Tiivistyykö peräpää - Puolustajat 2007-2008

  • 83 627
  • 429

Korinekki

Jäsen
Otto Honkaheimo

Näyttäisi Toivola reagoineen heti tuohon Honkaheimon eiliseen luokattomaan esitykseen. Otto on tänään kokonaan kokoonpanon ulkopuolella, ja Esa Lehikoinen nostettu 7. pakiksi. Positiivista.
 
TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hieman on peräpää tiivistynyt sitten viime kauden, tämä tosiaan suureksi osaksi Vehasen ansiosta, tosin pari helppoa on jo mennyt mutta ei mitään hälyttävää. Joidenkin puolustajien puolustamisessa on kyllä ainakin kahden ensimmäisen pelin perusteella vielä reilusti parannettavaa.

Eepi on ollut mielestäni Lukon paras pakki omassa päässä. Nordlund on onneksi ottamassa Hasardiheimon paikan ja Lehikoinen oli Jokereita vastaan loistava. Alen ei ole vielä lainkaan osoittanut pystyvänsä perusvarmaan peliin. Tähtisalo oli Porissa näkymätön(hyvä asia), mutta Jokereita vastaan oman miehen merkkaaminen oli ylitsepääsemätön tehtävä josta kerran rokotettiin. O`Brien ja Siklenka ovat omassa päässä ihan ok tasoa, mutta hyökkäys intoa kummallakin on ehkä hieman liikaa, kun Viitanen tervehtyy niin tämä pari todennäköisesti rikotaan mikä on hyvä asia.

Yv:llä Siklenka ja O`Brien voisi laittaa toisin päin niin pakki-pakki ja suoraan syötöstä olisi mahdollinen.

Honkaheimo Hokkiin leikkimään!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Number 87 kirjoitti:
Hieman on peräpää tiivistynyt sitten viime kauden, tämä tosiaan suureksi osaksi Vehasen ansiosta, tosin pari helppoa on jo mennyt mutta ei mitään hälyttävää.

Olit ilmeisesti Ässä pelissä, sillä Jokereita vastaan ei Petelle helppoja mennyt? Pari helppoa kahdessa pelissä olisi hälyyttävää meikäläisen mittapuulla.
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Olit ilmeisesti Ässä pelissä, sillä Jokereita vastaan ei Petelle helppoja mennyt? Pari helppoa kahdessa pelissä olisi hälyyttävää meikäläisen mittapuulla.

Ja Ässiä vastaan ei todellakaan mennyt yhtään helppoa sisään, joten Numero87 on tainnut olla ihan eri peleissä, kuin Lukon peleissä.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ehkä eilen oli avauserässä havaittavissa Petelläkin lievää hermostumista, kiekot putoilivat torjunnasta järjestään siihen maalin eteen. Mutta loppupelin ajan Peten työskentely oli varmaa eikä hermoilusta ollut jälkeäkään, maalejakaan en hänen piikkiinsä laittaisi, vaan enemmänkin pakkien jotka eivät Hirsoa saaneet pidettyä 1. ja 2. maalissa kurissa.
 
TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joensuun maali meni aivan liian helposti jonka näki myös Peten reaktiosta maalin jälkeen, Saarelan ja Hirson toinen olisi ollut torjuttavissa, mutta ehkä ei kuitenkaan helppoja joten hieman otetaan takaisin.
 
Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Mutta loppupelin ajan Peten työskentely oli varmaa eikä hermoilusta ollut jälkeäkään, maalejakaan en hänen piikkiinsä laittaisi, vaan enemmänkin pakkien jotka eivät Hirsoa saaneet pidettyä 1. ja 2. maalissa kurissa.

Mielestäni 3 päästettyä maalia Jokereiden hyökkäyskalustoa vastaan on siedettävissä rajoissa, ellei jopa vähän, kun katsotaan pelkästään rostereita. Pääasia että maaleja tehdään enemmän, eikö? Pakkien piikkiin maalit, mutta kyllä narripaitojen taidollakin oli merkityksensä.
 
Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joensuun maali meni aivan liian helposti jonka näki myös Peten reaktiosta maalin jälkeen...

Hetkinen! Joensuu osui mailallaan pakin lämäriin ja kiekko ohjautui maaliin. Vähääkään maalivahtipelistä tietävä ihminen tajuaa sen, että maalivahti lähtee ko. tilanteessa torjumaan alkuperäistä laukausta eikä hänellä ole mahdollisuuksia reagoida ohjaukseen. Peten elekieli ei varmasti johtunut "helposta maalista".
 
SuperMario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

En itsekään lähtisi Vehasta mollamaan Jessen maalista. Tilanteessa Jessen vieressä seisoi Lukko pakki, joka yhdessä Jessen kanssa muodosti sellaisen maskin Vehaselle, että hän ei nähnyt Sammalkankaan ampumaa rannelaukausta. Muistikuvieni mukaan Vehanen seisoi vielä pystyasennossa yrittäen nähdä missä kiekko on. Harmistuminen johtui varmasti siitä, että maali tuntui harmittavan helpolta, koska hän ei nähnyt kiekkoa ennen kuin se livahti maaliin. Jessen ohjauskin oli sellainen (selkä maaliin päin), että ei ne aivan joka kerta onnistu yhtä täydellisesti. Kiekko olisi mennyt ohi maalin, mutta Jesse sai mailansa väliin, josta se ohjautui sopivasti maalia kohti ohi maskissa olleen Vehasen.
 
TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hetkinen! Joensuu osui mailallaan pakin lämäriin ja kiekko ohjautui maaliin. Vähääkään maalivahtipelistä tietävä ihminen tajuaa sen, että maalivahti lähtee ko. tilanteessa torjumaan alkuperäistä laukausta eikä hänellä ole mahdollisuuksia reagoida ohjaukseen. Peten elekieli ei varmasti johtunut "helposta maalista".

Viivalta lähtenyt veto näytti ainakin omasta näkökulmastani todella lepsulta ja Pete ehtii purkaa täyden valmiuden koska kiekko oli menossa ohi ja sen takia tuollainen löysä aika kaukaa ohjattu kiekko Peten yllätti, no loppujen lopuksi ihan sama. Pete on silti selvästi kehittynyt ulkomaan reissullaan ainakin mailapelin ja irtokiekkojen osalta, mikä on loisto juttu sillä nuo kaksi asiaa ovat olleet miehen heikkous aikaisempina Lukko vuosina.
 
Korinekki

Jäsen
Päivän Veikkaaja kirjoittelee, että KalPa on kiinnostunut saamaan riveihinsä Lukon puolustajan Otto Honkaheimon. Tiivistäisi entisestään kyllä Lukon peräpäätä tuo siirto.
O´Brienin kohdalla on kaksi isoa kysymystä: nuori mies ei ole oikein vielä sopeutunut pelaamiseen Euroopassa. Ei kentällä, miten on sen ulkopuolella? Lisäksi Silenkan parina mies joutuu pelaamaan roolissa, jossa ei pääse käyttämään vahvuuksiaan. Katsellaan nyt vielä se noin 10 matsia.
 
Viimeksi muokattu:

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Päivän Veikkaaja kirjoittelee, että KalPa on kiinnostunut saamaan riveihinsä Lukon puolustajan Otto Honkaheimon. Tiivistäisi entisestään kyllä Lukon peräpäätä tuo siirto.
O´Brienin kohdalla on kaksi isoa kysymystä: nuori mies ei ole oikein sopeutunut pelaamiseen Euroopassa. Ei kentällä, eikä sen ulkopuolella. Vielä ainakaan. Lisäksi Silenkan parina mies joutuu pelaamaan roolissa, jossa ei pääse käyttämään vahvuuksiaan. Katsellaan nyt vielä se noin 10 matsia.

Nyt on pakko kysyä, että onko sinulla jotain tietoa O'Brienin sopeutumisesta kentän ulkopuolella? Hyvin ainakin paikallisessa sedun kuppilassa viihtyy pelikavereidensa kanssa ja nuoria naisia näytti pyörivän ympärillä.

Tosi on, että tuollaisen kymmenen matsin jälkeen pitää tehdä päätöksiä johonkin suuntaan. Jos tilanne menisi siihen, että Dougista olisi hyvä päästä eroon niin saattaisi olla parempi koittaa Spruktsille koko kauden sopparia ja vetää kolmella ulkomaisella hyökkääjällä kausi loppuun. Tosin siinä tapauksessa pitäisi saada suomalainen profiilipakki jostain vielä Viitasen lisäksi ja niitähän ei kauheasti markkinoilla yleensä ole.

Otto saa mun puolestani mennä. Minusta miehen taidot on nähty ja kehittymistä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Myös Vainiolalle saattaisi joku vuokrapesti esim. KalPaan tehdä hyvää, mutta sillä ehdolla että tulee myös takaisin.
 
RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
O´Brienin kohdalla on kaksi isoa kysymystä: nuori mies ei ole oikein sopeutunut pelaamiseen Euroopassa. Ei kentällä, eikä sen ulkopuolella. Vielä ainakaan. Lisäksi Silenkan parina mies joutuu pelaamaan roolissa, jossa ei pääse käyttämään vahvuuksiaan. Katsellaan nyt vielä se noin 10 matsia.

Tälläisten huhujen levittely on aika älytöntä, kun voisin taas väittää O'brienin sopeutuu varsin kohtuullisesti kaukaloon ja vielä paremmin kaukalon ulkopuolelle.
 
Korinekki

Jäsen
Tälläisten huhujen levittely on aika älytöntä, kun voisin taas väittää O'brienin sopeutuu varsin kohtuullisesti kaukaloon ja vielä paremmin kaukalon ulkopuolelle.

Huhujen levittely? Selvennetään.... tarkoitin, että nuori mies, ensimmäistä kertaa Euroopassa. Ottaa oman aikansa sopeutua kentällä, ja myös sen ulkopuolella. Hyvä, jos viihtyy kentän ulkopuolella. Kaukalossa vaaditaan kyllä parempaa. Tosin potentiaali on näkyvissä, ja kyseessä on ilman muuta pelimies.
 
No kirjoitit aika selvästi, että EI ole sopeutunut. Se on jo huhujen levittelyä ja siitä voi lähteä kaikenlaisia valheellisia juttuja liikkeelle.
 
friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No kirjoitit aika selvästi, että EI ole sopeutunut. Se on jo huhujen levittelyä ja siitä voi lähteä kaikenlaisia valheellisia juttuja liikkeelle.

Siis kyllähän Korinekki näin teit.

Eli uusin aikaisemman kysymykseni, että onko sinulla jotain tietoa huonosta sopeutumisesta kaukalon ulkopuoliseen elämään vai heitteletkö legendaa vain?

Isoon kaukaloon näyttää sopeutuvan paremmin joka pelissä. Myöhemmin nähdään riittääkö se Mika Toivolalle ja koska tai onko koskaan mies parhaassa tikissään. Toisin sanoen tuleeko Dogista olemaan hyötyä joukkueelle. Sitä ei vielä voi eikä uskalla arvioida.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaukalossa vaaditaan kyllä parempaa.

Kyllä alkuperäisen viestisi tosiaan hiukan huonosti muotoilit, kun itsekin ajattelin, että siinä on jotain faktapohjaakin...

Mutta tuohon kaukalossa esiintymiseen, niin parannettava toki on. Peliajan puutteesta se ei kuitenkaan ole kiinni, sillä sitä on tullut ihan kiitettävästi. Eli valmennus ainakin toistaiseksi vielä luottaa.

Koodi:
[B][U]HPK-peli[/U][/B]	
[B][I]O'Brien       	30	22,49[/I][/B]
Alen        	29	19,18
Siklenka	28	19,17
Nordlund	27	17,41
Hämäläinen	27	17,10
Lehikoinen	19	12,47
Tähtisalo	22	11,13
[B]
[U]SAIPA-peli[/U][/B]	
Siklenka	35	22,48
[B][I]O'Brien         34	22,33[/I][/B]
Hämäläinen	35	18,06
Tähtisalo	28	17,14
Alen        	27	16,27
Nordlund	23	13,24
Lehikoinen	14	8,27
 
Pakkipareista oikeastaan vain Eepi-Masto on vakuuttanut. Tähtisalo-Alen ykköparina hirvittää joka kerta. Myöskään kanadalaiset eivät oiken hyökkäysintoisuutensa takia sovi toistensa pariksi. Lehikoiselle toivoisi enemmän peliaikaa, mutta kenen kustannuksella, kun Tähtisalokin on kuitenkin suht ok pelannut.

Tällaisia pareja voisi kokeilla:

Alen-O'Brien

Siklenka-Tähtisalo/Lehikoinen

Eepi-Masto

7. pakki Lehikoinen/Tähtisalo

Mutta, Toivola tuskin lähtee noita nykyisiä pareja vääntelemään, niin kauan ainakaan, kun joka pelistä pisteitä otetaan.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Otto saa mun puolestani mennä. Minusta miehen taidot on nähty ja kehittymistä ei ole tapahtunut pitkään aikaan.
Samaa mieltä ja eri mieltä. Eli ensimmäinen lause kelpaa tässä tilanteessa minullekin. Toinen lause ei välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa. Oikeampi tapa olisi mielestäni sanoa, että Toivolan valmennuskaudella kehitys on jostain kumman syystä pysähtynyt täysin. Nyt olisikin järkevää löytää eri koulukunnan valmentaja Otolle, jolloin saatettaisiin nähdä uusi herääminen. Nuori raumalainen puolustaja lupaus, niin hänelle toivoo aina onnistumista liigassa, joten rohkeasti vaan muualle opettelemaan uusia tapoja pelata puolustajana.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kyllä Otolle varmaan maisemanvaihto voisi tehdä terää. Viitanen palaa kohta pelaavaan miehistöön ja paikat sen kuin vähenevät. Eepin pakkikouluunkaan ei mahdu kuin yksi peluri kerrallaan ja se on tällä kertaa masto.

Vuokralle itse laittaisin kun kuitenkin kausi on pitkä ja kotimaiset pakit saattaa olla kovassakin huudossa kun Jacina tervehtyy. Isompi rooli Kalpassa saattaisi jopa viedä peluria reippaasti eteenpäin urallaan ja ei varmastikaan olisi kummankaan osapuolen kannalta huono juttu.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Jaa-a. Kyllä aika huonolta näyttää tällä hetkellä O`Brienin tilanne. Tällä hetkellä ei onnistu yhtään mikään. Huonot avaukset, kädetön ja kaiken lisäksi karmeita virheitä omassa päässä. Turhaa sättäilyä ja koohottamista kentällä. Taitaa Dogi pelata kovan paineen alla, kun ei onnistumisia tule ollenkaan. Näillä esityksillä voi povata aika lyhyttä visiittiä Lukossa.
 
Tähän on helppo yhtyä. Täysin pihalla O´Brien oli tänään (taas). Kiekko polttaa kyllä uskomattoman paljon lavassa. Parantaa pitää ja paljon. Ei muuta kuin Rullier tilalle. :D
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
O'Brien on kyllä melko lailla kuutamolla tällä hetkellä, eikä Juha Alen minusta paljon paremmin pelaa. Alenista tulee mieleen viime kauden Tuukka Mäkelä, melkein yhtä kova kiiru Alenilla on kiekosta luopua sen saadessaan kuin Mäkelällä. Katsomoon Alen ei sitä osaa yhtä kätevästi toimittaa kuin Mäkelä, mikä tietysti on hyväkin kun siitäkin jäähy kerta tulee.

Tosin tämäniltaisen pelin perusteella ei ketään pakkia kannata kehua, ei edes Eepiä.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tosin tämäniltaisen pelin perusteella ei ketään pakkia kannata kehua, ei edes Eepiä.
Lehikoinen ei tainnut tänäänkään tehdä mitään vieheitä, tai ei ainakaan omaan silmään osunut. Ei kylläkään mikään kehujen arvoinen suoritus, mutta sitä omaa peruspeliä, jota mies osaa, niin mielestäni esitti.

Alenista olen kanssasi samaa mieltä ja esim. ensimmäisessä erässä tullut Ylijumalan jäähy lähti liikkeelle Alenin hätäisestä purkuyrityksestä oman maalin takaa. Tilanteessa ei ollut edes mikään kiire, mutta "mäkelämäinen" purkuyritys siinäkin kohtaa piti vain esittää kuvatuin seurauksin.
 
Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Paljon saa O'Brien parantaa jatkossa, jotta kaverista olisi jotain positiivista sanottavaa. Omassa päässä aivan hukassa ja syötöt eivät lähde minnekään. Dougi on tällä hetkellä mielestäni Lukon puolustuksen heikon yksittäinen kaveri ja ei olisi mikään vääryys, jos joutuisi/saisi Viitasen palatessa kehiin istua pelin tai pari katsomossa miettimässä tekojaan.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös