Ilmoitukset

Nimimerkki Jarna90 on seuraavan kuukauden pelikiellossa johtuen netiketin vastaisista viesteistä, joiden kirjoitusasu oli heikkoa. Tuoreet nimimerkit ovat moderaattoreiden erikoistarkkailussa ja kyseistä nimimerkkiä on jo huomautettu heikosta kieliasusta, mutta olemme valmiita antamaan kyseiselle kirjoittajalle vielä mahdollisuuden parantaa tapojaan.

Sen sijaan nimimerkki Kultaranne21 osoitti lyhyellä palstaurallaan sen, ettei hänellä ole annettavaa keskustelupalstalle, joten hänen kirjoitusoikeutensa on poistettu sääntöjen 1§:n perusteella.

Nimimerkki scholl ei pelikieltonsa jälkeenkään ole muuttanut tapojaan, vaan on edelleen syyllistynyt jatkuviin henkilökohtaisuuksiin. Tämän vuoksi kurinpitoryhmä on päättänyt antaa hänelle kolmen kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki Klassinen sentteri ei osannut käyttäytyä otteluseurannassa, vaan syyllistyi henkilökohtaiseen hyökkäykseen, provosointiin ja jatkuvaan kirosanojen viljelyyn. Tämän vuoksi annamme hänelle viikon pelikiellon.

Nimimerkki Chickendinner syyllistyi Ässät-osiossa jatkuviin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja offtopiciin ja hänelle on annettu näistä viesteistä kuukauden pelikielto. Kyseinen nimimerkki oli juuri hetki sitten pelikiellossa samasta asiasta, joten se vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

To 11.1.2018 Jokerit - Kunlun Red Star

Viestiketju osiossa 'KHL' , aloittajana Sako, 11.01.2018 klo 17.06.

  1. Kartsa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Noniin vihdoin! Jormakka ja 1-0!
     
  2. YamahaGPR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Noin helppoa se on. Vetoja maalille ja maski!
     
  3. YamahaGPR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Toi äskeinen Mörön maalille ajo hyvä esimerkki siitä kädettömyydestä maalipaikoissa. Onnea Suomipoika!
     
  4. McMulligan Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Maalipaikoista ei mene väkisinkään ja sit tollanen puolivahinko lätty silmät kiinni menee sisään. En valita kuitenkaan maalista.

    Muuten Jokereitten tekeminen onkin sitten jatkuvaa muka-pelaamista. Kokoajan ollaan tekevinään, mutta ei kuitenkaan tehdä, vaan lintsataan siellä sun täällä aina sen viimeisen napsun.
     
  5. YamahaGPR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Tolvanen taas kentän paras, ei kahta sanaa.
     
  6. Kartsa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Aika rajun näköistä Lession mailapelaaminen

    EDIT: Ja pistää sit vähän myöhemmin kiekon verkkoom
     
  7. arvee Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, North Atlantic Hawks
    Kinkkidelegaatiolle ollaan kohteliaita, ei pingpong- vaan kiekkodiplomatiaa. Tai todennäköisemmin inutaan rahaa ensi kaudeksi.
     
  8. pilkku1 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Torpedos Hockey
    Jormakka näköjään heräilly kevättä kohden, hyvä juttu.
     
  9. Kartsa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Pakko kyllä sanoa että vaikka on tullut maali kumpaankin päähän, niin aivan helvetin tylsä erä ollut.
     
  10. Ruutu8 Jäsen

    Olenko väärässä, jos väitän että Jokereilta kauden huonoin erä? Ainakin hengettömin. Tällä intensiteetillä ei tule kovin pitkä kevät.
     
  11. DR_J Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Länsi-Lontoon Siniset
    Lainaus:
    Tätä samaa se on ollut sen voittoputken jälkeen.
     
  12. Sako Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Juhiksen henki leijuu Areenalla.
     
  13. sorza Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaPKo, Jokerit, Tamminen, henkinen periaatepäätös
    Lainaus:
    En muista noin heikkoa erää. Helvetin pitkäveteinen, ollaan työmaalla, mutta ei tekemässä töitä. Monta kertaa tuli mietittyä, että noinko paljon vieläkin erää on jälkellä, kun kelloa katsoi.
     
  14. flintstone Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit&DT, Diniz, L.Lepistö, Johaug, Kadi, Käpä<3
    Surkea erä Jokereilta, ensimmäisen erän hallinta oli muisto vain. Jokereiden peli meni ihan roiskimiseksi. Kunlun ei paljoa parantanut mutta kyllä se silti enemmän ja parempia paikkoja loi kuin Jokerit.
     
  15. rasmus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Ainakin hemmetin iso tason pudotus avauserästä. Kaveri vie kyllä pisteet tänään, ellei kolmanteen erään saada tasoa nostettua.
     
  16. YamahaGPR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Nyt herätys Jalonen ja alaiset!

    Veikkaan että paikkoja on mutta ei uppoa. Rankuilla voitto kuitenkin...
     
  17. Kartsa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    5-3 YV, pitäisi nyt onnistua.
     
  18. Kartsa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Ja sieltähän se pullalla tulee!
     
  19. rasmus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Biljardilyönnillä 2-1
     
  20. Kartsa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Jeesus mitä skeidaa, laimeata YV:tä alkuun ja loppu meneekin sitten 4v4
     
  21. flintstone Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit&DT, Diniz, L.Lepistö, Johaug, Kadi, Käpä<3
    Ilmeisesti kiekollista jätkää pitäisi väistää kun se yrittää mennä ohi.
     
  22. Target Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit ManU
    Peliesitystä kohtuu subjektiivisesti arvioiden voisin todeta: Pohjakosketus, kauden löysin esitys.
     
  23. Kartsa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    3-1 Opa tyhjiin.
     
  24. V-G- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL
    Pitkästä aikaa vanha kunnon Jokerit -1 tuottanee tulosta. Nyt kun vielä TsSKA pitää tuon tuloksen ja HIFK samoin, niin avot.

    edit. VOI VITUN HIFK!
     
    Viimeksi muokattu: 11.01.2018 klo 20.55
  25. Sako Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    + 3 pistettä
    - Nellin hammas