TPS kaudella 2024–2025

  • 273 511
  • 1 805

Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Jos Fröberg pelaisi ensi kaudella samalla pistetahdilla kuin marraskuun maaottelutauon jälkeen niin piste-ennustus olisi 10+27=37. On yli 51% aloittaja. Pelaa hyvin kahteen suuntaan ja tekee ketjukavereistaan parempia. Missä maailmassa tälläinen pelaaja on Tepsin kolmossentteri?

Fröberg ja Marjala mielestäni aivan riittävät kärkisentterit ensi kaudelle. Pistetään ne rahat siihen molariin.
Jep, samaa mieltä. Ei Fröberg mikään Kontiola tai Lehterä ole, mutta esim. viime kaudella Pelicansin ykkössentteri Lukas Jasek teki 39 pistettä. Hifkin Koivistoinen puolestaan 38 pistettä. Puhtaasti pisteiden valossa Fröberg on kelpo ykkössentteri, jos tahti pysyy vain samana.

Aikamoista fantasiarosteria ollaan rakentamassa, jos Fröberg on kolmossentteri.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Fröberg tehnyt viimeisillä SHL kausillaan 23 ja 26 tehopistettä. Melko samaan tahtiin jatkunut Liigassakin, tosin nuo SHL tehot ylittynee jonkin verran ja niin pitääkin sarjojen tasoero huomioiden. Eihän Linus ole mikään Filppulamainen taikuri, mutta kun on saanut juonen päästä kiinni, niin tekee paljon asioita oikein, jotka edistävät peliä. Alkuun Fröberg näytti hudilta, mutta kesti näköjään sen 30 peliä (puoli kautta), että juoni löytyi. Wernblomin hankinta tuli Linuksellekin hyvään kohtaan. Se onko Fröbergin status ykkössentteri onkin kinkkisempi kysymys. Jos Marjalan kehitys jatkuu ja saa vielä napsun lisää peliinsä, niin voisiko siinä olla ensi kaudeksi nuori supertähti, suoraan ykkösen keskelle? Mä en oikeastaan osaa sanoa haluaisinko Fröbergin jatkavan. Joku kirjoitti osuvasti, että Tepsin sentterihaut tuntien, tuskin parempaakaan olisi saatavilla. Ei tämä helppo yhtälö ole joukkueen rakentajillekaan.
 
Viimeksi muokattu:

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jep, juuri näin miten täällä osa kirjoittaakin, ei meidän kukkarolla hommata ykkössentteriä ja siihen päälle vielä Marjala-Fröberg-Talvitie ja vielä Intonenkin siihen. Toki kelpaisi mutta edelleen, me ei pelata kärjen kanssa samoilla pelimerkeillä vaan keskikastin merkeillä.
Ehdottomasti Fröberg ennen kuin hommataan uusi arpa.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
. Joku kirjoitti osuvasti, että Tepsin sentterihaut tuntien, tuskin parempaakaan olisi saatavilla. Ei tämä helppo yhtälö ole joukkueen rakentajillekaan.

Tuo on kyllä kestämätön ja käsittämätön syy olla tekemättä jotain, siis tuo että otetaan tämä koska eihän sitä parempaakaan nuo yhdet löydä. Noi yhdet pitäisi jo tuolla lähtökohdalla laittaa luiskaan ja tuokin kertoo siitä luottamuksesta mitä tunnetaan kyseisä ammattilaisia kohtaan.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Miksi hommata arpa, kun Fröbergin rahapussilla voidaan saada ihan tasonsa näyttänyt pelimies.
Mitä ilmeisemmin siis Fröberg on kallis mies? Mikä siis on se taso mikä pitää olla cv:ssä? Itse olen edelleen tyytyväinen Fröbergiin ja varsinkin viimeiseen kahteen kuukauteen, tasaisien vahvaa suorittamista. Ja vertaan tätä siis siihen mitä meidän budjetilla on saatavilla, en vertaa Palveen tai Lehterään joihin meillä ei ole mitään palaa.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

Ylipäätään liigan tuntuu olevan aika vaikeaa saada laatusenttereitä. Lähinnä Schnarr tulee mieleen ja Palve, muuten sitten ollut Fröbergin kanssa aika saman tasoisia hankintoja tai heikompia. Liigan sisältä sitten Lehterä ja Ilomäki.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Mitä ilmeisemmin siis Fröberg on kallis mies? Mikä siis on se taso mikä pitää olla cv:ssä? Itse olen edelleen tyytyväinen Fröbergiin ja varsinkin viimeiseen kahteen kuukauteen, tasaisien vahvaa suorittamista. Ja vertaan tätä siis siihen mitä meidän budjetilla on saatavilla, en vertaa Palveen tai Lehterään joihin meillä ei ole mitään palaa.

Joukkue huutaisi minusta sellaista luovaa pelaajaa, auttaisi hyvin todennäköisesti myös ylivoiman kanssa.

Miksi meillä ei olisi Palveen tyyliseen pelaajaan palaa? Ilves varmaan käyttää option, niin ei itse Palveeseen, mutta kyllä maailmalla muitkakin kiekollisia senttereitä on kuin mainitsemasi 2 herraa.

Ja jos Fröberg ei ole tehnyt jo meille sopimusta harmaan syksyn aikana on se arvo taas varmaan ihan tapissaan, joten uskoihin jotta tuolla rahalla saisi myös sellaisen luovan sentterin. Uskoisin jopa Kallion ja kavereiden sellaisen löytävän jos tahtoa siihen olisi. Onko sitä tahtoa ja rahaa niin on toinen juttu.

Edit.
Ja toinen asia mikä Fröbergissä häiritsee jotta huonohko alku kausi ei joillekkin merkitse yhtään mitään. Nyt oleva taso on mikä vain merkitsee. Kyllä sen ensi kaudellakin pitää pelata se 60 peliä eikä vain kauden puoli välin jälkeen. Ja ei en ole sanonut jotta on paska pelaaja juuri nyt, mutta kyllä sitä kai voi kokonaisuutta katsoa eikä vain nyt kun kulkee hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Pari hyökkiä koodinimillä Peter Schaefer ja Josh Kestner. Onko tämä nyt niin paljon pyydetty?

Semmosta ämerikän poikain sotilaallista suorittamista, jossa syötöt lähtee luotisuorina teippiin ja rannarit aina putkien väliin tai rimasta vittuun. One-timerit irtoaa joka asennosta pelkällä flexillä ja maalille mennään kuin pikkujouluna forten narikkaan, törkeästi etuillen ja vittuillen. Kaikenmoinen epäröinti ja pelillinen vatulointi on jäänyt kokonaan tisulista imaisematta.

Jos kerran viä elämässään näkisi mustavalkoisissa tuota määrätietoisuuden ja taidon yhdistelmää…
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Ja toinen asia mikä Fröbergissä häiritsee jotta huonohko alku kausi ei joillekkin merkitse yhtään mitään. Nyt oleva taso on mikä vain merkitsee. Kyllä sen ensi kaudellakin pitää pelata se 60 peliä eikä vain kauden puoli välin jälkeen. Ja ei en ole sanonut jotta on paska pelaaja juuri nyt, mutta kyllä sitä kai voi kokonaisuutta katsoa eikä vain nyt kun kulkee hyvin.

Kääntäen, osa on jumissa alkukauden otteissa. Jos jostain pelaajasta voi sanoa että saa mitä tilaa niin Fröberg pelaa juuri sellaisia pisteitä mitä monta vuotta SHL:ssä, jopa hämmentävän tarkasti. Ja siitä huolimatta että oikea ketju löytyi vasta nyt. Tai että ensi kertaa uudessa liigassa. Se on sitten eri asia onko Linus se mitä halutaan, mistä maksetaan tai mitä tarvitaan. Pelaajahan ei ole "paska" niinkuin ei kukaan muukaan. Paitsi Jiri Paska.
 
Jälleen kerran kotijäällä nallipyssyjen tussuttelua eikä saada taaskaan maalin maalia. Tunkkaista ja unista katsottavaa. Ihmettelen, miksi täällä kuvitellaan että asiat olisivat yhtäkkiä toisin, jos nykyinen runko jatkaa tulevallakin kaudella. Dudasit ja Fröbergit ovat valitettavasti osoittautuneet varsin tehottomiksi kärkipelaajiksi.

Vaikea nähdä että tällä nallipyssyrungolla olisi mahdollista tehdä taikoja ensi kaudellakaan, sillä ei se vika ole vain Kari Kaltossa vaikka niin välillä halutaankin ajatella. Hullua olisi lähteä samalla rungolla tulevaankin kauteen.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Tammela pelaa erinomaisesti SaiPassa, kelpaisi muuten takaisin ensi kaudeksi mutta on vaan niin loukkaantumis herkkä. Iso riski että olis ison osan kaudesta saikulla.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
Tammela pelaa erinomaisesti SaiPassa, kelpaisi muuten takaisin ensi kaudeksi mutta on vaan niin loukkaantumis herkkä. Iso riski että olis ison osan kaudesta saikulla.
Siis mä miättisin tätä asiaa täsmälleen samalla hetkellä kun avasin tän ketjun.
Tammelasta mäkin tykkäisin, mutta menee pahimillaan siihen tehoton pörrääjä -osastolle. Ei päässyt täällä oikein ikinä lentoon. Parhaimillaan voisi olla erinomainen lisä kuitenkin.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Siis mä miättisin tätä asiaa täsmälleen samalla hetkellä kun avasin tän ketjun.
Tammelasta mäkin tykkäisin, mutta menee pahimillaan siihen tehoton pörrääjä -osastolle. Ei päässyt täällä oikein ikinä lentoon. Parhaimillaan voisi olla erinomainen lisä kuitenkin.
Jep, tosin viime kaudella ei montaa peliä jäänyt välistä, mutta tais siellä silti jotain vaivaa olla. Tammela vähän sellainen että parhaimmillaan melkein liigan parhaita hyökkääjiä. Mutta vastapainoksi häviää kuvasta pitkiksi ajoiksi.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ristin kiesus. Miten vitussa sitä rahaa tungetaan kaikkeen muuhun paitsi pelaajiin?
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos tuota Uraman viestiä haluaa kuin piru rahnattua lukea, niin onko jatkoja:
"– Olemme riippuvaisia siitä, että mihin esimerkiksi Viljami Marjala yltää. Hän on se seuraava Juuso Pärssinen (nykyseura Nashville Predators). Hänestä pitää tulla johtava pelaaja. Tai mitä Emil Hemming tekee? Mihin Aarne Intonen menee, tai mitä Vili Munkki ja Kalle Väisänen pystyvät tekemään. Noiden nimien joukosta pitää tulla se seuraava Mikael Pyyhtiä (Columbus Blue Jackets). Nuo ovat sellaisia kasvutarinoita, mitä meidän pitää saada aikaiseksi. Onhan se raadollista, kun äijiä lähtee. Valtteri Pulli hyppäsi kesällä NHL:ään ja nyt Sisu-Petteri Lehtonen on seuraava nimi, joka menee kohti tuota Pullin jättämää tonttia, Urama luettelee."

Mihin Aarne menee? Hymiö

Munkki ja Väisänen jatkaa ihan pyyhtiöinä.

Lehtosesta tulee Pulli.

Mutta siis, jonkinlaista jatkumoa maalailee. Toki ei tarkoita, että juuri nämä nimet jäävät, mutta mainitsee silti esim. Väisäsen.

Jännä nähdä.

Mun puolesta täyttä Omat Pojat -projektia vaan. Ei se paljon huonommin mene kuin nytkään. (Omissa silmissä melko sama, jos sijoitukset kauden päätteeksi on 9.-15. säälit tai ei).

Ainoa mitä vaadin, että jos edustusjoukkue on pitkään matokuurilla, niin samaa sietää nähdä muuallakin organisaatiossa tai tämä homma ei tervehdy koskaan. Hallin rakentaminen ei tapahdu hetkessä tässä markkinatilanteessa, eikä jaksaisi olla ihan saipana seuraavia 6-7 vuotta.

Ei oikein osaa enää vituttaakaan, koska onhan tämä ollut jo nähtävissä ja kuultavissa pitkään. Nyt Urama laukoo sen vain aika kaunistelematta. Ja hyvä niin, siitä pisteet hänelle.
 
Juketsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Pistetäänpä tämä myös tänne niin pysyy ensi kauden odotukset jossain realismin rajoissa:
Kerrankin realistista puhetta. Kiitos. Lasken odotuksiani jatkossa. Emme ole suurseura emmekä tavoittele mestaruutta. Kiusaamme isompia minkä pystymme ja yritämme pysyä pinnalla. Mutta kun meillä on kuitenkin olemassa isot resurssit investoida jos halutaan, niin voisimmeko kohdentaa sitä oikein? Mikä tuo rahaa jääkiekkoseuraan? Yleisö, yleisö ja vielä kerran yleisö. Kukaan ei tule katsomaan mahdollisesti aitiossa istuvaa Kalliota, parkkipaikalla vilahtavaa Uramaa jne. Olisiko mahdollista karsia siitä, mikä ei tuo taloon rahaa vaan aiheuttaa kuluja ja panostaa siihen, mikä tuo taloon rahaa eli joukkue?
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Melko vastenmielistä ajatella, että pelaajabudjetista leikataan suurella kädellä, mutta tuohon urheilujohtopumppuun ei kosketa.
Joo, tämän tason leikkaukset ja vieläkin 3 henkilöä hoitaa yhden hommat pelaajarekryissä. Sanomattakin selvää, että aivan älytön tilanne, ilman mitään hassutteluja, on aika potti sivukuluineen. Ja voisi sanoa näin kauniisti, että näytöt vähintäänkin ”kyseenalaisia”.

Uraman potkiminen on aivan itsestäänselvyys, tässä taloustilanteessa tarvetta millekkään kumileimasimelle ei ole, Suoraniemellä sentään muitakin hommia, voisi keskittyä niihin jatkossa. Kallio taas saisi myös lähteä ja vaihtua johonkin toiseen, mutta mikäli vaihtoehto jatkaa samoilla niin sitten vaikka tästä se UTJ kun tekee muutenkin kaiken työn jo. Minkä vitun takia Urama nostaa edes kalakeittoa lounaalla Seuralta tässä tilanteessa, sitä ei kyllä pysty ymmärtämään millään tasolla.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom

Joo, jos tässä jonkun pitää lähteä niin ehdottomasti Urama ennen Kalliota. Toki parempi olisi molemmat ulos ja joku pätevä tilalle, mutta en usko että näin tulee tapahtumaan. Uraman rooli on edelleen niin mähmäräinen, jos Kallio kuitenkin pelaajat scouttaa.
 
Koirankoppi

Tässä täytyy myös muistaa se että Kalliokin on San Josen palkkalistoilla. Olisiko aika vaan puhdistaa kokonaan pöytä ja uusiks koko urheilujohto? Korvataan kolme vaikka kahdella, jos joku ei yksin sitä vastuuta halua ottaa.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Joka viikkoinen puheenaihe täällä.. Kolmikon Kallio, Suoraniemi, Urama ja vitunmoinen palkkakustannus. Paljonko nuo ukot tienaa? Vastaukseksi ei riitä.. paljon, liikaa tai mikään muukaan hassuttelu.
 
Rauli Uraman tulot vuodelta 2022 on n. 151k. Tomi Kallion 128k (en tiedä onko kaikki TPS:stä). Suoraniemen liksasta ei tietoa, mutta käsittääkseni täysipäiväisesti Tepsin palkkalistoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös