To 21.9.2006 HPK - TPS

  • 8 217
  • 55

Shelter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nähtiinpäs ainakin maaleja, yleisö tykkäsi, valmentajat ei välttämättä.

- Kerho oli tasakentällisin aivan suveneeri.Ekan ja tokan erän alut oli jostain syystä myrkkyä, ei oltu hereillä yhtään.

-Kerhon ylivoima toimi aikaisempiin otteluihin verrattuna huomattavasti paremmin. Vielä kun joku kertoisi Strömbergille että laukaiseminen on sallittua. Ottaisi mallia Svenssonista, joka laukoo aina kun on paikka.

-Maalivahdit oli molemmissa päissä kuutamolla. Ahlqvistin piikkiin voi laittaa suoraan TPS:n 4. ja 5. maalin. Duba hörppäsi Kerhon 6. maalin. Vaikka Duba välillä esittikin huimia pelastuksia, oli hän sitten vastapainoisesti usein hyvin epävarma.

-Uusista pelaajista Vihko, Pihlström ja Uusikartano avasivat pistetilinsä Kerhon paidassa. Varsinkin AUK ja Pillu olivat oivalla pelipäällä.

-Kentän hahmo oli kuitenkin J-P Loikas, joka pelasi erittäin hyvän otteluin kumpaankin suuntaan, siitä palkkioksi tehot 2+1 ja palkinnot kotiin.

-Kai Nurmisen rannari on kyllä vieläkin pelottavan kova.

-Muuten TPS:stä jäi itselle aika vaisu kuva. Lukemat antavat pelistä väärän kuvan. Ilman Kerhon ihmeellisiä nukahduksia 1. ja 2. erän aluissa olisi taululla ollut aivan toisenlaiset lukemat. Yv:llä TPS oli kyllä vaarallinen, saivat kuvion hyvin kulkemaan, mutta tasakentällisin kentällä oli vain yksi joukkue, HPK.

Tästä on ihan hyvä jatkaa, kunhan maalivahtipeli vaan paranee ja noi ihmeelliset nukahdukset jää väliin.
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En odottanut tästä pelistä TPS:n voittoa, mutta 4-1 -johdon menettäminen 5-7 -tappioksi vituttaa ihan riittävästi. Onko tää taas tätä? No, kuten jtuominen totesi, tehtiin sentään 5 maalia, mikä on parannusta viime kaudesta.

Muutenkin on tämä päivä mennyt ihan silkan vittuilun puolelle, kun kipeänä kuuntelee peliä radiosta, vastustajan riveissä pelaa "Sedu" ja samana päivänä postilaatikosta on vielä kolahtanut Sedun ravintoloiden mainoslehdykkä, jonka nimi on KERHO! Alan vahvasti epäillä salaliittoa...

Äh, troppia kuulaan ja kohti lauantaita.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Olipas jäätävä suoritus Tepsiltä siis todella jäätävä eikä varmasti jätä ketään kylmäksi. Miten ihmeessä voidaan menettää 1-4 johto hetkessä ja lopulta kärsiä 7-5 tappio?

Jos jotain positiivista ottelusta löytää niin se on se, että onnistuttiin tekemään 5 maalia joista 2 ylivoimalla eli kerrankin onnistuttiin tekemään maaleja niin ylivoimalla kuin tasakentällisinkin. Puolustus sen sijaan kusi ja pahasti.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Aivan mahtavaa, että maaleja tuli, se on jo lupaavaa.

Niin kysynpäs nyt, että kumpi pitää paikkansa? Se että tekikö Loikas 3+1 vai 2+1? SM-liigan, Jatkoajan ja Teksti-tv:n tilastot liputtavat Loikaksen hattutempun puolesta.

Jokatapauksessa hieno tason nosto Loikakselta Leinon saappaisiin.
 

d2uce

Jäsen
Olipa peli, numerot ei ehkä ihan koko totuutta kerro. Favorin oli luvalla sanoen aivan kuutamolla ajoittain, mutta ihan hyvää puhaltelua muuten. 2-1 tulosta uumoilin, mutta eipä nuo maalivahdit olleet ihan niin hyviä kuin odottelin.

Sitten niitä raitoja:

- Aki Berg, voi hellanlettas sentään ja vielä ykkösparissa! Vei ylivoimaisesti kentän huonoimman pelaajan tittelin tänään.

- HPK:lta loistavaa karvausta hyökkäyspäässä, kiekkoja voitettiin hyvillä taklauksilla (Lahti & Pihlström etunenässä) TPS ei saanut avauspeliä kulkemaan juuri lainkaan

- Mäkiaho pääsi näyttämään jälleen pitkää nenää epäilijöille

- Loikaksella ihan unelma ilta, sopi hyvin laitureidensa keskelle

- Oliko Ströban kauden eka veto maalia kohti kun nappasi kiekon kainaloon ja veti ennen sinistä?

- Mäenpäätä seurailin, kypsää peliä. Hietasen kanssa alapään (kih!) onnistujia

- Seydouxia tuskin kannattaa ainakaan tolla peliajalla mukana roikottaa?

- Maalivahtien taiston vei niukasti nimiinsä Ahlqvist tehoin 0+1

- Huml kävi välillä erittäin kuumana, varmaan saa naamaansa tällä kaudella vielä

- Onko Kiprusoff leikannut tukkaansa? Ei edes takatukasta miestä erottanut.

Tästä kun karsitaan tyhmät virheet pois ja saadaan tolppien väliin huippuveskari niin ne 7-0 tulokset alkaa sieltä kolkuttelemaan.
 

Shelter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Squit kirjoitti:
Aivan mahtavaa, että maaleja tuli, se on jo lupaavaa.

Niin kysynpäs nyt, että kumpi pitää paikkansa? Se että tekikö Loikas 3+1 vai 2+1? SM-liigan, Jatkoajan ja Teksti-tv:n tilastot liputtavat Loikaksen hattutempun puolesta.

Jokatapauksessa hieno tason nosto Loikakselta Leinon saappaisiin.


2+1 pitää paikkaansa. Viimeisen maalin teki tyhjiin Pihlström vaikkakin on merkitty jostain syystä Loikakselle.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Mutta miten pelasi Mikko Pukka?
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Kaiken järjen mukaan tää peli olisi pitänyt päättyä jotain 7-2. Erien 1 ja 2 alkua lukuunottamatta Tepsi oli täysin jyrän alla ja jos seuraavassa Canal+ -pelissä joku spede kertoo kuinka "Kerho tulee täällä kotonaan aina erien alut kovaa", niin vedän ranteet auki pitkittäin.

Mäkkäri, Pillu, Keikka, Mäenpää, Andersson ja Vihko saavat plussaa. Jaska, Aleksis ja Väisänen saavat piiskaa. Janne älä ole Al Iafrate. Anderssonin on pakko olla vitun nopea kun tiputti Sicakin luistelussa. Pihlström säntää kun Tuukka jolle on syötetty speediä ja otettu vaihdossa 40 kiloa.

Favorin ja Levonen ovat näköjään vetäneet päikseen kauden parhaan ja huonoimman tuomarin tittelit. Ihan vitun paskaa ja hyvittelyjäähyjä enemmän kuin tohtisi näkevän.

Niin ja Ströba vei maailmanmestareiden taistelun. Duban pää olisi irronnut, mutta kiekko kääntyi pystyyn. Seuraavassa sitten.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Haista Jortikka vittu. Ei me anneta peliaikaa omille junnuille me hommataan sysipaska pukka, voisi oikeasti lähettää junalla takaisin, siitäkin huolimatta jotta jouduttaisiin maksamaan se kuuden viikon vuokra. Koska niihin omiin junnuihin eikä kai sitten vieraisiinkaan voi luottaa joutuu Berg pelaamaan aivan tuhottomasti, ja on aivan poikki, varmaan ois nukahtanu jos ei olisi ollut niin eksyksissä. Väsymys paistoi myös Humlista kaveri puuskutti ensimmäisestä erästä lähtien kuin minä cooperin testissä, ja se ei ole kaunista. Duba oli myös aika järkyttävän epävarma ja sitten se hörppy, Santanen kehiin.
Eipä juuri löydä ketään jota kehua, niin sysipaskaa sakkia siellä oli, vaikka maaleja tulikin tehtyä niin kyllä se sitten virheillä korvattiin jottei kehumaan voi alkaa. No kehutaan vähän täytettyä lokkia yrityksestä, mutta toisaalta mitä hyötyä on yrityksestä kun ei tule tulosta, kuluu energia aivan turhaan.
Kyseenalaistan Jortikan aseman joukkueessa, saa valita pelaajia saa tehdä sitä ja tätä mutta tuloskin on tämä. Minusta Jortikka ei vaan jostain syystä osaa lukea enää peliä saati pelaajia, Punottaa vaan penkin takana ja kommentoi niin minä itsenä. Ei tunnu enää kuus mestaruutta hei missään.
Ja vielä illan pelistä, jotta aika mahtavasti karvasi kerho, ennestään luokattomat syötöt eivät millään voineet mennä perille kun kaveri oli heti iholla. Ilman kerhon veskarin tosi heikkoa iltaa olisi voinut lukemat olla aika paljon heikommat, mutta kyllähän se Dubakin avitti, mutta ihan vähän vaan.

Edit. tärkein meinasi unohtua, ei se Berg ollu kentän huonoin, kyllä se oli Favorin. Kyllä puhalsti välillä niin pahasti kerhoa vastaan jotta tepsin faninakin teki pahaa. Ei ole kyllä pelaajien vika jos ei opi linjaa kun tuomari on tätä tasoa.
 

DaHolla

Jäsen
No joo, ei ollut mikään hirveen erikoinen peli mutta voitto oli tärkeintä. Hyökkäys näytti toimivan erittäin hyvin myös ilman maestro Leinoa ja maaleja tuli tehtyä ihan hyvällä prosentilla. Miinusta tulee kyllä Ahlqvistille sekä puolustuksessa Ströbällä ja Schneiderilla ei ollut mikään paras päivä, ei oikein kätisyydet toimiineet yv:llä. Mutta pitää kyllä arvostaa jätkien taistelutahtoo kun pystytään nouseen 1-4 tilanteesta. Kyllä tästä vielä hyvää tulee.
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Oli ihan mukava peli, vaikka usko meinasi jo loppua allekirjoittaneelta 1-4 tilanteessa. Eipä loppunut joukkueelta usko ja se, jos mikä on hyvä merkki. Nousu 1-4 tappioasemasta 7-5 voittoon on ihan kelpo suoritus ja maalihanat saatiin auki. Ottelun maaleja olisi myös tyrkyllä, jos jotakuta kiinnostaa...
 

Hulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voi kehno

Ei ihan sitä mitä lähdin Hämeenlinnasta hakemaan, käsittämättömästi jälleen pakka sekosi kun voitto olisi voitu ottaa. 1-4-johtotilanteessa jo mietin että kyllä näyttää pitkästä aikaa hyvältä, en sanonut ääneen mutta liikaa oli ilmeisesti jo ajateltuna.

Kaitsu oli Tepsiltä mielestäni tänään paras, vaikka antoikin lahjaksi namusyötön suoraan vihollisen lapaan, ja maalihan siitä tuli. Pukka ei vakuuttanut. Taisi hänkin kuitenkin ainakin yhden syötön omille saada. Duba toi pari kertaa pahoja flashbackejä viimekautisesta Puurulasta; esimerkkinä tilanne, jossa lähti pitkälle vastaan ja antoi Lahdelle syötön tyhjän maalin eteen. Onneksi Lahti tuossa tilanteessa kuitenkin epäonnistui.

En kyllä muista, koska olisin viimeksi nähnyt Tepsin tekevän noin montaa maalia, se positiivista. Käsittämätön tasonvaihtelu ottelun sisällä niin Duballa kuin kenttäpelaajillakin kuitenkin vesitti maalien hyödyn.

Muita huomioita; Screeniratkaisu oli Rinkelinmäellä oli aika erikoinen, kiikarit olisi tarvinnut jotta olisi siltä pieneltä televisioruudulta jotain erottanut, kun sen ensin löysi. Pappaosaston tunteet meinasivat kuohua katsomossa kakkoserässä yli, alkoi yhden papan saatua aivastuksen niskaansa. Kolmannessa erässä eräs pappa taasen oli sitä mieltä, että Kaitsu ajeli Ahlqvistin, vaikka hänet ajettiin molaria päin. Tästä lähtien kaikki TPS-pelaajat tulivat hänen mielestään kyynärpää edellä.

No, onneksi tässä vaiheessa kautta ei sentään ratkaista playoff-paikkoja kuin välillisesti.
 

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Itse meinasin siirtyä Alapesään nauttimaan maataloustuotteiden sivutuotteesta tilanteessa 1-4. Aivan hirveen näköstä touhua. Sitten homma vaan yhtäkkiä kääntyikin päälaelleen. Ehkä tämä tästä, jos jotain hyvää tästä pelistä seuraa niin se on se, että usko ei lopu ihan heti. Ja tietysti se, että osataanhan niitä maaleja tehdä.

- Favorin täysin dippadaa-meiningeissä.
- Ahlqvist yritti kaikin keinoin auttaa TPS:ää, mutta ei voinut mitään ottelun lopputulokselle. Ehkä nuorta miestä jännitti. Mutta miksi ihmeessä?
- Berg ei todellakaan ollut kentän huonoin. Kts ed.
- Juhis liekeissä! Ei me mitään Leinoa edes tarvita.
 

M10

Jäsen
Suosikkipelaajani pitkä jatkosoppari vie kyllä nyt ajatukset ihan täysin muualle, mutta vedetään nyt parit viirut äsköisestä pelistä.

- Kerhon nimekkäimmillä pakeilla melko keskinkertainen päivä tänään

- Mäenpää oli taas hyvä eikä hänellä ole ainakaan parin näkemäni ottelun perusteella mitään ongelmia pysyä liigavauhdissa. Myös asenne omassa päässä on kunnossa.

- Mäkiahoa saadaan kyllä kiittää tuosta siirretyn rangaistuksen maalista. Oletteko eri mieltä jos väitän, että kyseinen pelaaja keskittyy huomattavasti enemmän pelin järjestelyyn tällä hetkellä, kuin koskaan aikaisemmin. Toisin sanoen; hän ei pelaa enää läheskään niin suoraviivaisesti kuin ennen. Tämä valitettavasti tarkoittaa taklausten puuttumista. Jos Mäkkäri kuitenkin pelaa tuolla tasolla koko kauden, syön käännetyn takkini ja myönnän ettei kyseessä ollutkaan ihan turha hankinta. Mutta kattellaan, turha tulla vielä lällättelemään...

- Strömberg, melkein päät irti, jne.

- SM-liigasta ei voi löytyä yhtä nopeaa kentällistä, kuin Pihström-Loikas-Vihko. Silloin kun he eivät tehneet maalia, pakotti trio liikkeellä vastustelijan pakit ainakin harhasyöttöihin.

- AUK:n tuuletuksesta päätellen apina putosi hartioilta

- Aki-Petteri Berg ei ollut kentän paskin, vaikka täällä jotkut niin värittävätkin. Pari sohlausta liigan parhaalta pakilta kuitenkin.

- Ikävä sanoa tämä, mutta Anderssonilla on hieman Burströmin vikaa. Keinot tahtovat loppua kesken, kun tullaan siniviivan yli. Silti aivan loistava pelaaja, josta on aivan helvetisti iloa vielä tällä kaudella. Vaikka sitä yllätyksellisyyttä ei löydykään, jyrää fyysisellä pelillään, vauhdillaan ja isolla kropallaan puolustajat. Vielä kun pääsee enemmän käytäämään terävää laukaustaan, niin avot!

- Thomas Duba. Pitikö tämä maalivahti viime pelissä nollan?

- Yli-Torkko vs. Mäkiaho olisi ollut kiva nähdä. Ei se välttämättä kaukana ollut, sen verran kuumana Mäkkäri pelikatkolla Torelle kävi. Vahinko tuo heidän yhteentörmäys kuitenkin oli. Seuraavan kerran muuten kun miehet törmäsivät, Yli-Torkko loukkasi puolestaan itseään.

- Erätauot ovat kyllä ihan liian pitkiä. Takaisin 15 minuuttiin, kiitos!

Tästä on hyvä jatkaa, kun ajatellaan, että rosterista puuttuvat paras pakki, paras hyökkääjä, Sailio ja ykkösveska. Laaja on materiaali, kun kaikki ovat terveinä. Se on sitten eri asia, tullaanko tällaista tilannetta tällä kaudella näkemään..
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Yksittäishuomio: Kai Nurminen varastaa jokaisessa aloituksessa aloitusympyrän sisään liian aikaisin. Ai mitäkö sitten? No ei mitään, kunhan havainnoin.

Peli oli kuin 80-luvulla. Milloin vain saattoi tulla millainen jäähy tahansa tai sitten maali. Epätodellinen olo jäi. Lisäksi jäi jomotus silmän alle kun vieressä istuva herrasmies löi maalia juhliessaan minua päähän. Eipä ole ennen käynyt noin.
 

M10

Jäsen
Twite kirjoitti:
Lisäksi jäi jomotus silmän alle kun vieressä istuva herrasmies löi maalia juhliessaan minua päähän. Eipä ole ennen käynyt noin.

Hah!

Katsomossakin joutuu välillä tekemään sitä pyyteetöntä työtä joukkueelle ja ottamaan iskuja. Itseänihän potki niskaan sellainen 5-vuotias pikkutyttö siinä takana, läpi koko ottelun. Siihen kun lisätään vasemmalla puolella istunut umpihumalainen hyypiö ja edessä mukahauskoja totuuksia sen 60 minuuttia huudellut pappa, niin olipahan taas elämys!

"JORTIKKA, KESÄLOMAAA. JORTIKKA, KESÄLOMAA?!"

"HEI TUOMARI, ANNA ELINKAUTINEN. NIH!"
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Favorin, illan farssi

Voi saatana mikä peli. Vituttaa aika huolella.

Ensimmäinen erä oli lähes kokonaan Tepsin hallintaa. YV oli todella hyvää, mutta Kaitsun todella lepsu ote näkyi parvelle asti. Ei viitsinyt luistella kiekon perään, ja laittoi tyhjään ränniin kiekon aivan turhassa tilanteessa. Toisaalta tuloksena yksi nätti maali ja tolppakuti. Favorin vihelsi ensimmäisen erän niinkuin kuuluukin, estopeli otettiin pois ja TPS oli selvästi parempi. TPS rakensi nopeasti keskustan kautta, ja tässä vaiheessä näytti että Kerho viedään kuin litran mittaa.

Toisessa erässä kaikki alkoi mennä päin helvettiä. HPK pelasi järkevästi maalia kohti, ja hakkasi riparit tai ohjasi kiekot sisään. Duba ei saanut oikein mitään liimattua. Lisäksi tämä kokematon osasto (Suominen, Ramstedt) antoivat huonoja purkuja. Favorin päätti antaa Kerhon estää ja koukkia, ja vastaavasti vihelsi Tepsille jäähyjä. Järjestään HPK:n pelaajat liimautuivat TPS-pelaajiin ja estivät turkulaisten kulun. Ja vitun Favorin ei viheltänyt näistä linjan mukaisia estämisjäähyjä kun munaa ei ollut. Oikeusmurha. TPS koitti pelata keskustan kautta, mutta HPK oli todella hyvin haistamassa puolustuksen avaussyöttöjä.

Kolmas erä oli sitä samaa Favorin paskaa. HPK-kahva roikkui koko ajan, tuli huitomisia, ja se perkeleen pilli oli ääneti. Ottelun ratkaisumaali oli myös Favorinin käsialaa, TPS-pelaaja koukitaan hyökkäyspäässä nurin --> ei jäähyä, vastahyökkäys ja maali. Perkeleenmoinen farssi koko matsi.

Muita huomioita:
Duba
- ei saanut liimattua mitään. Älytön määrä ripareita koko ajan, ja kiekkokontrolli nolla. Merkittävä syy tappioon. Tarjosi tyhjää maalia Lahdelle mutta mies veti OHI :)
Pukka
-oli vaikeuksissa, ja aika heikko esitys kaikin puolin. Koitti antaa taklauksia mutta päätyi järjestään itse perseelleen. Sukka-Pukka. Backman valovuoden edellä. Toivottavasti se Jokinen paranee pian.
Berg
-OK, menetti mailan keskialueella ja lähti tylysti vaihtoon. hymyilytti vaikka HPK-pelaaja meinasi karata läpi :)
Suominen
-Yritti, muttei päässyt laukaisupaikkoihin. Näkymätön.
Ulmer
-Käsiä on. Ekassa eränssä veivasti HPK-nipun läpi ja teki melkein maalin. Olisi ollut ehdottomasti illan kaunein maali. Kuntopuoli vaikuttaa heikolta.
Vaha-Huml
-Todella hyvää peliä. Vaha saa minulta paljon anteeksi tämän pelin perusteella.

Lopuksi haluan kyseenalaistaan TPS-valmennuksen kykyyn reagoida pelin aikana. Systeemejä pitää pystyä muuttamaan kesken pelin. Toisaalta jos mokke pompottaa, ja tuomari on vastaan, on käteenjäävä tikku väistämättä lyhyt.

Niin ja Makkonen, miehellä on taivas rajana. Sä olet kuningas.

Edit:

Niin, lampaanperseitä sille HPK-pelaajalle joka ei osaa ottaa taklauksia vastaan (Kesän laitataklausjäähy).
 
Viimeksi muokattu:

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
d2uce kirjoitti:
Sitten niitä raitoja:

- Aki Berg, voi hellanlettas sentään ja vielä ykkösparissa! Vei ylivoimaisesti kentän huonoimman pelaajan tittelin tänään.

- Maalivahtien taiston vei niukasti nimiinsä Ahlqvist tehoin 0+1

- Huml kävi välillä erittäin kuumana, varmaan saa naamaansa tällä kaudella vielä

- Onko Kiprusoff leikannut tukkaansa? Ei edes takatukasta miestä erottanut.

Tästä kun karsitaan tyhmät virheet pois ja saadaan tolppien väliin huippuveskari niin ne 7-0 tulokset alkaa sieltä kolkuttelemaan.

Hienoa, tässä oli taas hämeenlinnalaista nappiverkkarikiekkoanaalyysia parhaimmillaan. Oli pakko lainata melkein koko viesti. Mutta on hanurista hukata 1-4 johto, mutta vielä enemmän hanurista on se, että meni seitsemän omiin. Onneksi liigan paras maalivahti astuu tolppien väliin reilu kuukauden päästä. Ihan jees, että Huml kävi kuumana, tunnetta tarvitaan pelissä.

Jotain positiivistakin sentään. Saatiin pirkule viisi maalia tehtyä tänään.
 

d2uce

Jäsen
Iceberg kirjoitti:
Hienoa, tässä oli taas hämeenlinnalaista nappiverkkarikiekkoanaalyysia parhaimmillaan.

Ynnä corollat ja perunat, vai mitä?
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Iceberg kirjoitti:
Hienoa, tässä oli taas hämeenlinnalaista nappiverkkarikiekkoanaalyysia parhaimmillaan.

Katsopa yksi viesti siitä oman viestisi yläpuolelta.

Ei tälläisella pelillä kumpikaan joukkue tule liigassa pärjäämään kuin ajoittain. Hirvittävää sähellystä molemmin puolin.

Positiivista ketjun Pihlström- Loikas- Vihko hyökkäyspeli, siinä ne.

Jokelaa kaivataan johtajaksi. Sairastuvalta ei ihan huonoja pelimiehiä vapaudu, kunhan tervehtyvät.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Morrow10 kirjoitti:
Itseänihän potki niskaan sellainen 5-vuotias pikkutyttö siinä takana, läpi koko ottelun. Siihen kun lisätään vasemmalla puolella istunut umpihumalainen hyypiö ja edessä mukahauskoja totuuksia sen 60 minuuttia huudellut pappa, niin olipahan taas elämys!
Nauti kausikortistasi.

Oli sitten yhtä paljon ennustajan vikaa kuin ihan rahapeliveikkauksissakin. Tosin reilut 20 minuuttia tunsin olevani kiekkotietäjä. Eikä niistä vedoistakaan pitänyt kuin yksi.

Kuulostaisi siltä, että löytyi toinen toimiva kentällinen. Vaikuttaa siis hyvältä, kun äijät tervehtyvät. Mäkkäri-Keikka-Andersson ja Vihko-Loikas-Pihlström saattavat pelata kauankin yhdessä. Ja kun Leino ja Sailio palaavat ruotuun, ei puutu voimaa muistakaan ketjuista. Lisäksi Hassinen tuntuu elävän uutta kevättä. Kunhan vain Jaska alkaisi jälleen osua tolppien väliin.

Oli muuten melkoinen hörppy Dubalta.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
kone82 kirjoitti:
Niin, lampaanperseitä sille HPK-pelaajalle joka ei osaa ottaa taklauksia vastaan (Kesän laitataklausjäähy).
Anna opaskoirallesi potkut.

Vitutuksesta juontuvan tuomarointikäsityksesi pystyin ohittamaan hymähdyksellä, tuota uskomatonta tulkintaa laitataklaustilanteesta en. Melkein yhtä käsittämättömänä pidän joidenkin näkemystä siitä että Berg olisi pelannut huonosti, mutta se nyt on kuitenkin sentään makuasia toisin kuin tuo taklaustilanne.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Twite kirjoitti:
Anna opaskoirallesi potkut.

Vitutuksesta juontuvan tuomarointikäsityksesi pystyin ohittamaan hymähdyksellä, tuota uskomatonta tulkintaa laitataklaustilanteesta en. Melkein yhtä käsittämättömänä pidän joidenkin näkemystä siitä että Berg olisi pelannut huonosti, mutta se nyt on kuitenkin sentään makuasia toisin kuin tuo taklaustilanne.
No joo, olet oikeassa. Nämä nyt vaan ovat niitä tilanteita joista tässä liigassa tulee jäähyjä vaikka mielestäni ei tulisi tulla. Mitään törkeää tuossa tilanteessa ei opaskoirani kertoman mukaan ollut, ja reagoin sanallisesti liian voimakkasti antaessani lampaanperseitä HPK-pelaajalle. Favoriiniin kun taisi mennä jo kaikki jaossa olleet.
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Nimimerkki kone82 vetelee noi raporttinsa kyllä sellaisten turku-lasien läpi, että huh huh. Älä nyt ainakaan tuomaria syytä tosta tappiosta, aika tasapuolisen surkea se favoritti oli. Jos joukkueesta pelaa hyvin kolme, neljä jätkää ja loput on ihan hukassa 55 minuuttia niin kenen vika se on, että taululla lukee 7-5? Kaitsu, Humli, Alatalo ja Vahalahti oli töpselistä hyviä mutta ainakaan mun verkkokalvoille ei muut saanu mitään kuvaa aikaseks.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös