To 7.12.2006 Salamat - TuTo

  • 1 250
  • 13

Salama44

Jäsen
Hyvin samantyyppinen kotipeli tulossa Salamoille kuin edellinen ottelu Jokipoikia vastaan viime lauantaina. Vastustajalla on yksi ketju ylitse muiden ja sen kurissa pitäminen auttaa tänään Salamoita pitkälle. Jokipoikiin verrattuna TuTo pelaa enemmän fair-play kiekkoa, joten samanlaiseen jäähyilyyn Salamoilla ei ole varaa kuin Jokipoikia vastaan. Nyt voisi taklata vähän enemmän ja jättää koukkimiset vähemmälle. Kahdessa edellisessä ottelussa vastustaja on tehnyt seitsemästä maalista kuusi ylivoimalla, joten se on syytä pitää tänään mielessä.

Salamoilla on kotivoitto alla ja TuTo:n viimeinen vierasvoitto on osittain kotivoittoisen peliohjelman vuoksi jo lokakuun lopulta. Jos Salamat pystyy pitämään puolustuspelin pienessä kotikaukalossa yhtä tiiviinä kuin edellisessä kotipelissä Jokipoikia vastaan, niin mahdollisuuksia pitäisi olla. Joni Öhbergin loukkaantuminen Jukureita vastaan ei ollut onneksi niin paha kuin aluksi pelättiin ja Öhberg on taas mukana. Se auttaa kyllä puolustajien jaksamista ja Salamat voisi saada otteluun jopa täydet neljä puolustajaparia. Tätäkin kannattaisi ehkä joskus kokeilla. Maalivahtipelin osalta kaikki pitäisi olla kunnossa kun Juha Korhonen on toipunut loukkaantumisestaan ja pelasi huippupelin jo Jokipoikia vastaan.

Hyökkääjien osalta riittää vielä mielenkiintoa siinä ketkä Bluesin lainapelaajista ovat mukana. Sinisalo-Uusivirta-Koskiranta olisi aika mannaa, mutta taitaa olla liikaa toivottu. Toivottavasti edes kaksi näistä on mukana.

Kauden aikaisemmat ottelut ovat ollet tasaisia ja päättyneet Kirkkonummella tasan 2-2 ja Turussa Tuton 5-4 voittoon Salamoiden johtaessa vielä kolmannen erän puolivälissä 4-3. Niiltä joilta kotiottelu Jokipoikia vastaan jäi näkemättä on nyt mahdollisuus nähdä Salamoilta samanlainen tiukka vääntö.
 
Viimeksi muokattu:

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Oikeastaan aika vaikea lähteä veikkaamaan tämän pelin kulkua. TuTo on pelannut suhteellisen hyvin viimeiset ottelut, mutta pisteitä ei aivan toivotulla tavalla ole tullut. TuTo näyttäisi lähtevän tällä kertaa täydellä neljällä hyökkäysketjulla, Kun Kokkonen ja Virtanen pelaavat Kestin laidoilla nelosessa.

Tässä vähän aikaa sitten ihmetteli, kuinka paljon materiaali tuntui levenevän, kun Salo palasi ruotuun. Sama tuntuu toimivan toisinkin päin, eli Lehtisalon loukkaantuminen tuntui taas kaventavan materiaalia huomattavasti. Kyllähän ykkönen ja kakkonen pärjäävät vertailussa mille tahansa mestiksen joukkueelle, mutta sen jälkeen onkin huomattava pudotus.

Edelleen odottelen sitä Kestin heräämistä, mutta voikohan tuo onnistua nelosesta pienillä minuuteilla. Veikataa nyt varovaisemmin 2-2.
 

TilastoToveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
puumaila kirjoitti:
Oikeastaan aika vaikea lähteä veikkaamaan tämän pelin kulkua. TuTo on pelannut suhteellisen hyvin viimeiset ottelut, mutta pisteitä ei aivan toivotulla tavalla ole tullut. TuTo näyttäisi lähtevän tällä kertaa täydellä neljällä hyökkäysketjulla, Kun Kokkonen ja Virtanen pelaavat Kestin laidoilla nelosessa.

Kokkonen pelasi ennen loukkaantumistaan mielestäni parhaiten kaikista tällä kaudella nähdyistä junnuistamme, joten toivotaan, etteivät pojan hyvät otteet jääneet ekojen pelien näyttämisintoon. Kroonisen pakkipulan takia Kauppinen on nyt siirretty nelosketjun sentteristä kakkoskentän puolustajaksi. Mielenkiintoinen kokeilu, ja uskoisin Kauppisella olevan potentiaalia pelata pakkinakin, ehkä jopa paremmin kuin hyökkääjänä, jossa tehot ovat olleet nelosketjuunkin liian pienet.

Maalioptimistinen tulosveikkaus olkoon 4-5.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
puumaila kirjoitti:
TuTo näyttäisi lähtevän tällä kertaa täydellä neljällä hyökkäysketjulla, Kun Kokkonen ja Virtanen pelaavat Kestin laidoilla nelosessa.
.

Ilmeisesti Kokkonen ja Virtanen ovat tippuneet linja-autosta, kun eivät kokoonpanossa näyttäisikään olevan. Eli kolmella kentällä mennään ja Kestiä ilmeisesti kierrätetään ketjuissa.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
puumaila kirjoitti:
Ilmeisesti Kokkonen ja Virtanen ovat tippuneet linja-autosta, kun eivät kokoonpanossa näyttäisikään olevan. Eli kolmella kentällä mennään ja Kestiä ilmeisesti kierrätetään ketjuissa.

Niinhän tuo teksti-tv näyttää ainakin tällä hetkellä... Aikaisemminkin on tosiaan toista laitaa pyöritetty neljällä, joten tödnäk se tehdään nytkin.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
puumaila kirjoitti:
Tässä vähän aikaa sitten ihmetteli, kuinka paljon materiaali tuntui levenevän, kun Salo palasi ruotuun. Sama tuntuu toimivan toisinkin päin, eli Lehtisalon loukkaantuminen tuntui taas kaventavan materiaalia huomattavasti. Kyllähän ykkönen ja kakkonen pärjäävät vertailussa mille tahansa mestiksen joukkueelle, mutta sen jälkeen onkin huomattava pudotus.

Joo, kyllä lopputulos on taas vähän liiankin paljon kiinni siitä, miten paljon Laakson ja ennen kaikkea Forren ketju saa maaleja tehtyä.

Viimeisten kolmen ottelun perusteella TuTolla on periaatteessa kaikki ok. Tehottomuuskaan ei enää vaivaa ihan samaan malliin kuin vielä muutama viikko sitten, eikä omissakaan ole pahemmin soinut. Suurin ongelma tuntuukin tällä hetkellä olevan kahden pisteen ottaminen tasaisista otteluista. TuTo pelaa ihan hyvin, mutta pistepotti ei kasva toivotulla vauhdilla. Kuokkanenkaan ei ole ollut sellainen voittava maalivahti, joka olisi niitä tiukkoja matseja omilla torjunnoillaan TuTolle kääntänyt. Tänäänkin on erittäin todennäköisesti taas edessä juuri sellainen tiukka matsi, joten kaksi pistettä on kovan työn takana.

Veikkaus TuTolle 4-2. Forre 2+1, Salo ja Laakso 1+1
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Salamat tänään.

41 KORHONEN Juha (AM)
39 KOKKO Lauri

61 SAIRANEN Mikko 7 HELIN Jimi
19 SUUTARINEN Immo 18 FLINCK Markku 24 KERÄNEN Matias

33 ÖHBERG Joni 27 HUHTANIEMI Pekka
11 NIINIMÄKI Jarno 25 KORHONEN Timo 14 AHVENAINEN Perttu

37 MARKLUND Dan 42 PARKKULAINEN Ville
10 SUUTARINEN Iippo 32 ROMO Simo 9 TERVONEN Sami

12 UUSIVIRTA Matti 13 PEKKA Niemimaa 17 SINISALO Tomas

Timppa siis palannut tutummalle paikalleen kakkosen sentteriksi ja myös ykkönen ja kolmonen näyttää hyvältä. Tosin kolmosen pakkipari on kyseenalainen, mutta parempi että kolmosen ettei kahden ensimmäisen. =)

Nelosketju jos saa peli-ilosta kiinni niin se saattaa viedä TuTon kolmos-nelos ketjuja kuin pässiä narussa, mutta kuinka poikien yhteispeli sujuu selviää tänään.

Tulosveikkaus pakko laittaa Salamoille maalein 5-2.
 

Salama44

Jäsen
Japa kirjoitti:
Tulosveikkaus pakko laittaa Salamoille maalein 5-2.

Samoilla linjoilla, sanotaan 4-2. Salamoilla on neljän päivän aikana 3 peliä, joista kaksi muuta ovat vieraspelejä Hokkia ja Jokipoikia vastaan. Jos jostakin niin tästä kotipelistä pitäisi ehdottomasti ottaa pisteet. TuTo on yllättävän kapealla materiaalilla liikkeellä. Ykkönen on Mestiksen ehdotonta eliittiä, mutta kakkonen on ihan perustasoa, jossa yksi puolustaja on korvattu hyökkääjällä. Kolmosen takalinjat eivät tunnu kovin vahvoilta, joten Salamoiden pitäisi kyllä pärjätä neljällä tasaisella kentällisellä pienessä kaukalossa. Paljon on kiinni viimeistelystä, onnistuuko se yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin Jokipoikia vastaan. Jos puolustajat "eivät ala osoittaa liikaa itseluottamusta" maalin edessä niin Juha Korhonen ei päästä tänään kahta maalia enempää.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Salama44 kirjoitti:
TuTo on yllättävän kapealla materiaalilla liikkeellä. Ykkönen on Mestiksen ehdotonta eliittiä, mutta kakkonen on ihan perustasoa, jossa yksi puolustaja on korvattu hyökkääjällä. Kolmosen takalinjat eivät tunnu kovin vahvoilta, joten Salamoiden pitäisi kyllä pärjätä neljällä tasaisella kentällisellä pienessä kaukalossa. Paljon on kiinni viimeistelystä, onnistuuko se yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin Jokipoikia vastaan. Jos puolustajat "eivät ala osoittaa liikaa itseluottamusta" maalin edessä niin Juha Korhonen ei päästä tänään kahta maalia enempää.

Niin, sairastuvalla on tungosta, varsinkin puolustajien osalta. On pakko kyllä ottaa kantaa tuohon kakkoskentän perustasoisuuteen. En malta sitä olla tekemättä. Kyllä tuo Keinänen-Laakso-Salo on mestistasolle, ellei nyt aivan eliittiä, niin lähellä sitä. Tietenkään nämä nimet ei eri paikkakunnilla hirveän paljoa välttämättä sano. No toivottavasti he tänäkin iltana osoittautuvat kehujeni arvoisiksi.
 

Salama44

Jäsen
puumaila kirjoitti:
Kyllä tuo Keinänen-Laakso-Salo on mestistasolle, ellei nyt aivan eliittiä, niin lähellä sitä. Tietenkään nämä nimet ei eri paikkakunnilla hirveän paljoa välttämättä sano. No toivottavasti he tänäkin iltana osoittautuvat kehujeni arvoisiksi.
Tänään he olivat ainakin tekemässä TuTo:n molempia maaleja kun taas Forsellit jäivät ilman maalia. Ilmeisesti todellinen taisteluvoitto taas Salamoille kun katsoo tilastoja:

Salamat - TuTo, laukaukset 38 - 86
torjunnat, Juha Korhonen/Salamat, 95.56% , 10-18-15 = 43
torjunnat, Kuokkanen/Törnström, 86.36% , 6-5-8 = 19

Rangaistukset: Salamat 6x2 min, TuTo 3x2 min

Tuukkaselta hyvä taktinen liike ottaa aikalisä heti 0-1 tilanteessa sillä 0-2 olisi voinut olla jo liikaa.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
TuTo vei kaksi ekaa erää Salamoita miten tahtoi ja toisen erän viimeisellä sekunilla tullut Salamoiden tasoitus oli siihen mennessä Salamoiden kolmas maalipaikka siihen mennessä, oikea taivaanlahja. Tolppien välissä ollut Juha Korhonen piti kotijoukkuetta pystyssä, hyvä että huippuvire on löytynyt taas.

Kolmas olikin jo sitten pelillisesti tasaisempi ja Salamoilla oli pari paikkaa lisämaaleihinkin. Matti Uusivirralta hyvä yksilösuoritus toisessa maalissa.

Kun katsoo koko peliä niin aika surkeata kiekollista peliä kotijoukkue esitti, ei tuommoisella roiskimisella pärjää pitkässä juoksussa eikä se ole katsomoonkaan kovin viihdyttävää.
Ehkä ainoa oikea taktiikka kun on kädettömiä pakkeja.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Jykä oli juu hyvin hereillä ja painotti pojille sitä ettei TuTo VOI KERTAKAIKKIAAN saada jatkuvasti YV-hyökkäyksiä...

Totuuden nimessä sanottava, että väh. kaksi kolmasosaa pelistä Salamat olivat vastaanottavana osapuolena, mutta maalit lasketaan. Ihan tokan erän loppuun "Blues-kentältä" todellinen tahtomaali ja kolmannen alkuun toinen mokoma, tällä kertaa helponlaisesti räpylän takanurkkaan. TuTo vaihtoi kassarin tän tokan maalin jälkeen, mutta en kyllä ymmärrä miksi (jos Kokkoselle ei sattunut loukkaantumista, ei ainakaan näyttänyt kovin vaivaiselta). Korhosen Juhalle helposti TuTon toka maali, mutta muuten saavat pojat tarjota useamman kierroksen jäätelöbaarissa => huippupeli!! Saikulta ja Peksiltä (sekä varauksin Öhbergiltä) ehjä suoritus! Helin; voi voi... kun ei ehdi niin ei ehdi. Aina perässä ja koukku kainalossa...

Uusivirta on aika äijä Mestikseen ja jos Salamoilla olisi tarpeeksi laaja materiaali niin ilman muuta Sinisalo-Flinck-Uusivirta koko ajan kasassa.

Sellainen nyanssi vielä, että pelin vedettiin tokan erän oliko puolesta välistä kahdella dumarilla kun toinen linjuri (Heikura) sai kiekon käkättimeensä => Niisku herrasmiehenä toi jätkälle jäältä löytäneensä hampaan ;-)

Salamoilla on tähän sarjaan kohtuu hyvä hyökkäys, vain pakki (tai kaksi) puuttuu!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös