TPS:n A-nuoret 2014–2015

  • 92 393
  • 301

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS ei olisi selvinnyt loppuotteluihin. jos Kärpät ja Blues olisivat pystyneet käyttämään koko nuorten pelaaja-arsenaalinsa.
Taisi TPS antaa enemmän tasoitusta kokoonpanossa Kärppiä vastaan kuin Kärpät Tepsiä vastaan. Sarjahan meni aika tiukaksi, kun Tepsi lähetti Ouluun vain kolme kentällistä ja yksi kentällinen a-junnuja meni sitten liigajoukkueen mukaan ja Kärpät pääsikin voitoissa jo 2-0 johtoon. Onneksi Kärppiä vastaan oli varaa antaa pari voittoa eteen ja sen jälkeenhän nuo liigaan hälytetyt junnut pelasivat sekä a-junnujen että liigajoukkueen matsit ja osa pelasi neljänä iltana peräkkäin.Toki aika tiukka settihän tuo sarja oli muutenkin, kun pelattiin viisi peliä seitsemään päivään.

Bluesilla nuorimmat pelaajat edustusjoukkueessa olivat ainakin playoffsien avauksessa -94 syntyneet Victor Westermarck ja Niklas Tikkinen, jotka kai iän puolesta voisivat vielä a-junnuissa pelata. Tepsihän on vastaavasti lainannut loppukaudeksi TuToon -94 syntyneistä Rasmus Kulmalan ja Mikko Lehtosen. TPS-kasvateista -95 syntynyt Artturi Lehkonenkin olisi periaatteessa tätä ikäluokkaa...
 
No olihan siellä Kärpillä esim. Puljujärvet, Kalapudakset ja Ahot mukana kun taas Tepsi veteli Kärppiä vastaan monta peliä kolmella ketjulla. Ketäs Bluesilta oli edustuksen mukana A-junnuista? Rantakari ilmeisesti olisi voinut junnuissa vetää mutta onko muita?

Bluessilla olisi voinut olla Kangasniemi ja Kähkönen kokoonpanossa! Molemmat kiekkoilevat TuTo:ssa tällähetkellä.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Joillekkin näyttää ottavan todella koville se, että Tepsi on voiton päässä mestaruudesta, en mainitse mitään nimimerkkejä (Tarasov).
Tepsi tosiaan pelasi näätiä vastaan kolmellakin ketjulla ja näädillä oli Puljujärveä sun muita kokoonpanossa ja niin vaan näädät ovat viettämässä kesälomaa häkkitarhassaan ja TPS taistelee mestaruudesta.
 

Fremont

Jäsen
mitä tää Tarasov täälä ruikuttaa
Antakaa sille vodkaa, sillä noista ryssistä päästään...
Kieltämättä harmittaa ettei pääse huomenna paikalle, eiköhän kummassakin joukkueessa pelaa useampi tuleva liigapelaaja, puhumattakaan ainakin yhdestä NHL-pelaajasta. Tepsillä on aika hyvin pullat uunissa, kaikki kynnelle kykenevät eivät millään tulevina vuosina omaan edustukseen mahdu, joten nauttikaa nyt näiden nuorten miesten esityksistä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsillä on aika hyvin pullat uunissa, kaikki kynnelle kykenevät eivät millään tulevina vuosina omaan edustukseen mahdu, joten nauttikaa nyt näiden nuorten miesten esityksistä.

Vaikka suurempi herääminen tän ikäluokan menestysmahdollisuuksiin tuli omallakin kohdalla vasta nyt keväällä, osin heidän menestyksensä ja osin edustusjoukkueen konttaamisen myötä, niin tuossa lainaamassani on vinha pointti. Pullat vaikuttavat tosiaan olevan sen verran hyvin uunissa, että tuolta eivät kaikki kynnelle kykenevät todennäköisesti tule kauaa enää Tepsissä pelaamaan. Vaikka mä(kin) arvostan omia junnuja ja yleensäkin turkulaisuutta edustuksessa, niin pelkillä turkulaisilla ja/tai omilla junnuilla ei voi edustusjoukkuetta rakentaa, ei ainakaan jos tavoitellaan sitä paikkaa Suomen jääkiekkokartalla johon HC TPS mielestäni kuuluu, eli käytännössä paikkaa runkosarjan kuuden parhaan joukosta joka ikinen vuosi.

Puhumattakaan siitä, että jos TPS A huomenna mestaruuden vie, on se aika lailla ainut mahdollisuus nähdä Mikko Rantasen nostavan minkäänmoista kannua Turkuhallin jäällä. Pessimisti sanoisi, että saattaa muutenkin olla hetkeen viimeinen mahdollisuus nähdä Rantasen pelaavan euroopan kentillä, vaikka optimistina toivonkin hänen vielä ensi kaudella Palloseurassa pelaavan. Se riippuu niin paljon hänet (NHL:ään) varaavasta joukkueesta. Kuten Rantanen jossain haastattelussa taannoin totesi ensi kauden suunnitelmistaan, että jos varaus tulee ja hänet varannut joukkue äijän veden taakse näytille haluaa, niin ei kai siitä oikein kieltäytyäkään voi.

En muistanut tänään lippuja hakiessani Valtoselta kysyä, että paljonko lippuja on etukäteen haettu. En uskalla odottaa täyttä hallia, kun puoletkin siitä olisi jo junnujen ennätys katsojamäärissä. Eikä silläkään ole väliä, vaikka huomenna tulisi takkiin. Olisi vaan mukava nähdä pitkästä aikaa turkulaisyleisön seisovan yhtenä rintamana Tepsin takana. Eikä silläkään ole väliä onko saapunut paikalle gloryhunterismin (?) vai uskollisuuden takia, tärkeintä on tulla paikalle.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
En uskalla odottaa täyttä hallia, kun puoletkin siitä olisi jo junnujen ennätys katsojamäärissä.

Kannattaa tosiaan arvioissa olla aika maltillinen. Oma veikkaukseni on, että yleisöä on n. 7000 silmäparia, joka olisi sekin uskomattoman hurja luku ja uusi ennätys A-nuorissa. Vilpitön toive on, että hallissa on tunnelmaa ja koko Mutkan pääty aivan täysi.

Tässä vasta nyt tajusin, että riippuen ihan jatko-opiskeluista, tämä voi olla viimeisiä matseja, joita Turun asukkaana Turkuhallissa hetkeen TPS:ltä näen. Toki voi olla, että tuleva opiskelupaikka on Turussa tai en opiskelupaikkaa saa, mutta voihan huominen osaltaan olla Rantasen lisäksi minullekin pienoinen end of an era. Saapa nähdä, mihin elämä vie.
 

Fattsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Edisonissa oli tuossa kuuden jälkeen joku toistasataa lippua myyty. Itse hain kolme. Paljonhan porukka tulee kausareilla yms. ilmaisen sisäänpääsyn oikeuttavilla lappusilla, joten turha tuosta on mitään päätellä. Mutta lauantainakin oli se vajaa 5000, niin eiköhän se ylitetä helposti. Oman sosiaalisen median piireissäkin on ollut huomattavissa positiivisen aktiivista kuhinaa huomiseen otteluun liittyen. Paljon vetoomuksia kanssasomettajilta tulla huomiseen matsiin yms. Mökki täyteen tuskin onnistuu, mutta jos edes lähelle...
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
On ollut kyllä huikeassa vauhdissa lipunmyynti tähän otteluun. Tässähän jokainen voi olla osa Suomen ennätystä tulemalla katsomoon. Sillä lienee aika selvää, että A-junnujen yleisöennätys tulla rikkomaan. Eiköhän samalla rikota myös kevään kotimaisten sarjojen yleisöennätys.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse en aio osallistua gloryhunttaamiseen, vaikka loistava juttu tämä A-junnujen finaaliin pääsy onkin. Normisti kun ei kiinnosta paljoakaan A-junnujen pelit, vaan sieltä Liigaan nousevat yksittäiset pelaajat. Heitä toivottavasti nähdään ensi kaudella Liigassa jo avauspelistä asti.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Jos Twitteriä uskoo niin kello 13 mennessä olisi myyty reilusti yli 2000 lippua ennakkoon.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Liput taskussa ja kohta lähetään. Helkkarin positiivinen fiilis junnujen touhuista koska sai kokea karvasta kalkkia edustusjengin puolelta. Toivottavasti suuri katsojamäärä tänään ei tuo sitä kuuluisaa mailan puristusta messiin.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Liput taskussa ja kohta lähetään.
Vartin päästä olisi täälläkin tosiaan lähtö hallille! Ostin varmuuden vuoksi päivällä neljä lippua, vaikka tuolloin ei ollut vielä tietoa muista tulijoista. Yksi extroista on jo varmuudella mennyt, toinen varattu ja kolmannesta laitoin joku aika sitten kyselyä. Eiköhän noi vielä tässä seuraavien 53min aikana mene...
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Luulin että löytäisin vaivattomasti seuraamaan tuota peliä netin välityksellä livenä. Olen varmaan tyhmä, mutta voisiko joku vielä kertoa että mistä tuota peliä pystyy katsomaan? Kiitos jo etukäteen, huutakaa äänet käheiksi tänään hallilla.
 

Takakarvaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Mestis Hockey
Vajaa tunti pelin alkuun ja hallissa näyttää jo tältä.

Edit. Kyseessä HK Areenan twiitti.

HK areenalla kehoitettiin just tiivistämään penkkiriveillä, sillä täyttä on tulossa...

Edit2.

Mites penkkiriveillä voi tiivistää? Ei kai kukaan sentään istu penkkien välissä..

En päässyt itse paikalle, joten toivon paria tappiota ja sitten vasta lauantaina saa ratketa halli ja sarja ;)
 

Jonde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Kuvista päätellen uusi ennätys on syntynyt! Hienon näköistä, kun nakkikattila on lähes täynnä!
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS:n erä täysin. Vain hyvä onni ja huono viimeistely pelasti kerhon useamman maalin takaa-ajolta. Hyvältä näyttää. TPS on erittäin nälkäisen oloinen joukkue.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Ja TPS 1-0 johtoon Oskari Siikin maalilla. Hunajata!
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
9069. Ei tule Liigassakaan enää kevään aikana isompaa määrää!

Mistä tälläistä tietoa tullut? Mutta on kyllä huikeaa peliä TPS:ltä. Nyt pitää vielä klaarata viimeiset 20 minuuttia ja keskittyä peliin eikä alkaa miettimään pokaaleita sun muita.
 

Jonde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Mistä tälläistä tietoa tullut? Mutta on kyllä huikeaa peliä TPS:ltä. Nyt pitää vielä klaarata viimeiset 20 minuuttia ja keskittyä peliin eikä alkaa miettimään pokaaleita sun muita.
Pöytäkirjasta.

http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gamesheet/?gid=46593

Linkki vie ottelupöytäkirjaan.

Edit: Aution Tonin mukaan olisi yli 10 000 katsojaa. Odotellaan siis vielä hetki.

Edit2: 10620!! Huikea saavutus!!
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös