Ti 2.10.2012 HIFK-Tappara

  • 17 148
  • 46

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Avataan ketju tällekin, pohjustan hieman oman joukkueen näkökulmasta illan koitosta. Tamperelaiset voinevat avata hieman Tapparan otteita.

IFK:lla siis takana Turun reissu ja katkera tappio TPS:lle jatkoajalla. Joukkueen pelaaminen näyttää koko ajan mielestäni paremmalta ja pisteitäkin on tullut, joten sikäli pieni kauneusvirhe ei ole tuomioksi. Ajoittaisia vaikeuksia on edelleen oman pään pelaamisessa ja hyökkäyksiinlähdöissä, mutta näissäkin on mielestäni edistytty sitten kauden alun ja harjoituskauden. Joukkueella on variaatioita pelin nostamisessa eikä vahvojen kulmapelaajien ansiosta pitkä päätyyn ja perään ole täysin tuhoontuomittu ratkaisu sekään. Yleisesti pelitavan opettelu ja ajoittainen hajoaminen on vaikuttanut näkyvästi taklauspelin vähyyteen - ja tämä on aiheuttanut pettymyksiä punaisten kannattajille. Uskon kuitenkin tämänkin korjaantuvan, kunhan viisikkopelaaminen saadaan riittävälle tasolle. Mikään lapanen IFK ei kuitenkaan ole, tämä näkyy parhaiten kaksinkamppailuissa, koska joukkueessa on viljalti laadukkaita pelaajia tälle osastolle, mm. Arttu Luttinen.

Joni Ortio on pelannut maalilla hyvin, toivottavasti on tänäänkin torjuntavastuussa. Ei ole esittänyt mielestäni mitään häkellyttäviä gamesavereita joka pelissä, mutta seissyt kiekon edessä riittävällä prosentilla, että on pisteitä saatu. Toki Porissa varasti lähes yksin voiton IFK:lle. Kokoonpanoja on vaikea arvailla vielä liiaksi, koska Ilkka Vaarasuon lainapesti päättyi käsittääkseni edelliseen peliin ja uusi ykösketju laituri Patrick O'Sullivan pelasi niin vaisun pelin, ettei välttämättä jatka edes pelaavassa kokoonpanossa, samasta ketjusta puhumattakaan. Viime kaudella A-junnujen mestaruuden voittanut puolustaja Julius Nyqvist oli jo Turussa mukana lämmittelyssä ja on nyt joukkueessa mukana KooKoosta lainassa muutaman pelin ajan.

Osa pelaajistosta on pelannut alkukaudesta alle oman tasonsa (tai sitten taso on vain laskenut selvästi), selkeimpänä näistä Ville Peltonen. Myöskään Arttu Luttiselta ei ole vielä nähty viime kauden kaltaisia otteita, mutta ehkä Turussa tehty kauden avausmaali auttaisi siinä. Pienoisessa horroksessa ollut tutkapari Granlund-Eriksson on näyttänyt heräämisen merkkejä viime peleissä, tuloksena molemmille 2+1 kolmesta edellisestä pelistä.

Kokoonpanot julkistettaneen taas iltapäivällä, joten mielenkiintoista nähdä, minkälaisella miehistöllä kotijoukkue lähtee peliin.
 

harky

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
IFK:n facebook-sivu ainakin ilmoitti jo Lennun, Bergenheimin ja O'Sullivanin olevan kehissä tänään.

"Lennu kehissä, Bergenheim ja O'Sullivan tekee ensiesiintymisen Nordiksella. Älä missaa vaan ole mestoilla..."

Mielenkiintoista nähdä varsinkin O'Sullivan, joka oli asenteensa/kuntonsa puolesta kova pettymys Turussa. Tänään selviää jo enemmän että johtuiko jet lagista vaiko onko kaveri oikeasti noin huonossa kondiksessa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
O´Sullivan pelaa tänään sentterinä, jiihaa... kuulemma lauantaina vaivannut jetlag, niinpä niin. Uugen matsiennakko: Terästä ja ? | Snickers ®.

Olisiko illan sentterit sitten tässä järjestyksessä?

O´Sullivan
Redenbach
Eriksson
Töykkälä

Ketä mahtaa tippua pois lauantain kokoonpanosta? Peltonen?
 
Viimeksi muokattu:

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Tapparan härkäviikko alkaa vieraspelillä Helsingissä. Tämän jälkeen vastassa ovat Jokerit ja KalPa, joten mikään helppo viikko tämä ei todellakaan illan vierailijoille ole. Ennakkoon lähes kaikki seikat puhuvat kotivoiton puolesta, mutta Tappara on ennenkin onnistunut yllättämään Nordiksella ja sitä toivotaan tänäänkin.

Tapparasta Tuukka Mäntylä palaa kokoonpanoon pelikiellon jäljiltä, mutta tällä kertaa häntä tuskin erityisemmin toivotetaan tervetulleeksi Stadiin. Tapparan kokoonpano on mitä luultavimmin muuten sama kuin Ilvestä vastaan, mutta Mäntylä tulee Jyrkkiön tilalle kokoonpanoon ja voi olla, että tämä vaikuttaa pakkipareihin. Mestiksessä kuukauden pelaajaksi valittua Palolaa toivoisin itse kehiin, mutten siihen usko, sillä suurimmassa vaarassa kokoonpanosta putoamiseen olleet pelaajat pelasivat Ilvestä vastaan hyvin. Jämäkällä asenteella pelaava ja muutaman Tappara-kannattajan suosikiksi noussut Markus Kankaanperä tekee paluun vanhaan kotihalliinsa. Toivottavasti otteet eivät liikaa kotijoukkuetta kunnioita, vaan uskaltaa antaa tarvittaessa vanhoille seurakavereille makuupaikkoja. Muu Tapparan puolustus antaakin IFK:n pelaajien todennäköisesti tulla vapaasti maalille ja eiköhän kotijoukkue ainakin kaksi häkkiä tänään tee metrin-kahden säteellä Tapparan molarista.

Tapparalla suurin ongelma on ollut otteiden ailahtelevaisuus, jopa otteluiden sisällä. Yhtään ehjää kuusikymppistä ei olla pelattu ja viime aikoina suurin ongelma on ollut toisessa erässä. Tänään vastustaja rankaisee, mikäli toinen erä on Ilves-pelin kaltaista seisoskelua. Hyökkäyksiinlähdöt onnistuvat pääosin mallikkaasti, mutta ongelmat alkavat punaviivan jälkeen. Välillä aletaan turhaan neppailemaan ennen vastustajan sinistä ja tulee turhia paitsioita, toisinaan aletetaan katsoa turhaan syöttöpaikkoja, vaikka itsellä olisi tilaa edetä jne. Kuten Rautakorpi sanoi, pelaajien tulisi oppia tunnistamaan tilanne ja tehdä oikea ratkaisu.

Yksittäisistä pelaajista varmaan kannattaa seurata Alexander Barkovia, jonka tunnistaa helposti kultakypärästä. Paljoa heikommiksi eivät jää hänen ketjukaverinsa Ville Nieminen ja Henrik Haapala, jotka ovat ehdottomasti kuuluneet Tapparan avainpelaajiin alkukaudesta. Etenkin pikkuruinen Haapala ei turhia kumartele. Painoa on se 70 kiloa, mutta ajaa silti ahnaasti maalille ja taklaa paikan tullen. Haastoi Oulussa myös liki 20 senttiä pidemmän Ville Mäntymaan tappeluun tämän taklattua Barkovia kyseenalaisesti. Fakta on, että Tappara on ollut liikaa tämän ketjun varassa. Ykköspyssyistä Antti Erkinjuntilta ja Chris Connolyltä odotetaan enemmän. Välillä tulee hyviä oivalluksia, mutta etenkin tämä "ykköskenttä" kaipaa lisää tasaisuutta otteisiinsa, yksittäiset väläytykset ei riitä.

Tuomereina näyttää olevan Levonen ja Kaukokari, joten jäähyt menevät luultavasti melko tasan, vaikka kentällä tapahtuisi mitä. Tulosvetoon laitan pessimistinä HIFK 3,5 - Tappara 2,3.
 

LP#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Perinteikkäät jengit kohtaavat siis Stadin illassa! Matsit näiden kahden välillä olleet legendaarisia ja odotettavissa taaskin hyvä jääkiekko-ottelu. Porkkanalta pari kaveria erityisen kiinnostuksen kohteena tänä iltana, Jr.Barkov, Ville Nieminen ja tottakai itseoikeutetusti Kanki Kankaanperä, joka toivottavasti palaa Nordikselle asiaankuuluvin suosionosoituksin.

Kotijoukkueelta suurennuslasin alla skulaa O'Sullivan ja Bergenheim, jotka molemmat olivat jonkinsortin pettymyksiä Turkusessa viikonloppuna, mutta annettaneen kundeille pari matsia aikaa näyttää kykynsä. Näyttää myös siltä, että Eriksson alkaa herätä tähän kauteen ja otteet kaukalossa näyttävät paranevan matsi matsilta. Myös IFK-perheen suurinsuosikki #32 astunee askiin illalla, joten odotettavissa erittäin kiinnostava ja viihdyttävä kiekkoehtoo.

Matsin IFK hoitaa maalilla, Kanki ja Ahtola heittävät kaapin mieheen.

Hyvää ja viihdyttävää kiekkoiltaa!
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Tappara lähtee melkolailla odotettavissa olleella kokoonpanolla. Pakkipareissa on pieniä muutoksia ja Tuukan mukaantulo tiputtaa Jyrkkiön kokoonpanon ulkopuolelle :

61 Chris Connolly - 40 Jarno Koskiranta - 74 Antti Erkinjuntti
17 Ville Nieminen - 16 Aleksander Barkov - 25 Henrik Haapala
21 Jerry Ahtola - 85 Jussi Makkonen - 38 Sami Venäläinen
27 Elmeri Kaksonen - 28 Jarkko Malinen - 81 Jukka Peltola

6 Pekka Saravo - 83 Teemu Aalto
56 Kalle Kaijomaa - 18 Tuukka Mäntylä
12 Markus Kankaanperä - 9 Juha Leimu

58 Pekka Tuokkola
(77 Juha Metsola)
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Jatkoajan ennakon tekijältä on muuten mennyt "hiihtelijä" väärään osoitteeseen...;)

Paha matsi tulossa, eikä hirveitä odotuksia ainakaan kolmen pisteen osalta, sen verran kovia vahvistuksia on jo ennestään vahvaan punaisten rosteriin tullut. Tuokkolalta vahva 0-2 maalin ilta, niin taistelemme pisteistä tai pisteestä. Erkinjuntin pörräys vois ruveta vähitellen näkymään jo tulostaulullakin, jotta ei olla illasta toiseen barkovien onnistumisten varassa. Odotin hiukan, että Ahtola olisi vaihtanut paikkaa Juntin kanssa, niin olisi saatu enemmän jytinää ykkösen laidalle.
Jotkut ovat huudelleet jo Mestiksen kuukauden pelaajaa Olli Palolaa takaisin lainalta, mutta minusta Kaksosenkin täysi potentiaali ylemmissä ketjuissa on vielä ennen sitä kokematta. Patukka tekee parin huilin jälkeen paluun puolustuksen liideriksi, pää ylös Melart!

Voitto tai kuolema!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ketjut:

Peltonen-Redenbach-Petrell
Söderholm-Nyqvist

Somervuori-Eriksson-Luttinen
Varakas-Melart

Bergenheim-O´Sullivan-Pakarinen
Jokela-Tuohilampi

Talaja-Töykkälä-Liivik

Ortio
(Norja)

Jeah, mä tiedän kaiken HIFK:n peluutuksesta ;) Joukkue pelaajatiedot - HIFK
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Kotijoukkue HIFK tänään:

Peltonen-Redenbach-Petrell
Söderholm-Nyqvist

Luttinen-Eriksson-Somervuori
Varakas-Melart

Bergenheim-O'Sullivan-Pakarinen
Tuohilampi-Jokela

Liivik-Töykkälä-Talaja

Ortio
Norja

Ihmettelen hieman sitä, miksi Markus Granlund on syrjässä tuosta kakkosesta, kun nimenomaan hän on saanut tulosta aikaiseksi Erikssonin kanssa. Somervuori hiihtelee miltei kiikareilla. Nelonen on tuossa muodossaan aika mielenkiintoinen tuttavuus, todellinen neloskenttä, joka pystyy ratkomaan pelin oto:na.

edit: Näemmä AN samoilla apajilla samalla minuutilla, cool.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
HIFK tänään

Peltonen-Redenbach-Petrell
Söderholm - #25

Luttinen-Eriksson-Somervuori
Varakas-Melart

Bergenheim-O'Sullivan-Pakarinen
Tuohilampi-Jokela

Liivik-Töykkälä-Talaja

Ortio
Norja

HIFK:n sivuilla siis ilmoitettu Söden viereen #25. Nimeä ei ole laitettu...
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
HIFK:n sivuilla siis ilmoitettu Söden viereen #25. Nimeä ei ole laitettu...

Julius Nyqvist tuli lainalle KooKoo:sta, joten olettaisin hänen pelaavan tuolla paikkalla...

Pärde: Somervuorella on kuitenkin 2+3=5 tehopistettä, ei ihan kiikarit kuitenkaan. Samat pisteet Erikssonilla. Kai se Makke lähetetään Calgaryyn pelaamaan, kun ei täältä löydy pelipaikkaa??

Nelosketju on juuri sellainen, mitä olen tässä haistellut ketjuvirittelyissä. Peltosella kiintiöpaikka ykkösketjussa, ei hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Julius Nyqvist tuli lainalle KooKoo:sta, joten olettaisin hänen pelaavan tuolla paikkalla...

Älytöntä pelleilyä. Vaihtaa nyt ykköspakkipariin joku uusi jätkä. Olisi pitänyt sanoa, että Vaarasuo tai ei mitään. Mutta joo unohdin, että Vaarasuolla on työpaikka Kouvolassa, jota kukaan ei ole tosin pystynyt kertomaan, että mikä se työpaikka on. Kenties hän jakaa esim. postia siellä, eikä kukaan muu osaa jakaa postia kuten hän, joten hän ei voi olla Helsingissä näin kauan putkeen, vaan esimies on soittanut vihaisen puhelun KooKoohon, josta on tullut kutsu IFK:lle lähettää mies takaisin landelle. Penailun makua joka tapauksessa.

MaGin tilanteesta tosin ei tiedä onko hyllytys, rotaatio vai onko mahdollisesti vaikkapa flunssa iskenyt. Vaikea kommentoida, kun ei tiedä syytä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Pärde: Somervuorella on kuitenkin 2+3=5 tehopistettä, ei ihan kiikarit kuitenkaan. Samat pisteet Erikssonilla. Kai se Makke lähetetään Calgaryyn pelaamaan, kun ei täältä löydy pelipaikkaa??

Ei ihan kiikarit, totta. Hieman tuli kärjistettyä, tarkoituksellisesti, mutta ihmettelin siis nimenomaan sitä, että Somervuori on ollut hieman paitsiossa tässä ketjussa Granlundin ja Erikssonin tehoillessa.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tänään koemme dejavun Nordiksella. Taululla on lukemat 0-6 30 min jälkeen. Sitten alkaa O´Sullivan-show. 30 minuutissa hän leipoo 7 maalia syöttäen ne kaikki itselleen, ja neljässä maalissa on vielä kakkossyöttäjänä. Eli 7+11 tänään Patrickille. Kuka vitun Ramstedt??
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Illalla hallille toivottamaan Tuukka, Barkov ja kumppanit tervetulleeksi stadiin.

Kotijengin ketjut näyttävät ihan hyvältä, KooKoo-laina Nyqvistiä mielenkiintoista seurata Söderholmin rinnalla, samaten erityishuomiota pitää antaa ketjulle Bergenheim-O´Sullivan-Pakarinen. Vauhtia on laidoilla hirvittävä määrä, ja lauantain perusteella ei oikein tiedä mitä pitäisi odottaa sentterin osalta ja kuinka Pate pysyy tuossa mukana. Jos pysyy vauhdissa, niin helvetin hyvä homma.

Nelonen on kyllä niin tyylipuhdas nelonen kuin voi olla, siitä kanssa hyvät fiilikset ja eiköhän kaverit kerran käy sutimassa kiekon häkkiin asti.

Tapparan osalta pitää kanssa pitää silmät auki ja seurata näitä kokeneita perusjyriä Niemisen, Kankaanperän ja Ahtolan muodossa ja tietenkin sitten erityishuomio sielläkin kiinnittyy näihin nuoriin huippulupauksiin Barkovin ja Haapalan johdolla.

Ei muuta kun hyvää kiekkoiltaa ja täyttä pistepottia toivoessa.
 

C Waddle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Älytöntä pelleilyä. Vaihtaa nyt ykköspakkipariin joku uusi jätkä. Olisi pitänyt sanoa, että Vaarasuo tai ei mitään. Mutta joo unohdin, että Vaarasuolla on työpaikka Kouvolassa, jota kukaan ei ole tosin pystynyt kertomaan, että mikä se työpaikka on. Kenties hän jakaa esim. postia siellä, eikä kukaan muu osaa jakaa postia kuten hän, joten hän ei voi olla Helsingissä näin kauan putkeen, vaan esimies on soittanut vihaisen puhelun KooKoohon, josta on tullut kutsu IFK:lle lähettää mies takaisin landelle. Penailun makua joka tapauksessa.

Työpaikasta en teidä mutta Vaarasuohan on Jukureiden pelaaja.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kahvit/Mehut/Maidot/Herkut parketille.

Hemmetin sekakäyttäjä! :)

Laiton asiasta jo HIFK osioon, mutta pistetään nyt tännekin. Eli vituttaa kun O'Sullivanin tieltä Tapparaa vastaan on nyt sitten syrjäytetty yksi tämänhetken parhaimmista IFK-hyökkääjistä, Eli MaG. Miksiköhän ei voitu pistää tätä O'Sullivania kylmästi tehotreenille, ja koittaa myöhemmin uudestaan. Ei näin.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eli vituttaa kun O'Sullivanin tieltä Tapparaa vastaan on nyt sitten syrjäytetty yksi tämänhetken parhaimmista IFK-hyökkääjistä, Eli MaG.

Oletko varma, ettei Granlundilla ole jotain pientä vammaa tai flunssantynkää?

E: Puolustusta kun katselee, niin kyllähän tuo vahvistusta huutaisi...
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Oletko varma, ettei Granlundilla ole jotain pientä vammaa tai flunssantynkää?

En ole. Jos jotain häikkää Markuksella on, niin perun sanani. Mutta jos kyse on hyllytyksestä, ja se tehdään mielummin MaG:lle kuin esimerkiksi Somervuorelle, niin sitten on valmennus hyvin hyvin kujalla siitä, kenellä peli kulkee paremmin kuin jollain toisella.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Jotenkin aika kehnot fiilikset tästä pelistä, ei mitään varsinaista hajua että miksi. Tuntuu vain "ttu mitä paskaa" + "Sopalle kenkää" -illalta.

Mielenkiinnolla, ja pelolla, odotan O`Sullivanin esiintymistä Nordiksella. Retiisi tehnee pisteitä, onhan kyseessä kotipeli, ja IFK:n häkki heiluu jällen turhan helposti.

Toivottavasti olen väärässä, paitsi Reeperbahnin osalta, ja IFK ottaa viime kauden tapaan tyylikkään kotivoiton kansallissankarin ja Söderholmin loistaessa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Mutta missä Kibe "snöfä" Kuhta? Tuntuu, että Kuhta on aina se joka onnistuu maalien teossa meitä vastaan...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkukauden mielenkiintoisin matsi so far.

Odotuksissa nähdä tämä ihmeirkku, josta on keuhkottu suuntaan ja toiseen. Toinen mielenkiinnon kohde on Aleksanteri Suuri, jonka alkukausi on 17-kesäiselle ollut lievästi sanottuna ällistyttävä ainakin pisteiden valossa.

Tuukkaa unohtamatta. Kestääkö polla?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Odotukset nollassa. Pelko siitä, että jos Tappara ottelussa johtoon menee, niin rumat lukemat napsahtaa taululle, kuten Saipa pelissä. Perusteluihin laitetaan pelkästään se, että yksi vapaamatkustaja kentällä vaikuttaa koko joukkueen motivaatioon. HIFK:lla ei ole varaa yhtään antaa asenteessa siimaa, koska pelitapa on edelleen aika hakusessa, vaikka se ajoittain toimiikin.

HIFK on selvästi varautunut O´Sullivanin haluttomuuteen pelata sillä, että kehissä on 5 sentteriä, joten tiivistystä tapahtunee mahdollisesti hyvinkin nopeassa tahdissa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
HIFK on selvästi varautunut O´Sullivanin haluttomuuteen pelata sillä, että kehissä on 5 sentteriä, joten tiivistystä tapahtunee mahdollisesti hyvinkin nopeassa tahdissa.

No olihan edellisessäkin pelissä peräti kuusi sentteriä, mutta silti tämä Vatkuli (halukkaille resepti: Kotikokki.net sai heilua kaksi erää kaukalossa, mitään reagointia ei tapahtunut. Ja sitten kun reagoitiin, niin Ville niin maan vitusti lisää peliaikaa ja eihän tämä piimäpohje päässyt senkään enempää eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös