Trevor Gillies, HIFK

  • 789 801
  • 2 155

The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Saa ja pitää spekuloida, mutta mielipidettä asioista ei tulisi muodostaa keltaisen median luomien kaaosteorioiden perusteella, jotka ovat luotu ainoastaan myymään lehtiä. Eikö sinusta Gillies ole saanut kohtuuttomasti huomiota osakseen? Eikö asiasta ole pelkästään Iltalehden sivuilla revitty niin paljon juttua, että kohu on valmis, vaikka mitään oikeaa ylilyöntiä ei tapahtuisikaan.

Jos kaikki menee niinkuin pitää, niin Gilliesille riittää että käy pyörähtämässä jäällä muutaman vaihdon. That's it. Sillä hän tekee itsensä tykö, ja muistuttaa olemassaolostaan. Tätä lähtökohtaa vastaan on vaikea uskoa, miten useat mediat laativat itselleen tyypillisiä kauhuskenaarioita ja fanit kirjoittavat jo nyt, miten tunne on tapettu lajista ensi kauttakin ajatellen.

Eikö sinusta ole todennäköistä, että Gillies tulee tappelemaan tai sikailemaan? On toki vaahdottu liikaa, mutta mielestäni kuitenkin todennäköisin skenaario TG & Rami-yhdistelmässä on ihan jotain muuta, kuin parit pyörähdykset kentällä.

Voihan se olla, että kohta on IFK-fanit puolustelemassa, että pelkästä suojelusta oli kyse, kun Ruutu taklasi Salmelaista ja Salmelainen kaatui, jonka jälkeen TG hakee Rudia tanssiin.
 
N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd

No tappelee jos tappelee. On kai kiekossa ennenkin tapeltu. Suomessa ollaan vaan vieraannuttu niin paljon aiheesta, että sitä pitää oikein etukäteen kauhistella. Itse lasken myllyt vain osaksi lajin viihdearvoa siinä missä komeat maalitkin, enkä osaa olla tälläisistä asioista etukäteen huolissani. En ylipäätään ymmärrä, miksi jonkun pitää olla huolissaan. Jos asia kiinnostaa etukäteen (niinkuin monia näyttää kiinostavan) niin antaa matsin itsensä näyttää mitä tuleman pitää. Jos taas tarjolla oleva näytös puistattaa jo etukäteen, niin kannattaa hommata liput johonkin toiseen näytökseen.

Mun mielestä kiekkokatsojalle ennen pelattavaa ottelua tunteet huolestuneisuus, järkytys ja paheksunta ovat kaikki yliampuvaa teatteria. Jos taas oikeasti mainitut tunteet ennen matsia ovat pinnassa, kannattaa mennä mielummin Falkullaan katselemaan lampaita.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voihan se olla, että kohta on IFK-fanit puolustelemassa, että pelkästä suojelusta oli kyse, kun Ruutu taklasi Salmelaista ja Salmelainen kaatui, jonka jälkeen TG hakee Rudia tanssiin.
Järkevämpää ja perustellumpaa tuokin mahdollinen puolustelu aikanaan on, kuin se että nyt jo etukäteen käytännössä puhutaan kuin Gillies olisi jo tapellut kaikkia vastaan ennen kuin on edes astunut Suomessa jäille muualla kuin IFK:n treeneissä.

Kohtuuttoman epäreilua muutenkin esim. valtamediassa kysellä jo etukäteen liigapomoilta ja liittopomoilta rangaistuksista Gilliesin osalta, ei nähdäkseni oikein edistä reilua ja tasapuolista kohtelua pelaajan itsensä kannalta tämä järjetön ennakkorummutus ja tuomionanto, ennen kuin tosiaan on tehnyt pienintäkään virheliikettä tai edes liikettä missään virallisessa ottelussa tai muutenkaan.

Sehän tässä ennakkokohussa perseestä onkin, että Gillieshän saattaa ihan hyvin joutua normikahakkaan jossa nimenomaan puolustaa jengikaveriaan kun nyt sattuu olemaan vieressä. Onko siinä tapauksessa reilua koko kansan voimin tuomita hirviö kivitettäväksi, vaikka kaikki tiedetään että tilanteessa olisi samaan ryhtynyt käytännössä kuka tahansa liigapelaaja ihan normitapaan. Ja näitä perusjamppoja tuskin siitä kovin laajalla mediakannanotolla ristiinnaulittaisi, toisin kuin todennäköisesti käy Gilliesin osalta viattomankin painin tai hermonpalamisen suhteen.
 
Mikehunt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kyröskosken Pärske
Tämän alan miehet pitävät aika hyvin kehostaan huolta, pakkohan se on pitää kun työkalunaan on keho.

Trevor Gillies Warmup Routine - YouTube

Mielenkiintoinen pätkä.

Pätkä ei sinällään ole kovinkaan mielenkiintoinen. Ja eikös jääkiekkoilijoidenkin työkaluna mailan lisäksi ole keho? Tuskin kuitenkaan lätkänpelaajaan tuolla "alan miehellä" viittasit?

Itse aiheesta sen verran, että en edelleenkään ymmärrä minkä takia Ifk tarvitsee tällaista suojelijaa, kun 13 muuta joukkuetta eivät siihen ole tarvetta nähneet? Toki vastaava "rautavasara" tai "luupää" on Rami pelikirjaan usein kuulunut, mutta Porin Jazzit meni jo; Sm-liiga ei valitettavasti ole enää sama sarja kuin muutamia vuosia sitten.

Ramin viime marraskuisten sekä viimeisen Ifk-Jokerit runkosarjapelin lehdistötilaisuuden lausuntojen pohjalta on kovin vaikeaa ostaa tuota suojelusenkeli tarinaa.

Ifk panttaa illan kokoonpanoaan syystä tahi toisesta, mutta toivon mukaan "Gilari" on mukana kentällä ja esiintyy fyysisesti edukseen auttaen joukkuettaan ilman mitään naurettavia sekoiluja.
 
Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kohtuuttoman epäreilua muutenkin esim. valtamediassa kysellä jo etukäteen liigapomoilta ja liittopomoilta rangaistuksista Gilliesin osalta, ei nähdäkseni oikein edistä reilua ja tasapuolista kohtelua pelaajan itsensä kannalta...

Juuri näin Trevor Gillies ei ole vielä pelannut minuuttiakaan ja heti ollaan kaveria dumaamassa mediassa etukäteen hirviöksi ja vaikka miksi. Ei ole reilua vaan pikkusieluista touhua ja turhan vouhotusta omasta mielestään kaikkitietäviltä toimittajilta.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuohon kolumniin liittyen mitä porukka haukkuu. Ei ole mitenkään kovin hyvin kirjoitettu, mutta otsikko kyllä osaltaan pitää paikkaansa. HIFK ja Jokerit ei tällä pelleilyllä itsessään pilaa kautta, vaan mikäli jotain tapahtuu, siihen ei osaa Liigan kurinpito, media tai kummankaan joukkueen fanit suhtautua mitenkään järkevästi.

Tämä on kyllä täysin totta. Kolumni itsessään oli minusta melko luokaton, mutta kirjoittamasi pitää kyllä paikkansa eikä otsikossa ole sinällään valittamista. Noh, kohtahan se nähdään mitä tuleman pitää.
 
Hogrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin Trevor Gillies ei ole vielä pelannut minuuttiakaan ja heti ollaan kaveria dumaamassa mediassa etukäteen hirviöksi ja vaikka miksi. Ei ole reilua vaan pikkusieluista touhua ja turhan vouhotusta omasta mielestään kaikkitietäviltä toimittajilta.

Minkähän takia SBA:n ja Rudin kohdalla ei kysellä samaa asiaa vaikka molemmat miehet ovat pyrkineet tahallisesti vahingoittamaan vastapuolta?
 
The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
No tappelee jos tappelee. On kai kiekossa ennenkin tapeltu. Suomessa ollaan vaan vieraannuttu niin paljon aiheesta, että sitä pitää oikein etukäteen kauhistella. Itse lasken myllyt vain osaksi lajin viihdearvoa siinä missä komeat maalitkin, enkä osaa olla tälläisistä asioista etukäteen huolissani. En ylipäätään ymmärrä, miksi jonkun pitää olla huolissaan. Jos asia kiinnostaa etukäteen (niinkuin monia näyttää kiinostavan) niin antaa matsin itsensä näyttää mitä tuleman pitää. Jos taas tarjolla oleva näytös puistattaa jo etukäteen, niin kannattaa hommata liput johonkin toiseen näytökseen.

Mun mielestä kiekkokatsojalle ennen pelattavaa ottelua tunteet huolestuneisuus, järkytys ja paheksunta ovat kaikki yliampuvaa teatteria. Jos taas oikeasti mainitut tunteet ennen matsia ovat pinnassa, kannattaa mennä mielummin Falkullaan katselemaan lampaita.

Oliskohan IFK-fanienkin aika myöntää, ettei kaveri todellisuudessa ole tänne tullut hakemaan uralleen uutta nostetta pelillisesti? Kaveri on tullut poliisiksi, "suojelemaan" ja myllyttämään. Hyväksyn tämän, mutta tuossa IFK-fanien heittelyssä, että "ei oo vielä ottanu yhtää myllyä suomen jäällä ja täällä tuomitaan"-höpötyksissä ei ole mitään järkeä. Jokainen Punaisia kannattava tietää, mitä varten Gillies täällä on.

Lasken itsekkin myllyt osaksi lajia, en laske vaan puhtaita tappelijoita niinkään osaksi lajia.

Sehän tässä ennakkokohussa perseestä onkin, että Gillieshän saattaa ihan hyvin joutua normikahakkaan jossa nimenomaan puolustaa jengikaveriaan kun nyt sattuu olemaan vieressä. Onko siinä tapauksessa reilua koko kansan voimin tuomita hirviö kivitettäväksi, vaikka kaikki tiedetään että tilanteessa olisi samaan ryhtynyt käytännössä kuka tahansa liigapelaaja ihan normitapaan. Ja näitä perusjamppoja tuskin siitä kovin laajalla mediakannanotolla ristiinnaulittaisi, toisin kuin todennäköisesti käy Gilliesin osalta viattomankin painin tai hermonpalamisen suhteen.

Ei tietenkään ole reilua ja tuommoisen normikahakan ymmärtää jokainen lätkää seuraava ihan varmasti. Jos mediahuomiota IFK ei olisi halunnut, ei se myöskään tälläistä kaveria olisi hankkinut. Se, että kukkahattutädit ja lätkästä tietämättömät kauhistelee on edessä kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Onkos TG tänään kokoonpanossa? Näkyykö matsi jostain?
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
En usko, että vaikka Gillies olisi tänään kokoonpanossa, niin tappelee. Ainakaan ilman tässä ottelussa tapahtuvaa syytä. Jos tänä viikonloppuna tiputtaa hanskat niin odottaisin sen tapahtuvan vasta huomenna.

Odotan, että Jere vetää muutaman poikkaritaklauksen ja Rudi yrittää äijäillä jo tänään. Saa nähä kääntyykö ämmäilyksi.
 
The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
En usko, että vaikka Gillies olisi tänään kokoonpanossa, niin tappelee. Ainakaan ilman tässä ottelussa tapahtuvaa syytä. Jos tänä viikonloppuna tiputtaa hanskat niin odottaisin sen tapahtuvan vasta huomenna.

Odotan, että Jere vetää muutaman poikkaritaklauksen ja Rudi yrittää äijäillä jo tänään. Saa nähä kääntyykö ämmäilyksi.

Mielenkiinnolla täytyy kyllä seurata kummatkin matsit. Harvemmin on kyllä ET-peli näin paljoa kiinnostanut. En tiedä johtuuko siitä, että ei ole paljon Raumalaisia joukkueita siellä pelaillut.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
En usko, että vaikka Gillies olisi tänään kokoonpanossa, niin tappelee.

En mäkään usko. Se laitetaan maskimieheksi Irvingin eteen ylivoimalla, ja sitten katsotaan uskaltaako kukaan narripakeista kunnolla TG:tä töniä pois siitä :)
 
Penan klooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Jos tappelijoita tarkoitat, niin mä näen listalla tasan yhden tappelijan. Karalahti on fyysinen, mutta ei mikään nyrkkisankari kuten täällä on jo sata kertaa todettu. En laske myöskään Ben-Amoria miksikään tappelijaksi, yksinkertaisesti siitä syystä että liigan tappelutaajuudella ei sellaiseksi tulla vaikka raamit kunnossa olisikin. Se että pystyy tekemään sen mitä hän Ville Peltoselle viime syksynä teki, ei vaadi suuria goonin lahjoja. Ruutu taas on änärissä myllyttänyt jo määrällisestikin sen verran että hänelle ei HIFK:sta vastusta löytynyt ennen Gilliesin hankkimista.

No siis lähinnä kovuutta ja munaa vastata tilanteisiin "Ben-Amor vs. Peltonen".

Tollaista hulluutta mitä SBA esitti yhtä ikonia kohtaan ei vaan pysty hyväksymään. Ei mitenkään, velat on aina maksettava oikeassakin elämässä, ei pelkästään kaukalossa tai joku tulee niitä karhuamaan. Näin taitaa tässäkin tapauksessa käydä.

Eikä tuollaista Trevorin tapaista tarvitse muuten kuin Hjalliksen Hu**ria vastaan. Tänään kentällä, huomenna ihan sama missä.

Ja lisäyksenä vielä, että kyllähän joukkueseen tarvitaan se "kovaa" pelaava ja tarvittaessa joukkuekavereita puolustava.

Mun mielestä on todella hauska lukea kukkahattutätien kirjoituksia palstoilla "Jääkiekon pilaamisesta" ja "nolaamisesta" näillä jätkillä. Paskanmarjat, peli on todella fyysinen jossa tunteet kuumenevat ja nahistelu on sallittua (tappelut toki ei) ja kun aletaan sikailemaan niin silloin pitää toimia, koska tuomarit eivät toimi.
 
Kunnon myllyt pystyyn samoin tein, mitä siinä kursailemaan. Ramilta heti alkuun "hard statement" koko vitun marjankeruuporukkalle (Jääkiekkoliitto-Liiga-IIHL) niin loppuu ininät het' kättelyssä. "Älkää pilatko kauden alkua!": ääh, tää on kukkahattuhössötystä. Vois tulla Rudi/Kamapörssi/Bendamour porukalla päälle ekassa vaihdossa niin katsotaan heti onko Gillies jänöjussukka vai myllymestari. Jollei Gillies myllää tänään niin pellehän se on ja eiku takaisin maitojunalla ja perään "ei oo käyttöö, lähe menee".
 
N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Oliskohan IFK-fanienkin aika myöntää, ettei kaveri todellisuudessa ole tänne tullut hakemaan uralleen uutta nostetta pelillisesti? Kaveri on tullut poliisiksi, "suojelemaan" ja myllyttämään. Hyväksyn tämän, mutta tuossa IFK-fanien heittelyssä, että "ei oo vielä ottanu yhtää myllyä suomen jäällä ja täällä tuomitaan"-höpötyksissä ei ole mitään järkeä. Jokainen Punaisia kannattava tietää, mitä varten Gillies täällä on.

Ei kai kukaan tuollaista tosissaan ole väittänyt, ja jos on, niin melkoista omien silmien ummistelua totuudelta. Kyllä Gilliesin profiili on kaikkien tiedossa. Lupaan viiltää puukolla loven oman kullin varteen, jos Gillies ei kauden aikana pudota hanskojaan. ;)

Mutta sepä nyt ei ollutkaan se pääasia, jota aiemmissa kirjoituksissani pyrin tuomaan esille. Yritin pääosin sanoa, että tapahtuipa sitten mitä tahansa, ei sitä lätkäfanin kuuluisi kauhistella, varsinkaan etukäteen. Tosiasia kuitenkin on, että hanskojen pudotessa harvalla paikalla olevalla on perse penkissä, ja vielä harvempi on taputtamatta käsiään yhteen. Myös pelaajat todennäköisesti "aploodeeraavat" mailoillaan kaukalon seinää. Silti, asiaa käsitellään mediassa ja suuren yleisön kesken etukäteen jotenkin lajille haitallisena, tunteen tappavana ja pääosin paheksuttavana ilmiönä. Sitä epäkohtaa mun on vaikea käsittää.

No mutta, se siitä. Ehkä olen sitten vähemmistössä, kun ajattelen tulevaa kamppailua mielenkiintoisena kiekkotapahtumana, eikä mulla ole sen suurempaa huolta pinnassa. Ei yksittäisien pelaajien turvallisuuden, eikä lajin tulevaisuuden suhteen.
 
Mikehunt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kyröskosken Pärske
En usko, että vaikka Gillies olisi tänään kokoonpanossa, niin tappelee. Ainakaan ilman tässä ottelussa tapahtuvaa syytä. Jos tänä viikonloppuna tiputtaa hanskat niin odottaisin sen tapahtuvan vasta huomenna.

Odotan, että Jere vetää muutaman poikkaritaklauksen ja Rudi yrittää äijäillä jo tänään. Saa nähä kääntyykö ämmäilyksi.

Boldaus oma. Ja aika pitkälti tähän liittyykin yksi mielenkiintoisimmista pointeista.

En pitäisi mitenkään yllättävänä, että tietyt pelaajat Jokereista kokeilevat niin sanotusti kepillä jäätä ja sen kestävyyttä. Kuinka herkkä kaveri on kyseessä? Pystyykö ottamaan kovia ja puhtaita taklauksia vastaan provosoitumatta tai "Gilahtamatta"?

Täytyy kuitenkin muistaa, että taklaukset edelleen kuuluvat peliin ja Jokerit tulee aivan varmasti taklaamaan ihan yhtä paljon kuin ennenkin, ellei jopa enemmän, sillä taitoa ei tämän päivän kokoonpanossa liiemmin ole. Niin kauan kun peli on reilua ja otteet puhtaita ei tässä ole puolin eikä toisin mitään ongelmaa ja "Gilarin" hankinta ei ole epäonnistunut.
 
Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Voi nyyh, nyyh taas sentään, kun IFK:ta muut sortaa. Kehtaavat epäillä IFK:n motiiveja, kun IFK:hon puhtain sydämin hankitaan uusi pelaaja, joka mitään pahaa ei ole Suomessa tehnyt ja joka tulee tänne vain kehittämään luisteluaan ja toteuttamaan Raadon nopeuteen ja taitoon perustuvaa Mother Nature-peliä.

Hävettää tuo tuollainen martyrismi. Joko ollaan ylpeästi sitä mieltä, että on se päheetä, kun meillä on nyt oikein kunnon tappelija ja kyllä Ruudun Jakkea nyt varmana pelottaa ja kyllä meidän isillä on isompi kuin teidän isillä tai sitten ei olla. Mutta aivan turha on alkaa nyyjkiä, kuinka pieniä ja väärinymmärrettyjä taas ollaan.

Ihan jokainen tietää, miksi IFK Gillesin hankki. On ihan turha heittäytyä martyyriksi ja syvästi yllättyneeksi sittenkään, jos jotain tapahtuu ja muu maailma ei ostakaan selitystä, että ei me tiedetty, mikä sille nyt tuli. Ihan pyytämättä ja yllättäen se sekosi. Me luultiin, että se vaan halusi Raadon valmennukseen kehittymään pelaajana.

Ja seuraukset ovat sitten todennäköisesti sen mukaiset ja turha niistäkään on sitten itkeä, kuinka taas meitä sorretaan. Vaikka se itkeminen ja väärinkohdelluksi reppanaksi heittäytyminen toki isolta pahalta IFK:lta on aina mainiosti onnistunutkin (tämä kuuluisi kyllä tuonne uskaltaako tätä sanoa ketjuun.)

Itse en tykkää Gillesin hankinnasta yhtään. Pahimmillaan aiheuttaa tolkuttomasti harmia sekä IFK:lle että kaikille muille ja parhaimmillaankin heikentää IFK:ta pelillisesti ja vähentää pelien viihdearvoa (peliä, jossa taklata ei uskalleta, ei ole kiva katsoa.) Ja kauhuskenaario on tietysti se, jossa jotakuta oikeasti sattuu. Ja se ei ole kivaa, ei vaikka se, jota sattuu, olisi Ben-Amor tai Ruutu.
 
Mikehunt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kyröskosken Pärske
Ja lisäyksenä vielä, että kyllähän joukkueseen tarvitaan se "kovaa" pelaava ja tarvittaessa joukkuekavereita puolustava.

Tätä jo tuossa aiemmin kysäisin ja malttamattomana kärtänkin vastausta. Olisi mielenkiintoista saada vastaus miksi juuri Ifk tarvitsee tällaista suojelijaa kun kukaan muu 13:sta muusta Liiga -joukkueesta ei tarvitse? Jokerit on tuskin niin typeriä, että enää toistamiseen alkavat hölmöilemään.

Miksi siis joukkeeseen tarvitaan pelaamaan kykenemätön kaveri viemään potentiaalisten junioreiden kallisarvoista peliaikaa? Eikä mies varmaan Helsinkiin ihan ilmaiseksikaan saapunut.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän alan miehet pitävät aika hyvin kehostaan huolta, pakkohan se on pitää kun työkalunaan on keho.

Trevor Gillies Warmup Routine - YouTube

Mielenkiintoinen pätkä.

Gillies on kyllä järjettömän kokoinen ja helvetin kovassa tikissä! Kehonhuollosta voisi jokainen HIFK:n pelaaja ottaa Gilliesiltä mallia, sillä uskaltaisin väittää 107 kiloisen Gilliesin olevan kehon liikkuvuudeltaan yksi koko liigan parhaista, mikä on aika huima suoritus yli 100-kiloiselta jampalta.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Hyväksyn hankinnan täysin ja ajattelen asian niinkuin Nybari, Gillies takaa työrauhan muille pelaajille. En usko mihinkään ylilyönteihin viikonlopun matseissa. Ehkä jossain viidestä paikallismatsissa Gillies haastaa SBA:n ja se on siinä.

Narrithan tässä hyötyy, Gilliesin tulo saa jengiä katsomoon perjantain EHT-matsiin. Molempien fanit tulevat katsomaan ylilyöntejä ja kostoa, mutta saavatkin nähdä siistin harjoitusottelun. Tämä on allekirjoittaneen veikkaus.
Ja toinen arvaus on, että Rudy ja SBA ei pelaa viikonloppuna.

Toivottavasti ei HAASTA sen paremmin Ruutua kuin bin-Laadenia kuin Tyrväisiäkään, mutta on valmiina hyökkäämään sutena kimppuun ja antamaan isän kädestä jos ja kun joku "ruutuilee" kaukalossa. On se sitten paikallismatsissa tai jossain maakunnassa. Message on ja sen pitääkin olla se, että tötöilystä tulee nekku kipeäksi.
 
Voppie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gillies on kyllä järjettömän kokoinen ja helvetin kovassa tikissä! Kehonhuollosta voisi jokainen HIFK:n pelaaja ottaa Gilliesiltä mallia, sillä uskaltaisin väittää 107 kiloisen Gilliesin olevan kehon liikkuvuudeltaan yksi koko liigan parhaista, mikä on aika huima suoritus yli 100-kiloiselta jampalta.

Totta. Ja kun käy läpi tuota Youtuben tarjontaa soturin myllyistä uran varrelta, niin silmiin pistää harvinaisen hyvä tasapaino. Painimalla on kaveria todella vaikea saada jäähän ja kun ulottuvuutta löytyy, niin iskee kyllä ikävän kovaa, vaikka vastustaja hihassa roikkuisi.

Edelleen todella hyvä fiilis tästä hankinnasta. Naapurilta voi nykyään odottaa mitä tahansa, nyt on ainakin riveissä herra, joka taatusti reagoi, mikäli aihetta ilmenee.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Gillies on ihan selkeästi huonossa kondiksessa. Sanoi haastattelussa, että on hiukan treeniaikataulusta jäljessä muihin pelaajiin verrattuna, joten kuntoon pääseminen kestää vielä jonkin aikaa. Näkeehän sen painostakin, 107 kiloa on 191-senttiselle aivan liikaa. Mielestäni miehen voi päästää pelaamaan vasta sitten, kun vaaka näyttää noin 85 kiloa. Muutoinhan on vaara, että Trevorin nivelet rasittuvat ylipainosta ja loukkaantumisriski on ilmeinen. Toivottavasti IFK:n lääkärit ja huoltohenkilökunta ovat hereillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös