Tottenham Hotspur FC 2020–2021

  • 2 328
  • 23

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ei ole siis löytynyt innostusta uuden ketjun avaamiseen. Mutta koska seurasta on ainakin minusta kiva jotain keskustella, niin laitetaan tähän vanhaan. Kausi starttaa siis sunnuntaina kotona Evertonia vastaan. Everton on tehnyt useita hankintoja joukkueeseen, mutta minulla ei ole kompetenssia arvioida, kuinka kova vaikka Hames tätä nykyä on. Heillä on tekijämies ruorissa. Evertonissa on paljon samaa kuin Spursissa. Menestyksen perään haikaillaan, mutta on pitänyt tyytyä katselemaan vierestä, kun naapuriseura(t) nostelee pyttyjä toisensa perään.

Spurs lähtenee otteluun aika pitkälti kesän peleissä sisään ajetulla taktiikalla. Tiukkaa puolustusta ja tehokasta vastahyökkäys pelaamista. Saa nähdä, kuinka paljon on reagoitu siihen, että jos myös vastapuoli puolustaa, onko avaimia murtaa puolustuksia, jos vastahyökkäyksiä ei anneta (tune Bournemouth, Sheffield pelit).

Kokoonpanossa avaukseen noussee kaksi uutta pelaajaa. Mahdollista on tottakai myös, että eivät vielä ole. Mutta oletan, että Doherty ja Hojbjerg ovat heti avauksessa. Spurs ei edelleenkään ole hankkinut Kanelle backupia, mikä on jo aika anteeksiantamatonta. Olkoon se sitten kuinka vaikeaa tahansa. Spursin avaus on edelleen kova, mutta penkille kaivataan vielä tukea. Merkittävin poissaolo lienee Lo Celso, joka ei ole harjoituspeleissä kentällä ollut. En tiedä mitään miehen vammasta. Winksistäkään en tiedä, mikä on tilanne, kun jätti Englannin joukkueen kesken kaiken. Myös Ndomebele jatkaa kysymysmerkkinä. On varmaan penkillä, mutta avaukseen on pitkä matka. Puolustuksessa Dier jatkanee topparina uransa loppuun, koska on sen paikan vallannut myös majussa. Jotkut puhuu vielä DM roolistakin, mutta minusta hänen pitäisi antaa kasvaa tuohon topparin rooliin. Kutina on, että hän palaa World Class tasolle siinä roolissa.

Kane
Son Dele Bergwijn
Hojbjerg Winks/Sissoko
Davies Dier Alderweireld Doherty
Lloriss

Jos vielä jotain siirtoikkunatilanteesta, niin homma on Levyllä taas kerran vaikeaa. Myyntejä ei saada, koska pidetään tiukasti kiinni siitä, mitä pyydetään ja näin ollen rahat ovat ilmeisen tiukassa koronan, ucl:stä tippumisen ja stadionin takia. Syksyn tärkein hankinta eli Kanen varamies on edelleen hankkimatta. Lisäksi ainakin Davies kaivannee tukea vasemmalle, koska Rose ei ole Josen suunnitelmissa. Cirkinistä ja Sessestä ei ole hoitamaan tarvittavia puolustusvelvoitteita vielä. Sessegnon saa toki näyttää, onko kehittynyt. Rose lienee lähdössä Italiaan, mutta on tässä ollut Aurierikin lähdössä jo pari kuukautta.

Tässä on viimeaikoina spekuloitu paljon Balen paluulla, koska Real olisi ilmeisesti valmis tinkimään siirtohinnassa ja kompensoimaan tuota jättipalkkaa, jonka takia yksikään seura ei Balesta muuten ole kiinnostunut. Toki tässä tilanteessa Spurs ei olisi ainoa jonossa, mutta eniten Spursia spekuloidaan.

Ainiin ja onhan Amazon julkaissut myös nyt sen jalkapallofaneja ympäri maailman riemastuttavan All Or Nothingin. Itselläni tuo on vielä katsomatta. Viimeiset jaksot tulevat ulos maanantaina. Toivottavasti seura tekee tuolla jotain tiliä.
 
Viimeksi muokattu:

LaiLaiLei

Jäsen
Joo itsellä ei aikaa nyt ole löytynyt perehtyä kunnolliseen ketjunavaukseen ja sen takia tuntunut turhalta tehdä uutta ketjua. Varsinkin kun tuntuu että muiden valioliigajoukkueiden uudet ketjut ovat olleet niin viimeisen päälle, että hävettäisi lähteä puolivillaisella kilpasille. Jatketaan siis tällä, toisaalta @Eddie :llä on niin monta hyvää pointtia, että tuosta viestistä voisi vaikka tehdä uuden ketjun aloituksen jos haluaa.

Nyt on pitkästä aikaa ensimmäistä kertaa tilanne, että kauteen lähtiessä en veikkaisi turvallisia sijoja 3-5 joilta viime kautta lukuunottamatta on sijoitus löytynyt jo pitkään. Neljä vuotta taaksepäin Mourinhon alaisuudessa olisi sijoitus voinut olla mitä tahansa väliltä 1-8, nyt valitettavasti maksimi mielestäni on sija 3, jos ManU:n peli ei toimi ja Chelsean uudistunut kokoonpano ei vielä saavuta potentiaaliaan. Luultavasti siis tapellaan sijoista 4-7. Haitari on siis mielestäni isompi alaspäin kuin aikaisemmilla kausilla.

Niinkuin Eddie edellä sanoi, ihanneavaus on erittäin laadukas, mutta joukkueen syvyys on se ongelma. Doherty on ainakin pieni upgrade Aurieriin, jos kokonaisvaltaista peliä miettii. Hojbergistä olen kuullut ristiriitaista viestiä, jotkut sanovat että vahvuudet ylöspäin ja jotkut taas alaspäin. Ei hajua kumpi on se totuus. Periaatteessa molempiin rooleihin olisi tarvetta.

Kanen korvaajaa todellakin kaivattaisiin, huhuissa ollut Kingiä, Wilsonia, Deeneytä mutta eipä ole yllättäen ketään kuulunut. Jack Clarke sai hyvin peliaikaa harjoitusmatseissa, voisiko olla että häntä nyt Kanen stuntiksi ajetaan jo tälle kaudelle? Toivottavasti ei kuitenkaan.

Muut pelipaikat nyt ainakin kauden alussa tuttujen naamojen vastuulla. Sessegnon toivottavasti tulee ottamaan askeleen eteenpäin vaisun viime kauden jälkeen ja haastaa Daviesin. Gedsonin toivon myös ottavan isompaa roolia joukkueessa. Dierin ollessa selvä toppari Josen suunnitelmissa, ja Tangangan ottaessa mahdollisesti askeleita eteenpäin, keskuspuolustus onkin se maalivahtien ohella, johon vähiten vahvistuksia kaivataan Vertsin lähdöstä huolimatta. Siirtomarkkinoilta vielä kakkoshyökki ja täysin puskista tuleva Mousa Dembele vol. 2, niin kyllä siitä hyvä tulee.

Paljolti saman toistoa kuin @Eddie ltä, mutta mennään näillä. Eipä Jatkoajassa liikaa ole Tottenhamista juttua.
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Vittu mitä paskaa. Turhauttavaa kattoo ku omat hölkkää vikat 15min pelistä pallon perässä ja aina kun pallon saa haltuun niin vähintään muutaman onnistuneen syötön jälkeen pallo ilmaiseksi vastustajalle. Eka puoliaika oli ihan siedettävää katottavaa, pari paikkaa oli tehä maali ja ihan tasasta vääntämistä.

Spurssin isoin ongelma selvästikin ollut Josen aikana se, että kun vastustaja on pallon alla niin joukkue syöttelee alhaalla ja välillä saatetaan jopa päästä keskialueen yli jossa eteneminen lähes aina tössää ja hetken päästä pallo onkin jo Llorisilla joka joutuu vetämään hätärin ylös. Vaikee ottaa selvää mikä Josen pelitaktiikka on, jos se on se että haetaan niitä vastahyökkäyksiä niin jopa huvittavaa miten kauan välillä kestää saada se vastahyökkäys käyntiin ja sitten vastustaja onkin saanut miehet pallon alle ja sitten taas hakataan päätä kun vastustaja on päässyt pallon alle ja hetken päästä taas menetetään pallo.

Tykkään Josesta paljon persoonana ja olisi todella mukava jos hän onnistuisi Spurssissa, mutta olen yllättynyt jos Spurs on top kutosessa tällä kaudella ja jos Jose on vielä ensikauden alussa Spursin manageri.
 

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Kyllä tuo Spursin rosteri leveyttä hankintojen muodossa ehdottomasti kaipaisi. Tänäänkin tappioasemassa kentälle oli tuoda vain kaksikko Ndombele-Bergjwin, eikä kumpikaan saanut yhtään mitään aikaan. Back-upit hyökkäyspäähän puuttuu täysin, eikä ainakaan toiselle puoliajalla minkä pelistä kerkesin näkemään ollut Evertonin puolustuspäässä minkäänmoista vaaraa missään vaiheessa. Vastaavasti aina, kun pallo oli Calwert-Lewinillä, Richarlisonilla tai Rodriguesilla, odotti aina jotain tapahtuvan. Saattaisi muutama laadukas hyökkäyspään hankinta saada ihmeitä aikaan, ja tuoda vähän lisää luovuutta hyökkäyspeliin.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Nyt näyttää siltä, että Everton tappio herätti Levyn tai sitten Mourinho potki miestä perseelle. Kova huhumylly on tuomassa sen luokan ukkoja sisään, että tähän voitaisiin ottaa pätkä Mertarantaa ja eräs kuuluisa maali. "Herran jestas mitä sieltä tulee".

No odotellaan varmistuksia, mutta ehkä tämä sunnuntain tappio kääntyy aika nopeaa voitoksi. Tuskin tällaista hullunmyllyä olisi voitolla tapahtunut.
 

LaiLaiLei

Jäsen
Semmonen peli. Kai sitä tuon tason joukkueen pitäisi homma itselleen vähän helpommaksi tehdä. Hyvin kyllä oikeastaan kaikki merkittävät tapahtumat pelissä kävivät kuvayhteyden ollessa poikki. Mitä tuli heikosta yhteydestä huolimatta nähtyä, Ndombele toi heti lisää ideoita peliin kentälle tullessaan. Pystyi muuhunkin kun noihin sivusuunnan alibisyöttöihin, joten siinä mielessä voittomaali meni oikealle miehelle. Muuten ei oikein kukaan edukseen erottunut, Lo Celso ehkä nyt lähimpänä omaa tasoaan. Doherty tuntui olevan aivan kujalla, samoin Son. Kyllähän sitä palloa pidettiin, muutama paikka ja puhaltamatta jäänyt rankkari, mutta siitä huolimatta nämä pelit pitäisi kyllä naulata jo ensimmäisellä puoliajalla parilla maalilla.

Pienen pieni toivonkipinä vielä elää pelin paranemisen suhteen, jos nyt nuo Bale, Reguilon + Kanen stuntti saadaan sisään. Mutta ei noistakaan osaa liian innoissaan olla, sen verran monta kertaa joukkueen otteisiin on saanut pettyä parin viime vuoden aikana.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Nyt se Madridin kaksikko on done deal. Nyt se hyökkääjä vielä sisään, mielummin heti.

Veikkaan Josen kokeilevan Balea Kanen alapuolella. Joukkueessa on kuitenkin ihan hyvät wingerit. Erikseniä ei ole paikannut vielä kukaan. Ehkä Bale pystyisi siihen? Ei se Eriksenkään kaikkein aktiivisin aina ollut, mutta ratkoi matsit.
 

Barney

Jäsen
Eiköhän Allin kohdalla kyse ole vain penkityksestä. Mourinho otti Allin edellisessä ottelussa puoliajalla vaihtoon ja tuon Spurs-dokumentin perusteella Mourinhon ja Allin välinen suhde on melko monimutkainen. Veikkaan että Alli penkitettiin huonon työmooralin takia ja Jose koittaa nyt tällä penkityksellä vain herätellä Allia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eiköhän Allin kohdalla kyse ole vain penkityksestä. Mourinho otti Allin edellisessä ottelussa puoliajalla vaihtoon ja tuon Spurs-dokumentin perusteella Mourinhon ja Allin välinen suhde on melko monimutkainen. Veikkaan että Alli penkitettiin huonon työmooralin takia ja Jose koittaa nyt tällä penkityksellä vain herätellä Allia.

Tuosta ei ole kovin pitkä matka siihen, että Alli sanoo seuralle heipat, jos/kun Mourinho laittaa pelaajan koirankoppiin. Eipä siinä, Allin pelaaminen on ollut mollivoittoista jo pidemmän aikaa.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Tuosta ei ole kovin pitkä matka siihen, että Alli sanoo seuralle heipat, jos/kun Mourinho laittaa pelaajan koirankoppiin. Eipä siinä, Allin pelaaminen on ollut mollivoittoista jo pidemmän aikaa.

Mä melkein toivon että Alli lähtisi Serie A:han. Uusi maisema, uusi kulttuuri, helvetin taktista futista ja about Euroopan kovin treenauskulttuuri. Siellä on ne aihiot ihan maailman huipulle, mutta pää ei pysy mukana.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Oliko Bale loukkaantuneena jo valmiiksi, kun siirtyi Spurssiin? Tällä hetkellä on loukkaantuneiden listalla polvivamman takia ja paluu maju tauon jälkeen. Vaikka eipä tuo nyt muutenkaan olisi ollut pelikuntoinen ennen sitä...
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Oliko Bale loukkaantuneena jo valmiiksi, kun siirtyi Spurssiin? Tällä hetkellä on loukkaantuneiden listalla polvivamman takia ja paluu maju tauon jälkeen. Vaikka eipä tuo nyt muutenkaan olisi ollut pelikuntoinen ennen sitä...
Oli ennakkoon tiedossa että suunnilleen kuukausi kestää päästä pelikuntoon.
 
Oli ennakkoon tiedossa että suunnilleen kuukausi kestää päästä pelikuntoon.

Pelasi kuitenkin Suomea vastaan ekan jakson ihan normaalisti.

Onko kyse siis siitä, että Valioliigan vaatimustasolle päästäkseen tarvitsee kuukauden kovaa treeniä vai tuliko Suomen matsissa tai sen jälkeen golfatessa tuo vamma?
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Pelasi kuitenkin Suomea vastaan ekan jakson ihan normaalisti.

Onko kyse siis siitä, että Valioliigan vaatimustasolle päästäkseen tarvitsee kuukauden kovaa treeniä vai tuliko Suomen matsissa tai sen jälkeen golfatessa tuo vamma?
En tiedä mutta Skyn uutisessa mainittiin, että Bale ei ole täydessä pelikunnossa vaikka pelasi Suomea vastaan. Suunnitellusti otettiin vaihtoon puoliajalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös