TPS kaudella 2013–2014

  • 942 169
  • 2 299

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä epäilyni Luttisen riittävyydestä johtuu miehen tämän kauden paskuudesta... 10 ottelua näin ja kaikissa mies näytti ammutulta&kituvalta hirveltä. Ei ehtinyt maalin eteen, ei taklaamaan, ei edes vittu koukkaamaan, ei tappelemaan, ei ärsyttämään, ei puolustamaan, ei hyökkäämään, ei laukomaan, ei syöttämään, ei minnekkään. Yhden tuomarin sormen se sai paskottua, ei muuta.

Kannattaa muistaa että Luttinen oli puoli vuotta Pasi Sormusen alaisuudessa. Miehen, jonka kanssa kaikki tuntuivat alisuorittavan. Jopa Markus Granlundikin näytti kädettömältä koohottajalta. Taikurin otteissa tapahtui kuitenkin selkeä tasonnosto kun koutsi vaihtui. Mies rupesi tekemään kaikkea tuota mitä ylhäällä mainitset. Etenkin playoffeissa Arttu oli ihan huikea ennen loukkaantumistaan. IFK:n paras pelaaja. Eikä ollut eka kerta kun taso nousee radikaalisti kevään tullessa esiin pikkuhiljaa.

Luttinen - Koskiranta - Lasch
Lutinen - Hauhtonen - Salmelainen

Siinä on Artun ketjukaverit tämän uran parhailta kausilta. Mä voisin melkein lyödä pääni pantiksi sen puolesta, että Suikkis yrittää rakentaa jotain samanlaista ensi kaudelle. Kahden suunnan sentteri ja joku taskuraketti Artun kanssa samaan ketjuun.
 
Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Olen tämän jo tänne ennenkin kirjoittanut, mutta Sointua ei ole mitään järkeä peluuttaa kolmoskentän jääajalla. En tiedä miten vähän Ilveksen pelejä olette nähneet, mutta tää kaveri on todellakin jotain. Jay Low lienee seurannut Soinnun otteita Ilveksen matseissa ehkä keskimääräistä enemmän, joten sieltä päin kuulisin mielelläni jotain mielipidettä. Itse olen tällä kaudella nähnyt noin kymmenen ottelua jossa Sointu on esiintynyt ja on kyllä ykkös- tai kakkosketjun jätkiä myös meillä. Toki jos Suikkanen peluuttaa entiselle tyylilleen tavanomaisesti neljää ketjua tasapäisesti, niin sillä ketjun numerolla ei ole väliä. En vain ymmärrä mitä järkeä olisi hankkia valtakunnan (tämän hetken) kuumimpia kotimaisia kykyjä jengiin, vain siksi että löytäisivät itsensä kolmosketjusta.

Soinnulta tuli nähtyä vain muutama hassu matsi, mutta niiden valossa täysin samaa mieltä. Päähuomio kiinnittyy tällä hetkellä väkisinkin loistokevättä pelaavan Azevedon tulevaisuuteen, mutta myös Sointu olisi erinomainen hankinta. Jos pitäisi joku vertailukohta hakea menneisyydestä, niin ensimmäisenä tulee mieleen Marko Jantusen hankinta aikanaan 90-luvulla - luisteluvoimainen maalinteon osaava laituri, joka sopii leveään kaukaloon kuin nakutettu ja jonka uran parhaat päivät ovat vasta edessä päin. Nykyisyyteen jos verrataan, niin Sointu on se jätkä, jota Hattusesta vuosikausia odotettiin ja toivottiin (mutta jota hänestä ei tulla ikinä saamaan). Jos Tepsin ykkösessä kirmaa ensi kaudella kolmikko Sointu - Azevedo - Willsie, niin meillä on todella hyvä syömähammas kasassa.

Saas nähdä tuleeko jinxattua hyvän jannun tulevaisuus tällä hehkuttamisella, mutta menköön nyt, kun "gut feeling" on sen verran vahva.
 
ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Mä voisin melkein lyödä pääni pantiksi sen puolesta, että Suikkis yrittää rakentaa jotain samanlaista ensi kaudelle. Kahden suunnan sentteri ja joku taskuraketti Artun kanssa samaan ketjuun.

Luttinen - Koskiranta - Ikonen and case closed.

Mutta joo, mielenkiintoista.
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rosterissa täytyy olla riittävästi syvyyttä jos tavoitteena on suora playoffpaikka. Jonkun Miettisen paikan sementoiminen ykkös- tai kakkoskenttään on ihan turhaa. Suikkanen tosiaan tykkää rakentaa ainakin kolme suht tasavertaista kenttää ja Miettinen voisi hyvinkin johtaa kolmatta hyökkäävää kenttää. Toivottavasti Arse ja kumppanit eivät mene siihen vanhanaikaiseen, että hankitaan korvaajat menetetyille pelaajille ja toivotaan parasta. Viimeiset kolme kautta ovat osoittaneet, että sillä sapluunalla ei saavuteta muuta kuin sijat 10-13. TPS tarvitsee osaamista myös bottom six -osastolle kuten kaudella 09-10. Viime kausina on annettu aivan liikaa tasoitusta muille juuri rosterin leveydessä. Mestaruuskaudella siellä kolmoskentässä pyöri rutinoituneita kavereita kuten Suominen, Birner, AUK, Erkinjuntti, jopa Mäkisen Marko roolipelaajana.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Täytyy myös muistaa kun noita ketjuja pyöritellään, niin Ristolainen on todennäköisesti tuonne lokakuulle asti jossakin training campilla. En usko, että pääsee vielä vakituiseen rooliin, mutta varmasti ensimmäisen kierroksen varauksen taso halutaan katsastaa heti eikä vasta ensi vuonna. Preissingille joku artistisoppari, niin sillä selvittäisiin siitä. Tosin sieltä taitaa tulla nämä verot vastaan.

Azevedo on kuuleman mukaan ensimmäisen sopparitarjouksen hylännyt. Tarkka kuvaus kuului "Siperian perämetsästä tullut tarjous". Attea ollaan myös kovin kosimassa tuonne itään, joten toivottavasti Norrenan kanssa pidetään yhteydet kunnossa kesällä.
 
Ihan sama mitä sanotte, mutta RR55 EI lähde mihinkään ensi kaudeksi.

Preissingille tulee anyway verot päälle jos jatkaa.

Azevedo on hylännyt myös Prahan tarjouksen, vaimo oli ilmeisesti siellä käynyt ja totesi Turun tasavertaiseksi (ilm. pitää suomesta?) Tämä siis twitteristä.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Pitää ruveta rakentamaan Azevedon vaimolle sosiaalisia ympyröitä Turkuun. Sopparitarjoukseen. Stokka toiseen ja Day spa Laguuni toiseen olkapäähän. Eiköhän se sillä saada tänne.
 
ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Pitää ruveta rakentamaan Azevedon vaimolle sosiaalisia ympyröitä Turkuun. Sopparitarjoukseen. Stokka toiseen ja Day spa Laguuni toiseen olkapäähän. Eiköhän se sillä saada tänne.

Niin ja naisten joukkueessa (onko sellaista muuten?) selvä ykköspuolustajan paikka ja välit valkun kanssa kuntoon.

Edit. Jatkoajan keskustelupalsta - Yksittäisen viestin lukeminen - Justin Azevedo Lukkoon, tuossa enemmän juttua vaimosta.

Erityisesti pisti silmään kohta
Bruise Brother #24 kirjoitti:
Yritän kertoa että ERITTÄIN todennäköistä että Justin B...Azevedo tekee sinne
sopimuksen minne muija haluaa.
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat

Jushka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kirjoitusten perusteella Azevedon puolikas kuulostaa hieman.. eh... haasteelliselta tapaukselta, mutta koska mä olen ens kauden ajan äitiyslomalla sopivasti, mä voin tarjoutua seurarouvaksi ostoskeskuksiin ja muihin humputuksiin, jos sillä "vaivalla" Azevedo mustavalkoisiin saadaan.
 
Azevedo, Bertrand, Sointu, Luttinen, Järvinen, Seikola jne. Ei käy kateeksi Arsea.

Ei niin. Jos em. hankinnat toteutuvat ja osoittautuvat päteviksi, niin kukaan ei muista kiitellä Vuoren panosta, sillä kyllähän "jokainen nuo osaisi poimia". Annas olla jos joku noista epäonnistuukin, niin syyttävä sormi osoittaa tietenkin ensimmäisenä Vuoreen, joka "ei osannut nähdä floppivaaraa". Ei käy kateeksi todellakaan.
 
Kiitos tästä hämmästyttävästä informaatiosta.

Kunhan palkkioista ja bonuksista sovitaan, niin voin lentää uudelle mantereelle tsekkaamaan parit treenit ja pitämään haastattelut. Omaan pussiin en sitä nyt kuitenkaan tee, paitsi silloin tällöin luen seurojen sivuja, ahl-uutisia jne. silkasta mielenkiinnosta. Niistä tuleva tieto taas on jonkun muun mielipide asiasta, ja pelaajia yleensä arvostellaan P-amerikkalaisten trendien mukaan, mutta mikäli kiinnostavat, niin löydät nekin varmasti itse.

Kiitos vaan itsellesi siitä hämmästyttästä tilastofaktasta. Kyselin pelaajien ominaisuuksien perään. En vaatinut treenien tsekkaamista tai pelaajien haastattelemista. Enkä kyllä ymmärrä, että miten väärin viestini oikein voi ymmärtää. Noh, jäädään odottelemaan.
 
AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Kyllä realismi ja pessimismikin tämän näppiksen takana onnistuu, mutta pidän silti selvänä, että Suikkasessa on imua. Ei välttämättä ihan niin paljon, että joku stara tulisi puoli-ilmaiseksi Tepsiin Sveitsin sijaan, mutta jos joku pk-seudun ulkopuolinen arpoo kahden suht samanarvoisen lapun ja vaikka Summasen ja Suikkasen välillä, niin etu on meillä.
Suikkasen imusta en tiedä, varovaisen ohuesti kuitenkin epäilen, ettei sillä meidän rosteria loppuun rakenneta. Raadostakin voi olla mitä mieltä vaan, itse pidän aivan saatanan kovana, mutta en tietenkään osaa arvioida minkälainen pelaaja-aines häntä vieroksuu/erikseen oikein haluaa valmennettavaksi.
Tämä on nyt vähän turha "mitäs mä sanoin"-viesti, eikä meillä tainnut kummempaa erimielisyyttä ollakaan. Lainattuja pätkiä kuitenkin näpyteltiin kolmisen viikkoa sitten, joten palaan asiaan.

Nyt kun menee kuikuilemaan HIFK-osioon, niin siellä on näemmä pari sopimuksen alaista heppua lähdössä juurikin Raadon takia. Näiden lisäksi varmaan n-määrä ties mitä kavereita kiertää nyt HIFK:n kaukaa.

Siitä voi sitten kiistellä loputtomiin, että onko kyse valmentajan vaatimustasosta vai mielenterveydestä. Tuolla aidan toisella puolella monet vannovat vaatimustason nimeen ja saattaisin samaa harrastaa itsekin, mikäli Summanen olisi Tepsissä. Siitä olen varma, että Suikkasen kanssa ei vastaavaa vieroksuntaongelmaa ole.

Mutta saas nähdä. Ehkä Summanen imee sinne rosterin täyteen työhulluja taisteluhevosia ja meille tullaan vaan viettämään kivaa kautta ja pitkää lomaa. Siistiä kuitenkin seurata rostereiden täyttymistä tältäkin kantilta.
 
Viimeksi muokattu:

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Kelpais joo

Soinnulta tuli nähtyä vain muutama hassu matsi, mutta niiden valossa täysin samaa mieltä. Päähuomio kiinnittyy tällä hetkellä väkisinkin loistokevättä pelaavan Azevedon tulevaisuuteen, mutta myös Sointu olisi erinomainen hankinta. Jos pitäisi joku vertailukohta hakea menneisyydestä, niin ensimmäisenä tulee mieleen Marko Jantusen hankinta aikanaan 90-luvulla - luisteluvoimainen maalinteon osaava laituri, joka sopii leveään kaukaloon kuin nakutettu ja jonka uran parhaat päivät ovat vasta edessä päin. Nykyisyyteen jos verrataan, niin Sointu on se jätkä, jota Hattusesta vuosikausia odotettiin ja toivottiin (mutta jota hänestä ei tulla ikinä saamaan). Jos Tepsin ykkösessä kirmaa ensi kaudella kolmikko Sointu - Azevedo - Willsie, niin meillä on todella hyvä syömähammas kasassa.

Saas nähdä tuleeko jinxattua hyvän jannun tulevaisuus tällä hehkuttamisella, mutta menköön nyt, kun "gut feeling" on sen verran vahva.

Jantunen pelasi vain yhden kauden 93-94. Voitti kuitenkin liigan maalipörssin Koivun ja Lehtisen tenavatähtiketjussa. Samanlainen äijä kelpaisi kyllä.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Tämä on nyt vähän turha "mitäs mä sanoin"-viesti, eikä meillä tainnut kummempaa erimielisyyttä ollakaan. Lainattuja pätkiä kuitenkin näpyteltiin kolmisen viikkoa sitten, joten palaan asiaan.

....

Mutta saas nähdä. Ehkä Summanen imee sinne rosterin täyteen työhulluja taisteluhevosia ja meille tullaan vaan viettämään kivaa kautta ja pitkää lomaa. Siistiä kuitenkin seurata rostereiden täyttymistä tältäkin kantilta.

Mäkään en muista, että erimielisyyttä olisi ollut. Oli miten oli, minusta se on vain hyvä jos/kun johdettavat sopeutuvat uuteen johtoon tai vaihtoehtoisesti heille etsitään uutta tekemistä. Jääkiekkojoukkue kun ei ole mikään tsto, jossa pelataan eri pelisäännöillä. Raadolle raadon näköiset miehet ja Suikkaselle samoin, se on kaikkien etu. Pääasia, että valmentaja joka oikeasti hyvin helvetin heikolla is-suojalla liikkeellä, saa vaikuttaa suuressa määrin mahdollisuuksien rajoissa pelaajatyyppeihin ja nimiin. Jos menee persiilleen, vslmentaja kuitenkin ekana porstuassa.

Mänkimies, olin ihan tosissani Arsen suhteen. Täällä palstalla pidetään totuutena, että Azevedo tulee plus kaikki muutkin ikinä kerran mainitut. Munkin "tietojen" mukaan Azella sopimus, se vaan ei tarkoita sitä että täällä koskaan pelaa. Ja jos niin käy, aika moni huutaa kuin kröhöm...chymokseen vedettäisiin azelle korvaajaa.
 
radwar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Brynäs, Dynamo Mockba
Luttinen - Koskiranta - Ikonen and case closed.

Mutta joo, mielenkiintoista.

Blues ei ole vieläkään julkaissut Ikosen sopimusta joten vähitellen alan uskoa että pelaa muualla ja Tepsistä puhuttu jo pidempään. Olisikohan tässä palloseuran urheilujohdon vastaus viime kevään hölmöilyyn oman kasvatin lähdettyä muualle.
 
åboriginal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kiekko-67 ja muut TURKULAISET joukkueet.
Btw, mikä fetissi monilla on Tapioon? 50 ottelua TPS:ssä ja tehot 5+9, kakkosketju kamaa?

Tartutaan nyt tähän. Tapio pelasi lähes koko katastrofikauden 4 kentässä (peliaika keskimäärin alle 9min peli), roolissa joka oli hänelle ilmeisen vieras ja hoisi sen kokonaisuutena hyvin (esim olen joukkueen paras +-tilastossa,+2). Ei kuitenkaan saanut jatkosopimuista, koska Pexi Virta ei häntä omaan joukkueeseen halunnut. Tepsistä lähdön jälkeen hänen voidaan myös olettaa kehittyneen ja kasvaneen pelaajana josta esimerkkinä +4kg painoa=voimaa, Mestiksen pistepörssin voitto ja Tanskan maalipörssin toinen 23 maalia. Lisäksi Suikkasen tuttu Hokista ja halpa noin 30k. Samalla myös monipuolisempi pelaaja (sniper tai peliätekevä laituri tarpeen mukaan) ja urheilullisempi (182cm/85kg) kuin moni muu esim Tomi Pekkala, joka meni Pelicansiin 3/4 kenttään. Tapio onkin mielestäni erittäin kokeilemisen arvoinen 2 vuoden pahvilla ja lähtökohtaisesti 3 kenttään (Suikkasen tasainen peluutus). Hyvien näyttöjen mukaan sitten ylemmäs kokeilemaan esim. YV tai loukkaantumisten yms myötä 2 kenttään. Tarvittaessa Vaha ohjaa isällisesti Tapion tekemistä. TURKULAINEN! Low risk, high reward!

Lähtisin kauteen hyökkäysketjujen osalta siis jotenkin näin:
"Jormakka" - "Azevedo" - Willsie
"Smotherman" - Koskiranta - "AHL/Sointu"
Vahalahti - Miettinen - "Tapio"
Tuomainen- Laakso - Virtala
+Friman/Tuominen-Mähönen-Kulmala

ostetaan siten tammikuussa lisää apuja jos tarvitaan.
 
Viimeksi muokattu:

Alec

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Blues ei ole vieläkään julkaissut Ikosen sopimusta joten vähitellen alan uskoa että pelaa muualla ja Tepsistä puhuttu jo pidempään. Olisikohan tässä palloseuran urheilujohdon vastaus viime kevään hölmöilyyn oman kasvatin lähdettyä muualle.

Joku kärppäläinenhän kävi tänne aikaisemmin kirjoittamassa että seuraisi Marjamäkeä ja olisi jo tehnyt sopparin Kärppien kanssa.
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
ostetaan siten tammikuussa lisää apuja jos tarvitaan.

Sulla oli hyvät perustelut, en sen enempää nyt lainaa sitä. Pointti on kuitenkin mullakin sama. Nyt meillä tälläkin kaudella hankittu mm. Lähde paikkaamaan, lisäksi meillä oli Hattunen alemmissa kentissä. Nyt meillä samassa roolissa taitaa olla Tuomainen ja Tuominen. Eli, meillä on ikäänkuin valmiina JO ne 3-4.kenttien paikkaajat, ennen kauden alkua. Eikö tämä ole hyvä? Ehkä siihen menisi vielä se Tapiokin. Siinä keississä oli jotain isoja riitoa silloin, harmitti itseäkin miksei voinut jatkaa, mutta tää on tätä Tepsi ei ole helpoin organisaatio..

Selkeästi joukkueesta kootaan tasaista kuten Suikkanen yleensä haluaa. 1-3.kentät pelaa paljon ja 4.paikkaa, siten se vois mennä? Jo ekassa haastattelussa Kaitsu sanoi, ettei junnuille ole automaatipaikkoja. Melkein jännittää minkälainen sakki saadaa liikkeelle!
 
Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Vielä näköjään jaksetaan tuoda mm. Jormakan nimi tähän ketjuun, vaikka voin kertoa, kuten jo monta kertaa sanottua, että hän on Tapparan mies. Ja Alec tuossa edellä sanoi jo hyvin Ikosesta, että Kärppiin on ilmeisesti menossa. Jos Ikosesta ja Jormakasta edes toinen on Tepsissä ensi kauden avausmatsissa, syön hatullisen paskaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Kipperin siirto Turkuun alkaa olemaan varma, kunhan vaan saadaan allekirjoitettua Aten soppari Venäjälle.

Lisäksi neuvotteluja on jo pidemmänaikaa käyty Bud Hollowayn kanssa ja hänestä tulee 1.kentän laiturin Tepsiin ensikaudeksi.

Cory Murphy tulee myös päättämään uransa Turkuun kahden vuoden sopimuksella. Ei kuulemma viihtynyt Venäjällä ja on kuullut Turusta paljon hyvää (Willsie jne.)
 
ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Kipperin siirto Turkuun alkaa olemaan varma, kunhan vaan saadaan allekirjoitettua Aten soppari Venäjälle.

Lisäksi neuvotteluja on jo pidemmänaikaa käyty Bud Hollowayn kanssa ja hänestä tulee 1.kentän laiturin Tepsiin ensikaudeksi.

Cory Murphy tulee myös päättämään uransa Turkuun kahden vuoden sopimuksella. Ei kuulemma viihtynyt Venäjällä ja on kuullut Turusta paljon hyvää (Willsie jne.)

Höhöhö. Huonoin aprillipila tänään.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kipperin siirto Turkuun alkaa olemaan varma, kunhan vaan saadaan allekirjoitettua Aten soppari Venäjälle.

Lisäksi neuvotteluja on jo pidemmänaikaa käyty Bud Hollowayn kanssa ja hänestä tulee 1.kentän laiturin Tepsiin ensikaudeksi.

Cory Murphy tulee myös päättämään uransa Turkuun kahden vuoden sopimuksella. Ei kuulemma viihtynyt Venäjällä ja on kuullut Turusta paljon hyvää (Willsie jne.)

Kuulin lisäksi että Lasch on purkanut sopimuksensa Ruotsiin ja on nähty Turkulaisessa K-Raudassa rakennustarvikeosastolla.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huhuareena.com-sivuston mukaan Anttilaa viedään Jokereihin. Huhu tosin yhden tähden asteella vasta, mutta olen itsekin kuullut, että jo Kekäläisen aikana olisi ollut kiinnostusta. Tervemenoa Markolle jos hinnoittelee itsensä ulos, Luttinen + Sointu kyllä korvaavat iso-Markon. Mielelläni näkisin mörököllin vielä jatkamassa, mutta TPS on auttamatta liian pieni seura Anttilan urakehitystä silmälläpitäen. Jokerit ei ole yhtään sen parempi mesta, mutta kai ykkösvaihtoehtonsa edelleen on ulkomailla.

Tuosta eilisestä hassuttelusta tuli mieleen, että saisikohan tuolta länsinaapurista irroitettua tuon Hollowayn jollain 300k-sopparilla? Siinä takuuvarma investointi. Ihan huikea pelimies.

Luttinen ja Sointu kun tulevat, niin meillä alkaa olla laituriosasto kondiksessa. Ykkössentteri, ykköspakki ja veskaritilanteen stabilisoiva hankinta sitten jäljellä.

Eurooppaan huhuillaan ainakin tällähetkellä TJ Hensickiä. Olisi profiililtaan sopivampi SM-liigaan kuin Locke.

Kiinnostavia nimiä, en tiedä realismiasteesta (Muilla paitsi Audy-Marchessaultilla taitaa soppari olla päättymässä):

Jonathan Audy-Marchessault
Broc Little
Mat Robinson
Fredrik Eriksson
Mattias Karlsson
Mike Iggulden
Petr Vampola
Brandon Manning
Jon Landry
Logan Pyett
 
-TMA-

Jäsen
Huhuareena.com-sivuston mukaan Anttilaa viedään Jokereihin. Huhu tosin yhden tähden asteella vasta, mutta olen itsekin kuullut, että jo Kekäläisen aikana olisi ollut kiinnostusta.

Tässä Ylen jutusta yksi lainaus:
- Puhuimme jo kaksi vuotta sitten KHL:stä ja NHL:stä, kun Anttila tuli meille. Hän tuli Turkuun kehittymään ja nousemaan maajoukkuepelaajaksi. Hieno askel hänelle, jos hän pääsee KHL:ään. Mikäli hän ei sinne pääse, jatkaa hän meillä. Uskon, että hän pelaa ensi kauden ulkomailla, Vuori kertoo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös