The Walking Dead (pääosin sinivalkoiseen tahtiin)

  • 646 257
  • 3 822

M10

Jäsen
Siinä Michonnen unijaksossa oli mielenkiintoinen se välivaihe, missä ilmeisesti walkerit olivat jo hieman ottaneet sijaa kaupungissa, Michonne hommannut katanan ja Mike oli jo aika huolissaan tilanteesta. Tuosta vaiheesta näkisi mielellään enemmänkin pätkää. Siis kun maailma ei ollut vielä ajautunut täysin tuohon kaaokseen.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kieltämättä tuo Hershelin pään eloisuus oli vähän outo homma. Joko tässä on nyt niin, että tuo virus tai mikä lie on muuntumassa ja pian walkerin pään irroittaminenkaan ei välttämättä auta tai napin ampuminen otsaan ja tuossa oli siihen vihje... tai sitten haluttiin vaan käyttää emotionaalista tehostekeinoa, joka rikkoo sarjan logiikkaa. Veikkaan jälkimmäistä kyllä. Olihan se karunnäköistä, mutta tosiaan vähän tuota sarjan sisäistä logiikkaa rikkova.

Tietty ei noita irtopäitä olla niin näytetty sarjassa lähemmin, että vaikka niissä olisikin eloa hetken ajan. Useimmitenhan wlkereita isketään jollain terävällä esineellä suoraan aivoihin tai ammutaan aivot pihalle. Kun pää leikataan irti, on aivot itsessään vielä tovin hengissä ja toisaalta Hershel oli vielä ihminen kun joutui mestattavaksi. Tiedä sitten. Tuossa nyt noita vaihtoehtoja asiaan.

Mitä tulee Kuvernööriin, niin se miksi päähän ampuminen jätettiin näyttämättä, oli se, että haluttiin jättää jännitysmomentti, että "jos se vaikka nyt ei kuollutkaan." Eli puhtaasti dramaturginen jippo. Makuasia sitten pitääkö vai ei.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kieltämättä tuo Hershelin pään eloisuus oli vähän outo homma. Joko tässä on nyt niin, että tuo virus tai mikä lie on muuntumassa ja pian walkerin pään irroittaminenkaan ei välttämättä auta tai napin ampuminen otsaan ja tuossa oli siihen vihje...

Olihan siellä metsämökissäkin ne sotilaat, ihmisruumiit sidottuna ilman päätä, ja päät kieri zombeina siellä lattialla. Michonne on ollut mun ällöinhokki, mut hyvä kun näyttävät siitä muutakin kun naamavääränä sen voiveitsensä kanssa. Jospa sekin hahmo vähän kehittyisi.

Rick sanoi siellä kuppilassa Carlille, ettei kannata ampua kun zombie on jo niin heikko. Eli tuoreen lihan puutteessa nämä mönkiäiset kuihtuu ja lakkaa olemasta vaara ihmisille- onks tää joku loppuratkaisu? Hope not.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olihan siellä metsämökissäkin ne sotilaat, ihmisruumiit sidottuna ilman päätä, ja päät kieri zombeina siellä lattialla.
Kappas. En moista muistanut. Eli se menee siten, että itse aivot eivät vaurioitu tuossa pään katkaisussa ja pää elää ainakin tovin vielä. Ehkä siinä on logiikkaa ja kävelijät ei elämiseen tarvitse aivojen yhteyttä selkäytimeen.

Eipä tuossa sitten mitään epäselvää sinällään ole.

Ja juu walkerit nääntyvät ajastaan, mutta ilmeisen hitaasti kuitenkin. Suljetuissa tiloissakin tovin jos toisen olleet näyttäisi vapautuessaan olevan aika voimakkaita. Eikä tuo Rickin ja Carlin kimppuun käynyt nyt ihan erityisen heikolta vaikuttanut. Tosin Rick ei nykykondiksessaan varmaan ole erityisen hyvä taistelemaan vastaan ja muutenkaan arvioimaan tilanteiden vakavuutta.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kappas. En moista muistanut. Eli se menee siten, että itse aivot eivät vaurioitu tuossa pään katkaisussa ja pää elää ainakin tovin vielä. Ehkä siinä on logiikkaa ja kävelijät ei elämiseen tarvitse aivojen yhteyttä selkäytimeen.

Mulla ei nyt just parempaakaan tekemistä :D joten.. Miksi sitten se kokonainen zombie kuolee siihen kaulan katkasuun, niinkuin eilen kun Michonne lateli niitä siellä metsässä? Vai oliko se vaan joku bugi käsikirjoittelijoilta.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mulla ei nyt just parempaakaan tekemistä :D joten.. Miksi sitten se kokonainen zombie kuolee siihen kaulan katkasuun, niinkuin eilen kun Michonne lateli niitä siellä metsässä? Vai oliko se vaan joku bugi käsikirjoittelijoilta.
No, koska se kroppa tarvitsee niitä aivoja?

Jos nyt ymmärsin oikein, että mitä tarkoitit.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mitä tulee Kuvernööriin, niin se miksi päähän ampuminen jätettiin näyttämättä, oli se, että haluttiin jättää jännitysmomentti, että "jos se vaikka nyt ei kuollutkaan." Eli puhtaasti dramaturginen jippo. Makuasia sitten pitääkö vai ei.

Jännitysmomentin idea täysin perusteltu, mutta tuossa uusimman jakson alussa olisi voitu aivan hyvin näyttää kuvernöörin panon silmin kun hän aiheutti sen lyijymyrkytyksen herrasmiehen päähän. Kun nyt kuvernööri piti vielä kerran jostain syystä saada esiteltyä. Toinen variaatio olisi ollut että hän kävelee kulkijana Michonnen hellään syleilyyn. Tämä tästä, mutta jäi vähän valju maku noin kovin siistitystä kohtalosta kun samalla muiden teurastuksissa ei hirveästi säästellä.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Mua jäi ärsyttämään se, että nuo walkerit muuttuivat aivan säyseiksi kun niiltä leikkasi pois kädet. Heiluivat hattivatteina auton vieressä kun Michonne veteli sikeitä auton sisällä.

Yep. Hampaat kurkkuun ja kädet poikki, niin niistä tulee lampaita. Toisaalta mielestäni yrittivät Michonnen kimppuun, kun hän alkoi katkoa päitä metsässä.

Ihan hyvä ja hieman erilainen jakso taas väliin. Syvennettiin paria henkilöhahmoa ja samalla katkottiin päitä kiitettävästi.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja nuo walkerit nyt on taatusti fysiologisesti silkka kävelevä mahdottomuus, mutta jos sarja on lähtökohtaisestikin ihan silkkaa fiktiota, niin elävien kuolleiden toimintalogiikka on sinänsä aika yhdentekevä. =) Kunhan se noudattaa sarjan omaa sisäistä logiikkaa.

Itse asiassa, kun tässä muistelen, niin joskus on kai tehty testi mestatulla ihmisellä siten, että tätä on pyydetty räpyttelemään silmiään sitten kun kaula katkaistaan ja pään irrottua harteilta olisi vielä muutaman sekunnin ajan ollut havaittavissa silmien räpsyvän? Saattaa tietysti olla silkka myytti koko homma, mutta toimintakyky ei siis välttämättä kaikkoaisi aivoista ihan samantien vaikka kaula katkaistaisiin.

Edit. Eikös kolmoskaudella noista walkerien kesyttämisestä ollut jotain juttua enemmänkin? Siellä Woodburyssa Kuvernööri sen nössön tiedemiehen kanssa johti jotain tutkimusta asian suhteen.
 
Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Kyllä tämä uusi jakso oli ihan hyvä mielestäni. Oli odotettavissakin että tunnelma on juuri nähdyn kaltainen, eli savuavien raunioiden keskeltä raahautuu enemmän tai vähemmän fyysisesti ja henkisesti vahinkoa kärsinyttä väkeä etsimään jostain turvapaikkaa ja ravintoa. Carliin ja Rickiin tässä aika pitkälti keskityttiin eikä yllättänyt tuo välien hiertäminen. Carl oli juuri sellainen kuin tyhmä murkkuiän uhmaa poteva teini yleensäkin on. Yllättävän koville joutui vain muutaman walkerin kanssa mikä teki ehkä hyvää sille ettei luule itsestään enää liikoja. Harvinaisen kovakalloinen walker muuten se jota Rick humautti kirveellä, yleensähän ne hajoavat aika vähällä vaivalla vaikka millä tökkisi. Heikossa hapessa kyllä näytti Rick olevan kuvernöörin löylytykseltä ja ihan ohimenevän hetken kun ei näyttänyt reagoivan mihinkään
kävi jo mielessä että selviääkö tuosta ollenkaan, mutta tarkemmin ajateltuani tajusin ettei häntä nyt päähenkilönä sentään päiviltä laiteta vaikka omasta mielestäni hän ei sarjassa ole edes kiistaton päähenkilö kuin ajoittain.
Hyvää oli se, miten tuotiin hiukan syvyyttä Michonnen hahmolle ja saatiin hänestä hiukan uutta tietoakin. Myös kuvernöörin tilanne selvisi heti alkuun lopullisesti sellaiseksi kuin 99% varmuudella tiedettiinkin, aika vähällä dramatiikalla mies lopulta poistui esim. Hersheliin verrattuna. Hershelin pään "eläminen" zombina oli kyllä linjassa aiemmin nähtyihin otoksiin, moni varmaan muistaa esim. kuvernöörin akvaariot jotka oli täytetty walkereiden leukoja louskuttavilla päillä.
Kaikenkaikkiaan ihan hyvää settiä oli, vaikkei mitään isoja säväreitä tuottanutkaan. Tästä on kyllä hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia seikkailuja.
Seuraavassa jaksossa toivoisin nähtävän Darylin, Glennin ja Maggien tilannetta ja ehkä sivussa uusia tyyppejäkin.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Seuraavassa jaksossa toivoisin nähtävän Darylin, Glennin ja Maggien tilannetta ja ehkä sivussa uusia tyyppejäkin.
Eiköhän nähdä. Veikkaan, että tässä esitetään nyt jaksoja jotka keskittyvät kerralla aina tiettyihin henkilöihin. Rick, Carl ja Michonne eivät esiinny seuraavassa jaksossa todennäköisesti, mutta sen sijaan muut selviytyjät.
 
Käppyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Totahan on näytetty jo aiemminkin Michonnen kohdalla, että hänellä on ollut tuollainen kädettömiksi leikattu zombie-kaksikko narun päässä: walkerit jotenkin hämääntyvät tuosta, eivätkä tajua Michonnea eläväksi.

Minkä takia Michonne muuten lahtasi ne kaikki walkerit siellä metsässä? Jouduin piipahtamaan hetkeksi muualle tv:n äärestä ja palatessani takaisin Michonne olikin jo silpomassa viimeisiä kappaleiksi. Hetkeä aiemmin olivat kaikki kävelleet suhteellisen sulassa sovussa (Michonne + vaarattomaksi tehdyt walkerit + tavalliset).
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Minkä takia Michonne muuten lahtasi ne kaikki walkerit siellä metsässä? Jouduin piipahtamaan hetkeksi muualle tv:n äärestä ja palatessani takaisin Michonne olikin jo silpomassa viimeisiä kappaleiksi. Hetkeä aiemmin olivat kaikki kävelleet suhteellisen sulassa sovussa (Michonne + vaarattomaksi tehdyt walkerit + tavalliset).

Tätäkin enemmän ihmettelen miksei Michonnen selkeästi suvereenia talenttia käytetty jo vankilalla kun aidat alkoivat olemaan uhattuna. Palkkioksi mimmille olisi voinut luvata vaikkapa lihallista iloa Darylin kanssa. Rick sen sijaan uhrautui sikojen kanssa(ei ko. ilojen merkeissä).

Veivataan vielä(ääliömäisellä logiikalla vailla tv-sarjan draamaa) sen verran ja ihmetellään sitä miksei jengi lähtenyt vankilalta kun kuvernööri antoi mahdollisuuden? Taloja tuntui viimeisen jakson perusteella löytyvän ja itse ymmärsin ykkösprioriteetin olevan ihmishenkien säilyttämisen.

Itsehän en olisi luottanut kuvernööriin pätkääkään, mutta hyvin siellä lähtöasetelmia pohjustettiin ennen Rickin säälittävää kaikille-tilaa-riittää -saarnan myötä. Muutamat kehäketut aseiden kanssa vahtimaan ettei mene perseelleen ja nopea heikomman jengin kasaaminen bussiin + kokeneemmat omin avuin toisaalle. Ei se kuvernöörin lössi nyt ihan suvereenin ylivoimainen ollut. No tämä nyt vain ihan heittona.
 
Obloquy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bluesit, ManUtd, Jets
...ja ihmetellään sitä miksei jengi lähtenyt vankilalta kun kuvernööri antoi mahdollisuuden? Taloja tuntui viimeisen jakson perusteella löytyvän ja itse ymmärsin ykkösprioriteetin olevan ihmishenkien säilyttämisen...
Olisivatko Rick porukoineen saaneet elellä rauhassa tuon jälkeen, vai olisiko kuvernööri lähtenyt jahtiin saatuaan uuden porukkansa "kotoutettua" vankilaan? Ei kovin mukava tilanne mielestäni asustella ilman muurien turvaa, kun vastapuolella on kaunaa kantava sekopää varustettuna tankilla sekä turvallisella tukikohdalla josta operoida.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minkä takia Michonne muuten lahtasi ne kaikki walkerit siellä metsässä? Jouduin piipahtamaan hetkeksi muualle tv:n äärestä ja palatessani takaisin Michonne olikin jo silpomassa viimeisiä kappaleiksi. Hetkeä aiemmin olivat kaikki kävelleet suhteellisen sulassa sovussa (Michonne + vaarattomaksi tehdyt walkerit + tavalliset).
Ylirasittunut Michonne oli näkevinään itsensä siinä porukassa kulkemassa ja pisti siltä pään kahtia. Ja kun makuun pääsi niin napsi samalla koko porukan. Se on kyllä hurja täti sen miekkansa kanssa kun sille päälle sattuu.
 
M10

Jäsen
Minkä takia Michonne muuten lahtasi ne kaikki walkerit siellä metsässä? Jouduin piipahtamaan hetkeksi muualle tv:n äärestä ja palatessani takaisin Michonne olikin jo silpomassa viimeisiä kappaleiksi. Hetkeä aiemmin olivat kaikki kävelleet suhteellisen sulassa sovussa (Michonne + vaarattomaksi tehdyt walkerit + tavalliset).

Michonnella jotenkin kilahti kun oli aikansa katsellut vierellään laahustanutta, todella saman näköistä rastapäistä mustaa walkeria. Ei sen suurempaa syytä tuolla lahtaukselle.
 
Käppyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ylirasittunut Michonne oli näkevinään itsensä siinä porukassa kulkemassa ja pisti siltä pään kahtia...

Michonnella jotenkin kilahti kun oli aikansa katsellut vierellään laahustanutta, todella saman näköistä rastapäistä mustaa walkeria...

Tattista. Tulipa tämäkin mieltä askarruttamaan jäänyt asia selväksi. Michonnen näköinen walkerhan siellä joukossa tosiaan taisi kulkea. Aluksi arvelin, että "suojawalkereille" olisi käynyt jotain ja muut olisivat sitten haistaneet tuoreen ihmislihan ja hyökänneet kimppuun.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Olisivatko Rick porukoineen saaneet elellä rauhassa tuon jälkeen, vai olisiko kuvernööri lähtenyt jahtiin saatuaan uuden porukkansa "kotoutettua" vankilaan? Ei kovin mukava tilanne mielestäni asustella ilman muurien turvaa, kun vastapuolella on kaunaa kantava sekopää varustettuna tankilla sekä turvallisella tukikohdalla josta operoida.

Kuvernöörin kohdalla kävi jo hyvissä ajoin selväksi miten hän halusi "vilpittömästi" sekä sekopäisesti omata yhteisön. Toki narsistina vain dominoida sitä, mutta se ja sama. Tätä viivattiin alle hyvin paljon ja hänelle oli viimeinen niitti kun Rick ilmoitti että vankilan saa joku tai ei kukaan. Kuvernöörillä oli myös se inhimillinen puoli vaikka totaaliseksi sekopääksi kasvanut olikin. Vankilan saatuaan hänellä olisi ollut toki asema etulyöntiin, mutta tällöin olisi säästynyt mm. Hershelin pää. Tohdin siis epäillä että hän tuon mahdollisen etulyöntiin liittyvän aseman saatuaan olisi kovalla innolla oma-aloitteisesti lähtenyt uhraamaan jengiään.

Olen hivenen pikkumainen, mutten edes aloita keskustelua mahdollisista aseiden pakkaamisista sinne bussiin. Nekin kun kuitenkin oli yllättävän näppärästi käsien ulottuvilla.
 
A Siente

Jäsen
Michonnen miekka on muuten säilynyt ilmeisen hyvässä kunnossa, vaikka sillä ollaan jo reilun vuoden (?) ajan pilkottu kalloja. Mietin myös, että minkä takia Rick porukoineen ei systemaattisesti tappanut walkereita 24/7 vankilassa ollessaan. Kyllähän ne olisi jossain vaiheessa loppuneet siltä alueelta. Päivässä olisi hyvinkin voinut tappaa tuhat kävelijää ja tuskin niitä nyt loputtomiin olisi uusia tullut.
 
Tuomas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vain yksi jengi Stadista
Voin suositella katsomaan myös itse jakson jälkeen tulevan Talking Deadin (Wikipedia-linkki). Siinä selitetään aina jotain taustoja jakson tapahtumille ja hahmojen ajatusmaailmaa. Viimeisen jakson jälkeen oli vieraana esimerkiksi sen ohjaaja sekä Michonnen näyttelijä, joten käytiin juuri läpi miksi Michonne toimi kuten toimi jne. Ihan mielenkiintoista läppää.

FOX ei Talking Deadeja näytä mutta ne löytyvät helposti torrentteina esim. EZTV:stä.

AMC:n sarjoista myös Breaking Badilla oli oma Talking Bad, joten jos sekin sarja kiinnostaa, niin kannattaa tsekata nuokin.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Vielä noista zombie-päistä, niin Kuvernöörillähän oli Woodburyssa oikein kokoelma päitä säilöttynä akvaarioon ja hyvinhän nuo näyttivät vedessä pärjäävän ja leukojaan napsuttelevan.

Hershellin irtonainen pää tosin laittoi miettimään, että eikös Kuvernööri lyönyt ukolle vain ammottavan haavan kaulalle eikä koko päätä irti? Näin ollen tuntuisi erikoiselta, että kupoli kellottaisi omillaan tantereella.
 
Bacon

Saatan itsekin muistaa ihan omiani, mutta siinä vaiheessa, kun Kuvernööri Hersheliä miekalla hakkasi kaulaan ja alkoi se sota niin Hershel lähti ryömimään yrittäen kaiketi pakoon ja Kuvernööri sitten näki hänet ja hakkasi pään kokonaan irti.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Saatan itsekin muistaa ihan omiani, mutta siinä vaiheessa, kun Kuvernööri Hersheliä miekalla hakkasi kaulaan ja alkoi se sota niin Hershel lähti ryömimään yrittäen kaiketi pakoon ja Kuvernööri sitten näki hänet ja hakkasi pään kokonaan irti.

Oikein muistat. Viimeisteli pään irroittamisen ruumiista vielä ensimmäisen huitaisun jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös