Tuokkolan toinen – Ilves kaudella 2014–2015

  • 110 577
  • 421

sorbo82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nythän Ilves uutisoi, että tätä strategiaa ovat olleet hiomassa useat eri tahot mm. Liigavalmennus. Näinpä Tuokkolankin pitäisi olla sitoutunut julkaistuun strategiaan, eikö? Jos Ilves on uutisoinut oikein eli liigavalmennus on ollut mukana ja omavaraisuus on johtavia teemoja, niin luulisi asian olevan harvinaisen selvä eli ensi kaudella näemme enemmän omia kasvatteja.

Näin se on. Soinnun paluu Ilvekseen (edellyttää toki myös sopimusta tulevalle kaudelle) edustaa tätä. Itse nostin esille kaksikon Levo & Savilahti. Valmennus on varmasti ollut strategiaa luomassa, mutta entäpä jos sen näkemyksen mukaan omat juniorit esim. Savilahti & Levo ovat liigatasolle riittämättömät ja heitä huomattavasti parempia vaihtoehtoja ovat vaikkapa "Jyri Niemi ja Janne Kolehmainen". Näin ollen valmennus voi hyvinkin olla sitoutunut strategiaan, mutta syystä tai toisesta näkee osan omavaraisuudesta olevan riittämätöntä nyt tai tulevaisuudessa.

Varmasti jokaisella joukkueella on omassa strategiassaan tavoitteena omavaraisuus, kuitenkin vuosittain näitä pelaajia joista seura voisi kasvattaa huippurungon, hukataan muualle. Usein varmasti esim. juurikin valmentajan toimesta. Uskoisin, että organisaatiotasolla seurat ovat nähneet mm. seuraavien pelaajien potentiaalin: Jori Lehterä (Jokerit), Jonas Enlund (Hifk), Joonas Vihko (Hifk), Ville Viitaluoma (Hifk), Tuomo Ruutu (Hifk), Toni Dahlman (Jokerit), Tony Salmelainen (Hifk), Aleksi Saarela (Lukko), Antti Raanta (Lukko), Masi Marjamäki (Ässät) sekä Granlundit (Kärpät) mutta jostain syystä nämä on kuitenkin päästetty tekemään läpimurtonsa muualle ja osa näistä on lopulta päätynyt tuon uuden joukkueen rungoksi pitkäksi ajaks

Enkä tässä nyt hae sitä "osataan sitä muuallakin suhmuroida" -pointtia vaan sitä, että joku seurassa on nähnyt nämä pelaajat riittämättömäksi seuraavalle kaudelle ja heistä on päästetty irti. En usko, että organisaatiolla on ollut selkeä visio päästää esim. Lehterä pois. Miksi näin kuitenkin tehtiin? Raha ei voi olla syy, koska Jokereilla olisi halutessaan varmasti ollut mahdollisuus latoa pöytään isommat rahat kuin Tapparalla. Lähtikö pelaaja pois, koska halusi kenties isompaa peliaikaa? Varmasti kyllä. Miksei oma seura Jokerit pystynyt tarjoamaan sitä? Näkikö organisaatio Lehterän liian huonoksi ja riittämättömäksi? En usko. Joku taho kuitenkin näki.

Tässä ei myöskään ollut tarkoitus tarttua juuri Lehterään, tuohon tilalle olisi voinut laittaa kenen tahansa ylläolevan pelaajan.
 

"Jalkakynä"

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Itse olen jo tehnyt sen johtopäätöksen, että tässä selviydytään kausi kerrallaan ja hankitaan sellaisia pelaajia kuin päävalmentaja haluaa. Savilahti ja Levo nostanevat kytkintä. Kenen syy tämä on? Sillä ei ole väliä. Nyt kaivataan johtajuutta ja oikeasti strategiaa ja näyttöjä. Markkinoinnissa näin on tehty ja näytöt ovat kiistattomat.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Viime kesän yksi kuuma huhu oli, että hallitus antoi Tuokkolalle luvan kävellä Juupen yli ja hankkia haluamansa pelaajat.


"Meillä valmentaja kokoaa joukkueen. En tiedä onko se oikea vai väärä tapa, mutta näin meillä toimitaan" - Jouni Jääskeläinen 2008 yhtiökokouksessa

Pitäisikö siis Pajuojan tehdä sopimus vasten valmennuksen hyväksyntää (oletetaan etteivät he halua pelaajia) esim. Levolle ja Savilahdelle.

Kyllä, jos nämä ovat strategian mukaisia pelaajia. Juupen UTJ:na vastuussa organisaatiolle. Organisaatiolla on strategia, jota toteutetaan. Yksi toteuttajista käytännössä on UTJn alainen päävalmentaja.

Vain tämmösellä selkeällä organisaation tavoitteisiin pohjaavalla toiminnalla on jatkuvuutta ja mahdollusta huödyntää HN:n yllä mainitsemaa Ilveksen junnuvoimavaraa.

Toki, joukkue on rakenettuna valmentajan johdossa. Jos 'savilahti' ei pelaa, 'savilahti' ei pelaa ja siihen UTJ ei puutu (luottamus).

Mutta joukkueen kasauksessa valmentajaa kuullaan, mutta UTJ päättää ja päättää organisation strategian mukaan ja organisaation eduksi. Valmentaja operoi hankitulla rosterilla.

Käytännössä valmentajan rooli pelaajahankinnoissa korostuu tarvetiedon pohjalta, mutta UTJn vastuu on toteuttaa seuran strategiaa (jonka toivois perustuvan johonkin peli identiteettiin, jota toteutetaan koko seuran tasolla ry.stä oy.n)
 

"Jalkakynä"

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Näin tosiaan voi käydä, että ei nähdä metsää puilta. Takojankadulla tosin ei olla nähty Rieväkadun osaamista. Palola ja Miksa hukattiin sinne jonnekkin. Sandell taidettiin joskus vaihtaa siihen Uusivirtaan. Kolli ei ollut tarpeeksi hyvä. Rask lähti Jokereihin. Perttu meni Lukkoon. Lehtivuori palas takaisin Suomeen, mutta Kuopioon. Parempi etten edes jatka. Sattumalta kukaan ei vain ole nähnyt metsää puilta.

Nyt on mahdollisuus. Siellä on tulossa Mattilan veljeksiä ja Välimäkeä sekä muutama hyökkääjä, jotka eivät ole sulka päässä 175 cm pitkiä. Nyt pitää aidosti katsoa 5-10 vuoden päähän ja kysyä, että voitaisko noidenkin herrojen kanssa nostaa kannua?
 

sorbo82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näin tosiaan voi käydä, että ei nähdä metsää puilta. Takojankadulla tosin ei olla nähty Rieväkadun osaamista. Palola ja Miksa hukattiin sinne jonnekkin. Sandell taidettiin joskus vaihtaa siihen Uusivirtaan. Kolli ei ollut tarpeeksi hyvä. Rask lähti Jokereihin. Perttu meni Lukkoon. Lehtivuori palas takaisin Suomeen, mutta Kuopioon. Parempi etten edes jatka. Sattumalta kukaan ei vain ole nähnyt metsää puilta.

Mainittujen pelaajien osalta lista on täysin "turha". Palola ja Järvinen nousivat vasta vuosien päästä Liigatason pelaajiksi, olisiko näitä kannattanut roikottaa kokoonpanossa väkisin kaikki nämä vuodet. Lopulta näistä molemmat pääsivät kuin varkain tapparaan, missä kummastakaan tokkopa alun perin odotettiin nähdyn laista. Sandell - Uusivirta oli ääliömäinen kauppa, mutta Sandell ei ollut tuolloin suuri menetys. Vasta palattuaan Suomeen / Ilvekseen osoitti taitonsa ja nyt Ilves nauttii niistä. Korhoselle seuranvaihto teki itselleen hyvää, toki voidaan spekuloida olisiko jälki vastaavaa Ilveksessä ja olisiko Kollin pitäminen tarkoittanut sitä, että Laakso olisi jäänyt sainaamatta. Rask lähti Jokereihin selkeästi totuttelemaan ison kaupungin valoihin, kun seuraavana oli tarkoitus lähteä NHL:ään, eikä se Jokereiden kausi tainnut miehellä kovin putkeen mennä. Lehtivuori käväisi Kuopiossa, mutta jatkoi matkaansa Ruotsiin missä tekee uraansa. Lindgrenillä tähtäin oli selkeästi saavuttaa paikka NHL:ssä ja tältä pohjalta meni Lukkoon. varmasti myös Ilves olisi halunnut miehen, kuten myös aiemmin mainitun Lehtivuoren.

Mainituista pelaajista Lindgren on tasoa "liian hyvä Liigaan" ja Lehtivuori viihtyy muuten vaan ulkomailla. Palolan ja Järvisen nousu Liigan elittiin taas ei ollut millään lailla arvattavissa.

Jos tuolta listalta muutaman pelaajan nostaa esille organisaatiotasolla niin Ilves teki erittäin hyvän siirron hommatessaan oman kasvatin Sandellin takaisin, kun tämä oli/on käytännössä parhaassa iässä ja oli/on nousemassa juuri parrasvaloihin. Tätä pelaajaa ei hukattu pelaamaan parhaita vuosiaan muualle. Negatiiviselle puolelle laskisin tuon Raskin paluun Suomeen ja Hifkiin. Tämä mies olisi pitänyt pystyä kotiuttamaan.

Ylläolevalle listalle olisi voinut laittaa myös Matias Soinnun, joka siirtyi TPS:ään. Tässä tilanteessa organisaatio myös teki erittäin hyvän siirron kotiuttamalla kaverin. Toki tämä edellyttää, että mies jatkaa myös kevään jälkeen täällä.

JOS Sointu jatkaa Ilveksessä voidaan organisaation kyllä tehneen sitä hyvääkin työtä. Näin kaksi omaa kasvattia (Sandell ja Sointu) on pystytty haalimaan parhaassa peli-iässään takaisin.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
JOS Sointu jatkaa Ilveksessä voidaan organisaation kyllä tehneen sitä hyvääkin työtä. Näin kaksi omaa kasvattia (Sandell ja Sointu) on pystytty haalimaan parhaassa peli-iässään takaisin.

Tänään kolmannessa erässä Ilveksen ykkösketjussa hyökkäsi kaksikko Sandell-Sointu. Jos pelissä ei muuta hyvää ollut, niin tulipa ainakin hyvä fiilis tästä. Pari omaa kasvattia, joiden ura on mennyt erikoista reittiä, mutta nyt on koukattu kurssit yksiin. Toivottavasti saavat jatkaa samassa ketjussa, ja toivottavasti myös jälki on parempaa kuin tänään. Hienon tarinan aineksia tuossa.

Sammelille tuli tänään täyteen jo 34 tehopinnaa, eli uran ennätys. EHT-tason jäbä tämä on jo.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näin se on. Soinnun paluu Ilvekseen (edellyttää toki myös sopimusta tulevalle kaudelle) edustaa tätä. Itse nostin esille kaksikon Levo & Savilahti. Valmennus on varmasti ollut strategiaa luomassa, mutta entäpä jos sen näkemyksen mukaan omat juniorit esim. Savilahti & Levo ovat liigatasolle riittämättömät ja heitä huomattavasti parempia vaihtoehtoja ovat vaikkapa "Jyri Niemi ja Janne Kolehmainen". Näin ollen valmennus voi hyvinkin olla sitoutunut strategiaan, mutta syystä tai toisesta näkee osan omavaraisuudesta olevan riittämätöntä nyt tai tulevaisuudessa.

En lainannut koko tekstiäsi, että pysyy ketju lyhyempänä. Tottakai ulkopuolisissa seuroissa on parempia pelaajia kuin jotkut meidän nuorista. Mutta mikä strategia on sellainen, mitä ei noudateta. Se on yhtä tyhjän kanssa. Ilves on nyt kokeillut hemmetin huonolla menestyksellä tuota, että hommataan valmiita pelaajia omien tilalle. Tuloksen tiedämme. Pääosin pleijareittain ulkopuolella ja usein jumboja. Tietenkin syynä on ollut sekin, että tänne ei ole saatu muissa seuroissa läpilyöneitä pelaajia. Lähes poikkeuksetta meille on tuotu pelaaja, jonka edellinen kausi on ollut pettymys ja sitten toivottu, että nousu takaisin tapahtuisi. Esimerkiksi tälle kaudelle lähdettäessä Laakson, Riekkisen ja Tyrväisen ura oli alamäessä. Matias Sointu taitaa äkkiseltään ajateltuna olla vuosiin "kovin signaus" eli läpimurto tehtynä, eikä urakaan pahassa alamäessä.

Esimerkit - toki tiedän ette ne olivat esimerkkejä - olivat pääosin rikkaista seuroista, joilla on varaa ostaa läpilyöneet pelaajat. Pääkaupunkiseudun nuori on vielä sellainen, että vaikka hän lähetetään maailmalle, hän odottaa kutsua takaisin Stadiin. Ilveksen maine omien keskuudessa on ollut huono ja vetovoima takaisin heikkoa. Tuskin Sandell olisi palannut, jos hänet myynyt Honkalehto olisi ollut puikoissa, eikä toiveita omistajuuden muutosta.

Olen HN:n kanssa samoilla linjoilla, että tällä IH organisaatiolla ei saavuteta kestävää menestystä, kun yritetään ostaa menestys. Meillä on kakkosaalto tulossa omia lupauksia ja se pitäisi osata hyödyntää aivan toisella tavalla kuin missatut "kasiseiskat". Naapuri on laittanut talouden siihen kuntoon, että se voi ostaa Masin riveihinsä vain pudotuspelejä ajatellen ja toivoa, että jospa mies sinne kuntoutuisi. Meidän rahat riittää pääosin noihin flopanneisiin ja sitten se on tuurikauppaa, kuka laskusuunnan onnistuu kääntämään nousuun.

Ollakseni rehellinen Ilveksen strategiajulistukset ovat mielestäni olleet johdon "sumutusta" ja ovat lähes poikkeuksetta osuneet ajankohtaan, kun tuutista on tullut negatiivia uutisia ja yleisö käynyt kuumana. Poika ja Ilves julkaistiin hätävalheena, kun jengi kävi kuumana omien junnujen hukkaamisesta. Kun Sjöblom heitettiin ulos, riensi hallitus uutisoimaan lokakuussa 2013, että ovat koonneet Ilves-henkisen strategiaryhmän (jota käsittääkseni ei ikinä tapahtunut). No tämä viimeinen strategia julkaistiin - yllätys, yllätys - hetkellä, jolloin johto jäi kiinni tilikauden tuloksen valehtelusta ja osakeantisuhmuroinnista.

Toivottavasti tällä kertaa on strategia ja sitä noudatetaan. Oleellista on strategian noudattaminen ja eteneminen pitkäjänteisesti. Langat pitää olla luonnollisesti Ilves Hockeylla. Tuokkola voi huomenna jäädä junan alle tai saada kauden päätösjuhlassa messevän sopimuksen Venäjälle. Missä sitten ollaan, jos edetään yksittäisen valmentajan pillin mukaan eikä seuran pitäessä ohjia käsissään. Mitä, jos tällöin tilalle tulee vaikka Lauri Marjamäki ja sanoo ensi töikseen, että hän ei tee päivääkään töitä samassa seurassa kuin Joonas Riekkinen?

Mikäli Ilves etenee ensi kaudella Tuokkolan vision mukaan, mitä uskon Ilveksen tekevän, niin ehkä olisi ollut parempi, ettei olisi tulosjulkistuksen kohua laannuttaakseen edes julkaista omavaraisuuden strategiaa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Nämä on kyllä mielenkiintoisia juttuja. Äsken päättyneessä pelissä Tuokkola kavensi kolmannessa erässä kolmeen ketjuun. Ketjuista putosivat pois Polak, Tyrväinen ja Rautiainen. Riekkinen siirtyi Zalewskin ketjuun laituriksi.

Polak on ollut kaukaloon palattuaan vain varjo aikaisemmasta. Toivon mukaan häntä ei nyt peluuteta kokonaan rikki väkisin. Tällä hetkellä miehestä on suunnilleen saman verran hyötyä hyökkäyspäässä kuin Riekkisestäkin. Myös Rautiainen oli tänään melko lailla näkymätön. Mies kuvastaa oikeastaan aika hyvin tämän kauden Ilvestä; ei minkään sortin suoritusvarmuutta. Tiistaina voi katua Kärpät ja torstaina kontataan Pelicansia vastaan.

Tämän päivän esityksen jälkeen sinetöityi se, että Ilveksellä on ykkösmolari, Korpisalo. Hän pelatkoon niin paljon, kun kunto kestää. Järvenpään kaksi viimeistä esitystä ovat olleet ala-arvoisia ja tänään jäi ainakin piste saamatta ihan vain hänen takiaan.

Kompastuskivi pudotuspelejä ajatellen tulee olemaan ylivoimapeli. Mikäli se jatkuu nähdyn laisena räpeltämisenä, tulee Kerhokin vielä ohi.
 

sorbo82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä, jos tällöin tilalle tulee vaikka Lauri Marjamäki ja sanoo ensi töikseen, että hän ei tee päivääkään töitä samassa seurassa kuin Joonas Riekkinen?

Tuolloin varmaan pyrittäisiin etsimään pelaajalle uusi seura / purkamaan sopimus? Mutta mitä jos ennen tuota Lauri Marjamäkeä paikalla on Ilveksen Playoffeihin vienyt Tuomas Tuokkola ja sanonut, että hän ei tee enää päivääkään töitä samassa seurassa kuin "Eero Savilahti"?

Päästetäänkö pelaaja muualle hyvässä yhteisymmärryksessä vai erotetaanko valmentaja, joka on vuosien tauon jälkeen vienyt seuran Playoffeihin ja panoksellaan nostanut Ilveksen uskottavuutta enemmistön silmissä?

Jos "Eero Savilahti" päästetään muualle, tämä ei hetkauttane muuta kuin pientä osaa Ilvestä seuraavista tahoista, jos taas erotetaan "menestyksen" palauttanut valmentaja saadaan aikaan valtakunnallinen mylläkkä ja varmasti tämän seurauksena menetetään katsojia, sidosryhmiä sekä useita yhteistyökumppaneita.

Ymmärrän täysin mitä haet takaa ja en ole siitä niinkään eri mieltä. Pyrin vain tuomaan esille tuon seikan, että mainitussa tilanteessa on kolikolla kaksi puolta. Strategiaa missä "pyritään omavaraisuuteen" voidaan toteuttaa mutta se ei tarkoita, että kaikista omista kasvateista voidaan pitää kiinni vaikka osa kannattajista ja organisaatiosta näkisi tämän potentiaalin.

Kuvitellaan tähän loppuun se "Eero Savilahti", pelaaja on pelannut hyvän kauden ja myös Utj näkee pelaajan potentiaalin. Hän tekisi pelaajalle jatkosopimuksen ja näkisi pelaajan seuraavalla kaudella jopa joukkueen ensimmäisessä kolmessa kentässä. Valmentaja kuitenkin ilmoittaa, että kyseiselle pelaajalle ei ole hänen papereissaan tuota roolia, vaan se on rotaatiopelaajana Mestiksen sekä Liigajoukkueen neloskentän välillä. Mikä olisi tuossa tilanteessa paras ratkaisu Utj:ltä. Tehdä sopimus tälle pelaajalla ja pahimmassa tapauksessa pysäyttää tämän kehitys, vai käydä asia läpi pelaajan kanssa ja päästää hänet seuraan missä tämä saa mahdollisuutensa? Ensimmäisessä vaihtoehdossa mitä luultavammin tosiaan hidastetaan pelaajan kehitystä / saadaan poltettua sillat organisaatioon, kun taas toisessa vaihtoehdossa pelaaja saa mahdollisuutensa muualla ja jos asia hoidetaan Utj:n puolelta hyvin, tälle jää hyvä maku seuran toiminnasta ja hän on valmis tulevaisuudessa palaamaan seuraan.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mainittujen pelaajien osalta lista on täysin "turha". Palola ja Järvinen nousivat vasta vuosien päästä Liigatason pelaajiksi, olisiko näitä kannattanut roikottaa kokoonpanossa väkisin kaikki nämä vuodet. Lopulta näistä molemmat pääsivät kuin varkain tapparaan, missä kummastakaan tokkopa alun perin odotettiin nähdyn laista. Sandell - Uusivirta oli ääliömäinen kauppa, mutta Sandell ei ollut tuolloin suuri menetys.

Pari näkemyseroa. Palola oli Ilves ry:n näkökulmasta todella suuri menetys. Pidimme kasiseiskojen Tommi Huhtalaa ja kasikasien Palolaa poikkeuksillisina maalintekijöinä. Ilkka Pakarinen oli raivona, kun IH hukkasi Palolan. Nuo hukkaamiset tapahtuivat pitkälti siksi, ettei Hautamaalla ollut mielenkiintoa käydä katsomassa junnujen pelejä, eikä hän tuntenut omiamme.

Ilves vaihtoi Uusivirtaan Sandellin hetkellä, jolloin Sandellin edelliset pelit olivat tilastoiltaan 28 matsia, 5+10=15 ja +12. Jo tuolloin ennustin, että Uusivirta ei tule saavuttamaan urallaan edes 21-vuotiaan Sandellin sen hetkisiä pisteitä urallaan ja näinhän siinä kävi. Uusivirran saldoksi jäi 88 matsia, 4+4=8 ja -5. Seurahan käänsi nuorten tilanteen siten, ettei heissä ole ainesta ja he ovat laiskoja. Todellisuudessa vika oli siinä, että johdolla ei ollut suunnitelmia ja ylenpalttinen laiskuus sekä olematon vaatimustaso vallitsi seurassa.

Miten nuo nuoret olisivat lyöneet läpi sitten Ilveksessä? Sitä emme ikinä tiedä. Sen tiedän, että mikäli jokaisen pelaajan kanssa tehdään huolellinen urasuunnitelma, pidetään vaatimustaso korkealla ja ennenkaikkea tärkeimpänä luodaan välittämisen ilmapiiri, niin pelaajat kehittyvät. Pelaajat toteavat lähes poikkeuksetta, että tämä on itseluottamuksesta pitkälti kiinni. Valmennuksessa tulee panostaa myös henkiseen puoleen. Kun pelaaja tuntee, että häneen luotetaan, niin hän laittaa itsensä likoon joukkueen puolesta.

Sakari Pietilä oli täysin strategian vastainen valinta. Kun nuorien kanssa jutteli jäi väkisin siihen käsitykseen, ettei Sakke jaksanut opastaa heitä. Ei kertonut mitä he tekivät väärin. Palkkiona oli vain viltti ja ihmetys, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Silloinhan ei ollut Lekinkään kanssa mitään yhteistyötä nuorten osalta.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kuvitellaan tähän loppuun se "Eero Savilahti", pelaaja on pelannut hyvän kauden ja myös Utj näkee pelaajan potentiaalin. Hän tekisi pelaajalle jatkosopimuksen ja näkisi pelaajan seuraavalla kaudella jopa joukkueen ensimmäisessä kolmessa kentässä. Valmentaja kuitenkin ilmoittaa, että kyseiselle pelaajalle ei ole hänen papereissaan tuota roolia, vaan se on rotaatiopelaajana Mestiksen sekä Liigajoukkueen neloskentän välillä. Mikä olisi tuossa tilanteessa paras ratkaisu Utj:ltä. Tehdä sopimus tälle pelaajalla ja pahimmassa tapauksessa pysäyttää tämän kehitys, vai käydä asia läpi pelaajan kanssa ja päästää hänet seuraan missä tämä saa mahdollisuutensa? Ensimmäisessä vaihtoehdossa mitä luultavammin tosiaan hidastetaan pelaajan kehitystä / saadaan poltettua sillat organisaatioon, kun taas toisessa vaihtoehdossa pelaaja saa mahdollisuutensa muualla ja jos asia hoidetaan Utj:n puolelta hyvin, tälle jää hyvä maku seuran toiminnasta ja hän on valmis tulevaisuudessa palaamaan seuraan.

Tiedän, että kuvitteelinen tilanne. Onneksi pallo on tässä tapauksessa sillä oikealla Eero Savilahdella. Hän tietää, ettei kuulu Tuokkolan suunnitelmiin ja hän tietää, että hänestä on kiinnostunut useampikin seura. Ratkaisu on hänelle todennäköisesti helppo. Ja Eerolle parempi, että hän nousee sieltä kymppitonnin palkasta pois. Meidän A:n entinen valmentaja olisi halunnut jo aikoinaan viedä Savilahden mukanaan Ässiin.

Itse toimisin persaukisen seuran, joka pyristelee taloudellisesta olemassaolostaan päivittäin, nimissä siten, että pyrkisin sitouttamaan koutsin käyttämään omia edullisia pelaajia. Savilahti varmasti hoitaisi ensi kaudellakin kolmoskentän miehen tehtävät sillä 25-35000 euron palkalla. Nyt siihen todennäköisesti ostetaan 60-80000 euron mies ja tämä erotus on sitten pois toisten pelaajien hankinnoista. Tuo herra X sitten on Ilveksen mies 1-2 kauden verran ja jatkaa matkaansa.

Mutta olen aikoinani itkenyt näiden junnujen asioita. Silloin jaksoin valvoa näiden takia öitä, kun Ilves merkkasi niin paljon. Nyt tähän on turtunut siten, ettei Eeron, Miken tai Roopen lähtö herätä enää vastaavia reaktioita.
 

vilho

Jäsen
Hyvää tekstiä ja paljon. Toisaalta strategia antaa ne suuntaviivat joiden mukaan sitten sinkoillaan, ihan orjallisesti ei voida vaan noudattaa "pelataan omilla junnuilla" -linjaa.

Ensi kauden ketjuunhan tämä oikeastaan kuuluisi, mutta Levolle on kyllä vaikea löytää paikkaa kokoonpanosta, kun Kondella on jo sopimus.
Jos ajatellaan pakiston olevan muotoa noin
"Kivistö" - Rightin yv-pelote
Niemi(?) - Näppilä
Mäkelä - Salmela
Mäkinen
ja tähän päälle vielä Välimäki sekä Mattilan Jesper.. Näin Kukkonen ja Atte jäisivät ilman jatkoa, vaikkakin Aten uskoisin itse saavan jatkosopimuksen fyysisempänä kaverina. Mara ei jatka, se on selvä. Salmela-kortin Tuokkola ja Hirvonen haluavat varmasti katsoa loppuun asti - on lyönyt monet ällikällä jo tähän mennessä. Vaihtaisin kyllä ilomielin Konden Levoon, sillä Kondelta on jäänyt se viimeinen steppi ottamatta. Omia kasvatteja voi joutua korvaamaan omilla kasvateilla ja tässä olisi sen paikka, mutta sopimustilanne ei mahdollista sitä.. ellei Juupe keksi jotain taikatemppuja ja Konde halua itsekin muualle. Ehkä voisi tehdä hyvää miehelle itselleen.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kuka mitäkin haluaa. Kunto esimerkiksi haluaa kaveriensa saavan pelipaikan Ilveksessä ja alkukaudesta väitti, että Kangasniemi olisi korvannut hyvin Laakson. Nyt kun Laakso on näyttänyt miten kova pelimies on, niin en kantti kestä myöntää sitä, vaan nostelee nyt esiin Riekkistä epäonnistuneena hankintana, mitä toki odotuksiin nähden onkin.

Mikke Levon saldo noin 12,5 minuutin keskimääräisellä peliajalle on 0+0=0 -3. Ei noilla saldoilla kauheasti enempää peliaikaa ansaitse Liigassa. Kaverin pitäisi nyt mennä Mestikseen opettelemaan pelaamista ja saamaan itseluottamuksensa kuntoon. Peliaikaa Liigassa on tällä kaudella annettu ihan tarpeeksi, että olisi voinut näyttää olevansa liigatasoinen.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Artsi sinä se ot osaa kirjoittaa aiheesta, vaan lähes aina fokuksesi on toisissa kirjoittajissa. Kaveri on ehkä hieman väärä sana sille, kun on työskennellyt seurassa parhaimmillaan 1600 tuntia per vuosi verkkari+kausikorttipalkalla. Jos valmentaa poikia vuosikausia, niin puhutaan mieluummin valmentaja/pelaaja-suhteesta. Olen tuonut Ilvekseen muutaman pelaajan mm. nykyisen kapteenin. Maistuuko hänen peliotteensa?

Lue kirjoitukseni huolella, jos haluat keskittyä minun mollaamiseen. Ei tarvitse mennä montaakaan minun kirjoitusta taaksepäin, niin kehuin, että Sandell ja Laakso ovat tasaisimmat pelaajat lähes illasta toiseen. Edelleen, jos palattaisiin viime kesään en vaihtaisi Korhosta ja Kangasniemiä Laaksoon ja Riekkiseen. Korhosen ja Laakson otteet ovat kulkeneet pitkin kautta lähes samaa rataa. Laaksolla pisteitä nyt enemmän ja plusmiinus saldo parempi, mutta vastapainoksi Ilveksen alivoimapelaaminen heikkeni monta pykälää viime kauteen verrattuna. Ärhäkkä Kangasniemi (emme tosin tiedä olisiko Ilveksen valmennusjohto antanut hänelle luvan mennä futispeliin) on ollut flegmaattista Riekkistä parempi. Tuokkolan papereissa Riekkinen oli Laakson edellä. Tämän päätöksen olisin tehnyt edelleen ennen kautta, koska minua olisi houkuttanut tuo säästyvä 60-80000 €. Sillä rahalla on iso merkitys, kun hankitaan pelaajia. Zalewski on isopalkkainen, mutta oltaisiinko isommalla rahalla saatu esim. 30 pistettä enemmän tehnyt sentteri (right) tai se rightin pakki. Palkkamenetyksen lisäksi Ilves kärsi jonkin verran myös omien poikien vuoksi karanneista katsojista.

Mutta edelleen. Tuokkola istutti Korhosen heti keväällä 2013 nelosketjuun ja siellä Ville pelaisi nytkin. Ville päästettiin Bluesiin (tosin Ilves yritti alkusyksystä kiirelllä paikata tilannetta) ja nyt Ville pääsee kohottamaan palkkansa Riekkisen tasolle ja ehkä jopa lähelle Laakson tasoa. Tekee hyvää Villen taloudelle. Samoihin aikoihin, kun Ville sai tuleviksi kausiksi palkankorotuksen, niin Ilves julkaisi 750 tonnin tappiot, joka vahvistaa sitä näkemystä, että Ilveksen talous ei voi hyvin.

Edelleen pelaajan pisteisiin ja plusmiinus saldoihin vaikuttaa pelipaikka ja erityisesti se, luottaako koutsi sinuun vai ei. Laakson alkukausi oli haasteellinen ja hänen pelinsä ilman Sandellia olivat hakusessa, mutta mikä tärkeintä Tuokkola luotti häneen. Riekkinen epäonnistui mm. ykkösessä ja Laaksolle aukesi paikka. Bingo. Tässä kohtaa on kuitenkin muistettava Riekkistä. Ura pitkään alamäessä. Isot odotukset pääsyssä Ilvekseen. Hyvät harjoituspelit ja sitten suurta tuskaa. Ei varmaan ole itsetunnolle parasta, kun illasta toiseen kulkee huonosti. Se voi olla pienestäkin kiinni, kun saa apinan selästä. Riekkinen kuitenkin tietää, että hän on Tuokkolan luottomies. Neutraalissa valmentajatilantessa Riekkinen olisi katsomossa tai Lekissä. Jos hän ei ole kesken pelin mahtunut hyökkääjistöön, on Tuokkola pudottanut pakin pois ja nostanut Riekkisen tilalle.

Edelleen sata kertaa sadasta rakentaisin persaukisen seuran joukkueen siten, että omista edullinen runko, joka vuosien mittaan olisi hitsautunut yhteen. Valmentaja tulee tietenkin sitouttaa tähän strategiaan. Ja hankintojen pitää olla sitten tätä runkoa tukevia täsmähankintoja. Olemme nyt pitkään katselleet tätä päätöntä poukkoilua, joka lähes poikkeuksetta on tuonut meille sijat 10-14 ja puoli milliä persnettoa. En näe mitään syytä, että joku ihailisi tätä linjaa.

Mutta oodi Laaksolle lopussa. Tapsa on todella hyvä jätkä myös siviilissä (saako Artsi puhua tuttavallisesti vai leimaatko kaveriksi) ja joukkueen keskuudessa arvostettu. Sandellin kanssa he johtavat tätä joukkuetta (piirtelivät eilenkin lopussa Tuokkolan fläppiin, miten sitä tasoitusta pitäisi hakea). Joka tilanteessa näkee, että tuo kaksikko viihtyy keskenään. Olen jo muutamallekin ennustanut, että Laakso on roolipelaajana kevään ensimmäisessä MM-leirityksessä.
 
Viimeksi muokattu:

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Edelleen sata kertaa sadasta rakentaisin persaukisen seuran joukkueen siten, että omista edullinen runko, joka vuosien mittaan olisi hitsautunut yhteen. Valmentaja tulee tietenkin sitouttaa tähän strategiaan. Ja hankintojen pitää olla sitten tätä runkoa tukevia täsmähankintoja. Olemme nyt pitkään katselleet tätä päätöntä poukkoilua, joka lähes poikkeuksetta on tuonut meille sijat 10-14 ja puoli milliä persnettoa. En näe mitään syytä, että joku ihailisi tätä linjaa.
Tässä kaikki olennainen jos halutaan jättää suoraan nimillä puhuminen. Se tuntuu vaikealle tajuta, että omille luottoa antamalla saadaan kasattua runko huomattavasti halvemmalla ja sitoutuneesti. Näin jokaista täsmähankintaa varten on käytössä paremmat resurssit.

Junioriputkessa on tulossa kovaa osaamista lähivuosina. Sen päälle olisi hyvä rakentaa, mutta pelko on siitä että osaaminen ja määrätietoisuus puuttuu.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hienoa nähdä, että Kuntokin myöntää Laakson loistavat esitykset, joskin siten kirjoittaen, että onnistumiset on vähän kuin Sandellin siivellä. Toki myönnän, ilolla, että Sandell on joukkueen ehdoton johtajatyyppi ja pistesaldokin mielettömän kova, mutta samalla pitää nostaa esiin, että siinä missä Laakson +/- on 11 pykälää plussalla, niin Sandellilla se on "vain" +4. Kyllä Laakson esitystä voi siis kehua ilman Sandellin mainitsemistakin.

Kangasniemi on Sportissakin vakiinnuttanut paikkansa tutussa 4 ketjun roolissa, mutta toisaalta onhan siellä tuloksentekokentissä ilvesläistenkin suuresti arvostama Lassi Kokkala ja Aleksi Rekonen. Olen seurannut viime aikoina paljon Sportin peliä ja Anttia en yhtään kaipaa. En edes alivoimalle. Kun meillä on Veistola ja Välimaa kunnossa, niin meillä on ihan hyvä alivoimakoostumus Laakson, Asplundin ja Riekkisen johdolla.

Levon esityksiin et ottanutkaan tuon viestini pohjalta kantaa. Olisikin mielenkiintoista kuulla, että oletko oikeasti sitä mieltä, että tuo surkea saldo on valmentajan syytä ja myös se, että kenet puolustajan hän sinusta nykyisestä rosterista sinun joukkueessasi sivuuttaisi?
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olenko jossain Levoa erityisesti nostanut esille? Totesin, että joukkuekaverit ihmettelivät, että miksi kylmähermoinen pelaaja putosi pois kisajoukkueesta. Levohan ei käsittääkseni ole mitenkään huonosti esiintynyt. Enemmän lokaa on tainnut saada niskaansa Tuokkolan mies Kukkonen sekä omat Järventie ja Mäkinen.

+/- saldo ei ole kauhean relevantti mittari. Kentällä on aina tilanteesta riippuen 3-6+molse. Valmentajille merkitsee enemmän se, että kenen vika maali oli. Sille ei muut pelaajat kauheasti voi mitään, jos Pentikäinen ohjaa kiekon omiin, Polak ohjaa kiekon omiin, Pentikäinen syöttää kiekon Mäkistä kohden, joka potkaisee omiin tai sitten nämä Korpisalon ja Järvenpään syötöt vastustajan lapaan. Siinä on aika moni kenttäpelaaja syyntakeeton. Plussatilastoa komistaa myös se, että vastustaja hakee lopussa ilman veskaria tasoitusta ja Ilves laittaa kiekon tyhjään reppuun. Näitä plussia Laaksolla on joukkueesta eniten. Samoin pelaajaa on vaikea syyttää, kun haetaan lopussa tasoitusta ilman veskaria ja vastustaja pääsee tekemään omiin. Esimerkiksi Ilveksellä on ollut, niin pitkään kuin itse muistan oma tilastomies, joka sitten pitää tarkempaa tilastoa ja tätä analysoidaan.

Jos taas +/- on sinulle autuus, niin tiedäthän, että Laakson ja Riekkisen urat ovat aika pahasti pakkasella? On helkkarin hienoa kuitenkin, että Laakso on reilusti plussalla. Miinuskausia hänellä onkin paljon.

Minä tietenkin kirjoitan omia näkemyksiäni. Alkukaudesta, kun Laakso pelasi 3-4 ketjuissa Välimaan ym. kanssa, niin homma ei toiminut. Hyökkäyspäähän ei saatu yhtään aikaseksi ja omissa kolisi. Noista neljästä pelistä, mistä Sandell on ollut poissa, niin Laakson ja Polakin saldo on ollut 0+0. Sandell kärsi alkukaudesta Hurtubisen seurasta, mistä kirjoitin silloin heti, mutta onnistui silti etenemään 0,5-0,6 pinnan tahtia. Jostakin syystä Sandell onnistuu tekemään ketjusta paremman ja kun katsoo millä prosentilla hän luo muille tekopaikkoja ja rauhoittaa peliä alaspäin, niin ei sitä tarvitse ihmetellä. Luulajassa, kunnossa ollessaan, alkukaudesta paras ketju oli Vihko-Viitaluoma-Sandell. Sandell nostettiin ylöspäin ja kaksikosta Niklas Olausson ja Sandell tuli paras yhdistelmä. Viitaluoma ja Vihko vaipuivat niin alas, että saivat potkut. Viime kauden meidän paras yhdistelmä oli Keränen-Sandell-Kantola. Ja nyt paras ketju on ollut Sandell-Laakso-Polak. Voi olla tietenkin, että nämä kaikki ovat sattumaa. Ja se on tietenkin varmaa, että pelaajat täydentävät toisiaan ja kukaan ei pärjää yksistään.

Välimaalla oli alkukaudesta isoja ongelmia pelin kanssa, tähän myös Tuokkolakin viime haastattelussa viittasi. Alivoimalla Välimaa ja Laakso otti rajusti osumia. No Vällyn peliaikaa pienennettiin ja hänet pudotettiin pois alivoimasta. Ensin Laakson parina pelasi hyvin Savilahti ja myöhemmin Tyrväinen. Nyt Välimaa on taas noussut av-ketjuihin.

Mutta palatakseni itse aiheeseen, niin omiin kannattaa persaukisen satsata ja yrittää ostaa laatua. Meillä on aika vähän onnistumisa näiden alaketjujen kalliiden miesten kanssa. Kun mietitään vuosia taakse, niin aika vähän meille iloa ovat tuottaneet turojärviset etc. Ja lopputuloksena on ollut jumbosijoja ja kolme milliä pakkasta. Tuotto/Panos suhteella joukkueen heikoimmat tällä hetkellä lienevät Zalewski, Tyrväinen, Riekkinen, Kukkonen ja Järventie. No makuasioita, mutta aika moni noista on tämän kauden hankinta.

Jos Ilves vuodesta toiseen osuisi hyvällä prosentilla näiden Ilveksen budjettiin nähden kalliiden pelaajien kanssa, niin tässä voisi ottaa ihan lunkisti.

Mutta kuten sanoin, oma uskoni Ilveksen rakennemuutosten suhteen on hiipunut, enkä ole myöskään kuullut pitkään aikaan, että Jalo, Lumme, Huura, Mattila+tamperelaiset rahamiehet olisivat kiinnostuneita tästä yrityksestä. Siksi sanoinkin, että Miken, Eeron, Sammelin tai Roopen lähtö enää kirpaisi niin kuin ennen se olisi tehnyt. Kai sitä alkaa olemaan liian vanha...
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Paljonko maksaa jonkun oman "junnun" roikottaminen liigamiehistössä? 30 000 € per kausi? En puhu siis junnusopimuksella olevista, vaan jo oikeilla sopimuksilla. Näitä kun roikotetaan vaikka kolme, niin se maksaa jo sitten oikean pelimiehen hinnan ja niistä kenestäkään ei välttämättä kasva kunnon liigakiekkoilijaa. Jos niille vielä annetaan runsaasti peliaikaa, niin kaudetkin on pilalla. On myös erittäin poikkeuksellista, että jossain liigajoukkueessa olisi useampi junnuikäinen kaveri saanut edes sen vertaa peliaikaa ja vastuuta kuin Ilveksessä.

Täällä syytetään Järvisen ja Palolan pois päästämisestä. Montako vuotta meni siinä ennen kuin heistä tuli pelimiehiä? Ei tällaisia voi vaan roikottaa koostumuksessa sillä mielellä, että ehkä joskus natsaa. Toivottavasti nämä Levot ja muut meidän lupaavat pelaajat ymmärtävät tehdä töitä täysillä, kun siihen tilaisuus annetaan. Pitkän tien kautta Järvinen ja Palolakin sen liigapaikkansa sai.

Kukkosen tämän kauden esitykset ovat minulle pettymys, mutta joukkueen kannalta hän on kyllä selvästi tärkeämpi pakki tällä hetkellä kuin Levo. Kukkonen oli viime kaudella itse asiassa joukkueen parhaita pakkeja ja tehojakin tuli mukavasti. Potentiaalia siis nousta kevään ratkaisuissa merkittävään rooliin on siis. Jatkoa en kuitenkaan vielä tämän kauden nykyisillä näytöillä tarjoaisi.
 

sorbo82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuskin Sandell olisi palannut, jos hänet myynyt Honkalehto olisi ollut puikoissa, eikä toiveita omistajuuden muutosta.

Tähän vielä tarttuisin sen verran, että Sandell ei siis olisi ehkä palannut jos Honkalehto olisi jo tuolloin ollut puikoissa? Miehen takaisin kuitenkin hoiti Juha Hautamaa, joka oli tuolloin Bluesin siirron aikaan myös Utj:nä. Väittäisin, että enemmän tuota Bluesiin "myymistä" on hoitanut silloinen Utj. kuin toimitusjohtaja.

Tuossa viimeisimmässä kirjoituksessa kerrot "Sandell kärsi alkukaudesta Hurtubisen seurasta, mistä kirjoitin silloin heti, mutta onnistui silti etenemään 0,5-0,6 pinnan tahtia." En ota kantaa pisteisiin, mutta Sandell oli itsekin alkukaudesta aivan yössä. Luistin ei liikkunut, syötöt eivät osuneet ja ratkaisut olivat pääosin huonoja. Toki Hurtubisekään ei mikään sankari ollut. Syytä Sandellin alkupelien heikkouteen en tiedä, oliko loukkaantunut tms. mutta peli ei kulkenut. Tuo heikkouden suurin syy ei kuitenkaan ollut Hurtubise vaan myös ihan pelaajan omat otteet.

Tällä hetkellä Sandell on eittämättä joukkueen tärkeimpiä pelaajia.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuossa viimeisimmässä kirjoituksessa kerrot "Sandell kärsi alkukaudesta Hurtubisen seurasta, mistä kirjoitin silloin heti, mutta onnistui silti etenemään 0,5-0,6 pinnan tahtia." En ota kantaa pisteisiin, mutta Sandell oli itsekin alkukaudesta aivan yössä. Luistin ei liikkunut, syötöt eivät osuneet ja ratkaisut olivat pääosin huonoja. Toki Hurtubisekään ei mikään sankari ollut. Syytä Sandellin alkupelien heikkouteen en tiedä, oliko loukkaantunut tms. mutta peli ei kulkenut. Tuo heikkouden suurin syy ei kuitenkaan ollut Hurtubise vaan myös ihan pelaajan omat otteet.

Tällä hetkellä Sandell on eittämättä joukkueen tärkeimpiä pelaajia.

Hyvä havainto alkukauden Sandellista. Tämän hetken Sandell vie ihan oikeasti vieruskavereitaan eteen päin siihen malliin, että herra Huukin näyttäisi siinä hyvältä.

Eilisessä pelissä muuten Hintz tuntui olevan tuossa ykkösessä vähän pihalla ja Sointu istuikin siihen paljon paremmin. Luulen, että jatkaa seuraavassakin pelissä siinä, kun Polakin sormi on kuitenkin vähän pipi.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Satavarmasti oli jotain isompaa häikkää Sammelilla. Liike oli niin verkkaista ja tekeminen muutenkin tuskaista, terävyyttä ei nimeksikään. Tai sitten oli vammojen vuoksi juuri ennen kauden alkua pidempään saikulla ja aloitti kauden treenijumissa.

Mutta aivan varmasti ei ollut täydessä pelivireessä kauden alkaessa. Tätä puoltaa myös se, että viime kaudella mies nousi kotimaisten kärkisenttereiden joukkoon, mutta heti syksystä asti on vetänyt laiturina. Jonkun vamman vuoksi ei voi sentterinä pelata, kuten Kunto on pariin otteeseen tuonut esiin. Onneksi tällä kaudella senttereissä on löytynyt paremmin laajuutta, niin on ollut mahdollista peluuttaa Sammelia laidalla.

Ensi kaudeksi täydessä iskussa ykkösen keskelle ja 50-60 tehopinnaa on realismia. Onneksi kapteenin kanssa on sopimus ensi kaudesta. Tuon sesongin jälkeen lieneekin edessä siirto ulkomaille.
 
Viimeksi muokattu:

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tulee halvemmaksi pitää laajaa nuorten pelaajien reserviä edullisilla soppareilla kiinnitettynä kuin tuoda kokeneiden liigapelaajien sopimuksilla täytettä kolmos- ja nelosketjuihin. Varsinkin, kun jälkimmäisten kohdalla onnistumisprosentti jää aika vaatimattomaksi. Ehdottamani toimintamallin vieminen "tuotantoon" vaatisi pari kompromissikautta siirtymäajaksi. Sen jälkeen omavarainen syvyysrunko olisi valmis.

Oma mielipiteeni on tuosta, että aika sinisilmäistä kuvitella asioiden menevän missään seurassa noin. Tänä päivänä pelaajat ja niiden agentit pyytää omalta kasvattajaseuralta ihan yhtä kovaa palkkaa kuin muiltakin.

Toisaalta meillä on erinomaisia kokemuksia ulkoa hankituista pelaajista kuten Veistola, tuohon rooliin. Pääkaupunkiseudulla lienee kuitenkin niin paljon kovempi kisa junnujen puolella, että sieltä löytyy jatkuvasti erinomaisia "aihioita".
 

sorbo82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tulee halvemmaksi pitää laajaa nuorten pelaajien reserviä edullisilla soppareilla kiinnitettynä kuin tuoda kokeneiden liigapelaajien sopimuksilla täytettä kolmos- ja nelosketjuihin. Varsinkin, kun jälkimmäisten kohdalla onnistumisprosentti jää aika vaatimattomaksi. Ehdottamani toimintamallin vieminen "tuotantoon" vaatisi pari kompromissikautta siirtymäajaksi. Sen jälkeen omavarainen syvyysrunko olisi valmis.

Tämä on täysin totta. Muistetaan kuitenkin se, että haluaako pelaaja jäädä pariksi kaudeksi reserviin ja sen jälkeen kenties rungoksi jos vaihtoehtona toinen seura tarjoaa välittömästi mahdollisuutta pelaavaan kokoonpanoon.

Tällä hetkellä esimerkiksi Kookoo lienee monelle tällaiselle pelaajalle erittäin hyvä vaihtoehto. Kouvolassa tokkopa rahaa riittää haalia valmiita, tasonsa osottaneita pelimiehiä. Vastuuta varmasti pystytään tarjoamaan näille pelaajille joiden kohtalo omassa seurassaan olisi kasvaa korkoa rotaatiossa tulevaisuutta ajatellen. Itse en pelaajana miettisi hetkeäkään kumman vaihtoehdon valitsisin.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tähän vielä tarttuisin sen verran, että Sandell ei siis olisi ehkä palannut jos Honkalehto olisi jo tuolloin ollut puikoissa? Miehen takaisin kuitenkin hoiti Juha Hautamaa, joka oli tuolloin Bluesin siirron aikaan myös Utj:nä. Väittäisin, että enemmän tuota Bluesiin "myymistä" on hoitanut silloinen Utj. kuin toimitusjohtaja.

Nyt sua on narrattu pahemman kerran. Siirto Ilvekseen meinasi mennä farssiksi, kun asioiden ollessa jo kertaalleen sovittu alettiin Ilveksestä ehdotella try-out sopimusta. Saman aikaisesti Samilla oli tarjoukset Luulajasta ja kolmesta muusta Liigaseurasta. Hade toki soitteli tuon try-out ehdotuksen jälkeen pyydelleen anteeksi. Ensimmäisen kontaktin Samiin otti Raimo Helminen. Hade oli pikkuriikkisessä sivujuonteessa mukana. Ei kai Hade ole tällä siirrolla kerskunut? Jos Honkalehto olisi tuolloin ollut puikoissa seura olisi kierretty kaukaa.

Tuossa viimeisimmässä kirjoituksessa kerrot "Sandell kärsi alkukaudesta Hurtubisen seurasta, mistä kirjoitin silloin heti, mutta onnistui silti etenemään 0,5-0,6 pinnan tahtia." En ota kantaa pisteisiin, mutta Sandell oli itsekin alkukaudesta aivan yössä. Luistin ei liikkunut, syötöt eivät osuneet ja ratkaisut olivat pääosin huonoja. Toki Hurtubisekään ei mikään sankari ollut. Syytä Sandellin alkupelien heikkouteen en tiedä, oliko loukkaantunut tms. mutta peli ei kulkenut. Tuo heikkouden suurin syy ei kuitenkaan ollut Hurtubise vaan myös ihan pelaajan omat otteet.

Tämä tulee selkiämään sinulle kauden jälkeen. Toivotaan, ettei kauden aikana.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täällä syytetään Järvisen ja Palolan pois päästämisestä. Montako vuotta meni siinä ennen kuin heistä tuli pelimiehiä? Ei tällaisia voi vaan roikottaa koostumuksessa sillä mielellä, että ehkä joskus natsaa. Toivottavasti nämä Levot ja muut meidän lupaavat pelaajat ymmärtävät tehdä töitä täysillä, kun siihen tilaisuus annetaan. Pitkän tien kautta Järvinen ja Palolakin sen liigapaikkansa sai.

Tässä tulee oivallisesti esille se sama näkemys kuin Ilves-Hockeyssa oli. Sana roikotetaan kuvaa hyvin. Ei nuoria roikoteta. Niiden kanssa tehdään peräsuoli pitkällä töitä. Suunnitellaan ura pelaajan kanssa tarkasti ja tehdään etenemissuunnitelma B-junnusta Liigaportille. Milloin ollaan A:ssa, milloin Mestiksessä ja missä vaiheessa noustaan Liigaan. Ja ennen kaikkea osoitetaan välitettävän. Mutta, kun ei IH:n toimistolla oikein jaksettu tehdä hommia. Kun silloin olisi pitänyt kiertää noita kylmiäkin hallia ja käydä palautekeskusteluja. Useampikin junnu on todennut, ettei heidän kanssaan käyty mitään palautekeskusteluja. Siis ammattimaisia. UTJ kierteli tuolloin toki liigajoukkueen mukana vieraspelitkin. Sai kai km-korvauksia. TÄH!

Väitän, että välittämällä ja tehden töitä Ilveksen nuoret olisivat lyöneet nopeammin läpi.

Tässä terveisiä muutamalta vanhukselta.
  • Perttu Lindgren SM-Liigan pistepörssin voitto vasta 23 vuotiaana
  • Olli Palola Liigan maalikuninkuus 25-vuotiaana, metsästää toista ja MM-hopeamitalisti 25-vuotiaana
  • Tommi Huhtala liigan kovimpia maalipyssyjä kahtena kautena ja MM-hopea kaulassa 26-vuotiaana
  • Riku Helenius, SM-liigan kulta 24 vuotiaana todella kovilla statseilla
  • + monet muut vanhukset Toni Rajalasta Jyrki Jokipakkaan
Voitte lukea kymmenen vuoden takaiset kirjoitukseni miten näiden nuorten kanssa olisi pitänyt edetä. Tuolloin kirjoitin, että pokaalia nostetaan, kun pojat ovat 23-27 vuotiaita. Ei nostettu. Suurin osa heitettiin pellolle 18-21 vuotiaina. Sen sijaan tulevaisuus nähtiin turojärvisissä, mattiuusivirroissa, janikeinäsissä, mikaviinasissa, samitorkeissa, anttihulkkosissa, kevinakanteissa jne. Näitä Ilveslegendoja yhdistää se, että monen liigaura päättyi tupsukorvien riveissä. Puhumattakaan nuo kymmenet ulkit.

Mikään valtakunnan tilasto ei tue väitettä, että Ilveksen valitsema linja nuorten kanssa oli aikoinaan se oikea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös