To 22.11.2012 Jokerit - Lukko

  • 7 727
  • 22

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tänään siis luvassa Jokereiden ja Lukon kamppailu.

Jokereilla alla voitto Kärpistä kovan taistelun jälkeen, vaikka lopussa vähän Kärpät pääsikin yllättämään. Loukkaantumissuma vaivaa edelleen, mutta peli tuntuu silti toimivan ihan mallikkaasti. Toki fakta on se, että pitkään ei näin voida jatkaa ja sairastupa lista voisi pikkuhiljaa alkaa lyhentymään, eikä päinvastoin. Mahdollisesti Eronen takaisin kokoonpanossa (?), mutta muita sairastupalaisia turha odottaa mukaan vielä ainakaan tänään peliin (?). Odotan Jokereilta samantyyppistä jääkiekkoa mitä pelattiin Kärppiä vastaan, eli omilla vahvuuksilla pelaamista, toki sillä erotuksella, että liian isoja riskejä ei kannata puolustuksen kokemattomuudesta johtuen ottaa. Tämä toimi Kärppiä vastaan hyvin, joten miksi toistaiseksi toimivaa linjaa muuttamaan.



Lukolla puolestaan alla eilinen peli Saipaa vastaan, josta tuli 1-2 kuokkaan. Ilmeistesti Lukon eilinen peli ollut aika tahema, joten uskoisin, että Lukko pyrkii saamaan ottelulle mahdollisimman hyvän startin, tosin eilinen peli saattaa painaa jaloissa, joka verottaa varmasti otteluun valmistautumista suhteessa Jokereihin. Danskepåjkarna ovat tänäänkin varmasti Lukon voiton avain, ovat hirmuisia kavereita jokainen.


Tasainen vääntö tulossa. Jokereiden voittoa toki toivon, mutta ei Lukko missään nimessä huono joukkue ole parhaimmillaan (viimeaikoina ei ole ollut oikein iskussa?), joten missään tapauksessa Jokereilla ei ole varaa lähteä takki auki otteluun, nyt etenkään, kun materiaali antaa tasoitusta Lukolle. Noh, hyvinhän pojat pelasi viimeksi, joten miksipä ei tänään.


Lapulle ykkönen ja 2,4,5 -1,2,3


EDIT. Kun tuota Lukon kerrointa katsoo, niin onhan se aika pelattavan oloinen. Taidan sitäkin tänään kokeilla! :) Ei vituta sit.
 
Viimeksi muokattu:

JaSa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks
Jokerit pelaa tänään seuraavalla kokoonpanolla:

86 Teuvo Teräväinen – 81 Ilari Filppula – 12 Steve Moses
88 Joonas Rask – 32 Riku Hahl – 28 Jani Rita
25 Jarkko Ruutu – 22 Juhani Tyrväinen – 6 Teemu Pulkkinen
39 Matti Lamberg – 14 Tomi Mäki – 15 Markus Hännikäinen

7 Antti-Jussi Niemi – 65 Erik Karlsson
58 Nico Manelius – 2 Jeremy Dehner
63 Esa Lindell – 60 Santeri Saari

37 Eero Kilpeläinen AM
29 Joonas Korpisalo

Kokoonapano on siis sama kuin tiistain Kärpät pelissä.

Lähde: Jokerit FB
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko tänään:

Kangasmäki-Azevedo-Riska
Kovanen-Caldwell

Ilomäki-Jasu-Nurmi
Tikkanen-Honkaheimo

Keränen-Nielsen-Bödker
Larsen-Generous

Koskinen-Kauvosaari-Koskenkorva

Nielsen

RD tehnyt hieman muutoksia. Vehanen avaa nyt luukkua +Bertrand on siirretty pois kokoonpanosta ja Kauvosaari tilalle.

Jos Jokerit menee johtoon, tiivistää RD todennäköisesti näin:

Koskenkorva-Azevedo-Riska
Kovanen-Caldwell

Koskinen-Jasu-Nurmi
Tikkanen-Honkaheimo

Keränen-Nielsen-Bödker
Larsen-Generous

Lukolla muuten kokoonpanossa vain 1 pelaaja on syntynyt 90-luvulla. Jokereilla 90-luvulla syntyneitä on kokoonpanossa peräti 10 pelaajan verran. Eli Lukolla on huomattavati kokeneempi joukkue. Toivottavasti tämä näkyy myös kentällä. Varsinkin puolustus on Lukolla todella kokenut ja rutinoitunut, kun vertaa Jokerien vastaavaan.

Edit.Korjattu kirjoitusvirheet.
 
Viimeksi muokattu:

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko tänään liikenteeseen kokoonpanolla:

Kangasmäki Azevedo Riska
Kovanen Caldwell

Ilomäki Jasu Nurmi
Tikkanen Honkaheimo

Keränen Nielsen Bödker
Larsen Generous

Koskinen Kauvosaari Koskenkorva

Nielsen
Vehanen

Jonkin verran siis muutoksia eiliseen kokoonpanoon. Ilomäki on siirretty kakkosen laitaan ja Bertrand on tiputettu pois kokoonpanosta. Nelosen keskelle nostettu Kauvosaari ja nuorempi Nielsen on hieman yllättäen maalissa.
 

Pasilan Polle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Happee -01
7 Antti-Jussi Niemi – 65 Erik Karlsson
58 Nico Manelius – 2 Jeremy Dehner
63 Esa Lindell – 60 Santeri Saari

Sen verran on muutosta, että Erik I saa parikseen Ajun ja kolmosparissa luutii kaksikko #63 #60, molemmat vuosimallia -94.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lukolla muuten kokoonpanossa vain 1 pelaaja on syntynyt 90-luvulla. Jokereilla 90-luvulla syntyneitä on kokoonpanossa peräti 10 pelaajan verran. Eli Lukolla on huomattavati kokeneempi joukkue. Toivottavasti tämä näkyy myös kentällä. Varsinkin puolustus on Lukolla todella kokenut ja rutinoitunut, kun vertaa Jokerien vastaavaan.
Täytyy toivoa, että tämä näkyy sillä lailla, että Jokerit jaksaa ja luistelee Lukolta jalat alta. Tuo on kyllä hyvä huomio, että tällä kaudella Jokerit on mennyt todella nuorella kalustolla. Ihan hyvin tätä kuvasi esim. se, että edellisessä Kärppä ottelussa yksin Ilkka Mikkolalla oli vyöllään enemmän liigamatseja kuin Jokerien koko pelanneella puolustuksella yhteensä !! Aika jäätävä tilasto.

Tasaisista matseista on tullut jo jonkinlainen perinne näissä Jokerien ja Lukon taistossa. Samaan uskon tänäänkin, numerot varmaankin pysyvät maltillisina ja tulosvetoajattelulla 2 ja 3 molemmille voisi olla aika lähellä. Harmittavan vähän on hajua Lukon kaudesta tähän mennessä, mutta vahva mutu-tuntuma on, että siellä pitkälti voitetaan tai hävitään Tanskan poikien peliesitysten mukaan. Jotenkin sillä lailla olen mieltänyt, että NHL-kauden alkaessa Lukko saattaisi olla kaikkein vaikeimmassa tilanteessa. No, illallahan se sitten nähdään kuinka danskit päjäävät kirkkaiden valojen alla.

Kaikki paikan päälle menevät, pitäkäähän silmät auki ja jos näette niin nostakaa Maliaa!
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Tasaista on tosiaan ollut tällä kaudella. Molemmissa matseissa Lukko on tullut takaa tasoihin ja kerran myös rankkareilla ohi. Ekassa matsissa muistaakseni Veistola otti typerän 5 minuuttisen, joka meinasi olla kohtalokas Jokereille. Onneksi häntä ei ole pahemmin kentällä näkynyt sen matsin jälkeen. Tokassa matsissa taas Jokereiden ykkönen hyytyi lopussa omassa päässä ja Lukko teki siistin tasoitusmaalin. Nyt meidän ykkönen on hieman eri kokoonpanossa.

Pitää vaan toivoa, että Jokerit pelaa samalla draivilla kuin tiistaina ja pysyy jäähypenkiltä poissa. Onnistuiskohan Manelius toisessa matsissa putkeen? Se jää nähtäväksi, kuten ehkä myös Malia.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
RD on ottanut siis Bertrandin pois surffailemasta, mikä olikin oikea liike. Kangasmäki saa toisen tilaisuutensa ykkösessä. Eniten ihmettelen Simon Nielsenin peluutusta, mutta kai hänellekin on annettava peliaikaa, vaikka Vehanen on noussut selväksi ykköseksi ja vähitellen alkaa olla entisensä.

Edellisessä Jokerit-Lukko pelissä Hesassa oli kaksi aika aneemista joukkuetta. Varsinkin Lukolta oli puhti pois. Nyt toivon sähäkkää ottelua ja taistelua pisteistä. Eilen Lukko auttoi Saipan sarjakärkeen, toivottavasti ei tee samaa tänään Jokereille.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Yhtä kamalalta tuo Jokereiden koostumus näyttää kuin Kärppiä vastaan ja yhtä heikot mahdollisuudet lähtökohdiltaan tässä pelissä pärjäämiseen on kuin oli ennen sitäkin. Tänään nähdään iskeekö salama kaksi kertaa samaan paikkaan, vai oliko se tiistainen ihmevoitto tällä kokoonpanolla once in a life time kokemus. Mitähän vedonlyöntifirmat tässä matsissa on kertoimiksi taikoneet, Kärppiä vastaan tuli vedonlyönnillisesti turpiin, tässä pelissä otan mielelläni samanlaisen skenaarion kuin silloinkin.

Lähtökohdat peliin on siis jälleen David (Jokerit) vastaan Goljat (Lukko) ja Eerolta vaaditaan taas päällään seisomista, hyökkääjiltä vähintään yhtä kovaa asennetta kuin tiistaina ja puolustukselta itsensä totaalista ylittämistä. Toivotaan sitä mutta peliin on näin kannattajana jälleen paras lähteä ihan hauskaa pitämään tuloksesta välittämättä ja nauttia onnistumisista ja seksikkäiden Cheer Up Teamin tyttöjen tanssimisesta ja toivottavasti Namu Ice Girls on löytänyt tänään jälleen ihan täysikäiset tytöt jäälle.

Tulta päin ja jos kaadutaan niin kaadutaan toivottavasti saappaat jalassa taistellen.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Varovaisen toiveikkaana suunnataan areenalle. Jälleen kasassa, ehkä sm-liigahistorian hasardein puolustus, mutta näillä mennään. Voitto vaatii kyllä ylisuorittamista, mutta siihen uskotaan. Mielenkiintoinen ilta ainakin edessä, jatkavatko nuoret pelaajat upeaa esiinmarssiaan?
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Jotenkin pelottaa, että Lukon tanskalaiset eilisestä huonosta pelistä sisuuntuneena ja vievät tätä meidän puolustusta liian pahasti. Puolustus ylisuoritti loistavasti Kärppä-pelissä joten pitää vain toivoa, että ylisuorittaminen jatkuu. Jotenkin semmoiseet aavistukset on, että Bødkerin maaliputki saa jatkoa.

Lukolla on puolustuksessa neljä alisuorittaa eli heidänkin monista ongelmista ehkä suurin löytyy sieltä. Joukkueen avauspelaaminen on ollut väliä samaa tasoa Ilveksen kanssa, joka mielestäni on oiva sana kuvaamaan kuinka surkeata se on. Lukon yv on myös ollut surkeaa, mutta eipä hirveästi löydy luottoa tohon meidän alivoimapelaamiseen.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Hengetön Lukko. Ensimmäisessä erässä oltiin hallitsevia, mutta Jokerit kävi tekemässä ainoasta paikastaan maalin. Toisessa erässä vähän samaa kaavaa.

Sitten Dufva aloitti penkitys / peluutus rumban ja homma levisi käsiin.

Paskaa.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Todella tylsä ottelu ja tästä ei jäänyt muuta käteen kuin 3 pistettä ja hyvä mieli. Lukko hallitsi ottelua pari erää näennäisesti, mutta Jokerit teki maalit paikoistaan ja Eero pelasi suht vakuuttavan pelin.

Jengiä on lasaretissa, mutta niin vain se juna puuskuttaa eteenpäin. Vakuuttava esitys, vaikkakaan mitään erikoista viihdettä tämä ottelu ei tarjonnut.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ei ollut tylsä matsi. Oli taklauksia ja loppuun asti sai jännittää pitääkö Kilpeläinen nollan. Pitihän se ja ansaitusti vei tähdet. Tyrväinen väänsi hienon maalin ja Teukka oli terävänä.
Jokerit on voittanut mielestäni enemmän matseja vajaammalla kuin ns. paremmalla kokoonpanolla. Jätkät taistelee ja verkot soi. I like.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jokerit pelasi tasaisen kuuskytminuuttisen ja lukko vain kahdessa ekassa erässä molemmissa kymmenen minuuttia yritteliäästi. Ja kun ei se men ni ei kai sitä sit tartte pelatakaan. Kovasti oli lukolla luovuttanut meininki kolmannessa erässä ja selät suoristu lähes jokaisella.
Ja sitten vielä tuo herra Caldwellin jalkapallomainen syöttö omaan päätyyn molarille, jota Kovanen yritti paniikinpäiten klaarata, löysi tietenkin tiensä hienosti lukon maaliin! EI hyvä!
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jos nyt lukkofanit välttämättä haluavat syntipukkia etsiä, niin olihan se Matt Generous joka kahdesti pelasi itsensä ulos, kun kasetti ei kestänyt kun häntä taklattiin ja piti lähteä "kostamaan". Molemmilla kerroilla Jokerit rankaisi maalillla.
 

Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Mikäs se Mooseksen korkea maila -jäähy oikein oli, hidastuksessa näytti että vastus oli reilusti alle olkapään tasoisen asennon joten miten siitä voi vislata jäähyn?

Ihan 4-0 arvoisesti Lukko ei ollut huonompi, toisena päivänä olisi tuossa taistellut voitostakin. Hyvä kuitenkin että Eerolla kulki ja maalinteko sujui, Pulkkiselle voisi nykyisellään antaa reilusti enemmänkin peliaikaa (vai mitä sanoo Gags?) ja myös Tyrväinen on nostanut kovasti tasoaan vastuun myötä. Filppulalle mukavan maltilliset peliminuutit, oikeaan suuntaan peluutuksen suhteen ollaan kuitenkin menossa. Vain Karlsson pelaa puolta peliä, mutta tuskinpa vastoin tahtoaan vaan tottumiskysymys.

Niin ja Manekin taas plussalla eikä moitittavaa, hyvä Nico!

Mihinkäs tuossa kokoonpanossa V. Filppulan, Eavesin, Hardtin, Heinon ja Ben Amorin oikein sovittaa?
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mikäs se Mooseksen korkea maila -jäähy oikein oli, hidastuksessa näytti että vastus oli reilusti alle olkapään tasoisen asennon joten miten siitä voi vislata jäähyn?

Eikös se ole ihan sääntökirjassa, että jos maila osuu kasvoihin, niin siitä vihelletään korkea maila. Joku joukkue voisi joskus kokeilla pelata ryömien ja hakeutua vastustajan mailan lähettyville.

Tuossahan tilanteessa Moseksen maila osua kaveria naamaan, kun tämä kiilloti jäätä kielellään.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos nyt lukkofanit välttämättä haluavat syntipukkia etsiä, niin olihan se Matt Generous joka kahdesti pelasi itsensä ulos, kun kasetti ei kestänyt kun häntä taklattiin ja piti lähteä "kostamaan". Molemmilla kerroilla Jokerit rankaisi maalillla.

Jos tästä tappiosta nyt jotain syntipukkia välttämättä haluaa hakea, niin Simon Nielsen on ainoa kaveri joka tuosta joukkueesta ei peilissään sellaista näe.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Jos nyt lukkofanit välttämättä haluavat syntipukkia etsiä, niin olihan se Matt Generous joka kahdesti pelasi itsensä ulos, kun kasetti ei kestänyt kun häntä taklattiin ja piti lähteä "kostamaan". Molemmilla kerroilla Jokerit rankaisi maalillla.

Huvittavaakin huvittavampi logiikka. Ilmeisesti ilman näitä kahta suoritusta Lukko olisi voittanut reilusti, koska olisi tehnyt 0 maalia ja päästänyt vain 2. Siis Generousiin ratkesi tämä peli. Sen lisäksi, että aiheutti 2 omiin niin ei tehnyt viittä maalia. Vittu mikä paska.

Mutta syntipukki löydetty. Generousille potkut niin Lukko voittaa loput runkkarin pelit. Kiitos tästä vihjeestä gags.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Varsin hämmestyttävä voitto myös eilen, ei kuitenkaan niin hämmästyttävä kuin Kärppiä vastaan. Eilen Jokerit pelasi kokonaisuutena vahvan pelin. Ja vaikka Lukko ampui paljon niin todellisia vaarallisia paikkoja niistä oli vain murto-osa, tai sitten Eero pelasi niin varmasti ettei ne tuntuneet ainakaan pahoilta. Ihan alussa tuli pari puolustusvirhettä mutta sen jälkeen puolustus ja koko kenttämniehistö auttoi hyvin Eeroa. Maneliukselta toinen erittäin vahva peli putkeen, nyt ei tullut pistemerkintöjä mutta puolustussuuntaan varsin virheetöntä tekemistä. Samoin Lindell oli eilen hyvä. No ei siellä kovin huonoja ollut kukaan jos voitetaan 4-0.

Filppula on hurjassa lennossa ja pisteitä tippuu kovalla tahdilla, sen lisäksi Moses on löytänyt maaottelutauolla taas pelinsä ja nyt tuo tutkapari on tutun tehokas. Vai löytyikö Moseksen peli jumalaisen siskonsa vierailun kautta, ainakin tämä kannattaja sai Malia (Moseksessa) jumalaisen ilmestyksen. Niin ja Teuvolta erinomainen paluu parrasvaloihin, SaiPaa vastaan oli hakemista ja hölmöilyä nyt on kulkenut ja Teuvo on istunut hyvin Filppulan ketjuun. Loukkaantumisista huolimatta Jokereilta todella vahvaa tekemistä ja liigakärki on ihan hyppysissä, vaikka sitä pelkäsi että tiputaan kyydistä kun sairastupa on jälleen ihan ääriään myöten täynnä.

Seuraavaan peliin saadaankin sitten vähintään Lindbohm takaisin, jos voittavaa kokoonpanoa nyt lähdetään muuttamaan. Eiköhän näin kuitenkin tapahdu, mahdollisia palaajia on Lindbohmin lisäksi kuumepotilas Eronen. Syrjäytyvät pelaajat lienee tällöin Saari ja Manelius, Manen sijaan myös Lindell on mahdollinen kokoonpanosta syrjäytyvä pakki.
 

Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Eikös se ole ihan sääntökirjassa, että jos maila osuu kasvoihin, niin siitä vihelletään korkea maila. Joku joukkue voisi joskus kokeilla pelata ryömien ja hakeutua vastustajan mailan lähettyville.

Tuossahan tilanteessa Moseksen maila osua kaveria naamaan, kun tämä kiilloti jäätä kielellään.

Ei. Kyllä säännöissä puhutaan nimenomaan olkapään yläpuolella olevasta korkeasta mailasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös