Toronto Maple Leafs 2013–2014

  • 162 269
  • 474

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kypreos tviittaili tuollaista juuri. Onhan se Bolland hyvä pelaaja, mutta enpä Nonisina alkaisi tuolla hintaa pitämään tätä riveissä. Tosin antoihan Nonis Clarksonille tuollaisen sopimuksen, joten tiedä sitten mitä Toronton toimistolla ajatellaan toisen oman kylän pojan arvosta.

Sopimuksessa pituutta noin neljä, viisi vuotta liikaa ja per vuosi noin miljoona liikaa liksaa. Kiitti vaan Bollandille niistä muutamista peleistä, tuolla hinnalla ei todellakaan saa olla jatkamassa. Kolmossentterille ei ole yksinkertaisesti varaa maksella tuollaisia rahoja.

Edit: toisaalta hankalahan Noniksen on perustella Bollandille, miksi Clarkson ansaitsee tuollaisen kasan rahaa, mutta Bolland, parempi pelaaja, ei ansaitse. Clarksonin sopimus kummittelee vielä pitkään Torontossa.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Eiköhän Leafsin kannata pitää Bolland kauden loppuun. Jos Leafs oikeasti haluaa menestyä pudotuspeleissä, Bollandin kaltainen keskushyökkääjä, jolla on kokemusta vastustajan ykköstähtien hiillostamisesta ja vartioinnista, on aika ehdoton edellytys.

Eiköhän Bolland hankittukin ennen kaikkea kevättä silmällä pitäen. En jaksa lähteä arvailemaan, mikä Bollandin tarkka vaihtoarvo olisi, mutta ei hänellä lohkaista kyllä 1. kierroksen varausta edes ennakolta heikossa varaustilaisuudessa.

Yön pelistä pakkoa sanoa sen verran, että konseptit taisivat olla suhteellisen sekaisin pienen tauon jälkeen. Puolustuspäässä niin kaameita kämmejä, että pisteeseenkin voi olla tyytyväinen. Ei edes nyky-Isles ole niin heikko, että moiseen olisi varaa.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Frazer McLaren waivereissä, tuskin kelpaa kellekään, joten Marliesin riveihin jatkamaan kautta. Ainahan voidaan toivoa että joku sen nappaa ja päästään tuosta turhakkeesta lopullisesti eroon. Ilmeisesti tekevät varmuuden vuoksi tilaa, jos tulee joku kauppa ennen keskiviikkoa. Mitään järkeviä huhuja ei ole kuulunut, toki Nonis oli soitellut Vancouverin suuntaan, mutta niin taisi soittaa jokainen GM. Lisäksi Kesler ei ilmeisesti halua Kanadassa jatkaa.
 

Vetomuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Toronto Maple Leafs
Jännäksi menee playoff-paikan metsästyksen kanssa. Loppuohjelma on kaikkea muuta kuin helppo ja pisteitä pitäisi saada tasaiseen tahtiin jotta paikka auringossa saavutettaisiin. Tässä on pakko itsekin aktivoitua ja alkaa katselemaan pelejä vähän useammin, panokset alkavat olla sen verran kovat. Mainostetaan vielä, että Viaplayn urheilupakettikin tuli hommattua tätä kauden loppuhuipennusta varten.

Rakastan Phil Kesseliä. Hyökkäyspäässä liigan ylivoimaisin pelaaja tällä hetkellä. Ei voi kuin toivoa, että Kesselin lyönti riittää pitkälle kevääseen, sitä nimittäin tarvitaan. Ykköskentän ja Kesselin harteilla lepäävät vuoren kokoiset paineet, sillä ratkaisijoiden rintama tämän hetken Leafsissä on harmittavan kapea. Melkein tekisi mieli sanoa kliseisesti, että Leafs elää tai kuolee ykköskenttänsä mukana. Bollandin paluuta odottelen vesi kielellä, alkukaudesta erittäin lupaavia otteita ja vielä kun tiedämme, että kyseessä on ns. isojen pelien mies niin mukavan odottava kutina valtaa mielen. Voin olla väärässä, mutta Lupul ei ole tainnut viime aikoina saada oikein mitään aikaiseksi. Siinä myös kaveri, jonka panosta tarvitaan. Clarksonillakin on tilaisuutensa pelata itsensä Leafs-fanien sydämiin. Kukaan ei muista heikohkoa alkukautta jos nyt homma lähtee rullaamaan. Ja kyllä, uskallan sen sanoa: Bernier on riittävä ykkösmaalivahti viemään joukkueen pitkälle playoffeissa.

Potentiaalia siis on, nyt odotamme sen realisoitumista. Kohta alkaakin jännitysnäytelmä MSG:llä. Kaksi pistettä siitä, ja unelma on taas askeleen lähempänä.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Voin olla väärässä, mutta Lupul ei ole tainnut viime aikoina saada oikein mitään aikaiseksi. Siinä myös kaveri, jonka panosta tarvitaan.

On se jotain saanut aikaiseksi, kiekonmenetyksiä ja huonoa puolustamista. Aivan yössä on Lupul ollut lähes koko kuluvan vuoden. Eipä Kadrikaan ole varsinaisesti häikäissyt tauon jälkeen. Ketjullahan meni pirun hyvin kun Lupul tajuttiin siirtää vasemmalle ja oikealle laidalle siirrettiin Kulemin. Nyt oikealla laidalla on pelannut Clarkson ja hommasta ei tule yhtään mitään. Holland nostettiin nyt ylös, joten olisikohan toivoa, että Kulemin pääsisi takaisin sinne laidalle.

Kolme tappiota tosiaan tullut putkeen, vaikka kahdesta niistä onkin saatu piste mukaan. Eipä tuo vire ihan hirveän hyvältä näytä. Ykkösketju ihan tulessa edelleen, mutta muilta ketjuilta ei juuri apuja tule. Pakisto pelaa ihan miten sattuu edelleen, ei siis mitään uutta. Josko ne nyt sen wild card -paikan saisivat revittyä, pudotuspeleissä voi sitten tapahtua mitä tahansa Carlylen kanssa, kuten viime vuonna nähtiin.

Edit. Ketjut yön pelissä, kiitos Carlyle:

JVR-Bozak-Kessel
Lupul-Kadri-Kulemin
Raymond-Holland-Clarkson
Ashton-McClement-Bodie

Orr ja Ranger scratchit. Toihan näyttää ihan järkevältä, Bodie ja Ashton sopii hyvin tuonne nelosen laidoille.

Edit2. Ashton sittenkin scratch, totutusti Ranger seiskapakkina.
 
Viimeksi muokattu:

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jatkoaikavoitto Rangersistä, mutta turhan vaikeasti se haettiin. Toista kertaa reilun viikon sisään Leafs päästi samalla ylivoimalla kaksi alivoimamaalia, ja niillä Rangers tuli tasoihin kolmannessa erässä. Ekassa Franson yritti alimpana miehenä jotain helvetin Gardinerilta opittua selän takaa syöttöä ja lopulta veto kimposi Bozakin mailan ja Phaneufin polven kautta sisään. Toisessa Kesselin syöttö katkaistiin ja Phaneuf pelasi kaksykkösen aivan päin helvettiä.

Bozak teki ekan maalin rankkarista ja Kadri toisen Kuleminin riparista. Kadrin ketjun peli sujui hyvin, paikkoja oli useampaankin osumaan. Kuleminiltä pirun varma suoritus omaan päähän ja lisäksi hyvää duunia hyökkäyspäässä kiekkoa kaivamassa. Clarkson jatkoi kaatuiluaan kolmosketjussa, eikä siitä sen enempää. Jatkoajalla Kessel laittoi maalin takaa näppärän blind passin Bozakille, jolla oli helppo työ ohittaa Lundqvist kun pakkeja ei ollut mailla eikä halmeilla.

En toivo pelaajille ikinä loukkaantumisia, mutta Fransonille voisi joku krooninen noro-virus puhjeta. Ekassa erässä jo Rangers meinasi rankaista käsittämättömästä oman maalin takaa lähteneestä pitkäksi aiotusta avaussyötöstä joka jäi ekaan karvaajaan ja tosiaan ylivoimalla sähelsi ihan itse kavennuksen Rangersille. Olen satavarma, että Holzerkin olisi parempi, tai Percy tai Granberg. Ei tuota paskaa kestä. Ensi kaudeksi viimeistään tuon on pakko häipyä.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Taas voitto jatkoajalla, tällä kertaa Flyersia vastaan. Peli olisi ollut ratkaistavissa varsinaisella peliajallakin, mutta lukuisista paikoista ei saatu sisään toisessa erässä. Vähemmän yllättäen Flyers tasoitti kolmannessa erässä kahteen kertaan pelin ja jatkoilla sitten Lupul teki voittomaalin. Ihan hyvä esitys Leafsiltä kokonaisuutena kuitenkin, ylivoima tosin jatkui tehottomana.

Tuleva viikko on todella vaikea, kolme peliä neljään päivään länsirannikolla kun maanantaina vastassa Anaheim, tiistaina San Jose ja torstaina Los Angeles. Ensi sunnuntaina jatkuu vielä vieraissa Washingtonissa ja vieraskiekka päättyy seuraavana tiistaina Detroitiin. Noista peleistä pitäisi pystyä jotain pisteitä raapimaan, kuusi pistettä olisi jo todella hyvin. Leafs on nyt Atlanticissa kolmantena, pisteen Montrealia jäljessä pelin vähemmän pelanneena. Perässä tulee sitten Tampa pari pistettä jäljessä ja pelin vähemmän pelanneena.

Clarkson oli viime yönä sivussa jonkun vamman takia, Troy Bodie stunttasi hienosti kolmosketjussa ollen mukana kahdessa maalissa. Kaksi syöttöä ja valinta pelin kolmanneksi tähdeksi ja todella pirteää peliä. Sopii hyvin Raymondin ja Hollandin kanssa pelaamaan, kun vauhtia riittää.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hämmentävä varsinaisen peliajan voitto Anaheimista. Todella vahva vieraspeli, joka alkoi vahvasti kun kahden erän jälkeen oltiin 2-0 johdossa ja heti toisen alkuun Paul Ranger teki 3-0. Perry kavensi vielä toisessa erässä, mutta kolmannessa Ducks saatiin pidettyä nollilla. Mukavan fyysinen kamppailu ja sehän Leafsille sopii, taklauksia, kovaa peliä maalinedustalla ja kolme tappelua.

Ranger pelasi maalinsa lisäksi todella vahvan oman pään pelin, tärkeitä blokkeja, taklauksia sekä yleisesti pirun hyvää sijoittumista ja mailalla puolustamisessa Ranger on todella hyvä.

Bernier oli taas kerran aivan uskomattomassa vireessä, 43 torjuntaa ja Ducks-pelaajien ilmeet olivat välillä todella epäuskoisia.

Ykkösketjulta kova peli tärkeään paikkaan, Bozak 1+2 ja Kessel 1+2 ja ketju oli todella vaarallinen läpi pelin. Phaneufilta vahva esityö myös ekaan maaliin, joten tärkeimmät pelaajat olivat todella esillä.

Ensi yönä siis vastassa San Jose ja jos jaksavat pelata samanlaisen pelin kuin ankkoja vastaan, niin voi tuostakin olla pisteitä tulossa. Katsellaan, ihan hirveitä ei uskalla odotella, mutta todella positiiviselta on peli näyttänyt nyt viimeiset kolme, neljä peliä.

Edit. Leafs tosiaan nousi tuolla voitolla divarinsa kakkoseksi. Ei huono tilanne, toivoa sopii että sen saisivat pidettyä.
 
Viimeksi muokattu:

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Edit. Leafs tosiaan nousi tuolla voitolla divarinsa kakkoseksi. Ei huono tilanne, toivoa sopii että sen saisivat pidettyä.

Kyllähän se nyt alkaa olla selvää, että Leafs pelaa pudotuspeleissä tänä keväänä. Itsellä on ollut poikkeuksellisen kova luotto tähän ryhmään jopa pahimman loukkaantumissuman aikana. En tiedä tiedä, johtuuko optimismi siitä, että tänä kautena ei ole enää ollut ajallisia mahdollisuuksia katsoa läheskään niin paljon pelejä kuin mennä kausilla.

En vain näe idässä olevan tarpeeksi sellaisia joukkueita, jotka voisivat loppukaudesta yltyä niin kovaan lentoon, että Leafs tippuisi ulos pudotuspeleistä.

Pudotuspelimenestys on sitten aivan toinen asia.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Oli tylsää joten:

Bernierin voitto% tällä kaudella laukausten määrien mukaan:

alle 30 vetoa 33%
31-35 vetoa 55%
36-39 vetoa 54%
yli 40 vetoa 66%

Samalla jaolla vielä Bernierin SV% tällä kaudella:

alle 30 vetoa 89,5%
31-35 vetoa 92,1%
36-39 vetoa 92,4%
yli 40 vetoa 94,7%

Että kiekkoa kohti vaan, mitä enemmän sitä parempi
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Näiden tilastojen perusteella Toronton kannattaisi istuttaa kaksi kaveria vihollisen siniviivalle kyttäämään huolimatta siitä, miten vastustaja pyörittää omissa. Tulisi kuteja omiin, ja hyviä läpiajoja.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Uskomaton kausi kyllä. Ei saa vielä nuolaista, kun on vielä 16 isoa peliä edessä. Ei olisi kyllä uskonut, että Leafs taistelee kotiedusta ja Kessel pistepörssin kärkisijoista. Sundin oli reilut 10 vuotta sitten pistepörssissä neljäs, sen jälkeen ollut aika hiljaista Leafs pelaajien suhteen tuolla top5:ssä.

Mikäli Toronto ja Kessel pystyvät pitämään nykyisen tahtinsa loppuun asti. Niin Kesselin täytyy olla Hart kaavailuissa mukana. Liigassa on parempia pelaajia, mutta Kessel on joukkueelleen tällä hetkellä tärkeämpi, kuin esim. Crosby tai Getzlaf joukkueilleen. Joita tällä hetkellä pidetään suurimpina ehdokkaina. Uskomatonta sanoa tuollaista Kesselistä, mutta se surullisena pidetty pelaajakauppa ei näytä enää ollenkaan niin huonolta. Toki Kesselistä ei tule koskaan samanlaista johtajaa kuin esim. Toewsista tai Crosbysta. Laskee osakkeita, mutta mies kantaa kyllä tällä hetkellä puhtaalla taidollaan Leafseja kohti playoffsien kotietua.

Oikeastaan isoin valituksen aihe tällä hetkellä on se, että nuorista ei ole nousemassa ketään todella potentiaalista lupausta. Toisaalta Rielly, Kadri, JVR, Kessel, Gardiner ja Bernier kaikki ovat suhteellisen nuoria ja eteenpäin meneviä pelaajia. Lisäksi Phaneuf, Lupul ja Bozak ovat myös hyvän ikäisiä. Tilanne ei ole huono, mutta se mestaruuden voittaminen tulevaisuudessa vaatisi Nonisilta paria loistavaa kauppaa. Toisaalta vielä pari vuotta sitten näytti siltä, että mestaruuden voittaminen vaatisi Burkelta pientä ihmettä. Lisäksi tietysti pelaajien pitää kehittyä odotetulla tavalla. Farmista on nousemassa kohtuullisen hyviä syvyyspelaajia, joten siltä osin farmisysteemi on kunnossa. Halvat kolmos- ja neloskentän miehet takaavat sen, että huippupelaajille on vara maksaa vähän enemmän. Vielä kun tuo Clarksonin signaus olisi jätetty tekemättä, niin tässähän voisi pitkästä aikaa olla hyvinkin positiivisella mielellä Leafsin suhteen.

edit. typo
 
Viimeksi muokattu:

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Oikeastaan isoin valituksen aihe tällä hetkellä on se, että nuorista ei ole nousemassa ketään todella potentiaalista lupausta. Toisaalta Rielly, Kadri, JVR, Kessel, Gardiner ja Bernier kaikki ovat suhteellisen nuoria ja eteenpäin meneviä pelaajia. Lisäksi Phaneuf, Lupul ja Bozak ovat myös hyvän ikäisiä. Tilanne ei ole huono, mutta se mestaruuden voittaminen tulevaisuudessa vaatisi Nonisilta paria loistavaa kauppaa. Toisaalta vielä pari vuotta sitten näytti siltä, että mestaruuden voittaminen vaatisi Burkelta pientä ihmettä. Lisäksi tietysti pelaajien pitää kehittyä odotetulla tavalla. Farmista on nousemassa kohtuullisen hyviä syvyyspelaajia, joten siltä osin farmisysteemi on kunnossa. Halvat kolmos- ja neloskentän miehet takaavat sen, että huippupelaajille on vara maksaa vähän enemmän. Vielä kun tuo Clarksonin signaus olisi jätetty tekemättä, niin tässähän voisi pitkästä aikaa olla hyvinkin positiivisella mielellä Leafsin suhteen.
Mun mielestä tilanne on juuri sen takia aika hyvä, että junnuista on tulossa noita alempien ketjujen ja parien pelaajia, niillä saadaan täytettyä halvalla noita paikkoja. Kärkiketjut nyt ovat aika pitkäksi aikaa tukossa, eikä tuosta voi oikein isommin valittaa. Ykkösketjun cap hit on ensi kaudesta alkaen 16,45 miljoonaa dollaria kauteen 2018 asti, jolloin JVR:n ja Bozakin sopimukset umpeutuvat. Hinta/laatu-suhde aika hyvin kunnossa tuossa ketjussa, toivottavasti pysyvät kunnossa ja pystyvät suorittamaan samalla tasolla jatkossakin. JVR tuntuu ainakin parantavan kokoajan.

Kakkosketjussa Lupul tienaa sen reilut viisi kaudessa, Kadri 2,9 miljoonaa vielä ensi kauden ja on sen jälkeenkin vielä RFA, mutta ansainnee ison korotuksen, riippuen otteista ensi kaudella. Tuohon kakkosketjuun voi sitten laskea Clarksonin sopimuksen, yli viisi milliä vielä seuraavat kuusi vuotta. Cap antaa myöden hankkia kakkoseen joku oikeakin pelaaja, jos edelleen tulevaisuudessa näyttää siltä, ettei Clarksonista siihen ruutuun ole.

Pakistossa Riellyn ja Phaneufin varaan on hyvä rakentaa ja Finnin uskoisin olevan tulevaisuudessa TOP4-puolustaja. Kolmospari saadaan omista ja Gleason roikkuu vielä hetken mukana, ja hyvä niin, veteraaneja tarvitaan aina, varsinkin tuollaisia todellisia sotureita jotka antavat kaikkensa. Pakkejahan Marliesissa ja prospecteissa riittää, joten varsinkin kolmospariin riittänee kilpailua tulevina vuosina. Gardiner tietysti on vielä, en sitten tiedä millaista roolia tulevaisuudessa olisi Leafsissä tarjolla. Pirun taitava, mutta tuntuu että yleinen pelikäsitys on aivan käsittämättömän huono ja sen takia noita oman pään sekoiluja tulee kokoajan.

Clarksonin sopimus vaikuttaa tällä hetkellä aivan hirveältä, mutta odotellaan nyt vielä (mahdolliset) pudotuspelit, josko siellä vaikka olisi mies paikallaan. Lisäksi tämä sopimuksen ensimmäinen kausi on ollut miehelle todella rikkonainen, eikä ole oikein löytänyt paikkaansa missään ketjussa. Raymondin ja Bollandin kanssa näytti alkukaudesta ihan hyvältäkin, joten jos Bolland joskus palaa voisi homma vielä lähteä toimimaan tälläkin kaudella.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Pakistossa Riellyn ja Phaneufin varaan on hyvä rakentaa ja Finnin uskoisin olevan tulevaisuudessa TOP4-puolustaja. Kolmospari saadaan omista ja Gleason roikkuu vielä hetken mukana, ja hyvä niin, veteraaneja tarvitaan aina, varsinkin tuollaisia todellisia sotureita jotka antavat kaikkensa. Pakkejahan Marliesissa ja prospecteissa riittää, joten varsinkin kolmospariin riittänee kilpailua tulevina vuosina. Gardiner tietysti on vielä, en sitten tiedä millaista roolia tulevaisuudessa olisi Leafsissä tarjolla. Pirun taitava, mutta tuntuu että yleinen pelikäsitys on aivan käsittämättömän huono ja sen takia noita oman pään sekoiluja tulee kokoajan.

Itse taas näen puolustuksen juuri Toronton heikoimpana osa-alueena. Phaneuf on ainut laadukas all-around-puolustaja, jonka voi laittaa jäälle vastustajan parhaita pelaajia vastaan. Carl Gun on stuntannut shut-down-parissa ihan hyvin, mutta eihän mikään ykkösparin puolustava puolustaja ole. Tim Gleason saattoi joskus sopia rooliin, mutta tuskin enää. Paul Ranger? Tuskin. Torontolta uppuu toinen mitattäyttävä shut-down-parin pakki.

Riellystä voi kehittyä "duncankeithmäinen" pakki, mutta tällä hetkellä hän on on enemmänkin hyökkäävä puolustaja, jonka tehot ovat vielä kaukana siitä, mitä ne voisivat olla. Riellyn tehot voivat hypätä jo ensi kaudella, mutta puolustuspelin kehittyminen ottaa aikaa luultavammin vielä useamman kauden.

Gardinerin lienee nyt ja tulevaisuudessakin köyhän miehen "Erik Karlsson". Loistava luistelija, joka tukee aktiivisesti hyökkäyksiä. Ero Karlssoniin on ennen kaikkea siinä, etteivät tehot hyökkäyspäässä riitä nyt ja tuskin tulevaisuudessakaan tasaamaan kaikkia kämmejä puolustuspäässä.

Sitten on tietysti Franson, jonka vahvuudet ovat puhtaasti kiekollisessa pelissä ja YV:llä. Vaikka kuinka luottaisi Finnin ja Percyn kehitykseen, niin kumpikin lienee vielä suhteellisen kaukana isosta roolista Show'ssa.

Oman ennustukseni on, että Leafs pystyy kyllä laittamaan hyökkäysvoimassa kampoihin idässä melkein kenelle vain, mutta erot syntyvät puolustuspelaamisessa. Onnenksi idässä ei ole niin paljon tasaisen laadukkaita joukkueita kuin lännessä, sillä ei nyky-Leafsillä olisi lännessä juuri saumoja. Idässä sellainen voi vielä olla puolustuksen puutteita huolimatta.

Jotenkin huvittavaa, että menestysresepti on sama kuin 2000-luvun alussa. Silloin Sundin johti hyökkäystä ja CuJo söi kiekkoja. Nyt Kessel johtaa hyökkäystä ja Bernier/Reimer syövät kiekkoja.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Olen samoilla linjoilla SaucerPassin kanssa, eli puolustus on Leafsin akilleen kantapää nyt ja tulee olemaan sitä myös tulevaisuudessa ilman treidejä/UFA-hankintoja. Ja tarkoitan tällä nimenomaan joukkuepuolustusta, sillä kiekollisilta taidoiltaan Leafs-pakisto on jo nyt liigan eliittiä ja mahdollisuuksia on jopa parhaaksi, jos nuorisokaarti maksimoi potentiaalinsa.

Ongelma on siinä, että puolustussuuntaan hyvien pelaajien määrä on laskettavissa yhden käden sormilla, kun sekä pakit että hyökkääjät otetaan huomioon. Ideaalitilanteessa pakistosta pitäisi löytyä ainakin 4 pelaajaa, jotka ovat omassa päässä luotettavia tilanteessa kuin tilanteessa - tällä hetkellä Leafsissa on tasan yksi pakki (Gunnarsson), joka tuohon muottiin sopii. Lisäksi myös hyökkääjiltä pitäisi löytyä puolustusosaamista. Tämän hetken joukkueesta tuolla saralla kunnostautuvat lähinnä Kulemin sekä Bolland terveenä ollessaan. Ykkösketju on hyvä katkomaan hyökkäyksiä, mutta omassa päässä joudutaan usein kovaan pyöritykseen. Alaketjuissa McClement on hyvä alivoimalla, mutta tasakentin ei mitenkään erikoinen. Useat hyökkääjät (mm. Lupul, Clarkson, Kadri, välillä Kesselkin) ovat lisäksi lähestulkoon täysiä lapasia omalla alueella, joten ei ihme että maaleja ropisee omiin samaa tahtia kuin niitä tehtaillaan toisessa päässä.

Tilannetta ei paranna myöskään se, että Carlylen joukkueeseen ajama systeemi on varsin puolustusvoittoinen. Yllättävän hyvin se on tosin tuloksellisesti toiminut, vaikka lähestulkoon aina Leafs on pelillisesti selvästi alakynnessä. Tuolle materiaalille sopisi kuitenkin paljon paremmin kiekkokontrolliin perustuva hyökkäävämpi pelitapa - sellaista valitettavasti tuskin tullaan näkemään vähään aikaan, kun Carlyle saa jollain ihmeen ilveellä joukkueen taas vietyä playoffeihin.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Riellystä voi kehittyä "duncankeithmäinen" pakki, mutta tällä hetkellä hän on on enemmänkin hyökkäävä puolustaja, jonka tehot ovat vielä kaukana siitä, mitä ne voisivat olla. Riellyn tehot voivat hypätä jo ensi kaudella, mutta puolustuspelin kehittyminen ottaa aikaa luultavammin vielä useamman kauden.

Gardinerin lienee nyt ja tulevaisuudessakin köyhän miehen "Erik Karlsson". Loistava luistelija, joka tukee aktiivisesti hyökkäyksiä. Ero Karlssoniin on ennen kaikkea siinä, etteivät tehot hyökkäyspäässä riitä nyt ja tuskin tulevaisuudessakaan tasaamaan kaikkia kämmejä puolustuspäässä.

Sitten on tietysti Franson, jonka vahvuudet ovat puhtaasti kiekollisessa pelissä ja YV:llä. Vaikka kuinka luottaisi Finnin ja Percyn kehitykseen, niin kumpikin lienee vielä suhteellisen kaukana isosta roolista Show'ssa.

Tottakai Leafsin heikkous tällä hetkellä on puolustus, mutta ei sen tarvitse sitä olla aina ja tulevaisuudessa. Eiköhän kesän ykkösprioriteetti ole hommata jostain isojen minuuttien pakki, tavalla tai toisella. Capissa pitäisi olla rahaa kaiken järjen mukaan, jos alaketjuja edes osittain täytetään Marliesista. Samaten pakistosta pitäisi vapautua vähän tilaa, Franson toivottavasti ei saa jatkoa enkä tosiaan Gardinerin jatkoa pitäisi mitenkään varmana, jos jostain treidillä saadaan korvaaja. Tuckerista, Armstrongista, Scrivensista ja Frattinista vapautuu jo 2,5 miljoonaa. Bolland ja Kulemin tuskin molemmat jatkavat.

Rielly täytti juuri pari päivää sitten kaksikymmentä ja on jo ensimmäisellä kaudellaan vakiinnuttanut paikkansa Leafsin puolustuksessa ja kehitys on ollut selkeästi havaittavaa. Selkeästi pirun fiksu pelaaja, josta uskoisin kehittyvän kunnollisen ykköspakin joukkueeseen. Toki aikaa menee vielä vuosia, jotta parhaansa saavuttaa, mutta sitähän joukkueen rakentaminen on.

Percy, Finn ja Granberg kolmikosta uskon jonkun nousevan kolmen vuoden sisään pelaavaan kuusikkoon. Jos Finn jatkaa kehittymistään samalla vauhdilla kuin pari viime vuotta, on TOP4-paikka ihan realismia tulevaisuudessa. Percy ja Granberg enemmän ehkä viimeisen parin pelaajia, mutta kivahan se olisi jos ei niitäkin pitäisi aina metsästää muualta. Kaikki kolme tuskin onnistuvat, mutta jonkun breikkaamiseen uskon.

Edelleen uskon, että parin kolmen vuoden päästä joukkue voi olla todella vahva kokonaisuus, jos vain Nonis onnistuu tekemään järkeviä liikkeitä. UFA-markkinoilla olisi kiva nähdä pitkästä aikaa joku todellinen onnistuminen, McClement on oikeastaan ainoita valopilkkuja pitkään aikaan. Nytkin jo tällä joukkueella ollaan kuitenkin vahvasti menossa pudotuspeleihin ja uskoisin että tuo porukka voi olla sielläkin ihan varteenotettava vastustaja kelle tahansa. Carlyle on vahvimmillaan pudotuspeleissä, viimekin vuonna nuori ja kokematon porukka pisti toisen finalistin niin tiukalle kuin vain mahdollista on.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Olipahan maailmanluokan esitys maalivahdeilta. Varsinkin Reimer pisti jonkun 2-3 aivan uskomatonta game-saveria, ja klassinen tilanne siinä ennen voittomaalia. Reimerin ryöstö Kings-yv:n pyörityksessä, Leafsille vastahyökkäys ja Raymond niittasi av-kassin.

Bernier aloitti myös hienosti mutta loukkaantui. Reimer sisään ja joutui vielä Stollin jyräämäksi. Siinä sitten olisi käynyt kylmät kun molemmat moket loukkaantuneina. Carlyle sanoi jutelleensa Orrin kanssa josko menis maaliin, Reimerin toive olisi ollut Gunnarsson.

Sinällään myös harvinainen voitto kun tultiin takaa ohi, vieraissa ja ilman Kesselin tehopisteitä. Ihan ok Californian kierros ja tästä on hyvä jatkaa.
 

Jindebyne

Jäsen
Olipahan maailmanluokan esitys maalivahdeilta.

Nhl.comin koosteiden perusteella oli todellakin hienoja pelastuksia varsinkin Reimeriltä; varsinkin Kopitarilla oli mahdollisuudet 3-4 maalin iltaan, mutta vain yhden sai sisään.

Quickille taas meni hieman helpohkosti Gunnarssonin lämäri ilman maskia, mutta toki otti pienen kimmokkeen pakin mailasta. Myös Raymondin kudin olisi Quick hyvänä iltana torjunut. Hienoa tietysti, että tänään upposi ja molemmat pisteet matkasivat Torontoon.

Ennen Kalifornian turneeta ajattelin, että 3p olisi hyvä suoritus joten kaksi voittoa ja yksi tappio on erittäin hyvä saldo kotiinviemiseksi Leafsille.

Onko Bernierin tilanteesta tullut mitään updatea? Tottakai Reimerin hyvä ilta ilahduttaa, mutta mielummin näen Bernierin kantavan ykköstorjujan viittaa jatkossakin.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Onko Bernierin tilanteesta tullut mitään updatea? Tottakai Reimerin hyvä ilta ilahduttaa, mutta mielummin näen Bernierin kantavan ykköstorjujan viittaa jatkossakin.

Lower body injury, mutta saattoi olla ihan sitä samaa vatsatautiakin, mistä Franson ja Holland ovat kärsineet.

Reimeriltä alivoimalla uskomaton torjunta Kopitarin yritykseen ja koko Kings-viisikko jäätyi siihen päästäen JVR:n ja Raymondin kaksykköseen. Hieno tapa tehdä voittomaali. Hyvä peli Leafsiltä noin muutenkin, samoin kuin koko Californian kierros. Sharksia vastaan joukkue oli todella väsynyt, mutta neljä pistettä kuudesta on todella hyvä suoritus.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Masentavaa paskaa on taas ollut Leafsin edelliset kolme peliä. Reimer on saanut torjuntavastuun Bernierin ollessa sivussa, eikä siitä ole oikein tullut mitään, joka pelissä menee helppo tai kaksi, viime yönä Tampaa vastaan eka maali meni helposti jo ennen kuin minuutti oli täynnä. Kaikki kolme peliä on myös hävitty. Eipä tuosta pelkästään Reimeriä voi tosin syyttää, koko joukkue pelailee taas ihan päin helvettiä, eikä kunnollista taisteluilmettä ole nähty. Bernier oli onneksi ollut jo jäällä, joten tuskin hirveän pitkään enää on sivussa, nivunenhan sillä meni Kingsiä vastaan.

Valopilkkuna voi pitää Gardineria, joka on pelannut todella vahvasti viimeiset ~10 peliä, viimeisessä seitsemässä on syntynyt viisi maalia. Omassa päässä on myös sujunut hyvin.

Ranger loukkaantui ikävän näköisesti viime yön pelissä, kun Killorn ajeli selkään ja Ranger löi päänsä laitaan. Aivotärähdys tai niskavamma todennäköisesti kyseessä, mutta raporttien mukaan kuitenkin on tajuissaan ja tolkuissaan ollut ja viety sairaalaan tarkistettavaksi. Tuo loukkaantuminen todennäköisesti estää seitsemän pakin peluutuksen, johon olen ollut todella tyytyväinen. Ranger on saanut pelata vähän pienempiä minuutteja ja alivoimaa, eikä esim. Fransonia ole tarvinut kuormittaa niin paljon. Ilmeisesti Phaneuf pelaa myös loukkaantuneena ja on pystynyt tuon takia pelaamaan vähän vähemmän. Nyt varmaankin palataan kuuteen pakkiin, koska melko todennäköisesti Ranger ainakin hetken on sivussa.

Kesselillä oli viiden pelin kuiva kausi, mutta katkaisi sen viime yönä. Paikkoja on ollut aiemminkin, joten mitään sen kummempaa ei ole ollut kyseessä, aina ei vain mene. Toivottavasti ykkönen alkaa taas saamaan tehoja, niitä tarvitaan jos pudotuspelejä meinataan pelata.

Wild card -paikassa ollaan vielä kiinni, mutta ihan hirveästi ei olisi enää varaa hävitä. Lauantaina olisi tärkeä HNIC-peli Habsia vastaan kotona, jossa pitäisi voittojen tielle palata. Sunnuntaina sitten heti Devils vieraissa ja tiistaina takaisin kotiin Bluesia vastaan. Noista pitää pisteitä saada, muuten sieltä tulee Detroit tai Caps ohi.

Edit:

Reimer haluaa treidin kesällä, hyvä:

David Shoalts
‏@dshoalts
Well, Randy Carlyle has really done it now. @DarrenDreger says James Reimer will "respectfully request a trade" this summer.
 
Viimeksi muokattu:

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Kertokaa nyt tyhmälle mistä on peräisin tämä kaikkien toimittajien yms jatkuva Reimerin puolustelu?

Samaa "oma poika" kuraa jolla Holtbya puolusteltiin pitkään Capsin suunnassa?
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kertokaa nyt tyhmälle mistä on peräisin tämä kaikkien toimittajien yms jatkuva Reimerin puolustelu?

Samaa "oma poika" kuraa jolla Holtbya puolusteltiin pitkään Capsin suunnassa?

Pakko olla jotain sellaista, en mä muuten keksi siihen mitään järkeä. Reimer ei saa tällä hetkellä yhtään mitään kiinni, mutta aina löytyy joku selittelijä kertomaan miten se oli jonkun muun kuten Carlylen vika.

Reimerin kanssa Leafs ei pudotuspeleihin mene. Toki kun jengi puolustaa noin päin vittuja on siinä tekemistä Bernierinkin kanssa, mutta se ei nyt ihan joka pelissä imuroi kahta helppoa kuten Reimer. Montrealia vastaan hävisi ihan itsekseen pelin ja nyt Devilsiä vastaan ihan kammottava suoritus ja ansaitusti pois maalilta.
 

Keeperscout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit, NHL, KHL, Toronto, Dallas
Kertokaa nyt tyhmälle mistä on peräisin tämä kaikkien toimittajien yms jatkuva Reimerin puolustelu?

Samaa "oma poika" kuraa jolla Holtbya puolusteltiin pitkään Capsin suunnassa?
Reimer on kyllä ollut tällä kaudella kokoajan enemmän tai vähemmän epävarma. Lähes joka pelissä on helppoja virheitä, vaikka niistä ei aina maalia tulisikaan. Täytyy olla todella tyytyväinen, kun viime vuonna Bernier-kisa Toronto voitti. Toivottavsti Bernier pystyisi mahdollisimman pian palaamaan, ettei kohtuullisen hyvä kausi menisi piloille loppukaudesta.

Reimeriä ja Holtbyä yhdistää se, että molemmat aloittivat aikanaan todella vakuuttavasti NHL:ssä, mutta monilla veskareilla hyvä alku sitten jossain vaiheessa tyssähtää. Syy voi olla, että vastustajat oppivat tuntemaan veskareiden heikkoudet tai sitten kun hyvä flow katoaa, niin sitä ei vaan millään saa uudestaan. Hyvä esimerkki on Steve Mason, joka oli tulokaskaudellaan Columbuksessa todella vakuuttava, mutta sen jälkeen oli monta kautta vaikeaa, kunnes taas Phillyssä on taas ruvennut luistamaan. Maalivahtien hyvä ja huono vire voi olla pienestä kiinni ja yleensä hyvän ja huonon veskarin ero tulee enemminkin pääkopassa kuin lajitaidoissa.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Siellä on tosiaan DGB:t ja Mirtlet olleet kauden alusta puolustelemassa Reimeria ja aina hävitään johonkin muuhun.

Varsinkin Mirtle osoittaa kunnon fanboy-meininkiä.

Taitas tilanne olla se että ensi kausi alkaa kaksikolla Bernier-MacIntyre.

Reimer siis pyytänyt kauppaa. Mutta kuka huolii? Ketä kaipaa?
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Mä veikkaan, että Reimer tarvitsisi vain säännöllistä peliaikaa löytääkseen torjuntavireensä. Sehän on selvää, että mies on jäänyt Bernierin jalkoihin, mutta kyllähän Reimer viime kaudella suoriutui hyvin Leafsin ykkösvahtina. Reimer tuskin jatkaa Leafsissa kauden jälkeen, mutta joku epätoivoinen joukkue saa ihan hyvän ykkösvahdin hänestä ja suht halvalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös