To 16.09.2010 Lukko-Ässät

  • 34 124
  • 147

Vankikarkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä tää vaan tökkii alussa kuten porin lentolenttä nykyään..

Vaikea sanoa.

Kun en peliin ehtinyt niin oliko sitä tunnetta kentällä ja katsomossa?
Kaukalossa hanskat on pysyneet ainakin kädessä mutta kai nyt jotain edes?
Pubissa? Nakkikioskilla? Koskiko joku Määtän eväisiin? Jossain?
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eipä ole patatappiokaan ikinä näin vähän vituttanut. Luulen että johtuu siitä kun on nähnyt, ettei se auta mitään vaikka voittaisi kaikki nämä syksyn pelit. No, kuten se Urhon selostajakin (kuulosti Kimmo Porttilalta, muttei kai sentään ollut?) sanoi, tärkeät pisteet Ässille. Nämä ovat niitä, minkä avulla siitä 10. sijasta voidaan haaveilla vielä keväälläkin.

Yuppi on asialinjalla kauden avauksessa, hienoa. Taitaa olla tosiaan aika terve lähestymistapa edes yrittää löytää se piikki keväälle, kyllä sinne finaaleihin pääsee pelin kulkiessa myös neljän parhaan ulkopuolelta. Raporttien mukaan Ässiltä sangen pirteä vierasmatsi, hienoa kuulla, että liikettäkin löytyi. Armiaa tosin työkaveri ehti jo haukkua paskaksi, ehkä hieman raju ilmaisu ekan liigapelin jälkeen.

AUK tuntui häviävän yllättävän paljon aloituksia, toivottavasti Aki palaa "ruotuun" lauantaina, kun Maven uudet kaverit tekevät vierailun Poriin.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Armiaa tosin työkaveri ehti jo haukkua paskaksi, ehkä hieman raju ilmaisu ekan liigapelin jälkeen.

Erikoista haukkumista. Armialta kaikin puolin erinomainen debyytti, ennakkoluuloton peli ja ehdottomasti yksi kentän parhaista. Melkoinen tuhkimotarina oli lähellä, kun noin neljän sekunnin liigauran jälkeen oli nokikkain Wiikmanin kanssa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
AUK tuntui häviävän yllättävän paljon aloituksia, toivottavasti Aki palaa "ruotuun" lauantaina, kun Maven uudet kaverit tekevät vierailun Poriin.

Pelin mennessä eteenpäin Aki todella hävisi aloituksia, alussa vei niitä selkeästi. Ehkä tämä kompensoitui sillä, että Ässät kokonaisuudessaan vei kohtuullisella prosentilla aloituksia.

Toinen iloinen asia oli, että jo ensimmäisen erän aikana vedettiin suoraan syötöstä useammin kuin viime kaudella yhteensä. Vetojen laatua esim. viivalta en kehuisi, mutta on maalivahdille aina vaikeampaa, jos veto lähtee kohti maalia suoraan poikittaissyötöstä. Viivamieheltä (nyt en muista, kuka oli) nähtiin myös pari suoritusta viivanpidossa, joita viimeksi taidettiin nähdä mieheltä nimeltä Justin D. Forrest.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Viivamieheltä (nyt en muista, kuka oli) nähtiin myös pari suoritusta viivanpidossa, joita viimeksi taidettiin nähdä mieheltä nimeltä Justin D. Forrest.

Aho mainitsi ainakin Mielosen pitäneen viivan pari kertaa hienosti..

EDIT: vai prkl, oliko se nyt kuitenkin Malkamäki, jonka mainitsi.. noh, nyt en ole enää itsekään varma
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Elolla oli ylivoimalla huippupaikka lyödä peli tasoihin, mutta kiekko hieman pyörähti lavassa eikä kunnon laukausta saatu aikaiseksi. Huippusyötön tuohon tarjosi hyvällä pelipäällä ollut McLean.

Korjataan sen verran, että huippupassin antaja oli Morrison eikä McLean.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Selasin tuossa viikolla Länsi-Suomalaisen läpi ja siitä sain Uraman lausunnoista aika erikoisen kuvan eli joukkue ei ole fyysisesti valmis liikkuvaan pelitapaan, mutta nyt vaan palautellaan. Eli oliko kyseessä kova harjoittelu vai huonosti mennyt itsenäinen jakso?
Oikea vastaus kysymykseesi on vaihtoehto a.

Itse pelistä lienee jo kaikki sanottu, mutta kokeillaan nyt jotain lisäillä. Vaikka ne jalat ovatkin tukossa, niin enemmän olisin odottanut selkeää haastamista tyyliin Tukonen. Jäihän Latekin monesti tilanteessa jälkeen, kun ei jalka oikein liikkunut, mutta ei tukkoisuus saa olla este yrittämiselle.

Kiinnitin myöskin huomiota Lukon jatkuviin liian pitkiin vaihtoihin. Ässät kun onnistui vielä pelaamaan juuri sopivasti pitkiä pyörityksiä Lukon päädyssä, niin lukkolaisilla kului paljon energiaa ihan vääriin asioihin.

Wiikman oli mielestäni hyvä, eikä häntä voi mitenkään syyttää tappiosta, kuten esim Eino_Mies kirjoitti. Kaikki kolme Ässien maalia tulivat puolustuksen seuratessa katseella, mitä kiekollinen Pata tekee.

edit. Ja Honkaheimosta piti sanomani, että aikaa alkaa ajamaan Otosta ohi vääjäämättömästi, kun peli nopeutuu kokoajan. Tilanne on valitettava, koska kyseessä on se oma poika. Mutta kun on jalaton, kädetön ja vielä pelisilmätönkin, niin aika vähissä ovat avut liigajoukkueen puolustukseen.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Maistuuhan tuo avausvoitto hyvälle, vaikkei ottelu etukäteen kauheasti innostanut. Seurasin ottelun lopulta vain teksti-tv:n ruudulta, jonka laitoin päälle siinä 10 minuutin kohdalla, jolloin kuvittelin pelin olevan vähintään 3-0. Onneksi olin väärässä ja avausmaalin jälkeen pieni toivon kipinä jopa voitosta heräsi. Joskin myöhemmin Lukon kavennettua nopeasti parilla maalilla muistui heti mieleen kolme sellaista Raumalla pelattua ottelua, jonka Ässät on hävinnyt kolmen maalin johtoasemasta. Samoin kaikki lukuisat viime kauden perseilyt muutenkin.

Nii että jos nyt pystyttiin pitämään johtoasema parista nopeasta takaiskusta huolimatta, niin sekin on jo jotain eteenpäin menoa viime kaudesta.

Sarjataulukko näyttää hyvältä. Täytyy ottaa talteen, kun ei tiedä montako vuotta menee kun seuraavan kerran ollaan vähintään kolmantena.

Tästä on mukava jatkaa. Seuraavaksi haastetaan hallitseva mestari, eli vastus ei ole yhtään helpompi.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tästä on mukava jatkaa. Seuraavaksi haastetaan hallitseva mestari, eli vastus ei ole yhtään helpompi.

Kyllä mä pidän vierasmatsia Raumalla kovempana pelinä niin eiköhän Ässät pysty varteenotettavasti TPS:n haastamaan kotona. Ajellaan vähän Mavea niin se kiukuttelee turkulaisille miinuksia. :)
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Tästä on mukava jatkaa. Seuraavaksi haastetaan hallitseva mestari, eli vastus ei ole yhtään helpompi.

Olishan se hienoa avata kausi voittamalla sekä syys- että kevätkauden mestarit putkeen.

Itselle oli ainakin yllätys tämä avausvoitto, näyttää nyt tällä hyvin lyhyellä otannalla siltä, että viime metrien vahvistukset meni kerrankin tiimillä putkeen, luultavasti Hirsin ja Rockyn miehiä AUK ja Yetman eikä Takon.
 

Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
- Kannustuksessa porilaiset ottivat selvän selkävoiton, mutta ansaisevat kyllä erittäin pitkän miinuksen lapsellisista "Jos sä vihaat" -lauluista. Onneksi oma leiri ei (tällä kertaa) siihen sortunut.

Vaikea sanoa raumalaisten huudoista mitään, kun yhtään sellaista ei vierasfanikatsomoon kuulunut.

Kannatuskulttuurin saralla pitkä miinus Lukon kettumaskotille, joko 2-3 kavennuksen jälkeen kävi provoilemassa (v***uilemassa, poriks) Ässäkannattajien joukossa taputtelemalla ja peukkuja nostelemalla. Olis pysyny omiensa joukossa, positiivinen kannatus on aina sallittua. Luulisi Lukon palkkalistoilla olevalla henkilöllä olevan järkeä enemmän. Vai onko Lukon politiikka maksaa palkkaa provoilusta? Rajala on jo ennestään muutaman anteeksipyynnön velkaa, taas tuli yks lisää. Onneks ei ollu lauantaipeli, selvis maskotti ehjänä ja syljettömänä kotiin.
 

Irtolapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Niämise Ville, Gill,Forss ja Pospisil
- Tikkasella lyijypainot luistimissa tai vahva puudutus kropassa?

- Wiikman ei riitä, toivottavasti Raanta paikkaa.

- Ulkomaalaiset myös melko kohmeessa.

- #44 seilasi totaalisesti ulapalla ja pakkipari A.B. on korvattava liigatason pelurilla.

- Pelaajien koomailusta huolimatta valmennusjohdon tulee kantaa vastuu tällaisesta limbosta.

- Ainoa plussa tulee Aallon pyssysstä. On se kova!

Patafanejakin oli yllättävän vähän paikalla, mutta ne muutamat saivat enemmän ääntä aikaan kuin 5000 raumalaista.

- Wiikman torjui mitä oli torjuttavissa, ainut virhe oli riparin antaminen
patjoista maalin eteen. Jos Honkaheimo olisi ollut tilanteessa hereillä, maalia
ei olisi tullut

- Tosiaan Honkaheimo oli tilanteista myöhässä, mutta Kuukka se oli joka
ainoassa tilanteessa aivan pihalla. Käsittämättömiä perusvirheitä läpi pelin.
Toivottavasti kerää itsensä tai saa kerätä pelikassinsa. Katsoja vieressäni
manasi pelin alussa jo Kuukan sijoittautumisesta ja epävarmuudesta.

- Aalto tulee tekemään vielä maaleja paljon, pyssy on sen verran kova.

- Parjattu Brocklehurst pelasi hyvän pelin. Luistelu on ihailtavaa ja syöttelykin
näytti sujuvan, voimaa kun vielä saadaan....

- Raumalainen yleisö oli melkoisen koomassa, minä mukaan lukien

- Peli oli onneksi ensimmäinen ja pojat alkavat pikkuhiljaa tajuamaan että
startti alkoi jo. Tälläiset "tapaturmat" ei toistu joten häntää pystyyn, äijää
laidalle ja limppua maaliin.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Wiikman oli mielestäni hyvä, eikä häntä voi mitenkään syyttää tappiosta, kuten esim Eino_Mies kirjoitti. Kaikki kolme Ässien maalia tulivat puolustuksen seuratessa katseella, mitä kiekollinen Pata tekee.
Okei, olin ehkä hiukan hätäinen kommentoidessani eilen lyhyesti Lukon maalivahtipeliä. Ässien maalit olivat toki taidokkaita ja kotijoukkueen pakkiosasto saa ottaa osan myös kontolleen.

Mutta se mikä Wiikmanin työskentelyssä häiritsee, niin mies torjui eilenkin liikaa kiekkoja eteensä, suorastaan tarjoili reboundeja Padalle. Tällä tyylillä Lukon puolustus tulee olemaan jatkossakin vaikeuksissa, kun irtokiekot pomppivat veskarilta suoraan vastustajalle.
 

PolarFox

Administrator
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mutta se mikä Wiikmanin työskentelyssä häiritsee, niin mies torjui eilenkin liikaa kiekkoja eteensä, suorastaan tarjoili reboundeja Padalle.

Tämä taitaa olla sitä kuuluisaa pohjois-ameriikan tyyliä että kiekot jätetään pakkien huoleksi eteen. Ei siitä miestä voi syyttää jos on siihen opetettu, ehkä pakkien pitäisi olla hereillä myös? Kai tämä harjoituksissakin on näkynyt?
 

senilix

Jäsen
Honkaheimoa maalista syytetään, mutta eikös siinä ollut kaksi vastustajaa vapaana ja Honkaheimo ei oikein tiennyt kumpaa peittää kun yritti siinä välissä räpeltää. Missä oli toinen pakki?
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Vaikea sanoa raumalaisten huudoista mitään, kun yhtään sellaista ei vierasfanikatsomoon kuulunut.

Tuota ei ole vaikea uskoa, sillä kannustus oli kyllä tavallista vaisumpaa. Ei tämä kuitenkaan tee niistä lauluista yhtään sen fiksumpia.

Kannatuskulttuurin saralla pitkä miinus Lukon kettumaskotille, joko 2-3 kavennuksen jälkeen kävi provoilemassa (v***uilemassa, poriks) Ässäkannattajien joukossa taputtelemalla ja peukkuja nostelemalla. Olis pysyny omiensa joukossa, positiivinen kannatus on aina sallittua. Luulisi Lukon palkkalistoilla olevalla henkilöllä olevan järkeä enemmän. Vai onko Lukon politiikka maksaa palkkaa provoilusta? Rajala on jo ennestään muutaman anteeksipyynnön velkaa, taas tuli yks lisää. Onneks ei ollu lauantaipeli, selvis maskotti ehjänä ja syljettömänä kotiin.

Moni varmaankin toivoo salaa, että peli olisi nimenomaan ollut lauantaina, jotta tuosta kammotuksesta oltaisiin päästy vihdoinkin eroon.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuota ei ole vaikea uskoa, sillä kannustus oli kyllä tavallista vaisumpaa. Ei tämä kuitenkaan tee niistä lauluista yhtään sen fiksumpia.
Vähän kaipaisin perspektiiviä tähänkin. Tuollaiset laulut on kuitenkin suht kevyttä pilailua ns. paikallisvastustajan kustannuksella. Suuressa maailmassa tuo nähdään ihan normaalina vastakkainasetteluna, mutta Suomessa tehdään liian suuri numero. Pieni kuittailu kuuluu asiaan.

Jos Lukko-fanit ovat Pitsiturnauksessa samaa, niin ei se minua häiritse, ihan ymmärrettäväähän se on. En odotakaan raumalaisilta mitään rakkaudentunnustuksia Pataa kohtaan laulujen muodossa. Paljon parempi vaihtoehto tuo on kuin hiljaa istuminen.

Toki se hyvän maun raja menee jossakin.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Vähän kaipaisin perspektiiviä tähänkin. Tuollaiset laulut on kuitenkin suht kevyttä pilailua ns. paikallisvastustajan kustannuksella. Suuressa maailmassa tuo nähdään ihan normaalina vastakkainasetteluna, mutta Suomessa tehdään liian suuri numero. Pieni kuittailu kuuluu asiaan.
Samaa mieltä. Ensin kaivataan tunnetta katsomoon ja sitten kun sitä aiheutetaan, niin sekin on väärin. Lisää vaan vittuilulauluja. Vaarana suomalaisessa urheilutapahtumassa tosin on, että toisen joukkueen fanit loukkaantuvat ja hiljaa mököttävät loppupelin ennen kuin pääsevät purkamaan tuntojaan foorumeille.

Tosin 99 % näistäkin tapauksista on niitä, että oman faniryhmän tekemiset ovat hienoja ja hyväksyttäviä, kun taas vastapuolen täysin törkeitä ja mauttomia.
 

senilix

Jäsen
Tämä kannustuksen kuuluvuus on riippuvainen siitä, missä kohdassa hallia itse on. Vierasfanikatsomoon ei paljoa mekkala toisesta päästä kuulu, ja sama päinvastoin. Kyllä molemmissa katsomoissa sen verran hälyä koko ajan on. Eilen A-katsomoon kuului ihan hyvin molemmista päistä, välillä yhtä aikaa, välillä vuorotellen
 

Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Tosin 99 % näistäkin tapauksista on niitä, että oman faniryhmän tekemiset ovat hienoja ja hyväksyttäviä, kun taas vastapuolen täysin törkeitä ja mauttomia.

Sittenhän tää noudattaa samaa kaavaa taklausten kanssa ;)

Mun pointti oli vaan se, että viralliselta Lukon edustajalta ois odottanu muuta ku provosointia. Fanit on eri asia erikseen ja varmasti Englannin fudiskatsomoissa huudot on törkeydessään potenssiin ^10. Mut maskotin työ ois luoda iloista ilmapiiriä ja hauskuuttaa hallia, ei ärsyttää toista osapuolta.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mut maskotin työ ois luoda iloista ilmapiiriä ja hauskuuttaa hallia, ei ärsyttää toista osapuolta.

Se Lukkokettu kävi tökkimässä mun Ässäpaitaa baarissa ja siinä sitten tökittiin huumorimielessä toinen toisiamme. Sitten itse ottelussa istuin siinä ihan edessä kulmassa niin se kettu tuli taas tökkimään. Mä näytin sille peukkua 0-3 maalin jälkeen ja se ilveili jotakin omaansa. Aikalailla samalla huumorilla oltiin liikkeellä. Ei se mua ainakaan ottanut päähän mutta mun takana istuvat isommat patapaitaiset sonnit oli melko kiukkusia ja huutelivat sille rivouksia. En kuitenkaan suosittele lauantain pöhnäpeleissä. Parempi paikka olisi varmasti oma fanikatsomo ja tunnelman luonti siellä.

Olisi hauska nähdä kun Iso-M menee tökkimään lauantai-iltana ultrajokereita Isomäen pystiksessä. Mistähän mahtaisi karhu löytyä sen jälkeen? :D
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Vähän kaipaisin perspektiiviä tähänkin. Tuollaiset laulut on kuitenkin suht kevyttä pilailua ns. paikallisvastustajan kustannuksella. Suuressa maailmassa tuo nähdään ihan normaalina vastakkainasetteluna, mutta Suomessa tehdään liian suuri numero. Pieni kuittailu kuuluu asiaan.

Lapselliset ala-astetyyliset laulut aikuisten ihmisten laulamina aiheuttavat ainoastaan myötähäpeää. Ihan sama tunne tulee, jos noita laulavat oman joukkueen kannattajat. Toki tuo Ässäfanien laulaminen oli sentään aika kaukana esimerkiksi Ultrasien vastaavista, mutta sanoma noissa molemmissa on silti todella lapsellinen.

Jos Lukko-fanit ovat Pitsiturnauksessa samaa, niin ei se minua häiritse, ihan ymmärrettäväähän se on. En odotakaan raumalaisilta mitään rakkaudentunnustuksia Pataa kohtaan laulujen muodossa. Paljon parempi vaihtoehto tuo on kuin hiljaa istuminen.

Ei kai sitä rakkaudentunnustuksia tarvitsekaan tehdä. Ihan pieni itsetutkiskelu vaan olisi joskus paikallaan puolin ja toisin. Omien kannustaminen on luonnollisesti aina erittäin positiivinen juttu.

Missä hallissa muuten senilix on eilen ollut katsomassa peliä? Paria pientä valonpilkahdusta lukuunottamatta Lukon fanikatsomo oli eilen erittäin hiljaa. Plussaa toki siitä, että paras kannustus taisi tällä kertaa tulla 0-3 tappioasemassa. Oma paikka on siis A2:ssa, eikä sinne oikeastaan missään vaiheessa kuulunut Lukon kannustus Ässien vastaavaa kovempaa. Samalla volyymillä toki hetkittäin, mutta sekin tosiaan vain hetkittäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös