Timo Helbling

  • 58 399
  • 123
Tämä Sveitsin Timo vaikuttaa naamaltaan siltä, että mikään järki-ihminen hän ei näyttäisi olevan. Tyhmyys suorastaan loistaa hänen naamastaan.

Erittäin mielenkiintoista ja asiantuntevaa tekstiä. Tekisi melkein mieli sanoa että linkitäppäs oma kuvasi näkyviin niin aletaan porukalla arvioimaan, mutta enpäs sanokkaan.
Joillekkin Haapakoski ei ole riittävän pelottavan näköinen ja nyt vielä Timokin on tyhmä. Voi näitä meidän Kärppien ongelmia.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Erittäin mielenkiintoista ja asiantuntevaa tekstiä..
Ymmärtääkseni keskustelupalsta on palsta, jossa keskustellaan ja sanotaan sitä kautta oma mielipide. Minä saan olla sitä mieltä, että Timo Helbling ei kuvansa ja kaukalokäytöksensä perusteella vaikuta miltään järjen jättiläiseltä. Jarkko Ruutu on rotta mutta sentään vain kaukalossa eikä tietääkseni ole valmennustiimin kanssa nujakoinut.

Tietysti on sitten niitä, joiden mielestä tätä mieltä ei saa olla, vaan pitäisi olla sitä mieltä mitä kritisoija itsekin on, ja siksi tullaan sitten vittuilemaan. Se sitten kertoo minulle sellaisen henkilön järjellisyydestä melko paljon.

Haapahiiri on nysverö sekä lausuntojensa, että habituksensa puolesta. Valmennus on muutakin kuin teoreettisia käppyröitä, joten valmentajan ulkoinen vaikutelma on tärkeä osa valmentamista. Ei tarvitse huutaa naama punaisena, sitä karismaa on silti oltava.

Vaan tervetuloa, Timo Helbling. Positiivisin odotuksin ja onneksi hän on try outin mies.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niinhän minä juuri totesin, ettei tarvitsekaan olla, sillä Timo on hankittu tänne muihin hommiin, joten piikkisi on täysi tussari vailla mitään pohjaa.

No jos aletaan yhden Kalevan valokuvan perusteella määrittelemään ihmisen älykkyysosamäärää, niin ollaan jo aikasen asian vieressä. Että sikäli.

Siellä oli jäällä yli 40 ukkoa enemmän ja vähemmän tappelemassa ja hyvin tuntui ainakin Saksan vaihtoaitiokin olevan mukana, joten kait se on kohtuuntonta yksin Timon syyksi koko tätä soppaa laittaa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
No jos aletaan yhden Kalevan valokuvan perusteella määrittelemään ihmisen älykkyysosamäärää, niin ollaan jo aikasen asian vieressä. Että sikäli.
Luehan uudelleen mitä minä oikein sanoin. Kalevan kuvaa en ole edes nähnyt. Sanoin, että kaukalokäytöksensäkin perusteella ei vaikuta niin järjen jättiläiseltä. Se, että tilttaa treeneissä on myöskin eräs osoitus siitä, että persoonana ei ole varmaankaan niitä helpoimpia ja minun mielestäni ei myös niitä välkyimpiä tapauksia. Kun Haapahiiren näpeissä ei meinaa pysyä joku 18-vuotiaskaan, niin mitenpä sitten muuan Timo.

Tappelihan siellä moni, juu, vaan kuten jo totesin ainakin kahteen kertaan, niin harva siellä tappeli valmennusryhmän jäsenien kanssa. Siinä on melkoinen ero, että tappeleeko pelaajan kanssa vaiko jonkun viisikymppisen(?) puku-ukon kanssa.
 
Tietysti on sitten niitä, joiden mielestä tätä mieltä ei saa olla, vaan pitäisi olla sitä mieltä mitä kritisoija itsekin on, ja siksi tullaan sitten vittuilemaan. Se sitten kertoo minulle sellaisen henkilön järjellisyydestä melko paljon.

Minun puolestani saat olla ihan mitä mieltä vaan, enkä mielestäni vittuillut mutta jokainen saa senkin ottaa ihan miten haluaa. Ilmoitin vain oman mielipiteeni siitä asiasta mitä mieltä olen "psykologeista" jotka tunnistavat ihmisen älykkyyden kasvojen perusteella. Itse en tätä tyhmyyden näkemisen taitoa omaa, siksi voisitkin laittaa kuvasi tänne niin voisin testata että onnistuuko se.

Tiedän että tätä keskustelua, varsinkin näin asian vierestä menevänä, on turha jatkaa sillä tiedän kokemuksesta että on ihmistyyppejä joiden on saatava sanoa viimeinen sana. Ei tämä niin vakavaa ole.

Tervetuloa Timo.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Minun puolestani saat olla ihan mitä mieltä vaan, enkä mielestäni vittuillut mutta jokainen saa senkin ottaa ihan miten haluaa. Ilmoitin vain oman mielipiteeni siitä asiasta mitä mieltä olen "psykologeista" jotka tunnistavat ihmisen älykkyyden kasvojen perusteella. Itse en tätä tyhmyyden näkemisen taitoa omaa, siksi voisitkin laittaa kuvasi tänne niin voisin testata että onnistuuko se.
Boldaus minun tekemä. Ei tästä muuta sanottavaa olisi vaan jos joku vääristelee ilmeisen tahallaan sanomaani, niin sitä en jätä korjaamatta. Jos minä olisin pelkän kuvan perusteella sanonut mielipiteeni mutta olen jo monta kertaa sanonut, minkä vuoksi sanoin Helblingistä sen mitä sanoin. Vihjeenä voin kertoa kait jo kolmannen tai neljännen kerran: mielipidettäni perustelin paljolti muulla kuin kuvalla, joten siksi tuo sinun kirjoittamasi ja minun boldaama kohta on valehtelua. Uskomatonta sinänsä ja Jatkoaikaa mairittelematonta, että sama asia pitää sanoa neljään kertaan ja silti joku tulee sanomaan, että "jahas, pelkän kuvan perusteella sinä..." Eikä varmaan tajua asiaa sen neljännenkään kerran jälkeen.

Minä en pelaa Oulun Kärpissä, enkä ole pelannut MM-kisoissa, enkä ole siis myöskään vastustajan valmennustiimin kanssa nujakoinut, enkä myöskään ollut riidoissa edellisen seuran oman päävalmentajan kanssa, joten siksipä tuo pyyntösi kuvani lähettämisestä on turhanpäiväistä lässytystä ja yritystä vittuilla.

Enkä ole Tomi Karhusenkaan sukulainen...
 

Hurjis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun Haapahiiren näpeissä ei meinaa pysyä joku 18-vuotiaskaan, niin mitenpä sitten muuan Timo.

Pakko tarttua vielä tuohon ja kysyä, että millä perusteella väität näin vai onko pelkkää huhuilua Haapakosken auktoriteetista kun on niin paska valmentaja muutenkin?
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Pakko tarttua vielä tuohon ja kysyä, että millä perusteella väität näin vai onko pelkkää huhuilua Haapakosken auktoriteetista kun on niin paska valmentaja muutenkin?
Se paskuus on osa sitäkin, ettei ole auktoriteettiä.

Erinäisten pelaajien (ainakin neljän) jonkinmoinen avautuminen on signaali. Sinänsä minusta on hyvä ettei vain puhuta kiekkojargonia mutta koska maailma nyt on semmoinen mitä se on, niin kyllä nuo avautumiset ovat signaali siitä, ettei Haapahiiren homma ole hallussa.

Lisäksi erinäisten paremmin asioista perillä olevien suusta on tullut semmoista vihjailua, että jonkinmoisia kuppikuntia löytyy.

Niin että saapa nähdä, miten se Helblingin Timo kaiken tuon keskellä viihtyy, kun edellisellekin valmentajalleen on puhunut ei-niin-nätisti.
 

JPL

Jäsen
Tämä Sveitsin Timo vaikuttaa naamaltaan siltä, että mikään järki-ihminen hän ei näyttäisi olevan. Tyhmyys suorastaan loistaa hänen naamastaan.

Boldaus minun... Ei tuota nyt kyllä voi väärin käsittää, vaikka kommentoitkin tuon kohdan jälkeen myös hänen tekojansa. Tuo menee aika lahjakkaasti jo herjauksen puolelle ja toivon, että kukaan ei Timolle kerro a) mitä kirjoitit ja b) kuka olet...

edit: Solvauksesta herjaukseen, niin täyttyy lakipykälätkin...

On suoranaisesti tyhmää väittää henkilöä tyhmäksi edes sen perusteella, mitä siinä yhden ottelun loppuhetkillä tapahtui. Ja Luganossa on oikeasti ollut paletti totaalisen sekaisin viime- ja tämän kauden ajan valmennuksessa. Väität, että Haapakoskella ei ole auktoriteettia. Voi olla että ei ole - tai voi olla että on. Mahdollisesti joukkueessa jotain kuppikuntia on - tai sitten ei ole. Joku tuolla fc:n puolella väitti, että Haapamikko ei edes kulje joukkueen mukana otteluihin - onneksi Kärppien toimisto tämän huhun tappoi alkuunsa. Kaikkeen sieltäkään ei kuitenkaan kyetä ja kun huonosti menee, niin huhuja syntyy.

Ja en minäkään ole tyytyväinen Haapakosken tekemiseen ainakaan julkisuuden suuntaan. Tiedän kuitenkin syyn, miksi hänestä saa "hiirulaismaisen" kuvan, mutta en mene ihmisten kohdalla henkilökohtaisuuksiin, joten annan asian olla. On kuitenkin täysin eri asia olla joukkueen kopissa kuin kameroiden edessä. Se, että Kärpät on tämän kauden ollut kuin niityllä telmivä lehmälauma saattaa johtua Haapakoskesta tai sitten ei. Eihän tuo ollut yhtään sen kummempaa edellisen valmentajankaan aikana. Saa nähdä muuttuuko tuo tämän tai seuraavankaan valmentajan aikana.

Mutta sepä Haapakoskesta. Timo tuo toivon mukaan Kärppien peliin tunnetta - aivan sama, miten se sen tekee - pääasia, että alkaa jotain tapahtumaan.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tein saman havainnon jo alkumetreillä ja pelkästään sillä perusteella ennustin Kärppäjoukkueen alisuorittavan.

Haapakoskella onkin leijonan sielu. Kärppien alisuorittaminen loppuu ensimmäiseen maajoukkuetaukoon. Timo tuo myös oman sykkeensä joukkueeseen.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ei tuota nyt kyllä voi väärin käsittää, vaikka kommentoitkin tuon kohdan jälkeen myös hänen tekojansa.
Vaan kun viidennen kerran; olennaista on se, mitä hänen uralleen mahtuu muutakin mitkä kielivät typeryydestä ja hankalasta luonteesta. Ja toisaalta, sen tiedon valossa, kun minä olen katsonut sarjaa Kakola, niiin kyllä niistäkin retaleista, osasta ainakin, näkisi heti jo kadulla, vaikkeivat sanoisi mitään, että retalehan tuo on. Helblingin Timon typeryydet liittyvät onneksi vain jääkiekkokaukaloiden sisälle.

Onkohan sekin herjausta jos sanoo jotakin pelaajaa paskaksi. Varmaan se näiden pahimpien "kaikki ovat tärkeitä ja hyviä ja kenestäkään ei saa sanoa pahasti, jottei kenellekään tule paha mieli" -tyyppien mielestä on. Paitsi jos he itse ovat sitä mieltä.

Jos mennään sille linjalle, ettei voi olla varma, onko Haapakoski hyvä vai huono valmentaja, niin koko keskustelupalsta voidaan sulkea. Kyllä se peli on näyttänyt, että Haapahiiren homma ei toimi.

Tämä lausahduksesi mennee huumorin puolelle: Eihän tuo ollut yhtään sen kummempaa edellisen valmentajankaan aikana. No eipä niin, kukahan se mahtoi olla... Ja toisaalta, Alatalon aikana pistekeskiarvo oli muistaakseni 1,67, nyt se on jotakin 1,2. Alatalo, joka oli tuhoamassa HPK:ta, vaan HPK onnekseen tajusi kenkiä Matin, on siis selkeästi parempi kuin Haapahiiri. Ainakin tulosten valossa. Silti osa täällä ei vielä ole varma, että onkohan Haapahiiressä jotain vikaa, viitaten valmennustaitoon. Huh huh...

Asiani ydin siis on, että Haapahiiren ollessa Kärppien ruorissa, Helblingin kanssa voi käydä huonommin kuin jos Kärpillä olisi oikea valmentaja eikä saunakaveri.

Toejoen Veikolle sen verran, että niin tein minäkin sen saman havainnon saman tien viime maaliskuussa ja olin valmis kenkimään Haapahiiren. Ja perustin tuon ketjunkin...
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Kylläpäs täällä on laadukasta psykologista pohdintaa meneillään. Noh, Oulun YLE:n sivuilla on juttua Timosta.

Hyvää tekstiä YLEn puolelta. Ja naamasta itse mieheen.

Rennon oloinen heppu, joka selkeästi on tulossa auttamaan joukkuetta eteenpäin, vaatii se sitten mitä vaatii. Tietynlainen agressiivisuus, mitä mies selkeästi tietää omistavansa on juuri se mitä Kärppien neppailu tarvitsee (yksi niistä asioista). Tämä siirto on kuitenkin eteenpäin!

1+3 ja try-outin jälkeen loppukauden sopimus. Olen tyytyväinen hankintaan mikäli tästäedes Makkoset ja Mäet pysyvät tämän miehen ansiosta pois maalinedestä. Näinollen Koivistolle enemmän tilaa tulla hyvin vastaan.

Kyllähän Timo nyt Jokisen tontin paikkaa.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Hyvää tekstiä YLEn puolelta. Ja naamasta itse mieheen.

Rennon oloinen heppu, joka selkeästi on tulossa auttamaan joukkuetta eteenpäin, vaatii se sitten mitä vaatii. Tietynlainen agressiivisuus, mitä mies selkeästi tietää omistavansa on juuri se mitä Kärppien neppailu tarvitsee (yksi niistä asioista). Tämä siirto on kuitenkin eteenpäin!

Juuri näin ja oliko kiekkokalevan haastattelussa, missä mies kertoi tiedostavansa, että hermot täytyy hallita myöskin. Kaikinpuolin varsin järkevän kiekkoilijan oloinen kaveri, joka tulee toivottavasti löytämään peli-ilonsa täkäläisestä kulttuurista ja auttamaan joukkuettamme menestymään.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
että Haapahiiren homma ei toimi.

Haapahiiri? Tämä on nyt vaan mun mielipide, mutta mulla iske vit*utus aina kun ei voida enään keskustella tai vaikka väitellä asioista ilman että aletaan esim. nimittelemään Haapakoskea Haapahiireksi, haukkumaan Alatalon kaljua, ollaan nakkaamassa joku hiuksista vittuun tai vaikka nimitetään jotakin ihmistä tyhmän (vähä-älyisen) näköiseksi tms. Tämä ei nyt ollut pelkästään Käyttäjänimettömälle vaan aivan yleisesti. Niin kuin JPL tuossa jo aikaisemmin sanoi, niin monesti menee nämä jutut aika selkeän herjaamisen puolelle ja siitä nyt on aivan turha alkaa tekopyhäileen, että onko se ja se termi sitten herjaamista. Suurin piirtein jokainen ihminen ymmärtää milloin esittää herjaavan lausunnon toisesta.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kiitos YouTubelle paljastuksista, muuten suuri yleisö ei olisi tiennyt minkälaisen psykopaatin Kärpät hankki.
Kaveri on pelannut yli 700 ottelua eri sarjoissa ja onneksi YouTube pelasti meidät, muutenhan nämä jokapäiväiset ylilyönnit olisivat jääneet meiltä tietämättä.
Itse odottelen mielenkiinnolla, niinkuin jokaisen uuden pelaajan kohdalla, ensi esiintymistä Kärppien paidassa. Muutaman pelin jälkeen voi luoda jonkinlaista kuvaa kaverista, siis en tarkoita ihan sellaista oikeaa valokuvaa, siitä on jo analyysit saatu ja analysoitu.
Elämässä pitäisi aina katsoa eteenpäin, monen pelaajan hyväkin loppu-ura olisi jäänyt toteutumatta jos seuroilla ei olisi rohkeutta ottaa riskiä ja uhmata YouTuben ja valokuvien antamaa analyysia miehen taidoista ja luonteesta.
Näyttäköön Timo taitonsa ja varokoon Tapparan valmentajat nahkaansa, meillä on mies joka vetää teidän kravattisolmut tosi kireälle.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Näyttäköön Timo taitonsa ja varokoon Tapparan valmentajat nahkaansa, meillä on mies joka vetää teidän kravattisolmut tosi kireälle.

Lisäalueen mies heitti Kärppien osion TOP5-jutun ikinä. Saatana, että tulee hyvä mieli tämmöisestä. Ehkä Hedströmkin uskaltaa nyt ärsyttää enemmän kun on Lyön Timo jengissä. Helvetin hyvä lempinimi tuokin. Jos tämä jengi saadaan pelaamaan jollain systeemillä niin etelässä tulee helvetin ikävä kevät.

Muistakaa, tosi kireälle. Perkele.
 

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Haapahiiri? Tämä on nyt vaan mun mielipide, mutta mulla iske vit*utus aina kun ei voida enään keskustella tai vaikka väitellä asioista ilman että aletaan esim. nimittelemään Haapakoskea Haapahiireksi, haukkumaan Alatalon kaljua, ollaan nakkaamassa joku hiuksista vittuun tai vaikka nimitetään jotakin ihmistä tyhmän (vähä-älyisen) näköiseksi tms.
Osittain samaa mieltä edesmenneen pankin kanssa, mutta kyllähän väriä sopii keskustelupalstallekin lempinimien muodossa - etenkin, kun tekstissä on muutakin kuin nimittelyä. Alataloa ei muuten tainnut kukaan haluta heittää hiuksista vittuun. No, se siitä.

Mistä Timon etunimi on peräisin? Papilta kai, mutta onko tietoa mahdollisista suomalaisuusjuurista? Formulakuski Timo Glockin veli?

On ilmeisesti lukenut toisen maailmansodan tapahtumista ja tehnyt johtopääöksiä:
Timo Helbling kirjoitti:
En luota italialaiseen lentokenttäväkeen samalla tavalla kuin suomalaisiin, Helbling naurahtaa.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Mistä Timon etunimi on peräisin? Papilta kai, mutta onko tietoa mahdollisista suomalaisuusjuurista? Formulakuski Timo Glockin veli?

DTM:ssä on Timo Scheider eli kyllä niitä urheilusta löytyy. Muutenkin niitä nimiä on esim. Saksassa. En usko, että Timolla on mitään tekemistä Suomen kanssa. Eiköhän se tule kreikan kielestä nimestä Timoteus. Harva nimi nimittäin Suomesta kotoisin. Useathan tulevat Kreikasta, Raamatusta jne.

Hyvä, että tulee vähän erimaalaisia pelaajia SM-liigaan. Sveitsi on nouseva lätkämaa.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
"Pyrin pelaamaan tasapainoista peruspeliä ja antamaan hyvän ensimmäisen syötön. Tuon Kärppiin myös fyysisyyttä."

Tässähän näitä tärkeitä asioita niputettiinkin. Kun Änä lähti, Kärpät oli ilman mitään fyysistä pelotetta. Nyt se saatiin ja uskonkin, että näky ei ole naurettavia pääkaupunkiseudulla harrastettuja teatteritappeluita, vaan spontaaneja tilannereagointeja. Näissä asioissa on suuri ero.
 

JPL

Jäsen
Osittain samaa mieltä edesmenneen pankin kanssa, mutta kyllähän väriä sopii keskustelupalstallekin lempinimien muodossa - etenkin, kun tekstissä on muutakin kuin nimittelyä. Alataloa ei muuten tainnut kukaan haluta heittää hiuksista vittuun. No, se siitä.

Mistä Timon etunimi on peräisin? Papilta kai, mutta onko tietoa mahdollisista suomalaisuusjuurista? Formulakuski Timo Glockin veli?

On ilmeisesti lukenut toisen maailmansodan tapahtumista ja tehnyt johtopääöksiä:

Humoristiset lempinimet on ihan ok, kun niitä käytetään edes jossain kontekstissa, eikä niillä loukata toisen persoonaa - näistä tuskin kukaan ottaa nokkiinsa.

Mutta tämä päätön haukkuminen on mikä itseäkin riepoo. Ilmeisesti tuomioita netissä tapahtuvista herjauksista ei ole tullut tarpeeksi, jotta aikuiset (osin nuoremmat) ihmiset tajuaisivat puhuvansa toisista ihmisistä eivätkä jostain saakelin näyttelijöistä. Nuo jätkät tekee ihan oikeasti työtänsä - heillä on (usein) vaimo, lapsia, sukulaisia jopa ystäviä... Varmaan hemmetin mukavaa käydä lukemassa jonkun pässinpään haukkuja jostain nenän leveydestä, älykkyysosamäärästä, puhumattakaan omasta persoonallisuudesta.

Nimettömänä on niin hemmetin helppoa suoltaa tuota paskaa tänne palstoille. Ei nuo ihmiset elä missään piilossa muulta maailmalta - menkää sanomaan suoraan naamaria vasten, kun ollaan kerta niin kovaa poikaa.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun Änä lähti, Kärpät oli ilman mitään fyysistä pelotetta.

Omasta mielestä Keränen on ollut erittäin hyvä stuntti Änälle, vaikka Aarnio sympaattinen neliö onkin. Keränen on hoitanut saman roolin allekirjoittaneen mielestä jopa paremmin ja Keräsellä ei ole vielä tuomareiden silmissä nimeä rasitteena. Vielä.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Omasta mielestä Keränen on ollut erittäin hyvä stuntti Änälle, vaikka Aarnio sympaattinen neliö onkin. Keränen on hoitanut saman roolin allekirjoittaneen mielestä jopa paremmin ja Keräsellä ei ole vielä tuomareiden silmissä nimeä rasitteena. Vielä.

Keränen on ollut Änän jälkeen fyysisin Kärpistä kieltämättä, mutta mun silmissä ei ole Änän voittanutta.
 

Hurjis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
"Suomessa minua kiehtoo kiekkokulttuuri, jota ehkä hieman puuttuu Sveitsistä."

Aika mielenkiintoinen kommentti. Ehkä jääkiekko lajina ei ole niin suuri Sveitsissä kuin Suomessa, mutta kun ensimmäisenä mun mieleen tuli katsomokulttuuri niin sitä taitaa olla turha edes vertailla Sveitsin ja Suomen välillä. Ainakin itellä vähän sellainen käsitys. Toivottavasti Timppa ei kovin masennu Raksilan kirkon tunnelmasta.

Mutta joo, ehkäpä kaveri tosiaan tarkoitti tuota yleiskäsitystä lätkästä maiden välillä. Kiekkokulttuurikin taitaa kuitenkin olla aika laaja käsite ja oma käsitykseni siitä tiivistyy aika paljolti katsomokulttuuriin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös