Tuomaripeliä...

  • 6 472
  • 52

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
USA:n ja Kanadan tuomarit ovat mm-kisoissa aina amatöörisarjojen tuomareita. Jollain kieroutuneella logiikalla nämä ovat kai amatöörien kisat heidän mielestään. NHL:ssä on kisojen aikana vain 4 ottelusarjaa käynnissä (nyt enää 2). Kyllä sieltä saisi ammattituomarit mm-kisoihin, jos halua maksaa kustannukset löytyisi.

En usko, että Looker oli puolueellinen eilisessä pelissä. Hän oli huono erotuomari, joka hyväksyttyään väärin Kanadan ottelun voittomaalin, yritti sitten hyvitellä Slovakiaa Kanadan kolmella jäähyllä.
 
Kyylä

Jäsen
Muistaakseni viime kaudella SM-liigassa (en muista mikä peli) sattui sellainen tilanne, että tuomari vihelsi jäähyn korkeasta mailasta, mutta kun tilanne näkyi valotaululla uusintana, kävikin ilmi että naamaan osui oman pelaajan maila. Tuomari perui silloin jäähytuomion. Virallinen syy oli keskustelu linjureiden kanssa, mutta päivän selvää oli, että valotaulun hidastuksen perusteella hän muutti tuomiota.

Miksei tämmöinen hidastusten katselu voisi olla sallittua myös epäselvissä jäähytilanteissa tai vaikkapa juuri eilisessä epäselvässä maalitilanteessa?
 
TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Viestin lähetti kilonkingi
Tuosta N.Kapasen maalista vielä sen verran että eikö kiekko mennyt maalin ja sen jälkeen tuomari hylkäsi sen...

Peli vihellettiin poikki (tuomari oletti ettei kiekko ollut pelattavissa) ja sen jälkeen kiekko meni maaliin. Koska peli oli jo poikki, koko maalia ei edes periaatteessa syntynyt, joten sitä ei silloin edes hylätty. Tuomari levitti kätensä näyttääkseen "no goal".
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti Kyylä
Miksei tämmöinen hidastusten katselu voisi olla sallittua myös epäselvissä jäähytilanteissa tai vaikkapa juuri eilisessä epäselvässä maalitilanteessa?
Veikkaan että kotijoukkueen tekemiä rikkeitä ei _ehkä_ näytettäisi aivan identtisellä tavalla kuin vierasjoukkueen tekemiä. Toinen syy on että kovin monessa hallissa ei screeniä ole.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Espoon Siniset
Ei tule mieleen, että kanukki- tai jenkkituomareista MM-kisoissa olisi tullut myöhemmin NHL-tuomareita, ainakaan näistä mitä viime vuosina olemme nähneet.

NHL Official Guide & Record Bookista katselin kuluneeksi kaudeksi NHL:ään päässeitä tuomareita, ja heistä bongasin itselleni kansainvälisistä kaukaloista tutuksi tulleet nimet.

Päätuomareista löysin Dennis LaRue-nimisen jenkin, ja linjamiehistä kanadalaisen Troy Sartisonin. LaRuen esiintymisestä MM-kisoissa on jo yli 10 vuotta aikaa, mutta Sartison on tuoreempi tapaus.

Olisi muuten hyvä sääntöuudistus tuo, mitä joku edellä ehdotti eli NFL:n mukaan yksi tuomarin päätös peliä kohti voidaan haastaa, ja tuomio voidaan tämän jälkeen muuttaa.
 
ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Vaikka mihinkään tarkoitukselliseen puolueellisuuteen en sentään jaksa uskoa, Kanadan voittomaalia edelsi myös omasta mielestäni paha tuomarivirhe. Lasak olisi tosin voinut köllöttelyn sijaan jatkaa välittömästi pelaamista, jolloin ko. maalia ei kenties olisi koskaan syntynyt. On joka tapauksessa suuri sääli, että ottelun voittomaali syntyi kolmannessa erässä tällaisella tavalla.

The Original Jagsilta haluaisin kuitenkin kysyä, mitä mieltä olit kolmesta viimeisestä Kanadalle vihelletystä jäähystä?

Tai pikemminkin, olisitko kirjoittanut edellisen viestisi siinäkin tapauksessa, että Slovakia olisi onnistunut niiden siivittämänä ottelun kääntämään?

Ranger
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Kyylän alussa esittämään kysymykseen löytyy vastaus NFL-säännöistä eli mihin tahansa tuomioon yksi tarkastuspyyntö jollion tuomari voi perua tuomionsa. Ainakin MM-kisoissa tämä olisi mahdollista.

Ei nfl-säännöilläkään voi mitä tahansa tuomioita pyytää tarkastettaviksi, siis tähän ei kuulu "judgemant calls", eli tuomarin arvioinnissa olevat tuomiot eli vastaavat mihin tämä Lasak-Niedermayer tapaus kuuluu. Jääkiekossa on tämä sama funktio jo maalien tarkastamiseksi videolta, jenkkifutis on vaan erinlainen peli missä tapahtuu näitä tarkastettavia asioita paljon enemmän ja joskus niin että on täysin mahdotonta tuomarin nähdä. Eli jos jääkiekossa haluttaisiin vastaava systeemi vain maalituomiot kuuluisivat tähän ja ne ovat jo mukana. Eihän siellä voida kuitenkaan joka koukkua ruveta katsomaan videolta.

Omasta mielestäni tuomarivirhe ei ollut kovin paha koska rike tapahtui niin ettei tuomari pystynyt sitä näkemään. Tosin hän varmasti näki Lasakin kaatumisen mutta ehkä Lasakin maine kaatuilijana vaikutti asiaan.
 
Kyylä

Jäsen
Miksipä ei tätä videotuomaroinnin mahdollisuutta voisi kiekossa laajentaa koskemaan muitakin tilanteita? Juuri tällaisen epäselvän kaatumisen voisi tuomari käydä katsomassa videolta ja antaa sen avulla tuomionsa. Veikkaan, että sukeltelu saattaisi jopa vähetä. Jos kerran tuomari ei jotakin tilannetta nää kunnolla, niin miksi hänen kuitenkin pitää tehdä joku päätös? Tuntuu vähän hölmöltä...
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill

Samaa mieltä, ehdottomasti laajennettava. Vaikka se ehkä pidentäisi pelejä joillain minuuteilla, olisi se reiluuden kannalta ehdotonta.

Varsinkin turnauksissa jne...liigapeleissä nyt on hieman hankalaa palkata vaikka kahta tai kolmea ylimääräistä tuomaria seuraamaan videoita ja äänestelemään tilanteita, mutta turnauksessa ulkomaalaiset tuomarit ovat jo muutenkin paikalla, eikä heille lisätienesti omien matsien lisäksi olisi pahitteeksi.

Liigassa sen taas voisi toteuttaa noin miten itse ehdotit, eli tuomari pääsisi telkkarin ääreen nopeasti ja päättäisi itse.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ehdottomasti. Tai parasta olisi jos ottelun paremmuuden päättäisi 12-jäseninen raati, joka katsoisi ottelut videollta useampaan otteeseen, pisteyttäisi sen ja ilmoittaisi voittajan kolmen päivän sisällä ottelun päättymisestä.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Viestin lähetti dana77
Ehdottomasti. Tai parasta olisi jos ottelun paremmuuden päättäisi 12-jäseninen raati, joka katsoisi ottelut videollta useampaan otteeseen, pisteyttäisi sen ja ilmoittaisi voittajan kolmen päivän sisällä ottelun päättymisestä.

Kyse olisi vain minuuteista. Ne minuutit on jo pelistä saatu pois aloitusten ja vaihtojen nopeuttamisella. Pari vuotta sitten pelit kestivät jonkin verran pidempään, eikä siitä ollut minkäänlaista ongelmaa. Voit toki yrittää vesittää tuota ideaa liioittelemalla, mutta ei se asiaa miksikään muuta. Peli olisi reilumpaa jos sen tuomitsemisessa käytettäisiin enemmän teknologiaa apuna nyt kun se on mahdollista.
 
harmooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado, Jokerit
Aivan samaa mieltä Danan kanssa...paitsi jos raadin äänet menevät 6-6 voitaisiin asia siirtää EU:n päätettäväksi.

Ei vaan jos totta puhutaan niin mihin sitten vedetään raja... Esimerkiksi jos 30-45 sekuntia ennen maalia on tapahtunut selvä kamppi josta vastahyökkäyksestä tulee maali. Hylätäänkö maali vaikka peli olisi pyörinyt kampin jälkeen noin minuutin?!?
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti harmooni
Aivan samaa mieltä Danan kanssa...paitsi jos raadin äänet menevät 6-6 voitaisiin asia siirtää EU:n päätettäväksi.

Ei vaan jos totta puhutaan niin mihin sitten vedetään raja... Esimerkiksi jos 30-45 sekuntia ennen maalia on tapahtunut selvä kamppi josta vastahyökkäyksestä tulee maali. Hylätäänkö maali vaikka peli olisi pyörinyt kampin jälkeen noin minuutin?!?

Rajan vetäminen on aivan liian vaikeata. Nykyinen systeemi on muuten hyvä, mutta mielestäni kameralla voisi tarkistaa maalialueella tapahtuneet asiat laajemmin, muuten en kaipaa muutoksia, ei toimisi.
 
Santtu

Jäsen
Viestin lähetti Murmeli
Sanon suoraan: ja paskat.

Kun turkulainen näin sanoo, niin kai se asia sitten näin on. Vai pitäisikö uskoa vain yhtä turkulaista - sinua?

Mistäs päättelit, että kirjoittaja on turkulainen ja miten tuo asuinpaikka liittyy tähän asiaan. Minäkin kannatan ainakin top nelosessa TPS:ää vaikka en Turussa asukkaan. Mutta jos sinä lappeenrantalaisena pidät asuinpaikkaa näissä asioissa tärkeänä niin suotakoot se sinulle.

hohoijjaa mitä soopaa....
 
Kyylä

Jäsen
Olen kyllä itse ehdottomasti sitä mieltä, että videotarkistusta voisi laajentaa.

Danallekin tiedoksi, että keskustelu on käynyt sen ympärillä, mitä tehdä silloin kun tuomari joutuu tekemään päätöksen näkemättä tilannetta. Tämä liioittelu on ihan oma keksintösi. Itse pidän hulluna sitä tilannetta, että tuomari joutuu epäselvässä tilanteessa tekemään päätöksen, vaikkei ole kunnolla nähnyt tilannetta.

Ääriesimerkki nykyisestä videotarkistus säännöstä voisi olla se, että tuomari menee tarkistamaan videolta, onko kiekko ylittänyt maaliviivan. Samalta videolta hän sattuu sitten vaikka huomaamaan mailakampin maalin edustalla. Ei hän tietenkään voi antaa siitä jäähyä, vaikka tilanne näkyisi videolla.
 
Voittaja

Jäsen
Minkä takia kiekosta pitäisi tehdä niin "kliininen"? Pelaajat tekevät virheitä, valmentajat tekevät virheitä, katsojat tekevät virheitä, miksi tuomarit eivät saisi tehdä virheitä? Kyllä ne tuomarit suurimman osan virheistä kentällä näkevät, ja varmasti parhaansa tekevät. En näe mitään syytä enään enempiin videotarkastuksiin.

Ja kyllä, itsekin aina välillä(lähes joka ottelussa) olen tuomarin kanssa eri mieltä eri asioista, mutta tämä on jääkiekkoa, tähän kuuluu myös inhimillisyys.
 
Rocco

Jäsen
Viestin lähetti steepler

Omasta mielestäni tuomarivirhe ei ollut kovin paha koska rike tapahtui niin ettei tuomari pystynyt sitä näkemään. Tosin hän varmasti näki Lasakin kaatumisen mutta ehkä Lasakin maine kaatuilijana vaikutti asiaan.

Tuosta tapauksesta oli yön San Jose-Calgary ottelun väliajalla juttua. ESPN Hockey 2Night näytti klipin ja Barry Melrose sekä Ray Ferraro sanoivat että "Lasak took a dive, good call by the referee" tai jotakin sinnepäin.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Murmeli
Tottakai Lasak oletti jäähyn tulevan. Tietenkään hän ei voinut kuvitellakaan, että peli jatkuisi.

Sen enempää puuttumatta oikein/väärin -kuvioon kysyn kuitenkin eikö peliä pitäisi jatkaa siihen asti kunnes vihellys kuuluu? Eri asia on tietenkin, jos pelaaja loukkaantuu tilanteessa.
 
harmooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado, Jokerit
Tuosta tapauksesta oli yön San Jose-Calgary ottelun väliajalla juttua. ESPN Hockey 2Night näytti klipin ja Barry Melrose sekä Ray Ferraro sanoivat että "Lasak took a dive, good call by the referee" tai jotakin sinnepäin.

Kyllä siinäkin loppujen lopuksi oltiin sitä mieltä ainakin Melrose, että jäähy olisi pitänyt antaa... Ferraro päästi suustaan samassa kohtaa, että osa joukkueista pelaa alkupelit 14-15 kenttäpelaajalla ja odottaa vahvistuksi loppupeleihin...Että niin paljon rapakon takana MM-kisoja seurataan.
 
Satan C

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, HIFK , New Jersey Devils
Katsoin Slovakia-fanina pelin ja itselläkin "kuohahti" jonkin verran, kun Rob Niedermaier kamppasi Lasakin maalin takana ja tilanne johti voittomaaliin. Kisojen tuomarointi oli todella huonoa. Onnittelut "jenkeille" olivat parempia rankkareissa ja ansaitsivat mitalin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti Kyylä
Ääriesimerkki nykyisestä videotarkistus säännöstä voisi olla se, että tuomari menee tarkistamaan videolta, onko kiekko ylittänyt maaliviivan. Samalta videolta hän sattuu sitten vaikka huomaamaan mailakampin maalin edustalla. Ei hän tietenkään voi antaa siitä jäähyä, vaikka tilanne näkyisi videolla.
Tuomari ei mitään videoita itse katso, vaan hän vain kysyy maalituomarilta, että kävikö kiekko maalissa. Niinpä ehdottomasi uudistus tarkoittaisi sitä, että jäähyn antaisi maalituomari, ei päätuomari.

Yleisesti ottaen jäähyt ovat aina tulkintakysymyksiä ja mihinkään objektiiviseen totuuden niiden viheltämisessä ei koskaan päästä, eikä minun mielestäni ole tarpeenkaan.
 
#76

Jäsen
Miksi amerikkalainen tuomari oletaan automaattisesti olevan puolueellinen Kanadalle ja toisinpäin, mutta eilen finaalissa kukaan ei epäile suomalaista päätuomaria ja linjuri puolueellisuudesta Ruotsia kohtaan? Ai niin se naapuri kateus, ettei olisi muuten aikamoista kisailua USAn ja Kanadan kesken...

Joka vuosi sama laulu miten pohjois-amerikkalaiset suosii toisiaan. Yhtä hyvin voi väittää eurooppalaisten tuomareiden olevan puolueellisia, koska viheltävät eurooppalaisen näkökannan mukaan tiukemmin jäähyjä.
 
Kyylä

Jäsen
Viestin lähetti dana77
Tuomari ei mitään videoita itse katso, vaan hän vain kysyy maalituomarilta, että kävikö kiekko maalissa. Niinpä ehdottomasi uudistus tarkoittaisi sitä, että jäähyn antaisi maalituomari, ei päätuomari.

Näinpä asia muuten tietenkin on.
 
kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jollei sitten siihen toimitsija koppiin laitettaisi tv:tä, jonka ei pitäisi olla iso homma. Minusta siinä voisi olla nyt jo tv, kun videoilta tarkistellaan maaleja niin tuomari näkisi tilanteen itse. Miksi pitää soittaa sinne maalituomarille kun sen tilanteen voisi omin silminkin nähdä, koska tuntuu välillä että kommunikaatio maalituomarin ja tuomarin välillä ei ole mikään aivan paras. No käy se noinkin.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti #76
Miksi amerikkalainen tuomari oletaan automaattisesti olevan puolueellinen Kanadalle ja toisinpäin, mutta eilen finaalissa kukaan ei epäile suomalaista päätuomaria ja linjuri puolueellisuudesta Ruotsia kohtaan? Ai niin se naapuri kateus, ettei olisi muuten aikamoista kisailua USAn ja Kanadan kesken...
Aivan. Kolikolla on vähintään kaksi puolta. Paitsi että minulla on sellainen mielikuva Kanadasta, että ainoastaan siellä pelataan paikallisten mielestä jääkiekkoa ja muut maat ovat jossain Japanin tasolla. MM-kisat ovat sitten vain huvittava oheistapahtuma kaukana NHL:n takana. World Cupissa voidaankin jo näyttää muutaman vuoden välein oikea tasoero jääkiekon kehitysmaihin.

Olenko ihan väärässä, jos väitän, että työkseen tuomareista valittavat ja videoiden käyttöä jokaikiseen tulkinnanvaraiseen paitsioon vaativat ovat lähinnä niitä, jotka eivät ole itse pelanneet koulupelien lisäksi mitään pallopeliä? Minusta kun on itsestään selvää, että kaikki tekevät virheitä, tuomari on osa peliä ja mitä tahansa voi sattua. Niin kauan pelataan, kunnes pilli soi tai summeri pärähtää. Valotaululta voidaan sitten laskea hyvät suoritukset, alokasmaiset virheet ja kenttämestarin erikoiset. Ja mistäs me sitten kinasteltaisiin, jos kaikki päätöstä vaativat asiat jätettäisiin videotuomarille?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös