The Official 2002 NHL Yearbook

  • 1 362
  • 10

SuperMario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt olisi apu tarpeen. Olen ostanut vuodesta 1991 lähtien "The Official xxxx NHL Yearbook" -vuosikirjaa, joka on ilmestynyt kaiken kaikkiaan 12 kertaa ennen minulta puuttuvaa painosta (minulta siis puuttuu ihan ensimmäinenkin painos). Kirja ilmestyy vuosittain, mutta nyt ei kirjaa saanutkaan Lehtipisteen kautta niin kuin aiemmin olin sen hankkinut. Normaalisti kirja on ilmestynyt Suomeen loka-marras vaihteessa, mutta näin ei käynyt nyt. Hinta on vuosien saatossa noussut hieman, mutta se on tähänkin saakka pysynyt kuitenkin alle 100mk:n. Lähetin asiasta kyselyn Lehtipisteeseen ja sain siihen myös vastauksen, joka kertoi Amerikan päässä kustantajan antaneen viennin jakeluyritykselle, joka oli puolestaan hukannut Lehtipisteen tilauksen. Lehtipiste oli jälkeenpäin yrittänyt saada pientä kirjaerää tämän painoksen osalta, mutta ei ollut tässä onnistunut.

Netistä olen löytynyt kirjasta kansikuvan ja siinä komeilee tämän kauden painoksessa Joe Sakic. Kirjasen kokokin on vuosien mittaan kasvanut ja viimeisin painos, joka minulla on sisältää 272 sivua. Kirjan julkaisija on Worldsport Properties Inc. yhdessä FaceOff Properties Inc. kanssa.

Olen yrittänyt etsiä kirjasta myös netistä, mutta en ole löytänyt sitä edes Amazonistakaan.

Kaikki vinkit ja avut olisivat tarpeen arvon palstalaiset. En millään haluaisi uskoa, että tätä painosta ei Suomeen ole saatavissa. :(
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Ainakin Stockalta ja Akateemisesta on kyseisen kirjan saanut. Tarkoitat siis sitä "puhelinluetteloa" jossa on vain pieniä mv-kuvia ja aivan törkeät määrät tilastotietoa?

edit: Jos kyse ei ole siitä, vaan "virallisesta kausikirjasta", jossa on siis värikuvia, vain viime kauden tilastot ja tulevan kauden joukkueanalyysit; vastaus on sama. + Suomalainen Kirjakauppa mahdollisesti. Ainakin Helsingistä löytyvät kaikki "tarpeelliset" kirjat joka vuosi. Soita Akateemiseen tai Suomalaiseen, saattavat lähettää postiennakolla.
 
Viimeksi muokattu:

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kävin syksyllä tiedustamassa paikallisissa kirjakaupoissa kyseistä opusta, mutta jokaisesta sain saman vastauksen, eli tämänvuotista kirjaa ei Suomeen ole myyntiin tullut.

Tiedustelin Egmont-kustannukselta, joka kirjaa aiemmin on myynyt, myöskin sitä, mutta mitään syytä siihen, miksi kirjaa ei ole myynnissä, he eivät antaneet. Vain sen he kertoivat, että myynnissä ei ole.

Sitten soitin Akateemiseen Kirjakauppaan. Sieltäkin sain hieman vääränlaista tietoa kyseisestä kirjasta. Kun esitin asiani, minua palvellut nainen kertoi, että lokakuussa on tullut myyntiin Official Guide & Record Book 2001. Kysyessäni vuosiketaa 2002, sellaista ei löytynyt. Minua hämäsi tuo vuosiluku 2001 sekä se, että kyseinen vuoden 2001 teos oli tullut myyntiin lokakuussa, kuten naikkonen puhelimen toisessa päässä väitti.

Hintaa kyseiselle kirjalle oli komiat 300 markkaa, mutta ajattelin että menköön nyt, ja tilasin sitten sen vuoden 2001 kirjan. No, niinhän siinä kävi, että se oli tuo vuoden vanha kirja, jossa kannessa komeili Scott Stevens. Ei siinä mitään, minä palautin sen takaisin kauppaan ja sain manit takaisin, mutta oli siitä oma vaivansa.

Ja sitä vuoden 2002 kirjaa ei saa edes Akateemisesta. Ikävää mutta totta. Mulla on kaikki kyseiset NHL Official Guide & Record Bookit kaudesta 1984-85 alkaen, mutta nyt ketju katkesi.

Sillä varauksella tosin, että tästä kaikesta on aikaa jo muutama kuukausi. Taisi silloin olla lokakuun alku, kun kirjaa kyselin. Voi olla, että se nyt on jo myynnissä, mutta epäilen.
 
K

kangaroo

Kyllä minulla ainakin on Official Guide & Record Book 2002, jonka kannessa ovat Stanley Cup-pokaalia kannatteleva Bourque ja Sakic. Ostin sen muistaakseni marraskuun alkupuolella Itäkeskuksen Stockmannin lehtiosastolta, hinta vähän alle 200 markkaa. Keskustan Stockalta löytyi myös. Tätä teostako SuperMario tarkoitat ?

Asiasta oli noihin aikoihin täälläkin viestiketju, jossa selviteltiin opuksen saatavuutta. Kaivakoon esiin joka jaksaa.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Tuossahan se vieressä nököttää, kannessa Kannu & Bourque & Sakic ja vieressä teksti Dreams Fulfilled. Ostettu syksyllä Tampereen Akateemisesta Kirjakaupasta, hinta 189 mk.

Kannattaa soittaa Tampereen Akateemiseen ja kysellä sieltä, muistaakseni niitä oli siellä lehtipuolella yhdessä nurkassa pinossa. Kirjan nimi niiden tietokannassa on OFFICIAL NHL GUIDE AND RECORD BOOK 2002. Löytyy ISBN-numerolla, joka on 1-930844-34-4.

Hinta näyttää olevan Akateemisen verkkokaupassa 45,40 euroa / 269,90 mk.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No persana. Niin se nyt näkyy siellä olevan. Taisin olla silloin hiukan liian aikaisin liikkeellä. Pitää tilata.

Kiitos vinkistä pojat.
 

Iiro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liperin Taimi
Ymmärtääkseni tässä puhutaan nyt kahdesta eri teoksesta. Official Guide & Record Book 2002 on se 600-sivuinen tiiliskivi, josta löytyy mm. täydelliset pelaajatilastot ja jonka kannessa Ray Bourque nostelee kannua, kuten Heikkik esittelikin.

2002 NHL Yearbook on taas lehtityyppinen julkaisu (sivumäärä 250:n nurkilla), jossa on keskitytty vain edellisen kauden tapahtumiin tilastojen muodossa ja alkavan kauden joukkue-esittelyihin. En ole opusta pariin vuoteen hankkinut, mutta syksyllä -99 hintaa oli 49 mk (Akateeminen).

Kyselin jälkimmäistä Worldsport Properties Inc.:n julkaisemaa opusta tänä syksynä kaverin toimeksiannosta, mutta syksyn mittaan ei lehdykkää ole kyselyistäni huolimatta ole ilmestynyt. Mitään hyvää selitystä en ole puuttumiselle saanut. Olisi kiva kuulla, jos joku on onnistunut Suomen maasta tämänvuotisen teoksen käsiinsä saamaan.
 

SuperMario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tarvitsemani kirja ei siis ole Official Guide & Record Book vaan juuri tämä Iiron mainitsema Worldsport Inc:n julkaisema opus. Viitaten aiempaan kirjoitukseeni ei Lehtipiste ollut saanut tilattua kirjaerää jenkeissä sattuneen sekaannuksen vuoksi jolloin alkuperäinen tilaus oli mennyt kiville. Jälkeenpäin he olivat yrittäneet saada pienempää erää, mutta tuloksetta.

Lähetin asiasta kyselyn Akateemiseen ja Suomalaiseen. Nyt odottelen vastausta, mutta kokemuksiinne peilaten tuntuu siltä että kyseisen opuksen 2002 painos taitaa olla melko vaikea saatava Suomeen tällä kertaa. En kuitenkaan heitä toivoani opuksen suhteen vaan jatkan edelleen "metsästystä".
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Joo. Eli nyt ollaan sen mustakantisen kiiltävälle paperille painetun opuksen perässä. En tiedä sen saatavuudesta tänä vuonna. En ole sitä hankkinut muutamaan vuoteen, syystä että se ei ole mielestäni kovin hyvä. Silloin kun olen sen hankkinut, se on ollut jo ilmestyessään vanhentuneempi kuin Hockey Newsin tai Sporting Newsin vastaavat teokset. Molemmissa on lisäksi hieman paremmat ja syvällisemmät analyysit joukkueista ja pelaajista. Hockey Newsin kausikirja on mielestäni paras. Sporting Newsin kirjassa on myös todella hyvät jutut, kuvat ovat hieman lapsipuolen asemassa, eli mv-kuvia.

Tilastotiedon ystäville se puhelinluettelo on ylivoimainen ykkönen. Siellähän on ennätykset ja tilastot aiheista joista kenenkään ei kuvittelisi tilastoja pitävänkään.

Mutta jos on kerännyt jotain tiettyä sarjaa, harmittaa tietenkin jos ei saa sitä kirjaa. Muuta syytä ei kai todellisuudessa ole sen hankkimiseen, yllämainituista syistä. Onnea etsintään.

Et muuten ole tullut tarkistaneeksi saisiko sen Ruotsista?
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Tulipas luettua huonosti tuo avausviesti, kyseessä on todellakin erilaiset opukset (lehti ja kirja).

Tuossa lehtimuotoisessa on parhaat osuudet siinä alussa. Erilaisia rookie / 40 peliä tilastoja, joita ei juurikaan muista julkaisuista löydy. Ja lyhyet sanalliset kuvaukset eri pudotuspelisarjoista - viime vuoden payoffskuvioita olisi mukava verestää. Mutta jälkiosan joukkueosuuksista olen samaa mieltä kuin Tkachuk7, ne olivat usein vanhentuneita ja muutenkin liian kilttejä, koska kyseessä on NHL:n oma tuotos.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
kun armeijan takia ei ollut syksyllä aikaa metsästellä kausikirjoja, niin hankin mitä käteen sattui. Ja Vimpelin (siis oikean Vimpelin, ei Kajaanin Vimpelin) R-kioskilta(!) löytyi Way-more-Sports NHL Forecaster. Tuon opuksen etu oli ehdottomasti se, että kaikista pelaajista oli arviointi matkassa. Teos oli tehty erityisesti fantasialiigafaneille, mutta riitti nyt tällä kertaa meikäläisellekin. Official Guide & Recird Book kyllä pitäisi hankkia...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös