To 5.4.2012 Blues-Pelicans 2.välierä

  • 26 929
  • 108

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ei Pelicansia ja KalPaa voi pelitaktisesti verrata toisiinsa kuin siinä, että molemmilla on selkeät heikkoudet sekä ehkä jopa kapea keinovalikoima ratkoa otteluita. KalPa pyrki rakentamaan peliä kulmapörräämisen ja aktiivisen liikkeen kautta, Pelicansin vahvuudet ovat selkeästi äijämäinen suoraviivaisuus ja erikoistilannepelaaminen. Väittäisin, että Pelicans olisi kuitenkin selkeästi kovempi joukkue, jos nämä kaksi pelaisivat vastakkain - mutta kun eivät pelaa, asiaa on turha enempää pohtia.

Bluesin kannalta Pelicansin vahvuudet ovat selkeästi todennäköisemmin haavoittavia kuin KalPan, koska Pelicansin vahvat alueet ovat Bluesin heikkouksia vastaan. Toisaalta Bluesin vahvuudet näkyvät myös enemmän Pelicansia vastaan kuin KalPaa vastaan, koska myös Bluesin vahvuuksilla pelataan Pelicansin heikkouksia vastaan. Ja koska tässä parissa joukkueiden vahvuudet ja heikkoudet (sekä pelifilosofiset seikat) menevät selvästi ristiin, maaleja tullaan näkemään keskimääräistä enemmän tulevaisuudessakin - ei välttämättä kaikissa yksittäisissä peleissä, mutta sarjan tasolla. Tai sitten jompi kumpi joukkue keskittyy omien vahvuuksiensa kautta pelaamisen sijaan vain eliminoimaan vastustajan vahvuuksia - silloin sarjan henki voi muuttua nopeastikin. Ja totta kai peliä pitää viilata siihen suuntaan, että oman voiton todennäköisyys yksittäisissä peleissä kasvaa, mutta tarkoitin tässä täydellistä filosofista muutosta, jota tuskin nähdään.
 

dytr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kings
Tänään jatketaan läpsyttelyä.

Viime peli oli tasainen, kahden väsyneen joukkueen jokseenkin ihmeelliseksikin luonnehdittava peli. Pelicansin rutiini maalinteossa mielestäni ratkaisi kyseisen ottelun Lahtelaisille.

Tosiasia on kuitenkin se, että Blues on valovuosia Kärppiä huonompi joukkue. Olisi todellinen pettymys nyt jos tiputtaisiin finaaleista, sillä tätä jengiä vastaan voidaan joka ilta voittaa vain perussuorituksella. Kärppiä vastaan jouduttiin joka ilta venymään parhainpaamme. Eilen tuntui ettei kenelläkään pysynyt oikein ajatus leikissä mukana ja kaiken maailman töykkälät tulivat hirveällä höökillä päälle. Perusasiat kuntoon niin tämä sarja viedään 4-1.

Bluesilta erottui eilen Eriksson ja Ikonen, joka oli aika näppärän oloinen kaveri kiekon kanssa.

tänään peli päättyy 2-4.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Onko Espoon päässä Sailion tilanteesta mitään faktatietoa?
Lääkäreillä toivottavasti, mutta tähän aikaan kaudestahan näitä ei juurikaan kommentoida. Sailio otti yhdessä vaihdossa kaksi laukausta samaan jalkaan samassa vaihdossa viimeisessä KalPa-ottelussa. Olin näkevinäni hänet vielä kerran sen jälkeen kokeilemassa yhdessä vaihdossa. Ja kun nyt kerran kysyt faktoja, annan sinulle oman arvioni joka ei perustu yhtään mihinkään: Sailio ei pelaa välierissä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kiva muuten nähdä minkälaisen mökän Pelicans-fanit saavat aikaan. Eilisessä pelissähän oli vierasporukan kannalta se huono puoli, että tänään on normaali työpäivä. Täytyy siis nostaa hattua niille vierasfaneille, jotka paikalle lähtivät. Tän päivän pelissähän homma on täysin toisenlainen: huomenna on kaikilla vapaata, joten Pelsu-porukalla ei ole mitään syytä himmailla. Toivottavasti vetävät kunnon räät poskelle ja pitävät mekkalaa - ilman läpsytinurpoilua.

Tai jos läpsytinurpoilu on tullut jäädäkseen, niin panostetaan sitten ensi kauteen ja otetaan ne jonkun ehdottamat pierupussit käyttöön. Jokaiselle katsojalle yksi, niin johan saadaan LUTUURIA ja tunnelmaa halliin. Jos pierupussi koetaan liian hankalaksi, räikkä tai rumpu jokaisen käteen ulko-ovella - seuran toimesta totta kai - niin tunnelma on katossa.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Eilinen peli oli odotetun värikäs ja vauhdikas.
Alku Pelsuilta oli murhaava, toka erä täysin Bluesin ja loppu vähän Bluesin merkeissä myös.

Hovinen? Jos ei pelaa, niin uskon Bluesin saumoihin. Hienosta lopputuloksesta huolimatta Kuusela oli maalillaan aika hatara. Monessa kohtaa huonoa kiekkokontrollia ja erikoista sijoittumista. Tuurilla ja tottakai taidolla hoiteli silti voiton kotiin kovan paineen alla. Hieno suoritus.

Bluesin esityksestä en ihan alkua lukuunottamatta ole huolissani.
Sen jälkeen homma kulki hienosti ja varsinkin ykkösketjun peli kulkee todella hienosti. Toivottavasti sama jatkuu edelleen. Eriksson on kyllä pelannut huikeaa kevättä, harmi ettei se 3-5-av:n hieno rystynosto osunut riman alle. Se olisi ollut eilen kriittinen.

Pelsun Lasch on vaarallinen pikkumies. Häneltä vaan tila pois eilistä paremmin, niin hyvä tulee. Sai vähän turhan vapaasti iskeä ne häkkinsä eilen.

Hieno alku sarjalle jo saatu. Toivottavasti jatko on tänään yhtä viihdyttävää kamaa.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eihän nyt herran jestas Wärniä voi kokoonpanon ulkopuolelle pistää. Peli on muutakin kuin ne maalit ja 5 vs. 5 peli. Max muodostaa alivoimalla Rinkisen kanssa hyvän parin. Loukkaantuminen vei Maxilta ne orastavat kädet, mutta edelleen mies on tärkeä työjuhta joukkueelle. Kuluttaa vastustajalta energiaa taklauksilla ja on kulmissa vahva. Sama pätee Pikkaraiseen ilman tuota alivoima pelaamista.

Molemmilla herroilla (Wärn ja Pikkarainen) pleijareissa plumiinus kuitenkin niukasti pakkasen puolella ja kiikaritehot tähän mennessä. Liike ei tahdo kummallakaan aina riittää ja isoilla miehillä liike tuskin ainakaan parantuu kun pelejä tulee näin tiuhaan. Vielä kun Barona-areenassa on iso kaukalo, niin liikettä tarvittaisiin vähän Lahden pienempää laatikkoa enemmän. Tästä syystä tuoretta miestä välillä laatikkoon ja Tavi kehiin jomman kumman tilalle.

Kuten aiemmin mainitsin niin Jormakka sitten taas ehdottomasti Sopasen tilalle. Vilillä oli taas eilen tosi heikko ilta ja ehkä olisi taas aika ladata akkuja peli tai pari. Jormakan avulla saadaan paljon lisää energiaa ja luisteluvoimaa joukkueeseen. Sitä mielestäni nyt tarvitaan.

Kun kerran materiaalissa on laajutta, niin sitä kannattaa käyttää. Jo pelkästään senkin takia, että saadaan jaettua kuormaa useammille pelaajille ja eikä ajeta kaikkia pelaajia ihan piippuun. Toisekseen pelituntuma on hyvä säilyttää mahdollisimman monilla, ettei ihan kylmiltään tarvitse kehiin tulla, jos tulee loukkaantumisia. Siitäkin syystä Tavi on syytä ottaa kehiin viimeistään nyt.

Puolustuksessa materiaali on vähän kapeampi ja kynnys Hurrin tai Pietilän kokonpanoon nostamiseen on aika lailla suurempi, joten siellä pitää laittaa kädet ristiin ja toivoa parasta, ettei loukkaantumisia tule. Tosin Seikolan esitykset alkavat olla niin luokattomia, että jos samaa rataa suoritukset heikkenevät, niin kohta kuka tahansa pystyy hänet paikkamaan.
 
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Markus Seikola - Siis mitä ihmettä?...
Justin Hogdman - Hodari oli Kärppäsarjassa Pelicansin parhaimmistoa ja odotin häneltä tänäänkin paljon mutta ikävä kyllä jouduin pettymään...
Joonas Järvinen - Niin hyvästä puolustajasta kun onkin kyse niin nyt oli tosi huono ilta Järviselle...
-Ilkka Pikkarainen- Pikulta kaivataan paluuta parhaalle tasollensa koska kolmoskenttä on ollut playoffeissa kokonaisuutena selvästi meidän heikoin lenkki...
Max Wärn - Aloitti kauden syksyllä loistavasti mutta loukkaantumisesta palattuaan ei ole tehnyt maalin maalia...

Harmillisen samankaltainen listaus kuin mitä itse ynnäilin ennen eilistä peliä. Mukaan luettuna vielä Järvinen, joka aivan yllättäen useamman hyvän esityksen jälkeen oli hätää kärsimässä. Eilinen peli ei tuon muun joukon osalta valitettavasti juurikaan parantunut. Kirsikkana kakun päällä luonnollisesti Seikola, joka tuntuu sulavan peli peliltä samaan tyyliin kuin Kalpan veskariosasto. Minkä sortin Esa Saarinen sinne koppiin tarvitaan, että ukko saataisiin henkisesti takaisin terveen kirjoihin...?

Jos edes ykkös- ja nelosketju säilyttää tasosonsa ja alakerta saadaan taas suurin piirtein järjestykseen, niin kyllä tässä edelleen ollaan vahvasti voiton syrjässä kiinni (sanoo optimisti). Hiukan jännittää Kuusela; nyt kun miehellä on aikaa ihan oikeasti valmistautua peliin, niin toivottavasti siitä on enemmän apua kuin haittaa.

Pikkarainen on niin pihalla etenkin kiekon kanssa, että kyllä itsekin soisin Jormakalle näytön paikan. Hänellä on selkeästi parempi maalintekopotentiaali ja kyllä ne tehot myös kahden kärkiketjun ulkopuolellakin ovat tervetulleita.

Lopuksi vähän realismiakin; Blues tulee parantamaan eilisestä ja itse en pitkävetomaasinoihin koskisi vaikka kentällä ei olisikaan oman kylän poikia.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aika ihmeellistä, jos joku saa käännettyä asian niin, että joukkueelle on etu, että ykkösmaalivahti on loukkaantuneena ja hänen paikallaan pelaa selvästi heikompi kakkosveskari. No Tami on Tami...
 
Toi oli hyvä!! Peukku sille, että Espoosta löytyy huumoria roppakaupalla enemmän kuin Oulusta!

No hohhoijakkaa :D. Taisi olla jo ainakin toinen viesti, näissä Bluesin ja Pelicansin välisissä otteluketjuissa, joissa keskityt lähinnä oululaisille vittuiluun... Ulkopuolisena olisi mukava lukea kommentteja näistä kahdesta joukkueesta, mutta jatka toki tätä huumorilinjaasi. Anteeksi, että tartuin tähän, mutta olenhan tosikko oululaisparka.

Sitten asiaan. Eilisessä pelissä Pelicans oli kyllä yllättävän vaisu, kun vertaa aikaisempiin kotipeleihin. Tänään kotipelissä olisi Bluesin paikka iskeä, varsinkin jos Kuusela on maalissa. Kuusela ei ollut puolivälierissä huono, mutta jotenkin Kuuselan maalissaolo vaikutti aina koko pelikaanilaumaan negatiivisesti. Henkisesti tärkeä paikka siis edessä tänään. Jos pelikaanit voittaa tänään Kuuselalla, veikkaan että sarja menee 4-0 tai 4-1 Pelicansille. Jos taas Blues jatkaa eilisen kaltaista hyvää peliä ja iskee paikoista maalit voittaen pelin, tulee tästä pitkä sarja.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Kuusela ja Ore näyttävät olevan avaavat maalivahdit. Isompi kysymys lienee, kuka hitto on Niklas Tikkinen?
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans tänään:

Luttinen - Koskiranta - Lasch
Järvinen - Seikola

Smolenak - Hodgman - Sopanen
Brocklehurst - Latvala

Wärn - Immonen - Pikkarainen
Jalvanti - Marttinen

Rinkinen - Paakkolanvaara - Pöyhönen

Kuusela - Juvonen

Ei sit tullu Jormakkaa tai Tavia. Toisaalta toi voi vielä muuttua mut epäilen. Itse olisin halunnut ainakin toisen kyseisistä herroista nähdä kentällä tänään.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Samoilla siis mennään kuin eilen sillä erotuksella, että Kuusela aloittaa maalissa ja Juvonen varamokkena. Olisin kyllä ainakin Jormakan odottanut pääsevän kokoonpanoon kun niin monella näytti olevan tukkoista eilen. Olisi tuonut hyvin luisteluvoimaa, mutta näillä kai sitten mennään elleivät ilmoitetut kokoonpanot ole sitten ihan huuhaata niin kuin välillä puolivälierissä olivat.
 
Viimeksi muokattu:

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
No hohhoijakkaa :D. Taisi olla jo ainakin toinen viesti, näissä Bluesin ja Pelicansin välisissä otteluketjuissa, joissa keskityt lähinnä oululaisille vittuiluun... Ulkopuolisena olisi mukava lukea kommentteja näistä kahdesta joukkueesta, mutta jatka toki tätä huumorilinjaasi. Anteeksi, että tartuin tähän, mutta olenhan tosikko oululaisparka.

Sitten asiaan. Eilisessä pelissä Pelicans oli kyllä yllättävän vaisu, kun vertaa aikaisempiin kotipeleihin. Tänään kotipelissä olisi Bluesin paikka iskeä, varsinkin jos Kuusela on maalissa. Kuusela ei ollut puolivälierissä huono, mutta jotenkin Kuuselan maalissaolo vaikutti aina koko pelikaanilaumaan negatiivisesti. Henkisesti tärkeä paikka siis edessä tänään. Jos pelikaanit voittaa tänään Kuuselalla, veikkaan että sarja menee 4-0 tai 4-1 Pelicansille. Jos taas Blues jatkaa eilisen kaltaista hyvää peliä ja iskee paikoista maalit voittaen pelin, tulee tästä pitkä sarja.

Enpä jaksa edes laskea montako kommenttia sieltä päin on tullut tähän Pelicansin ja Bluesin väliseen keskusteluun mentaliteetilla "tappakaa kaatuilevat amerikkalaispellet" tai "kolatkaa Hovinen"! Mutta ok....lupaan pyrkiä asialliseen kommentointiin ainakin niin kauan, kunnes uusi katkera kärppäkommentaattori tulee itkemään tai vaan vakuuttelemaan, että yhtään ei vituta, mutta....

Mutta asiaan, ei näytä Suikkanen ottavan Jormakkaa kokoonpanoon. Pidän sitä isona virheenä, mutta enhän olekaan Suikkanen, se harmaan alueen taitaja.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä

Jep, ensijärkytyksestä selvittyäni löysin jannun tiedot Eliteprospectista ja näytti ihan kohtalaiselta stuntilta, mutta heti Dalen pariksi? Onkohan Late nyt ihan varma, että uusi kaveri (monetkohan reenit on alla miesten puolella) kannattaa laittaa juuri Clarken pariksi?
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Jahah,

tänään olisi sitten paikka ajella Kuuselan syliin. Ei sillä etteivät Pelsupakit siitä muistuttaisi,
mutta ihan vaan notta nähtäisiin miten pää kestää Kuuselalla.

Ja jos ei kestä, joutuu Pelsut turvautumaan 3. veskaan, minkä kyllä jo laskisin Bluesille eduksi.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mutta asiaan, ei näytä Suikkanen ottavan Jormakkaa kokoonpanoon. Pidän sitä isona virheenä

Samaa mieltä. Jormakka olis tuonu niin paljon nopeutta tohon peliin. Tuoreilla jaloilla ois pystyny varmasti luomaan todella monta maalipaikkaa ainakin, plus mahdollisesti jäähyjä. Mutta luotetaan nyt kuitenki Suikkaseen.
 

k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
Kuusela ja Ore näyttävät olevan avaavat maalivahdit. Isompi kysymys lienee, kuka hitto on Niklas Tikkinen?

Ehkä lahjakkain kiekollinen puolustaja, joka on espoolaisessa kiekossa ollut sitten Laatikaisen.

Pelasi koko kauden A-junnuissa. Tehot runkosarjassa 39 ott. 8+15. A:n tiputtua jatkosta liittyi B-junnuihin playoffseissa, tehot 9 ott. 2+8.

Hän on 94-syntynyt 181-senttinen kaveri. Tuskin saa paljoa peliaikaa, mutta potentiaalia löytyy. Tikkinen pelasi aiemmin hyökkääjänä jos oikein muistelen.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tuskin saa paljoa peliaikaa, mutta potentiaalia löytyy. Tikkinen pelasi aiemmin hyökkääjänä jos oikein muistelen.

Kyllähän Bluesissa on totuttu ajamaan kaverit sisään ihan kunnolla, ja ensikertalaisetkin ovat saaneet todella paljon vastuuta. Hänet on kuitenkin sijoitettu kakkospariin, eli voi jopa pelata ylivoimaa, jos kerta kiekolliset taidot ovat hänen vahvuutensa.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
No missähän se Korpikarikin nyt mahtaa olla?

Onhan tuo Bluesin puolustus koomisen näköinen nimilistaltaan. Ainoa "mitat täyttävä" pakki on Varakas, muilla ei pitäisi olla mitään asiaa kahteen ensimmäiseen pakkipariin. Ei voi Bluesia muutenkaan syyttää siitä, etteikö junnuille annettaisi vastuuta, 1-2 kentissä kun pelaavat Aaltonen (18v), Ikonen (17v), Tikkinen (17v) ja kolmosparissa vielä Valkonen (18v).

Onneksi pelejä ei kuitenkaan ratkota nimilistoilla, eihän Pelicansin tämän päivän veskareitakaan kukaan tuntenut vielä viime viikolla.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Päin vastoin, silloin ruuti on märkää.

Mitä luulet kumpi räjähtää paremmin märkä vai kuiva ruuti? Kumpien veikkaisit toimivan paremmin aseessa, semmoisten luotien, joissa on kuivaa vai märkää ruutia?

No kappas. Sainpahan päivän naurut tyhmyydelleni :DDDD

Ei helv...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös