Tukiketju Summaselle

  • 14 124
  • 114

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olen seurannut tässä aikani nyt Suomen maajoukkueeseen ja Raimo Summaseen kohdistuvaa kalabaliikkia ja nyt alkavat kyllä omatkin skitso-ominaisuudet tulla pintaan. Älkää kuitenkaan peljätkö, aion säilyttää silti viileän ja asiallisen tason, ainakin yritän, yrittäkää tekin.

Tämän topicin tarkoituksena on kuitenkin tuoda esiin asioita maajoukkueemme valmentajasta, jotka ovat tässä näyttäneet yhtäkkiä unohtuvan ihan tyystin. Nimenomaan niitä positiivisia asioita. Mielestäni eräillä henkilöillä nämä maajoukkueen epäselvyydet ovat johtaneet jo aivan käsittämättömään ajojahtiin Summasta kohtaan. Tulee ihan fiilis, että jos on joku asia Ramissa jäänyt vituttamaan vuosien varrella, niin nyt kyllä lähdetään rikkomaan heti lasia, kun siinä on ilmennyt pieni särö. Ja näinhän asia varmasti onkin.

Haluan kuitenkin muistuttaa, että mitään todisteita ei kuitenkaan vielä ole siitä, että Raimo olisi tehnyt jotain sopimatonta tai rikollista. Ei ole vielä mielestäni mitään syytä lähteä erottelemaan ketään. Haluan myös kysyä, että vaikka Suomi pelasi Saksaa vastaan aika luokattomasti, niin mistä asti on ollut realistista kuvitella, että maajoukkueemme nuijisi turnauksessa, jossa mukana ovat maailman parhaista maista maailman parhaat pelaajat, joka vastustajan näytöstyylin? Ei siitä ole vielä niin hirveän montaa vuotta, kun tähän tulokseen, missä nyt jo ollaan, oltaisi oltu aika helvetin tyytyväisiä.

Olen minäkin tässä huomannut tietenkin sen, että Summanen ei ole vielä riittävän kypsä mallikelpoiseen esiintymiseen mediassa. Toki maajoukkuevalmentaja on eräänlainen Suomen jääkiekon keulakuva, en sitä kiistä. Jos tuo puoli ei hänellä vielä pelaa, niin se minusta ainakin on käsittämätöntä, että miehelle ei anneta aikaa totutella tuohon asemaan. Monelle valmentajalle on sentään annettu, tuon mediapuolen ollessa kunnossa, aikaa saada aikaiseksi parempia pelillisiä tuloksia. Nyt moni potkisi Summasen heti pellolle, kun tulee tuloksia, mutta mies ei ole mediassa aivan yhtä hohtava, kuin aikaisemmat maajoukkueluotsimme. Älkää nyt helvetti viitsikö.

Haluan tuoda tässä topikissa myös esiin hieman muistoja Summasen uran varrelta. Minulle tuli ihan tässä mieleen, kun näitä hässäköitä on mahtunut jo muutenkin Summasen valmentajauralle, tämä Suhonen vs. Summanen taistelu. Silloinhan Suhonen syytti Jokereiden Summasta käskyttämisestä telomaan HIFK:n pelaajia, kun Sihvonen teloi polvitaklauksella Tuomo Ruudun. Uskon täysin Summasen vilpittömään urheiluhenkeen ja kyllä siihen joku muukin näyttää uskovan. Mielestäni vähintään jonkinlainen todiste siitä, miten asian laita lopulta oli on se, että Tuomo Ruutuhan pelaa Summasen maajoukkueessa. Pelaisitteko te äijän alaisuudessa, joka olisi käskenyt teloa teidät puolen vuoden pakkolevolle?? Minä en ainakaan. Mielestäni se, että Ruutu on nyt maajoukkueessa Summasen komennossa, on osoitus juuri siitä kiekkohengestä, millaista pitäisi ollakin.

Minulla on ainakin vahva arvostus Summaseen, vaikka maton alta löytyisi vielä mitä. Kaikki hämmingit ovat vain seurausta siitä, että hän antaa kaikkensa sen eteen, että Suomi menestyisi jääkiekossa. Sitä hän teki jo kaukalossa ollessaankin ja se tekikin hänestä yhden mielenkiintoisimman väriläiskän koko Suomen jääkiekossa. Tuleepahan mieleen yksikin Suomi-Ruotsi, jossa Ruotsin pakkipari koitti tehdä Summasesta omalla siniviivallaan sämpylän. Summanen painoi kuitenkin läpi välistä ja taisi pistää vielä kiekonkin pömpeliin. Mihin on unohtunut tämä Summanen? Itselläni ei ainakaan mihinkään, minusta Summanen on ollut aina kaveri, jolla on tekemisen meininki, on nyt ja tulee olemaan. Ja vaikka herra ei muuten miellyttäisi, niin miettikää nyt edes asioita vähän pintaa syvemmältä, älkääkä tehkö johtopäätöksiä heti, kun joku perkeleen kohulehti heittää vettä myllyyn vain oman etunsa tähden.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Draco, hyvä kirjoitus, saattaisin kehua erinomaiseksi, jos tuo kahteen kertaa tulisi luettua, mutta tuskin tulee, kuten ei monelta muultakaan - täällä on aivan liikaa avoinna olevia viestiketjuja, jossa väittelyt/keskustelut vellovat samasta kiinnostavasta aiheesta. Valtaosa menee kaikilta ohi ja jokainen uusi ketju vain lisää sekasortoa.

Tuosta olisi tullut tiivistettynä hyvä johdanto Jatkoajan äänestyspuolelle Summasen tuesta...
 

Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Tekstiä tulee, mutta en näe yhtään syytä, miksi tuon perusteella pitäisi Summasta tukea. En tosin näe yhtään syytä, miksi Niinimaata tai ketään muutakaan yksittäistä henkilöä pitäisi tukea. Suomen maajoukkue lienee se ainoa, jolle nyt annan tukeni. Faktat pöydässä ovat murusia, joista ei tiedä, ovatko ne toissavuoden jouluateriasta vai naapurin varpaiden välistä. Melkoisia akrobaatteja palstalta tosiaan löytyy, kun varmoja näkemyksiä menneen vuoden ruokalistasta voidaan näiden perustella tehdä.

Menneisyyden ansioilla ei nykymaajoukkueen kannalta ole mitään arvoa, jos Summanen ajaa koko maajoukkuetoiminnan kaaokseen. Mutta eiköhän asiat tutkita ja Summasen tekemiset ja tekemättä jättämiset tuoda julkisuuteen aikanaan. Sen verran rajoittunut olen, että vasta sen jälkeen kykenen itse edes jossain määrin järkeviä päätelmiä tekemään. En todellakaan pysty käsittämään, miksi tässä olisi nyt otettava jonkun puoli. Tukea ei heru -- ainakaan vielä.
 

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Hielo
Tekstiä tulee, mutta en näe yhtään syytä, miksi tuon perusteella pitäisi Summasta tukea. En tosin näe yhtään syytä, miksi Niinimaata tai ketään muutakaan yksittäistä henkilöä pitäisi tukea. Suomen maajoukkue lienee se ainoa, jolle nyt annan tukeni. Faktat pöydässä ovat murusia, joista ei tiedä, ovatko ne toissavuoden jouluateriasta vai naapurin varpaiden välistä. Melkoisia akrobaatteja palstalta tosiaan löytyy, kun varmoja näkemyksiä menneen vuoden ruokalistasta voidaan näiden perustella tehdä.

Menneisyyden ansioilla ei nykymaajoukkueen kannalta ole mitään arvoa, jos Summanen ajaa koko maajoukkuetoiminnan kaaokseen. Mutta eiköhän asiat tutkita ja Summasen tekemiset ja tekemättä jättämiset tuoda julkisuuteen aikanaan. Sen verran rajoittunut olen, että vasta sen jälkeen kykenen itse edes jossain määrin järkeviä päätelmiä tekemään. En todellakaan pysty käsittämään, miksi tässä olisi nyt otettava jonkun puoli. Tukea ei heru -- ainakaan vielä.

Sinä tuet kyllä Suomen maajoukkuetta, mutta Summasta et tue. Se, mitä minä en ymmärrä, että miten se on mahdollista? Eikö Summanen ole tällä hetkellä, näissä käynnissä olevissa kisoissa, aika hemmetin iso osa Suomen maajoukkuetta? Mielestäni nyt jos haluaa tukea Suomen maajoukkuetta, on siinä pakko vähän tukea Summastakin. Minä ainakin toivon tätä tukea ihan käynnissä olevan World Cupin johdosta, jossa asetelmat olisivat herkulliset, mutta taitaa levitä koko homma käsiin, ennenkuin päästään edes seuraavan kerran kaukaloon.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti Hielo
Menneisyyden ansioilla ei nykymaajoukkueen kannalta ole mitään arvoa, jos Summanen ajaa koko maajoukkuetoiminnan kaaokseen.

Ei myöskään menneisyyden synneillä, joita nyt retostellaan joka lehdessä. Tuntuu siltä, että case-niinimaa on vain tekosyy ottaa esiin tavaroiden heittelyt, huutamiset jne, jotta saataisiin lisää tuulta arvostelijoiden purjeisiin. Niinimaan lähdön syythän ovat vielä aika epäselvät.
Tuki on täältä 100%, kunnes toisin todistetaan. Tavaroiden heittelyt tai huutamiset eivät tätä tilannetta muuta eivätkä tee Summasesta silmissäni psykopaattia, tai sitten tunnen aika monta psykoa alkaen puolustusvoimien kantapeikoista.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkaakohan mennä vähän naurettavuuksiin tämä kohkaus Summanen/Niinimaa tapauksen ympärillä?!

Ja sitten ilmestyy näitä hullunhauskoja ketjuja kuin sieniä sateella.

Mun ehdotus Summasen tukiketjuksi on: (saako muuten Summanen itse pelata tässä ketjussa?)
Jos saa niin tässä mun ehdotus: Summanen-LeenaHarkimo-Hjallis sekä pakkeina Tuomas Eskelinen ja Niinimaa
 

Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Viestin lähetti Draco
Sinä tuet kyllä Suomen maajoukkuetta, mutta Summasta et tue. Se, mitä minä en ymmärrä, että miten se on mahdollista?
Jos se nyt tähän muotoon halutaan vääntää, Summaselle tulee Suomen joukkueen mukana sitä samaa tukea kuin tähänkin asti. Toivottavasti tulee Jannellekin kalaa. Ymmärsin mm. historia-aspektin perusteella pointin kuitenkin olevan Summasen tempauksissa ja miehen jatkamisessa valmentajana. Suomen toivon voittavan aina mutta saatan silti kannattaa Summaselle potkuja kisojen jälkeen. Saatan myös toivoa vahvasti miehen jatkoa. Maajoukkueen parasta ajatellen.

PeteX, menneisyyden synneillä on vaikutusta, jos koko ne ovat olleet aiheuttamassa negatiivista kehitystä maajoukkueen sisällä, sidosryhmäsuhteissa jne. Mutta toistaiseksi pöydällä on vain niitä murusia, joiden perusteella en johtopäätöksiä suostu tekemään.
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Illalla ohimennen luulin kuulleeni keittiöön asti Selänteen sanoneen tukenevansa Niinimaata hänen päätöksessään. Meinasin kysyä illalla jatkoaikalaisilta tästä, mutta olin täysin vakuuttunut kuulleeni asian yksinkertaisesti väärin. Olin valitettavasti kuullut täysin oikein.

Se, että tältä palstalta löytyy edelleen monen monta henkilöä, jotka lyövät vetoa kuolleen hevosen puolesta on täysin käsittämätöntä.
 

Dani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Suomi, Real Madrid, Espanja, Argentiina
On se kamalaa kun on vähän särmikkäämpi valmentaja.
Niin kauan kun tulosta tulee, olkoo se sitten mitali mömmöm kisoista, tai välieräpaikka Wolrd Cupissa tai Olympialaisissa, saakoon Summanen työrauhan. Jos pelaajat eivät tykkää, jäävät pois, ja sijoitukset todennäköisesti painuvat alas, voidaan erottamiskeskustelua pitää ajankohtaisena.
Suomessa on vaan niin mukavaa valitta kaikesta. Hävitään, ja valitetaan, tai jos voitetaan, niin valitetaan, että peli oli huono. Valivali kansaa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Annan tukeni Raimo Summaselle / Suomen jääkiekkomaajoukkueelle. Niinimaan ratkaisulle taasen ei heru ymmärrystä oli taustat sitten mitä vain.
 

Nab77

Jäsen
Viestin lähetti Kirveellä töitä
Annan tukeni Raimo Summaselle / Suomen jääkiekkomaajoukkueelle. Niinimaan ratkaisulle taasen ei heru ymmärrystä oli taustat sitten mitä vain.

Ei heru ymmärrystä? Vaikka Rami ois uhannu polttaa sen talon tai vetäny housut kinttuihin ja sanonu "squel like a pig".
 

punisher

Jäsen
Niin kyllähän Ramia nyt vielä tukevat ainakin oma broileri Korhonen nelosen urheilutoimituksesta ja Keku ja varmaan perhekin, mutta Erkasta ja Kalesta en ole enään varma. Onnea kuitenkin tälle ketjulle jatkossakin, vaikka ei tästä nyt varmaan mitään suurta hittiä tule...
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Viestin lähetti punisher
Niin kyllähän Ramia nyt vielä tukevat ainakin oma broileri Korhonen nelosen urheilutoimituksesta ja Keku ja varmaan perhekin, mutta Erkasta ja Kalesta en ole enään varma. Onnea kuitenkin tälle ketjulle jatkossakin, vaikka ei tästä nyt varmaan mitään suurta hittiä tule...

Ihme, että sunkin pitää lätkyttää sitä turpaas tämän otsikon alla vaikka olet jo keksinyt Ramille vähemmän imartelevan etuliitteen toisessa ketjussa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minä tunnen Summasen jollain tavalla ja sen perusteella tiedän, että mikään pulmunen Summanen ei ole. Ylilyöntejä on tullut ja tulee jatkossakin. Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi?

Summanen on loistava pelinjohtaja, joka ratkaisi monta pistettä Jokereilla pelitaktisella osaamisellaan. Näin Summanen toimi myös toistaiseksi uransa tärkeimmässä Saksa-ottelussa, jossa ratkaisevaan aloitukseen vaihdettiin oikea mies - ja kas, Suomi voitti aloituksen ja teki voittomaalin 2-1. Jatkopaikka oli selvä.

Itse tuen Summasta Suomen maajoukkueen valmentajana, mutta haluan myös, että maajoukkueen sisällä (johto, valmentajat, pelaajat) käydään avoin keskustelu ongelmista. Tosiasiahan on se, että maajoukkue oli ongelmissa jo ennen Summasen valintaakin. Esimerkiksi Kipper ei ollut kiinostunut maajoukkue-edustuksesta. Samoin osa pelaajista pelasi maajoukkueessa kaikkea muuta kuin maajoukkueen tavoitteisiin sitoutuen. Ryypättiin yöt kun jatkopaikoista pelattin ja pahimmilleen se meni kun koko homma ryssittiin Slovakiaa vastaan Pietarissa.

Summanen on nostanut pelaajien sitoutumisen avoimesti esille ja sehän ei kaikkia miellytä. Summasen oma virhe on se iänikuinen Raato eli puheet menee överiksi kun Summanen on kuumimmillaan, jota tapahtuu usein ottelun jälkeen.

Summanen on vähän samanlainen kuin Jere Karalahti siinä mielessä, että samassa paketissa on paljon hyvää, mutta myös sitten toisenlaisiakin asioita.
 

uusiolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal, Tuto Hammers-95
Toivottavasti Rami ei lue tätä ketjua.

Vois vaikka pitää kettuiluna. Tosimieshän ei tukea tarvi. Prkl.
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Aikun söpöä

Tukiketju? Jooo. Sööttiä, eikös?
Laitetaan nyt vielä jokainen tähti ( * ) Summasen muistolle, jos sattuu eroamaan.

Hmm. Itse otsikkoa vastaan tässä vain sodin, sillä mitä tälläkin "tukiketjulla" tekee?

Itse olen kyllä sitä mieltä, että se on ihan koutsi, joka siellä määrää, ei pelaajat. Jos eivät kestä kritiikkiä, niin voi voi
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Re: Re: Tukiketju Summaselle

Niinimaa/Summanen -konfliktiin on turha lähteä ottamaan kantaa, kun ei ole aavistustakaan siitä, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut. Jotenkin vain on sellainen kutina, että kärpäsestä on jälleen kerran tehty härkänen mediassa ja tämä myllerrys oli sotkea Suomen pelin lopullisesti Saksa-pelissä. Onko Suomen urheilutoimittajisto niin skandaalihakuista, että kun hieman jotain totutusta seesteisyydestä poikkeavaa tapahtuu, on sitä pakko vatvoa, kauhistella ja suurennella mediassa tällä tavalla? WC:n jälkeen varmaan kuullaan koko totuus, toivottavasti.

Mitä tulee Summaseen, on hän omasta mielestäni täyttänyt tehtävänsä maajoukkueen valmentajana tähän mennessä hyvin tai jopa erinomaisesti. Kevään MM-kisat olivat iso harppaus vuoden takaisiin kekkereihin, vaikka puolivälierässä tulikin tappio varsin vanhanaikaisella tavalla. World Cupissa selviytyminen neljän sakkiin on kivikova suoritus, olkoonkin, että Suomi tavallaan "livahti" välieriin vaivihkaa; Tsekki voitettiin vain, koska slaavitaiteilijat eivät olleet saaneet vielä koneitaan käyntiin tunnettujen tapahtumien ja ilmeisen kehnon kesäharjoittelun vuoksi. Saksa voitettiin, koska Suomen pitää voittaa Saksa kaikissa olosuhteissa, vaikka helppo ei tuo alkusarjan peli günthereitä vastaan ollutkaan. Ruotsi-ottelusta selvittiin tasapeliin onnella ja Kipperin avulla. Puolivälieräpelistä Saksaa vastaan ei ole Suomen kannalta muuta hyvää sanottavaa kuin voitto. Mutta tulosurheilustahan on kysymys ja Suomi on neljän sakissa. Tyylipisteitä ei jaella, totesi "Raato" itsekin.

Kahden pehmeän linjan valmentajan jälkeen on Summanen sittenkin oikea henkilö maajoukkueen peräsimeen, minun, siis minun mielestäni. Herätys todellisuuteen eli siihen, että Suomen jääkiekko on elänyt jo monta vuotta taantumassa. Näpäytys kiekkoilijoita suunnattomasti ja välillä perusteettomasti arvokisojen välillä palvoville urheilutoimittajille, joiden suhteellisuudentaju on Suomen menestysaikojen johdosta kadonnut. Toistuvat pettymykset arvokisoissa eivät ole toimittajiamme herättäneet näkemään suomilätkän tilaa; sen sijaan kahden henkilön välinen konflikti (jollaisia tapahtuu kaiken aikaa kaikilla työpaikoilla ympäri Suomenmaan) rakkaassa jääkiekkomaajoukkueessamme saa urheilutoimittajat lähes pakokauhun valtaan.

Että näin.
 
Viimeksi muokattu:

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Viestin lähetti cobol

Samoin osa pelaajista pelasi maajoukkueessa kaikkea muuta kuin maajoukkueen tavoitteisiin sitoutuen. Ryypättiin yöt kun jatkopaikoista pelattin ja pahimmilleen se meni kun koko homma ryssittiin Slovakiaa vastaan Pietarissa.


Tuo Pietarin juttu (pääosissa tietääkseni Tuomainen, Tikkanen ja Karalahti) on tiedossa, mutta ei kurittomuus yleistäen Aravirran joukkueissa mikään pääsyöpä ollut. Syytän tuosta episodista pelkästään pelaajia.
 

Nab77

Jäsen
Syytän sua

Viestin lähetti Panzerfaust
Tuo Pietarin juttu (pääosissa tietääkseni Tuomainen, Tikkanen ja Karalahti) on tiedossa, mutta ei kurittomuus yleistäen Aravirran joukkueissa mikään pääsyöpä ollut. Syytän tuosta episodista pelkästään pelaajia.
Karalahti - miks otit kuppia Moskvassa
Syytän sua Rami Summanen - miks et ottanu nappejas aamulla
syytän sua Janne Niinimaa - miks menit kalaan kesken turnauksen
syytän sua Panzerfausti- miks oot tollanen puusilmä
Ah, täytyy varmaan lähtee studioon pistää toi levylle, tällä hetkellä varmaa myis saman tien platinaa, ei kun tästä Pate ja Costello langanpäähän.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Viestin lähetti Nab77
Karalahti - miks otit kuppia Moskvassa
Syytän sua Rami Summanen - miks et ottanu nappejas aamulla
syytän sua Janne Niinimaa - miks menit kalaan kesken turnauksen
syytän sua Panzerfausti- miks oot tollanen puusilmä

Ja tämän tuotoksen logiikka oli missä?
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti cobol
Minä tunnen Summasen jollain tavalla ja sen perusteella tiedän, että mikään pulmunen Summanen ei ole. Ylilyöntejä on tullut ja tulee jatkossakin. Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi?

Summanen on loistava pelinjohtaja, joka ratkaisi monta pistettä Jokereilla pelitaktisella osaamisellaan. Näin Summanen toimi myös toistaiseksi uransa tärkeimmässä Saksa-ottelussa, jossa ratkaisevaan aloitukseen vaihdettiin oikea mies - ja kas, Suomi voitti aloituksen ja teki voittomaalin 2-1. Jatkopaikka oli selvä.


Tämäkö on loistavaa? Minun mielestäni tämä on itsestään selvä asia tällä tasolla. Mikäli valmentaja ei tällä tasolla huomaa vaihtaa aloittajaa niin.. good bye!

Kirveellä töitä: Olisi kiva lukea sun perustelut miksi Niinimaa ei saa sinulta tukea.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Svante
Tämäkö on loistavaa? Minun mielestäni tämä on itsestään selvä asia tällä tasolla. Mikäli valmentaja ei tällä tasolla huomaa vaihtaa aloittajaa niin.. good bye!

No, huomasiko Ara - edes IFK:ssakaan?

Viestin lähetti Svante
Kirveellä töitä: Olisi kiva lukea sun perustelut miksi Niinimaa ei saa sinulta tukea.

Miksi pitää olla niin mustavalkoinen? Minun tukeni Summaselle ei ole Niinimaata vastaan. Ei ole minun tehtäväni ottaa kantaa asiaan, josta meistä kukaan ei tiedä riittävästi faktoja kannan muodostamiseen. Ja uskonpa olevani siinä porukassa, jolla on suhteellisen paljon tietoa tapahtuneesta, mutta se ei riitä siltikään.

Minä tuen maajoukkueen kannattajana Summasta aivan samalla tavalla kuin Saku Koivu tukee maajoukkueen kapteenina Summasta.

Suomella on kaikkien aikojen senssit mennä World Cupin finaaliin ja tehdä historiaa. Minulle se merkitsee paljon ja niin se merkitsee Suomen maajoukkueen pelaajillekin. Pelataan nyt nämä ottelut rauhassa, mutta päättäväisesti pois eikä ryssitä asioita.

Sen jälkeen on avoimen keskustelun paikka. Jota esitinkin.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti cobol
No, huomasiko Ara - edes IFK:ssakaan?


Miten se tähän liittyy?
Sen voin myöntää, että IFK:ssa on ollut monta onnetonta valmentajaa.

Ja vastauksen Niinimaa-asialle kyselin _nimimerkiltä_ kirveellä töitä. ;-)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös