TPS kaudella 2024–2025

  • 273 485
  • 1 805

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Rauli Uraman tulot vuodelta 2022 on n. 151k. Tomi Kallion 128k (en tiedä onko kaikki TPS:stä). Suoraniemen liksasta ei tietoa, mutta käsittääkseni täysipäiväisesti Tepsin palkkalistoilla.
Voisin uskoa Uramalla olevan muitakin tulolähteitä kuin TPS, en ole toki varma ja samoin Tompalla. Onko jollain tietoa näistä?
 

lasone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät
Raulilla on johtajan palkka, mutta eiköhän se nyt jumaliste muutakin tuolla tee kuin leimaa Kallion hankinnat.
Ei kai sentään. Tätäkään asiaa ei ole avattu kuin se tuhat kertaa ja jokaisen hankinnan tai ulostulon kohdalla keskustelu kiertää samaa kehää:

Aluksi nostetaan Uraman tulot, sitten Kallion tulot joiden osalta pohditaan kuinka paljon San Jose maksaa, sitten Suoraniemi ja muistutetaan hänen Skalicky hausta. Välissä muutaman viestin ajan Uramaan viitataan "Penkkipaitana" ja todetaan Vierumäen oleva oikea osoite hänellä, ehkä jopa nostetaan neutraalin Elmo Aittolan mehevä juttu twitteristä liittyen Uraman aikaan Raumalla. Sitten kirjoitetaan jo faktana että Erkka nostaa hallituspaikasta 200k/vuodessa ja lopuksi vielä todetaan ettei mitään olla saatu aikaan, hopeat oli väärin voitettu ja Kalle Sahlstedthan tämän kaiken kuitenkin lopulta rakensi.
 

Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
En tiedä, niinkuin tuskin kukaan muukaan kovin tarkasti.

Mutta jos ajatellaan Urheilujohtajan titteliä, niin kuvittelisin sen pyörivän joukkueen laadukkaan arjen mahdollistamisen ympärillä. Harjoitteluolosuhteista yms. lähtien. Mahdollisesti myös koskien koko TPS:n toimintaa, ei pelkästään edustusjoukkueen. Toki olisi mukavaa jos tätä olisi avattu joskus enemmän. Ehkä onkin turkkarissa tai jossain. Eikös kallio ja Suoraniemi ole titteleiltään scout ja pelaajakoordinaattori? Onhan tossa kiekkojoukkueen pyörittämisessä paljon muutakin hommaa kuin pelaajien tarkkailu ja koordinointi.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Älä spine nyt viitsi tehdä itsestäsi tyhmää. Kaikki nuo on kyllä käyty aikanaan läpi täällä ja Tepsin tiedotteissa.
Kun tarpeeksi kauan täällä louskuttaa leukoja että on vaan Tompan ja Suten kumileimasin niin kyllä se todeksi muuttuu.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikö Skalicky ollut Sofia Virran hankinta?

Oli oli. Sofia hankkii myös paljon lapsia katsomoon.

Uramalla on kova track record hengen nostattajana: Samaan aikaan myrkyttää koko ilmapiirin ja on erittäin pidetty mies. Varmana tietona tältä palstalta. Ei vastaa mistään ja vastaa kaikesta. Nukkuu päivät ja valvoo yöt.

Ainoa epävarma tieto on, että on saanut 151k palkkaa (Verottajan tiedossa varmasti virhe). Työnantaja on TPS, mutta ihan varmana mutuna osan tienannut jostain muualta.

Oon myös kuullut, että Uraman etunimi ei oikeasti olekaan Rauli vaan Rauni. Voiko joku käydä tarkistamassa?

Nyt on joku keksinyt aikakoneen. Kai tänään edelleen kuitenkin on perjantai tässä menneessäkin ajassa?

Hetkonen... eikö tänään ole tiistai?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Paco

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Älä spine nyt viitsi tehdä itsestäsi tyhmää. Kaikki nuo on kyllä käyty aikanaan läpi täällä ja Tepsin tiedotteissa.
Kun tarpeeksi kauan täällä louskuttaa leukoja että on vaan Tompan ja Suten kumileimasin niin kyllä se todeksi muuttuu.

Eikös Urama yhdessä Moisasen kanssa valmentanut Tepsin kaksi kertaa finaaleihin. Sitten eivät enää jaksaneet…
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Ensi kaudella nyt sopimuksen alla, jos optiot (*) käytettäisiin:

MV:

Lindberg*
Vali

Puolustajat:

Arell*
Jürgens
Lehtonen
Salin
Sevänen

Hyökkääjät:

Haapanen
Hemming
Intonen
Jokinen
Marjala
Nurmi
Palmu
Talvitie
Teissala
Wernblom*
 
Viimeksi muokattu:

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Päästiinkö Jere Jokisen kolmen vuoden sopimuksesta eroon?

Perkele, unohtui. Poistettu Eliteprospectsin roster -listauksesta nyt kun pelaa lainalla Ruotsissa. Lisään.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jos espoon mämmikouran optio käytetään, niin siinä tapauksessa huolestun itsekin jonkun terveydentilasta. Voitaisiin puolestani päästää jo loppukaudeksi johonkin mestikseen, jos pelikuntoon lasimestari vielä pääsee.

Lindberg pelasi yksin Tepsille pisteitä alkukaudesta, jonka kovin moni tuntuu unohtaneen. Jos Filip pääsisi takaisin tuolle tasolle, niin olisi oiva kakkosveskari. Toki, siellä on Vali joka tuskin on ensikaudella valmis ykköseksi. Mikäli Filipille tehtäisiin jatkosopimus, niin pitäisi mennä kolmen veskarin ringillä X, Lindberg sekä Vali. Ja Anttila ei voi olla se X.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Lindberg pelasi yksin Tepsille pisteitä alkukaudesta, jonka kovin moni tuntuu unohtaneen.
Mahtoikohan arvon @Spine myös unohtaa tämän kun listasi vielä pari päivää sitten Lindbergin epäonnistuneeksi hankinnaksi? Miksi epäonnistuneelle hankinnalle pitäisi tehdä jatkosopimus?
Alkukaudella saattoi olla pari hyvää peliä, mutta sen jälkeen menikin jokaisessa pelissä vähintään yksi helppo maali per peli ja varmasti muutama piste sen mukana. Ja jos ei vastustajaa päästetty laukomaan, niin se kaivettiin sitten jostain maalinedusruuhkasta itse omaan rysään.
Kissat ja hännät jne, itsehän olen ollut täysin johdonmukainen ja kirjoitin ensimmäisen harjoituspelin jälkeen näin:
Lindberg: Suurin pettymys. Näytti välillä ettei tiedä yhtään miten kiekko liikkuu sitä laukaistaessa. Paljon on Moisasella hommia.

Silmätesti, se se ei petä.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
On muuten kaksivuotinen. Turha sitä on synkistää puhumalla kolmen vuoden diilistä kun kolmonen on pelkkä optio. Niin kuin Seväsellä. Eli molempien sopimukset katkolla vuoden päästä joka tapauksessa


23-vuotias hyökkääjä tähtää läpimurtoon Turussa.​

Turun Palloseura on solminut kolmen vuoden pelaajasopimuksen hämeenlinnalaishyökkääjä Jere Jokisen, 23, kanssa. Sopimus sisältää option.

Sopimus on kolmivuotinen. Ei kaksivuotinen. Ja mistä kukaan tietää minkälainen optio siellä on käytössä.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Mahtoikohan arvon @Spine myös unohtaa tämän kun listasi vielä pari päivää sitten Lindbergin epäonnistuneeksi hankinnaksi? Miksi epäonnistuneelle hankinnalle pitäisi tehdä jatkosopimus?
Alkukaudella saattoi olla pari hyvää peliä, mutta sen jälkeen menikin jokaisessa pelissä vähintään yksi helppo maali per peli ja varmasti muutama piste sen mukana. Ja jos ei vastustajaa päästetty laukomaan, niin se kaivettiin sitten jostain maalinedusruuhkasta itse omaan rysään.
Kissat ja hännät jne, itsehän olen ollut täysin johdonmukainen ja kirjoitin ensimmäisen harjoituspelin jälkeen näin:
Lindberg: Suurin pettymys. Näytti välillä ettei tiedä yhtään miten kiekko liikkuu sitä laukaistaessa. Paljon on Moisasella hommia.

Silmätesti, se se ei petä.

Lindberg on ollut pettymys. Eihän siitä nyt pääse mihinkään enkä ole tarjoamassa Lindbergille jatkosopimusta. Jos kuitenkin Tomppa ja co. tarjoisivat, niin se ei ole maailmanloppu jos sisään tulee joku tasonsa näyttänyt veskari ja pyöritettäisiin kolmen veskarin rulettia. Alkukaudesta Lindberg oli hyvä ja nyt ollut paska. Kumpi on oikea taso vai onko se jotain siltä väliltä?
 
Lindberg pelasi yksin Tepsille pisteitä alkukaudesta, jonka kovin moni tuntuu unohtaneen. Jos Filip pääsisi takaisin tuolle tasolle, niin olisi oiva kakkosveskari. Toki, siellä on Vali joka tuskin on ensikaudella valmis ykköseksi. Mikäli Filipille tehtäisiin jatkosopimus, niin pitäisi mennä kolmen veskarin ringillä X, Lindberg sekä Vali. Ja Anttila ei voi olla se X.

Omasta mielestä liigassa on turha pyörittää kolmea sopimusmolaria ellei se kolmas ole joku nuorehko lupaus, jolle on sovittu ensisijaisesti kausi Mestiksessä.

Vali ja Lindberg muodostaisi ihan kelpo tandemin ensi kaudeksi. En sano, että liigan eliittiä, mutta varmasti riittävä kuitenkin.
 

LUHGUNITED

Jäsen
Suosikkijoukkue
Konkkakypsän kriisiseuran munattomat kendojanarit

23-vuotias hyökkääjä tähtää läpimurtoon Turussa.​

Turun Palloseura on solminut kolmen vuoden pelaajasopimuksen hämeenlinnalaishyökkääjä Jere Jokisen, 23, kanssa. Sopimus sisältää option.

Sopimus on kolmivuotinen. Ei kaksivuotinen. Ja mistä kukaan tietää minkälainen optio siellä on käytössä.
2+1 jossa seuran optio kolmannesta vuodesta. Ei tää oo niin vaikeeta hei!

Noh, sinänsä se ja sama kun 99% varmasti ei täällä enää ensi kaudella pelaa.
 

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Omasta mielestä liigassa on turha pyörittää kolmea sopimusmolaria ellei se kolmas ole joku nuorehko lupaus, jolle on sovittu ensisijaisesti kausi Mestiksessä.

Vali ja Lindberg muodostaisi ihan kelpo tandemin ensi kaudeksi. En sano, että liigan eliittiä, mutta varmasti riittävä kuitenkin.
Lindbergin kohdalla ongelmana nuo jatkuvat loukkaantumiset, ihan sen takia jättäisin option käyttämättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös