To 17.09.2009 Kärpät - KalPa

  • 13 175
  • 50

Pakki#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki, Detroit Red Wings, ManU, Real Madrid
Oulun Energia-areenalla nähdään Kärppien kotiavaus Kalevan Palloa vastaan. Kuuleman mukaan kotijoukkue aikoo näyttää tukijoilleen, jotta heti alusta asti ollaan rähinässä kiinni. Tuumaakaan ei aiota antaa periksi. Tässä voitaisiin puhua jopa liigan kärkitaistosta näin ennakkoon ajatellen. KalPa on jälleen vahvistunut parilla nimekkäällä vahvistuksella, joten taisto tulee olemaan kova! Kärpätkin on saamassa Viuhkolan takaisin ykkössentterin rooliin. Pelanneeko täysiä minuutteja, on sitten aivan toinen asia.

Kärppien liiga-avaus on ollut melko vaisu. Hyökkäyksiä ei Blues-pelissäkään montaa pelin loppua kohden ollut. Aika taisteluvoitolla selvitettiin ensimmäiset pojot. Mutta kyllä tähän otteluun kaivattaisiin jo sykettä hyökkäyspäässäkin. Huikeaa! Tästä se kausi vasta pyörähtää käyntiin !
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Savolaisten ryöstöretki, osa II, siis vuorossa. Ilmalasta mukaan saatiin yksi piste, tästä ottelusta kaiken järjen mukaan pitäisi olla ainakin saman verran otettavissa. Raksilassa kentällä on sen verran leveyttä, että pelistä saattaa tulla jotain muutakin kuin tylsää syöttelyä omalla kenttäpuoliskolla vastustajan tukkiessa oman sinisen. Tiistain pelistä jäi jostain syystä huono fiilis, tänään pitäisi pitää paketti kasassa ja jalat mukana alusta loppuun. Kärppiä on vaikea lähteä arvioimaan, se riippuu niin paljon muutamasta pelurista, että onko kotijoukkue ennakkosuosikki vai haastaja. Veskareista uskoisin Ahosen jatkavan luukulla, Järviselle sitten "helppo" avauspeli lauantaisaunaan. Jos KalPa tänään onnistuu tekemisessään, sarjan piikkipaikka pysyy. Mutta odotellaan ne kokoonpanot ensin.
 
ihmelaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät tänään (lähde: Kiekko-Kaleva)

Kristian Kuusela - Jari Viuhkola - Teemu Normio
Juho Jokinen - Teemu Aalto

Tomi Pekkala - Pekka Saarenheimo - Kimmo Koskenkorva
Atte Ohtamaa - Justin Forrest

Joonas Donskoi - Juho Keränen - Vesa Viitakoski
Antti Ylönen - Ossi-Petteri Grönholm

Antti Aarnio - Veikko Karppinen - Mikko Alikoski

Maalilla alottanee: Tuomas Tarkki, kakkosena Antti Rautiola
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Kärppiä on vaikea lähteä arvioimaan, se riippuu niin paljon muutamasta pelurista, että onko kotijoukkue ennakkosuosikki vai haastaja.

Eihän tässä pelissä ole kuin yksi suosikki ja vihjeinä voin kertoa että se on se joukkue jolla on pelisysteemi ja joka tulee Kuopiosta.

Kärpiltä poissa edelleen Korpikari, Viinanen, Rosa ja Mikkola.

Veikkauksen kerroin 2,40 KalPan voitolle on hirvittävä ylikerroin.
 
kisskiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Höpöhöpö. Maalin peli suuntaan tai toiseen tästä tulee, kuten yleensä nykypelit liigassa(pl. tyhjiin tehdyt maalit). Mielestäni Kärpät on aina Raksilassa suosikki, pelasi vastassa mikä joukkue tahansa kotoisesta s/m-liigastamme.

Erikoistilannepelaaminen ja veskarit taas jälleen kerran avainasemassa.
 
Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
En suostu ottamaan ennakkosuosikin viittaa Kuopioon. Raksila on aina erittäin vaikea paikka vierailijoille. Varsinkin KalPalle. Viime kaudellahan se voitto toki haettiin, mutta viimeisessä erässä oltiin siinä kuuluisassa kusessa. Ei taidettu saada yhtään laukausta Kärppämaalia kohti.

Liekö KalPa nyt tarpeeksi seksikäs, että ihan Black Adderkin nostaa pyllynsä sohvalta ja menee katsomaan, kun Sami tuo orkesterinsa jäälle.
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Veikkauksen kerroin 2,40 KalPan voitolle on hirvittävä ylikerroin.

KalPa on kyllä selkeä suosikki peliin, mutta 2,4:n(41%) kerroin on siltikin alikerroin. Vierasvoitto SM-liigassa ei niin todennäköinen ole jopa riippumatta joukkueista, jotta alle kolmen kertoimella voitaisiin puhua ylikertoimesta.

Itse laittaisin KalPalle rahat kiinni.
 
tzuiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Manchester Broilers, IPK
KalPalle voitto kotiin niin mopo rupeaa jo keulimaan tällä fanilla. Melkein pahimmat areenat kierretty(elyseetä vaille) ja lähes täysi potti saaliina. Edessä on vielä kuitenkin K*rpät, tuo ehkä kaikista ärsyttävin joukkue. Materiaali näyttää edellisvuotta ohkaisemmalta ja Matti "Freeze" Alatalo koutsina ei pelota ketään.
Raksilan hullunmylly on kuitenkin melkoinen lisäpotkua antava tekijä. Jospa K*rpät saisivat ylimääräistä painetta fanaattisista kannustajista?
Käsittääkseni myöskään jää ei ole ihan S/M liigan pienemmästä päästä joten KalPan dominanssia odotellessa.

Odotettavissa pelistä: K*rpät ottaa 2x enemmän jäähyjä kuin KalPa, ja ei, tuomarit eivät ole KalPan budjetilla joka peliin maksettuja. Tarkista tehdään sankaria Utsjokoen jänkhälappalaisia myöten(K*rppien kannatusalueen pohjoisraja). K*rppien puolustajien pitkiä kiekkoja. Kuusela tekee jotain pahaa ja Viitakoski puolustaa reviiriään Ahosen edessä kynsin hampain.

KalPasta Kermanin selässä oleva apina huutaa kovemmin kuin Raksilan äänentoisto. Katsojat ihmettelevät Aatu Hämäläisen käsien lonkeromaisia liikkeitä. Samalla kiekko pysyy niissä kuin liimattuna, saamatta kuitenkaan mitään kovin hyödyllistä aikaan. Ykkösylivoiman pyöritys hipoo taidetta, joskaa tehoja ei saada ulosmitattua paria maalia enempää.
KalPan kiekonhallinta on 70%. Tommi Jokinen niputtaa 3 pelaajaa ja ei saa nostettua kiekkoa tyhjiin.

Viimeisessä erässä KalPa on maalin johdossa ja K*rpät painavat päälle kuin yleinen syyttäjä. Jos kotijoukkueesta löytyy sankareita, he tasoittavat pelin.
 
Peoplez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
KalPa on kyllä selkeä suosikki peliin, mutta 2,4:n(41%) kerroin on siltikin alikerroin. Vierasvoitto SM-liigassa ei niin todennäköinen ole jopa riippumatta joukkueista, jotta alle kolmen kertoimella voitaisiin puhua ylikertoimesta.

Itse laittaisin KalPalle rahat kiinni.

Siis kalpa on mielestäsi suosikki mutta silti kerroin alikerroin? Tässä on nyt jotain mätää. Kotietu pitää ottaa huomioon jo siinä vaiheessa kun mietit että "kumpi on suosikki". Nakataan tasapelille tuollainen tyypillinen 22% niin eipä tästä kärpille jää kuin 100-41-22= 37%. Eli jos pidät Kalpaa suosikkina niin kyllä tuon SELKEÄ YLIKERROIN. Ja sitten sanot että kerroin on alikerroin, mutta silti laittaisit rahat Kalpalle kiinni. Eli siis mitääääh?
 
ZzyzxRoad

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, St. Louis Blues, Liverpool.
KalPa tänään:

Aatu Hämäläinen - Kalle Sahlstedt - Tuomas Kiiskinen
Jussi Timonen - Adam Andersson

Sami Kapanen - Tommi Miettinen - Kalle Kerman
Mikko Kukkonen - Mika Strömberg

Timo Salo - Tapio Laakso - Teemu Hartikainen
Timo Seppänen - Ville Varakas

Tommi Jokinen - Joonas Riekkinen - Toni Hyvärinen

Mika Järvinen
Ari Ahonen

Nyt on hieman lottokone pyörähtänyt Virran työhuoneessa. Suurin mielenkiinto itsellä kohdistuu toiseen kenttään, johon Miettisen ja Kermanin rinnalle on laitettu maestro itse, Mr.Kapanen. Kaksi ensin mainittua herraa olivat kyllä todella yössä Jokeri pelissä ja nyt on mukava katsoa herätääkö Kapanen miehet pelaamaan.
Puolustuksessa Mikko Kukkonen tekee tämän kauden liigadebyyttinsä.. Jalasvaara poissa, kunhan ei vammat olisi alkaneet pahemmin vihoittelemaan.
 
TosiKärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bc Nokia, Arsenal
Siis kalpa on mielestäsi suosikki mutta silti kerroin alikerroin? Tässä on nyt jotain mätää. Kotietu pitää ottaa huomioon jo siinä vaiheessa kun mietit että "kumpi on suosikki". Nakataan tasapelille tuollainen tyypillinen 22% niin eipä tästä kärpille jää kuin 100-41-22= 37%. Eli jos pidät Kalpaa suosikkina niin kyllä tuon SELKEÄ YLIKERROIN. Ja sitten sanot että kerroin on alikerroin, mutta silti laittaisit rahat Kalpalle kiinni. Eli siis mitääääh?

En ole Kuubextra, mutta vastataan nyt. Vaikka joukkue A (KalPa) olisi suosikki ottelussa ja silti sillä olisi isompi kerroin kuin joukkueella B, silti joukkueen A kerroin ei välttämättä ole ylikerroin. Syynä on se, että Veikkauksen palautusprosentti on alle 100 (Taitaa olla jotain 85 %, sitähän nostettiin joku vuosi sitten.). Eli keskimäärin pitkävetoa vetävät saavat 85 % rahoistaan takaisin. Näin ollen Veikkaus pystyy pitämään kertoimiaan hieman pienempinä kuin, jos palautusprosentti olisi 100. Ylikertoimen muodostuminen Veikkauksen pitkävetoon vaatii karkeaa virhearviota kertoimien laskijoilta. Minunkin mielestäni KalPan kerroin on paras kyseisessä kohteessa. Onko se ylikerroin, riippuu siitä, kuinka todennäköisenä KalPan voittoa voidaan pitää.

Itse pelistä olisin suhteellisen tyytyväinen, jos Kärpät pääsisi ainakin pisteille (1-3), peli paranisi verrattuna kahteen ekaan peliin ja nuoret väläyttelisivät taitojaan.
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt on hieman lottokone pyörähtänyt Virran työhuoneessa. Suurin mielenkiinto itsellä kohdistuu toiseen kenttään, johon Miettisen ja Kermanin rinnalle on laitettu maestro itse, Mr.Kapanen. Kaksi ensin mainittua herraa olivat kyllä todella yössä Jokeri pelissä ja nyt on mukava katsoa herätääkö Kapanen miehet pelaamaan.
Puolustuksessa Mikko Kukkonen tekee tämän kauden liigadebyyttinsä.. Jalasvaara poissa, kunhan ei vammat olisi alkaneet pahemmin vihoittelemaan.
Hienoa että Järvinen pääsee maalin suulle, ihan niin kuin Virta totesi, molemmat ajetaan sisään mahdollisimman nopeasti.

Salo on nyt oikealla paikalla ja kun ykkösen pelaaminen tasakentällisin on ollut vaisumpaa niin ihan hyvä että ketjuja on päivitetty. Härski kolmosessa opettelemassa viisikkopuolustusta.

Jollain kakkonen on herätettävä, tuleeko kellään parempaa mieleen kuin heittää joukkueen paras laituri auttamaan potentiaalisen kaksikon omalle tasolleen. Toivon että tämä ei ole vain yhden ottelun kokeilu. Ykkösen osalta pelottaa hieman puolustuspään pelaaminen joten syytä olisi pitää kiekko omien lavassa.

Jallun kohdalla epäilen ettei kunto kestä vielä montaa kovaa peliä peräkkäin. Ainakin pari ensimmäistä ottelua näytti loppua kohti hiipuvan.

Nämä on niitä pelejä jota tuskin voitetaan 2 tehdyllä maalilla ja heikolla yv:llä. Uskaltaisin väittää että laukaisutilastoja tuskin tullaan voittamaan, joten tehokkaina pitää olla avopaikoissa, junnuista lähtien. EDIT: Taistelutahtoa ketjumuutoksilla, Virta Savon Sanomissa
 
Viimeksi muokattu:

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Miten se menikään vielä viikko sitten: "pyritään pitämään ketjukoostumukset aiempaa paremmin kasassa" tjsp. No toivotaan, että kakkonen saadaan muutoksilla paremmin eloon.

Jatkoajan haastattelussa Virta suomii kyllä hieman omiaan siihen malliin, että muutokset olivat odotettuja. Ja mikäli on nähnyt kaikki pelit niin on melko helppoa vetää johtopäätöksia tiettyjen pelaajien herättelystä.

Mielenkiintoisia ketjuja: 1.kenttä sisältää paljon käsiä, mutta ei sitten ripaustakaan fyysisyyttä. 2.kenttä sisältää käsiä, jalkoja ja pelisilmää. 3.kentän uskoisi rymistelevän sitten ihan urakalla eli röyhkeitä maalille ajoja lienee luvassa. Mitenkä viritykset toimii, sen näkee sitten pelissä. Järviselle liigakauden avaus, toivotaan vähintään mukiin menevää suoritusta niin siitä on hyvä lähteä kilpailemaan Ahosta vastaan peliajasta.

Jalasvaaran huilivuoro minusta täysin paikallaan. Jallun liike ollut jopa verkkaisempaa kuin Strömbergillä eikä nyt päätä tarvinnut silitellä Jokerit-pelin avausmaalistakaan (vaikka harmillisesti kiekko naamariin tulikin). Kukkoselle hyvä näytönpaikka tähän väliin.
 
Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Sanonpa vain, että ykköskentän peli kusee varmasti tuon siirron myötä. Hämäläinen on toki hyvä pelaaja, mutten usko soveltuvan ykköseen.

Ehkä tässä vain yritelläänkin herätellä häntä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Mitä oululaiset luulette, saako hallilta tänään seisomakatsomolipun vielä puolisen tuntia ennen matsin alkua?

Loppuviikko vierähtää täällä Oulussa ja ajattelin korkata Raksilan jo tänään, lauantaille toki liput jo ovatkin.
 
Mitä oululaiset luulette, saako hallilta tänään seisomakatsomolipun vielä puolisen tuntia ennen matsin alkua?

Melkoisen varmasti saa. Kauden alut ovat olleet poikkeuksetta hiljaisia.

KalPa on "yllätysvalmis", mikäli ajattelee Raksilan olevan paha paikka KalPalle. Jos vetoa pitäisi lyödä niin ei tarvitsisi kahta kertaa miettiä kummalle rahat laittaa. KalPan peli Jokereita vastaan näytti paljon valmiimmalta kuin Kärppien vastaava vaikkapa Bluesia vastaan. Runkopelaajien puute ei selitä sitä, että muut kentät eivät näytä yhtään yhteneväisiä pelitapoja.

Pelitasollisesti Kärpillä ei onneksi ole kuin yksi suunta :)
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Huh onpahan tosiaan ketjut ajettu solmuun! 3 peliä 7 pistettä ei sinäänsä olisi viitannut täydelliseen kaaokseen mutta kaippa tuo Pexi tietää. Itse olisin lähtenyt siitä että Salo olisi siirretty pois siitä Kermanin ja Miettisen tieltä ja tilalle vaikka junnu tai vaihtoehtoisesti Kiiskinen siihen ja Laakson viereen veli-Salo.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mitä oululaiset luulette, saako hallilta tänään seisomakatsomolipun vielä puolisen tuntia ennen matsin alkua?
Saa lähes 100% varmuudella hallilta, ja varsinkin puolisen tuntia ennen.

Ei nämä alkukauden pelit vielä kiinnosta taviskatsojia. Istumapaikka voisikin jo olla haastellisempi. Lippupalvelun netistähän näitä voi nyt tutkailla lähes matsin alkuun kun on se tulostusmahdollisuus, ja ilman ostoakin saa paikkatilanteesta hyvän kuvan. Hallillahan lipunmyynti on lähinnä marketteja olevalla kulmalla.

E-F on silti hyvä valinta. Näkyvyys on mainio ja alkukaudesta ei välttämättä tarvitse edes seistä.
 
Jees, kiitokset näistä. Muuten voisikin ostaa printtiliput, mutta tulostusmahdollisuutta ei nyt ole. Hallilta siis lippu E-F seisomakatsomoon. :)
 
Peoplez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En ole Kuubextra, mutta vastataan nyt. Vaikka joukkue A (KalPa) olisi suosikki ottelussa ja silti sillä olisi isompi kerroin kuin joukkueella B, silti joukkueen A kerroin ei välttämättä ole ylikerroin. Syynä on se, että Veikkauksen palautusprosentti on alle 100 (Taitaa olla jotain 85 %, sitähän nostettiin joku vuosi sitten.). Eli keskimäärin pitkävetoa vetävät saavat 85 % rahoistaan takaisin. Näin ollen Veikkaus pystyy pitämään kertoimiaan hieman pienempinä kuin, jos palautusprosentti olisi 100. Ylikertoimen muodostuminen Veikkauksen pitkävetoon vaatii karkeaa virhearviota kertoimien laskijoilta. Minunkin mielestäni KalPan kerroin on paras kyseisessä kohteessa. Onko se ylikerroin, riippuu siitä, kuinka todennäköisenä KalPan voittoa voidaan pitää.

Itse pelistä olisin suhteellisen tyytyväinen, jos Kärpät pääsisi ainakin pisteille (1-3), peli paranisi verrattuna kahteen ekaan peliin ja nuoret väläyttelisivät taitojaan.

Joo siis omasta quotestani unohtui että alkuperäinen piti Kalpaa SELVÄNÄ suosikkina. Eikä veikkauksen palautusprosentilla ole väliä jos kerroin on 2.40 eli jos mielestäsi Kalpa voittaa pelin about 42% tai useammin niin kerroin on ylikerroin. Ja jos pidät Kalpaa selvänä suosikkina niin kyllä se yli tästä menee. Mutta joo menipäs saivarteluksi.
 
Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Huh onpahan tosiaan ketjut ajettu solmuun! 3 peliä 7 pistettä ei sinäänsä olisi viitannut täydelliseen kaaokseen mutta kaippa tuo Pexi tietää.
No, raaka totuushan on se, ettei 5-5 -peli ole ollut oikein uomissaan yhdelläkään ketjulla. Kerman-Miettinen -kaksikko on ollut tasoa OK-, se ei riitä. Kapanen tuo tähän ketjuun varmasti paljon hyvää tatsia, ja eloa. Tullee toimimaan tuollaisenaan; Miettinen taitavana peliätekevänä sentterinä saa varmasti kiekot maalintekopaikoille, kun vierellä on tuon tason pelimiehet. Tulee olemaan kova sana tänään tuo KalPan kakkonen, sanokaa minun sanoneen.

KalPa on ollut erikoistilanteissa tasoa hyvä, 5-5 tyydyttävä. Tason nostoa odotellessa.
 
Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Itse olen ihan samaa mieltä tuosta kritiikistä, mitä Pekka Virta lateli Jokerit-ottelun jälkeen. Hyvä, että kurinpalautusta on ollut heti tiedossa, ja ketjumuutoksilla yritetään muokata pelaajat mukavuusalueelta pois.

Ketjut vaikuttavat minun mielestäni ihan mielenkiintoisilta, ja KalPalla on kaikki mahdollisuudet ryövätä kolme pistettä. Itse veikkaan ja toivon, että KalPa vie tänään 2-3 pistettä mukanaan. Radio Oikea Aseman nettiselostusta tulee väijyttyä.

Kerman voisi avata maalitilinsä tänään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös