Ti 29.9.2015 Blues - JYP

  • 6 218
  • 34

Ottelun yleisömäärä?


  • Äänestäjiä
    59

BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Tänään kello 18.30 kiekko putoaa jäähän vielä Barona Areenaksi kutsutussa autiotalossa, jossa vastakkain asettuu Liigan jumbosijaa miehittävä Espoo Blues ja sarjan keskivaiheilla majaileva Jyppi Jyväskylästä. Molemmat joukkueet ovat hävinneet kaksi ottelua putkeen ja kumpikaan tuskin haluaa hävitä tätä tärkeää kolmen pisteen ottelua. On erittäin tärkeää huomata, että tästä ottelusta on tarjolla yhtä paljon pisteitä, kuin seuraavastakin. Molempien valmennus on varmasti huomioinut tämän ja kiinnittänyt siihen huomiota otteluun valmistautumisessa.

Bluesille nämä pisteet merkitsevät yhtä paljon, kuin JYPille, mutta näkisin, että Bluesilla olisi suoralla voitolla kolme pistettä enemmän, kuin tällä hetkellä ja JYPillä saman verran pisteitä, kuin ennen tämän päivän kierrosta.Tämä voi kuitenkin tapahtua toisinkin päin, jolloin tilanne on samanlainen, mutta aivan erilainen. On otettava myös huomioon jatkoajan mahdollisuus, mikä tuo täysin uuden näkökulman pisteiden jakamiseen. Tämä on sen verran mahdollinen ratkaisu, että sen voi ottaa huomioon halutessaan.

Seuraavaksi voisin tuoda muutaman asian esiin, joita jyväskyläläiset voivat seurata, jos he eksyvät pellon keskelle halliin, jota myös Baronaksi kutsutaan. En jätä kuitenkaan huomiotta Ruudun kautta peliä katsovia vaan hemmottelen teitäkin huomiota tarvitsevilla asioilla.

- Joutuvatko lipunmyyntijonossa olevat odottamaan jonossa yli vai alle 20min pelin alun? Tässä on huomioitava se, ettei Bluesilla ole varaa pitää, kuin yhtä lipunmyyntiluukkua auki, jossa palvelee ilmaiseksi pakolainen Irakista. Blues tarjoaisi ruokaa palkaksi, mutta Restelin safkat eivät kelpaa edes hänelle.

- Tästä pääsemmekin sopivasti seuraavaan kysymykseen, joka on, että onko Restelin ruoan taso ala-arvoista vai syömäkelvotonta? Hallilla ei ole muutakaan ohjelmaa niin voitte ihastella halpoja hintoja, joihin voi lukea 25 euron 0,33l oluen ja 25 euron hotdogin. Onneksi Restel on tullut hinnoissa vastaan ja tarjoaa näitä yhteishintaan 50 euroa. On se hienoa, kun yritys tajuaa virheensä ja muuttaa asioita, kun siihen on tarvetta. Pojot Riistäjäll..Restelille!

- On myös mielenkiintoista nähdä, että onko suljetulle yläkatsomolle keksitty muuta käyttöä, kuten pakolaisten majoittaminen. Tällöin saisimme potentiaalisia tulevaisuuden maksavia katsojia, kunhan pakolaisille ei anneta mahdollisuutta nähdä toisten joukkueiden pelaamista. Muuten he siirtyvät Lappeenrantaan ja SaiPan virallinen Twitter-acccount hehkuttaa, kuinka #MeidänPojat leviää jo Syyriaan.

- Ruudusta peliä seuraavien kannattaa tehdä bingoruudukko, joihin jokaiseen kohtaan laitetaan eri jäähyn syy ja jäähyn tullessa ruksitaan ruutu. Helppoa ja mukavaa eikö? Tämä tulee täyteen Bluesin osalta jo ensimmäisessä erässä, kun Malmivaara painaa kiekon katsomoon ajassa 06:66 eli toisin sanoen 07:06.

- Ei sovi myöskään unohtaa jo jääkiekkoilevaa maailmaa järisyttänyttä "kaksinkamppailua" Miika Lahden ja Kai Kantolan välillä. Vielä viime kauden alussa oli helppo sanoa, että Lahdelle ei löydy haastajaa luistimilla puppeloinnissa, mutta Kantola nousi samaan kerhoon viime kauden pystyssä pysymättömyydellään. Jos on löysä niin on löysä. Ja näin.

Katsoin ikkunasta tulevaisuuteen ja näin ottelun päättyvän 3-1 Bluesille. JYPin maalin tekee Radoslav Kropac kaaliperhosella puolesta kentästä, jonka imaisee Tom Draper. Bluesin maaleista vastaa kahdesti Joonas Jääskeläinen ja viimeisen maalin tyhjiin laukoo tyynesti Frank Banham.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Hassutteluavaukselle varaukseton peukalo :D Ei vaan, todella mielenkiintoinen kamppailu tosiaan kyseessä. Viime kaudella joukkueet kohtasivat peräti seitsemän kertaa joista neljä oli playoff-otteluja, maalisuhde oli JYPin eduksi 24-15 ja maalikeskiarvo JYP 3,428571 ja Blues 2,142857. Blues on hakenut onnistumisia läpi alkukauden ja tappioiden jälkeen on tullut voittoja ja taas tappioita. Viime kevät jätti varmasti joukkueelle jotain hampaankoloon joten mikäs sen mukavampi kosto Bluesille JYPistä kuin napata kolme pistettä kotiin. Jatkakaa.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Hassuttelulle peukkua täältäkin, sen verran sanottava että on tänään espoossa teillä ainakin halvat hinnat, jos asuisin lähempänä pääkaupunkiseutua, niin katsomaan tulisin. Opiskelijatarjous 5€ lippu ja yläkatsomo 10€.

Itse pelistä lähinnä odotan, että JYP pelaa järkevää kiekkoa, ei höntyile päämäärättömästi kaikkialle etc, jos tuo onnistuu ollaan ainakin lähellä pisteitä ja jos tuon tapahtuessa hävitään, niin ei voi mitään. Mikäli taas jatketaan kahden viime pelin järjetöntä pelailua ja voitto tulee, niin pisteet toki jees, mutta muuten ei voi olla tyytyväinen. Puolen tunnin päästä tulee vissiin kokoonpanot veikkaukselle, sitten lisää mietteitä kun näkee pelaajat.

JYP tänään:
#27 Petr Hubacek #9 Joonas Nättinen #71 Henri Kanninen
#2 Juuso Pulli #5 Mikko Luoma

#12 Jani Tuppurainen #25 Anssi Löfman #22 Janne Tavi
#13 Valtteri Kemiläinen #7 Mikko Kalteva

#47 Darryl Boyce #28 Miika Lahti #49 Tuomas Pihlman
#3 Aleksi Salonen #43 Nolan Yonkman

#33 Mikko Salmio #14 Valtteri Hotakainen #34 Markus Nenonen
#52 Valtteri Hietanen

#40 Tuomas Tarkki (#45 Dennis Saikkonen)
 
Viimeksi muokattu:

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Illan kokoonpanot

JYP

Hubacek-Nättinen-Kanninen
Tuppurainen-Löfman-Tavi
Boyce-Lahti-Pihlman
Salmio-Hotakainen-Nenonen

Luoma-Pulli
Kalteva-Kemiläinen
Yonkman-Salonen
Hietanen

Tarkki
(Saikkonen)

Blues


Korhonen-Hirschovits-Somervuori
Talaja-Makkonen-Mahbod
Sailio-Liivik-Kantola
Lahtinen-Tiivola-Rooba
13. H. Saari

Westermarck-Kaijomaa
Rantakari-Kukkonen
Vainio-Kuukka

Kähkönen
(Engstrand)
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Ketjun avauksesta tuli mieleeni että eikö halleihin voitaisi majoittaa näitä maahanmuuttajia vaikkapa väliaikaisesti ottelun ajaksi, niin saataisiin katsomot täyteen ja kotoutuminen samalla vauhtiin? Tulisi suomalainen kulttuurikin heti tutuksi.

Sekin tuli mieleen että jos alle 6 maalia tänään päästetään niin se on parannusta kahteen edelliseen otteluun.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Todella HMV- ykkösketju ja ennakkoon tuntuisi, että tuossa vaan tuhotaan Nättisen pelaamista. Kädetön Huba vieressä sähläämässä ja toisella laidalla Kanninen. Kanniselta sentään taitoa löytyy yms, mutta ei näin alustavasti tuo ketju hurraa huutoja aiheuta. Valmennuksen ajatuksen juoksua olisi muutenkin kiva tietää, viimeksi ykkösketjussa oli joukkueen ainoat rightin käden hyökkääjät Huba, Nättinen, Antonen ja nytkin Huba-Nättinen kaksikko yhdessä. Tasapainoisimmilta nuo ketjut jo silläkin muutoksella näyttäisivät, jos Hubacek ja Boyce vaihdettaisiin päikseen. Olisi myös ollut mukavaa nähdä Saikkonen maalissa, niin hyvin hän "farmissa" on pelannut, ehkä perjantaina kotona sitten?
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Onko Poukkula loukkaantunut kun tämä on nyt toinen matsi peräkkäin ettei ole kokoonpanossa? Muutenhan noista ei ihmeempiä. Somervuorelta olisi syytä alkaa hiljalleen tulla tehoja. Tähän astisissa peleissä on pistänyt silmään miten niin hyvän tehohistorian omaava pelaaja on niin hidas ratkaisuissaan.

Toinen silmiinpistävä muutos on Malmivaaran poissaolo. Ahon luottopelaajia niin ihmettelisin jos olisi pois muusta kuin terveydellisestä syystä. Voi toki olla rotaatiotakin kun huomenna pelataan jo seuraavan kerran.

Edit: Blues.fi:n kuvien perusteella Veeti Vainio oli mukana aamutreeneissä mutta kokoonpanoon ei häntä ole kelpuutettu. Ite oisin ehkä laittanut seiskapakiksi ja pelannut 12:lla hyökkääjällä.
 
Viimeksi muokattu:

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Poukkula sai tällin viime viikolla Ässät-pelissä, ilmeisesti siinä sitten jonkinlainen loukkaantuminen tuli, kun ei tänäänkään ole kokoonpanossa.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Harmi että Poke on poissa. Hän on yksi suosikeistani koska on niin monipuolinen pelaaja ja taistelee aina sata lasissa.

Onkohan Niku sairaana koska ei ole JYPin kokoonpanossa?

Joka tapauksessa, kuten on ketjussa jo todettu niin, tänään on kahden viime aikoina rämpineen joukkueiden kohtaaminen. Kumpi petraa otteitaan? Vai onnistuuko siinä jopa molemmat?
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ottelun jälkeen lienee odotettavissa avautumista JYP -faneilta, kun Joonas Nättinen ei onnistunut huippuketjukavereistaan huolimatta ja Perrin olisi tehnyt ainakin 5 maalia ja tuonut yksistään jopa Espooseen ainakin 1500 katsojaa lisää.

Mitäköhän pahaa Joonas on tehnyt.... Antosella lienee kirjoituksia, mutta eikö tuohon ykköseen olisi voinut nostaa vaikka Boycen tuomaan vähän enempi tolkkua pelaamiseen. Toki Kannisella nyt hyvän näytönpaikka.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Edit: Blues.fi:n kuvien perusteella Veeti Vainio oli mukana aamutreeneissä mutta kokoonpanoon ei häntä ole kelpuutettu. Ite oisin ehkä laittanut seiskapakiksi ja pelannut 12:lla hyökkääjällä.
Ilmeisesti juuri palannut takaisin rapakon takaa joten varmaan jo jet laginkin takia ihan fiksua totutella hetki.
 

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP sympatiat: HIFK
Ottelun jälkeen lienee odotettavissa avautumista JYP -faneilta, kun Joonas Nättinen ei onnistunut huippuketjukavereistaan huolimatta ja Perrin olisi tehnyt ainakin 5 maalia ja tuonut yksistään jopa Espooseen ainakin 1500 katsojaa lisää.

Mitäköhän pahaa Joonas on tehnyt.... Antosella lienee kirjoituksia, mutta eikö tuohon ykköseen olisi voinut nostaa vaikka Boycen tuomaan vähän enempi tolkkua pelaamiseen. Toki Kannisella nyt hyvän näytönpaikka.

Itse mietin myös samaa, et kyllähän tossa suurin kärsijä on Nättinen. Ei ihmekään jos ei tehoja synny jos ei pääse pelaamaan kunnon ketjukavereiden kanssa. :/ Myös sekin mietityttää miks Huba on lähtökohtaisesti aina ylemmissä ketjuissa kuin Boyce? Ei sillä, tykkään Hubasta pelaajana todella paljon, mut ei hän mikään pistelinko ole. Boyce kumminkin osoitti viime kauden loppupuolella et tulosvastuuta saadessaan pystyy tekemään myös pisteitä.

Tuppurainen-Löfman-Tavi kentälle varaukseton peukku.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Myös sekin mietityttää miks Huba on lähtökohtaisesti aina ylemmissä ketjuissa kuin Boyce? Ei sillä, tykkään Hubasta pelaajana todella paljon, mut ei hän mikään pistelinko ole. Boyce kumminkin osoitti viime kauden loppupuolella et tulosvastuuta saadessaan pystyy tekemään myös pisteitä
Vastaus = Rightin kätisyys ja palkka.
 

BlueTaco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Red Wings
Sekin tuli mieleen että jos alle 6 maalia tänään päästetään niin se on parannusta kahteen edelliseen otteluun.

Tähän liittyen jännätään, saako Blues tehtyä yli 3 maalia ottelussa. (En jaksa kaivaa faktoja, mutta viime kaudellakaan ei tässä monesti onnistuttu)

Suurin kiinnostus koskee ottelun katsojamäärää, nimenomaan lippualen perusteella. Jatkiksen keskustelupalstalta bongattu ainakin 3 ketkä tämän takia tulossa ja pari päälle jotka tulisivat jos pääsisivät. Kuulkaas poijaat, se voi olla mökki täynnä tänään!

Ennustus Bleg 5- HT 0

Edit. Lisätty Jyväskylän maalimäärä virhe täppäyksen jälkeen
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Kuulkaas poijaat, se voi olla mökki täynnä tänään!

Että avausviestin hengessä jatketaan hassuttelulla.

Viime hetken veikkaukset:

Yleisömäärä: 2 755

Loppunumerot: 3-3, jatkoilla jompikumpi tekee vielä yhden. Blegin maalintekijät: Korhonen, Sailio ja Makkonen.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Odotukset on täälläkin katossa, Nättinen mättää pari häkkiä ja Löfman "takoo" kolme kaappia, Luoma loistaa puolustuksessa ja Tarkille ei mene yhtään taakse.Lisäksi Tuppurainen tekee läpiajosta hienon maalin ja peli päättyy JYPille 0-5. tai kuus.Pelin jälkeen Virtanen kehuu tuomareita loistavasta työskentelystä.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Odotukset on täälläkin katossa, Nättinen mättää pari häkkiä ja Löfman "takoo" kolme kaappia, Luoma loistaa puolustuksessa ja Tarkille ei mene yhtään taakse.Lisäksi Tuppurainen tekee läpiajosta hienon maalin ja peli päättyy JYPille 0-5. tai kuus.Pelin jälkeen Virtanen kehuu tuomareita loistavasta työskentelystä.
Huumoriavauksen (mikä oli kyllä hauska) linjalla tunnutaan jatkettavan, ainoa edes semirealistinen noista lienee Tarkin nollapeli, mikä sekään nyt ei kovin realistinen ole. Ottelun jälkeen maalit 2-1, voittajaksi selviää *heittää kolikon* Blues. Mutta yhtä hyvin sitä voi kolikko toisinkin päin tippua.
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Mutta yhtä hyvin sitä voi kolikko toisinkin päin tippua.

Pessimistesmpi voisi veikata ketjun viestien perusteella että kolikko voi myös jäädä pystyyn! Eli ottelu keskeytetään 0-0 lukemissa ajassa 59:59. Tosin tuo lienee epätodennäköistä. Mahdollista kuitenkin.

Kohta mennään ja innolla odotetaan millainen tunnelma hallissa on - kierroksen pääpeli nelosella ja kaikkea.
 
Suosikkijoukkue
MacKinnon & Rantanen
Tarkilta ihan hyvä idea tulla vastaan tossa 1-0 maalissa mutta sattuu noita mokia kokeneillemmakkin. Muutenkin JYPiltä vaikean näköistä peliä, ei meinaa oikeen saada syvälle tuota kiekkoa.
 
Suosikkijoukkue
MacKinnon & Rantanen
Vinkki: liveseuranta otteluketjussa kielletty säännöissä.
Kiitos tiedosta, puhdas vahinko.
E: Mistä tollanen sääntö löytyy? Itse en löytänyt ja kyllä samaan tapaan tuolla muissakin otteluseurantaketjuissa puhutaan.
 
Viimeksi muokattu:
Otteluketjufoorumilla pysyvänä viestinä ylhäällä "Pelisäännöt Otteluketjufoorumilla" topikki.

Joka pelipäivänä samalla foorumilla oma "Otteluseuranta (Liiga)" ketju johon voi postata liveseurantaa. Itse en näe mitään järkeä tuossa järjestelyssä koska en tosiaankaan halua seurata KAIKKIEN matsien livekirjoittelua, vaan vain yhtä matsia. En seuraakaan yhtään noita.. ihan mahdotonta kun tulee niin paljon ei-kiinnostavia viestejä.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Ottelun jälkeen maalit 2-1, voittajaksi selviää *heittää kolikon* Blues.
Vittu mä oon meedio. Tietenkään en niin paljoa että olisin vetoa lyönyt. Jos nyt jotain positiivista hakee, niin vain kaksi omiin. Myös Tsonkmanilta perusvarmaa suorittamista.

Jos olisin Marko Virtanen, yrittäisin teroittaa pelaajille, että saa alkaa pelata myös ennen kuin pelikellossa on kymmenen minuuttia jäljellä. Oikeastaan, jos olisin Marko Virtanen, suorittaisin seppukun Jyväskyläläisen jääkiekon tulevaisuutta ajatellen. Mutta vitut, eiköhän Tyni julkista 10v-jatkopahvin ennen vuoden vaihdetta. Ei edes jaksa purnata enempää. Perjantaina sitten Kookoolta kakkoseen.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mistäköhän tuohon joukkueeseen saisi pelaajia jotka osaisivat sutia kiekon lähes tyhjään maaliin. Tuntuu olevan kauhia hätä ja ratkaisut ontuvat, kuinkakohan monesti JYPin pelaajan laukaus epäonnistui täydellisesti tässä pelissä ratkaisevassa paikassa? 7? Joku voisi myös kertoa Juuso Pulille, että se laukaus olisi hyvä laittaa ohi siitä ekasta vastustajasta eikä polkkareihin. Nyt, kun Sami Niku on pudotettu kokoonpanostakin lienee turha odottaa, että hänet saisi ikääntyneen ja flegmaattisen Mikko Luoman tilalle tuohon ylivoimaan...

Kuvastaa peliä, että vastustaja voittaa lopulta jollain saatanan tuurihuorakimmokemaalilla pelin. Kuinkas muutenkaan. Ja omien pelaaminen on puolet pelistä surffailun ja höntyilyn välillä. Olihan se pari hyvää peliä putkeen alkukaudesta jo ihan liikaa. Katsotaan sitten joskus keväällä josko vanha kaarti jaksaa, vaikka vaivautua pelaamaan tasollaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös