Toinen maailmansota

[Hereworth]

Eikös Saksassa yritetty etupäässä kehittää ydinreaktoria energian tuotantoon, ja ydinasekehittely oli vähän statistin roolissa? Muistaakseni tästäkin syystä jäivät toimivan ydinaseen kehittämisessä jälkeen amerikkalaisista.

 

[Wiljami]

Muistelisin lukeneeni, että natsien ydinaseohjelma keskeytettiin pilkkuvirheen takia, laskivat että uraania tarvittaisiin toimivaan laitokseen sellainen määrä ettei ollut varma löytyykö koko maailmasta kaivannaisena. Voi toki olla anekdoottikin.

Juutilaisen taidoista taivailla kertoo, ettei menettänyt siipimiestä kertaakaan. Piti itse tätä saavutusta huomattavasti suuremmassa arvossa, kuin pudottamiensa viholliskoneiden määrää. Saksalaislentäjien tolkuttomat tiputusmäärät tulivat enimmäkseen itärintamalla neuvostoliittolaispilotteja vastaan, siellä lennäteltiin josvaikkaminkälaista lentohärveliä noviisipiloteilla kun tosiaan ei paljoa kiinnostanut tuliko lentäjä koneineen tehtävältä takaisin vai ei. Uutta ukkoa ja lentsikkaa oli joka tapauksessa laittaa taivaalle käytännössä loputtomiin.

Itärintaman ilmataisteluista muuten sellainen mielenkiintoinen knoppi, etä Hawker Hurricanet taistelivat jatkosodan alkuvuosina vastakkain, kun niitä sattui olemaan sekä suomalaisilla, että neuvostoliittolaisilla. Suomen lentokoneet oli toimitettu briteistä talvisodan takia N-liittoa vastaan (ja koska britit kokivat kyseisen lentokoneen olevan jo vanhentunutta tekniikkaa, etenkin verrattuna Supermarine Spitfireen joita olivat ottaneet tuotantoon. Tosin Britannian taistelussa Hurricane tiputti loppupeleissä enemmän saksalaislentokoneita kuin Spitfire, osin tietysti senkin takia että niitä oli enemmän taivaalle laitettavaksi) ja N-liittoon Muurmanskin kautta käytettäväksi Natsi-Saksaa vastaan.

 

[adolf]

Hölmöähän se on menneillä spekuloida, mutta eiköhän nuo Stalin ja Hitler olleet molemmat semmoisia kahjoja, että jos se heistä olisi ollut kiinni niin ydinaseiden käyttäminenkään ei olisi saanut kumpaakaan luovuttamaan. Ei vaikka Berliini tai Moskova olisi pommitettu semmoiselle asteelle että siellä ei enää olisi liikkunut muuta kuin rottia ja torakoita.

 

[cottonmouth]

Ja Häyhän kohdalla kyse taisi olla jostain muusta kuin haavoittumisesta tarkka-ampujan hommissa, oliko juurikin joku "tylsän tavanomainen" haavoittuminen kranaatista omissa taisteluhaudoissa jne...

Muistelisin, että näin ei ollut ja Wikin mukaan:

Kollaan rintamalla 6. maaliskuuta 1940 Häyhä haavoittui vakavasti. Hän sai vihollisen ampuman räjähtävän luodin kasvojensa vasemmalle puolelle. Häyhän kasvojen alaosa silpoutui ja hänen leukaluunsa murskautui.

 

[Vaughan]

Vaikka varmasti on ollut huikeita noiden äijien taidot, niin vaaditaan aika hyvää tuuriakin että henki se vaan säilyy tilanteesta toiseen kymmeniä ja kymmeniä kertoja.

Tuuriakin toki tarvitaan, mutta ei voi olla sattuma, että varsinkin hävittäjälentäjistä kaikkein parhaat jäivät myös henkiin. Saksalaisten (ja samalla koko ilmailuhistorian) kolme menestyksekkäintä lentäjää - Erich Hartmann, Gerhard Barkhorn ja Günther Rall - selvisivät sodasta hengissä. Vasta neljänneksi paras, Walter Nowotny, kuoli ME 262 suihkuhävittäjän syöksyttyä maahan ilmeisesti mekaanisen vian takia. Suomalaisista peräti kahdeksan menestyksekkäintä jäi henkiin. Yhdeksänneksi paras - Lauri Nissinen - kuoli, kun toinen kone putosi hänen koneensä päälle. (Edes pikainen wikipedian selailu ei paljastanut, kuka oli menestyksekkäin suomalainen, joka kuoli alasammuttuna?)

Uskoisin, että mainittujen ässien hyvyys on vaikuttanut henkiinjäämisprosenttiin, joka lienee parempi kuin muilla yhtä pitkään pahimmissa paikoissa sotineilla. Toki tuurin osuus näkyy noissakin tarinoissa - jos se on vastainen, niin mikään taito ei auta...

 

[TosiFani]

...Juutilaisen taidoista taivailla kertoo, ettei menettänyt siipimiestä kertaakaan. Piti itse tätä saavutusta huomattavasti suuremmassa arvossa, kuin pudottamiensa viholliskoneiden määrää. Saksalaislentäjien tolkuttomat tiputusmäärät tulivat enimmäkseen itärintamalla neuvostoliittolaispilotteja vastaan, siellä lennäteltiin josvaikkaminkälaista lentohärveliä noviisipiloteilla kun tosiaan ei paljoa kiinnostanut tuliko lentäjä koneineen tehtävältä takaisin vai ei. Uutta ukkoa ja lentsikkaa oli joka tapauksessa laittaa taivaalle käytännössä loputtomiin...

Eikös Juutilainen taistellut samalla rintamalla neuvostoliittolaispilotteja vastaan?

 

[Uuhis #97]

Eikös Juutilainen taistellut samalla rintamalla neuvostoliittolaispilotteja vastaan?

Tuo on muuten aika hauska tosiasia jota esiintyy suomalaisten ilmasotahistoriaharrastajien keskuudessa. Saksalaisten pilottien kuten Hartmannin suuria pudotusmääriä selitellään Neuvostopilottien yleisellä paskuudella, mutta Wind ja Juutilainen pudottivat samoja pilotteja olemalla vain kovia. Otetaan nyt huomioon että esimerkiksi Hartmann tuli taisteluihin mukaan vasta loppuvuodesta 1942, jolloin Neuvostoliitto oli jo päässyt eroon heikoimmista konetyypeistään ja alkoi oppia virheistään.

 

[Rommeli]

Muutamia juttuja hävittäjälentäjistä tuli mieleen.

Marseille on monen kirjoissa ehdottomasti paras. Uran alkuhan kaverilla oli suorastaan katastrofaalinen johtuen pääasiassa hänen omapäisyydestään. Ei suostunut noudattamaan sääntöjä, siipimiehenä jätti usein johtajansa kuseen ja otti typeriä riskejä jatkuvasti. Myöhemmin kun sai juonesta kiinni, olikin sitten täysin pitelemätön, vaikka taistelu edelleen omalla tyylillään. Oli myös maassa aika velikulta, jos tuo elämänkerta ollenkaan pitää paikkansa. Vihollista kunnioitti aina, kuten suurin osa hävittäjä-ässistä ainakin vielä tuolloin teki. Kuolema oli jokseenkin erikoinen, kun hypätessään vaurioituneesta koneestaan osui suoraan koneen peräsimeen ja tippui maahan ilmeisesti tajuttomana avaamatta varjoaan.

Suomalaisten ja myös saksalaisten hyviä voittosuhteita selittää isolta osin sekä lentäjien hyvä koulutus että käytetty taktiikka. Muistaakseni molemmat suosivat niin sanottua heiluritaktiikkaa, jossa hyökättiin nopeuden ja korkeuden turvin ja irrottauduttiin välittömästi. Koiratappeluita pyrittiin välttämään.

Aiemmin mainittiin, että parhaita saksalaisia ässiä olisi pidetty taistelutehtävissä propagandasyistä, mutta ainakin jonkun ässän (Rall, Hartmann tai Rudel) elämänkerran mukaan homma olisi ollut nimenomaan päinvastoin. Eli Saksan johto nimenomaan halusi vetää noita pois rintamalta, mutteivät kaikki lentäjät siihen suostuneet. Kuollut ässä on kuitenkin kotirintamalle ikävämpi juttu kuin elävä legenda. Olisiko ollut Rudel, joka puoliväkisin palasi taisteluihin? Jotenkin sopisi juurikin hänen kohdalleen tuo homma, kun lentäjäksi aika harvinaisesti oli kiihkeä natsi.

 

[Rommeli]

Suomalaisilla ei oikeastaan missään vaiheessa ollut saksalaisten kanssa tasapäinen kalusto, mikä mielestäni nostaa hieman suomalaisten pudotusten arvoa. Suomi oli myös jatkuvasti selvästi tai vielä selvemmin alivoimainen viholliseen nähden, mitä Saksa ei sentään koko sotaa ollut.

 

[Ollakseni]

Hartmannia taidettiin kosiskella JV44:ään sodan loppuvaiheessa, mutta ei suostunut jättämään JG52:sta. Rudel tosiaan palasi rintamalle siinäkin vaiheessa kun toinen jalka jouduttiin osittain amputoimaan ja myös Rall joutui ainakin kertaalleen todella kovaan mälliin josta tuli ainakin selkävaivoja ja toiseen jalkaa vaurioita.

Hauska juttu muuten, että Heinz Bär oli pitkään sodan päättymisenkin jälkeen historian kovin suihkukone ässä. Ja sitten kovimmista puhuttaessa on tietysti öisin lentämään erikoistuneet ja nelimoottorisia vastaan pääasiallisesti lentäneet (selviytymismahdollisuudet eivät olleet kovat kun lentää useampaa sataa Flying Fortressia vastaan). Mike Spickin Luftwaffen hävittäjä-ässät kirja kannattaa lukea jos aihe kiinnostaa. Siinä käydään läpi mm. saksalaisten taktiikoita ja politiikkaa aiheeseen liittyen.

Irtautumistaktiikkahan oli ainakin Hartmannin suosiossa vaikka ei tainnut olla virallinen doktriini missään vaiheessa. Myös eräät japanilaiset ja NL:n lentäjät käyttivät samaa taktiikkaa menestyneesti.

 

[Wiljami]

Eikös Juutilainen taistellut samalla rintamalla neuvostoliittolaispilotteja vastaan?

Toki taisteli, tekstistäni uupuu kappalejako tuossa kohtaa. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut korostaa suomalaisten erinomaisuutta, samat vastustajat kuin saksalaisilla kovimmilla ässillä. Pelkästään lännessä ja/tai Afrikassa taistelleita ei taida kärkilistoilla (ta edes yli 100 pudotuksen kerhossa) olla lainkaan.

e. Suomalaiset kehittivät taktiikan jossa 2 konetta lentää matalalla houkutuslintuina ja 2 korkeammalla suojaamassa (ja piilossa). Toimi äärimmäisen hyvin punailmavoimia vastaan koko sodan ajan.

Lännessä saksalaiset olivat todella helisemässä pommitusaaltojen kanssa. Pommikoneita vastaan testailtiin kaikenlaisia osin hyvinkin erikoisia taktiikoita vaihtelevalla menestyksellä. Jonkun ässän muistelmissa kerrottiin mm vaijerin/kettingin tiputtamisesta pommikoneparveen toiveena että roottorit jumiutuisivat. Ylöspäin ampuvat tykit (nachtmusik-järjestelmä) toimi ilmeisesti paremmin.

 

[Stolk-2]

Toki taisteli, tekstistäni uupuu kappalejako tuossa kohtaa. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut korostaa suomalaisten erinomaisuutta, samat vastustajat kuin saksalaisilla kovimmilla ässillä. Pelkästään lännessä ja/tai Afrikassa taistelleita ei taida kärkilistoilla (ta edes yli 100 pudotuksen kerhossa) olla lainkaan.

e. Suomalaiset kehittivät taktiikan jossa 2 konetta lentää matalalla houkutuslintuina ja 2 korkeammalla suojaamassa (ja piilossa). Toimi äärimmäisen hyvin punailmavoimia vastaan koko sodan ajan.

Lännessä saksalaiset olivat todella helisemässä pommitusaaltojen kanssa. Pommikoneita vastaan testailtiin kaikenlaisia osin hyvinkin erikoisia taktiikoita vaihtelevalla menestyksellä. Jonkun ässän muistelmissa kerrottiin mm vaijerin/kettingin tiputtamisesta pommikoneparveen toiveena että roottorit jumiutuisivat. Ylöspäin ampuvat tykit (nachtmusik-järjestelmä) toimi ilmeisesti paremmin.

Tässä muutama nimi länsi/afrikan rintamalta jotka ovat satasen kerhossa esim. Marseille, Schöer, Muncheberg, Mayer, Galland ja yöässät Lent ja Schnaufer. Muitakin länsirintamalla oli jotka ylsivät satasen kerhoon tai melko lähelle. Tässä lista wikipediasta sodan ässistä https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_World_War_II_flying_aces

re: e Houkutuslintutaktiikka ei ollut mitään uutta. Sitä käytti jokainen ilmavoima toisessa maailmansodassa.

En ole varma yrittivätkö mitään vaijerin pudotus kikkoja, mutta ainakin saksalaiset yrittivät pommittaa pommikone muodostelmia. Schrägemusik oli taas yöhävittäjä puolella ja oli hyvin toimiva keino kunnes englantilaiset kehittivät omaa yöhävittäjälennostoaan. Schrägemusik toimi hyvin brittipommittajia vastaan koska briteillä ei ollut pommikoneissaan ala-ampujia.

 

[Uuhis #97]

Hartmannia taidettiin kosiskella JV44:ään sodan loppuvaiheessa, mutta ei suostunut jättämään JG52:sta.

Galland suoraan siirsikin Hartmannin alaisuuteensa JV 44:ään, mutta tämä ei ollut oikein tyytyväinen siihen että oli käytännössä tuossa joukossa olisi joutunut lentämään siipimiehenä koska oli sotilasarvoltaan esimerkiksi Gallandin, Steinhoffin, Lutzowin alla. Lisäksi JV 44:n saaminen taisteluvalmiiksi kesti liian kauan ja Hartmann sai Gallandin seuraajan Gordon Gollobin siirtämään itsensä takaisin JG 52:een. Tuossa välissä Hartmann ehti hetken toimia myös JG 53 Pataässän laivueenkomentajana. Jälkikäteenhän Hartmann kyllä katui tuota siirtopyyntöä, sillä JG 52:n mukana hän päätyi kymmeneksi vuodeksi Neuvostoliiton vankileireille.

 

[Monipuolisenhuono]

Yksi eniten arvostamistani toisen maailmansodan sotilaista (ja nyt puhutaan nimenomaan toimista taistelukentällä) eli SS-Hauptsturmfuhrer Michael Wittman tuhosi omilla vaunuillaan (välillä vaunut menivät epäkuntoon, niin joutui vaihtamaan) vähintään 138 panssaria, mutta tietysti todellinen lukumäärä lienee korkeampi. Hiljaiseksi vetää tuo määrä kyllä...

Tietysti perinteinen sankarin loppu, eli kuoli itsekin kolmekymppisenä, taisi olla Sherman-Fireflyn osumasta Tiikerinsä ammusvarastoon, eli Wittman paloi omaan vaunuunsa.

Wittmanin tankki taisi saada jenkkien hävittäjäpommitajasta ammutusta raketista osuman ja koko tankki räjähti siinä.

Otto Carius oli hiton kova tankkiäijä: Otto Carius - Wikipedia, the free encyclopedia
Kannattaa lukea hänen kirja Tigers in the Mud: Amazon.com: Tigers in the Mud: The Combat Career of German Panzer Commander Otto Carius (Stackpole Military History Series) (9780811729116): Otto Carius, Robert J. Edwards: Books

 

[MustatKortit]

Wittmanin tankki taisi saada jenkkien hävittäjäpommitajasta ammutusta raketista osuman ja koko tankki räjähti siinä...

Kuten yllä parissakin viestissä on kerrottu, niin tästä on kaksi erilaista teoriaa. Toisen mukaan Firefly olisi osunut tornin seutuville, joka sytytti ammusvaraston...

 

[Uuhis #97]

Wittmanin tankki taisi saada jenkkien hävittäjäpommitajasta ammutusta raketista osuman ja koko tankki räjähti siinä.

Tuo on yhtä kovan debaatin alla kuin kuka ampui alas Punaisen Paronin. RAF:n 2. taktisten ilmavoimien Typhoonia on pidetty yhtenä mahdollisena Wittmannin tappajana, varsinkin koska myös saksalaisten propaganda antoi ymmärtää. Kuitenkaan kukaan Typhoon-pilotti ei raportoinut tuhonneensa tankkia tuona päivänä, ja Typhoonien mainetta tankintappajina paisuteltiin(osumatarkkuus oli yleisesti huonompi kuin britit myönsivät julkisesti). Viimeisimmät tutkimukset antavat viitteitä tosiaan siitä että Wittmannin nitisti 2. kanadalaisen panssaridivisioonan Sherman Firelfly, kuten Mustatkortit totesi.

 

[Monipuolisenhuono]

Ok. Muistan vaan nähneeni dokkarin missä tästä puhuttiin ja näytettiin missä kohtaa tankki oli kun räjähti. Mutta yhtäkaikki hauptsurmführer Wittman oli kovanluokan jantteri.

 

[Pipolätkä]

Lentäjistä ja tankkien paremmuudesta tuli mieleen kysymys Maailmansodan parhaasta lentokoneesta ja nimenomaan hävittäjästä. Tigerin kaltaista ylivoimaista ykköstä ei taida olla, mutta monta hyvää, kuitenkin erilaisin ominaisuuksin. Zero oli nopein, Mersu kaikessa hyvä ja Hurricane ketterin jne. Kuitenkin taitaa olla aika makuasia minkä mieltää parhaaksi.

 

[Ollakseni]

Lentäjistä ja tankkien paremmuudesta tuli mieleen kysymys Maailmansodan parhaasta lentokoneesta ja nimenomaan hävittäjästä. Tigerin kaltaista ylivoimaista ykköstä ei taida olla, mutta monta hyvää, kuitenkin erilaisin ominaisuuksin. Zero oli nopein, Mersu kaikessa hyvä ja Hurricane ketterin jne. Kuitenkin taitaa olla aika makuasia minkä mieltää parhaaksi.

P-51 Mustang on usein kehuttu tässä asiassa erityisesti lento-ominaisuuksiltaan. Henkilökohtaisesti ihmetyttää melko kevyt aseistus. Me109 oli vähän pakostakin niin kauan palveluksessa kuin oli. FW190 kaikkine variantteineen oli oikeastaan kaikessa parempi, paitsi lentokorkeudessa. Toki eivät ne myöhäisemmät NL:n koneetkaan mitään huonoja olleet. Spitfire taisi olla kokonaisuutena yksi parhaista (kunhan se ei törmännyt Me262 joka pystyi halkaisemaan sen kahtia yhdellä osumalla).

 

[Uuhis #97]

P-51 Mustang on usein kehuttu tässä asiassa erityisesti lento-ominaisuuksiltaan. Henkilökohtaisesti ihmetyttää melko kevyt aseistus. Me109 oli vähän pakostakin niin kauan palveluksessa kuin oli. FW190 kaikkine variantteineen oli oikeastaan kaikessa parempi, paitsi lentokorkeudessa. Toki eivät ne myöhäisemmät NL:n koneetkaan mitään huonoja olleet. Spitfire taisi olla kokonaisuutena yksi parhaista (kunhan se ei törmännyt Me262 joka pystyi halkaisemaan sen kahtia yhdellä osumalla).

Mustang ei itseasiassa ollut kovin hyvä matalammilla korkeuksilla ja nopeuksilla ja oli itseasiassa Spitfireä hitaampi kaarrossa, suurin piirtein samalla tasolla FW190:n ja BF 109:n kanssa. Saksalaisten ongelma vain oli Luftwaffen ylijohdon täydellisen idioottimaiset taktiset määräykset joiden mukaan taistelua Saksan ilmatilassa 1943-44 käytiin. Käytännössähän Adolf Galland ja kokeneet hävittäjäjohtajat olisivat halunneet iskeä riittävän ajoissa saattohävittäjien kimppuun jotta nämä olisi pakotettu pudottamaan lisäpolttoainesäiliönsä ja menettämään kyvyn lentää raskaiden pommikoneiden mukana koko matkan kohteeseen. Samalla oltaisiin estetty amerikkalaisia hävittäjälentäjiä saamasta itsevarmuutta toimintaansa. Kuitenkin Göringin ja kumppaneiden päätös oli että Jagdwaffen päämaali ovat raskaat pommikoneet ja saattohävittäjiin ei keskitytä. Lisäksi Luftwaffen piloteille oli annettu ohjeet pitää oman koneen lisäpolttoainesäiliöt mukana niin kauan kunnes oma kone olisi vaurioitunut, tämä käsky oli monelle kokemattomalle pilotille kohtalokas.

Lisäksi USAAF käytti Mustangeja taktisesti nerokkaasti, osa saattohävittäjistä oli vapautettu pommikoneiden kaitsemisesta ja ne iskivät suurella voimalla suuremmiksi torjuntayksiköiksi kokoontumassa olleiden Luftwaffen hävittäjien kimppuun. Tämä esti tehokkaasti saksalaisia kokoamasta sellaista torjuntahävittäjien massaa joka olisi pommikoneiden lähisaatolle liian suuri torjuttavaksi.

 

[Ollakseni]

Lännessä saksalaiset olivat todella helisemässä pommitusaaltojen kanssa. Pommikoneita vastaan testailtiin kaikenlaisia osin hyvinkin erikoisia taktiikoita vaihtelevalla menestyksellä. Jonkun ässän muistelmissa kerrottiin mm vaijerin/kettingin tiputtamisesta pommikoneparveen toiveena että roottorit jumiutuisivat. Ylöspäin ampuvat tykit (nachtmusik-järjestelmä) toimi ilmeisesti paremmin.

No Liittoutuneilla oli ilmaylivoima joka auttoi kummasti. Saksalaisilla oli yleensä 10 hävittäjää 1000 Flying Fortressia tms. vastaan plussana toki P-51, Spitfiret ja muut, niin ei ihme että oltiin helisemässä. Silti jotkut saivat kohtuullista menestystä jopa nelimoottorisia vastaan (ulkomuistista heittäisin, että muutamia kymmeniä saivat parhaat alas).

 

[Hereworth]

Tigerin kaltaista ylivoimaista ykköstä ei taida olla, mutta monta hyvää, kuitenkin erilaisin ominaisuuksin. Zero oli nopein, Mersu kaikessa hyvä ja Hurricane ketterin jne. Kuitenkin taitaa olla aika makuasia minkä mieltää parhaaksi.

Kyllähän Me-262 suihkuhävittäjä teknisesti sodan paras lentokone oli, ei epäilystäkään. Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1945, sodan jo käytännössä ratkettua, liittoutuneet pohtivat pommitusstrategiansa muuttamista "suihkuhävittäjien muodostaman kasvavan uhan" vuoksi. Toki koneella oli esim. moottoreiden suhteen vielä lastentauteja ja pieni valmistusmäärä takasi viimeistään sen, ettei koneella ollut vaikutusta lopputulokseen. Kuitenkin ilmataistelussa mäntämoottorisia liittoutuneiden koneita ME-262 oli ylivoimainen ja ainoastaan nousussa ja laskussa kone oli siinä määrin haavoittuvainen, että noita saatiin pudotettua. Ilmaherruuskin oli koneen palvelukseentulovuonna 1944 täysin vihollisella, mikä ei helpottanut koneella operointia.

Me-262 onkin pitkälle ilmojen Tiger I, vihollisen kalustoon verrattuna ylivoimainen laite joka kuitenkin kärsi moottoreiden ongelmista, pienestä valmistusmäärästä, polttoainepulasta sekä yleisesti sodan epäsuotuisasta tilanteesta, eikä potentiaali lopulta täysin realisoitunut.

 

[adolf]

Olikos se niin että noita ME-262:a ei paljoa sodan aikana ehditty käyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan, vaan aatu vaati ne jostain syystä muutettavaksi pommikoneiksi?

 

[pikkuvaimo]

Olikos se niin että noita ME-262:a ei paljoa sodan aikana ehditty käyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan, vaan aatu vaati ne jostain syystä muutettavaksi pommikoneiksi?

Näin taisi olla. Aatulla oli joku pakkomielle, että koneen piti olla pommittaja. Taisi myös määrätä tietyt nimet, millä konetta saa kutsua. Tämä aiheuttikin sen, että koneesta ei saatu otettua kaikkea irti. Lentäjät joutuivat myös keksimään uusia taktiikoita, että koneella pärjäsi. Huonot kaarreominaisuudet ja huono kiihtyvyys oli syynä siihen, ettei kone ollut omiaan dogfighteissä. Kaikessa muussa se taisikin pestä mäntämoottorikoneet.

 

[Ollakseni]

Kyllähän Me-262 suihkuhävittäjä teknisesti sodan paras lentokone oli, ei epäilystäkään. Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1945, sodan jo käytännössä ratkettua, liittoutuneet pohtivat pommitusstrategiansa muuttamista "suihkuhävittäjien muodostaman kasvavan uhan" vuoksi. Toki koneella oli esim. moottoreiden suhteen vielä lastentauteja ja pieni valmistusmäärä takasi viimeistään sen, ettei koneella ollut vaikutusta lopputulokseen. Kuitenkin ilmataistelussa mäntämoottorisia liittoutuneiden koneita ME-262 oli ylivoimainen ja ainoastaan nousussa ja laskussa kone oli siinä määrin haavoittuvainen, että noita saatiin pudotettua. Ilmaherruuskin oli koneen palvelukseentulovuonna 1944 täysin vihollisella, mikä ei helpottanut koneella operointia.

Me-262 onkin pitkälle ilmojen Tiger I, vihollisen kalustoon verrattuna ylivoimainen laite joka kuitenkin kärsi moottoreiden ongelmista, pienestä valmistusmäärästä, polttoainepulasta sekä yleisesti sodan epäsuotuisasta tilanteesta, eikä potentiaali lopulta täysin realisoitunut.

Me262 ongelmahan oli se että se oli liian nopea. Muut koneet katosivat liian nopeasti ja ennakoiminen oli tähtäämisessä vielä tärkeämpää kuin normaalisti. Aseistukseltaanhan se oli myös todella kova (4x30mm tykkiä joilla pystyi pudottamaan minkä tahansa koneen muutamalla osumalla), mutta liiallinen nopeus teki vastustajiin osumisen todella haastavaksi. Ja tosiaan laskuissa ja nousuissa se oli erittäin haavoittuvainen ja se olikin ainoa tilanne milloin niitä pystyi pudottamaan.

Olikos se niin että noita ME-262:a ei paljoa sodan aikana ehditty käyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan, vaan aatu vaati ne jostain syystä muutettavaksi pommikoneiksi?

Kaimasi halusi niitä käytettävän maataistelukoneina ja vain mm. Gallandin suuren vastustuksen ansiosta ne saatiin pommikoneita torjumaan. Me262 oli tosiaan kevyesti paras suihkukone mikä saksalaisilla oli. Me163 "Komet" oli nopeampi mutta silla laskeutuminen oli verrattavissa itsemurhaan parhaissakin tilanteissa. Heinkell 162 oli myös olemassa mutta sillä ei ollut merkitystä juuri piirrustuspöydän ulkopuolella.