Ti 17.2.2009 JYP - Kärpät

  • 21 048
  • 95

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Myönnän nyt heti alkuun etten ole Kärppien pelejä juurikaan seurannut, mutta kyllä tuo Andersson-Corso parivaljakko tekaisi tänään pari hienoa maalia. Erityisesti Anderssonilla tuntuu löytyvän pelisilmää. Tuollaisen kaksikon kun saisi tepsiinkin...
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
kolmosen turhin äijä oli tänään Harri Pesonen, jolle voisi joku käydä kertomassa että siitä kiekosta voi joskus luopuakin.
Kiva että tämän joku muukin noteeraa. Tätä olen tarkoittanut kun olen toivonut kurinpalautusta Pesoselle. Kun nyt aloitettiin negatiivisista asioista niin jatketaan samalla linjalla.

Kärppien ensimmäisen maalin pistän Koskisen piikkiin. Miten voi noinkin kokenut pakki tehdä tuollaisen perusvirheen? Lähteä nyt seuraamaan maalin nurkalta vastustajan pelaajaa maalin taakse ja samalla unohtaa se "oma paikka" maalin nurkalta. Tuloksena vapaa mies maalin lähettyvillä jota kukaan ei kerennyt estämään pääsyä vielä lähemmäs maalintekoon.

J-P Hytösellä oli synkkä ilta. Mies oli ainakin kahden vastustajan maalin aikana kentällä ja suuresti vaikutti Kärppien 3-4 maalin syntyyn. Hytönen seuraa näennäisesti Koivistoa mutta ei pidä miestä kurissa. Näin Koivisto pääsi tekemään helposti maalin aivan maalin edestä. Lisäksi kun mies ei tunnu saavan mistään kiekkoa sisään...

Olikos se nyt Esa Saksinen joka kolmannessa erässä sai syötön parhaalle maalintekosektorille ja laukauksen sijaan syötti sen vielä huonompaan paikkaan? Oli kuka oli, pointti on se että kun maali olisi pakko saada ja pääsee vielä tuollaiseen paikkaan niin sitä EI syötetä huonompaan paikkaan vaan edes yritetään laukausta maalia kohtia.

Sitten hyviin asioihin. Olipas muuten viihdyttävä ottelu. Maalejakin tuli viisi enemmän mitä ennen matsia päissäni ennakoin. JYPin ylivoima oli musertavan hyvä. Valitettavasti se ei tänään pistettä enempää tuonut, mutta loppujen lopuksi olen siihen pisteeseen tyytyväinen. Varsinkin kun tästä ottelusta en odottanut pistettäkään. Jostain syystä JYPille on ollut tällä kaudella vaikeaa nousta voittoon tappioasemasta. Tänään joukkue taisteli loppuun asti ja sai pienen palkinnon. Tästä minä ainakin tykkäsin. Tuon pisteen ansiosta Kärpät sai JYPiä vain yhdellä pisteellä kiinni ja kun pahimmat kilpailijat joutuivat venymään jatkoajalle, niin taas kävi niin että omasta tappiosta huolimatta muut joukkueet eivät ottaneet kiinni niin paljon kuin olisi ollut mahdollista.

Kohti uusia haasteita...
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Eipä pelistä voi yksinkertaisesti muuta sanoa kuin huima kärkipeli. Vaikkakin vituttaa nuo hieman tuurillakin tulleet maalit Kärpille. Milloin pomppii kiekko perseestä maalin ja milloin kolmen lavan ohi juuri ja juuri lipuen Viitakoskelle maalin eteen...
En myöskään ymmärrä miksi täällä kehutaan tuomarilinjaa. Sehän oli täysin sekava. Välillä lähdit jäähylle rikkeistä joita olisi vihelletty salibandyssa ja vastaavasti välillä sait rikkoa hyökkäävää joukkuetta kolmesti ennen kuin tuomarin käsi nousi ylös. Ja mikä oli tämä sukellusjäähy Virtaselle? Eikö enää voinut antaa toista 5vs3 yv:tä samaan peliin? Tällä kertaa Kruus sentäs jätti antamatta sen 5+20min jäähyn taklauksesta.

- Harri Pesonen, voitko luopua välillä kiekosta antamatta sitä vastustajalle?
- Kalle Koskinen, mitä ajattelit juostessasi ensimmäisessä maalissa vastustajan perään maalin taakse? Muuten toki hyvä peli Kallelta.
- Hytösen peli tuntuu olevan kovin kovin sekaisin. Mistään ei mene sisään sekä puolustuspelikin tuntuu tökkivän. Esimerkkinä tästä, kun näennäisesti piti Koivistoa 3-4 maalissa.
- Immoselta kerrassaan upea peli ja vielä kuumeessa sekä vatsataudissa.
- Corso&Andersson ois kiva, jos meilläkin ois tommonen kaksikko kakkoskentässä...
- Jääskeläinen, mikä pakko sinne kulmaan on lähteä aina, kun kiekko tulee lapaan?
- Louhivaara, yritystä kyllä riittää.. kulmissa pyörimiseen ja jos Ossi pääsee maalintekopaikalle laukaus osuu yleensä suoraan keskelle maalivahdin rintapanssaria. Tulee mieleen Ässien hopeakausi. Alkukaudesta Louhivaara-Koponen-Grünn kolmikko teki tuhojaan ja joulutaon jälkee kolmikko teki ehkä sen 3 maalia.
- Saksinenkin toki olisi voinut ampua ihan itse siitä huippupaikastaan. Liekkö sitten säikähti kiekkoa.
- Oliko muuten kenties ensimmäinen ilman maalivahtia tehty maalin Dufvan aikana?
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Uskomattoman viihdyttävä ottelu kertakaikkiaan! Eihän siitä pääse mihinkään että kyllä JYP oli 1. ja 2. erässä niskan päällä ja puuskutuksesta päätellen taktiikka oli ilmeisesti luistella Kärppien yli. Kaikesta näki että tänään mennään eikä meinata. Tosin 3. erässä alkoi sitten selvästi jo puhti loppua ja VIP-karusellikin hieman laantui, mutta vain hieman. Loppukautta ajatellen jos muut kentät alkaa piristyä niin kyllähän JYP on lähellä mennä tappiin asti.

Kärppien pakit oli tänään hieman hukassa (kiitos JYPin paineen) mutta onneksi hyökkäyksessä sentään riitti terävyyttä. Toivottavasti kuitenkin Bumen ja Järventien sisäänajo ei kestäisi kovin kauaa koska poffit kolkuttelee jo nurkan takana.

Alivoima on omasta mielestä liian passiivista ja pitäisi antaa enemmän painetta kiekolliseen, ja sitä kautta aiheuttaa harhasyöttöjä/virheitä. Mihinkään juoksemiseen ei tietenkään pidä ryhtyä vaan organisoitua toimintaa jota pitäisi harjoitella, isketään kun paikka on. Varsinkin tuossa kuudella viittä vastaan oli huvittavaa katseltavaa kun miehet vaan seisoo, ei näin. Kelatkaa vaikka niitä videoita sieltä Bluessin edelliseltä Raksilan vierailulta...

Mutta pelihän oli kaikkea sitä mitä vaan voi toivoa. Verkko heiluu ja jännitystä piisaa loppuun asti. Näitä lisää !
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Uskomattoman viihdyttävä ottelu kertakaikkiaan!

Totta, ja uskomattoman tasokas otteluketju! Provoiluilta säilytty kerrankin.

Pelistä, Jyp oli kaksi ekaa erää liikkuvampi, mutta antoi osaltaan omilla virheillään Kärpille mahdollisuuden. Kolmas erä oli molemmilta hyvä. Jypin tasoitus kirpaisi, mutta yön jälkeen sekin tuntuu jopa oikeudenmukaiselta. Ja mikä jatkoaika... :D Aivan loistavaa voittomaalin hakemista, eikä mitään peruuttelua, molemmilta.

Näitä pelejä enemmän, ja Kärpille Korpikari, OPG, Ohtamaa takaisin pakistoon kevääksi, niin tiedä vaikka vielä mihin tämä vie.

Hyvä matsi. Piste.

ps. Tuomarilinja oli tarkempi, muttei kovin linjassa pysyvä, välillä lensi boksiin, välillä ei...
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Mahtava peli! Kerrankin jääkiekko jossa ei saanut kaksin käsin roikkua vastustajasssa. Tästä propsit ihan kaikille siihen vaikuttaneille. JYP oli mielestäni tänään Kärppiä parempi, tuurit vaan oli Kärppien puolella.

Itse pelistä voidaan todeta samat mitä muutkin ovat jo todenneet. Hytösen peli on niin tahmean näköistä, että pahaa tekee. Läheltä ylös vois joskus koittaa. Ei ne kiekot patjojen läpi mene vaikka mitä tekis.

Hyvä veto Dufvalta herätellä joukkuetta vaihtamalla Peki pois. Vaikka maaleista ei voi Pekiä voi syyttääkään olisi joku "gamesaver" voinut tehdä ottelusta aivan erilaisen.
 

Pucci

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paljon on pelistä jo kerrottu. Itselleni jäi JYPistä mieleen Immosen kentän maagisuus jälleen kerran ja vastaavasti Hytösten surkeus. Miksi ihmeessä kakkoskenttä saivat kolmannessa erässä niin paljon vastuuta varsinkin yv:llä? Kun ei kulje niin ei kulje ja muut sitten yrittämään. Kuvaavin tilanne tosiaan oli Hytösen paikka Saksisen syötöstä, missä kapteenilla oli kaikki aika käytettävissä hallittuun nostoon yli Tarkin, niin eikö hän mene ja sohi limpun kauheella kiireellä patjoihin. Kentän pelistä huokuu yliyrittäminen ja henkinen lukko.

Yksi piste kuitenkin lievittää vitutusta aika paljon, en missään vaiheessa olisi uskonut, että JYP pystyisi lopussa ilman maalivahtia tasoitukseen. Ihme tapahtui.

Miksi kukaan ei vielä ole maininnut Wallinheimon uskomattoman tyylikkäitä viiksiä?!
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
..Miksi kukaan ei vielä ole maininnut Wallinheimon uskomattoman tyylikkäitä viiksiä?!

Haha, aivan loistavat viikset oli Sinkulla. Olipa kyllä kärkiottelu, aina pelotti kun JYPin ykkönen sai kiekon, Hytösten ollessa jäällä lähinnä nauratti. Kärpiltä 1. ja 2. kentiltä hyvää peliä, Corson loistavaan viimeistelyyn tämä peli ratkesi. Kolme paikkaa, 3 maalia. JYP:ille ihan ansaittu tasoitus loppuun, ja oikea mies maalintekijänä.

Tuomarilinja tuntui tiukalta, matsi uudelleen katseltu videolta niin kyllähän siellä meni edelleen yli puolet rikkeistä läpi. Tosin jos kaikki "hiinä ja hiinä" rikkeetkin olisi vihelletty niin peli olisi ollut koko ajan 4vs4, 4vs3 jne. joten ihan hyvä peli tuomareilta sinänsä.

Tähän settiin vielä nuo kolme mainittua pakkia mukaan niin hyvä tästä vielä tulee, huomenna HIFK:n kaatoon!
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Vaikkakin vituttaa nuo hieman tuurillakin tulleet maalit Kärpille. Milloin pomppii kiekko perseestä maalin ja milloin kolmen lavan ohi juuri ja juuri lipuen Viitakoskelle maalin eteen...

Nohnoh, jos tuolle linjalle lähdetään, niin eipä unohdeta JYPin avausmaalia, joka pomppasi Juho Jokisesta yläkulmaan ja ettei vain Immosen tasoitusmaalissa kiekko ottanut pientä kimmoketta edessä kyykistelleestä Kristian Kuuselasta. Sitä paitsi, jos Andersson koitti syöttää kolmen lavan ohi kiekkoa Viitakoskelle onnistuen siinä, niin vaikea siitä tuurimaalin titteliä on antaa.

Mutta silti, eipä ole itselleni vaikea myöntää, että JYP oli jonkin verran edellä kenttäpelissä ja Kärppien johto kahden erän jälkeen oli selkeä ihme. Hieman paremman mielen jätti Kärppien osalta aiempia parempi 3. erä, jossa näkyi sitä taistelutahtoa ja uhrautuvuutta, jota tämän kauden aikana useamman kerran on tullut kaipailtua. Corsosta ja Anderssonista on kaikki tullutkin jo sanottua, mutta kyllä nähtiin Viuhkolaltakin vaihteeksi hienoja oivalluksia läpi pelin.
 
Tarkki on varmasti kovasti riippuvainen puolustuksesta, mutta kukapa maalivahti ei olisi. Omista heikkouksistaan huolimatta pidän Tarkkia edelleen kuitenkin sinä vahvempana korttina jolla keväällä mennään. Perusteluina pidän edelleenkin sitä että hänellä on kuitenkin näyttöjä ja kokemusta edellisiltä kausilta siitä että homma toimii tosipaikan tullen. Koivisto on tietenkin "omapoika" jota ei saa kritisoida mutta teenpä sen silti. Erittäin ailahtelevat otteet, joita toki Tarkillakin on runkosarjassa mutta playoffeissa ei juurikaan, välillä Koivisto on todellinen muuri joka ottaa kaiken mutta vastapainona on myös iltoja jolloin oikein mikään ei tartu ja pelejä on hävitty Koiviston vuoksi. Tämä ei oikein lupaa hyvää playoffeissa. Lisäksi kovien palien kokemattomuus, toki Mestis-mestaruus on jotain mutta ei kuitenkaan sama kuin SM-finaalit. Lisäksi vielä auki ammottavat yläkulmat joita esim. Kalpa käytti Oulun visiitillään armottomasti hyväkseen viemällä pisteet. Toinen heikkous on kyky seurata peliä kun kiekko on maalintakana, ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun Koivisto on yllätetty "vanhanaikaisella, toki puolustuskin saa ottaa näistä osansa mutta Tarkille näitäkään ei tule.

Sokeasti tunnun uskovan Tarkkiin ja kaippa tämä on sitten sitä sokeaa fanitusta mutta luulen että Buddha on ajantasalla ja on vetänyt oikean kortin esiin jo tässävaiheessa.
 

Sinulla on siinä mielessä asiassa perää, että Tarkki on ollut erinomainen pudotuspeleissä. Siihen on aivan selvä syykin. Playoffeissa pyritään ampumaan tilanteista hanakammin eikä syötellä enää niin juonikkaasti tekopaikoista parempiin paikkoihin. Tällöin ison peittävän maalivahdin "otteet paranevat".
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Unohtui tuosta yöllisestä viestistä mainita että Kärppien voittomaalista saa osittain ottaa syyt niskoille JYPin numero kuusi, Kalle Koskinen. Koskinen haaveilee (l. etsii syöttökohdetta) kiekon kanssa vastustajan alueella eikä tajua että häneltä voidaan viedä jopa kiekko pois. Niin kävi kun Kärppä-pelaaja kävi nätisti ottamassa kiekon pois Koskisen lavasta ja luisteli karkuun. Koskisella ei tuossa tilanteessa ollut oikeastaan muuta mahdollista kuin rikkoa. Syy -> seuraus, Corso tekee maalin edestä ylivoimalla voittomaalin väsyneen JYP-miehistön heikoista estely-yrityksistä huolimatta.

Tämä on myös yksi selkeä kohta missä JYPin pitää parantaa roimasti. Eilen Kärpät teki muistini mukaan ainakin kolme maalia aivan maalin edestä. Sinne ei saa tulla noin helposti! Pakit, herätys!
 

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pari kommenttia noihin monelta kirjoittajalta esille tulleisiin asioihin:

Koskisen höntyily tuossa eka maalissa. Jypissä pelataan tuollaista mies miestä vastaan ja sillä periaatteella Koskisen kuuluukin seurata ukkoa tuonne maalin taakse. Pikkasen on myöhässä, mutta juuri ja juuri tulee yllättävä syöttö luistimen vierestä. Eli Koskinen teki tuossa oman roolinsa kutakuinkin oikein. Hyökkääjän olisi kuulunut olla tuossa puolustamassa Corsoa. Mutta hienosti pelattu Kärpiltä. Ei todellakaan Koskisen vika Dufvan Jypissä.

Hytöstä on arvosteltu tuosta tehottomuudesta, tehoton se on ollutkin. Mutta täytyy muistaa että ukko jaksaa kuitenkin yrittää koko ajan vielä sata lasissa. Itselläni ainakin olisi jo selkä suoristunut tuollaisen tehottomuuden jälkeen. Mutta katsokaapa vielä sitä 3. erän lopun tilannetta. Paska purku Koivistolta, mutta Hytönen on paikalla prässäämässä ja katkomassa sitä avausta. Minä ainakin annan Ison Peukun Hytöselle tuosta asenteesta.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sinulla on siinä mielessä asiassa perää, että Tarkki on ollut erinomainen pudotuspeleissä. Siihen on aivan selvä syykin. Playoffeissa pyritään ampumaan tilanteista hanakammin eikä syötellä enää niin juonikkaasti tekopaikoista parempiin paikkoihin. Tällöin ison peittävän maalivahdin "otteet paranevat".
Kysypä Bluesin faneilta, oliko Tarkin ansiot ainoastaan peittämisessä viime vuoden finaaleissa..
 
Kysypä Bluesin faneilta, oliko Tarkin ansiot ainoastaan peittämisessä viime vuoden finaaleissa..

Älä ole noin yksinkertainen. Katsot Tarkin peliä miltä kantilta hyvänsä niin ainoa vahvuus on peittäminen. Loput taidoista on keskitasoa, eikä sieltä erotu muita erinomaisia ominaisuuksia.

Tottakai maalivahdeille tulee huikeita torjuntoja sitten muutenkin ja parempia aikoja. Onnistumiset kuitenkin ovat aina perusasioista lähtöisin. Jokainen pyrkii pelaamaan vahvuuksillaan.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Katsot Tarkin peliä miltä kantilta hyvänsä niin ainoa vahvuus on peittäminen. Loput taidoista on keskitasoa, eikä sieltä erotu muita erinomaisia ominaisuuksia.

Kyllähän peittäminen on nykypäivän huippumaalivahdin perusedellytys ja yleisin vahvuus. Siihen lisäksi hyvä yhteistyö puolustuksen kanssa niin ollaan jo pitkällä.

En nähnyt eilistä peliä, mutta jo maalimääristä voi päätellä, että peli huomattavasti erilainen, kuin Jyp-Jokerit tv-peli. Siinä Riksman piti nollat, mutta joutui tekemään vain muutaman todellisen huipputorjunnan. Väitän, että ainakin puolet SM-liigan maalivahdeista olisi pitänyt nollat samoilla tilanteilla. Sitä en voi tietää sitten aiheuttaako Riksman vastustajan hyökkääjille jonkun ylimääräisen henkisen esteen.

Eli ei tehdä vastustajan maalivahdista sankaria. Maskit, ohjaukset ja reboundit - siinä on kolme pointtia, millä maalit nykypäivänä tehdään. Lisäksi uskon ja toivon, että mestaruus voitetaan hyökkäämällä, kuten Kärpät lopulta viime vuonna teki.
 
Kyllähän peittäminen on nykypäivän huippumaalivahdin perusedellytys ja yleisin vahvuus. Siihen lisäksi hyvä yhteistyö puolustuksen kanssa niin ollaan jo pitkällä.

..ja miksei loputkin..

Aivan totta. Sitten taas on Bäckströmmejä ja Riksamanneja, jotka pystyvät myös reagoimaan kiekkoihin ja näkevät peliä paremmin. Huikeasti on torjumiseen liittyen eri ominaisuuksia, jotka auttavat hommassa. Tarkki on kankea liikkeiltään ja ajoittain erittäin epävarma sijoittumisessaan. Hän on sitä, vaikka voittikin 2 mestaruutta.

Playoffeissa taas Tarkki on kuin suolapatsas. Se on maalivahdille etu. Siinä missä Tarkki saattaa runkosarjassa väistää laukauksen tai lähteä torjumaan maalin ohi, pysyy hän playoffeissa hyvin maalinsa suulla.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Älä ole noin yksinkertainen. Katsot Tarkin peliä miltä kantilta hyvänsä niin ainoa vahvuus on peittäminen. Loput taidoista on keskitasoa, eikä sieltä erotu muita erinomaisia ominaisuuksia.

Tottakai maalivahdeille tulee huikeita torjuntoja sitten muutenkin ja parempia aikoja. Onnistumiset kuitenkin ovat aina perusasioista lähtöisin. Jokainen pyrkii pelaamaan vahvuuksillaan.
Kyllä Tarkki kykenee muihinkin huipputorjuntoihin kuin peittämiseen. Minusta nimenomaan tuon väittäminen on yliyksinkertaistamista. Ei kai tässä ole vähän sitä samaa kuin Bäckström vs. Korhonen-keskustelu silloin, kun nämä olivat n. tasoissa rankingissa Kärpissä? Jotkuthan olivat sitä mieltä, että Korhonen on se parempi veska, koska näkivät ne hienot paraatipelastukset, joita hänelle tuli enemmän. Syy oli yksinkertaisesti se, että Bäckströmin ei tarvinnut saman puolustuksen takana venyä samanlaisiin haamuihin niin usein, koska ennakoi tilanteet paremmin ja oli jo valmiiksi torjunta-asennossa.

Ja mitä kankeuteen tulee, niin Tarkki on notkea kuin pajuvitsa, jos vertaa vaikka Rinteen Pekkaan, ainakin Kärppäaikaiseen. Lisäksi Rinteellä oli selviä ongelmia sijoittumisessa. Eipä tuokaan ole estänyt miestä nousemasta NHL:ään asti.

Koivistossa on paljon potentiaalia, mutta en minä häntä vielä kokonaisuutena Tarkkia parempana pitäisi. Mutta jospa se siitä paranisi Hillin koulussa...
 

_Wildchild_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Halutulle muutokselle (TM)
Eilen Kärpät teki muistini mukaan ainakin kolme maalia aivan maalin edestä. Sinne ei saa tulla noin helposti! Pakit, herätys!

Olet aivan oikeassa. Itselläni päällimäinen tunne eilisen pelin jälkeen oli juurikin ketutus tuosta JYPin maalinedustapelaamisesta. Kärppien ensimmäinen, kolmas ja viides eli voittomaali syntyivät kaikki lähietäisyydeltä. 1-1 maalissa Kärppä-pelaaja pääsee liian helposti ajamaan maalinkulmalle, 3-4 maalissa Hytönen "sitoo" Koiviston väärältä puolelta ja Viitanen konttaa maalin edessä tehden Sinkulle maskia ja 4-5 maali syntyi Louhivaaran nenän edestä. Sen sijaan Kärppien 2-3 maalissa joka jätkä tuntui olevan tilanteesta myöhässä. Mikä siinä maalinedustan siivoamisessa on niin vaikeaa?

JYPin peli oli pirteää ja siinä oli tekemisen meininkiä, mutta harvoin sitä viidellä päästetyllä maalilla voitetaan matseja. Eli lisää tarkkuutta puolustuspelaamiseen niin ollaan jo hyvällä mallilla.

Kakkoskentän tehottomuuteen en jaksa enää edes kommentoida. Pitänee vaan todeta sarkastisesti että "Kyllä se siitä..."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös