The Walking Dead (pääosin sinivalkoiseen tahtiin)

  • 646 839
  • 3 822

M10

Jäsen
Nyt sitten tapahtui niin paljon asioita, että menee vähän aikaa sulatellessa.

Michonne - Kuvernööri 2-0. Game, set ja match.
 
Olipas onneton jakso. Kuvernööri nostettiin uudestaan esille ja annettiin hahmolle uutta luonnetta, vain palauttaakseen se paperiseksi kostohahmoksi, joka aiheuttaa typerän kostosekoilusodan. No, jotain hyvää tästäkin: nyt on pakko keksiä jotain muuta. Neloskauden saldo: typerät ihmiset, nuha ja kuvernöörin hieno nosto ja salamapaluu paperirosvoksi. Harmillista hyvän kolmoskauden jälkeen.
 

Conroy#22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tärpätti, Southeast Division Champions
Michonne - Kuvernööri 2-0. Game, set ja match.
Tätä olin odottanut jo tovin aikaa. Vieläkin meinasi nousta ajatus että vieläkö tuota kuvernööriä pitää katsella kun Michonne ei viimeistellyt työtä.

No paketti on nyt tosiaan ihan levällään ja porukka hajallaan, mutta hyvä että päästiin jo pois vankilasta. Elättelen tässä muka toiveita että Rickin tyttären joku vielä pelasti ja otti mukaan, vaikka asia eri tavalla esitettiinkin. Vaikka Hershel oli hyvä hahmo niin häntä en niin paljoa jää kaipaamaan kun hänet kerran jo aikaisemmin kuolemalta pelastettiin.

Helmikuuhun asti pitäisi sitten odotella uusia jaksoja. Pitäisiköhän sitä ennen makustella vaikka ykkös ja kakkos kauden jaksoilla ja katsella vähän että miten sarja on muuttunut, kun noista ei paljon mitään enään muista.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vähän jäi torso kuva kyllä tästä jaksosta ja yllättävänkin nopeasti hyökkäsivät sinne vankilaan. Ensin annetaan syvyyttä kuvernöörin hahmossa ihan vain sen takia, että hölmösti kuolisi.

Noh oikeastaan pakka on nyt sen verran sekaisin, että tässä on mahdollisuus vaikka mihinkä tahansa suuntaan viedä sarjaa, keskellä kautta koko homma lähtee alusta.

Vähän olisi ehkä toivonut että se tauti olisi jyllännyt vähän kauemmin ja ehkä sisältäpäin se uhka tullut enemmän ja että vaikka aidat olisi jossain kohti pettänyt ja menetetty vankila sitä kautta eikä tuolla hyökkäyksellä. Toivottavasti jatko ei mene liikaa näihin eri ryhmien välisiin sotimisiin vaan pysytään "aiheessa".

Hyvä ja viihdyttävä kausi on kyllä tähän asti nähty kaikista huolimatta, uhka alkoi jo olemaan että sarja ei varmaan edes jatkuisi heikon kakkoskauden ja suhteelisen keskitasoinen kolmoskauden jälkeen, mutta pikkuhiljaa kuitenkin ollaan etenpäin menty kokoajan.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Itse pidin tavasta miten vankilasta saatiin porukka ulostettua. Vähän kritisoitu Kuvernööriä ja sitä miten hänet sarjaan tuotiin takaisin mutta mielestäni tämäkin ihan onnistui.

Tuli sellainen filis, että kun hän lähti uuden perheensä kanssa tienpäälle niin mies oli tosissaan muuttunut ja hyvätahtoinen. Kuitenkin, kun sattuman kaupalla siunaantui oiva tilaisuus saada kostettua vanhat kaunat niin sota vankilaporukan kanssa olikin ainoa mikä merkitsi.

Hershel oli sarjassa mies, joka ei koskaan tehnyt kenellekään pahaa ja Kuvernöörihän sanoikin leirissä hänelle, että "olet hyvä mies, jopa parempi kuin Rick". Silti veti miekalla pään irti sadistisesti, kun huomasi, että Rick alkaa voittamaan porukan puolelleen. Aika kylmästi vielä ampui "uuden tyttärensä" äitinsä edessä, kun ruumis hänelle tuotiin. Heräsi vähän ajatukset siitä mahtoikohan loppujenlopuksi kuitenkaan välittää mistään muusta, kuin kostosta ja omista tarpeista?

Nojaa en tiedä oliko omissa aatteissa juurikaan järkeä, kunhan pohdiskelen. Hyviin asetelmiin tämä ainakin jäi!
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yön yli on tätä jaksoa sulateltu. Mielestäni oli loistava jakso vaikka köykäisesti saatiin uusi porukka hyökkäämään vankilaan. Kuvernööri sai sen minkä ansaitsi, enkä jää kaipaamaan häntä kun hahmoa ei käytetty niinkuin häntä olisi voinut käyttää. Tosin pieni mahdollisuus jäi hänen eloonjäämiselleen, kun hänen kuolemaansa ei näytetty. Hersheliä jään ainakin kaipaamaan. Parasta jaksossa oli kuitenkin vankilan hylkääminen. Paljon tapahtui jaksossa ja pitää katsoa se uudestaan tällä viikolla.

Tämä oli kuitenkin paras jakso pitkiin aikoihin. Tosin on tällä kaudella ollut muitakin hyviä jaksoja.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Oli kyllä mielettömän hyvä jakso. Ja tyydyttäväkin kaikin puolin. Daryl Dixon on ÄIJÄ. Aika eeppisen lahtauksen järkkäs tuhoamalla tankin ja varrastamalla kusipää-Mitchinkin siinä samalla. Kuvernöörikin kuoli vihdoin ja viimein. Ihan mielenkiinnolla odottelen, että mitenkä tää homma tästä vielä jatkuu. Kuka on se mystinen sabotoija ja kanin(?) kiduttaja, johon tuon jakson alussa viitattiin? Sarjiksia en ole lukenut, mutta käsittääkseni jotain kuvernöörin kaltaisia pahiksia niissä vielä olisi sarjan käytettävänä.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Kuvernööri sai sen minkä ansaitsi, enkä jää kaipaamaan häntä kun hahmoa ei käytetty niinkuin häntä olisi voinut käyttää. Tosin pieni mahdollisuus jäi hänen eloonjäämiselleen, kun hänen kuolemaansa ei näytetty.

Eiköhän tuo melko selvä ollut. Michonne survaisi ensin miekan rinnasta läpi, jonka jälkeen Lilly vielä ilmestyi vierelle ysimillisen kanssa. Laukauksen jälkeen kävelijätkin olivat aivan vieressä, joten eihän tuo mihinkään enää tuosta päässyt.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Täältä myös plussaa midseason finalelle, sekä koko neloskauden ensimmäiselle puolikkaalle. Tuo kahdeksas jakso oli nyt se suunnannäyttäjä, ja mikä parasta, kesken kauden. Tietynlaiseen cliffhangeriin jäätiin taas pariksi kuukaudeksi, mutta ei se mitään, sen arvoista odotus varmasti on. Tietyllä tavalla harmittaa Kuvernöörin poistuminen sarjasta, sillä hahmosta olisi voitu ottaa enemmän irti sarjakuvien tyyliin, mutta jätettiin nyt tällaiseksi kostonhimoajaksi, jonka toki hänen katseestaan ja eleistä huomasi näiden kolmen viimeisen jakson aikana. Niin... Kuvernöörin kuolemastahan jotkut ovat spekuloineet jo sen verran, että kun ukkoa vedettiin katanalla rintaan ja mahdollisesti myös ammuttiin, niin voisihan tuo vielä henkiin jäädä. Tämä olisi mielestäni jo sellaista salkkarimeininkiä, että oksat pois. Tietty eihän sitä loppujen lopuksi näytettykään, mihin tuo Lily (Meghanin äiti, Taran sisko) ampui, mutta kun aluksi näytetään sitä Kuvernööriä, jonka jälkeen kamerakulma muuttuu Kuvernöörin kulmaan eli ts. kuva tulee hänen silmistään, ja aseella losautetaan kameraa kohti, niin eihän tuohon nyt voi jäädä vaihtoehtoja, eihän? Mitä kävin TWD-wikiaa vilkaisemassa, eli fanipoikien kotimajaa ja täten absoluuttista totuuden lähdettä, niin siellä Kuvernööri lasketaan jo varmuudella kuolleeksi, ja että Lily tosiaan tappoi hänet viime kädessä. Tähän liittyen vielä viimeinen kuva Kuvernööristä. Tosin, kun sarjan vitoskauden julkaiseminen tapahtui joku about kuukausi takaperin, Kuvernööri oli promo-kuvissa mukana mm. Rickin, Darylin, Michonnen, Glennin ja Maggien kanssa. Carolia ja Hersheliä ei esimerkiksi kuvasta löytynyt, eli ei saatana jos tästä voi laskea suoraan 1+1. Mikäli paluu tapahtuu, sen on tapahtuva joskus vitoskauden jälkipuoliskolla, jos se on siis pakko toteuttaa. En kuitenkaan usko tällaiseen idiootti-ratkaisuun, sillä pelkästään sarjakuvien jalanjälkiä seuraamalla saisi jo helvetin mielenkiintoisia juttuja sarjaan mukaan heti seuraavaan jaksoon.

Suuria asioita tosiaan tapahtui. Hershel, Kuvernööri, Judith, Meghan ja Kuvernöörin uusi porukka, tietty itse vankila sekä satunnaisia hahmoja Rickin leiristä lähti kertalaakilla. Paras kuitenkin näin, vaikka kaikki tapahtuikin yht'äkkiä sormien napautuksesta. Niin siinä saattaa tosiaan käydä, kun kyseessä on Kuvernöörin kaltainen perheensä ja silmänsä menettänyt kostonhimoinen sekopää. Pidin jakson lopetuksesta, joka seurasi sarjakuvien jalanjälissä. Isä ja poika kävelevät kaksistaan pois vankilalta, kohti uutta ja tavallaan tuntematonta, kun taustalla vankila roihuaa ja walkerit valtaavat aluetta. Uskon, että porukka kerääntyy pikku hiljaa taas kasaan, ja etenevät teillä, kunnes he kohtaavat jotain mullistavaa neloskauden loppupuolella.

Kaksi helvetin pitkää kuukautta edessä, kun sarja jatkuu 9. helmikuuta, kuukauden toisena sunnuntaina. Maratooneja varmasti luvassa FOXilta viime vuoden tapaan.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eiköhän tuo melko selvä ollut. Michonne survaisi ensin miekan rinnasta läpi, jonka jälkeen Lilly vielä ilmestyi vierelle ysimillisen kanssa. Laukauksen jälkeen kävelijätkin olivat aivan vieressä, joten eihän tuo mihinkään enää tuosta päässyt.

Ei muuten taatusti päättynyt kuvernöörin tarina tuohon. Tuon Hershelin teurastamisen jälkeen jo pelkän katsojan mielenrauhan säilyttämiseksi olisi varmasti näytetty tuo päähän ampuminen tai zombien ateriointi kuvernöörin ruhon ympärillä. Nyt kaikki meni sopivan epämääräisesti Michonnen miekkaleikeistä aina viimeiseen laukaukseen saakka. Todennäköisesti kuvernöörille löytyy sopivan realistisesti joku tarpeellisten sisäelinten(sydän, keuhko jne) luovuttaja sekä operaation suorittava lääkäri. Tuo viimeinen laukaus paljastuu lopulta muijan "en halua olla samanlainen hirviö kuin sinä" -lauseeseen tämän ammuttua tahallaan ohi. Ja tällä tavoin kuvernööri saa vielä kolmannen mahdollisuuden epäonnistua jossain vaiheessa.

Itse haluaisin kuvernöörin karisman sekä kyvyn manipuloida. Aika kepeillä selityksillä tipahteli "messissä ollaan" -kommenttia.

Jaksolle kuitenkin ehdottomasti pisteet ahdistavasta tunnelmasta sekä siitä miten homma eteni nyt kerralla kunnolla. Hershelin teurastamiseen oli ilmeisesti päässyt vaikuttamaan jonkun käsikirjoittajan teinipoika, mutta ihan hyvä säväys tuokin. Darylin zombie-kilvestä ei viitsi avautua, koska noin kova jätkä ottaa muutamat luodit pelkillä vatsalihaksillaan vastaan. Tyttölapsikaksikko pudotti myös lepakon erittäin tyylikkäästi.

Ampuahan nuo perkeleet eivät vieläkään osaa, mutta harvemmin kai sitä älyttömällä sarjatulen määrällä voi edes tuurilla osua kuin reisiin ja olkapäihin. Ensi vuoden puolella show jatkukoon uudella potkulla.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kuka on se mystinen sabotoija ja kanin(?) kiduttaja, johon tuon jakson alussa viitattiin?

Aika paljon huomiota kieltämättä tuo sai, jos sillä ei sen suurempaa merkitystä tarinan kannalta ollut. Asialla oli varsin suurella todennäköisyydellä lapset, jotka myös uskoakseni niitä rottia syöttivät "lemmikeilleen". Aseisiin lapset tässä muuttuneessa maailmassa tarttuvat jo pelkäämättä, tähän muutokseen varmaan pyritään viittaamaan näillä pikkutempuillakin.

Sabotoijasta puheen ollen. Kolmoskaudella (?) muistaakseni tuli vankilaan joku invaasio, kun portti oli jätetty auki. Tähän ei ikinä palattu, vaikka mielestäni Rick tuota porttia näytettiin katsastavan tilanteen jälkeen. Muistaisin tuolloin jo tilanteessa odottaneeni sabotoijan paljastumista, mutta taisi olla sittenkin vain alun huolimattomuutta, jonka seurauksena paska osuu tuulettimeen aika iloisesti.

Hieno jakso kerta kaikkiaan. Judithin kohtalo tässä eniten kirpaisi, tosin moni TWD:n fanisivustolla elätti toivoa pelastumisesta. Jonkun mielestä turvakaukalon aukinaiset vyöt viittasivat siihen, että lapsi oli viety turvaan. Walkereita ei kyllä tuossa kuvassa näytetty, joten kyllä siihen pieni takaportti mielestäni jätettiin. Alkuperäinen tarina tosin ei herätä toiveita.

Kuvernöörin tarina sen sijaan päättyi. Ei sitä nyt millään tavalla enää voi takaisin tuoda, eihän? Kuten joku sanoi, menee muuten salkkarimeiningiksi. Meni urpo lahtaamaan vielä aiemmin sen ainoan lääketieteestä jotakin ymmärtävän... Ehkäpä Brianin kaksoisveli löytyy vitoskaudella?

Salaliittoahan tässä ollaan rakentamassa, kun Family Guyssakin Brian poistettiin sarjasta...

Sen verran vielä siitä TWD:n fanisivustosta, että siellä moni oli näkevinään Lorin siinä lopun invaasiossa vaeltelevan kohti vankilaa. Kyllähän siinä yksi naispuoleinen kävelijä sai hieman normaalia enemmän kuva-aikaa, mutta jälleen kerran olisi hieman enemmän, kuin kaukaa haettu. Kertonee enemmän siitä, miten jotkut fanit jäivät roikkumaan Lorin hahmossa, kun kuolemaa ei näytetty. Mihinkäs helvettiin se sieltä suljetulta osastolta olisi vaellellut itsekseen...

Hieno jakso kerrassaan. Joku valitti, ettei Kuvernööristä oikein revitty mitään irti, mutta kyllähän tuossa useampi jakso vedettiin ihan täysin tämän herätyksen kokeneen Brianin elämän ympärillä. Saatiin juuri sitä syvyyttä, jota kaivattiikin, ennen odotettua katanan iskua.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hyvä "nollausjakso" ja tätä tämä sarja tarvitsikin. Nyt saa nähdä jatkuuko seuraava jakso tästä mihin jäätiin, vai onko porukat jo löytäneet toisensa. Kuvernöörin kohtalo jäi ärsyttävästi auki, kun kuolemaa ei näytetty. Nyt on mahdollista, että se joskus vitoskaudella jostain taas vaeltaa kuvioihin.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Tuli katsottua uusiksi tuo midseason finale tänä aamuna, ja nyt vasta huomasin seuraavan. Heti tuon Kuvernöörin ampumisen jälkeen yksi kävelijä astuu shakkinappulan päältä, johon Meghan pari jaksoa sitten piirsi sen silmälapun. Shakkinappula oli todnäk. ollut Kuvernöörin mukana, ja sitten pudonnut tuossa taistelussa Rickiä vastaan maahan. Loistava pieni yksityiskohta, joka edelleen nostaa jakson arvoa. Simppeliä, mutta todella hienoa symboliikkaa. Uskon tuotantoryhmään, ettei tässä tehdä mitään paluuta, sillä se olisi liian helposti arvattavissa. Totta kai suureen jenkkimassaan tämä purisi, mutta ei tuossa olisi vaan mitään järkeä. Satapäinen kävelijälauma, rinnan lävistys katanalla, todnäk. luoti päähän. Tulee vaan mieleen, että jos Lily olisikin tehnyt tuon kliseisen ''en ole samanlaisen hirviö kuin sinä'' -tempun ja jättänyt Kuvernöörin ampumatta, miten helvetissä kaksikko olisi selvinnyt tuolta Kuvernöörin ollessa aivan tohjona pois. Vastaavassa tilanteessa vankilan sisäpihalla Rick ja Carl oli jo vähän kuin vapaalla jalalla, edessään vain muutama kävelijä ja tie vapauteen.

The Walking Dead uudestisyntyi tuon huikean kasijakson ansiosta. Tästä alkaa uusi tie. Tv-sarja-pro seuraajat eivät tietenkään pidä tästä, koska ei voi tapahtua oikeasti.

Ysijakso saisi alkaa suoraan tuosta samasta kohdasta, jossa Rick ja Carl kävelevät pois vankilan luota, tai ovat ylittäneet jonkun mäen ja joku savupilvi vaan näkyy horisontissa. Sitten edettäisiin normaaliin tahtiin, seuraten jokaista eri selviytyjän matkaa, kunnes porukka alkaa taas vahvistumaan takaisin pala palalta. Hershelin menetys tulee olemaan iso juttu, sillä patuhan oli koko porukan isähahmo ja teki noita isompia päätöksiä Rickin kanssa. Tuodaanko Hershelin tilalle uusi patu, vai saako joku nykyisistä vakkareista lisäpotkua statukseensa. Toivottavasti jälkimmäinen vaihtoehto.

Fanisivustolla Judithin status on tällä hetkellä unknown, eli ei tietoa. Muut vaihtoehdot ovat sitten alive, dead ja undead. Eiköhän jokaisen tarinaan saada lisätietoa keväämmällä, ja esim Judith voi löytyä lasten huovista, verestä kantokopassa huolimatta.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Fanisivustolla Judithin status on tällä hetkellä unknown, eli ei tietoa. Muut vaihtoehdot ovat sitten alive, dead ja undead. Eiköhän jokaisen tarinaan saada lisätietoa keväämmällä, ja esim Judith voi löytyä lasten huovista, verestä kantokopassa huolimatta.

Katsoin myös jakson tänään uudestaan. Varmistin vielä sen Judithin tapauksen, vöihin kiinnitettynä hänet viimeksi nähtiin samalla paikalla, mistä verinen koppa löytyi - vyöt auki. Todellakin tuossa on kaikki auki, joskin veri ei paljoa toivoa jätä.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Katsoin myös jakson tänään uudestaan. Varmistin vielä sen Judithin tapauksen, vöihin kiinnitettynä hänet viimeksi nähtiin samalla paikalla, mistä verinen koppa löytyi - vyöt auki. Todellakin tuossa on kaikki auki, joskin veri ei paljoa toivoa jätä.

Eiköhän se Beth saanut Judithin kaapattua mukansa turvaan, kun lähti sitä sieltä bussista vielä hakemaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Katsoin myös jakson tänään uudestaan. Varmistin vielä sen Judithin tapauksen, vöihin kiinnitettynä hänet viimeksi nähtiin samalla paikalla, mistä verinen koppa löytyi - vyöt auki. Todellakin tuossa on kaikki auki, joskin veri ei paljoa toivoa jätä.

Jos Judith olisi kuollut, olisi ollut huomattavasti dramaattisempaa, että hänet olisi jotenkin näytetty vilahduksena tai vaikka niin, että zombiet jossain kulman takana syömässä pientä myttyä tms.

Olen 90% varma, että Judith on kyllä hengissä.
 

Aatelinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Glen Metropolit, New England Patriots
HUOM! Spoilerit sisältävät sarjakuvamaailman asioita, jotka saattavat tapahtua myös TV-sarjassa!

Kun on jonkin verran tullut seurattua myös sarjakuvien etenemistä niin tässä oma veikkaukseni Judithin kohtalosta:

Kuollut.

Sarjakuvissahan Lori ja Judith kuolivat tässä Kuvernöörin viimeisessä vankilahyökkäyksessä. Lori ammuttiin ja Judith sylissään kaatui kivikkoon ja vauva kuoli murskaantumalla. Ilmeisesti ei haluttu näin draamattista kuolemaa vauvalle, joten vain verinen koppa jätettiin näkyviin. Näin katsojat saivat pienen toivon siitä, että Judith olisi elossa.

Muutenkin lähes samalla lailla eteni tämä kyseinen jakso kuin sarjakuvien hyökkäys. Hershel siis kuoli tv-sarjassakin, joskin sarjiksissa tuo miekalla teloitettu henkilö oli Tyreese. Vankila on menetetty ja Rick sekä Carl eksyvät muista. Hyvin siis käsikirjoittajat viimein ottaneet myös alkuperäistä "teosta" huomioon.

Innolla odotetaan täällä neljännen tuotantokauden jälkipuoliskoa!
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Jotenkin kuvernööri/Brianin esiintyminen tällä kaudella jäi torsoksi. Oliko tarkoituskaan päästä vankilaan, vai ajaa ainoastaan Rickin porukka sieltä pihalle? Mitä helvettiä muutenkaan olisivat enää koko paikalla tehneet, paitsi olleet tietysti syöttinä walkereille. Vähän hätäisen oloinen oli koko asian pohjustaminen, ja sitten perustellaan, että se nyt vain "kilahti" ja sillä selvä.

Minä olen jättänyt takaportin myös sen Carolin suhteen, eli suojeleeko hänkin nyt jotain, tietäisi siis kuka oikeasti tappoi ne ihmiset vankilassa. Toisaalta on sekin ihan mukava pitää avoinna, että vankilassa olisi tosiaan hiippaillut joku ulkopuolinen. Sitten oli vielä se radiosta kuulunut puhe, kun pojat palasivat sieltä lääkkeitä hakemasta.

Judith on pomminvarmasti elossa, mahtaisiko olla mystisen rottasankarin hoteissa jossain? Ja mikähän elämää suurempi motiivi tällaisella henkilöllä sitten olisi, tai miksi haluaisi juuri tälle meidän sankariporukallemme ongelmia? Tai, oliko Michonne se joka pelasti taavin, eikös hänestä vihjailtu vähän tähän suuntaan, että olisi joskus muksunsa kenties menettänyt.

Mukavaa kuitenkin, että ovat taas ulkosalla touhuamassa. Laskin mielessäni, että se perkeleellinen walkerlauma vielä aiheuttaa vähän ongelmia, siis tämä jota samalla lääkereissulla juostiin karkuun. Ja näyttäisihän tuolla metsikössäkin pyörivän kaikenlaista hihhulia.

Kuka muuten tappoi ne leiriläiset sinne metsään?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kertokaas yksi juttu:

Mikä se juttu oli, minkä Tyreese halusi näyttää Rickille ja Darylille eilisessä jaksossa?

Rick ja Daryl siis olivat menossa kertomaan Tyreesille Carolin olleen syypää niihin murhiin, mutta Tyreese keskeytti, kun halusi näyttää sen sellistä löytämänsä asian.

Itse en saanut mitään selvää, mitä siellä sellissä oikein oli...
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Kertokaas yksi juttu:

Mikä se juttu oli, minkä Tyreese halusi näyttää Rickille ja Darylille eilisessä jaksossa?

Rick ja Daryl siis olivat menossa kertomaan Tyreesille Carolin olleen syypää niihin murhiin, mutta Tyreese keskeytti, kun halusi näyttää sen sellistä löytämänsä asian.

Itse en saanut mitään selvää, mitä siellä sellissä oikein oli...
Siinähän oli se rotan perkele, joka oli ilmeisesti vedetty auki ja jätetty seinään. En sitten tiedä, mitä varten, mutta tähän varmasti palataan jossain vaiheessa. Tyreesehän sanoi vielä, että kyseessä on varmasti kaksi selviytyjää polttanut henkilö, sillä jollain on nyt 'napsahtanut. Keissi liittynee siis siihen yhden jakson alkuun, jossa joku oli syöttämässä walkereita aidalla rotilla.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Siinähän oli se rotan perkele, joka oli ilmeisesti vedetty auki ja jätetty seinään. En sitten tiedä, mitä varten, mutta tähän varmasti palataan jossain vaiheessa. Tyreesehän sanoi vielä, että kyseessä on varmasti kaksi selviytyjää polttanut henkilö, sillä jollain on nyt 'napsahtanut. Keissi liittynee siis siihen yhden jakson alkuun, jossa joku oli syöttämässä walkereita aidalla rotilla.

Eikös se ollut naulattu johonkin lankkuun käsistä ja "jaloista", ja leikattu vatsa auki.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tai, oliko Michonne se joka pelasti taavin, eikös hänestä vihjailtu vähän tähän suuntaan, että olisi joskus muksunsa kenties menettänyt.

...

Kuka muuten tappoi ne leiriläiset sinne metsään?

Hyviä pointteja. Ensinnäkin, minne Michonne hävisi sen katanan heilautuksen jälkeen? Jätti Kuvernöörin kuolemaan ja käveli pois. Rick nilkutti takaisin vankilalle yksin... Onhan tuo täysin mahdollista.

Se leiriläisten hiljainen lahtaus saattaa olla isompikin osa tulevaa tarinaa. Epätoivoinen amatöörilauma ei lahtaa leirillistä ihmisiä niin, ettei ääntäkään kuulu. Selkeästi vakavasti otettava tekijä on kyseessä, jos pystyy noin kylmähermoiseen ja tehokkaaseen "poistoon". Odotamme mielenkiinnolla...

Onhan näitä kysymyksiä. Esimerkiksi tuli mieleen se kaksikko, johon Rick ja Carol törmäsivät sillä reissulla, jonne Carol myös jäi. Se plikkahan jäi zombien syömäksi, mutta jäljet viittasivat kyllä ihan elävien temppuihin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä vähän haiskahtaisi, että Judith saattaisi olla elossa, ehkä Michonne nappasi sen, aikaisemmista jutuistahan jo vähän avattiin sitä, että Michonne todennäköisesti menettänyt lapsensa ja on kuitenkin äidin vaistoja. Ehkä ovat kaksistaan metsästä.

Myös vähän jäi semmoinen kuva kun pitkään miettii jaksoa että tosiaan kuvernööri ei todennäköisesti henkeään menettänyt. Se akkahan oli vielä lekuri, vähän sidettä kainaloon ja ukko on taas terve... Näinhän se tuntuu näistä amerikkalaisissa filmeissä menevän. Kyllähän sitä jos oikeasti olisi henkensä menettänyt olisi joko näytetty kun aivot lentää pihalle tai että olisi syöty pois.

Kyllähän tässä jäi aika paljon tarina auki ja voidaan viedä tarinaa mihin päin tahansa. Varsinkin se rottaihminen jättää aika paljon mietittävää ja juurikin se ryöstön tehnyt porukka metsässä, onko seuraava kuvernöörin jengi?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Myös vähän jäi semmoinen kuva kun pitkään miettii jaksoa että tosiaan kuvernööri ei todennäköisesti henkeään menettänyt.

Kyllähän kuvernööri vähintäänkin Hershelin arvoisen lopun olisi saanut jos käsikirjoittajat olisivat psykon halunneet sarjasta lopullisesti poistaa. Tähän olisi riittänyt Michonnelle 10sec lisää ruutuaikaa kun hän olisi työntänyt jonkun walkerin kuvernöörin päälle välipalalle. Nyt hahmo palaa varmasti välikauden jälkeen jälleen epäonnistumaan. Tällä tavalla luotiin todelliset antikliimaksin ainekset muutoin sopivasti vitutusta ja ymmärrystä herättäneelle hahmolle.
 

Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
Tuosta Judithista huomiona, että kun Tyreese näytetään juoksemassa tyttöjen perään, hänellä on ase selässä ja kädet selkeästi taivutettu eteen, ihan kuin hän kantaisi jotain.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös