TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

  • 561 560
  • 1 856

timpo09

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Maikkarin sivuilla oli sopivasti juttu, missä Kallio kertoo, että vaihtoehdot ovat yhä TPS tai lopettaminen. Kuulemma kuuntelee muitakin tarjouksia..
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Maikkarin sivuilla oli sopivasti juttu, missä Kallio kertoo, että vaihtoehdot ovat yhä TPS tai lopettaminen. Kuulemma kuuntelee muitakin tarjouksia..

Luin myös ja anteeksi maalaisuuteni, mutta minusta tuossa on muutamakin vaihtoehto. Kallio on ilman muuta se puuttuva palanen, mitä vaille olemme. Jonkun mahtavia muistoja aiheuttavan on pakostakin alleviivattava häpeämme omalla epäonnistumisellaan enkä löydä joukkueestä nyt siihen sopivaa palaa vielä. Sellainen pikkunätti 0 + 6, friikkusopparilla, penkitys, julkinen operatiivisen johdon tsta suoritettu haukkuminen ja myynti Kazakstaniin nuuttipukin päivänä. Käsikirjoitus on juuri tätä vaille valmis, tervetuloa pöpilään Tomppa, täällä on tosin potilaat vaihtuneet eikä dosetit ole täysiä!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Noissa pakkihahmotelmissa kannattaa myös muistaa se, että tuskin yhtään ainoata ottelua TPS ei tule pelaamaan ensi kaudella, että kaikki olisivat ruodussa terveinä. Niin raakaa on ammattilaisurheilu ja sen kuormitus, että luulen yllättävän pitkällä preseasonilla tippuvan ainakin yhden tai pahimmillaan kahdenkin pakin pois rosterista, kun aletaan kesäharjoittelun jäljiltä kiristelemään jäällä tehoruuvia. Rasitusvammat yms. ovat pirullisia, koska ne uusivat helposti. Lisäksi Nummelin on sellainen on/off, saattaa olla yhtäkkiä pitkänkin siivun sivussa, joten hänen harteilleen ei kannata enää tavallaan mitään laskea. Jo määrällisesti Dudas pitäisi palkata, oli sitten millainen puolihullupuukäsi-initaani tahansa. Nemecek myös ehdottomasti rotaatioon. Mojziksen tuo puolustus tarvitsee, mutta Mojziksen viime kauden esitys oli niin surkea, että paljon jättää kysymysmerkkejä ilmaan hänen kohdallaan se, että onko hänestä palaamaan tuohon 2011-2012 kauden tasolle.

Nyt se pari kautta sitten kaikkien himoama Mike Igguilden olisi muuten DEL-liigasta vapaana, jos se ketään enää kiinnostaa.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Hienoa se on tänne kirjoittaa ja ehdotella, mitä nimiä pitäisi joukkueeseen hankkia jo ihan uskottavuudenkin takia.

Valitettavasti uskon Niittymäen lausuntoa, että nykymiehistöllä voidaan lähteä Liigaan. Kun fyffet on loppu, niin ne ovat loppu. Jokainen voi itse tykönänsä miettiä, mihin tällä miehistöllä ylletään, kun otetaan huomioon, että aina joukkueesta puuttuu pelaajia loukkaantumisten takia. Nuo loukkaantumiset on tarkoitus korvata junioreita peluuttamalla. Ensi kausi on varmasti melko lailla saman sisältöineen kuin päättynytkin oli eli TPS vetää hyvin junioripitoisella joukkueella Liigan häntäpäässä ja toimisto puhuu, että keväällä pelataan pitkälle ja muuta vastaavaa höpö höpöä.

Valitettavasti TPS:n rahat ovat tällä hetkellä niin totaalisen loppu, ettei yhtään uutta hankintaa voida tehdä, ennenkuin osakeanti on tuonut rahaa kassaan. Ihan kädestä suuhun-periaatteella nyt mennään.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ainakaan itse ole kuullut että Lassila "mitä todennäköisimmin" pelaa ensi kaudella muualla. Norrenan ja Teemun huumoriväleistä on kuiskuteltu jo jonkin aikaa, mutta ainakin viime kaudella taisi olla lopulta niin että pelaajistoa höykytti paljon enemmän Elomon sekava käytös penkin takana ja esimerkiksi hänen päättämänsä veskaripeluutus kuin maalivahtivalmentajan treenimetodit.

Lassila on sopimuksen alainen mies muutenkin ja purkurahaa on luvassa jos mies myydään muualle. Silloin kun Setäsen kanssa neuvoteltiin ei todellakaan Georgievistä povattu mitään liigakassaria, ja edelleenkin suunnitelmiin ei liene kuuluvan että nuorukaisilla lähdettäisiin kauteen. Never say never jne. mutta ainakin omaan nenään tuoksahtaa pieni trollailun ja flametuksen tarve taas tämän yhden nimimerkin shokkiuutisen tiimoilta. Ihan mahdollista varmasti on, että Teemu muualle lähtee, oli se sitten nyt, syksyllä tai vaikka kesken kauden mutta ei tämä hypoteettinen siirto nyt sen vuoksi tapahdu että olisi Norreen menettänyt hermot, ja mikä tärkeintä ei tuo tapahtuisi myöskään ilmaiseksi. Tarkistelisin muutenkin, @aurajoki , tässä kohtaa tämän sisäpiirilähteesi tietoja vaikkapa toiselta sisäpiirilähteeltä. Noin supliikki ja kaikesta niin ihailtavasti perillä oleva mies varmasti kykenee sellaisen hankkimaan melko nopeallakin aikataululla.

No mitäs muuta sitten? Tallenin kanssa on neuvoteltu, mutta syy miksi rosterihahmotelmamme nyt ovat mitä ovat lienevät täysin normaalit. Eli per nyt, 26.5.2015, Tomi Kallio sekä Henrik Tallinder edelleen miettivät sopimustarjouksiaan ja ylipäätään uriensa jatkoja. Ja mikseivät saisi miettiä?

Pakistoon jos itsekin ottaisi kiinni. Tämänhetkiseen rosterihahmotelmaan siis. Aika moni on kirjoitellut Mojzisin diilin olevan varma, ja lisäksi eletään tosiaan toukokuuta, joten itse ainakin toistaiseksi odotan tovin ennen kuin julistan täällä TPS:n pakiston olevan Liigan surkein. Rahat on jossain määrin loppu, mutta kyllä tänne ennenkin on pelaajia hankittu pienilläkin panostuksilla ja / tai yhteistyökumppaneita hyödyntäen. Tänne kirjoittavien nimimerkkien lisäksi Leppäsyrjä on kirjoitellut Mojzisin jatkosta TS:ssäkin ja ainakin itse olen kuullut muutamaltakin taholta siviilissä mainittavan asiasta, joten veikkaanpa että sieltä ainakin Mojzisin jatko jossain vaiheessa julkaistaan. Todella ihmeissäni olen mikäli ei tuo toteudu.

Myös Forsström on varsin kelpo pelaaja vaikka nimensä ei täällä monelle mitään sanokaan. Sen takiahan häntä todennäköisesti ei pidetä minään. Mestiksen parhaan joukkueen yksi tärkeimpiä puolustajia viime kaudella. Alla uralta pistesaldoja, joita vastaan useat liigapakeiksi miellettyjenkin kalpenevat. Peruspakki, joka tuo leveyttä sinne peräpäähän. Leveyttä aikajaksona jolloin sitä ei juurikaan siellä ole ollut. Ainakin itselleni kelpaa kakkos/kolmospariin mainiosti.

Eronen pelasi nousujohteisen debyyttikauden ja ainakin muissa liigajengeissä, joita vastaan TPS pääasiassa realistisesti kilpailee, esimerkiksi Kerho, Blues, Ässät, KalPa, SaiPa, Ilves, tämänkaltaiset otteet poikivat ihan vakkaripaikkoja kokoonpanoon tuleville vuosille. Ei muuallakaan kannattajat pelkää sijoittaa rosterihahmotelmiinsa nuoria pelaajia jotka ovat kentällä osoittaneet kyvykkyytensä valtaamaan pelipaikan. Erosen rooli voi olla kolmosparissa, tai miksei jopa kakkosparissa jos saa varmistavan pelaajan vierelleen, mutta suoriutuu kiekollisesta vastuusta näissä rooleissa melko varmasti niin ettei se ainakaan suoraan heikennä TPS:n menestymismahdollisuuksia. Tai selviytymismahdollisuuksia pudotuspelejä silmälläpitäen, siellähän ne tavoitteet on ensi kaudella eikä missään mestaruudessa.

Lisäksi Miro Keskitalo on hankittu tänne liigapelaajaksi ja hakee suurempaa roolia tulevalla kaudella. Ei hänkään suoraan TPS:lle otteluita kussut viime kaudella, joten ylipäätään en ymmärrä miksei näiden muutamien kysymysmerkkien kohdalla voida esimerkiksi haikailla uusien teemulaineiden ja anttihalosten kaltaisten nousukiitojen perään sen sijaan että haistatellaan vittuja täällä ennen kuin nämä ovat ensimmäisiäkään luistimenpiirtoja jäälle kauden 2015-16 aikana vetäneet. Asia, josta olen muiden kanssa täysin yhtä mieltä on, että Niklas Friman ei kuulu vakiokokoonpanoon ja on pettymys jos häntä ei sieltä saada tiputettua. Nemecek on pelaaja joka aiheuttaa jonkinlaista turbulenssia ainakin rotaatiojonoon tulevalla kaudella. Häntä kokeilisin peluuttaa entistä uskaliaammin vaikka juuri Frimanin tilalla.

Nummelin pelaa mitä pelaa, ottaisin hänen kohdallaan Reunasen Tarmon tekemään satunnaistuurailuja. Ylivoimalla edelleen kova luu. Lisäksi tosiaan määrällisestikin tuonne tullaan melko todennäköisesti hankkimaan vielä Mojzisin oletetun jatkon lisäksi ainakin yksi pakki. Tikkanen on hyvä pelaaja, hänen varaansa voinee laskea melko paljon.

Edelleen sallin mainita että ollaan toukokuussa. Jengihän on pääosin melko hyvin kasassa. Pakistoon huutaa paria miestä vielä, sen jälkeen homma on siinä. Jos heinäkuun lopulla tilanne edelleen on tämä niin voin ainakin omaa katsantaani päivittää astetta enemmän synkistelevämpään sävyyn, siihen asti nautin kesästä ja iloitsen esimerkiksi siitä että meillä kerrankin on liigamitat täyttävä ykkössentteri ja liigamitat täyttävä nelossentteri.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kyllä sen jokainen täälläkin varmasti hahmottaa, että loukkaantumisia tulee ensi kaudellakin. Ei kai silti rosterihahmotelmista tarvitse pudottaa pelaajia pois mahdollisten loukkaantumisten takia, kun niitä etukäteen ei pysty tietämään?.

Ei tarvitse, mutta kannattaa pitää mielessä, että kovin montaa jos yhtäkään matsia pystytään pelaamaan näillä fanihahmotelmilla, joten se vaikuttaa heti joukkueen absoluuttiseen hyvyyteen. Hahmottelisin enemmänkin pakistoa sen laajuuden kannalta, jota pakistossa ei juuri nyt ole eli kannattaa laskelmoida 1-2 pelaajaa hahmotelmista aina ns. pois. Onhan tuo nyt ihan hirveän näköistä, jos Mojzista sattuu kiekko nilkkaan, Nupe loukkaa kyynärpäänsä ja Tikkanen jättää yhtäkkiä matsin kesken. Sitten kaivellaan Akkasen Juuson numeroa........
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eli vihje Lukolle jos heillä olisi kiinnostusta! Vahalahden kyydillä varmasti pääsee.
Pari vuotta sitten Kallio puheli tälläisiä:

– Tunnen Lukon valmentaja Risto Dufvan maajoukkueajoilta. Sinne suuntaan on ihan positiiviset fiilikset, Kallio myönsi.

Lukolla kuulemma hyökkäys valmis, mutta niin oli viime kaudellakin - pari päivää myöhemmin julkaistiin Ville Niemisen sopimus. Lisäksi Tipi Rajala puhellut, että kesän myynti voi nostaa pelaajabudjettia - hyvät selitykset Kallion palkkaamiselle.

Lukon julkistusta odotellessa. myhiö
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisi kyllä viimeinen isku kivespusseille jos Kallio menisi Lukkoon. Siinä ei pää kestäisi enää. Eiköhän se ole TPS tai eläke homman nimi.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Valitettavasti uskon Niittymäen lausuntoa, että nykymiehistöllä voidaan lähteä Liigaan. Kun fyffet on loppu, niin ne ovat loppu. Jokainen voi itse tykönänsä miettiä, mihin tällä miehistöllä ylletään, kun otetaan huomioon, että aina joukkueesta puuttuu pelaajia loukkaantumisten takia. Nuo loukkaantumiset on tarkoitus korvata junioreita peluuttamalla. Ensi kausi on varmasti melko lailla saman sisältöineen kuin päättynytkin oli eli TPS vetää hyvin junioripitoisella joukkueella Liigan häntäpäässä ja toimisto puhuu, että keväällä pelataan pitkälle ja muuta vastaavaa höpö höpöä.

Toisaalta! Ei tuo peli nyt viime kaudella ainakaan huonontunut kun kalliit pelaajat myytiin pois.

Lisäksi itse uskon fudiksessa paljon käytettyyn sanontaan "nopeasti rakennetaan vain lyhytaikaista menestystä". Tällä viitataan siihen, että kun ostat joukkueen ja voitat jotain, niin puoli joukkuetta pelaa muualla ensi kaudella ellet ole Real Madrid. Kun taas jo jonkin aikaan seurassa oleet pelaajat eivät vaihda niin todennäköisesti osoitetta.

Itse olen ainakin jo varautunut ensikauteen asenteella, että säälipaikan tulee olla tavoite ja sitä seuraavalle kaudelle suoran playoff paikan.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Haluaisin tässä vaiheessa avata keskustelua Frimanin paskuudesta ja Lehtosen jumaloinnista, jota täällä palstalla usein jauhetaan. Friman pelasi viime kaudella siis 50 peliä Liigaa ja tilastot näissä peleissä olivat 0+4 -16. Lehtosella 37 peliä Liigassa ja tilastot 0+2 -10. Kaikki TPS:n pelit viime kaudella nähneenä ja tilastot läpi käyneenä haluan kysyä: Millä asteikolla Lehtonen olisi parempi vaihtoehto esim. kolmospariin kuin Friman? Eiköhän kumpikin ole Liigatasolle ihan ok kolmosparin pakki, jos ylemmät parit ovat kunnossa. Friman vielä pelannutkin n. 120 ottelua Liigaa. Ihan hyvä määrä tuon ikäiselle pelaajalle. Lehtosella vastaava lukema on n. 60 ottelua, eli Friman on vielä puolet kokeneempikin. Eikä Frimanin kokokaan mikään heikkous ole, kunhan saa vähän treenattua fysiikkaa ja lisäkiloja, voi tulla hyvä omanpäänluuta meille. Lytätkää vaan, ei täällä saakkaan ikinä olla pilke silmäkulmassa. Kuitenkin jos tästä tulisi ensimmäinen kohtuullinen kausi Tepsille Frimanin aikana, niin ehkä sieltä voi jotain vielä tullakkin. Vai?

P.S. Lähtikö se Dudas takaisin Kanadaan vai miten siinä kävi? Mielestäni jossain jotain mainittiin, mutta en nyt muista. Seuralta ei ole tainnut tulla mitään virallista ilmoitusta.
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
P.S. Lähtikö se Dudas takaisin Kanadaan vai miten siinä kävi? Mielestäni jossain jotain mainittiin, mutta en nyt muista. Seuralta ei ole tainnut tulla mitään virallista ilmoitusta.
Ilmeisesti kannattajatapaamisessa (21.05.2015) oli Dudasin tilanteesta mainittu.
Näin ainakin Alec kirjoitti referaatissaan:

- Niittymäen mukaan joukkue ihan tällaisenaan olisi jo valmis kauteen. Kuitenkin 1-2 pakkia haetaan. Kuulemma ensi viikolla julkaistaan joku sopimus. Dudas lähtenyt kotii, mutta palaa ehkä takaisin kun aletaan pelata harkkamatseja, koska "TPS ei palkkaa ketään ennen kuin on nähnyt heidän pelaavan...ei edes Crosbyä" (suora lainaus).
 

esa mäyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS , Pittsburgh Penguins
Kyllä Frimanin otteet viime kaudella, varsinkin asenne, oli vähintäänkin sen yhden jatkovuoden arvoisia! Tepsin ja sen fanien tulis olla hiukan kärsivällisempiä ja pitkäkatseisempia.

JYP on erinomainen esimerkki siitä mihin Tepsin pitäisi pyrkiä ja saavuttaa! Pitkään joutuivat tekemään töitä junnujen kanssa ja odottamaan menestystä, mut nykyään ovat jo melkeinpä kestomenestyjiä. Nyt Tepsillä on samanlainen rosteri, missä on paljon kokemusta & taitoa sekä nuoruutta & intoa! Kyllä siitä hyvää tulee, mutta aikansa se vie. Omasta mielestä vasta kahden vuoden kuluttua on suora poffi paikka realistinen tavoite.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Kyllä Frimanin otteet viime kaudella, varsinkin asenne, oli vähintäänkin sen yhden jatkovuoden arvoisia! Tepsin ja sen fanien tulis olla hiukan kärsivällisempiä ja pitkäkatseisempia.

Frimanin otteet vähintään jatkovuoden arvoisia? Siis mitä? Ei mitään annettavaa hyökkäyspäässä ja ihan pulassa omassa päässä. Pelasi aivan todella huonon kauden tekemättä mitään mikä olisi oikeuttanut jatkoon. Mitkä otteet olivat vähintäänkin jatkon arvoisia?

Asenne on tärkeä asia, mutta yksinään sillä ei tee mitään. Laittakaa minut kentälle, niin ette ole ikinä nähneet enempää asennetta, toisaalta ette kyllä paskempaa pelaajaakaan...

Siellä on aika monta junnua nostettu tulevan kauden joukkueen puolustukseen joiden kanssa olla kärsivällinen ja jotka ajavat/ovat ajaneet Frimanin ohi.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siellä on aika monta junnua nostettu tulevan kauden joukkueen puolustukseen joiden kanssa olla kärsivällinen ja jotka ajavat/ovat ajaneet Frimanin ohi.

Täysin samaa mieltä tästä lainatusta eritoten, mutta myös muusta Frimania koskevasta yo. kirjoittajan kanssa.

Starbuckin mielipiteeseen Lehtosen yli-ihannointiin liittyen voin myös toisaalta yhtyä. Ei Bobi oikeastaan reilusta näytönpaikastaan huolimatta esittänyt kummoisia. Mestispakiksi hyvä, liigatasolla aivan helvetisti parannettavaa. En tietysti Elomon asennetta Lehtosta kohtaan myöskään reiluna, ylipäätään tuo valmentajan irvikuva poltti siltoja lyhyessä ajassa verrattaen paljon, ikävä kyllä.

Harmittaa vähän ettei kukaan ottanut kiinni noihin omiin mielipiteisiini esim. Tepsin pakiston tilasta per nyt. Yltiöpositiivisen leima - jengiä ei napostele vastata?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pidin itse Frimanin jatkoa yllätyksenä, koska viime kausi oli vaatimaton. Ei ole juurikaan vahvuuksia, mies hukkuu omassa päässä turhan usein. Kokoa on, mutta ei käytä sitä juurikaan hyväksi.

Mielestäni Mestis olisi Frimanille parempi vaihtoehto ja toivottavasti ei ole lähtökohtaisesti pelaavan kuusikon pelaaja.

Tähän yhdistettynä Frimanilla on palmrothmainen taito (pl. kausi Mojzisin kanssa lukuunottamatta viimeisiä otteluitaan) tehdä mitä kummallisimpia ratkaisuita täysin helpossa paikassa kiekon kanssa, jolloin peliväline noin yhdeksän kertaa kymmenestä päätyy joko suorasti tai epäsuorasti vastustajan lapaan, hyvin usein jopa aiheuttaen kaaoksen omissa.

Frimanin edelliset kaudet:
2013-14 45 1 + 4 = 5 -12
2014-15 50 0 + 4 = 4 -16

En oikeasti keksi yhtäkään syytä peluuttaa avauskokoonpanossa. Rotaatiopakkina ja satunnaisena loukkaantumisten paikkaajana menkööt kun kerran sopimus tehtiin, mieluiten ei tuossakaan roolissa. Mestis-miehiä ihan selvästi.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No niin, saatiinhan täällä keskustelua aikaan. Itse en yöuniani menettäisi, vaikka Friman siellä kolmosparissa kauden aloittaisikin.

Ilmeisesti kannattajatapaamisessa (21.05.2015) oli Dudasin tilanteesta mainittu.
...

Ihan oikeesti... Eikö seura viitsi tästäkään tiedottaa? Oletetaanko siellä, että kaikkia joita asia kiinnostaa, lukee Jatkoajan keskustelupalstaa tai tulee fanitapaamiseen? Kannattaisi nyt pitää heti alusta asti kaikki fanit ajan tasalla ja tiedottaa kun on tiedotettavaa. Naurettavaa perseilyä taas jos näin on. Pelaajien sopimusasiat nyt ainakin perinteisesti on ihan joukkueen kotisivuille päivitetty, ei Turussa. Koska se Numpan jatko muuten virallisesti seuran puolesta julkistetaan vai julkistetaanko ollenkaan?

Löysin TS:n jutun, jossa kerrotaan Dudaksen tilanteen selviävän perjantaina: TPS treenaa jo kuudetta viikkoa | TS Kiekko
"TPS etsii joukkueeseen edelleen paria puolustajaa. Koeajalla joukkueessa olleen kanadalaispuolustaja Jesse Dudasin jatko selviää perjantaina."

Tästä "perjantaista" on nyt kulunut 6 päivää... Kyllä 6 päivää. Mitään ei ole kuulunut. Paitsi joku toimistorotta (lue: henkilö, en muista kuka) mainitsi asiasta Tepsin fanitapaamisessa.

Olen sanaton.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Oli tosiaan huvittavaa, että Frimanin jatkopaperissa ei aikailtu vaan jatko ilmoitettiin mitä pikimmiten. Friman voisi olla liigatasolle pätevä pelaaja, mutta yhdistelmä liike-pelinluku ei kertakaikkiaan toimi. Miehen rooliksi on muodostunut maalinedus/kulmavääntö sekä kiekon roiskiminen ränniin, mutta edes sitä kiekottoman puolustajan hommaa Friman ei ole pystynyt täyttämään, sillä tekee aika karkeita merkkausvirheitä vaihdosta toiseen. Lisäksi tuo kehno liike ruokkii pelinluvun kannalta tärkeitä juttuja eli kiekon kanssa tulee kiire eikä pysty kiekottomanakaan havainnoimaan kenttää kovinkaan kokonaisvaltaisesti. Tässä ero tulee juuri vaikkapa saman koulukunnan puolustajaan Otto Honkaheimoon, joka on liikkeeltään ollut oikeastaan aina samanlainen ostoskärry kuin Friman, mutta pelihoksottimet leikkaavat kokeneella pakilla terävämmin. Fakta kuitenkin on, että kotimaan liigamme on vahvasti luisteluliiga ja vaikea puolustajan on nykyään vakiinnuttaa paikkaansa minkä tahansa seuran puolustuksessa, jollei liike ole vähintään perustasoa.

Lehtosen casen olisi voinut hoitaa toisella tapaa ja mielelläni Bobby Lehtosen olisin rosterissa ensi kaudella nähnyt, mutta tosiaan suorastaan palvominen hänen kohdallaan on aivan turhaa, sillä mitään hän ei ole millään sarjatasolla esittänyt, että menetys Kouvolaan olisi nyt jotenkin missään määrin samoissa mittasuhteissa kuin näiden muiden perseiltyjen pelaajien kohdalla.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mun mielestä nyt kannattaisi odottaa Kallion päätös loppuun ja hankkia se meidän ykköspakki. Molempien natsatessa voitaisiin alkaa kaivamaan syvyyttä puolustukseen. Niitä perus 50 tonnin joukkuepelaajia, jotka selviävät 2-3.parissa. Meillä olisi tässä vaiheessa kumminkin jo "Morrisonn", Tikkanen, Mojzis(?) ja Nummelin sopimusten alaisina.

Listasin muutama pelaajaa, joilla on sopimus katkolla ja voisi olla juuri näitä syvyyspakkeja. Linkit Eliteprospectiin.
Antti Jaatinen (Lukko) Eliteprospects.com - Antti Jaatinen
Joonas Hurri (Pelicans) Eliteprospects.com - Joonas Hurri
Joonas Valkonen (Sport) Eliteprospects.com - Joonas Valkonen
Patrik Parkkonen (Ässät) Eliteprospects.com - Patrik Parkkonen
Jarno Lippojoki (KooKoo) Eliteprospects.com - Jarno Lippojoki * Taisi pelata Selinin ja Tikkasen kanssa samaan aikaan SaiPassa ja viime kaudella kivan näköiset tilastot Mestiksestä.

Mitään scouttausta en ole tehnyt, muuta kun tilastot kurkannut läpi. Mitäs siinä häviäisi, jos liigakokeneille pakeille löisi joko halvat laput tai try-out sopimuksen käteen? Varsinkin Jaatinen ja Lippojoki ovat omiin silmiin jopa todella hyviä vaihtoehtoja. Ei meillä tarvitse olla mitään 400 tonnin Järvisiä kolmessa parissa.

Esimerkkitilanne ilman syvyyspakkeja:
Morrisonn - Nummelin
Mojzis - Tikkanen
Forsström - Dudas
Friman - Keskitalo

Syvyyspakeilla:
Morrisonn - Nummelin
Lippojoki - Tikkanen (tiedän ettei mikään parhaiten roolitettu pari, mutta olkoon)
Mojzis - Forsström
Jaatinen - Dudas
Friman - Keskitalo

Ja hintaero on mikä? 50-100 tonnia? Täytyy muistaa, että niitä loukkaantumisia tulee varsinkin kun lyödään mukaan vielä CHL-pelit ja joka toinen peli klesana oleva Nummelin. Ei auta itku markkinoilla jos ei ole tarpeeksi syvyyttä, ja siihen pitäisi mielestäni käyttää nyt Kalliosta ja Isännästä jäävät viimeiset roposet. Jos peliaikaa ei tunnu löytyvän, niin uskon esim. Erosen kelpaavan lainalla TuToon aivan koska tahansa. Saa antaa mielipiteitä!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Eikös toimisto laita lappua luukulle kesäkuun lopusta ja palaile elokuussa taas asiaan? Toisin sanoen meinataankohan ennen elokuuta tiedottaa uusista mahd.pelaajista mitään vai rävähtääkö elokuussa sitten vasta ns. kunnolla viimeisen kerran eli todetaan, että Mojzis liittyy remmiin lokakuussa? Nyt kun crossfit-treenit taas pyörii joukkueen kesken, niin sitä toivoisi, että jo tämä porukka hitsaantuisi siellä levypainoja paiskoessa ja Kuuvuoren portaissa kiroillessa joukkueeksi eikä niin, että joukkue on jo syyskuun lopussa täynnä omaan pussiin pelailevia yksilöitä. Perrinillä on jo tässä vaiheessa suuri rooli, ja hän näyttäkööt esimerkkiä että sielä tempaistaan painot suorille käsille ja spurtataan juoksuvedot loppuun saakka ihan samalla tavalla kuin Keskitalon Miro, vaikka palkintokaapissa on jokunen arvoromu enemmän kuin ko. Keskitalolla.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Eikös toimisto laita lappua luukulle kesäkuun lopusta ja palaile elokuussa taas asiaan? Toisin sanoen meinataankohan ennen elokuuta tiedottaa uusista mahd.pelaajista mitään - - -
@-TMA- muistaakseni vastasi jokunen kesä sitten aivan samaan kysymykseen jotain tyylillä: "kyllä sen tiedotteen voi joukkueen kotisivuille päivittää sieltä laiturin nokastakin" tms. Näin homma toimi siis entisen mediavastaavan aikaan - nykyisen Community Managerin tavoista on varmasti meille jokaiselle jo pikkuhiljaa muodostunut oma käsityksensä.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ainakaan Valtonen ei näyttäisi olevan "pelipaikoilla" hetkeen :

Twitter:

Osku Valtonen
‏@RosvoValtonen

#offline 15.6. saakka. Siihen mennessä tuskin tavoitat minua mitenkään tai mistään. Moi!


Seuraava keskustelu löytyi myös Twitteristä:

"ElManazer 25. toukokuuta Oot varmasti kiireinen miäs @RosvoValtonen, mut menit tos kevääl lupailemaa pelaajahaastiksii treeneist. #hymiö #muistuttelu
juu, muistissa on. Ehkä tällä viikolla ulos ekat. "

No ei ole haastattelujakaan tullut.
 

snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
Kyllä itku tulee kun katsoo tota alakertaa ja nyt en puhu omasta alakerrasta vaan puolustuksesta. Tiedän et rahat on ilmeisesti loppu, mutta vaikka Mojzis, Tallinder tulisi on se silti kapea ja täynnä kysymysmerkkejä. Hyökkäys sen sijaan, jos vielä Kallio tulee ja Rantanen jäisi olisi riittävä/hyvä.
 

Fremont

Jäsen
vaikka Mojzis, Tallinder tulisi on se silti kapea ja täynnä kysymysmerkkejä. .

Valovuoden edellä edelliskautta. Silloin kauteen lähdettiin nimimiehillä Seikola & Morrisonn joista ensimmäinen oli klesana, Seigo tuli arpana ja kakkospariin onanoitiin Vittasmäki.

Tallinder - Tikkanen
Mojzis - Eronen
Nummelin - Forström/Dudas?
Friman - Keskitalo
Berger - Reunanen

Palikat ovat Liigaan ihan riittävät mikäli muille kuin Numpalle ei tekijämiehistä tule pitkiä saikkuja. Toki nyt ensin pitäisi sainata se Tallinder ja Mojzis. Jos se tarkoittaa Kallion jäämistä ulos, niin tervemenoa. Hyökkäyksessä pärjää hieman kokemattomampikin, "alapää" tosiaan kuntoon ensin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös