näkemistäni tuomareista Leppäsellä on paras meininki tuomaroinnissa, antaa pelata ja taklata, mutta ottaa kahvaamiset ja muut ylilyönnit tasaisesti pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös