Viestin lähetti Sako92S
Käännä kysymys toisinpäin, mitä siitä huollosta ja joukkojen siirroista olisi tullut ilman lend and lease -autoja?
Luulen, että NL olisi selviytynyt niistä, mutta aikaa olisi kulunut huomattavasti enemmän. Ja mahdollisesti eteneminen Eurooppaan olisi pysähtynyt.
Ymmärrän pointin.
Ilman lend and lease -autoja huollon järjestäminen, varsinkin siinä vaiheessa kun huoltoreittien pituus kasvoi olisi ollut hankalampaa kuin ilman niitä, mutta osaltaan juuri tiestön huono kunto yhdistettyinä vaikeisiin oloihin merkitsi sitä, että ilmankin tätä apua huolto olisi onnistunut, joskin se olisi toiminut hitaammin ja näin olleen eteneminen monin paikoin olisi saattanut hidastua liiaksi. Jopa niin paljon ettei asetettuja tavotteita olisi saavutettu.
Joten, minun täytyy vetää kritiikkini lend and lease'a kohtaan tältä osin takaisin, eli tällä kalustolla mikä ei ollut varsinaista taistelukalustoa oli suurempi merkitys kuin olen uskonut ja taasen kritiikkini varsinaisen taistelukaluston osalta (pl. ammukset tms.) on ilmeisen aiheellista.
Kun aiemmin mainitsin ohimennen Stalingradin rintamalohkon niin siitä vielä muutama sana lisää, verrattaessa puna-armeijan huollontilannetta Stalingradin pohjoisella rintamasektorilla ja eteläisellä, on huomattavissa huollon tasossa selkeä ero. Siinä missä pohjoisellasektorilla huolto toimi kohtalaisen hyvin puna-armeijan läpimurto-/saarroshyökkäyksen aikaan, ongelmia ilmeni huomattavasti enemmän juuri eteläisellä sektorilla. Ongelmia aiheitti ainakin Volga (mikä jäätyi myöhempään kuin esim. Don) sekä vaikeammat olosuhteet ja varsinkin ajoneuvojen puute. Pohjoisessa materiaali saatiin nopeasti junilla lähelle rintamaa ja siitä siirrettyä suoraan joukko-osastoille mikä ei onnistunut etelässä em. syiden tähden niin nopeasti, jolloin osa joukoista jäi päiviksi ilman kunnollista huoltoa.
Tankkien huonommuus T-34 rinnalla on selviö, lento puolella suurin ongelma oli lentäjien taso (vrt saksalaisten pudotustilastoja itä- ja länsirintamalta), kun taas autojen suhteellinen osuus puhuu puolestaan. (Olisi valaisevaa nähdä käppyrä osuuden kehityksestä.)
Ne lukemani sot.hist. kirjat, joitka ovat aihetta sivunneet, ovat mimenomaan korostaneet "nousua pyörille". Muuttuminen marssivasta joukosta autoilevaksi on strategisen tason muutos.
Lentäjien tasossa oli hyvinkin selkeä ero, osaltaan tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että varsinkin Operaatio Barbarossan alussa valtaisa joukko kokeneempia lentäjiä kuoli tai joutui saksalaisten vangeiksi koska heidät yllätettiin monasti sananmukaisesti kentältä. Tämä tuhansien pilottien vajeen peittäminen vaati aikansa, siihen kului vuosia.
Mielenkiintoista tässä on sikali se, että yllättäen ilmeisesti juuri Stalingradin aikoihin puna-armeijan ilmavoimat alkoivat saada operatiivista toimintakykyään takaisin kun sitä ennen toiminta oli ollut huomattavasti heikompaa, pl. muutamat yksittäiset rintaman osa-alueet.
Epäilemättä osasyy tähän löytyy siitä, että saksalaisten huoltoreitit venyivät äärimmilleen joukkojen ollessa kaukana sydän-Venäjällä ja vastaavasti puna-armeijan huoltoreitit olivat suht' lyhyet Uralin alueen tehtailta rintamalohkoille. Saksa ei kyennyt erisyiden tähden toimittamaan tarpeeksi kalustoa rintamalle, eikä varsinkaan polttoainetta. Näin N:liitto joka kykeni tuottamaan enemmän kalustoa ja yhä laadukkaampaa kalustoa alkoi saada yliotetta vastustajastaan.
Tätähän voisi analysoida pidemmältikin mutta tyydyn nyt tällaiseen raapaisuun.
Loppuun vielä kopioin otteen "Karjala"-ketjuun kirjoittamastani viestistä koskien lend and lease -panssariapua, osalle kiinnostuneista se eittämättä on vielä tuntematon.
Seuraavaksi lyhyt yhteenveto muutamiin materiaaliapuna saatuihin panssarivaunumalleihin:
Englannista/Kanadasta Neuvostoliitoon:
-A12 Matilda II, niiden suurimpia ongelmia oli hitaus (max. 24 km/h tiellä), pääaseen tehottomuus - 2 naulainen tykki oli selkeän tehoton.
-Valentine Mk III, vaunuja toimitettiin kaikkiaan reilu 1300 kpl sodankuluessa Neuvostoliittoon. Samoin näiden ongelmana oli hitaus (max. 24 km/h tiellä), pääase oli tehoton 2 naulan tykki (osaan asennettiin 76,2 mm panssarivaunukanuuna neuvostol. toimesta). Positiivista vaunussa oli voimansiirron yksinkertaisuus, jolloin se kesti paremmin vaikeita oloja.
-Churchill (Mk I-III), edelleen vaunujen ongelmana oli hitaus (max. 24.8 km/h) sekä pääaseen tehottomuus (2 naulan tykki). Panssarointi oli kelvollinen.
Yhdysvalloista Neuvostoliittoon:
-M3 Stuart, ongelmallisinta panssarointi, pääaseen tehottomuus.
-M3 Grant/Lee, ongelmia moottoreissa, jonkin verran myös panssaroinnissa. Vaunun profiili.
-M4 Sherman, kritiikkiä on esitetty taistelukestävyyttä sekä osin panssarointia kohtaan. Vaunun profiili.
Näiden ohella Neuvostoliittoon toimitettiin hajanainen määrä muita panssarivaunumalleja, kuten Mk VII Tetrarch'eja sekä panssarivaunuja jotka olivat jo sodan koittaessa auttamatta vanhentuneita.
Myöskään venäläismiehistöt eivät pitäneet "amerikanvaunuista": "Tankit eivät ole kunnollisia"..."Venttiilit hajoavat, moottori kuumenee eikä voimansiirrosta ole mihinkään", (epäsuora lainaus - A. Beevor "Stalingrad"). Vastaaviin mielipiteisiin olen törmännyt muissakin kirjoissa/dokumenteissa.
vlad#16.